KKO:1983-II-37
- Asiasanat
- Rangaistuksen mittaaminen, Kuolemantuottamus, Rattijuopumus
- Tapausvuosi
- 1983
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R82/376
- Taltio
- 4866/82
- Esittelypäivä
Yksin teoin tehtyihin törkeään rattijuopumukseen, törkeään varomattomuuteen liikenteessä, kahteen törkeään kuolemantuottamukseen ja epäkuntoisen auton käyttämiseen liikenteessä syyllistyneelle määrättävää rangaistusta mitattaessa otettiin huomioon mm. se, että syytetty, jonka veren alkoholipitoisuus ajon jälkeen oli ollut yli 2 o/oo, oli runsaasti alkoholia nautittuaan lähtenyt yli 300 km:n pituiselle, vilkkaasti liikennöityä tietä tapahtuvalle matkalle, joten vakavien liikenneonnettomuuksien aiheutuminen oli ollut ennalta arvattavissa. Kysymys myös RL 6 luv. 2 §:n 4 kohdassa tarkoitetun koventamisperusteen soveltamisesta.
IV-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Virallisen syyttäjän sekä B:n ja C:n oikeudenomistajien asianomistajina ajamasta syytteestä Äänekosken KO p. 4.11.1981 oli lausunut selvitetyksi, että A oli 10.9.1981 Äänekoskella kuljettanut valtatiellä numero 4 D Oy:n omistamaa henkilöautoa, jonka käyttö- ja seisontajarru, vasen etu- ja taka- sekä oikea takaiskunvaimennin olivat olleet teholtaan riittämättömät ja jonka ohjauslaitteistossa oli ollut liikaa väljyyttä, nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus on ajon aikana ollut ainakin 2.02 promillea. A oli myös tällöin osoittanut ilmeistä välinpitämättömyyttä toisten henkilöiden turvallisuutta ja omaisuutta kohtaan ohittamalla ensin edellään ajaneen henkilöauton 100 km/h nopeusrajoitusalueella pimeän aikana, käyttäen ohitushetkellä runsaasti yli 100 km/h tuntinopeutta ja ohittaen mainitun auton olosuhteet huomioonottaen aivan liian läheltä ja siirtynyt ohituksen jälkeen liian nopeasti ohitetun auton eteen vaarantaen tämän kulkua, minkä jälkeen hänen autonsa oli kulkeutunut oikealle yli tien piennaraluetta osoittavan valkoisen reunaviivan, koukannut sieltä sitten nopeasti takaisin vasemmalle yli tien keskiviivan ja takaisin oikealle omalle kaistalleen. Kohta tämän jälkeen A oli jälleen lähtenyt vauhtiaan hiljentämättä ohittamaan toista edellään ajanutta henkilöautoa 80 km/h nopeusrajoitusalueella käyttäen ohituksen aikana ainakin 110 km/h tuntinopeutta siirtyen jälleen ohituksen jälkeen liian nopeasti ja jyrkästi ohittamansa auton eteen vaarantaen tämän kulkua, minkä jälkeen hänen autonsa oli kulkeutunut jälleen yli piennaraluetta osoittavan valkoisen viivan ja törmännyt tällöin täydellä vauhdilla mainitun viivan oikealla puolella auton ajosuuntaan pyörälleisiin B:hen ja C:hen, jotka olivat välittömästi törmäyksen seurauksena kuolleet sekä heidän polkupyöränsä ja ko. henkilöauto olivat vaurioituneet. Mainittu liikennejuopumus oli, ottaen huomioon edellä kerrottu, ollut omiaan vaarantamaan toisten turvallisuutta. A oli osoittanut törkeätä varomattomuutta aiheuttaessaan B:n ja C:n kuoleman.
Sen vuoksi KO oli 4.10.1957 annetun tieliikenneasetuksen 11 §:n, 14 §:n 1 momentin, 15 §:n 1 momentin ja 16 §:n 1 ja 9 momentin, 29.3.1957 annetun tieliikennelain 2 ja 4 §:n, 6 §:n 2 momentin ja 9 §:n sekä rikoslain 21 luvun 9 §:n, 23 luvun 2 §:n ja 7 luvun 1 §:n nojalla tuominnut A:n yksin teoin tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä varomattomuudesta liikenteessä, kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja epäkuntoisen auton käyttämisestä liikenteessä 1 vuodeksi 11 kuukaudeksi 15 päiväksi vankeuteen. Tieliikennelain 10 §:n 1 momentin nojalla A oi määrätty ajokieltoon 31.8.1985 saakka. Lisäksi A oli velvoitettu korvaamaan asianomistajille heidän yhteiset oikeudenkäyntikulunsa 1890 markalla sekä valtiolle sen varoista suoritetut maksut.
Vaasan HO, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä , B:n ja C:n oikeudenomistajat sekä A olivat saattaneet jutun, p. 23.3.1982 oli jättänyt asian KO:n päätöksen varaan muutoin paitsi että A:lle tuomittu vapausrangaistus oli korotettu 2 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta ja että ajokielto määrättiin päättymään 1.9.1986.
Pyytäen valituslupaa virallinen syyttäjä sekä B:n ja C:n oikeudenomistajat hakivat muutosta HO:n päätökseen. A antoi häneltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.
Virallinen syyttäjä sekä B:n ja C:n oikeudenomistajat vaativat, että A:lle tuomittua rangaistusta korotettiin ja että rangaistusta mitattaessa sovellettiin rikoslain 6 luvun 2 §:n kohdassa tarkoitettua koventamisperustetta.
KKO p. tutki jutun.
Perustelut
A oli työpaikkakunnalla Jämsänkoskella 9.9.1981 illalla ryhtynyt nauttimaan alkoholia. Sanotun illan ja sitä seuranneen yön aikana hän oli juonut kaksi ja puoli pulloa viinaa. Nukuttuaan vain tunnin verran hän oli 10.9.1981 mennyt kello seitsemäksi työhönsä, missä hän oli vielä nauttinut aamupäivän kuluessa puoli pulloa viinaa ja iltapäivällä kaksi pulloa keskiolutta. A:n humalatilan takia hänen työnjohtajansa oli kehottanut häntä lopettamaan työt, minkä jälkeen A oli samana päivänä kello 18.30 aikoihin lähtenyt ajamaan autolla Jämsänkoskelta Ylivieskassa olevaan kotiinsa eli yli 300 kolometrin pituiselle, pääosiltaan valtatietä n:o 4 tapahtuvalle matkalle.
Sanotun matkan aikana A oli Äänekoskella syyllistynyt KO:n päätöksessä kerrotulla tavalla hänen syykseen luettuihin yksin teoin tehtyihin törkeään rattijuopumukseen, törkeään varomattomuuteen liikenteessä, kahteen törkeään kuolemantuottamukseen ja epäkuntoisen auton käyttämiseen liikenteessä.
A:lle määrättävää rangaistusta mitattaessa otettiin huomioon seuraavat seikat. A oli väsyneenä ja runsaasti alkoholia nautittuaan lähtenyt autoa ajaen pitkälle, vilkkaasti liikennöityä tietä tapahtuvalle matkalle. Vakavien liikenneonnettomuuksien aiheutuminen oli ollut ennalta arvattavissa. A oli autoa ajaessaan rikkonut liikennesääntöjä monella vaarallisella tavalla. Rikosrekisterin mukaan A oli aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen vuonna 1964 moottoriajoneuvon kuljettamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena, vuonna 1969 yksin teoin tehdyistä moottoriajoneuvon kuljettamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena ja varomattomuudesta liikenteessä sekä vuonna 1975 yksin teoin tehdyistä auton kuljettamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena, varomattomuudesta liikenteessä ja liikennevahinkopaikalta pakenemisesta. Rangaistuksista vuosina 1964 ja 1975 tuomitut olivat olleet ehdollisia. Vuonna 1969 tuomitun 4 kuukauden vankeusrangaistuksen A oli suorittanut. Aikaisempien rikosten välillä kuluneesta pitkästä ajasta huolimatta A:n aikaisempi rikollisuus ja nyt käsiteltävänä oleva teko, rikosten samankaltaisuuden johdosta, osoittivat hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Edellä olevan perusteella HO:n jutussa A:lle tuomitsema rangaistus ei ollut riittävä nyt puheena olevasta rikoksesta ilmenevään A:n syyllisyyteen ja rikoksen vahingollisuuteen nähden.
Lainkohdat
Tieliikenneasetus (331/57) 11 §, 14 § 1 mom., 15 § 1 mom., 16 § 1 ja 9 mom.
Tieliikennelaki (143/57) 2 §, 4 §, 6 § 2 mom., 9 §
Rikoslaki 21 luku 9 §, 23 luku 2 §, 7 luku 1 §, 6 luku 2 § 4 kohta.
Päätöslauselma
HO:n päätöstä muutettiin siten, että A:lle tuomittu vankeusrangaistus korotettiin 3 vuodeksi vankeutta. Muutoin HO:n päätös pysytettiin.
A velvoitettiin korvaamaan B:n ja C:n oikeudenomistajien yhteiset oikeudenkäyntikulut KKO:ssa 800 markalla.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Nybergh ja Hiltunen sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Surakka ja Kilpeläinen