30.12.1983

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto r.y:n B:tä vastaan ajamasta kanteesta Turun RO p. 11.3.1982 oli lausunut selvitetyksi, että päätöksessä mainitut työntekijät olivat ollessaan sähköalan työnantajan B:n palveluksessa työsopimuslain 1 §:n tarkoittamassa työsuhteessa sähköasentajina B:n suorittaessa aliurakoitsijana kahden aluksen sähköistystöitä A:n Turun telakalla estyneet tekemästä työtään telakalla 31.3. ja 1.4.1981 eli kahden päivän ajan, vaikka he olivat olleet työnantajan käytettävissä, ja että B ei ollut maksanut heille palkkaa tältä ajalta ollen palkka edelleenkin maksamatta. Työnteon estyminen oli johtunut siitä, että Metallityöväen Liitto r.y. oli toimeenpannut mainittuina päivinä valtakunnallisen lakon liiton jäsenten työehtosopimusta koskevien neuvottelujen vauhdittamiseksi, jolloin paikallinen ammattiosasto oli saamiensa lakko-ohjeiden mukaisesti asettanut Turun telakan porteille lakkovahdit, jotka olivat estäneet myös aliurakoitsijoiden työntekijöiden, näiden joukossa edellä tarkoitettujen työntekijöiden pääsyn työpaikalle ja siten heidän työntekonsa. B ei ollut järjestänyt ko. työntekijöille heidän pyynnöstään huolimatta muuta työtä täksi ajaksi. Kun mainitulla lakolla ei ollut pyritty parantamaan eri ammattiliittoon kuuluneiden B:n työntekijöiden, joita koskeva työehtosopimus oli solmittu jo 17.3.1981, työehtoja tai työoloja, ja lakko oli syntynyt B:n yrityksen ulkopuolella, oli tuota lakkoa pidettävä B:n työntekijöiden työpaikkaa kohdanneena työntekijästä ja työnantajasta riippumattomana työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitettuna työnteon esteenä, minkä vuoksi RO oli velvoittanut B:n heti suorittamaan Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto r.y:lle, jolle ko. työntekijät olivat siirtäneet palkkasaatavansa, saamatta jääneenä palkkana yhteensä 2 430 markkaa 56 penniä 6 prosentin vuotuisine korkoineen 10.4.1981 lukien 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 20.10.1981 lukien, minkä ohessa B:n tuli korvata liiton oikeudenkäyntikulut 3 000 markalla.

Turun HO, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, t. 23.12.1982 oli jättänyt asian RO:n päätöksen varaan.

Pyytäen valituslupaa B haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto r.y. antoi siltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Ylimääräinen oikeusneuvos Virolainen: Katson selvitetyksi, että Metallityöväen Liitto r.y:n toimeenpannessa 31.3. ja 1.4.1981 muun muassa A:n Turun telakkaa koskeneen valtakunnallisen lakon RO:n päätöksessä mainitussa tarkoituksessa ovat sanottuun liittoon kuuluneen paikallisen ammattiosaston telakalle asettamat lakkovahdit estäneet myös lakkoon kuulumattomien, telakalla aliurakoitsijana toimineen B:n palveluksessa sähköasentajina olleiden ko. työntekijöiden pääsyn heidän telakalla sijainneelle työpaikalleen. Mainitut työntekijät ovat ilmoittautuneet sen jälkeen työhön halukkaina työnantajansa konttorissa B:n voimatta kuitenkaan järjestää heille lakon ajaksi muuta työtä. B ei ole maksanut sanotuille työntekijöilleen myöskään palkkaa mainituilta lakkopäiviltä.

KKO:n aikaisemmin antamissa ennakkopäätösratkaisuissa on lakkoa pidetty työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitettuna työnteon esteenä, milloin lakolla ei ole pyritty parantamaan tai edistämään työnhaluisten työntekijöiden työehtoja. Mainituissa ratkaisuissa lakossa olevien työntekijöiden työstä kieltäytyminen on johtanut siihen, ettei työnantaja ole voinut järjestää työnhaluisille työntekijöilleen työtä, vaikka nämä ovat olleet työpaikalla työnantajan käytettävissä. Esimerkiksi ratkaisussa 1978 I 2 työnhaluisten työntekijöiden työnteko oli estynyt lakosta aiheutuneesta raaka-ainepulasta, ratkaisuissa 1980 II 109 ja 1981 II 134 taas lakon seurauksena syntyneestä sähkövoimapulasta.

Nyt ratkaistavana olevassa tapauksessa ei ole väitettykään, että lakon johdosta yhtiön telakalla olevalle työpaikalle olisi syntynyt raaka-aine tai energiapula taikka jokin muu siihen verrattava este, jonka johdosta yhtiö ei olisi kyennyt järjestämään työntekijöille työtä. Ko. työntekijöiden työnteko ei olekaan estynyt lakon seurauksena vaan sen johdosta, että lakkovahdit ovat estäneet heiltä pääsyn työpaikalleen.

Työsopimuslain 27 §:n 2 momentin mukaan siinä tarkoitetun esteen tulee kohdistua työpaikkaan ja olla lisäksi sekä työntekijästä että työnantajasta riippumaton. Puheena olevassa tapauksessa lakkovahtien toiminta ei kuitenkaan ole kohdistunut B:n työntekijöiden telakalla olleeseen työpaikkaan vaan sanottuihin työntekijöihin. Työntekijät eivät ole kyenneet tekemään työtään, koska heidän vapauttaan on rajoitettu. Sanottu työn tekemättä jättäminen ei siten ole johtunut mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla työntekijästä riippumattomasta syystä. Sen vuoksi ko. työntekijöillä ei ole oikeutta saada palkkaa kysymyksessä olevalta ajalta.

Harkitsen mainitsemillani perusteilla oikeaksi, kumoten HO:n tuomion ja RO:n päätöksen, hylätä kanteen ja vapauttaa B:n sille tuomitusta maksuvelvollisuudesta. Asian laadun vuoksi kuitenkin määrään, että B:n on pidettävä sillä jutussa olleet kulut vahinkonaan.

Oikeusneuvos Jalanko oli samaa mieltä kuin ylimääräinen oikeusneuvos Virolainen.