30.12.1983

A:n kanne

A oli 23.2.1948 saanut lainhuudon 0.1102 osaan sekä 30.4.1960 taloon ja 0.1172 osaan tonttia n:o 254 korttelissa n:o 24 Porin kaupungin 5. kaupunginosassa. Koska B oli 22.9.1981 vahvistetulla kauppakirjalla 19.000 markan kauppahinnasta pakkohuutokaupassa ostanut 0.1171 osaa sanotusta tontista ja saanut siihen lainhuudon 4.2.1982, A oli vaatinut, että hänet oikeutettiin osatalokkaana lunastamaan B:n ostama tontinosuus 19.000 markan kauppahinnasta ja että B velvoitettiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Uudistaessaan haastehakemuksensa sisällön edellä kerrotuksi kanteeksi A oli tallettanut RO:een lunastushinnaksi 20 000 markkaa sekä myöhemmin jutun käsittelyn aikana vielä 500 markkaa.

B:n vastaus

B oli jo 9.10.1973 ostanut kysymyksessä olevan tontinosuuden liikkeenharjoittaja H:lta 24 000 markan kauppahinnasta mutta ei ollut hakenut tälle saannolleen lainhuutoa. Tontinosuus oli sittemmin 11.8.1981 myyty pakkohuutokaupalla H:n veloista. A:lla olisi ollut mahdollisuus huutaa tontinosuus itselleen pakkohuutokaupassa. Näillä perusteilla ja kun osatalokkaalla ei ollut lunastusoikeutta pakkohuutokaupassa saatuun kiinteistöosuuteen, B oli kiistänyt kanteen. Jos lunastusvaatimus kuitenkin hyväksyttäisiin, B oli vaatinut, että lunastushinnaksi määrättäisiin 24 000 markkaa tai, jos lunastus tapahtui pakkohuutokaupan perusteella, 19 000 markkaa lisättynä hänelle aiheutuneilla lainhuudatus- ynnä muilla kuluilla, kaikki laillisine korkoineen.

Porin RO:n päätös 26.7.1982

B oli 11.8.1981 toimitetussa liikkeenharjoittaja H:n omistaman talon ja 0.1171 osan tontista n:o 254, korttelissa n:o 24, Porin kaupungin Itätullin eli 5. kaupunginosassa, pakkohuutokaupassa huutanut tontinosuuden itselleen 19 000 markan hinnasta ja saanut saannolleen lainhuudon 4.2.1982. A oli 23.2.1948 saaneet lainhuudon 0.1102 osaan samasta tontista.

Tämän vuoksi ja koska A:lla, joka laillisesti ja määräajassa oli pannut lunastuskanteen vireille, maakaaren 7 luvun 1 §:n ja lunastustarjousvelvollisuuden lakkauttamisesta 28.2.1930 annetun lain nojalla osatalokkaana oli oikeus RO:een talletetusta 19 000 markan hinnasta lunastaa kysymyksessä oleva tontinosuus, RO oli velvoittanut B:n talletettua 19 000 markan kauppahintaa vastaan luovuttamaan heti A:lle talon ja 0.1171 osaa tontista n:o 254, korttelissa n:o 24, Porin kaupungin Itätullin eli 5. kaupunginosassa.

Kun A oli suostunut suorittamaan B:lle lainhuudatus- ynnä muista kuluista 1 365 markkaa, RO oli oikeuttanut B:n nostamaan paitsi edellä mainitun kauppahinnan myös sanotun talletetun määrän 1 365 markkaa. Sitä vastoin B:n korkovaatimus oli hylätty lakiin perustumattomana. Asian laatuun nähden asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Turun HO:n tuomio 21.1.1983

HO, jossa B oli vaatinut kanteen hylkäämistä ja A oli vastannut muutoksenhakemukseen ja vaatinut vastauskulujensa korvaamista, oli katsonut, että A oli tallettanut lunastushinnan RO:een vasta RO:n otettua jutun käsiteltäväksi. Koska lunastushinta oli talletettava alioikeuteen ennen kuin lunastusvaatimuksen sisältävä kanne otettiin käsiteltäväksi, HO oli katsonut, että A oli tallettanut lunastushinnan RO:een liian myöhään. Sen vuoksi HO oli kumoten RO:n päätöksen hylännyt kanteen.

KORKEIN OIKEUS

Pyytäen valituslupaa A haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja B antoi häneltä pyydetyn vastauksen muutoksenhakemukseen.

A vaati HO:n tuomion kumoamista ja B:n velvoittamista korvaamaan hänen kulunsa HO:ssa.

KKO t. tutki jutun ja totesi, että maakaaren 7 luvun 1 §:ään perustuvan lunastusvaatimuksen hyväksymisen edellytyksenä oli, että lunastushinta oli talletettu tuomioistuimeen ennen kuin kanne otetaan tuomioistuimessa käsiteltäväksi. Tämän edellytyksen tarkoituksena oli vastaajan edun vuoksi saada heti oikeudenkäynnin alussa varmuus siitä, että lunastusvaatimuksen esittäjä oli maksukykyinen. Koska A oli tallettanut lunastushinnan samalla, kun hän oli uudistanut oikeudelle jättämänsä haastehakemuksen kanteeksi jutussa, ja mainitun lainkohdan tarkoitus siten oli toteutunut, talletus oli tehty oikea-aikaisesti.

Näillä perusteilla KKO kumosi HO:n tuomion ja jätti asian RO:n päätöksen varaan. B velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut HO:ssa 500 markalla.