22.12.1983

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallinen syyttäjä oli 18.8.1980 Lohtajan KO:ssa kertonut seuraavaa:

1) Toholammin kunta oli tekemänsä sopimuksen mukaan vastuussa Keski-Pohjan Juustokunnan jätevesien puhdistuksesta. Kunta oli kuitenkin ilman vesioikeuden lupaa lasketuttanut Lestijokeen sellaisia jätevesiä ja niin suuria määriä, että Toholammin jätevesipuhdistamon kapasiteetti ei ollut riittänyt puhdistamaan jätevesiä, vaan niistä oli aiheutunut ilmeistä haittaa kalakannalle elo-syyskuun vaihteessa 1978, jolloin tapahtui kalojen joukkokuolemia; ja

2) Keski-Pohjan Juustokunta oli ottanut heinäkuussa 1978 aikana käyttöön 20 m ³ suuruisen neutralointialtaan ja ryhtynyt keräämään sen täyteen viikkojen 33 - 34 aikana. Aluksi nesteen pH-mittausta ei ollut suoritettu lainkaan. Kun mittausta elokuun alusta alkaen aloitettiin suorittaa, olivat mittaukseen käytetyt välineet olleet puutteelliset. Lisäksi mittaus oli uskottu tehtävään kykenemättömille henkilöille eikä valvonta ollut ollut riittävää. Koska pH-mittaus näin ollen oli ollut puutteellista, ei neutralointi ollut voitu suorittaa vaan altaan sisältö oli laskettu viemäristöön sellaisenaan ainakin elokuun loppuun saakka. Kun neutralointiallas kerättiin täyteen ennen tyhjennystä, pääsi vesistöön kerralla 1.295 kg typpihappoa ja 1.809 kg natronlipeää, mikäli tyhjennysväli oli 3 päivää. Jos sen lisäksi meijerin jätevedet tyhjennettiin samaan aikaan, olivat vastaavat määrät 1.487 kg typpihappoa ja 2.771 kg natronlipeää.

Tästä seurasi, että neutraloitumatta jäi 1.827 kg natronlipeää. Tällainen määrä jätevettä yhdellä kertaa Toholammin jätevedenpuhdistamolle laskettuna oli enemmän kuin, mitä se voi puhdistaa, sillä puhdistamon asukasvastineluku oli vesistön pilaamisen tapahtumahetkellä 7 000 ja esimerkiksi Keski-Pohjan Juustokunnasta tulevan typen määrä vastasi 100.000 asukasta. Puhdistamattomat jätevedet olivat nostaneet veden pH-pitoisuuden niin korkeiksi, että se oli ollut ilmeisen vaarallista kaloille. Oulun yliopiston kemianlaitoksen lausunnosta ilmeni, että Kirkkojärven pH-luvuksi saatiin 10.0 12 tunnin kuluttua siitä, kun jätevedet olivat saavuttaneet Kirkkojärven, mikäli meijerin ja juustokunnan jätepäästöt olivat samanaikaisia. Tästä johtuen oli veden emäksisyys ollut niin korkea, että se oli tuhonnut kalojen ihon ja kidusten epiteeliä ja aiheuttanut siten kalojen kuoleman. Tähän oli vaikuttanut myös veden hidas virtaamisnopeus ja korkea lämpötila.

Edellä olevan perusteella virallinen syyttäjä oli vesilain 1 luvun 19 §:n sekä 13 luvun §:n 2 momentin ja 2 §:n 1 momentin sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla vaatinut, että A ja Toholammin kunnanhallituksen muut jäsenet sekä kunnanjohtaja B tuomittaisiin rangaistukseen 1 kohdan osalta vesistön pilaamisesta ja C sekä Keski-Pohjan Juustokunnan hallituksen muut jäsenet 2 kohdan osalta jatketusta vesistön pilaamisesta.

Asianomistajina oli jutussa kuultu muiden ohella Himangan Kalastajain seuraa ja kannuksen kalastuskuntaa, jotka olivat yhtyneet syytteeseen ja ilmoittaneet esittävänsä myöhemmin korvausvaatimuksensa.

Vastaajien tehtyä oikeudenkäyntiväitteen KO p. 18.8.1980 oli katsonut, että käsiteltävänä olevan jutun ratkaiseminen asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan edellytti erityistä vesiasiain tuntemusta, jota yleisellä tuomioistuimella ei ollut, ja ettei syyttäjän näin ollen olisi pitänyt panna asia vireille vesioikeudessa, sekä sen vuoksi, katsoen ettei se ollut toimivaltainen käsittelemään juttua, vesilain 14 luvun 5 §:n 1 momentin nojalla jättänyt jutun tutkimatta.

Himangan Kalastajainseura ja Kannuksen kalastuskunta olivat Vaasan HO:ssa hakeneet muutosta KO:n päätökseen vaatien, että juttu palautettaisiin KO:een siellä asiallisesti ratkaistavaksi että, mikäli HO katsoisi asian käsittelyn kuuluvan vesioikeudelle, juttu oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 29 §:n 1 momentin nojalla siirrettäisiin asianomaiseen vesioikeuteen.

HO p. 29.6.1982 oli katsonut, ettei ylempi yleinen tuomioistuin voinut oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 29 §:n 1 momentin nojalla siirtää juttua erityistuomioistuimeen, sekä tällä ja Ko:n lausumalla perusteella jättänyt asian KO:n päätöksen lopputuloksen varaan.

Pyytäen valituslupaa Himangan Kalastajainseura ja Kannuksen kalastuskunta hakivat muutosta HO:n päätökseen vaatien, että juttu palautettiin KO:een siellä asiallisesti ratkaistavaksi tai vaihtoehtoisesti siirrettiin asianmoiseen vesioikeuteen.

Valituslupa myönnettiin ja jutun vastaajat antoivat heiltä pyydetyt vastaukset.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Manner hyväksyi jutun esittelijän mietinnön, joka kuului : KKO tutkinee valituksen ja todennee, että vesiylioikeuden päätöksessä kerrotun, vastapuolen syyksi väitetyn vesistön pilaamisen tutkiminen edellyttää erityistä vesiasiain tuntemusta. Sen vuoksi virallisen syyttäjän olisi tullut vesilain 14 luvun 15 §:n 1 momentin nojalla panna juttu vireille asianomaisessa vesioikeudessa. Koska kuitenkin vesioikeudelliset rikosasiat voidaan panna vireille vaihtoehtoisesti myös yleisissä alioikeuksissa, Lohtajan KO, tarvittaessa hankittuaan vesilain 14 luvun 6 §:n nojalla asiassa lausunnon vesioikeudelta, olisi voinut tutkia asian. Edelleen KKO todennee, että hovioikeudet, toisin kuin KKO eräissä asioissa, eivät ole vesioikeuksien osalta ylempiä tuomioistuimia. Sen vuoksi Vaasan HO ei ole oikeutettu oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 29 §:n 1 momentin nojalla siirtämään kyseistä asiaa erikoistuomioistuimena pidettävään vesioikeuteen, vaan sen olisi tullut palauttaa asia KO:een uudelleen käsiteltäväksi. Näillä perusteilla ja koska vesioikeus on kihlakunnanoikeutta soveliaampi käsittelemään kyseistä rikosasiaa ja koska hakijat ovat vaihtoehtoisesti pyytäneet asian siirtämistä vesioikeuteen, KKO harkinnee oikeaksi, kumoten alempien oikeuksien päätökset, oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 29 §:n 1 momentin nojalla siirtää asian Länsi-Suomen vesioikeuteen, jonka tullee, ottaen huomioon siirron syy, ilmoituksetta ottaa se käsiteltäväksi ja menetellä siinä lain mukaan.