KKO:1983-II-177
- Asiasanat
- Rikosvahinkojen korvaaminen
- Tapausvuosi
- 1983
- Antopäivä
- Diaarinumero
- VA81/22
- Taltio
- 2590
- Esittelypäivä
Kun korvauksen hakijan oikeus saada vahingosta vastuussa olevalta korvausta oli ratkaistu alioikeudessa siten, että rikoksen tehnyt oli tuomittu maksamaan hakijalle vahingonkorvausta, tapaturmaviraston oli ratkaistava samaan rikokseen perustuvaa korvausta koskeva hakemus myös sellaisen korvauserän osalta, jota alioikeudessa ei ollut vaadittu eikä tuomittu korvattavaksi.
II-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
K oli 8.5.1978 Helsingin kaupungissa työntynyt seisahtuneena olleeseen A:n kuljettamaan henkilöautoon ja pistoolilla uhaten pakottanut A:n ajamaan keskustaan päin. A:n pysäytettyä auton hän oli ottanut käsilaukustaan kaasusumuttimen ja kohdistanut kaasusuihkun K:hon, jolloin K oli tahallaan ampunut pistoolilla A:ta lantioseutuun ja siten aiheuttanut A:lle hengenvaarallisen vamman. Helsingin RO oli 27.2.1979 julistamallaan päätöksellä rikoslain nojalla tuominnut K:n tekemästään rikoksesta vapausrangaistukseen ja velvoittanut hänet suorittamaan A:lle eräitä korvauksia.
Sitten A oli tapaturmavirastolta hakenut rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain mukaista korvausta RO:n korvattaviksi määräämistä matka- ja lääkekuluista sekä sen lisäksi poloklinikkakuluista 76 markkaa, tapaturmavirasto oli 18.7.1979 antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle korvausta matka- ja lääkekuluista, minkä lisäksi päätökseen oli merkitty, että poliklinikkakuluista annetaan päätös, kun tapaturmavirastolle on toimitettu niitä koskeva tuomioistuimen päätös. A:n haettua muutosta tapaturmaviraston päätökseen, vaatien korvausta poliklinikkakuluista ilman tuomioistuimen päätöstä, vakuutusoikeus oli 19.8.1980 antamallaan päätöksellä, johon ei saanut hakea muutosta, katsonut, ettei ollut syytä muuttaa tapaturmaviraston päätöstä.
KKO:een 14.1.1981 annetussa kirjoituksessa A oli anonut että, koska vakuutusoikeuden ja tapaturmaviraston päätökset siltä osin kuin niissä oli katsottu, ettei A:lla olisi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain nojalla oikeutta saada korvausta sanotuista varoista ilman tuomioistuimen päätöstä, perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. KKO purkaisi mainitut päätökset sanotuilta osin. Tapaturmavirasto antoi siltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.
KKO p. tutki asian. Helsingin RO oli 27.2.1979 julistamallaan päätöksellä tuomitessaan K:n rangaistukseen muun ohella A:han kohdistuneista pakottamisesta ja tapon yrityksestä velvoittanut K:n suorittamaan A:lle korvauksia matkaradion rikkoutumisesta, lapsen hoitokuluista, kivusta ja särystä, pysyvästä viasta ja haitasta, matka- ja lääkekuluista sekä oikeudenkäyntikuluista. Vaikka sanotulla RO:n päätöksellä K:ta ei ollut velvoitettu suorittamaan A:lle korvausta niistä hänelle K:n syyksi luettujen sanottujen rikosten johdosta aiheutuneista poliklinikkamaksuista, joista A sittemmin rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain nojalla oli vaatinut korvausta tapaturmavirastolta, A:n oikeus saada edellä mainittujen rikosten aiheuttamasta vahingosta vastuussa olevalta korvausta oli mainitun lain 17 §:n 2 momentissa edellytetyin tavoin ensimmäisessä oikeusasteessa kuitenkin tuolloin ratkaistu. Tapaturmaviraston olisi sen vuoksi pitänyt ratkaista A:n hakemuksesta vireille tullut asia myös poliklinikkamaksujen korvaamista koskevalta osalta. Tapaturmaviraston päätös jättää asia sanotulta osalta ratkaisematta ja vakuutusoikeuden päätös olla muuttamatta tapaturmaviraston päätöstä perustuivat näin ollen ilmeisesti väärän lain soveltamiseen.
Sen vuoksi KKO harkitsi lailliseksi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan ja 14 §:n 1 momentin nojalla purkaa ja poistaa hakemuksessa tarkoitetut vakuutusoikeuden 19.8.1980 ja tapaturmaviraston 18.7.1979 antama päätös siltä osin kuin tapaturmavirasto oli jättänyt ratkaisematta A:n hakemuksen saada korvausta 76 markan määräisistä poliklinikkakuluista. Asian palautettiin tapaturmavirastolle, jonka tuli viran puolesta ottaa se uudelleen käsiteltäväksi ja menetellä siinä lain mukaan.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Leivonen, Nikkarinen ja Lindholm sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Surakka ja Hagman