KKO:1983-II-175
- Asiasanat
- Konkurssi, Etuoikeus, Palkkaturvalaki
- Tapausvuosi
- 1983
- Antopäivä
- Diaarinumero
- H 83/207
- Taltio
- 3314
Työvoimaministeriö oli palkkaturvalain nojalla suorittanut työntekijäjärjestölle konkurssiin joutuneen yhtiön työntekijöiden työsuhteesta johtuneita, työntekijöiden mainitulle järjestölle siirtämiä saamisia. Osa näistä saamisista oli työntekijäjärjestölle maksettavia jäsenmaksuja.
Vrt. KKO:1976-II-87 ja KKO:1982-II-179
Työntekijällä, joka on valtuuttanut työnantajan palkasta pidättämään ja tilittämään ammattiyhdistykselle maksettavia jäsenmaksuja, on oikeus muuttaa tuota valtuutusta kunnes palkka on maksettu. Kun yhtiö ei ollut kysymyksessä olevia palkkoja maksanut ja palkat myös jäsenmaksujen osalta kuuluivat vielä työntekijöille, palkat olivat jäsenmaksujenkin osalta työntekijöiden yhtiöltä olevia työsuhteesta johtuvia saatavia, jotka oli yhtiön konkurssissa vahvistettava suoritettavaksi EOA 4 §:n 1 momentin mukaisella etuoikeudella.
IV-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Työvoimaministeriö oli Loimaan kaupungista olevan A Oy:n Loimaan KO:ssa 5.4.1982 alkaneessa konkurssissa 15.12.1982 toimitetussa saamisten valvonnassa kertonut, että ministeriö oli tekemiensä palkkaturvapäätösten mukaisesti valtion varoista suorittanut A Oy:n palveluksessa olleiden työntekijöille työsuhteesta johtuneina saamisina, joita yhtiö ei ollut työntekijöilleen maksanut, 23.3.1981 - 16.6.1982 väliseltä ajalta yhteensä 263 170,82 markkaa. Mainitusta summasta, jonka yhtiön työntekijät olivat siirtäneet Metalliväen Liitto r.y:lle oli 2 009,80 markkaa koostunut mainittujen työntekijöiden kysymyksessä olevasta palkkasummasta Metallityöväen Liitto r.y:lle maksettavista jäsenmaksuista. Työvoimaministeriö oli mainittuna paikalletulopäivänä valvonut, paitsi muuta, sanotut 2 009,80 markkaa 12 prosentin korkoineen laskettuna 1 190,80 markalle 5.8.1982 ja 819 markalle 10.11.1982 lukien ja vaatinut saamisensa tuomitsemista maksettavaksi etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin mukaisella etuoikeudella.
KO oli konkurssissa 9.3.1983 julistamassaan tältä osin lainvoimaiseksi tulleessa konkurssituomiossa vahvistanut ministeriön saamisen korkoineen maksettavaksi konkurssipesän varoista, mutta koska oikeus mainittuihin jäsenmaksuihin kuului yksinomaan Metallityöväen Liitto r.y:lle eikä kysymyksessä siten ollut etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu työntekijän saaminen, hylännyt saamisen etuoikeutta koskevan vaatimuksen.
Työvoimaministeriö oli KKO:een 22.4.1983 saapuneessa hakemuksessa pyytänyt konkurssituomion purkamista siltä osin kuin ministeriön esittämä etuoikeusvaatimus oli hylätty sekä sanotun saamisen vahvistamista maksettavaksi etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin mukaisella etuoikeudella.
KKO p. tutki asian. Työvoimaministeriö oli tekemiensä palkkaturvapäätösten nojalla suorittanut valtion varoista A Oy:n palveluksessa olleiden työntekijöiden työsuhteesta ajalta 23.3.1981 16.6.1982 johtuneita saamisia yhteensä 263 170,82 markkaa Metallityöväen Liitto r.y:lle, jolle yhtiön työntekijät olivat siirtäneet mainitut saamisensa. Näistä saamisista oli 2 009,80 markkaa ollut työntekijöiden Metallityöväen Liitto r.y:lle maksettavia jäsenmaksuja. Työntekijällä, joka on valtuuttanut työantajan palkasta pidättämään ja tilittämään ammattiyhdistykselle maksettavia jäsenmaksuja, oli oikeus muuttaa tuota valtuutusta kunnes palkka on maksettu. Kun A Oy ei ollut kysymyksessä olleita palkkoja maksanut ja palkka myös jäsenmaksujen osalta vielä kuului työntekijöille, palkat olivat kokonaisuudessaan olleet työntekijöiden A Oy:ltä olevia työsuhteesta johtuneita saamisia. Työvoimaministeriön A Oy:n konkurssissa valvomalla saamisella oli siten etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin mukainen etuoikeus myös kysymyksessä olevien 2 009,80 markan osalta. KO:n konkurssituomio, jolla työvoimaministeriön vaatima puheena ollut etuoikeus oli hylätty, perustui näin ollen tältä osin ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Sen vuoksi KKO etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin, palkkaturvalain 5 §:n 1 momentin ja 13 §:n sekä oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan ja 14 §:n 1 momentin nojalla konkurssituomion tältä osin purkaen ja sitä välittömästi oikaisten vahvisti työvoimaministeriölle A Oy:n konkurssipesän varoista maksettavaksi tuomitut 2 009,80 markkaa korkoineen suoritettavaksi etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin mukaisella etuoikeudella.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Miettinen, Portin ja Nikkarinen sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Mäkinen ja Hagman