Finlex - Etusivulle
Ennakkopäätökset

6.5.1982

Ennakkopäätökset

Korkeimman oikeuden verkkosivuilla ja vuosikirjassa julkaistut ratkaisut kokoteksteinä v. 1980 alkaen. Vuosilta 1926-1979 näkyvissä on ainoastaan otsikko tai hakemistoteksti.

KKO:1982-II-57

Asiasanat
Työsopimus, Työsopimuksen lakkaaminen, Vahingonkorvaus, Eduntasoitus
Tapausvuosi
1982
Antopäivä
Diaarinumero
S 81/826
Taltio
607

Vrt. KKO:1974-II-63 , 78-II-45

Vrt. KKO:1995:215

Työnantajan työsopimuksen laittoman purkamisen johdosta työntekijälle suoritettavasta vahingonkorvauksesta ei ollut vähennettävä työttömyyskassasta saatuja työttömyyskorvauksia.

II-jaosto

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Lohjan KO p. 25.11.1980 oli lausunut selvitetyksi, että B oli ollut toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Oy A:han ja että yhtiö oli laittomasti purkanut hänen työsopimuksensa. Sen vuoksi KO oli velvoittanut yhtiön suorittamaan B:lle sopimussuhteen ennenaikaisesta lakkaamisesta johtuvana korvauksena 4 kuukaudelta yhteensä 7 684 markkaa 96 penniä 5 prosentin korkoineen 23.9.1980 lukien.

Helsingin HO, jonka tutkittavaksi yhtiön oli saattanut jutun, t. 10.6.1981 oli lausunut, että B, joka oli saanut työsuhteen purkamista seuranneelta työttömyyskaudelta työttömyysavustusta 14 viikon ajalta, ei ollut ilmoittanut sanottujen avustusten määrää ja siten jättänyt esittämättä työsopimussuhteen ennenaikaisesta lakkaamisesta hänelle aiheutuneen vahingon määrästä sellaista selvitystä, jonka perusteella vahingon suuruus voitaisiin laskea. Sen vuoksi HO oli siten muuttanut KO:n päätöstä, että yhtiön B:lle työsopimussuhteen ennenaikaisesta lakkaamisesta suoritettavan korvauksen määrä alennettiin HO:n oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla arvioimaan 4 700 markkaan KO:n määräämine korkoineen.

Pyytäen valituslupaa B haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja A antoi siltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.

KKO t. tutki jutun katsoi, että yhtiön B:lle työsopimuksen laittoman purkamisen johdosta suoritettavasta vahingonkorvauksesta ei ollut vähennettävä B:n työttömyysaikanaan Metallityöväen työttömyyskassasta saamia työttömyysavustuksia, koska ne olivat sanotun kassan jäsenyyteen liittyviä, osaksi työntekijän omiin maksusuorituksiin perustuvia etuja. Sen vuoksi KKO, kumoten HO:n tuomion jätti asian KO:n päätöksen lopputuloksen varaan.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Heinonen, Hämäläinen ja af Hällström sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Surakka ja Rosokivi

Sivun alkuun