KKO:1982-II-169
- Asiasanat
- Työsopimus, Työsopimuksen lakkaaminen, Vahingonkorvaus
- Tapausvuosi
- 1982
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 82/119
- Taltio
- 2060
Työnantaja oli määrännyt työntekijän tehtäviin, jotka olennaisesti poikkesivat työsuhteen ehtojen mukaisista tehtävistä. Työntekijällä, joka tällä perusteella oli purkanut työsopimuksensa, oli oikeus TSL 51 §:n mukaiseen vahingonkorvaukseen.
IV-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
A oli osuuskunta B:lle 19.5.1980 tiedoksiannetun haasteen nojalla Turun RO:ssa lausunut, että hän oli työskennellyt 27.11. - 24.12.1964, 8.4. - 24.12.1968 ja 27.3.1969 alkaen työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa osuuskunnan palveluksessa tavaratalon myyjän tehtävissä. Viimeisen työsuhteensa alkuaikoina hän oli toiminut noin neljän vuoden ajan tavaratalon sähköosastolla, josta hänet oli siirretty tavaratalon pikamyyntipisteeseen. Pikamyyntipisteessä hän oli toiminut vuoden 1979 kevääseen asti, jolloin hän oli erään työtoverinsa kanssa tehnyt kantelun häneen esimiesasemassa olevan henkilön käytöksestä. Kantelutoimenpiteen johdosta hän oli joutunut puhutteluun tavaratalon johdon kanssa, jossa yhteydessä hänelle oli ilmoitettu vaihtoehtoisesti joko siirtyminen pakkaajaksi tavaratalon pakkaamoon tai työsopimuksen irtisanominen. Koska hän ei ollut voinut hyväksyä siirtoa kylmään ja vetoiseen pakkaamoon, jossa aikaisemmin ja edelleen tuossa tehtävässä toimi työn raskaudesta johtuen mieshenkilö, oli hänen ainoaksi mahdollisuudekseen jäänyt irtisanoutuminen ja oli hänen työsuhteensa päättynyt 5.5.1979. A oli katsonut työnantajansa pyrkineen yksipuolisesti muuttamaan työsopimuksen ehtoja ja irtisanoutuneena työnantajansa painostuksesta. Tämän vuoksi A, joka työsuhteensa päättymisestä lukien oli ollut työttömänä, oli vaatinut, että osuuskunta velvoitettaisiin yleisten sopimusten vastaisesta menettelystä 12 kuukauden palkkaa vastaava määrä eli 18 672 markkaa laillisine korkoineen.
Kanteesta kuultuna osuuskunta oli selittänyt, että A:n kanssa oli tosin neuvoteltu hänen siirtämisestään työhön pakkaamoon, jossa aikaisemmin työskennellyt 50 prosentin jalkainvalidi oli joutunut yllättäen sairaslomalle, ja A:han oli päädytty sen vuoksi, että tavaratalon pikamyyntipisteessä oli tuolloin toiminut kolme henkilöä, joista A työiältään siellä nuorimpana olisi ollut sopiva siirtymään pakkaajaksi, koska pikamyyntipisteessä olisi hyvin selvitty kahdella työntekijällä. Osuuskunta oli katsonut, että kysymyksessä olisi ollut tavallinen työnantajan työnjohtovallan rajoissa suorittama järjestely, joka sitä paitsi olisi hieman nostanut A:n ansiotasoa. Neuvottelujen ollessa vielä kesken A, joka oli kieltäytynyt siirtymästä pakkaajaksi, oli kuitenkin itse irtisanoutunut. Osuuskunta oli pyytänyt kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.
RO p. 29.1.1981 oli lausunut selvitetyksi, että osuuskunta työnantajana oli määrännyt tavaratalon pikamyyntipisteessä myyjänä toimineen A:n siirtymään vastoin hänen tahtoaan pakkaajaksi tavaratalon pakkaamoon, mikä työ ei ollut välittömästi liittynyt hänen varsinaiseen työhönsä. Kysymyksessä oli ollut työsopimuksen ehtojen olennainen muuttaminen, johon työnantajalla työnjohtovaltansa rajoissa ei ollut ollut oikeutta ilman työntekijän suostumusta. Edelleen RO oli lausunut selvitetyksi, että A oli välttyäkseen joutumasta siirron kohteeksi irtisanoutunut työstään. Kun irtisanoutuminen kuitenkin oli suoritettu sellaisissa olosuhteissa, että työnantajan oli täytynyt ymmärtää sen tapahtuneen työnantajan suorittaman, työsopimuslain vastaisen siirtopäätöksen johdosta, RO oli katsonut työnantajan huolimattomuuttaan laiminlyöneen työsopimuksesta hänelle johtuvien velvollisuuksien täyttämisen, mistä menettelystä työntekijälle oli aiheutunut vahinkoa.
Sen vuoksi RO, ottamalla huomioon, että A ei ollut selvittänyt yrittäessään hankkia itselleen ammattiaan vastaavaa työtä, oli työsopimuslain 51 §:n nojalla velvoittanut osuuskunnan heti suorittamaan A:lle vahingonkorvaukseksi työsopimuslain vastaisesta menettelystä arvion mukaan 7 000 markkaa 5 prosentin vuotuisine korkoineen haastepäivästä 19.5.1980 lukien.
Turun HO, jonka tutkittavaksi asianosaiset olivat saattaneet jutun, t. 4.12.1981 oli todeten, että A:n työsuhde oli päättynyt 7.5.1979, tutkinut jutun; ja koska A:n oli näytetty olleen työsuhteen päättymisen jälkeen työttömänä työnhakijana ainakin 29.1.1981 saakka, sekä huomioon ottaen, että A:n työsuhde oli ennen sen päättymistä jatkunut keskeytyksettä yli 10 vuotta ja että A:n mahdollisuudet hankkia uutta työtä olivat heikot, HO oli siten muuttanut RO:n päätöstä, että A:lle tuomittu vahingonkorvaus korotettiin kahdentoista kuukauden palkkaa vastaavaksi 18 672 markaksi, joka korvaus oli suoritettava RO:n päätöksessä mainittuine korkoineen.
Pyytäen valituslupaa osuuskunta haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja A antoi häneltä pyydetyn vastauksen.
KKO t. tutki jutun ja totesi, että A oli vuonna 1969 otettu osuuskunnan palvelukseen tavaratalon myyjäksi. Hänen keväällä 1979 kanneltua erään esimiesasemassa olevan henkilön sopimattomasta käytöksestä asiasta oli neuvoteltu tavaratalon johdon ja A:n välillä. Nämä neuvottelut olivat 7.5.1979 päättyneet siihen, että tavaratalon johto oli määrännyt, että joko A siirtyisi pakkaamoon pakkaajan tehtäviin tai sitten osuuskunta irtisanoisi hänen työsopimuksensa. A ei ollut hyväksynyt siirtoa, vaan hän oli samana päivänä ilmoittanut heti lopettavansa työn osuuskunnan palveluksessa. Näin menetellessään A:n oli katsottava purkaneen työsopimuksensa, riippumatta siitä oliko hän itse mahdollisesti puhunut irtisanomisesta silloin kun hän ilmoitti työnsä lopettamisesta.
Koska pakkaajan tehtävät sekä työn laadun että työolosuhteiden vuoksi olivat olennaisesti poikenneet myyjän tehtävistä, joissa A oli työsopimuksen mukaan ollut jo yli 10 vuotta, KKO katsoi, ettei osuuskunta ollut voinut pelkästään työnjohto-oikeutensa nojalla siirtää A:ta työhön pakkaamoon. Osuuskunta ei ollut näyttänyt muutakaan laillista perustetta määräämälleen työsuhteen ehtojen yksipuoliselle muuttamiselle. Osuuskunnan siirtomääräyksen johdosta A:n työolosuhteet olivat siten muuttuneet niin, ettei häneltä ollut voitu kohtuuden mukaan vaatia sopimussuhteen jatkamista ja että hänellä oli ollut työsopimuslain 43 §:n 1 momentissa tarkoitettu tärkeä syy heti purkaa työsopimus.
Menettelyllään osuuskunta oli työnantajana tahallaan laiminlyönyt työsopimuksesta sille johtuvien velvollisuuksien täyttämisen ja aiheuttanut A:lle työsopimuslain 51 §:ssä tarkoitettua vahinkoa. Vahingonkorvauksen määrää vahvistaessa oli otettava huomioon A:n työsuhteen pitkä kestoaika ja hänen ikänsä sekä erityisesti hänen vaikeutensa saada ammattiaan vastaavaa uutta työtä.
Edellä mainituilla perusteilla KKO katsoi, ettei ollut syytä muuttaa HO:n tuomion lopputulosta.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Manner ja Hiltunen sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Karetie ja Roos