23.6.1981

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Tilanosakkaat Z ja Y, ensiksi mainittu myös alaikäisten lastensa 8.4.1926 syntyneen X:n ja 3.8.1928 syntyneen W:n lakimääräisenä holhoojana, jotka heille 11.5.1940 annetun lainhuudon mukaan omistivat Kiuruveden kunnan Niemisjärven kylässä olevan Tiikkalan tilan, silloiselta rekisterinumeroltaan 20:44, olivat 8.8.1946 tehdyllä ja allekirjoitetulla kauppakirjalla myyneet sanotusta tilastaan alaikäisille U:lle, T:lle ja S:lle, joita kaupassa edusti heidän isänsä R, noin 3,5 hehtaarin suuruisen maa-alueen, niin sanotun Hakaniityn, josta oli kauppakirjaan myös merkitty, että se sijaitsi Kiuruveden Pyhäjärvelle menevän valtion maantien vasemmalla puolella, Q:n talon läheisyydessä sekä että asianosaiset olivat sanotun maa-alueen rajat sopineet, mitanneet ja paaluilla merkinneet. Sanotun määräalankaupan oli julkinen kaupanvahvistaja vahvistanut 30.10.1946 sekä Kuopion lääninhallitus puolestaan kiinteistön hankkimisen rajoittamisesta 22.12.1944 annetun lain säännösten nojalla hyväksynyt luovutuksen päätöksellään 1.11.1946. Kauppakirjalle tehdyn merkinnän mukaan oli Kiuruveden holhouslautakunta hyväksynyt kaupan alaikäisten osalta 22.8.1946. Kiuruveden KO oli puolestaan 1.8.1947 julistamallaan päätöksellä hyväksynyt kaupan myyjien X:n ja W:n osalta.

R, alaikäisten lastensa U:n, T:n ja S:n holhoojana, oli sen jälkeen 12.5.1948 tehdyllä ja julkisen kaupanvahvistajan vahvistamalla kauppakirjalla myynyt edellä selostetun ja nyt kysymyksessä olevan määräalan edelleen P:lle ja tällöin kauppakirjaan otetuin merkinnöin, että määräalan niin sanotun Hakaniityn pinta-ala oli 3,5 hehtaaria ja sen rajat väliaikaisilla paaluilla merkityt sekä että kauppaa tehtäessä oli paikalla ollut valmistumisvaiheessa oleva rakennus, jonka tarkempaa sijaintia ei kuitenkaan kauppakirjassa oltu selvitetty. U oli täysi-ikäiseksi tultuaan hyväksynyt nyt kerrotun kaupan 2.10.1956 sekä Kiuruveden KO puolestaan samana päivänä julistamallaan päätöksellä hyväksynyt kaupan alaikäisten T:n ja S:n osalta.

P, vaimonsa O:n suostumuksin, oli puolestaan 2.11.1950 tehdyllä ja julkisen kaupanvahvistajan vahvistamalla kauppakirjalla myynyt kysymyksessä olevan Hakaniitty -nimisen noin 3,5 hehtaarin suuruisen määräalan ja "siinä olevan rakennuksen" N:lle ja tämän vaimolle M:lle ja kauppakirjaan tehdyin merkinnöin, että määräalan rajat oli aikaisemmin sovittu ja mitattu.

N ja M olivat sitten 10.11.1952 tehdyllä ja vahvistetulla kauppakirjalla luovuttaneet selostetun Hakaniityn määräalan, jonka pinta-alaksi oli kauppakirjaan merkitty noin 3,5 hehtaaria, ja sillä olevan rakennuksen L:lle ja tämän vaimolle K:lle. Kauppakirjaan oli tällöin otettu merkintä myös siitä, että määräalan rajat ja sen sijaintipaikka oli kauppakirjassa 2.11.1950 lähemmin mainittu. L oli kuollut 7.12.1961 ja K 29.10.1973.

Kantatilan eli Tiikkalan tilan omistuksessa oli edellä selostetun niin sanottua Hakaniityn-määräalaa koskevan saantoketjun aikana ja sen jälkeen tapahtunut vielä seuraavat muutokset. Z, joka ennestään omisti Tiikkalan tilasta RN:o 20:44 1/4 osan, oli ostettuaan siitä Y:n ja X:n osudet eli yhteensä 1/2-osaa saanut tuolle saannolleen lainhuudon 1.12.1950, sekä ostettuaan sittemmin myös W:n osuuden eli 1/4-osaa saanut sitä koskevalle saannolleen lainhuudon 30.6.1955, tulleen siten yksin omistamaan koko Tiikkalan tilan. Sen jälkeen oli Z 27.3.1962 tehdyllä ja vahvistetulla kauppakirjalla myynyt ja luovuttanut muun muassa kysymyksessä olevan Tiikkaalan tilan alaikäisille H:lle, G:lle ja F:lle, joille myöhemmin suoritetussa maanmittaustoimituksessa oli muodostettu Tiikkaalan tila RN:o 20: 155. Ostajista oli F kuollut 3.4.1969.

Edellä mainitut L:n ja K:n oikeudenomistajat olivat 5.12.1974 Iisalmen maanmittaustoimistoon saapuneessa hakemuksessaan pyytäneet heille vanhempiensa kuoltua perintönä tulleen, kysymyksessä olevan Hakaniityn-määräalan erottamista lohkomalla itsenäiseksi tilaksi. Sanottu maanmittaustoimisto oli puolestaan 24.7.1974 antamallaan toimitusmääräyksellä uskonut toimituksen toimitusinsinöörin tehtäväksi.

Suorittaessaan Tiikkaalan tilalla RN:o 20: 155 jutussa kysymyksessä olevaa 20.10.1976 lopetettua lohkomistoimitusta N:o 201042 toimitusmiehet olivat todenneet paitsi edellä jo selostettuja määräalaa ja kantatilaa koskevia saantoketjuja myöskin, että 28.9.1966 sikseen jätettynä lopetetussa, tuolla tilalla suoritetussa lohkomistoimituksessa N:o 71093 oli sen asiakirjoihin merkitty muun muassa, että määräalan aikaisempi haltija P ja vaimonsa suostumuksin myynyt 4.3.1949 tehdyllä kauppakirjalla määräalaan kuuluvan alueen I:lle sekä että 22.9.1969 pidetyssä toimituskokouksessa ja sen yhteydessä suoritetussa katselmuksessa oli asiassa kuultu myös määräalaa koskevan ensimmäisen eli 8.8.1946 tehdyn ja samana vuonna 30.10.vahvistetun kauppakirjan allekirjoittajaa R:ä, joka oli selittänyt alaikäisille pojilleen ostamansa alueen rajat siten, että alueen pinta-ala muodostui huomattavasti pienemmäksi kuin tuolloinkin lohottavaksi pyydetyt 3,5 hehtaaria. R:n selittämät rajat oli merkitty myös toimituksen N:o 71093 toimituskartalle.

Edelleen toimitusmiehet olivat todenneet, että toimituksessa N:o 71093 Y, myös vuonna 1946 tapahtuneen määräalankaupan yhtenä myyjänä, sekä nyt kysymyksessä olevassa lohkomisessa TN:o 201042 L ja K:n oikeudenomistajista B olivat yhtäpitävästi selittäneet, että L:n ja K:n omistaman rakennuksen paikasta olisi aikanaan tehty suullinen kauppa ja vaihto, joka olisi jäänyt kirjallisena vahvistamatta. Sanotun rakennuksen oli myös todettu jäävän R:n vuonna 1966 selittämien määräalan rajojen ulkopuolelle. Vielä olivat toimitusmiehet suorittaneet maastossa katselmuksen, jolloin mitään rajapaaluja ei oltu löydetty vaan ainoastaan muutamia linjakeppejä, jotka toimitusmiesten käsityksen mukaan olivat peräisen vuotta 1946 myöhemmältä ajalta.

Tekemässään päätöksessä olivat toimitusmiehet sen jälkeen katsoneet, että ensimmäisessä eli vuonna 1946 tapahtuneessa määräalan kaupassa olivat Tiikkaalan tilan silloiset omistajat Z sekä Y, X ja W myyneet T:lle ja S:lle tilaan kuuluvan määräalan, joka käsitti mainittujen silloin alaikäisten ostajien isän R:n sikseen jätetyssä lohkomisessa TN:o 71093 osoittaman alueen, etteivät määräalan myöhemmätkään ostajat olleet voineet ilman lisäalueluovutusta saada omistukseensa laajemmalti tiluksia kuin mitä määräalan ensimmäisessä kaupassa oli katsottava tulleen myydyksi, sekä ettei määräalan laajentamista tarkoittavia luovutuksia oltu osoitettu tapahtuneen kuin myöskään määräalan rajoja koskevia laillisia sopimuksia aikaisemmin tai suoritettavan toimituksen yhteydessä tehdyksi, minkä vuoksi toimitusmiehet olivat erottaneet L:n ja K:n oikeudenomistajille sen osan R:n osoittamien rajojen mukaisesta määräalasta, joka käsitti Kiuruveden kirkonseudun rakennuskaavan ulkopuoliset määräalan tilukset. Rakennuskaavan alueeseen sisältyvät sanotun määräalan tilukset oli sen sijaan jätetty lohkomatta, koska niiden erottaminen vaikeutti toimitusmiesten käsityksen mukaan kaavan toteuttamista. Mainitulle L:n ja K:n oikeudenomistajille oli siten lohkomalla muodostettu Hakaniitty -niminen tila, jm 20: 155/1, yksipalstaisena ja pinta-alaltaan yhteensä 1.0820 hehtaaria. Laaditulle toimituskartalle oli merkitty erikseen myöskin R:n osoittamat rajat muiltakin kuin lohottua aluetta koskevilta osiltaan samoinkuin toimituksen hakijan lohottavaksi vaatiman alueen rajat.

Toimitukseen tyytymättöminä L:n ja K:n oikeudenomistajat A ym. olivat hakeneet siihen muutosta Itä-Suomen MO:ssa.

MO p. 20.6.1977 oli katsonut jakolain 326 §:n nojalla suorittamansa tarkastuksen perusteella, että kysymyksessä olevaa nk. Hakaniityn määräalaa koskeva ensimmäinen kauppa vuonna 1946 ei ollut syntynyt laillisessa järjestyksessä, koska Kiuruveden KO ei ollut voinut 1.8.1947 tekemällään päätöksellä hyväksyä sitä myös kauppaa tehtäessä ja vahvistettaessa tosin vielä alaikäisenä olleen mutta mainitun KO:n päätöksen ajankohtana jo täysi-ikäisyyden saavuttaneen X:n osalta, eikä X:n ollut myöskään näytetty täysi-ikäiseksi tultuaan hyväksyneen tuota määräalan luovutusta. Sen vuoksi ja kun määräalan nykyisten haltijain, ja kantatilan nykyisten omistajien kesken ei ollut näytetty syntyneen sellaista muutakaan luovutussopimusta kuin mitä tarkoitettiin jakolain 186 §:ssä, ja lohkomisen suorittamiselta mainitun vuonna 1946 tehdyn ja sen jälkeen tehtyjen määräalaa koskevien luovutuskirjain perusteella oli puuttunut mainitun lain 174 §:ssä tarkoitetut lailliset edellytykset, MO oli, samalla kun lausunnon antaminen valituksen johdosta eli määräalan rajoja ja suuruutta koskevalta osalta raukesi, kumonnut ja poistanut suoritetun lohkomistoimituksen ja jättänyt toimitushakemuksen sikseen.

L:n ja K:n oikeudenomistajat A ja hänen asiakumppaniensa hakivat muutosta MO:n päätökseen, minkä johdosta toimitusinsinööri antoi lausunnon.