KKO:1981-II-35
- Asiasanat
- Konkurssirikos, Ehdollinen rangaistus
- Tapausvuosi
- 1981
- Antopäivä
- Diaarinumero
- V77/1032
- Taltio
- 3212
- Esittelypäivä
Yksityispraktiikkaa harjoittava lääkäri oli konkurssipesän vaatimuksista huolimatta jättänyt pesälle tilittämättä konkurssin aikana vastaanottotuloistaan hänen ja hänen perheensä elatukseen tarvittavan määrän ylittävän osuuden. Lääkäri tuomittiin rangaistukseen epärehellisenä velallisena tehdystä konkurssirikoksesta.
Ään
HO:n tuomittua ehdollisen rangaistuksen, jonka koetusaika oli päättynyt ennen KKO:n päätöksen antamista, KKO tuomitsi syytetyn muustakin uuteen, ehdolliseen rangaistukseen. KKO määräsi uuden, KKO:n päätöksen antopäivästä alkavan koetusajan.
IV-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Virallinen syyttäjä oli Helsingin RO:ssa esittänyt, että lääketieteen ja kirurgian tohtori A, joka oli 3.7.1973 Helsingin RO:ssa asetettu konkurssiin ja saman kuun 31 päivänä vannonut oikeaksi pesäluettelon, oli Helsingissä
1) saavuttaakseen itselleen tai toiselle aineellista etua hankkinut 5.3.1970 Turun kaupungissa tehdyllä kauppakirjalla valhenimellä poikansa, opiskelijan B:n nimissä itselleen osamaksulla yhteensä 208 604 markan hintaisen Beechcraft Bonanza merkkisen lentokoneen, ja varojansa ilmoittaessaan salannut mainitun omaisuuden sekä siitä huolimatta, että hän oli lentokoneen todellinen omistaja ja haltija, hankkiakseen itselleen hyötyä, tahallaan erehdyttänyt Suomen ilma-alusrekisteriä pitäviä viranomaisia koneen omistusta ja hallintaa koskevista seikoista aiheuttaen näin väärän merkinnän julkiseen rekisteriin sekä lisäksi 15. ja 23.9.1971 ulosottomiehen toimittamissa ulosmittauksissa, hankkiakseen itselleen laitonta aineellista etua, salannut sen, että hänellä sekä myös oy T:llä, jonka tiliä hänellä oli oikeus käyttää, oli tuolloin varoja
2) 1.1. ja 30.6.1973 välisenä aikana, saatuaan harjoittamastaan silmälääkärin ammatista 150 000 markan tulot, käyttänyt nuo varat lyhentämällä niillä velkojaan, aiheuttaen siten velkojilleen näille varoista kuulunutta 50 000 markan osuutta vastaavan vahingon,
3) 24.7.1973, saadakseen itselleen ja toiselle laitonta aineellista etua, ostanut itselleen ja perheelleen 1 720 markan hintaisen ulkomaanmatkan salaten varojensa ilmiantaessaan mainitun omaisuuden ja
4) 6.8.1973 ja konkurssituomion julistamispäivän 29.1.1974 välisenä aikana harjoittaessaan silmälääkärin ammattiaan konkurssipesän vaatimuksista huolimatta jättänyt tilittämättä konkurssipesälle sille kuuluvan osuuden tuona aikana saamistaan 140 000 markan suuruisista vastaanottotuloista.
Sen vuoksi virallinen syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen 1 kohdan osalta petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta, väärän merkinnän aiheuttamisesta julkiseen rekisteriin ja jatketusta petoksesta, 2 kohdan osalta petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta, 3 kohdan osalta petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta tai kavalluksesta sekä 4 kohdan osalta epärehellisenä velallisena tehdystä konkurssirikoksesta tai kavalluksesta.
Asianomistajana oli kuultu A:n konkurssipesää sekä konkurssipesän velkojia Uudenmaan lääninverovirastoa valtion edustajana, rakennusmestari M:ää ja Helsingin kaupunkia, joista Uudenmaan lääninverovirasto oli, yhtyen osittain syytteeseen, vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen 3 kohdassa petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta ja 4 kohdassa jatketusta kavalluksesta sekä vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan konkurssipesälle korvaukseksi 3 kohdan osalta 1 720 markkaa ja 4 kohdan osalta 100 000 markkaa. Varattuaan vielä konkurssipesän valkojille säästöpankki X:lle sekä vakuutusyhtiö Y:lle ja oy Z:lle tilaisuuden antaa jutussa asianomistajina lausumansa sekä kuultuaan A:ta rangaistus- ja korvausvaatimuksista RO p. 28.5.1976 oli lausunut selvitetyksi
1 kohdan osalta, että syytteessä kerrotun lentokoneen oli 5.3.1970 tehdyllä osamaksusopimuksella ostanut B, joka oli saman maaliskuun 10 päivänä ilmoitettu ilma-alusrekisteriin lentokoneen käyttäjäksi ja merkintä siitä tehty rekisteriin saman maaliskuun 31 päivänä, mutta jääneen näyttämättä, että A olisi ollut lentokoneen omistaja tai haltija tai muutoin aiheuttanut väärän merkinnän mainittuun rekisteriin taikka syyllistynyt muuhunkaan hänen viakseen tältä kohdin väitettyyn rikokseen,
3 kohdan osalta, että A oli ostanut syytteessä kerrotun ulkomaanmatkan perheelleen ilmoittamatta pesäluettelossa matkan hintaa varoikseen, mutta koska kysymyksessä oleva matkakustannus oli maksettu ennen pesäluettelon vannomista oikeaksi eikä ollut selvitetty A:n käyttäneen matkakustannuksiin enemmän varoja kuin mihin hänellä oli ollut oikeus, jääneen näyttämättä, että A olisi syyllistynyt rikolliseen menettelyyn ja
4 kohdan osalta, että A oli syytteessä mainittuna aikana harjoittaessaan silmälääkärin ammattiaan vaatimuksista huolimatta jättänyt tilittämättä konkurssipesälle kuuluvan osuuden tuona aikana saamistaan tuloista, mutta koska itsenäistä ammattia harjoittavan henkilön ei tarvinnut tehdä tilitystä konkurssipesälle, RO oli katsonut, ettei A ollut syyllistynyt rikokseen.
Sen vuoksi RO oli, jättäen antamatta lausunnon 2 kohdan osalta, hylännyt syytteen muilta kohdin.
Helsingin HO, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja Uudenmaan lääninverovirasto olivat saattaneet jutun, p. 18.8.1977 oli ottanut syytteen 2 kohdan sen selvitettyyn tilaan nähden välittömästi tutkittavakseen. Tutkiessaan jutun HO oli katsonut selvitetyksi seuraavaa.
1 kohta: A oli, sitouduttuaan puheena olevassa 5.3.1970 osamaksuin tehdyssä lentokonekaupassa omavelkaiseen takaukseen kauppahinnan myöhemmin erääntyvien maksuerien suorittamisesta, siitä huolimatta, että hänet oli 15. ja 23.9.1971 toimitetuissa ulosmittauksissa todettu varattomaksi, 14.8.1972 ja 5.3.1973 tietäen itsensä kykenemättömäksi täyttämään muita sitoumuksiaan ja aiheuttavansa velkojilleen tuntuvaa vahinkoa takaajana maksanut poikansa B:n puolesta kaksi 19 513 markan osamaksuerää.
4 kohta: A oli RO:n päätöksessä mainituin tavoin silmälääkärin ammattiaan harjoittaessaan jättänyt vastaanottotulojensa osalta antamatta konkurssipesälle pesää koskevia tarpeellisia tietoja. A, joka tosin oli konkurssin aikanakin omistanut lääkärinvastaanotolla ansaitsemansa varat eikä niin ollen ollut voinut syyllistyä niiden kavaltamiseen, olisi kuitenkin ollut velvollinen antamaan konkurssipesälle tiedot sanotuista konkurssin aikana saamistaan tuloista, koska toiminimellä harjoitettu elinkeino ei muodostanut hänen muusta omaisuudestaan erillistä varallisuuspiiriä, joka olisi erikseen asetettavissa konkurssiin. Kun A:ta ei kuitenkaan ollut näiden tietojen antamatta jättämisen vuoksi pidetty vankeudessa, HO oli katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi tältä osin syyllistynyt hänen viakseen väitettyihin rikoksiin.
Sen vuoksi ja kun A ei ollut selvittänyt täysin tyydyttäneensä velkojiaan sekä koska 2 kohdan osalta A:n käyttäessään siinä mainitut ennen konkurssin alkamista saamansa tulot, joiden määrää hän ei ollut kiistänyt, luovuttamatta niistä mitään velkojensa lyhentämiseen ei ollut katsottava syyllistyneen rikokseen ja koska 3 kohdan osalta oli siihen nähden, ettei hän ollut antanut tietoja konkurssin aikana saamistaan vastaanottotuloista, jäänyt selvittämättä millä varoilla kysymyksessä oleva A:n ja hänen perheensä ulkomaanmatka oli maksettu, HO, hyläten syytteen 2, 3 ja 4 kohdan osalta kokonaan sekä 1 kohdan osalta enemmälti, oli rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla tuominnut A:n 1 kohdan osalta epärehellisenä velallisena tehdystä konkurssirikoksesta 10 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistus oli ehdollinen ja koetusaika päättyi 31.12.1979. Rangaistus voitiin määrätä pantavaksi täytäntöön koetusaikana tehdyn rikoksen johdosta.
Virallinen syyttäjä, Uudenmaan lääninverovirasto ja A pyysivät lupaa hakea muutosta HO:n päätökseen oikeudenkäymiskaaren 30 luvun silloin voimassa olleen 3 §:n 1 kohdan nojalla ja syyttäjä lisäksi HO:n päätöksen 4 kohdan osalta saman pykälän 2 kohdan nojalla, koska lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa oli tärkeätä saattaa juttu tältäkin osin KKO:n tutkittavaksi, sekä lupahakemuksiinsa sisällyttivät muutoksenhakemukset. A vastasi virallisen syyttäjän ja lääninveroviraston hakemuksiin.
KORKEIN OIKEUS
KKO p. käsitteli ensiksi virallisen syyttäjän lupa-anomuksen; ja koskei syyttäjän vaatimus A:n tuomitsemisesta rangaistukseen jatketusta petoksesta tarkoittanut rikosta, josta saattoi säännöllisen rangaistusasteikon mukaan seurata vankeutta enemmän kuin kolme vuotta, eikä viralliselle syyttäjälle tältä osin niin ollen oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan, sellaisena kuin tuo lainkohta oli 19.7.1974 annetussa laissa, voitu myöntää muutoksenhakulupaa saman luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla, KKO, poistaen HO:n ilmoituksen, että viralliselle syyttäjälle voitiin viimeksi mainitun lainkohdan nojalla myöntää muutoksenhakulupa mainitulta osin, jätti anomuksen tältä kohden tutkimatta.
Muutoin KKO, ottaen A:n vastauksen kaikilta osin huomioon ikään kuin häneltä olisi vaadittu vastaus, myönsi viralliselle syyttäjälle, Uudenmaan lääninverovirastolle ja A:lle muutoksenhakuluvan ja tutki jutun sekä katsoi syytteen 1 kohdan osalta selvitetyksi, että A oli oman ilmoituksensa mukaan vuosina 1970 ja 1971 joutunut varattomuuden takia tuloksettomien ulosottoyritysten kohteeksi. Tästä huolimatta A oli, hänen poikansa B:n ostaessa HO:n päätöksessä mainitulla, 5.3.1970 tehdyllä osamaksukaupalla lentokoneen, maksanut poikansa puolesta huomattavan käsirahan ja sitoutunut kauppahinnan loppuosan maksamisesta omavelkaiseen takaukseen tuolloin vielä opintoja harjoittavan poikansa puolesta. Sen sijaan KKO katsoi jääneen näyttämättä, että lentokone olisi tarkoitettu ostaa tosiasiassa A:lle. Menettelemällä kerrotuin tavoin A oli tietoisena velkojensa ja varojensa epäsuhteesta sitoutunut vastaamaan sellaisesta määrästä, että siitä oli ollut hänen velkojilleen tuntuva vahinko. Tällä perusteella KKO katsoi, ettei ollut syytä muuttaa HO:n päätöksen lopputulosta tämän syytekohdan osalta.
Syytteen 4 kohdan osalta KKO katsoi selvitetyksi, että A:lla oli silmälääkärin toimen harjoittamisesta 6.8.1973 ja 29.1.1974 välisenä aikana ollut 140 000 markan suuruiset vastaanottotulot. Konkurssisäännön 45 §:n mukaan konkurssipesään kuului se omaisuus, jonka konkurssivelallinen konkurssin aikana sai tai hankki ja joka voitiin laillisesti ulosmitata. Konkurssivelallisen konkurssin aikana nauttimasta palkasta tai eläkkeestä oli samassa lainkohdassa säädetty, että siitä kuului konkurssipesälle niin suuri osuus kuin palkasta tai eläkkeestä saatiin ulosmitata. Vaikka vastaavaa säännöstä ei ollut elinkeinonharjoittajan ammattitulosta KKO katsoi, että konkurssipesälle kuului se osa elinkeinotulosta, joka ilmeisesti ylitti sen määrän, joka tarvittiin velallisen ja hänen perheensä elatukseen. Kun A oli ilmoittanut vuonna 1976 antaneensa perheensä käyttö- ja talousmenoihin noin 4 000 markkaa kuukaudessa, hän oli jättämällä konkurssipesän vaatimuksista huolimatta konkurssipesälle kuuluvan osuuden konkurssin aikana saamistaan vastaanottotuloista tilittämättä käyttänyt velkojiensa vahingoksi konkurssipesään kuuluvaa omaisuutta ja siten syyllistynyt konkurssirikokseen epärehellisenä velallisena. Tämän vuoksi KKO harkitsi oikeaksi siten muuttaa HO:n päätöstä, että A rikoslain 39 luvun 2 §:n 2 kohdan nojalla tuomittiin hänen syykseen 4 kohdan osalta jäävästä ja HO:n hänen syykseen lukemasta epärehellisenä velallisena tehdystä konkurssirikoksesta 1 vuodeksi vankeuteen. Rangaistus oli ehdollinen KKO:n päätöksen antopäivästä alkavin ja 1.4.1982 päättyvin koetusajoin. Rangaistus voitiin määrätä pantavaksi täytäntöön jos A koetusaikana teki rikoksen, josta hänet tuomittiin vankeusrangaistukseen. Muilta osin HO:n päätös jäi pysyväksi.
Oikeusneuvos af Hällström, joka oli eri mieltä, lausui: olen muuten samaa mieltä kuin enemmistö, mutta katson selvitetyksi, että A on valhenimellä poikansa B:n nimissä ostanut 5.3.1970 tehdyllä osamaksukaupalla itselleen syytteen 1 kohdassa mainitun 208 604 markan hintaisen lentokoneen, ja että A on varoja konkursissa 31.7.1973 ilmoittaessaan saavuttaakseen itselleen aineellista etua salannut hänellä osamaksusopimuksen perusteella olevan oikeuden kyseiseen lentokoneeseen. Tämän vuoksi tuomitsen A:n petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta 9 kuukaudeksi vankeuteen. Yhdistän tämän ja A:lle epärehellisenä velallisena tehdystä konkurssirikoksesta tuomitun vankeusrangaistuksen 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeutta. Yhdistetty rangaistus on ehdollinen enemmistön asettamin määräajoin.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Portin ja Mörä sekä ylimääräinen oikeusneuvos Ketola