KKO:1981-II-26
- Asiasanat
- Tuomioistuimen toimivalta, Rikosjuttujen oikeuspaikka, Jutun siirtäminen
- Tapausvuosi
- 1981
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R 80/182/79
- Taltio
- 3656/80
Kysymys Suomen aluevesillä suomalaisessa aluksessa tapahtuneeksi väitetyn rikoksen oikeuspaikasta. Juttu siirrettiin asianomistajan pyynnöstä OK 10 luvun 29 §:n 1 mom:n nojalla oikeaan tuomioistuimeen.
III-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Virallisen syyttäjän ja A:n asianomistajana ajamasta syytteestä Turun RO p. 29.11.1978, samalla kun jutussa syytettyjen B:n ja C:n väite, ettei RO ollut toimivaltainen käsittelemään juttua, oli hylätty, koska väitetyn rikoksen tekopaikkaa ei tarkkaan tiedetty ja ko. aluksen reitti oli kulkenut myös Turun kaupungin alueella, oli lausunut selvitetyksi, että B ja C olivat 27.8.1975 Viking I nimisellä suomalaisella aluksella, joka oli matkalla Suomesta Kapellskäriin, Ruotsiin, B lyömällä A:ta puukengällä useita kertoja päähän ja C lyömällä nyrkillä tätä pallean seutuville, tahallaan aiheuttaneet A:lle haavan päähän ja mustelmia eri puolille kehoa. Sen vuoksi RO oli rikoslain 21 luvun 5 §:n nojalla tuominnut B:n ja C:n, kummankin pahoinpitelystä sakkorangaistukseen ja velvoittanut heidät suorittamaan A:lle vahingonkorvausta.
Turun HO, jonka tutkittavaksi A, B ja C olivat saattaneet jutun, p. 11.12.1979 oli käsitellyt jutun; ja koska kyseessä oleva alus oli ollut rikoksen tapahtuma-aikaan Suomen aluevesillä, mutta väitetyn rikoksen ei kuitenkaan voitu otaksua tapahtuneen Turun kaupungin alueella, niin RO:n ei olisi tullut ottaa juttua tutkittavakseen. Sen vuoksi HO oli, kumoten ja poistaen RO:n päätöksen, vapauttanut B:n ja C:n heille tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.
A pyysi lupaa hakea muutosta HO:n päätökseen ja lupahakemukseensa sisällytti muutoksenhakemuksen.
KORKEIN OIKEUS
KKO p. myönsi muutoksenhakuluvan, tutki jutun ja katsoi, ettei ollut esitetty syytä muuttaa HO:n päätöstä. Koska esitetyn selvityksen perusteella voitiin otaksua, että tehdyksi väitetty rikos oli tapahtunut Ahvenanmaan KO:n tuomiopiirissä, ja tämä KO niin ollen oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 21 §:n mukaan oli oikea tuomioistuin tutkimaan jutun, KKO harkitsi lailliseksi A:n KKO:ssa tekemästä pyynnöstä oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 29 §:n 1 momentin nojalla siirtää jutun Ahvenanmaan KO:een, jonka tuli ilmoituksetta ottaa se käsiteltäväkseen.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Miettinen, Ådahl, Surakka ja Riihelä sekä ylimääräinen oikeusneuvos Ketola