13.1.1981

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

A oli Itä-Suomen VEO:lle 3.4.1975 toimittamassaan kannekirjelmässä lausunut omistavansa tilan X. Tilan talouskeskus sijaitsi Pieksämäen - Jyväskylän rautatien välittömässä läheisyydessä rautatien pohjoispuolella. Pohjoissuunnasta tuli tilan talouskeskuksen läheisyydessä rautatiehen nähden kohtisuoraan muutamia ojia myöten kuivatusvesiä. Osa näistä vesistä kulki rautatien vieriojaa myöten rummulle, joka sijaitsi tilan X talouskeskuksesta vähän matkaa itään ja jota myöten vedet kulkivat rautatien alitse edelleen Niemisjärveen. Yöllä 14. ja 15.8.1974 oli rumpu tukkeutunut sillä seurauksella, että sanottuina päivinä satanut vesi oli tulvinut tilan X rakennusten pihaan ja rakennuksiin vedenkorkeuden noustessa lähes 0,5 m yli lattiatason ja vahingoittanut asuinrakennusta, saunaa, kahta aittaa, talousrakennusta ja ulkoilualueita sekä muutakin omaisuutta ja oli omaisuutta myös joutunut kadoksiin. Rummun tukkeutuminen oli johtunut siitä, että rautatiehallitus ei aikoinaan ollut rakentanut rumpua sellaiseksi kuin olosuhteet olisivat edellyttäneet. Tämä puolestaan oli saattanut johtua siitä, että rautatiehallitus ei ennen rummun rakentamista ollut hankkinut lausuntoa rumpuaukon suuruudesta vesiasioita silloin hoitaneilta viranomaisilta. Rummun vedenjohtamiskyky oli huono senkin vuoksi, että rumpu sijaitsi liian korkealla. Rumpu oli rakennettu myös väärään paikkaan. Edelleen oli rumpu tehty ilman asianomaista lupaa. A:lle tuli aiheutumaan kustannuksia arvion mukaan asuinrakennuksen korjauksesta 7 000, saunan korjauksesta 1 500, toisen aitan korjauksesta 300, toisen aitan korjauksesta 400 ja talousrakennuksen korjauksesta 600 sekä ulkoilualueiden siistimisestä ja sorastuksesta 800 ja yleiskuluista, joita olivat työnantajan vakuutusmaksut, purkujätteiden kuljetuskustannukset ja sekalaiset menot, 800 markkaa eli yhteensä 11 400 markkaa. Vielä oli A:lle aiheutunut vahinkoa sen johdosta, että tulva oli vienyt mennessään pihamaalla olleet kaksi auton rengasta ja suuren määrän lautoja ja halkoja ja että piharakennuksissa olleet vaatetavarat ja lastulevyt olivat kastuneet ja pilaantuneet, 1 600 markkaa. Vesilain 11 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oli rautatiehallitus velvollinen korvaamaan vahingon, vaikka vahinko ei olisikaan aiheutunut sen tuottamuksesta. Kaiken lisäksi oli katsottava, että rautatiehallituksen viaksi jäi tuottamus, koska rumpu oli rakennettu ilma lupaa liian pieneksi ja väärään paikkaan. Lausumansa perusteella ja kun rautatiehallitus ei ollut suosiolla suostunut suorittamaan A:lle korvausta A oli vaatinut rautatiehallituksen velvoittamista maksamaan hänelle korvaukseksi vahingoista ja kustannuksista 13 000 markkaa laillisine korkoineen ja korvaamaan A:n kulut asiassa.

Rautatiehallitus oli vastinekirjelmässään lausunut, että rumpu oli rakennettu vuonna 1918 Pieksämäen - Jyväskylän rautatien rakentamisen yhteydessä silloisia olosuhteita vastaavaksi ja että olosuhteet rummun rakentamisen jälkeen olivat muuttuneet sen johdosta, että rumpuun tulevan ojan latva-alueella oli viimeisten 10 vuoden aikana kaivettu metsäojia, joita myöten vesi pääsi nopeammin valumaan. Tulva oli aiheutunut poikkeuksellisesta luonnonolosuhteesta. Tämän vuoksi ja kun rumpu ennen tulvaa oli ollut moitteettomassa kunnossa rautatiehallitus oli vaatinut A:n vaatimusten hylkäämistä perusteettomina.

VEO:n toimittamassa suullisessa käsittelyssä rautatiehallitus oli myöntänyt A:n vaatimat korvaukset määriltään oikeiksi. A oli suullisessa käsittelyssä lausunut, että arviossa ilmoitettu vahinkojen määrä 11 4000 markkaa ei rahan arvon huononemisen vuoksi enää pitänyt paikkaansa, vaan oli sitä korotettava 50 %:lla, ja vaatinut rautatiehallituksen velvoittamista suorittamaan hänelle korvaukseksi 11 400 markan asemesta 17 000 markkaa eli korvausta kaikkiaan 18 700 markkaa. Rautatiehallitus oli katsonut, että 11 400 markan korvausvaatimuksen muuttaminen 17 100 markaksi oli kanteen kiellettyä laajentamista.

VEO p. 19.1.1977 oli oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n säännökset huomioon ottaen, hyläten rautatiehallituksen pyynnön A:n rahan arvon huononemisen vuoksi esittämän lisävaatimuksen tutkimatta jättämistä, ottanut asian tuon lisävaatimuksenkin osalta tutkittavakseen ja katsonut rautatiehallituksen myöntämisen johdosta selvitetyksi, että A:lle oli 15.8.1974 vastaisena yönä tapahtuneen veden nousemisen seurauksena aiheutunut hänen kannekirjelmässä ilmoittamansa määrältään yhteensä 13 000 markan suuruiset kustannukset ja vahingot. Veden nousemisen VEO oli katsonut johtuneen siitä, että rautatien alitse johtava rumpu oli ollut ahdas ja aiheuttanut padottumista. VEO oli kuitenkin katsonut, ettei rautatiehallituksella tavanmukaisen hyvän rakentamistavan vaatimukset huomioon ottaen ollut ollut velvollisuutta rakentaa rummun aukkoja niin suuriksi, että välittömästi ennen veden nousemista sattuneen poikkeuksellisen runsaan sateen vuoksi tavanomaista huomattavasti suuremmat vesimäärät olisivat minkäänlaista vahinkoa aiheuttamatta voineet virrata rummun kautta. Huomioon ottaen järvettömän valuma-alueen suuruus ei rummun aukkoja kuitenkaan voitu katsoa rakennetun täysin niin suuriksi kuin hyvä rakentamistapa olisi edellyttänyt. Tästä rautatiehallituksen viaksi jäävästä menettelystä VEO oli katsonut johtuvan, että rautatiehallitus oli vastuussa 1/3 osalla A:lle aiheutuneista vahingoista ja kustannuksista. Loput eli 2/3 osaa A:lle aiheutuneista vahingoista ja kustannuksista VEO oli katsonut aiheutuneen ylivoimaisena tapahtumana pidettävästä poikkeuksellisen runsaasta sateesta. Sen vuoksi VEO, hyläten vaatimukset enemmälti osaksi näyttämättöminä ja osaksi perusteettomina, oli velvoittanut rautatiehallituksen heti päätöksen saatua lainvoiman kuittia vastaan suorittamaan A:lle korvaukseksi vaadituista vahingoista ja kustannuksista yhteensä 4 333,33 markkaa 5 %:n korkoineen kannekirjelmän rautatiehallitukselle 9.5.1975 tapahtuneesta tiedoksiantamisesta ja oikeudenkäyntikuluista 300 markkaa.

VYO, jossa rautatiehallitus oli hakenut muutosta VEO:n päätökseen, p. 29.9.1977 oli tutkinut asian; ja koska po. rautatiepenkereessä olevaa rumpua oli pidettävä rakentamishetkellä voimassa olevien säännösten mukaisesti rakennettuna ja koska asiassa ei ollut väitettykään, että rumpu olisi epäkuntoon joutumisen vuoksi tukkeutunut, niin ja kun välittömästi ennen veden nousemista harvinaisen runsas sade oli katsottava vesilain 11 luvun 2 §:n 1 momentin tarkoittamaksi ulkonaiseksi syyksi ja tulvan aiheuttajaksi, VYO, kumoten VEO:n päätöksen, oli hylännyt asiassa tehdyt vaatimukset ja vapauttanut rautatiehallituksen suorittamasta VEO:n määräämää korvausta.

A pyysi lupaa hakea muutosta VYO:n päätökseen ja lupahakemukseensa sisällytti muutoksenhakemuksen. Rautatiehallitus vastasi hakemukseen.