KKO:1981-II-178
- Asiasanat
- Yksityistielaki, Kalastus
- Tapausvuosi
- 1981
- Antopäivä
- Diaarinumero
- M77/126
- Taltio
- 3096
- Esittelypäivä
Kysymys rannanomistajan velvoittamisesta osoittamaan kalastusoikeuden haltijalle maansa kautta KalastusL 19 §:n 3 mom:ssa tarkoitettu kulkutie kalavedelle kuului yleisen tuomioistuimen käsiteltäviin asioihin.
Kalavedelle pääsy katsottiin seikaksi, jonka vuoksi kalastusoikeuden haltijan omistaman kiinteistön tarkoituksenmukaista käyttöä varten saattoi olla tärkeätä saada YksitTieL 8 §:n 1 mom:ssa tarkoitettu tieoikeus rannanomistajan kiinteistön kautta.
II-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
A:n, joka esitetyn selvityksen mukaan omisti 3/4-osaa Rantasalmen kunnan Lahden kylässä olevasta Kuusiharju -nimisestä tilasta RN:o 1:95, B, ilmoituksen mukaan sanotussa kylässä olevien tilojen Aatula II RN:o 1:61 ja Aatula RN:o 1:106 omistajana, Z:n, ilmoituksen mukaan mainitun kunnan Osikonmäen kylässä olevan Viisala -nimisen tilan RN:o 20:37 omistajana, D:n, ilmoituksen mukaan mainitussa Osikonmäen kylässä olevan Pajula -nimisen tilan RN:o 20:20 omistajana, E:n, ilmoituksen mukaan samassa kylässä olevan Kalliola -nimisen tilan RN:o 20:27 omistajana, ja Y:n, ilmoituksen mukaan niin ikään Osikonmäen kylässä olevien tilojen Pulkkila RN:o 20:30 ja Pulkkilanmäen RN:o 20:32 omistajana, sekä lisäksi Osikonmäen kylässä olevan Kulmala -nimisen tilan RN:o 20:16 omistajaksi merkityn X:n anottua yhteisesti Savonlinnan maanmittaustoimistolta sellaisen kalastuslain 19 §:ssä tarkoitetun toimituksen suorittamista, jossa hakijoille Lahdenkylä N:o 1 -nimisen, Lahdenkylän kylän talojen N:ot 1 ja 12 - 13 vesijakokunnan muodostaman kalastuskunnan sekä Osikonmäki -nimisen, Osikonmäen kylän talon N:o 20 vesijakokunnan muodostaman kalastuskunnan osakkaina määrättäisiin kalastusta varten pääsy rantaan, veneenpitopaikka sekä kulkuoikeus W:n sanotun kunnan Osikonmäenkylässä omistaman Viisala -nimisen tilan RN:o 20:35 alueella, maanmittaustoimisto oli 14.1.1976 antamallaan määräyksellä uskonut toimituksen toimitusnumerolla 202043 toimitusinsinöörin tehtäväksi.
Toimitusta suoritettaessa toimitusmiehet olivat 27.10.1976 pidetyssä toimituskokouksessa, jossa edellä mainitut toimituksen hakijat, E:ä lukuunottamatta, olivat olleet saapuvilla tai laillisesti edustettuina ja jossa oli myös kuultu saapuville tulleita Viisalan tilan RN:o 20:35 omistajaa W:ä, U:a ja T:ä sekä S:n oikeudenomistajia, tekemässään päätöksessä katsoneet, ettei kysymyksessä olevaa, kalastuslain 19 §:n nojalla anottua toimitusta ollut kalastuslain säännöksissä määrätty maanmittaustoimituksena tehtäväksi, sekä sen vuoksi jättäneet toimituksen sikseen ja antaneet siitä laillisen valitusoikeuden Itä-Suomen MO:een.
Toimituksen edellä mainitut hakijat olivat valittaneet toimituksesta säädetyssä järjestyksessä sekä valituskirjassaan ja MO:n istunnossa esittämillään perusteilla vaatineen sanotun toimitusmiesten päätöksen kumoamista ja asian palauttamista takaisin toimitusmiehille hakemuksen mukaisesti käsiteltäväksi.
MO:n istunnossa oli asiassa kuultu saapuville tulleita C:ä, ilmoituksen mukaan Lahdenkylän kylässä olevan tilan Tuulensuoja RN:o 1:84 omistajana, U:a ilmoituksen mukaan samassa kylässä olevan tilan Pohjois-Ruuma RN:o 1:77 omistajana, R:ä, ilmoituksen mukaan Osikonmäen kylässä olevan tilan Huuhkarinne RN:o 20:24 omistajana, sekä T:ä ja Hytöstä.
MO p. 9.5.1977 oli tutkinut jutun; ja koska muun muassa kalastusoikeuden käytön järjestämiseen liittyvät riitaisuudet oli kalastuslain 100 §:n mukaan ratkaistava yleisessä oikeudessa, eikä sanotun lain 19 §:n nojalla anottua toimitusta voitu niin olleen suorittaa jakoasetuksen 230 §:ssä tarkoitettuna tai muunlaisenakaan maanmittaustoimituksena, MO oli jättänyt asian toimitusmiesten päätöksen varaan.
A ja hänen myötäpuolensa hakivat muutosta MO:n päätökseen. Hakemuksen johdosta toimitusinsinööri ja maanmittaushallitus antoivat kumpikin lausunnon.
KORKEIN OIKEUS
KKO p. tutki jutun ja totesi, että KKO:een hankituista asiakirjoista ilmeni, että kysymys kalastuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitetun kulkuoikeuden ja veneenpitopaikan saamiseksi A:n ja hänen myötäpuoltensa omistamien tilojen kalavedelle pääsyä varten oli ollut käsiteltävänä yksityisistä teistä annetun lain mukaisessa tietoimituksessa n:o 200548. Itä-Suomen MO oli tuosta toimituksesta tehtyjen valitusten johdosta 6.9.1976 julistamassaan päätöksessä C:n omistaman Tuulensuojan tilan RN:o 1:74, D:n omistaman Pajulan tilan RN:o 20:20, E:n osaksi omistaman Kalliolan tilan RN:o 20:27 ja vielä erään tilan osalta lausunut, että "yksityisistä teistä annetun lain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetun tieoikeudenkaan perustamista Tuulensuojan, Peltorinteen, Pajulan ja Kalliolan tilojen hyväksi yksinomaan kalastusta varten ei ole pidettävä sanotussa lain kohdassa tarkoitettuna kiinteistön tarkoituksenmukaisena käyttönä". Sen vuoksi MO oli lakiin perustumattomana sekä A:n omistamana Kuusiharjun tilan RN:o 1:95 ja B:n omistaman Aatulan tilan RN:o 1:106 osalta eräillä toisilla perusteilla hylännyt tilojen omistajien vaatimukset tieoikeuden perustamisesta Haapaniemen paikallistieltä Haapaveden rantaan ja siihen liittyvän rantaoikeuden saamisesta. R:n Huuhkarinteen tilan RN:o 20:24 omistajana, Y:n Pulkkilan RN:o 20:30 ja Pulkkilanmäen RN:o 20:32 tilojen osaomistajana sekä Z:n Viisalan tilan RN:o 20:37 omistajana tekemät samanlaiset vaatimukset MO oli vasta siellä tehtyinä jättänyt tutkimatta.
Asiaan soveltuvien säännösten osalta KKO totesi, että kalastus- enempää kuin muussakaan laissa ei ollut nimenomaista säännöstä siitä, miten kalastusoikeuden haltijalla kalastuslain 19 §:n 3 momentin mukaan oleva oikeus saada rannanomistajan maan kautta kulkutie kalavedelle ja tarvittaessa veneenpitopaikka oli toteutettava, jos rannanomistaja ei niitä hänelle osoittanut. Tällaista asiaa ei ollut säädetty käsiteltäväksi kalastuslain 99 §:ssä tarkoitetussa maanmittaustoimituksessa eikä sitä muuallakaan mainittu maanmittaustoimituksena suoritettaviin kuuluvaksi. Kalastuslain 100 §, jonka mukaan kalastusoikeuden käytön tai kalaveden hoidon järjestämistä eli lain 3 luvussa säänneltyjä kysymyksiä koskevat asiat sekä eräät muut pykälässä mainitut kalastuslain soveltamisesta johtuvat riidat kuuluivat yleisen tuomioistuimen ratkaistaviin, ei suoranaisesti koskenut nyt kysymyksessä olevaa, lain 1 lukuun sisältyvän 9 §:n soveltamisesta johtuvaa riitaa.
Harkitessaan, miten asia siinä noudatettavaa käsittelyjärjestystä koskevan nimenomaisen säännöksen puuttuessa oli ratkaistava, KKO katsoi, että, toisin kuin Itä-Suomen MO 6.9.1976 julistamassaan lainvoiman saaneessa päätöksessä oli lausunut, kiinteistön tarkoituksenmukaista käyttöä varten saattoi yksinomaan kalastuksen harjoittamiseksikin olla tärkeätä saada pysyvä kulkuyhteys kiinteistöön kuuluvalle kalavedelle rannanomistajan maan kautta. Näin ollen oikeus myös tällaiseen toisen kiinteistön alueen pysyvään käyttämiseen voitiin, mikäli yksityisistä teistä annetussa laissa säädetyt edellytykset siihen olivat olemassa, perustaa sanotun lain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettuna tieoikeutena saman lain mukaisessa tietoimituksessa, jossa lain 13 §:n 2 momentista ilmenevin edellytyksin voitiin myöntää käyttöoikeus myös venevalkamaa ja -laituria varten tarpeelliseen maa- ja vesialueeseen. Mikäli kysymyksessä oli ainoastaan rannanomistajan velvoittaminen kalastuslain 19 §:n 3 momentin nojalla osoittamaan kalastusoikeuden haltijalle maansa kautta sopiva kulkutie kalavedelle, jollei tämä muutoin voinut sinne sopivasti päästä, ja tarvittaessa veneenpitopaikka, asia sen laadun vuoksi kuului yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Valituksen kohteena olevassa toimituksessa oli vaadittu ainoastaan kalastuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitetun kulkutien osoittamista A:n ja hänen myötäpuoltensa kalavedelle W:n maan kautta eikä pysyvää käyttöoikeutta eli tieoikeutta tällaiseen tiehen. Itä-Suomen MO oli edellä mainitulla 6.9.1976 julistamallaan lainvoiman saaneella päätöksellä hylännyt A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n vaatimukset tieoikeuden saamiseksi ja tällaista vaatimusta ei heidän osaltaan olisi voitu ottaa tutkittavaksi valituksenalaisessa toimituksessa.
Edellä esitetyillä perusteilla KKO katsoi, ettei ollut syytä muuttaa MO:n päätöksen lopputulosta.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Leivonen, Manner, Grönqvist ja Lindholm sekä ylimääräinen oikeusneuvos Heikkilä