4.12.1981

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Apulaispoliisitarkastaja virallisena syyttäjänä sekä asianomistajien oy X:n konkurssipesän ja Keskinäisen Vakuutusyhtiön Sammon syytteestä ja kuultuaan myös Suomussalmen kuntaa Suomussalmen KO p. 15.5.1980 oli mainitsemiensa todistusperusteiden nojalla lausunut selvitetyksi:

1) A ja B olivat syksyllä 1979 oy X:n ainoina osakkaina päättäneet palkkaamallaan henkilöllä poltattaa sanotun osakeyhtiön Keskinäisessä Vakuutusyhtiö Sammossa 2 450 000 markan vakuutusmäärästä palovakuutetun Suomussalmen kunnassa sijaitsevan sahalaitoksen selvittääkseen näin taloudellisen ahdinkoon joutuneen osakeyhtiön velat, joista he olivat ilmoituksensa mukaan henkilökohtaisesti vastuussa. A oli palkannut K:n polttamaan 60 000 markan palkkiota vastaan ja maksanut hänen ja B:n yhtiöstä nostamilla varoilla K:lle ennen jäljempänä selostettavaa polttamista 28 000 markkaa ja sen jälkeen vielä 7 000 markkaa.

2) K ja hänen apulaisensa palkkaamansa L olivat sovittuaan edellä mainitun palkkion jakamisesta 30.11.1979, hankkiakseen itselleen ja toimeksiantajilleen laitonta aineellista etua, sytyttäneet palavia nesteitä käyttämällä sanotun sahalaitoksen rakennukset tuleen. Ne ja myös konttorina käytetty matkailuperävaunu olivat varsinaista saharakennusta lukuunottamatta tuhoutuneet palossa.

3) A oli sanotun palon jälkeen B:n kiellosta huolimatta neuvotellut K:n kanssa sahalaitoksen loppuun saattamisesta. Tässä tarkoituksessa K oli palkannut M:n kuljettamaan L:n autolla Helsingistä palopaikalle. M oli saanut matkan aikana tietää matkan tarkoituksesta. L ja M olivat sitten 22.12.1979, hankkiakseen itselleen ja K:n toimeksiantajalle laitonta aineellista etua, L palavia nesteitä käyttämällä sytyttänyt edellä mainitun saharakennuksen tuleen ja M toiminut sytyttämisen aikana vartiomiehenä. Palossa saharakennus oli tuhoutunut kokonaan, minkä jälkeen haketta ja puutavaraa oli tuhoutunut tai vahingoittunut.

KO oli edelleen katsonut että, vaikka A ja B omistivat 9.1.1980 konkurssiin joutuneen oy X:n kaikki osakkeet, poltettu omaisuus ei ollut heidän omaisuuttaan, koska osakkaiden luvun alenemisesta kolmea vähemmäksi ei ollut kulunut kuutta kuukautta ja kun tuolloin voimassa olleen osakeyhtiölain 40 §:n mukaan yhtiö siten oli ollut toimiva oikeushenkilö ja omistanut sahalaitoksen. Lisäksi KO oli katsonut selvitetyksi, että K, L ja M olivat olleet tietoisia siitä, että poltettu omaisuus oli palovakuutettu ja että heidän toimeksiantajilleen oli polttamisesta hyötyä. Sen sijaan KO oli katsonut jääneen näyttämättä, että he olisivat olleet tietoisia siitä, ettei polttamiseen yllyttänyt A ollut poltetun omaisuuden omistaja ja että palosta olisi aiheutunut vaaraa toisen hengelle tai terveydelle tahi muiden omaisuudelle.

Sen vuoksi ja huomioon ottaen, että A:n, B:n ja L:n menettely osoitti heidän toimineen suunnitelmallisesti ja että L oli tehnyt rikoksensa palkkiota vastaan, KO oli, samalla kun K ja M tuomittiin vakuutuspetoksesta vankeusrangaistukseen ja M:n rangaistus määrättiin ehdolliseksi sekä heidät julistettiin menettämään valtiolle rikoksella saamansa laiton hyöty, rikoslain 34 luvun 4 §:n 1 momentin, 36 luvun 2 §:n 1 momentin, 5 luvun 2 §:n, 6 luvun 2 §:n 1 ja 3 kohdan sekä 7 luvun 1 ja 2 §:n nojalla tuominnut A:n 1 ja 3 kohdassa mainituista jatketuista yllytyksestä yksin teoin tehtyihin murhapolttoihin ja vakuutuspetokseen 5 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen, mistä rangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin 3 kuukautta 2 päivää, B:n 1 kohdassa sanotussa yllytyksestä yksin teoin tehtyihin murhapolttoon ja vakuutuspetokseen 4 vuodeksi vankeuteen, mistä rangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin 2 kuukautta 17 päivää, sekä L:n 2 ja 3 kohdassa tarkoitetusta jatketusta vakuutuspetoksesta 4 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeuteen, mistä rangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin 2 kuukautta 29 päivää, sekä menettämään ehdonalaisen vapauden, johon hänet oli 18.6.1979 päästetty.

Sen lisäksi KO oli, hyläten oy X:n konkurssipesän koneista ja kalustosta esittämän 1 300 000 markan vahingonkorvausvaatimuksen 1 000 000 markkaa ylittävältä osalta näyttämättömänä ja määräten vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n nojalla M:n vaatimuksesta hänen osuutensa korvausvelvollisten keskinäisessä suhteessa, velvoittanut suorittamaan korvaukseksi

Keskinäiselle Vakuutusyhtiölle Sammolle sen kiinnityksen haltijalle palovakuutetusta omaisuudesta suorittamista 200 000 markasta A:n, B:n, K:n ja L:n yhteisvastuullisesti 40 000 markkaa ja A:n, L:n ja M:n yhteisvastuullisesti 160 000 markkaa, mistä määrästä M:n mainittu osuus oli 8 000 markkaa, sekä A:n, L:n ja M:n yhteisvastuullisesti vakuutusyhtiön oy X:n konkurssipesälle palaneesta omaisuudesta korvaamat 300 000 markkaa, mistä määrästä M:n mainittu osuus oli 15 000 markkaa, kaikki määrät 5 prosentin korkoineen 15.5.1980 lukien,

Oy X:n konkurssipesälle A:n, B:n, K:n ja L:n yhteisvastuullisesti varastorakennuksesta ja perävaunusta 111 500 markkaa 5 prosentin korkoineen 15.5.1980 lukien,

Oy X:lle A:n, L:n ja M:n yhteisvastuullisesti saha-höyläämö-hakkurirakennuksesta 450 000, koneista ja kalustosta 1 000 000, hakkeesta 38 000, nokeentuneesta hakkeesta 10 000, puutavarasta 5 000 ja rimoista 1 500 eli yhteensä 1 504 000 markkaa, mistä määrästä M:n mainittu osuus oli 75 225 markkaa, 5 prosentin korkoineen 15 5.1980 lukien ja

Suomussalmen kunnalle sammutuskuluista A:n yhteisvastuullisesti B:n, K:n ja L:n kanssa 1 132 markkaa 93 penniä ja A:n yhteisvastuullisesti L:n ja M:n kanssa 5 563 markkaa 31 penniä, mistä määrästä M:n osuus oli 278 markkaa 16 penniä, kaikki määrät 5 prosentin korkoineen 15.5.1980 lukien.

KO oli määrännyt, että oy X:lle ja sen konkurssipesälle tuomituista korvauksista oli kuitenkin vähennettävä, mitä vakuutusyhtiö konkurssipesälle korvauksina jo oli suorittanut tai vastaisuudessa tuli vielä suorittamaan.

A, B, K, L ja M oli velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi Keskinäiselle Vakuutusyhtiö Sammolle 2 000 markkaa, mistä määrästä M:n mainittu osuus oli 100 markkaa, oy X:n konkurssipesälle 8 000 markkaa, mistä määrästä M:n osuus oli 400 markkaa, Suomussalmen kunnalle 200 markkaa.

Vielä KO oli tuominnut L:n rikoslain 2 luvun 16 §:n 1 momentin nojalla menettämään valtiolle rikoksella saamansa laittomana hyötynä 17 500 markkaa sekä velvoittanut hänet korvaamaan valtiolle sen varoista maksetuista todistelukustannuksista yksinään 799 markkaa ja yhteisvastuullisesti B:n kanssa 30 markkaa.

Rovaniemen HO, jonka tutkittavaksi apulaispoliisitarkastaja virallisena syyttäjänä, oy X:n konkurssipesä, A, B, K, L ja M olivat saattaneet jutun, p. 23.10.1980 oli lausunut syyksilukemisen osalta seuraavaa. Oy X:n ainoat osakkeenomistajat olivat olleet A ja B ja sen hallituksen olivat muodostaneet A puheenjohtajana, B varsinaisena jäsenenä ja A:n vaimo varajäsenenä. A ja B olivat ilmoittaneet olevansa myös henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön lainoista. A yhtiön toimitusjohtajana ja B olivat myös huolehtineet yhtiön liiketoiminnasta. Heillä oli siten ollut tosiasiallinen määräysvalta yhtiöön ja sen omaisuuteen. Sen vuoksi yhtiön kysymyksessä olevaa vakuutettua omaisuutta oli pidettävä A:n ja B:n omaan omaisuuteen verrattavana omaisuutena eivätkä he siten, huomioon ottaen rikoslain 34 luvun 4 §:n 3 momentin säännös, olleet syyllistyneet murhapolton yllytykseen. Heidän viakseen kuitenkin jäi yllytys vakuutuspetokseen, koska he olivat KO:n päätöksessä mainituissa tilaisuuksissa, hankkiakseen itselleen laitonta aineellista etua, palkanneet, A ja B K:n ja L:n sekä A K:n avustuksella L:n ja M:n sytyttämään tuleen sanotun omaisuuden. B:n syyksi luettu menettely ei ollut olosuhteet huomioon ottaen osoittanut hänessä erityistä suurempaa rikollisen toiminnan suunnitelmallisuutta. Häneen ei sen vuoksi ollut sovellettava rikoslain 6 luvun 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettua rangaistuksen koventamisperustetta. M oli hankkiakseen itselleen ja toiselle laitonta aineellista etua selostetuin tavoin yhdessä L:n kanssa sytyttänyt tuleen kysymyksessä olevan omaisuuden. Korvausvelvollisuuden osalta HO oli todennut A:n ja B:n rikollisen toiminnan tarkoituksena olleen hankkia oy X:lle ja sitä kautta itselleen laitonta etua. Yhtiön konkurssipesällä, joka ei ollut voinut saada korvauksiin parempaa oikeutta kuin yhtiöllä olisi ollut, ei sen vuoksi ollut oikeutta saada korvausta A:lta, B:ltä, K:ltä, L:ltä tai M:ltä tässä jutussa heidän viakseen luetun rikollisen menettelyn johdosta.

Sanotuilla ja muutoin KO:n mainitsemilla perusteilla HO oli, samalla kun B, K, L ja M vapautettiin suorittamasta Suomussalmen kunnalle vahingonkorvausta ja oikeudenkäyntikulujen korvausta, jättänyt asian KO:n päätöksen varaan muutoin paitsi että hylättiin A:han ja B:hen kohdistettu syyte yllytyksestä murhapolttoon ja heidät tuomittiin KO:n heidän syykseen lukemien rikosten ja niistä tuomitsemien rangaistuksen asemesta rikoslain 36 luvun 2 §:n 1 momentin ja 5 luvun 2 §:n nojalla sekä A lisäksi saman lain 6 luvun 2 §:n 1 kohdan nojalla, A yllytyksestä jatkettuun vakuutuspetokseen 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen, mistä rangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin, huomioon ottaen että hän oli 21.7. -20.7.1980 suorittanut muuta rangaistusta, vapaudenmenetysaikoja 13.2. - 20.7.1980 ja 21.9. - 22.10.1980 vastaavat 6 kuukautta 10 päivää, ja B yllytyksestä vakuutuspetokseen 3 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen, mistä rangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin vapaudenmenetysaikaa 28.2. - 22.10.1980 vastaavat 7 kuukautta 25 päivää, sekä että vapautettiin A, B, K ja L suorittamasta oy X:n konkurssipesälle maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta, A, L ja M oy X:lle maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta, A, L ja M oy X:lle maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta sekä A, B, K, L ja M konkurssipesälle maksettavaksi tuomittua oikeudenkäyntikulujen korvausta sekä että L:n valtiolle yksin korvattava todistelukustannusten määrä alennettiin KO:n päätökseen sisältyvä laskuvirhe oikaisten 779 markkaan. Lisäksi HO vähensi L:lle tuomitusta vankeusrangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vapaudenmenetysaikaa 15.2. - 22.10.1980 vastaavat 8 kuukautta 8 päivää.

Apulaispoliisitarkastaja virallisena syyttäjänä, oy X:n konkurssipesä, A, B ja L olivat, pyytäen oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti valituslupaa, hakeneet muutosta HO:n päätökseen. Syyttäjä ja konkurssipesä olivat hakemuksissaan vaatineet, että A ja B tuomittaisiin rangaistukseen KO:n heidän viakseen lukemista rikoksista, ja syyttäjä lisäksi, että heidän sekä K:n, L:n ja M:n rangaistuksia korotettaisiin, ynnä konkurssipesä, että A, B, K, L ja M velvoitettaisiin suorittamaan konkurssipesälle korvaukseksi, muut paitsi M 30.11.1979 palaneista varastorakennuksesta ja matkailuperävaunusta yhteensä 111 500 markkaa sekä A, L ja M 22.12.1979 vahingoittuneesta omaisuudesta 1 804 500 markkaa molemmat määrät korkoineen. A oli vaatinut, että hänen syykseen luettaisiin vain yllytys vakuutuspetokseen ja että tuomittua rangaistusta lievennettäisiin. B ja L olivat vaatineet heihin kohdistettujen syytteiden ja korvausvaatimusten hylkäämistä toteennäyttämättöminä.

KKO myönsi 19.2.1981 valitusluvan viralliselle syyttäjälle A:ta ja B:tä koskevilta osin, oy X:n konkurssipesälle, A:lle, B:lle ja L:lle. Syyttäjä, konkurssipesä, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Sampo, A, B, K, L ja M antoivat vastapuoltensa hakemusten johdosta heiltä pyydetyt vastaukset.