KHO 13.12.2013/3940
- Asiasanat
- Vammaispalvelu, Henkilökohtainen apu, Välttämättömät kulut, Elantomenot
- Tapausvuosi
- 2013
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 2281/3/12
- Taltio
- 3940
Vaikeavammaiselle henkilölle oli myönnetty henkilökohtaista apua 24 tuntia vuorokaudessa. Henkilökohtainen apu oli toteutettu keskimäärin viiden avustajan hoitorenkaan avulla. Henkilö asui yhdessä vanhempiensa kanssa. Henkilökohtaisten avustajien käytöstä aiheutuvia sähkö- ja vesikustannuksia pidettiin luonteeltaan normaaleina perheen elantomenoina. Asiassa ei ollut osoitettu, että vaikeavammaisen avustajapalvelun järjestämisestä olisi aiheutunut perheen elantomenoista erotettavissa olevia ja luonteeltaan välttämättömiä ylimääräisiä kustannuksia. Vaatimus sähkö- ja vesikustannusten korvaamisesta oli voitu hylätä.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 d § 1 momentti ja 2 momentti
Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Anne E. Niemi, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski ja Janne Aer. Asian esittelijä Camilla Sandström.