22.3.2001

Yhtiö oli luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (1607/1993) tarkoitettu luottolaitos, jolle oli vuonna 1993 siirtynyt toisen luottolaitoksen liiketoiminnan kaupan yhteydessä niin sanotun taselainauksen kohteena oleva saatavakanta. Kaupantekohetkellä saatavat olivat siirtyneet täydestä kirjanpitoarvostaan yhtiön taseeseen sen omiksi saataviksi. Yhtiö oli rahoittanut saatavakannan oston antamalla saatavien myyjälle saatavien pääomamäärää vastaavat velkakirjat, jotka A Oy oli puolestaan ostanut nimellisarvostaan saatavien myyjältä. Yhtiö suoritti näiden taselainauksen kohteena olevien saatavien hoitoa ja perintää. Saatavien perinnästä kertyvät varat yhtiö tilitti A Oy:lle, joka maksoi yhtiölle saatavien hoidosta vuosittaisen hoitopalkkion sekä saatavien perinnästä kertaluonteisen lisäpalkkion. Vuosittaisen hoitopalkkion suuruus määräytyi tiettynä prosenttiosuutena saatavien pääomamäärästä ja kertaluonteisen lisäpalkkion suuruus saatavien perintätuloksen perusteella.

Periessään taselainauksen kohteena olevia saatavia yhtiön asema vastasi tosiasiallisesti luotonantajan asemaa. Tämän vuoksi yhtiön harjoittamaa saatavien perintää pidettiin arvonlisäverolain 41 §:n sekä 42 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan perusteella verottomana rahoituspalveluna. Yhtiön ei siten ollut suoritettava arvonlisäveroa A Oy:ltä saamastaan kertaluonteisesta lisäpalkkiosta. Ennakkoratkaisu ajaksi 1.12.1998-31.12.1999.

Arvonlisäverolaki 41 § ja 42 § 1 mom. 2 ja 3 kohta