Finlex - Etusivulle
Lyhyet ratkaisuselosteet (arkisto)

13.10.1975

Lyhyet ratkaisuselosteet (arkisto)

Korkeimman hallinto-oikeuden lyhyitä ratkaisuselosteita

KHO 13.10.1975/3922

Asiasanat
Perintö- ja lahjaverotus, Lahjanluontoinen sopimus, Kiinteistönkauppa, Rakennuskustannukset, Oman työn arvo
Tapausvuosi
1975
Antopäivä
Diaarinumero
407/20/75
Taltio
3922

Poika oli vuosina 1960-1963 itse rakentanut isänsä omistamalle maatilalle puimalan, asuinrakennuksen ja navetan. Asiakirjoissa olevan selvityksen mukaan poika oli maksanut rakennustarvikkeiden hankinnasta aiheutuneita kustannuksia. Tilalla harjoitetusta maatilataloudesta oli verotettu aina isää, ja sillä olevat rakennukset oli omaisuusverotuksessa katsottu isän varoiksi. Isän ja pojan välillä ei ollut laadittu asiakirjaa, joka olisi osoittanut kysymyksessä olevien rakennuksien olevan pojan varallisuutta. Isä myi tilan pojalleen vuonna 1968. Kun katsottiin, että pojan rakentamat rakennukset jo ennestään olivat olleet hänen varallisuuttaan, niin kauppahinta ylitti kolme neljäsosaa kiinteistön maapohjan käyvästä arvosta ja toimitettu lahjaverotus poistettiin.

PerVL 18 § 3 mom

Sivun alkuun