7.4.2025

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 20.11.2023 nro 1933/2023

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä hylätään.

2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian tausta

(1) Muutoksenhakija  on hakenut 14.4.2021 Suomesta kansainvälistä suojelua toisen kerran.

(2)  Maahanmuuttovirasto on päätöksessään 25.2.2022 katsonut, että muutoksenhakijalla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan Afganistanissa vainon kohteeksi. Maahanmuuttovirasto ei ole antanut muutoksenhakijalle turvapaikkaa eikä myöntänyt oleskelulupaa toissijaisen suojelun perusteella, koska on perusteltua aihetta epäillä hänen tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun sotarikoksen. Maahanmuuttovirasto on myöntänyt muutoksenhakijalle tilapäisen oleskeluluvan ulkomaalaislain 89 §:n perusteella yhdeksi vuodeksi päätöspäivämäärästä alkaen.

(3)  Hallinto-oikeus on viitannut oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §:n 2 momentin 2 kohtaan ja hylännyt muutoksenhakijan vaatimuksen suullisen käsittelyn järjestämisestä. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Minna-Greta Martti ja Miia Sipola, joka on myös esitellyt asian.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(4)  Muutoksenhakija on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan siltä osin kuin hänelle ei ole annettu turvapaikkaa. Hän on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus järjestää suullisen käsittelyn. Vaatimusten tueksi on esitetty seuraavaa:

(5) Muutoksenhakija ei ole henkilökohtaisessa vastuussa osallisuudestaan sotarikoksiin, ja joka tapauksessa hän on toiminut pakkotilassa. Hänet on pakotettu liittymään Talebaniin 15- tai 16-vuotiaana. Hänen tahdonmuodostuksensa on muserrettu väkivaltaisesti ja nöyryyttävästi Talebanin järjestämällä koulutusjaksolla. Väkivaltakokemusten jälkeen hänen itsenäiseen tahdonmuodostukseensa on vaikutettu psykologisesti. Ryhmässä on käytetty jatkuvasti huumausaineita, ja muutoksenhakija on ollut myös nyt kysymyksessä olevat teot tehdessään huumausaineiden vaikutuksen alainen.

(6)  Muutoksenhakija on traumatisoitunut tapahtumista. Hän ei ole ollut henkisesti niin kypsä, että hänen voitaisiin katsoa ymmärtäneen tosiasiallisesti tekojaan ja niiden seurauksia. Muutoksenhakija on voinut kohtuudella odottaa tulevansa itse ammutuksi, jos hän olisi kieltäytynyt ampumasta. Ensimmäisessä ampumistilanteessa eräs nuori, joka ei pystynyt pitämään asetta kädessä, ammuttiin. Tämän jälkeen kukaan ei edes ajatellut kieltäytyvänsä tehtävästä. Muutoksenhakija ei ole osannut tuoda mainittua tilannetta esille oma-aloitteisesti turvapaikkapuhutteluissa, eikä häneltä ole myöskään kysytty, mitä talebanien antamien tehtävistä kieltäytyneille tapahtui.

(7)  Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon.

(8)  Muutoksenhakija on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

1. Kysymyksenasettelu

(9) Maahanmuuttovirasto on muutoksenhakijan turvapaikkapuhutteluissaan kertomien seikkojen perusteella katsonut hänen osallistuneen kolme eri kertaa yhteensä seitsemän henkilön teloittamiseen ampumalla ollessaan Talebanin joukoissa. Teot ovat olleet yhteydessä Afganistanissa käynnissä olleeseen aseelliseen selkkaukseen. Muutoksenhakija on myöntänyt tehneensä kyseiset teot ja että ne ovat sotarikoksia.

(10) Asiassa on ratkaistavana, onko muutoksenhakijalle voitu jättää antamatta turvapaikka ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun poissulkemislausekkeen perusteella. Muutoksenhakija on ollut tapahtumien aikaan alaikäinen, mutta hän oli täyttänyt vähintään 15 vuotta, joka on Suomessa rikosoikeudellinen vastuuikäraja. Keskeinen kysymys on, voidaanko muutoksenhakijan katsoa olevan henkilökohtaisessa vastuussa teoistaan ottaen erityisesti huomioon hänen väitteensä siitä, että hän on toiminut pakkotilassa.

2. Vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä

(11) Muutoksenhakija on vaatinut suullisen käsittelyn järjestämistä hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa sen selvittämiseksi, onko hänellä ollut toisintoimimismahdollisuutta vai onko hän toiminut pakkotilassa.

(12) Muutoksenhakijaa on kuultu suullisesti hänen turvapaikkahakemuksensa perusteeksi esittämistään seikoista kahdessa Maahanmuuttoviraston vuonna 2016 ja kahdessa vuonna 2021 pitämässä turvapaikkapuhuttelussa. Hän on näissä puhutteluissa voinut kertoa asiaan vaikuttavista seikoista laajasti, ja hänelle on esitetty tarkentavia kysymyksiä. Muutoksenhakijalla on ollut myös mahdollisuus täydentää kertomustaan kirjallisesti. Hänelle on hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa varattu oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 58 §:n 2 momentin mukaisesti tilaisuus esittää kirjallista lisäselvitystä.

(13) Muutoksenhakijan kertomuksella on tullut selvitetyksi, että hän on tekijänä osallistunut ihmisten ampumiseen kolmessa eri teloitustilanteessa. Asiassa ei siten ole epäselvyyttä tapahtumien kulusta (ks. ja vrt. KHO 2023:119). Käsiteltävässä asiassa on keskeistä arvioida, voidaanko muutoksenhakijan kertomien, tosiseikoiksi hyväksyttyjen tietojen ja maatiedon valossa katsoa hänen olevan henkilökohtaisessa vastuussa teoistaan ja soveltaa poissulkemislauseketta.

(14) Asiassa ei ole epäselvyyttä muutoksenhakijan Talebaniin rekrytoimisen olosuhteista, hänen tietoisuudestaan talebanien toiminnasta tai hänen suhtautumisestaan siihen. Muutoksenhakijan kertomuksella on myös tullut selvitetyksi, että hän on ymmärtänyt tekojensa oikeudenvastaisuuden.

(15) Korkein hallinto-oikeus katsoo, kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §, että hallinto-oikeus on voinut ratkaista asian järjestämättä suullista käsittelyä. Suullisen käsittelyn järjestäminen ei ole myöskään korkeimmassa hallinto-oikeudessa tarpeen asian selvittämiseksi.

3. Pääasia

3.1 Sovellettavat oikeusohjeet

(16) Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti.

(17) Ulkomaalaislain edellä mainittu kohta vastaa sisällöltään Genevessä 28.7.1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968) 1 artiklan F kohdan a alakohtaa.

(18) Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin (2011/95/EU) 12 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan, siten kuin nämä rikokset on määritelty asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa.

(19) Arvioitaessa pakkotilaa voidaan ottaa huomioon viimeisin yleisesti sovittu pakkotilan määritelmä, eli Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (SopS 56/2002) 31 artiklan 1 kohdan d alakohta:

(20) Mainitun määräyksen mukaan sen lisäksi, mitä muualla perussäännössä määrätään rikosoikeudellisista vastuuvapausperusteista, henkilö ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, jos kyseisen henkilön toiminnan aikaan toiminta, jonka väitetään olevan tuomioistuimen toimivaltaan kuuluva rikos, on tehty pakkotilassa, kun itseä tai toista on uhannut välitön kuolema taikka jatkuva tai välitön vaikea ruumiinvamma ja kun tuo toiminta oli tarpeen ja perusteltua uhan välttämiseksi, edellyttäen, että hän ei tarkoittanut aiheuttaa suurempaa vahinkoa kuin se vahinko, jonka hän yritti välttää. Tällainen uhka voi olla joko i) toisten henkilöiden aiheuttama; tai ii) se voi johtua muista kyseisestä henkilöstä riippumattomista olosuhteista.

3.2 Oikeuskäytäntöä

(21) Kansainvälinen rikostuomioistuin on tapauksessa  syyttäjä v. Dominic Ongwen (syyksilukemista koskeva tuomio 4.2.2021, kohdat 2581 — 2584; valitustuomioistuimen tuomio 15.12.2022) tulkinnut Rooman perussäännön pakkotilaa koskevan määräyksen kolmea elementtiä seuraavasti (käännös):

1. Uhkaa tulee arvioida henkilön kyseisen toiminnan aikaan. Määräyksen sanat ”välitön” ja ”jatkuva” viittaavat uhkaavan vahingon luonteeseen, eivät itse uhkaan. Kyseessä ei ole ”välitön uhka” kuolemasta tai ”jatkuva tai välitön uhka” vaikeasta ruumiinvammasta — perussääntö ei sisällä mainitunlaisia termejä. Pikemminkin kyseessä oleva vahingon uhka on joko tulla välittömästi tapetuksi (”välitön kuolema”) tai kärsiä välittömästi tai jatkuvasti vaikeasta ruumiinvammasta (”jatkuva tai välitön vakava ruumiinvamma”). Tätä taustaa vasten pakkotila ei ole käsillä, jos syytettyä uhkaa vaikea ruumiinvamma, joka ei tule toteutumaan riittävän pian. Yksinomaan abstrakti vaara tai pelkkä kohonnut todennäköisyys vaaralliselle tilanteelle — edes silloin kun sellainen on jatkuvasti läsnä — ei riitä.

2. Henkilön toiminnan tulee olla tarpeen ja perusteltua uhan välttämiseksi. Henkilöltä ei vaadita kaikkia ajateltavissa olevia toimenpiteitä uhan välttämiseksi suhteellisuus- tai toteutettavuusnäkökohdista riippumatta. Asiassa on erityisesti arvioitava minkälainen toiminta, jos mikään, olisi tarpeen ja perusteltua uhan välttämiseksi, ja mitä henkilön olisi tullut tehdä, on arvioitava niitä kokonaisolosuhteita vasten, joissa henkilö oli. Sillä, pystyivätkö muut vertailukelpoisissa olosuhteissa tarpeellisella ja perustellulla toiminnallaan välttämään saman uhan, on merkitystä arvioitaessa, mitkä tarpeelliset ja perustellut toimet olivat käytettävissä.

3. Henkilön tarkoituksena ei ole aiheuttaa suurempaa vahinkoa kuin se vahinko, jonka hän pyrkii välttämään. Tämä elementti on luonteeltaan subjektiivinen — ei vaadita, että henkilö tosiasiassa vältti suuremman vahingon, ainoastaan, että hänen tarkoituksensa oli tehdä niin. Sen arvioiminen, onko jokin tarkoitettu vahinko ”suurempi” kuin toinen, riippuu verrattavien vahinkojen luonteesta.

(22) Tapauksessa  syyttäjä v. Al Hassan Ag Abdoul Aziz Ag Mohamed Ag Mahmoud (syyksilukemista koskeva lainvoimainen tuomio 26.6.2024, kohta 1744) täsmennettiin mitä tarkoitetaan sillä, että pakkotilan käsilläoloon ei riitä yksinomaan abstrakti vaara tai pelkkä kohonnut todennäköisyys vaaralliselle tilanteelle edes silloin, kun sellainen on jatkuvasti läsnä. Sillä tarkoitetaan, että uhka ei voi olla laadultaan yleisluonteinen pelko, mahdollinen vaara tai potentiaalisesti vaarallinen huolenaihe. Pikemminkin tekohetkellä täytyy olla perusteltu ja nimenomainen uhka välittömästä kuolemasta tai jatkuvasta tai välittömästä vaikeasta ruumiinvammasta.

(23) Ison-Britannian Upper Tribunal Immigration and Asylum Chamber lausui asiassa  AB (Article 1F(a) — defence — duress) Iran [2016] UKUT 00376 (IAC) todistustakaan jaon osalta, että pakkotilaan vetoavan henkilön on osoitettava, että on olemassa olosuhteita, jotka muodostavat vapautusperusteen. Jos näin on, valtion on osoitettava, että on perusteltua aihetta epäillä, että henkilö ei ole toiminut pakkotilassa (62 kohta).

(24) Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan  KHO 2023:49 arvioinut Afganistanin paikallispoliisissa alaikäisenä toimineen hakijan henkilökohtaista vastuuta. Korkein hallinto-oikeus otti arvioidessaan muutoksenhakijan mahdollisuutta toimia toisin huomioon ympäristön, jossa hän oli kasvanut, paikallispoliisin ja muiden Afganistanin viranomaisten yleisen toimintakulttuurin, kotialueella pitkään vallinneen konfliktitilanteen, kurinpidossa paikallispoliisissa käytetyt menetelmät sekä kertomukset ja huhut, joita muutoksenhakija oli kuullut ja joiden mukaan niskuroiva paikallispoliisi saattoi joutua omiensa ampumaksi. Maatiedon mukaan Afganistanin laillinen hallinto ei ollut juuri puuttunut paikallispoliisin käyttämiin väkivaltaisiin menetelmiin. Näissä oloissa muutoksenhakija ei nuoruutensa, kouluttamattomuutensa ja kasvuympäristönsä vuoksi ollut välttämättä mieltänyt, että hän oli kiinniotettuja kuljettaessaan olennaisella tavalla myötävaikuttanut törkeisiin rikoksiin. Hänellä ei ollut ollut todellista, tietämykseensä ja voimavaroihinsa perustuvaa toisin toimimisen mahdollisuutta myöskään kiinniotettujen kuljetusta koskeneessa tehtävässään.

3.3 Poissulkemislausekkeen soveltamista koskevia tulkintaohjeita

(25) UNHCR:n (United Nations High Commissioner for Refugees / Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö) käsikirjan mukaan poissulkemislausekkeita on tulkittava suppeasti, koska poissulkemislausekkeesta aiheutuu vakavia seurauksia kyseiselle henkilölle (kohta 149). ( Handbook on Procedures and Criteria for Determining Refugee Status under the 1951 Convention and the 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, February 2019 )

(26) UNHCR:n tulkintaohjeen mukaan pakkotilan voidaan katsoa olevan kyseessä silloin, kun kyseinen poissuljentaan johtanut teko on tarpeellinen ja perusteltu, jotta henkilö välttää välittömän kuoleman uhan tai itseensä tai toiseen henkilöön kohdistuvan jatkuvan tai välittömän vakavan ruumiillisen haitan uhan, ja kun henkilön tarkoituksena ei ollut aiheuttaa suurempaa vahinkoa kuin se vahinko, jonka hän yritti välttää. Toiminnan itsepuolustukseksi tai muiden henkilöiden puolustamiseksi täytyy olla sekä hyväksyttävää että oikeasuhtaista suhteessa uhkaan (kohta 22). ( Guidelines on International Protection No. 5: Application of the Exclusion Clauses: Article 1F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees 4.9.2003 )

(27) UNHCR:n tausta-asiakirjan mukaan, kun yksilö, joka on toiminut organisaation muiden jäsenten komennossa, vetoaa pakkoon, on arvioitava, voidaanko perustellusti lähteä siitä, että tämän olisi tullut luopua jäsenyydestään organisaatiossa ja olisiko luopumisen tullut tapahtua niin pian kuin oli ilmeistä, että jäsenyys organisaatiossa johtaisi käsillä olevan tilanteen syntymiseen. Kysymys on arvioitava tapauksittain kulloistenkin tosiseikkojen perusteella. Merkityksellisiä tässä yhteydessä ovat karkaamisen seuraukset ja se, oliko asianomaisen ennakoitavissa, että hän joutuu painostetuksi tiettyihin tekoihin (kohta 70). ( Background Note on the Application of the Exclusion Clauses: Article 1F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4 September 2003 )

(28) UNHCR:n tulkintaohjeen mukaan sovellettaessa poissuljentaa lapseen tämä on aina tehtävä noudattaen erityistä huolellisuutta ottaen huomioon lasten erityisolosuhteet ja haavoittuvuus (kohta 59). Lapseen kohdistuvassa poissuljennassa on otettava huomioon yleisten poissulkemisperiaatteiden lisäksi myös ne säännökset ja periaatteet, jotka käsittelevät turvapaikkamenettelyyn liittyen lasten erityisasemaa, oikeuksia ja suojelua kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisessa lainsäädännössä. Olennaisia ovat myös ne periaatteet, jotka liittyvät lapsen etuun, henkisiin kykyihin sekä hänen kykyynsä ymmärtää niitä tekoja, joita lasta on pyydetty tai määrätty tekemään (kohta 63). ( Guidelines on International Protection No. 8: Child Asylum Claims under Articles 1(A)2 and 1(F) of the 1951 Convention and/or 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 22 December 2009 )

(29) UNHCR:n tausta-asiakirjan mukaan, jos henkilön katsotaan saavuttaneen rikosoikeudellisen vastuuiän, tulee lisäksi hänen henkistä kypsyyttään arvioida sen määrittämiseksi, voidaanko hänen ymmärryskykynsä ja tietoisuutensa rikoksen tekohetkellä katsoa olleen sellaisella tasolla, että hänen voidaan katsoa olevan vastuussa kyseessä olevasta rikoksesta (kohta 91). Edellä mainittujen ehtojen täyttyessä tulee edelleen kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin tekijöihin: henkilön ikään sillä hetkellä kun hän liittyi aseelliseen ryhmittymään, liittymisen syihin (oliko liittyminen vapaaehtoista vai pakotettua vai tapahtuiko se itsensä tai muiden puolustamiseksi), liittymisestä kieltäytymisen seurauksiin, toimintaan osallistumisen ajalliseen kestoon, mahdollisuuksiin olla osallistumatta rikollisiin tekoihin, pakenemisen mahdollisuuteen, pakotettuun huumeiden, alkoholin tai lääkkeiden käyttöön (tahdonvastainen päihtymys), rikollisten tekojen seurauksena tapahtuneeseen nousuun organisaation arvoasteikossa, koulutuksen ja ymmärryksen tasoon koskien kulloinkin kyseessä olevia tapahtumia, sekä lapselle toimintaan osallistumisesta seuranneeseen traumatisoitumiseen, hyväksikäyttöön tai huonoon kohteluun. Vaikka käsillä ei olisikaan oikeuttamis- tai anteeksiantoperusteita (defences) on lapsen, erityisesti huonosti kohdelluksi joutuneen, haavoittuvuus kiistatta otettava huomioon arvioitaessa poissuljennan suhteellisuutta sotarikosten tai vakavien ei-poliittisten rikosten johdosta (kohta 92). ( Background Note on the Application of the Exclusion Clauses: Article 1F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4 September 2003 )

(30) UNHCR:n tulkintaohjeen mukaan todistustaakka poissuljennasta on valtiolla. Sopimuksen 1 F artiklassa asetetun näyttökynnyksen ylittyminen edellyttää selvää ja uskottavaa näyttöä ( UNHCR Guidelines on International Protection No.5: Application of the Exclusion Clauses: Article 1 F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4.9.2003 ). UNHCR:n tausta-asiakirjan mukaan riittävän korkealla näyttökynnyksellä myös varmistetaan, että poissulkemislausekkeen soveltaminen on sopusoinnussa pakolaissopimuksen humanitäärisen päämäärän kanssa ( UNHCR Background Note on the Application of the Exclusion Clauses: Article 1 F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4.9.2003 ).

(31) UNHCR:n pakolaissopimuksen 1 F artiklaa koskevan lausuman mukaan poissulkemislausekkeen soveltaminen ei edellytä syyllisyyden määrittämistä rikosoikeudellisessa mielessä. Näytön tason on oltava kuitenkin riittävän korkea, jotta varmistetaan, että pakolainen ei joudu erehdyksessä turvapaikkaoikeuden ulkopuolelle. Vaatimuksena on siten oltava luotettava, uskottava ja vakuuttava näyttö, joka on pelkkää epäilystä tai väitettä voimakkaampi ( UNHCR Statement on Article 1 F of the 1951 Convention, July 2009 ).

(32) Yhdistyneiden kuningaskuntien sisäministeriön tekemän selvityksen mukaan pakolaissopimuksen 1 F artikla on tarkoitettu suojelemaan turvapaikkajärjestelmän luotettavuutta, mutta se ei ole rangaistuksenomainen määräys ja sitä tulisi soveltaa vastuullisesti. Kunkin tapauksen yksilölliset olosuhteet tulee ottaa huomioon, ja asianomaiselle tulee antaa tilaisuus selostaa oma osallisuutensa rikoksessa, joka olisi poissulkemislausekkeen soveltamisen perusteena. Olennaista on selvittää hakijan osallisuus ja hakijan toiminnan moitittavuus, henkilökohtainen vastuu sekä oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteet (defences). Poissuljenta edellyttää myös muiden sellaisten olosuhteiden arviointia, jotka saattavat muodostaa henkilökohtaisesta vastuusta vapauttavan pätevän oikeutuksen teolle. Olosuhteista riippuen tällaisia seikkoja saattavat olla ylemmältä taholta tulevien käskyjen noudattaminen, voimankäytön tai painostuksen alla toimiminen sekä itsensä tai muiden henkilöiden puolustaminen. Keskeistä on se, missä määrin yksilö olisi voinut kohtuudella käyttää valinnanvapauttaan jättää ottamatta osaa rikolliseen tekoon tai jättää avustamatta siinä. Selvityksen mukaan kohtuullisen ja välttämättömän voiman käyttö itsepuolustuksena voi olla pätevä oikeutus teolle. Myös kohtuullinen ja oikeasuhtainen teko toisten henkilöiden puolustamiseksi, joka on välttämätön heidän eloonjäämiselleen, voi joissakin olosuhteissa muodostaa oikeutuksen teolle. ( Home Office, Exclusion (Article 1 F) and Article 33(2) of the Refugee Convention , Version 7.0, 28.6.2022)

3.4 Muutoksenhakijan kertomus

(33) Muutoksenhakija on kertomansa mukaan pakotettu liittymään Talebanin joukkoihin syksyllä vuonna 2014. Hänet siepattiin kotoaan ja tämän jälkeen talebanit kuulustelivat, pahoinpitelivät ja kiduttivat häntä. Muutoksenhakija oli Talebanin joukoissa noin vuoden ajan ennen kuin pääsi pakenemaan taistelutilanteen yhteydessä.

(34) Muutoksenhakija sai koulutusta taistelutehtäviin osallistumiseen noin neljän kuukauden ajan. Opetuksen pääsisältö oli, että jokaisen oppilaan tulee osallistua pyhään sotaan ja taistella oman maansa puolesta. Muutoksenhakija uskoi Talebanin opetuksia ja piti niitä oikeina.

(35) Koulutuksen jälkeen muutoksenhakijalle annettiin tehtäväksi osallistua teloitukseen. Tehtävä tuntui muutoksenhakijasta epämiellyttävältä, ja hän yritti kieltäytyä siitä. Talebanit kuitenkin sanoivat, ettei kieltäytyminen ole hyväksyttävää ja muutoksenhakija arveli tulevansa ammutuksi, jos hän kieltäytyisi tehtävästä. Tämän jälkeen muutoksenhakija osallistui vielä kahteen muuhun teloitukseen. Teloituksissa ammuttiin yhteensä seitsemän ihmistä. Muutoksenhakija on kertonut, että ampuminen oli vaikeaa, koska hän tiesi järjen ja tunteen tasolla, etteivät ammuttavat olleet syyllistyneet rikoksiin vaan he olivat tavallisia poliisimiehiä.

(36) Muutoksenhakija on myöhemmin hallinto-oikeudessa muuttanut kertomustaan siltä osin, että ensimmäisen teloituksen yhteydessä yksi muutoksenhakijan kanssa yhtä aikaa koulutetuista henkilöistä surmattiin ampumiskäskystä kieltäytymisen vuoksi.

(37) Muutoksenhakija pakeni Talebanista taistelutilanteen yhteydessä pelättyään oman henkensä puolesta. Muutoksenhakija oli jo aiemmin ajatellut pakenemista, mutta hän ei ollut yrittänyt paeta, koska sopivia tilanteita ei ollut tullut.

3.5 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(38) Poissulkemisperusteiden tarkoitus on Geneven yleissopimuksen mukaisesti luodun järjestelmän uskottavuuden säilyttäminen, eikä poissulkemislausekkeen soveltaminen ole harkinnanvaraista (Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 9.11.2010  yhdistetyissä asioissa B ja D ,
C — 57/09 ja C — 101/09, 115 — 119 kohdat). Poissulkemislauseketta on kuitenkin poikkeamissäännöksenä tulkittava suppeasti.

(39) Poissuljenta edellyttää, että henkilö on henkilökohtaisessa vastuussa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentissa tarkoitetusta rikoksesta tai teosta. Poissulkemislausekkeen soveltamiseksi on riittävää, että asiassa on perusteltua aihetta epäillä henkilön tehneen poissuljennan perusteena olevan teon. Arvioinnissa on otettava huomioon myös asiassa ilmenneet seikat, jotka voivat poistaa henkilökohtaisen vastuun tai vähentää sitä.

(40) Poissuljennan edellytysten täyttymistä on tarkasteltava kokonaisuutena sen perustuessa henkilön omaan kertomukseen. Epäilyä rikoksesta on pidettävä perusteltuna, kun henkilö on oma-aloitteisesti kertonut poissuljennan perusteena olevista teoista eikä asiassa ole ilmennyt syytä kyseenalaistaa hänen kertomuksensa luotettavuutta siltä osin. Sen arvioiminen, onko asiassa olemassa seikkoja, jotka poistavat tai lieventävät henkilön henkilökohtaista vastuuta tapahtuneesta rikoksesta, tapahtuu myös henkilön kertomuksesta ilmenevien seikkojen perusteella. Henkilökohtaisen vastuun poistavia näkökohtia on arvioitava objektiivisesti eikä arvioinnissa voida nojautua vain henkilön omaan käsitykseen tekojensa syistä.

(41) Korkein hallinto-oikeus katsoo Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden tavoin, että muutoksenhakija on kertomallaan tavalla Talebanin jäsenenä valtionsisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä osallistunut tekijänä kolme kertaa vangittujen henkilöiden teloituksiin ja yhteensä seitsemän henkilön surmaamiseen, ja että kyseisiä tekoja on pidettävä ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuina sotarikoksina.

(42) Asiassa on siten arvioitava, onko muutoksenhakijan katsottava olevan henkilökohtaisessa vastuussa teoistaan ottaen erityisesti huomioon hänen väitteensä siitä, että hän on toiminut pakkotilassa. Arvioinnissa on otettava huomioon, että muutoksenhakija on ollut tapahtumien aikaan alaikäinen.

(43) Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan sotarikos määritellään kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti. Tämän vuoksi asiassa on tarkasteltava Rooman perussäännön vastuuvapausperusteita koskevia määräyksiä ja pakkotilaa koskevaa oikeuskäytäntöä. Jotta kyseessä voisi olla rikosoikeudellisena vastuuvapausperusteena määritelty pakkotila, tulisi poissuljentaan johtanut teko olla tehty ensinnäkin olosuhteissa, joissa itseä tai toista on uhannut välitön kuolema taikka jatkuva tai välitön vaikea ruumiinvamma. Kysymys on tällöin perustellusta ja nimenomaisesta uhasta, jollaiseksi ei riitä olosuhteista johtuva tilanteen yleinen uhkaavuus (ks. edellä kohdat 20 — 22).

(44) Muutoksenhakija on pakotettu liittymään Talebanin joukkoihin alaikäisenä ja häneen on kohdistettu vakavia oikeudenloukkauksia. Hänet on koulutettu toimimaan järjestössä taistelutehtävissä, ja hän on kertonut koulutuksen aikana oppineensa uskomaan Talebanin oppeja ja pitänyt talebanien toimintaa oikeana. Muutoksenhakija on toiminut Talebanin joukoissa noin vuoden ajan. Muutoksenhakija on ollut tietoinen teloitusten oikeudenvastaisuudesta. Hän on uskonut, että jos hän kieltäytyisi ampumisesta, hänet ammuttaisiin. Hän on ensimmäisen ampumisen yhteydessä tiedustellut mitä tapahtuisi, jos hän ei suostuisi ampumaan, jolloin hänelle on vastattu, ettei se olisi hyväksyttävää.

(45) Turvapaikkapuhutteluissa muutoksenhakija on teloitustapahtumia kuvaillessaan kertonut kaikkien tehtävään määrättyjen osallistuneen käskystä ampumisiin. Hän on tuonut esille vasta hallinto-oikeudessa, useita vuosia alkuperäisen hakemuksen tekemisen jälkeen, että ensimmäisen teloituksen yhteydessä yksi muutoksenhakijan kanssa yhtä aikaa koulutetuista henkilöistä oli surmattu ampumiskäskystä kieltäytymisen vuoksi. Puhutteluissa muutoksenhakija ei liioin ole tuonut esille, että häntä olisi pakotettu toimimaan huumeiden vaikutuksen alaisena tehdessään poissuljennan perusteena olevat teot. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että arviointia muutoksenhakijan henkilökohtaisesta vastuusta ja häntä uhanneen vaaran välittömyydestä ja vakavuudesta ei ole aihetta perustaa muutettuun kertomukseen.

(46) Alaikäisyydestään huolimatta muutoksenhakija on ollut Talebanin joukoissa ollessaan ikänsä puolesta rikosoikeudellisesti vastuunalainen. Korkein hallinto-oikeus katsoo, kuten Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus, että asiassa saadun selvityksen perusteella arvioituna muutoksenhakija on ollut rikosoikeudellisesti vastuunalainen myös henkisen kypsyytensä ja terveydentilansa huomioon ottaen. Alaikäisyys ei siten muutoksenhakijan kohdalla oikeuta vastuusta vapautumiseen hänen omien tekojensa osalta (ks. ja vrt. KHO 2023:49).

(47) Olosuhteet sekä muutoksenhakijan liittyessä järjestöön että hänen siellä toimiessaan ovat olleet painostavat ja mahdollisesti muodostaneet potentiaalisen uhan muutoksenhakijan hengelle tai terveydelle. Muutoksenhakija on kuitenkin ollut osallisena talebanien toiminnassa noin vuoden ajan, eikä hän ole ensimmäistä ampumistilannetta lukuun ottamatta pyrkinytkään kieltäytymään hänelle annetuista tehtävistä. Hän ei myöskään ole yrittänyt paeta järjestöstä tuon vuoden aikana.

(48) Muutoksenhakija on tehnyt toistuvasti äärimmäisen vakavia rikoksia, joiden seurauksena seitsemältä ihmiseltä on riistetty henki. Kun otetaan huomioon olosuhteet kokonaisuudessaan, muutoksenhakijan hengen tai terveyden ei voida katsoa olleen sellaisen välittömän uhan alla, josta kansainvälisesti määritellyssä pakkotilan käsitteessä on kysymys.

(49) Muutoksenhakijalle ei voida antaa Suomessa turvapaikkaa, koska hän on tehnyt ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun sotarikoksen, eikä kyse ole ollut pakkotilasta. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet Janne Aer, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen, Monica Gullans ja Emil Waris. Asian esittelijä Marja Huilla.