23.8.2017

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 22.12.2015 nro 15/1880/3

Asian aikaisempi käsittely

Verohallinto on toimittanut A:n verotuksen verovuodelta 2012 ja tällöin veroilmoituksesta poiketen lisännyt tämän verotettavaan tuloon Asunto Oy B -nimisen asunto-osakeyhtiön osakkeiden numerot m-n myynnistä saadun luovutusvoiton.

Verotuksen oikaisulautakunta on hylännyt A:n vaatimuksen luovutusvoiton katsomisesta oman asunnon verovapaaksi luovutusvoitoksi.

A on valittanut oikaisulautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että kyseessä olevan asunto-osakeyhtiön osakkeiden luovutuksesta määrätty luovutusvoittovero on poistettava, koska A on käyttänyt kyseistä huoneistoa vakituisena asuntonaan tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdan edellyttämällä tavalla yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan. A on lisäksi vaatinut, että Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa, yhteensä 9 809,42 euroa.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on hallinto-oikeudelle toimittamassaan loppulausunnossa vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan oikeudenvalvontayksikölle hallinto-oikeusvaiheessa aiheutuneet ylimääräiset oikeudenkäyntikulut 667 euroa. Oikeudenvalvontayksikön mukaan sille on aiheutunut A:n perusteettoman vaatimuksen vuoksi oikeudenkäyntikustannuksia enemmän kuin vastaavassa prosessissa olisi aiheutunut, jos A olisi antanut asian ratkaisemisen kannalta olennaiset ja oikeat selvitykset silloin, kun ne olisi tullut antaa. Ylimääräiset oikeudenkäyntikulut on laskettu kertomalla kahden henkilön keskimääräinen bruttotuntipalkka sivukuluineen 15 tunnilla. Sivukulujen määräksi on arvioitu 25 prosenttia bruttotuntipalkasta. Tuntimäärä on vain tässä hallinto-oikeusvaiheessa A:n perusteettoman vaatimuksen tueksi antaman virheellisen tiedon aiheuttaman lisätyön määrä, ei siis tapaukseen tässä hallinto-oikeusvaiheessa kulunut kokonaisaika, joka on huomattavasti suurempi.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn hylännyt A:n valituksen. Hallinto-oikeus on hylännyt A:n ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on selostettuaan asiassa soveltamansa oikeusohjeet lausunut päätöksensä perusteluina seuraavaa:

1. Asiassa saatu selvitys

1.1 Kirjallinen selvitys

A on vuonna 1991 yhdessä sisarustensa kanssa perinyt isältään Asunto Oy B -nimisen asunto-osakeyhtiön osakkeet nrot m-n, jotka oikeuttavat 119 m2:n suuruisen asuinhuoneiston hallintaan X:n kaupungissa sijaitsevassa osoitteessa. Osittainen perinnönjako on tehty 21.7.2010, jolloin A ja hänen sisarensa C ovat saaneet kyseiset osakkeet omistukseensa siten, että kumpikin omistaa osakkeista puolet. Väestötietojärjestelmän tietojen mukaan A on asunut huoneistossa ajalla 1.8.2010 - 12.8.2012. Asunto on 7.9.2012 myyty 565 000 euron kauppahinnalla, josta A:n osuus on 282 500 euroa. Verohallinnon laskema A:n verovuoden 2012 veronalainen luovutusvoitto on ollut 169 500 euroa.

Kirjallisessa selvityksessä A on kertonut muuttaneensa pois aviopuolisonsa D:n luota Y:n kaupungista välien rikkoutumisen takia 8.4.2010, jolloin hän muutti ensin tyttärensä luokse Y:n kaupungissa sijaitsevaan osoitteeseen. Kertomansa mukaan hän asui kesän ajan kesämökillä ja muutti Asunto Oy B:n huoneistoon 1.8.2010 yhdessä sisarensa kanssa ja asui siellä 12.8.2012 asti, jolloin hän muutti takaisin miehensä luokse Y:n kaupunkiin. Kun tilanne hänen miehensä kanssa on ollut vaikea, hän on ajoittain asunut myös tyttärensä luona. Kun hänen tyttärensä osti oman asunnon, A muutti virallisesti tyttärensä käytössä olleeseen huoneistoon Y:n kaupungissa.

Väestötietojärjestelmän tietojen mukaan A:n vakinaisena osoitteena on ajalla 26.1.1998 - 31.3.2010 ollut Y:n kaupungissa sijaitseva osoite. Hän on 1.4.2010 muuttanut tyttärensä osoitteeseen Y:n kaupungissa asuen siellä 31.7.2010 saakka. Ajalla 1.8.2010 - 12.8.2012 hänen vakinainen osoitteensa on ollut Asunto Oy B:n huoneisto X:n kaupungissa, ajalla 13.8. - 17.12.2012 Y:n kaupungissa sijaitseva osoite ja 18.12.2012 lähtien tyttärensä osoite.

A on 27.7.2010 allekirjoittamallaan muuttoilmoituksella ilmoittanut maistraatille muuttavansa 1.8.2010 alkaen Asunto Oy B:n huoneiston osoitteeseen X:n kaupungissa. Hän ei ole tehnyt kyseisellä muuttoilmoituksella ilmoitusta osoitteensa muuttamisesta postille, vaan on ilmoittanut huolehtivansa itse vanhentuneiden yhteistietojensa korjaamisesta viranomaisille, yhteisöille ja yrityksille. A:n mukaan hänen postinsa on jaettu Asunto Oy B:n huoneiston osoitteeseen ja vain satunnaisesti hänen postiaan on jaettu Y:n kaupungissa sijaitsevaan osoitteeseen.

E:n Itella Posti Oy:stä 28.1.2013 antaman selvityksen mukaan A:n 27.7.2010 ilmoittama muutto tyttärensä osoitteesta Y:n kaupungista Asunto Oy B:n huoneiston osoitteeseen on tallennettu pysyvänä sekä postiin että maistraattiin 1.8.2010. Muutto on kuitenkin päätetty 4.8.2010 postiosoitteena. Syytä tähän ei ole löydetty.

E:n 13.2.2014 antaman selvityksen mukaan A:n allekirjoittama muuttoilmoitus tyttärensä osoitteesta Asunto Oy B:n huoneiston osoitteeseen on tallennettu alkavaksi 2.8.2010. Ilmoitus on peruttu postissa 3.8.2010, mutta peruminen ei ole vaikuttanut maistraatin tietoihin. Selvityksen mukaan perumiseen ei ole löytynyt syytä. Asunto Oy B:n huoneiston osoitteesta on tehty poismuutto postiin 17.8.2012 osoitteeseen Y:n kaupungissa. Edelleen selvityksessä todetaan, että määräaikainen muuttoilmoitus ajalle 12.3. - 31.3.2011 osoitteesta Y:n kaupungista, Poste restante, on tehty A:n mukaan postilaatikon hajoamisesta johtuen ja koska A:n postia oli mennyt Y:n kaupungin osoitteeseen, hän on ollut muuttoilmoituksessa mukana. Selvityksessä todetaan, että postin osoitetietojärjestelmän mukaan A on tehnyt poismuuton Y:n kaupungin osoitteesta 8.4.2010.

Asunto Oy B:n hallituksen puheenjohtajan 27.1.2013 allekirjoittaman todistuksen mukaan hän on merkinnyt A:n ja C:n osakasluetteloon omistajiksi. Todistuksen mukaan he ilmoittivat muuttavansa välittömästi asumaan vakituiseen asuntoon ja käyttävänsä asuntoa omana vakituisena asuntonaan.

A:n puolison D:n 26.4.2013 allekirjoittaman todistuksen mukaan puolisot ovat asuneet erillään 8.4.2010 alkaen, jolloin A muutti pois puolisoiden yhteisestä kodista Y:n kaupungissa.

A:n tyttärien F:n ja G:n allekirjoittamien todistusten mukaan heidän vanhempansa eivät ole asuneet yhdessä pitkään aikaan, mutta eivät kuitenkaan ole eronneet. A on asunut ensin tyttärensä luona ja muuttanut sieltä siskonsa kanssa X:n kaupunkiin vuonna 2010. Joulukuussa 2012 A muutti takaisin tyttärensä luokse.

H:n 6.5.2013 antaman todistuksen mukaan A ja hänen siskonsa C ovat asuneet Asunto Oy B:n huoneistossa ajalla elokuu 2010 - elokuu 2012, jolloin he ovat usein kohdanneet pihalla ja rappukäytävässä.

Asiakirjoihin on liitetty myös muita todistuksia, joiden mukaan A ja hänen sisarensa C ovat asuneet Asunto Oy B:n huoneistossa elokuusta 2010 elokuuhun 2012.

Asiakirjoihin on liitetty laskujäljennöksiä, joissa A:n osoite on Asunto Oy B:n huoneisto. Toisaalta osassa laskuista ja A:n saamassa postissa osoite on Y:n kaupungissa sijaitseva osoite. A:n saaman 30.12.2010 päivätyn televisiomaksulaskun mukaan television käyttöpaikka on Y:n kaupungissa sijaitsevassa osoitteessa, mutta lasku on lähetetty Asunto Oy B:n huoneiston osoitteeseen. A on korjannut television käyttötiedon ja 17.2.2011 päivätyssä televisiomaksulaskussa television käyttöpaikaksi on ilmoitettu Asunto Oy B:n huoneisto.

Asiakirjoihin liitetyssä 21.7.2010 allekirjoitetussa osittaisessa perinnönjakosopimuksessa A on ilmoittanut osoitteekseen Y:n kaupungissa sijaitsevan osoitteen. Väestötietojärjestelmän tietojen mukaan A on tuolloin asunut tyttärensä osoitteessa. A on 21.11.2011 lähettämässään rikkoutunutta postilaatikkoa koskevassa sähköpostiviestissä ilmoittanut osoitteekseen Y:n kaupungissa sijaitsevan osoitteen. Väestötietojärjestelmän tietojen mukaan A on tuolloin asunut Asunto Oy B:n huoneistossa.

Verovuonna 2011 A on vaatinut kotitalousvähennystä Y:n kaupungissa suoritetuista pihatöistä. Hän on liitelomakkeessa 14A ilmoittanut kyseessä olevan omassa käytössä oleva asunto. Kotitalousvähennyksen tilisuoritusta koskevassa 1.11.2011 päivätyssä pankin tiliotteessa A:n osoitteena on Y:n kaupungissa sijaitseva osoite.

A on toimittanut selvitystä sekä Y:n kaupungissa sijaitsevan omakotitalon sähkön ja veden kulutuksen vähenemisestä että Asunto Oy B:n huoneiston sähkön kulutuksen lisääntymisestä osoituksena siitä, että hän on muuttanut pois Y:n kaupungista Asunto Oy B:n huoneistoon.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on valituksen vireille tulon jälkeen hankkinut A:n pankkitiliotteet ajalta 1.1.2010 - 31.12.2012. Havaintojen mukaan A:n pankkikorttiostot ja käteisnostot keskittyvät Y:n kaupungissa sijaitsevan osoitteen lähiympäristöön. Hänellä ei ole ollut pankkikorttiostoja Asunto Oy B:n asunnon lähiympäristöstä. Pankkikorttiostojen ja käteisnostojen paikat eivät ole muuttuneet aikavälillä 1.1.2010 - 31.12.2012.

Oikeudenvalvontayksikkö on hankkinut pankkitiliotteet myös C:n ja A:n yhteisestä pankkitilistä ajalta 1.1.2010 - 31.12.2012. Havaintojen mukaan C:n lisäksi I, J ja K ovat maksaneet tilille suorituksia muun muassa viitetiedoilla ”vuokra” ja ”viite 1313” samalta ajalta kuin A on valituksen mukaan käyttänyt Asunto Oy B:n asuntoa omana vakituisena asuntonaan. K on väestötietojärjestelmän mukaan asunut Asunto Oy B:n huoneistossa ajalla 9.9.2010 - 2.1.2011. A on veroilmoituksillaan ilmoittanut, että Asunto Oy B:n asunto on hänen omassa käytössään, eikä hän ole ilmoittanut asunnosta vuokratuloa.

Oikeudenvalvontayksikön hankkimien postinjakotietojen mukaan Asunto Oy B:n huoneiston osoitteen entiset postinsaajat ovat olleet vuosien 2010 - 2012 aikana seuraavat: ajalla 15.8. - 16.8.2012 C, ajalla 6.2. - 6.5.2012 L, J ja M, ajalla 13.9.2010 - 1.1.2011 K sekä ajalla 3.8. - 4.8.2010 A.

A on antanut Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön hankkiman lisäselvityksen johdosta vastineen ja kertonut vuosina 2010 - 2012 käyneensä Y:n kaupungissa asuvan tyttärensä luona päivittäin. Lisäksi hän on ollut töissä Y:n kaupungissa sijaitsevissa kouluissa noin 1 - 3 kertaa viikossa. Hän on myös avustanut tytärtään tavaroiden kuljettamisessa. Näiden matkojen yhteydessä hän on asioinut muun muassa Y:n kaupungissa sijaitsevassa ostoskeskuksessa ja muissa lähistöllä sijaitsevissa ruokakaupoissa. A kertoi, ettei hän käyttänyt X:n kaupungin kauppoja ja palveluita niiden huonouden vuoksi. Vuokratulojen osalta hän on kertonut luulleensa, ettei niitä tarvitse ilmoittaa silloin, kun kulut ylittävät asunnon menot. Kotitalousvähennyksen A on kertonut tehneensä erehdyksessä luullen, että asunnon omistaminen riittää vähennyksen tekemiseen.

A:n ansiotulot ovat olleet 6 990,88 euroa verovuonna 2010, 8 770,99 euroa verovuonna 2011 ja 4 148,66 euroa verovuonna 2012.

1.2. Suullisessa käsittelyssä saatu selvitys

Asianosaisena kuultu Akertoi muuttaneensa pois puolisonsa luota toukokuussa 2010. Hän asui ensin tyttärensä luona nukkuen sohvalla. Kesän hän vietti mökillä ja muutti Asunto Oy B:n huoneistoon elokuussa 2010. Hän otti mukaansa vain henkilökohtaiset tavaransa. A kertoi asuneensa sekä oven viereisessä pikkuhuoneessa, mutta myös toisessa pienessä huoneessa sen ollessa vapaa. Hän kertoi, että kyseisessä talossa on vain kahdeksan asuntoa, joten hän tapasi harvoin muita talon asukkaita.

A kertoi, että K asui Asunto Oy B:n asunnossa syksyn 2010 alivuokralaisena. Tämän vuoksi A kertoi viettäneensä käytännössä koko syksyn 2010 mökillään käyden sieltä töissä. Hän kertoi tavanneensa K:n vain muutaman kerran asumisensa aikana. A:n mökki sijaitsee 100 kilometrin päässä N:n seudulla. Vuonna 2011 A kertoi viettäneensä paljon aikaa Y:n kaupungissa sijaitsevassa osoitteessa, kun sinne tehtiin piharemontti, jonka hän suunnitteli. Hän myönsi tehneensä piharemonttia koskevan kotitalousvähennyksen väärin, koska hän ei tuolloin asunut tuossa osoitteessa. Myös keväällä ja kesällä 2012 A kertoi viettäneensä paljon aikaa mökillään käyden Asunto Oy B:n huoneistossa hakemassa vain postinsa. Keväällä 2012 Asunto Oy B:n huoneistossa asuivat alivuokralaisena J, L ja M; A tapasi heidät muutaman kerran asumisensa aikana.

A kertoi suorittaneensa kauppakäynnit pääasiassa Y:n kaupungissa ohi kulkiessaan, koska hän koki X:n kaupungin palvelut huonoiksi ja kalliiksi. Asioidessaan X:n kaupungissa hän maksoi ostoksensa käteisellä. Hänen työpaikkansa olivat Y:n kaupungissa ja lisäksi hän kävi tyttärensä luona ja kuljetti häntä työpaikalle. A asioi Y:n kaupungissa aina myös hakiessaan postinsa siellä sijaitsevasta osoitteesta.

Kun A ja hänen sisarensa olivat omistaneet asunnon kahden vuoden ajan, he päättivät myydä sen, kun kumpikaan ei ollut lunastanut sitä itselleen. A teki muuttoilmoituksen 12.8.2012 Y:n kaupunkiin, koska ei halunnut muuttaa enää tyttärensä luokse, vaikka viettikin siellä aikaa. Myyntisopimus tehtiin 13.8.2012, mutta A asui Asunto Oy B:n huoneistossa vielä kauan tämän jälkeenkin, kun asuntoa ei saatu myytyä. A:lla on monta vuokra-asuntoa, mutta hän ei voinut laittaa kirjoja mihinkään niistä asunnoissa asuvien vuokralaisten takia.

Asunto Oy B:n asuntoa varten on avattu pankkitili, jonne asunnossa asuneet vuokralaiset ovat maksaneet vuokransa. Asunnon vastikkeet on

maksettu tuolta tililtä. Tilisuorituksista ei ilmene, että A olisi suorittanut asumisestaan vuokraa, tai että hän olisi maksanut asunnon vastikkeita. Kysyttäessä asiasta A kertoi maksaneensa vuokrat käteisellä, ja ettei hän ole maksanut vastikkeita ollenkaan.

Todistajana kuultu Okertoi toimineensa Asunto Oy B:n hallituksen puheenjohtajana noin 30 vuoden ajan. Hän ei muista, milloin A on muuttanut huoneistoon, mutta on merkinnyt hänet muuttaneeksi 1.8.2010. Hän on nähnyt A:n ainakin kiertäessään katsomassa asuntojen lattiakaivoja. O vietti kesät mökillään, joten hän ei nähnyt A:n poismuuttoa.

Todistajana kuultu A:n sisar Ckertoi asuneensa A:n kanssa Asunto Oy B:n huoneistossa. A muutti asuntoon pikku hiljaa ja toi sinne irtaimistonsa. C:n mukaan A:lla oli koko asumisensa ajan makuuhuone käytettävissään. C kertoi viettäneensä paljon aikaa miesystävänsä luona ja maalla, mutta hän tapasi A:ta viikoittain. Asuntoon kuului autopaikka, joka oli vuokrattu C:n ja A:n veljelle. Vuokralaiset säilyttivät autojaan kadun varrella. C kertoi maksaneensa vastikkeet yksin ja ettei A maksanut vastikkeita lainkaan. Hän ei osannut kertoa, miksi he päätyivät tähän järjestelyyn. C ei osannut kertoa, miksi vuokralaisena asuneen K:n kanssa päädyttiin alun perin kahden vuoden määräaikaiseen vuokrasopimukseen. Keväällä 2012 asunnossa asuivat J, L ja M yhtä aikaa C:n ja A:n kanssa.

Todistajana kuultu A:n aviopuoliso Dkertoi puolisonsa muuttaneen Y:n kaupungin osoitteesta A:n tyttären osoitteeseen Y:n kaupungissa keväällä 2010. A oli vienyt henkilökohtaiset tavaransa, mutta ei huonekaluja. Syksyllä 2010 A oli muuttanut Asunto Oy B:n huoneistoon. Hän kävi Y:n kaupungin osoitteesta hakemassa postinsa, muun muassa laskut ja muut kirjeet, sekä piharemontin aikaan. Puolisot eivät ole hakeneet avioeroa. He omistavat Y:n kaupungissa sijaitsevan asunnon puoliksi ja ovat maksaneet sähkö- ja vesilaskut vuoron perään. D ei tiennyt, että hänen puolisonsa oli oman ilmoituksensa mukaan muuttanut takaisin Y:n kaupungin osoitteeseen elokuussa 2012.

Todistajana kuultu Kkertoi asuneensa Asunto Oy B:n asunnossa vuokralaisena syyskuusta 2010 joulukuuhun 2010 saakka. Hänen vuokrasopimuksensa oli solmittu kahdeksi vuodeksi, mutta hän muutti pois aiemmin löytäessään uuden asunnon. K:n kanssa asunnossa asuivat C ja A. K kertoi olleensa asunnolla harvoin. Hän näki A:n muutaman kerran ja kertoi, että A vietti paljon aikaa mökillään. Väestötietojärjestelmän tietojen mukaan K on asunut Asunto Oy B:n asunnossa 9.9.2010 - 2.1.2011 välisen ajan.

Todistajina kuullut J ja Lkertoivat asuneensa Asunto Oy B:n asunnossa vuokralaisina keväällä 2012 vähän yli kolmen kuukauden ajan paossa asuntonsa putkiremonttia. Heillä oli Asunto Oy B:n asunnossa käytössä yksi huone ja muut yhteiset tilat. Heidän poikansa asui tyttöystävänsä luona. J ja L asuivat viikon Asunto Oy:n B:n huoneistossa ja viikonloput asunnossaan. He näkivät harvoin A:ta.

Todistajana kuultu Pkertoi, ettei hän muista tarkkaa aikaa, milloin A muutti Asunto Oy B:n huoneistoon. P on käynyt puolisonsa kanssa pari kertaa vuodessa vierailulla A:n ja C:n luona, ja A on ollut tuolloin asunnossa. Hän ei osannut kertoa, keitä muita asunnossa asui.

Todistajana kuultu Ikertoi tätinsä A:n muuttaneen Asunto Oy B:n huoneistoon alkusyksyllä 2010 yhdessä I:n äidin C:n kanssa. I kävi asunnossa viikoittain. Joinain kertoina myös A oli ollut paikalla, mutta ei aina. I kertoi, että A vietti paljon aikaa mökillään. I kertoi asuneensa äitinsä C:n omistamassa asunnossa Y:n kaupungissa ja maksaneensa asumisestaan suorituksia A:n ja C:n yhteiselle tilille. Nämä suoritukset eivät liittyneet Asunto Oy B:n asuntoon. I oli auttamassa äitiään pakkaamaan poismuuton yhteydessä, tuolloin myös A oli pakkaamassa.

2. Selvityksen arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

2.1. Pääasia

A on kertonut muuttaneensa Asunto Oy B:n huoneistoon puolisoiden välirikon takia elokuussa 2010 ja muuttaneensa sieltä pois elokuussa 2012. Hän on väestötietojärjestelmään tekemässä muuttoilmoituksessaan ilmoittanut käyttävänsä asuntoa vakituisena asuntonaan. A on kertonut asuneensa kyseisessä asunnossa sisarensa C:n kanssa. Asiassa on kuitenkin nyt käsiteltävänä olevan valituksen vireille tulon jälkeen ilmennyt, että Asunto Oy B:n asunnossa on samaan aikaan asunut myös vuokralaisia. Vuokralaiset K sekä L ja J ovat suullisessa käsittelyssä todistajina kertoneet, että he näkivät A:ta Asunto Oy B:n asunnossa harvoin ja että A vietti paljon aikaa mökillään. A on itsekin kertonut viettäneensä hyvin paljon aikaa mökillään ja että hän olisi myös ”siirtänyt sinne kirjansa”, jos se olisi mahdollista. Hän kertoi viettäneensä aikaa myös Y:n kaupungissa sijaitsevassa osoitteessa etenkin vuonna 2011, jolloin puolisoiden yhdessä omistamaan kiinteistöön tehtiin piharemontti. Hän haki sieltä myös lähes päivittäin postinsa. A katsoo, että hänen vakituisena asuntonaan on pidettävä sitä asuntoa, jonka hän on ilmoittanut vakituiseksi asunnokseen.

Edellä esitettyyn nähden asiassa on kysymys siitä, mitä tuloverolaissa tarkoitetaan vakituisella asunnolla ja siitä, voidaanko A:n katsoa käyttäneen Asunto Oy B:n asuntoa omistusaikanaan yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan vakituisena asuntona tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Vakituisella asunnolla tarkoitetaan asuntoa, jota käytetään verovelvollisen tai hänen perheensä pääasiallisena asuntona. Muista omaan tai perheen asuinkäyttöön varatuista asunnoista käytetään yleensä nimitystä kakkosasunto.

Kysymys oman asunnon luovutusvoiton verovapauden edellytysten täyttymisestä ratkaistaan tosiasiallisten asumisolosuhteiden mukaisesti. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon asuinolosuhteita koskeva selvitys kokonaisuudessaan. Väestötietojärjestelmään tehdyt asuinpaikkaa ja kotikuntaa koskevat merkinnät perustuvat asianomaisten henkilöiden omiin ilmoituksiin. Jos asiassa osoitetaan, että rekisterimerkintä ei vastaa henkilön tosiasiallista asumista, asia on ratkaistava tosiasiallisten asumisolosuhteiden perusteella.

A on esittänyt todisteina Asunto Oy B:n huoneistossa asumisestaan väestötietojärjestelmään rekisteröidyt tiedot, sukulaisten ja naapureiden allekirjoittamia todistuksia sekä laskuja, joissa laskutusosoitteena on Asunto Oy B:n osoite. Hallinto-oikeus toteaa A:n esittämien laskujen olevan pääasiassa luonteeltaan sellaisia, joiden lähettäjät huomioivat väestötietojärjestelmän asiakasrekisterien päivityksissä ainakin vakinaiset asuinosoitteet ja niissä tapahtuneet muutokset. Asiassa on esitetty myös laskuja, joissa A:n laskutusosoitteena on Y:n kaupungissa sijaitseva osoite. A on myös itse ilmoittanut tuon osoitteen vakituiseksi asunnokseen muun muassa kotitalousvähennystä verovuodelta 2011 vaatiessaan. Hän on ilmoittanut saman osoitteen osoitteekseen myös rikkoutunutta postilaatikkoa koskevassa sähköpostiviestissään. Kyseinen osoite on merkitty myös A:n esittämään pankin tiliotteeseen 1.11.2011. Näin ollen pelkästään se, että osa A:n esittämistä laskuista on osoitettu A:n väestötietojärjestelmään ilmoittamaan vakituiseen asuinosoitteeseen ei osoita sitä, että A olisi tosiasiassa asunut kyseisessä osoitteessa ja käyttänyt huoneistoa vakituisena asuntonaan. A:n esittämä Asunto Oy B:n huoneiston sähkönkulutuksen lisääntyminen ei myöskään osoita sitä, että juuri A olisi asunut huoneistossa, etenkin, kun asiassa on jälkikäteen ilmennyt, että asunnossa on kyseisenä aikana asunut vuokralaisia.

Asunnossa asuneet vuokralaiset K sekä L ja J ovat suullisessa käsittelyssä todistajina kertoneet, että he eivät juurikaan nähneet A:ta Asunto Oy B:n asunnossa asuessaan. Myös C:n tytär I on kertonut, että käydessään viikoittain asunnolla hän ei tavannut joka kerralla A:ta. Todistajia ja A:ta pyydettiin hallinto-oikeudessa merkitsemään asunnon pohjapiirustukseen ne huoneet, missä kukin asunnossa asunut asui. A:ta lukuun ottamatta muut asunnossa asuneet merkitsivät huoneet yhteneväisesti. A merkitsi K:n huoneen väärin. Lisäksi A on kertonut asuneensa kahdessa eri huoneessa, kun taas hänen sisarensa on kertonut, että A:n hallussa oli koko ajan tietty huone.

Edellä esitettyjen kertomusten perusteella on epäuskottavaa, että A on tosiasiassa asunut asunnossa, ainakaan samanaikaisesti siellä asuneiden vuokralaisten kanssa. Hän ei myöskään ole maksanut asunnon vastikkeita. Näihin seikkoihin perustuen A:n asumisen ei voida katsoa olleen ainakaan yhtäjaksoista.

Hallinto-oikeus katsoo olevan mahdollista, että A on 1.8.2010 - 12.8.2012 välisenä aikana asunut Asunto Oy B:n asunnossa satunnaisesti. Asiassa on kuitenkin ilmennyt hänen viettäneen enemmän aikaa muualla. Kun asiassa saadun selvityksen mukaan A ei ole käytännössä juurikaan asunut Asunto Oy B:n asunnossa, hänen ei olisi ollut myöskään puolisoiden välirikon takia tarpeellista ilmoittaa väestörekisteriin Asunto Oy B:n asuntoa vakituiseksi asunnokseen, vaan hän olisi voinut pysyä kirjoilla Y:n kaupungissa ja viettää aikaa mahdollisen välirikon aikana mökillään, kuten hän on kertonut tehneensä. Asunto on myyty pian sen jälkeen, kun A:n ja myös hänen sisarensa väestörekisteritietoihin merkitty kahden vuoden asumisaika on täyttynyt. Edellä esitetty huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoo, että ilmoittamalla Asunto Oy B:n asunnon väestörekisteriin vakituiseksi asunnokseen A:n tarkoituksena on ollut nimenomaan välttää luovutusvoitosta syntyvän veron maksaminen.

Edellä esitetyn selvityksen perusteella hallinto-oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A olisi tosiasiallisesti käyttänyt kysymyksessä olevaa huoneistoa omana vakituisena asuntonaan yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen asuinhuoneiston luovutuksesta syntynyt voitto on tullut lukea A:n veronalaiseksi pääomatuloksi.

Oikaisulautakunnan päätöstä ei ole syytä muuttaa.

2.2. Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan

tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Saman pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

A on vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa, yhteensä 9 809,42 euroa. Oikeudenkäynti ei ole aiheutunut viranomaisen virheestä, eikä myöskään asian ratkaisuun nähden voida pitää kohtuuttomana, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan oikeudenvalvontayksikölle hallinto-oikeusvaiheessa aiheutuneet ylimääräiset oikeudenkäyntikulut 667 euroa, koska A on esittänyt ilmeisen perusteettomia vaatimuksia. Vaatimuksen mukaan oikeudenvalvontayksikölle on aiheutunut A:n perusteettoman vaatimuksen vuoksi oikeudenkäyntikustannuksia enemmän kuin vastaavassa prosessissa olisi, jos A olisi antanut asian ratkaisemisen kannalta olennaiset ja oikeat selvitykset silloin, kun ne olisi tullut antaa eli säännönmukaisessa verotuksessa tai viimeistään oikaisulautakuntavaiheessa tai hallinto-oikeudelle osoittamassaan valituksessa.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 3 momentin mukaan yksityistä asianosaista ei saa velvoittaa korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja, ellei yksityinen asianosainen ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta. Yksityisen asianosaisen oikeus panna asia vireille hallintotuomioistuimessa ja saada omassa asiassaan oikeudenmukainen oikeudenkäynti on perustuslaissa turvattu perusoikeutena. Prosessissa on keskeistä yksityisen asianosaisen oikeusturvan toteuttaminen ja hallintopäätöksen laillisuuden arviointi. Vain ilmeinen pyrkimys pelkkään oikeusturvakeinojen väärinkäyttöön voisi johtaa yksityisen velvollisuuteen korvata viranomaisen oikeudenkäyntikulut.

Asia on tullut vireille A:n valituksesta, mutta suullinen käsittely hallinto-oikeudessa on toimitettu hallinto-oikeuden aloitteesta kirjalliset todistajankertomukset antaneiden henkilöiden kuulemiseksi todistajina. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on hankkinut paljon selvitystä vasta sen jälkeen, kun asiassa on päätetty toimittaa suullinen käsittely. Asiassa on sinänsä tullut uutena seikkana ilmi, että kysymyksessä olevassa asunnossa on asunut vuokralaisia. Vaikka hallinto-oikeus on hylännyt valituksen katsoen, että A ei ole tosiasiallisesti asunut yhtäjaksoisesti kahden vuoden aikaa Asunto Oy B:n asunnossa, hänen asiassa esittämiään vaatimuksia ei kuitenkaan asiaa kokonaisuutena arvioiden ole pidettävä ilmeisen perusteettomina eikä häntä ole velvoitettava korvaamaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle hallinto-oikeusvaiheessa aiheutuneita oikeudenkäynnin lisäkuluja.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Outi Niemi, Laura Palmu ja Susanna Aspelund, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava siltä osin kuin hallinto-oikeus on hylännyt oikeudenvalvontayksikön vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenvalvontayksikkö vaatii, että A on velvoitettava korvaamaan oikeudenvalvontayksikölle 667 euroa hallinto-oikeusvaiheessa aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja.

Oikeudenvalvontayksikkö on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Oikeudenvalvontayksikön vaatimien oikeudenkäyntikulujen määrä ei sinänsä ole riidanalainen. Tämä ilmenee siitä, että hallinto-oikeudelle antamassaan vastineessa 5.11.2015 A hyväksyi oikeudenkäyntikulujen määrän 667 euroa oikeaksi.

A:n hallinto-oikeudelle esittämä vaatimus on ilmeisen perusteeton. Siksi hänet olisi tullut velvoittaa korvaamaan oikeudenvalvontayksikön vaatimat oikeudenkäyntikulut. On selvää, että A ei ole asianmukaisesti täyttänyt verotusmenettelystä annetun lain 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua ilmoittamisvelvollisuuttaan ja saman lain 26 §:n 4 momentissa tarkoitettua selvittämisvelvollisuuttaan. A on ilmoittanut kaikissa asian käsittelyvaiheissa tarkoituksellisesti virheellistä tietoa ja jättänyt asian ratkaisun kannalta merkittävää tietoa ilmoittamatta.

Hallintolainkäyttölain oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevia säännöksiä tulee voida soveltaa eri hallintoprosesseissa niiden ominaispiirteet huomioon ottaen ja myös tilannekohtaisesti. Kun veroprosessissa on selkeä osapuoliasetelma ja prosessissa painottuu myös verovelkasuhdetta koskeva riitaluonne, oikeudenkäyntikuluja koskevaa säännöstä on tulkittava tavalla, joka samalla tukee myös selvittämisvelvollisuuden jakautumista koskevan sääntelyn toteutumista. Selvittämisvelvollisuudesta verotuksessa säädetään verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n 4 momentissa muista hallintoasioista poikkeavalla tavalla.

A on ollut tietoinen oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevan sääntelyn edellytyksistä. Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan A:n tarkoituksena on ollut nimenomaan luovutusvoitosta syntyvän veron välttäminen, kun hän on ilmoittanut myydyn asunnon väestörekisteriin vakituiseksi asunnokseen. A on esittänyt niin väestörekisteriviranomaisille, Verohallinnolle, verotuksen oikaisulautakunnalle kuin hallinto-oikeudelle asumistaan koskevia virheellisiä tietoja tarkoituksenaan nimenomaan välttää luovutusvoitosta syntyvän veron maksaminen. Tähän nähden asiassa ei ole oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan merkitystä sillä, missä vaiheessa hallinto-oikeuskäsittelyä oikeudenvalvontayksikkö hankki uutta selvitystä. Myöskään sillä, kenen aloitteesta suullinen käsittely järjestettiin, ei ole oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan merkitystä. Asiassa on merkityksellistä se, oliko A:n vaatimus ilmeisen perusteeton.

A on saanut luovutusvoiton veronalaisuudesta perustellut päätökset sekä Verohallinnolta että oikaisulautakunnalta ennen kuin hän esitti vaatimuksen luovutuksen verovapaudesta hallinto-oikeudelle. Näistä päätöksistä ilmenee, että A:n vaatimus on selvästi perusteeton, jos hän ei ole käyttänyt asuntoa yhtäjaksoisesti vähintään kahta vuotta omana vakituisena asuntonaan. Käsillä oleva tilanne vastaa hallituksen esityksessä (HE 217/1995 vp.) mainittua esimerkkitilannetta, jossa vaatimus on ilmeisen perusteeton. Hallituksen esityksen esimerkkitilanteessa yksityinen asianosainen on asian käsittelyn aikaisemmassa vaiheessa saanut asiasta perustellun päätöksen ja tästä päätöksestä ilmenee, että hänen vaatimuksensa on selvästi lainvastainen.

Käsiteltävänä olevassa asiassa on lisäksi otettava huomioon, että A on käyttänyt oikaisulautakunnassa ja hallinto-oikeudessa apunaan asiamiestä. Kun asiaa arvioidaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan sääntelyn näkökulmasta, hallinto-oikeudessa tapahtuvassa oikeudenkäynnissä ei tässä tapauksessa ole ollut kysymys niin sanotun maallikon tekemästä valituksesta. Siten A ei ole käsillä olevassa asiassa oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan tosiasiallisesti julkista asianosaista heikommassa asemassa sillä tavalla kuin hallituksen esityksessä (HE 1995/217 vp.) on tarkoitettu.

A:lle aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen suuri määrä osoittaa sen, että asiamiehet ovat selvittäneet asiaan liittyvän sääntelyn ja sääntelyn soveltamisedellytykset perusteellisesti. Tämä tukee oikeudenvalvontayksikön käsitystä siitä, että A:n on täytynyt tietää, että tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyt edellytykset luovutuksen verovapaudelle eivät täyty, kun hän on jättänyt valituksen hallinto-oikeudelle.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 §:n mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toiselle asianosaiselle aiheutuneet kustannukset, jos hän

on aiheuttanut toiselle osapuolelle kustannuksia esittämällä väitteen, jonka hän on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää aiheettomaksi. Vaikka oikeudenvalvontayksikkö ei vaadi oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi mainitun lainkohdan perusteella, oikeudenvalvontayksikkö katsoo, että mainittu lainkohta tukee oikeudenvalvontayksikön vaatimusta. A tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää hallinto-oikeudelle esittämänsä vaatimus aiheettomaksi.

Edellä esitetyn perusteella A:n hallinto-oikeudelle esittämä vaatimus asunnon luovutusvoiton verovapaudesta on oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan hallintolainkäyttölain 74 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmeisen perusteeton. Siksi A tulee velvoittaa korvaamaan oikeudenvalvontayksikön vaatimat hallinto-oikeusvaiheessa syntyneet ja asian erityisestä selvittämisestä johtuneet 667 euron oikeudenkäyntikulut.

A on antanut vastineen ja vaatinut valituksen hylkäämistä. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen korvattavaksi. Perusteluinaan A on lausunut muun ohella seuraavaa:

A:n esittämät vaatimukset eivät ole missään tapauksessa olleet ilmeisen perusteettomia, eikä hän ole esittänyt aiheettomiksi tietämiään väitteitä. Hallinto-oikeudessa on järjestetty suullinen käsittely oikeuden aloitteesta, ja hallinto-oikeuden istunnossa on käsitelty todisteita ja kuultu todistajia. Helsingin hallinto-oikeus on ratkaisussaan päätynyt siihen, että A ei ole asunut kysymyksessä olevassa asunnossa niin, että se voitaisiin katsoa tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti verovapaaksi. Kysymys on siten ollut näytön arvioinnista.

Mahdollisuus hakea muutosta viranomaisen päätökseen on perustuslain takaama perusoikeus. Olisi kohtuutonta, jos kynnys tuomita viranomaisen oikeudenkäyntikulut verovelvollisen maksettavaksi olisi niinkin matala kuin oikeudenvalvontayksikkö esillä olevassa asiassa on esittänyt.

Kyseessä on ollut hallinto-oikeudellinen veroasia, jossa on esitetty todisteita puolin ja toisin ja jossa hallinto-oikeus on lopulta katsonut oikeudenvalvontayksikön todisteet painavammiksi. On myös erikoista, että oikeudenvalvontayksikkö tuo argumentoinnissaan esiin sen, että juridisen koulutuksen omaavan asiamiehen käyttäminen olisi osoitus siitä, että verovelvollisen olisi tullut ymmärtää vaatimuksensa ilmeisen perusteettomaksi. Tilanne on ollut juuri päinvastainen. Kyse on ollut näyttökysymyksestä, joka on hallinto-oikeudessa tullut arvioitavaksi sen aloitteesta järjestetyssä suullisessa käsittelyssä. A on yksityishenkilönä tarvinnut juridisen koulutuksen saaneen oikeudenkäyntiavustajan. Ilmeisen perusteeton vaatimus olisi hylätty asiakirjojen perusteella.

Toisin kuin oikeudenvalvontayksikkö on väittänyt, A ei ole missään vaiheessa prosessia antanut tarkoituksellisesti virheellistä tietoa tai jättänyt asian ratkaisemisen kannalta merkityksellistä tietoa antamatta. A on osallistunut asian selvittämiseen ja toimittanut oikeudelle selvitystä asumisensa olosuhteista, aivan kuten verotusmenettelylaissa säädetään osapuolten selvitysvelvollisuudesta.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastaselityksen. A ei ole perustellut oikeudenkäyntikuluvaatimustaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Oikeudenvalvontayksikkö katsoo, että tämä oikeudenkäynti korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole aiheutunut viranomaisen virheestä, vaan siitä, että verovelvollinen on esittänyt ilmeisen perusteettoman vaatimuksen hallinto-oikeudessa. Siten A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvattavaksi määräämisestä on hylättävä perusteettomana.

A on antanut lausuman.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle valitusluvan ja tutkinut asian. Valitus hyväksytään. Hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan. A velvoitetaan korvaamaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön hallinto-oikeudessa vaatimat oikeudenkäyntikulut 667 euroa.

2. Korkein hallinto-oikeus hylkää A:n korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksen.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Sovellettavat säännökset

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Saman pykälän 3 momentin mukaan yksityistä asianosaista ei saa velvoittaa korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja, ellei yksityinen asianosainen ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta.

Saman lain 75 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäyntikuluista on muuten soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 - 16 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneet kustannukset. Korvausta suoritetaan myös oikeudenkäynnin asianosaiselle aiheuttamasta työstä ja oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvästä menetyksestä.

Verotusmenettelystä annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan verovelvollisen on verotusta varten ilmoitettava veroviranomaiselle veronalaiset tulonsa, niistä tehtävät vähennykset, tiedot varoistaan ja veloistaan sekä muut verotukseen vaikuttavat tiedot.

Saman lain 11 §:n mukaan verovelvollisen on Verohallinnon tai muutoksenhakuviranomaisen kehotuksesta annettava veroilmoituksen lisäksi samoin velvoituksin ne täydentävät tiedot ja selvitykset sekä esitettävä tositteet, jotka saattavat olla tarpeen hänen verotuksessaan tai hänen verotustaan koskevaa muutoksenhakua käsiteltäessä.

Saman lain 26 §:n 4 momentin mukaan verovelvollisen täytettyä ilmoittamisvelvollisuutensa tulee veroviranomaisen ja verovelvollisen osallistua mahdollisuuksiensa mukaan asian selvittämiseen. Pääasiallisesti sen osapuolen, jolla on siihen paremmat edellytykset, on esitettävä asiasta selvitystä.

1.2 Asian arviointi ja johtopäätökset

Asiassa on kysymys siitä, onko A:n katsottava esittäneen asiassa ilmeisen perusteettoman vaatimuksen hallintolainkäyttölain 74 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla siten, että hänet on velvoitettava korvaamaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että arvioitaessa sitä, milloin vaatimusta on pidettävä mainitun lainkohdan kannalta ilmeisen perusteettomana, on kiinnitettävä huomiota myös hallintolainkäytössä sovellettavaan asianosaisen totuusvelvollisuuteen. Asianosaisella on velvollisuus pysyä totuudessa siten, ettei se, mitä hän esittää niistä tosiseikoista, joihin hänen vaatimuksensa perustuu, anna kokonaisuutena arvioiden olennaisesti virheellistä tai puutteellista kuvaa asiasta. Lisäksi, kun kysymys on veroasiasta, on otettava huomioon myös selvitysvelvollisuutta verotuksessa koskevat säännökset.

Asianosaisen selvitys- ja totuusvelvollisuus on samanlainen siitä riippumatta, esittääkö hän tietoja ja vaatimuksia itse vai asiamiehen välityksin. Sillä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön mainitsemalla seikalla, että A on turvautunut lainoppineeseen asiamieheen, ei siten ole merkitystä arvioitaessa, onko hänen katsottava esittäneen ilmeisen perusteettoman vaatimuksen.

A:n valituksen johdosta hallinto-oikeuden arvioitavaksi on tullut, onko A omistusaikanaan käyttänyt Asunto Oy B:n huoneistoa yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan vakituisena asuntonaan. Hallinto-oikeus on suullisen käsittelyn toimitettuaan päätöksestään ilmenevillä perusteilla johtopäätöksenään todennut, ettei ole uskottavaa, että A olisi tosiasiassa asunut X:n kaupungissa sijaitsevassa Asunto Oy B:n asunnossa ainakaan samanaikaisesti siellä asuneiden vuokralaisten kanssa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että A on jättänyt verotusta varten ilmoittamatta kyseisestä asunnosta saamansa vuokratulot. Vaatiessaan oman asunnon luovutuksen verovapautta A on oikaisulautakunnalle toimittamassaan oikaisuvaatimuksessa muun ohessa esittänyt, että hän on asunut kyseisessä asunnossa kahdestaan sisarensa kanssa. Se, että asunnossa on asunut vuokralaisia samaan aikaan kuin A on kertonut asuneensa siellä, on käynyt ilmi vasta, kun Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on hankkinut asian hallinto-oikeuskäsittelyä varten lisäselvitystä muun ohella tilitiedusteluja tekemällä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo edellä olevan perusteella, että kysymys ei ole vain siitä, että A olisi hallinto-oikeudelle osoittamassaan valituksessa jättänyt kertomatta itselleen epäedullisia seikkoja. Sen sijaan hän on pyrkinyt tietoisesti luomaan olennaisesti väärän kuvan niistä seikoista, joilla hänen on täytynyt ymmärtää olevan merkitystä arvioitaessa hänen asumistaan ja sen yhtäjaksoisuutta. Hänen on siten katsottava esittäneen ilmeisen perusteettoman vaatimuksen.

A on hallinto-oikeudelle antamassaan lausumassaan hyväksynyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuluvaatimuksen määrältään.

Edellä olevan perusteella A on velvoitettava korvaamaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä määrällä.

2. A:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ahti Vapaavuori, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Anu Punavaara.