KHO:2014:165
- Asiasanat
- Vammaispalvelu, Taloudellinen tukitoimi, Määrärahasidonnaisuus, Henkilöauton hallintalaitteiden muutostyöt, Automaattivaihteisen auton hintaero käsivaihteiseen autoon verrattuna, Mönkijän hankintaan aiemmin myönnetyn avustuksen vaikutus, Tarveharkinta, Hallinnon yleiset oikeusperiaatteet, Vammaispalvelulain tavoitteet
- Tapausvuosi
- 2014
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 1891/3/13
- Taltio
- 3575
Asiassa oli haettu vammaispalvelulaissa tarkoitettua avustusta auton hallintalaitteiden muutostöihin (1 550 euroa) sekä hinnanerotusta käsi- ja automaattivaihteisen auton välillä (3 000 euroa). Asianomaiselle vaikeavammaiselle henkilölle oli myönnetty noin puolitoista vuotta aikaisemmin merkittävä avustus mönkijän hankintaan, minkä lisäksi hänelle oli myönnetty kuljetuspalveluna 18 matkaa kuukaudessa.
Hallinto-oikeus oli kumonnut kunnan viranomaisen hylkäävän päätöksen ja palauttanut asian sille uudelleen käsiteltäväksi.
Korkein hallinto-oikeus lausui, että A:n hakemus koski määrärahasidonnaista taloudellista tukitointa. Määrärahasidonnaisia palveluita kunnan on järjestettävä kunnassa esiintyvän tarpeen edellyttämällä tavalla, mutta kunnalla on vammaispalvelulainsäädännön tavoitteiden puitteissa harkintavaltaa määrärahan mitoituksessa sekä myös palvelujen kohdentamisessa ja etusijajärjestyksestä päätettäessä. Harkintavaltaa käyttäessään kunnan on noudatettava hallinnon yleisiä oikeusperiaatteita, kuten tarkoitussidonnaisuuden periaatetta ja yhdenvertaisuusperiaatetta. Palvelujen kohdentamista koskevien periaatteiden tulee olla vammaispalvelulain tavoitteet huomioon ottaen hyväksyttäviä. Määrärahasidonnaisten palvelujen osalta kunnan järjestämisvelvollisuutta ei vastaa samanlainen asiakkaan ehdoton oikeus tietyn palvelun saamiseen kuin subjektiivisen oikeuden piiriin kuuluvissa palveluissa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että määrärahasidonnaisten palvelujen luonne huomioon ottaen muutoksenhakutuomioistuimen tehtävänä on ensisijaisesti arvioida, onko hakemuksen hylkääminen johtunut siitä, että kunta on selkeästi alimitoittanut tarvittavat määrärahat tai se ei ole johdonmukaisesti ja yhdenvertaisesti soveltanut päättämiään jakoperusteita.
A:n hakemusta ei ollut hylätty määrärahojen riittämättömyyden vuoksi tai kunnan vammaispalveluja koskevien periaatteiden nojalla, vaan viranhaltija ja perusturvalautakunta olivat arvioineet, ettei A jo saamiinsa palveluihin ja tukitoimiin nähden ollut hakemansa autoavustuksen tarpeessa. Päätösten ei voitu katsoa perustuneen muihin kuin hyväksyttäviin ja syrjimättömiin syihin.
Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi kunnan viranomaisen tekemän hylkäävän päätöksen voimaan.
Äänestys perusteluista 6 - 3.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1, 3 ja 9 §
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 17 § 1 momentti
Päätös, josta valitetaan
Kuopion hallinto-oikeus 30.5.2013 nro 13/0214/2
Asian aikaisempi käsittely
A on hakenut vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) mukaista korvausta henkilöauton automaattivaihteiston hankinnasta sekä ajonhallintalaitteen asennuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin yhteensä 4 550 euroa.
K:n perusturvalautakunnan alainen viranhaltija on päätöksellään 1.11.2012 numero HPÄ / 120078 hylännyt hakemuksen, koska A:n liikkumistarve voidaan täyttää vammaispalvelulain mukaisilla kuljetuspalveluilla saattajapalveluineen ja mahdollisuudella käyttää mönkijää. Henkilöauton hankinta ei ole A:lle välttämätöntä.
K:n perusturvalautakunta on päätöksellään 18.12.2012 (§ 43) hylännyt A:n viranhaltijan päätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen ja pysyttänyt viranhaltijan päätöksen voimassa.
A on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että perusturvalautakunnan päätös kumotaan ja hänelle myönnetään vammaispalvelulain mukaista korvausta auton hallintalaitteiden muutostöiden kustannuksiin 1 550 euroa. Lisäksi korvausta tulee myöntää automaattivaihteiston ja käsivalintaisen vaihteiston hinnanerotuksen verran eli 3 000 euroa.
Perusturvalautakunta on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa esittänyt, että A:n valitus hylätään.
A on antanut lausunnon johdosta vastaselityksen.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään A:n valituksesta kumonnut perusturvalautakunnan päätöksen ja palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa selostanut sovellettavat säännökset ja lausunut seuraavaa:
Asiassa saatu selvitys
Valittaja on ostanut Smart ForFour 1.5 -merkkisen henkilöauton vuosimallia 2006. Valittaja on hakenut vammaispalvelulain mukaista autoavustusta auton hallintalaitteiden muutostöiden kustannuksiin 1 550 euroa ja automaattivaihteiston ja käsivalintaisen vaihteiston hinnanerotuksen verran eli 3 000 euroa. Valittajan hakemus on hylätty sillä perusteella, että valittajalle on 25.3.2011 myönnetty vammaispalvelulain nojalla avustusta mönkijän hankintaan ja tämän lisäksi valittajalle on myönnetty vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua 18 matkaa kuukaudessa. Perusturvalautakunnan antamassa lausunnosta ilmenee, että valittajalle on myönnetty päivittäisten asioiden hoidossa avustamiseen henkilökohtainen avustaja 8 tunniksi päivässä.
Valittajan mukaan auton muutostöiden tekeminen on ollut hänen vammansa vuoksi välttämätöntä, jotta hän ylipäänsä pystyy ajamaan autoa. Valittaja on ilmoittanut tarvitsevansa autoa päivittäin muun muassa asiointiin, harrastuksiin, kyläilyyn ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen sekä matkustamiseen. Kuljetuspalveluiden määrä ei valittajan mukaan riitä alkuunkaan hänen liikkumistarpeisiinsa eikä kuljetuspalvelun avulla voi matkustaa kuin lähipaikkakunnille. Mönkijän käyttötarkoituksena on valittajan virkistäytyminen luonnossa, ei päivittäisten asioiden hoitaminen. Valittaja on vastineessaan tuonut esiin, että hänen fyysinen kuntonsa on kohentunut ja sen myötä hänellä on tarpeita ja mahdollisuuksia toimia entistä aktiivisemmin vaikeavammaisuudestaan huolimatta.
Valittaja on toimittanut hallinto-oikeuteen uutena selvityksenä kuntoutusohjaaja Anna-Maija Savinaisen 15.1.2013 antaman lausunnon koskien valittajan liikkumista ja liikkumisen apuvälineitä. Hallinto-oikeudella jo olevan selvityksen vuoksi lausunnolla ei ole olennaista merkitystä asian ratkaisulle. Hallinto-oikeus tämän vuoksi ottaa asian ratkaistavakseen, eikä palauta sitä uuden selvityksen arviointia varten K:n perusturvalautakunnalle. Lausunto on lähetetty tiedoksi lautakunnalle.
Asian oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset
Asiassa on riidatonta, että valittaja on vammaispalvelulain 2 §:n mukainen henkilö, jolla vamman tai sairauden johdosta on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista.
Mikäli vammainen henkilö on hankkinut vammansa tai sairautensa edellyttämän auton, johon välttämättömät muutostyöt voidaan kohtuullisin kustannuksin tehdä, tulee muutostyöt korvata kokonaan kunnan talousarviossa tarkoitukseen varattujen määrärahojen sallimissa rajoissa. Välttämättömiä muutostöitä ovat sellaiset tekniset ratkaisut, joiden avulla autoa on mahdollista ylipäänsä käyttää. Korvauksen myöntämisen tulee perustua vammaisen henkilön yksilölliseen tarpeeseen ja päätös siitä tulee tehdä yksilöllisen harkinnan perusteella.
Hallinto-oikeus toteaa, että vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun saaminen ei lähtökohtaisesti ole esteenä korvauksen myöntämiselle oman auton välttämättömiin muutostöihin. Asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon, että henkilöllä voi olla sellaisia liikkumistarpeita, joita ei voida kattaa kuljetuspalvelun avulla. Valituskirjelmästä ilmenee, että valittaja on hyvin aktiivinen henkilö ja oma auto helpottaa huomattavasti hänen itsenäistä liikkumistaan. Pelkän vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun ei voida saadun selvityksen perusteella katsoa vastaavan valittajan tämän hetkiseen yksilölliseen liikkumistarpeeseen. Edellä sanottu huomioon ottaen hakemusta ei ole voitu hylätä sillä perusteella, että valittajalle on myönnetty kuljetuspalveluita.
Hakemuksen hylkäämistä on perusteltu myös sillä, että valittajalle on aiemmin myönnetty vammaispalvelulain mukaista avustusta mönkijän hankintaan. Hallinto-oikeus toteaa, ettei lähinnä vapaa-ajanviettoon lämpiminä vuodenaikoina tarkoitettu mönkijä ole verrattavissa henkilöautoon, kun on kyse vammaisen henkilön tarpeesta hoitaa päivittäisiä asioitaan ja liikkua pidempiä matkoja. Mönkijä ei vastaa vaikeavammaisen valittajan päivittäiseen liikkumistarpeeseen. Hakemusta ei ole voitu hylätä tälläkään perusteella.
Valittajan olosuhteista saatua selvitystä kokonaisuutena arvioiden hallinto-oikeus toteaa, että valittajalla on ollut perusteltu syy hankkia tarpeitaan vastaava henkilöauto ja teettää autoon vammansa vaatimia muutostöitä. Valittajan hakemusta korvauksen saamisesta autoon tehdyistä muutostöistä ei ole voitu hylätä valituksenalaisessa päätöksessä mainituilla perusteilla. Näin ollen hallinto-oikeus kumoaa valituksenalaisen päätöksen ja palauttaa asian perusturvalautakunnalle, jonka tulee päättää korvauksen myöntämisestä kunnan talousarviossa tarkoitukseen varattujen määrärahojen puitteissa.
Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu laki 3 § 1 momentti 9 § 1 momentti
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä tukitoimista annettu asetus 17 § 1 momentti
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marika Turunen ja Jukka Korolainen. Esittelijä Mari Jääskeläinen.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
K:n perusturvalautakunta on pyytänyt korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan perusturvalautakunta on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja perusturvalautakunnan päätös auton hankinta-avustuksen hylkäämisestä saatetaan voimaan.
A:n liikkumistarpeet täyttyvät vammaispalvelulain mukaisilla kuljetuspalveluilla saattajapalveluineen ja mahdollisuudella käyttää mönkijää. Henkilöauton hankinta ei ole A:lle välttämätön.
A on antanut selityksen, jossa hän on uudistanut aiemmin esittämänsä sekä lausunut lisäksi seuraavaa:
A:n elämäntilanteessa on tapahtunut muutoksia, jotka entisestään painottavat oman auton tarvetta. A:n isä on kuollut maaliskuussa 2013, ja A joutuu perikunnan uskottuna miehenä huolehtimaan perikunnan asioista. A on lisäksi hoitanut iäkkään äitinsä päivittäisiä asioita isänsä kuoleman jälkeen. Näistä suoriutuminen edellyttää omaa autoa. Taksin käyttäminen K:n taajamassa on myös entisestään hankaloitunut. Takseilla ei ole aikaa asiointimatkoihin, koska taksit ajavat koululaiskuljetuksia joka arkipäivä kello 13:sta eteenpäin.
K:n perusturvalautakunta on antanut vastaselityksen.
A:lle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen perusturvalautakunnan vastaselityksen johdosta. Selitystä ei ole annettu.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus myöntää K:n perusturvalautakunnalle valitusluvan. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja K:n perusturvalautakunnan sekä viranhaltijan päätökset saatetaan voimaan.
Perustelut
Sovellettavat säännökset ja lainvalmisteluaineisto
- Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 1 §:n mukaan kysymyksessä olevan lain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä.
- Vammaispalvelulain 3 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.
- Pykälän 2 momentin (981/2008) mukaan kysymyksessä olevan lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve.
- Vammaispalvelulain 9 §:n (981/2008) 1 momentin mukaan vammaiselle henkilölle korvataan hänen vammansa tai sairautensa edellyttämän tarpeen mukaisesti kokonaan tai osittain kustannukset, jotka hänelle aiheutuvat kyseisen lain tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeellisista tukitoimista sekä ylimääräiset kustannukset, jotka aiheutuvat vamman tai sairauden edellyttämän vaatetuksen ja erityisravinnon hankkimisesta. Päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuneista kustannuksista korvataan puolet. Vakiomalliseen välineeseen, koneeseen tai laitteeseen tehdyt vamman edellyttämät välttämättömät muutostyöt korvataan kuitenkin kokonaan.
- Pykälän 2 momentin mukaan kunnan on korvattava vaikeavammaiselle henkilölle asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta hänelle aiheutuvat kohtuulliset kustannukset, jos hän vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee näitä toimenpiteitä suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Kunnalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta kustannusten korvaamiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.
- Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä hyväksyttävistä kustannuksista sekä muista 1 ja 2 momentissa tarkoitetun korvauksen määräytymiseen vaikuttavista seikoista.
- Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 17 §:n 1 momentin mukaan korvausta muiden kuin lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin kuuluvien välineiden, koneiden tai laitteiden hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin suoritetaan sellaiselle vammaiselle henkilölle, joka tarvitsee niitä vammansa tai sairautensa johdosta liikkumisessa, viestinnässä, henkilökohtaisessa suoriutumisessa kotona tai vapaa-ajan toiminnassa.
- Hallituksen esityksessä laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista sekä laiksi sosiaalihuoltolain 17 §:n muuttamisesta (HE 219/1986 vp, yleisperustelut s. 5) lausutaan lain sisältämien palveluiden ja tukitoimien osalta seuraavaa:
- Esityksessä palvelut ja tukitoimet on jaettu kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluisivat sellaiset, joita kunnan tulisi järjestää kaikille lain tarkoittamille henkilöille heidän vammaisuutensa edellyttämät tarpeet huomioon ottaen kunnan sosiaalihuollon toteuttamissuunnitelman puitteissa. Toiseen ryhmään kuuluisivat sellaiset palvelut ja tukitoimet, jotka ovat vaikeavammaisten henkilöiden tavanomaisissa elämän toiminnoissa heidän itsenäisen suoriutumisensa kannalta välttämättömiä.
- Hallituksen esityksessä (HE 219/1986 vp, yleisperustelut s. 5 - 6) lausutaan edelleen, että taloudellisista tukitoimista ensimmäiseen ryhmään kuuluisi muun muassa korvauksen suorittaminen kustannuksiin, jotka aiheutuvat päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta. (...) Taloudellisen tuen myöntäminen olisi perusteltua silloin, kun näillä voidaan olennaisesti helpottaa vammaisten henkilöiden itsenäistä suoriutumista. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 219/1986 vp, s. 13) on näiltä osin viitattu esimerkiksi auton hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin. Erityisesti koneita ja laitteita kustannettaessa tulee arvioitavaksi vammaisuuden aiheuttamat haitat jokapäiväisessä elämässä.
- Taloudellisista tukitoimista kuntien erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluisi hallituksen esityksen mukaan (HE 219/1986 vp, yleisperustelut s. 6) korvauksen suorittaminen kustannuksiin, jotka aiheutuvat vaikeavammaiselle henkilölle asunnon muutostöiden sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta.
Tosiseikat
- A on 11.10.2012 hakenut vammaispalvelulain mukaista autoavustusta auton hallintalaitteiden muutostöiden kustannuksiin 1 550 euroa ja automaattivaihteiston ja käsivalintaisen vaihteiston hinnanerotuksen verran eli 3 000 euroa. A:n hakemus on hylätty sillä perusteella, että hänellä on käytössään vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut, 18 matkaa kuukaudessa, minkä lisäksi hänelle on 25.3.2011 myönnetty vammaispalvelulain nojalla avustusta mönkijän hankintaan 7 470 euroa ja siihen tehtyihin muutostöihin 5 165 euroa.
Oikeudellinen arviointi
- Vammaispalvelulainsäädännön mukaiset palvelut ja tukitoimet jakautuvat kahteen ryhmään, jotka eroavat toisistaan kunnan järjestämisvelvollisuuden, asiakkaan oikeuksien luonteen sekä päätöksenteon perusteiden ja muutoksenhaun kannalta. Vammaispalvelulain esitöissä tarkoitettuihin erityisen järjestämisvelvollisuuden piirin kuuluviin palveluihin (vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentti ja 9 §:n 2 momentti) asiakkaalla on laissa säädetyin edellytyksin niin kutsuttu subjektiivinen oikeus. Yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia palveluita (lain 8 §:n 1 momentti ja 9 §:n 1 momentti) puolestaan kutsutaan määrärahasidonnaisiksi palveluiksi.
- Ryhmien välinen ero ilmenee muun muassa siinä, että palvelu, johon asiakkaalla on subjektiivinen oikeus, on järjestettävä siitä riippumatta, onko talousarviossa varattu tarkoitukseen määrärahaa. Määrärahasidonnaisia palveluita kunnan on järjestettävä kunnassa esiintyvän tarpeen edellyttämällä tavalla, mutta kunnalla on vammaispalvelulainsäädännön tavoitteiden puitteissa harkintavaltaa määrärahan mitoituksessa sekä myös palvelujen kohdentamisessa ja etusijajärjestyksestä päätettäessä. Harkintavaltaa käyttäessään kunnan on noudatettava hallinnon yleisiä oikeusperiaatteita, kuten tarkoitussidonnaisuuden periaatetta ja yhdenvertaisuusperiaatetta. Yleisesti voidaan todeta, että erityisesti palvelujen kohdentamista koskevien periaatteiden tulee olla vammaispalvelulain tavoitteet huomioon ottaen hyväksyttäviä. Palveluja voidaan kohdentaa esimerkiksi kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville.
- Vammaispalvelulakiin perustuva järjestely merkitsee määrärahasidonnaisten palvelujen osalta, että kunnan järjestämisvelvollisuutta ei vastaa samanlainen asiakkaan ehdoton oikeus tietyn palvelun saamiseen kuin subjektiivisen oikeuden piiriin kuuluvissa palveluissa. Määrärahasidonnaisten palvelujen luonne huomioon ottaen muutoksenhakutuomioistuimen tehtävänä on ensisijaisesti arvioida, onko hakemuksen hylkääminen johtunut siitä, että kunta on selkeästi alimitoittanut tarvittavat määrärahat tai se ei ole johdonmukaisesti ja yhdenvertaisesti soveltanut päättämiään jakoperusteita.
- A:n hakemus on koskenut määrärahasidonnaista taloudellista tukitointa. Hakemusta ei ole hylätty määrärahojen riittämättömyyden vuoksi tai kunnan vammaispalveluja koskevien periaatteiden nojalla. Sen sijaan viranhaltija ja perusturvalautakunta ovat arvioineet, ettei A jo saamiinsa palveluihin ja tukitoimiin nähden ole nyt hakemansa autoavustuksen tarpeessa. Siihen nähden, mitä asiassa on tullut ilmi, viranhaltijan ja perusturvalautakunnan päätösten ei voida katsoa perustuneen muihin kuin hyväksyttäviin ja syrjimättömiin syihin.
- Edellä esitetty huomioon ottaen on hallinto-oikeuden päätös kumottava ja perusturvalautakunnan ja viranhaltijan päätökset saatettava voimaan.
- Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Hannele Ranta-Lassila, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Henna Rintala.
- Eri mieltä olleen hallintoneuvos Outi Suvirannan äänestyslausunto, johon hallintoneuvos Alice Guimaraes-Purokoski ja hallintoneuvos Sakari Vanhala yhtyivät:
- "Olen asian ratkaisusta samaa mieltä kuin enemmistö. Sovellettavina oikeusohjeina viittaan erityisesti vammaispalvelulain 9 §:n 1 momenttiin ja vammaispalveluasetuksen 17 §:n 1 momenttiin. Asiassa on riidatonta, että A on sellainen henkilö, jolle sinänsä voidaan mainittujen säännösten perusteella myöntää korvausta auton muutostöistä aiheutuvista kustannuksista. Kunnassa hakemus on tullut hylätyksi sillä perusteella, että A:n liikkumistarve voidaan täyttää vammaispalvelulain mukaisilla kuljetuspalveluilla sekä mahdollisuudella käyttää mönkijää. Kunta oli maaliskuussa 2011 avustanut A:ta mönkijän hankinnassa yhteensä yli 12 600 eurolla. Tätä avustusta hakiessaan A oli pitänyt mönkijää itselleen tärkeämpänä kuin autoa. Tätä taustaa vasten katson, että kunta on ainakin vielä vuoden 2012 lopulla voinut arvioida, ettei A tarvitse autoa liikkumisessa vammansa tai sairautensa johdosta. Kunta on siten voinut hylätä hakemuksen. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut kumota kunnan perusturvalautakunnan päätöstä."