5.4.2013

Päätös, josta valitetaan

Vaasan hallinto-oikeus 17.3.2011 nro 11/0136/2

Asian käsittely Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnassa

Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on 14.9.2010 (121 §) tekemällään päätöksellä pysyttänyt alaisensa viranhaltijan 12.8.2010 tekemän päätöksen, jolla viranhaltija oli hylännyt A:n hakemuksen saada toimeentulotukea elokuulle 2010. Toimeentulotukilaskelmassa tuloina oli otettu huomioon vankilan maksama ansiotulo 63,35 euroa ja menoina käyttövara 42 euroa, jolloin laskelma oli ollut 21,35 euroa ylijäämäinen.

Asian käsittely Vaasan hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös kumotaan ja hänelle myönnetään toimeentulotukea hakemuksen mukaisesti. A:n tuloina on otettu virheellisesti huomioon 42 euron käyttöraha, vaikka hän ei ole sellaista saanut. Vaasan kaupungin käytäntö eroaa muista kunnista, joissa vangeille myönnetään toimeentulotukea niin, että käyttövaroina otetaan huomioon 90 tai 97 euroa kuukaudessa.

Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut lausunnon. Menona huomioon otettu käyttövaran määrä on sama, jonka vankila maksaa käyttörahana vangeille, jotka ovat hyväksyttävästä syystä poissa toiminnasta tai joille ei ole voitu osoittaa muuta toimintaa. Tältä osin sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeessaan 2007:11 (Opas toimeentulotukilain soveltajille) ainoastaan viitannut vankilan maksamaan käyttörahaan.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on syksyn 2010 aikana antanut tutkintavangin käyttövaran määrää koskevia päätöksiä, ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia on toimittanut Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveysvirastoon tiedoksi asiakkaalle käyttövarasta antamansa vastauksen. Mainitut viranomaiset ovat todenneet, että sosiaalilainsäädännössä ei ole määritelty vankien käyttörahan suuruutta. Käyttörahan suuruus on toimeentulotukea määriteltäessä jäänyt kuntien omaan harkintaan.

A on antanut hallinto-oikeudelle vastaselityksen ja toimittanut sille muun muassa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 2.11.2010 A:lle lähettämän kirjeen. Hän on myös toimittanut kaksi muissa kunnissa tehtyä toimeentulotukipäätöstä osoittamaan, että näissä kunnissa käyttövarana (menona) otetaan huomioon 90 tai 97 euroa.

Aluehallintoviraston kirjeessä on lausuttu muun muassa seuraavaa:

Aluehallintoviraston käsityksen mukaan useat kunnat soveltavat vankien toimeentulotuen tarvetta arvioidessaan yleisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain (734/1992) 7 c §:ää, jonka 1 momentin mukaan pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävä maksu voidaan määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 90 euroa (1.1.2010 alkaen 97 euroa).

Aluehallintovirasto toteaa kirjeessään käsityksenään, että koska vankien käyttörahan suuruutta ei ole sosiaalilainsäädännössä säädetty, käyttörahan suuruus jää toimeentulotukioikeutta määriteltäessä kuntien omaan harkintaan. Useiden kuntien noudattama edellä mainittu käytäntö on aluehallintoviraston käsityksen mukaan ollut tässä tilanteessa perusteltu.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on, sikäli kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa vielä on kysymys, velvoittanut Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämään A:lle toimeentulotukea vuoden 2010 elokuulle 33,65 euroa.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Toimeentulotuesta annetun lain 6 §:n mukaan toimeentulotuen määrä on mainitun lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Saman lain 7 c §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan toimeentulotukea myönnettäessä otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon henkilön erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkitut menot.

Toimeentulotuesta annettu laki ei sisällä euromääräistä säännöstä vangin käyttövaroista. A on selvityksenä yleisesti vallitsevasta käytännöstä esittänyt Vaasan sosiaali- ja terveyslautakunnan asiakirjoihin sisältyvinä tai tänne erikseen toimitettuina neljä toimeentulotuen myöntämistä koskevaa päätöstä sekä aluehallintoviraston kirjeen. Päätöksissä on vangin tarpeellisiksi käyttövaroiksi katsottu 90 euroa tai 97 euroa. Aluehallintoviraston kirjeessä on pidetty tuollaista myöntämiskäytäntöä perusteltuna. Näissä olosuhteissa hallinto-oikeus katsoo, ettei A:n vankilassa kuukausittain tarvitsemaa käyttörahaa ole syytä arvioida 97 euroa pienemmäksi.

Hallinto-oikeus on A:n elokuun 2010 toimeentulotuen tarvetta arvioidessaan ottanut tuloina huomioon 3.8. saadun ansiotulon 63,35 euroa. Kun menoina otetaan huomioon 97 euron käyttövarat, on A elokuussa 2010 ollut 33,65 euron suuruisen toimeentulotuen tarpeessa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Riitta Fränti ja Hanna Huru. Esittelijä Mia Koski-Träskvik.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on pyytänyt korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä sekä vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja lautakunnan päätös saatetaan voimaan.

Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveysvirastoon on tullut useita toimeentulotukihakemuksia tutkintavangeilta. Tutkintavangit ovat tyytymättömiä toimeentulotukipäätöksiin, joissa toimeentulotuen tarvetta harkittaessa on sovellettu 42 euron määräistä käyttörahaa kuukaudessa. Käytännöistä on tehty kanteluita aluehallintovirastoon ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Vankien toimeentulotuen tarvetta arvioidessaan kunnat soveltavat käytännössä käyttövaroihin erisuuruisia euromääriä. Jotkut kunnat soveltavat yleisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (asiakasmaksulaki) 7 c §:ssä tarkoitettua summaa eli 97 euroa.

Hallinto-oikeus ei ole sitonut käyttörahaa asiakasmaksulain 7 c §:ään, vaan on katsonut, että vangin käyttörahaa ei ole syytä arvioida 97 euroa pienemmäksi. Päätöksestä ei ilmene, mihin ratkaisu perustuu.

Vankeinhoitoa ei voida pitää asiakasmaksulain 4 §:ssä tarkoitettuna sosiaalipalveluna tai kyseisen lain 5 §:ssä tarkoitettuna terveyspalveluna. Vankilassa suoritettavaa tutkintavankeutta tai vankeusvankeutta ei voida pitää asiakasmaksulain 7 c §:ssä tarkoitettuna pitkäaikaisena laitoshoitona. Asiakasmaksulaista ei löydy viittausta vankeihin eikä vankeinhoitoon.

Vankilassa saatava ylläpito on vangin ensisijainen toimeentulojärjestelmä. Koska toimeentulotuesta annetussa laissa ei säädetä mitään käyttövarasta vankien osalta, sovelletaan tutkintavankeudesta annettua valtioneuvoston asetusta (510/2006). Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto on noudattanut sosiaali- ja terveysministeriön ohjetta 2007:11. Ohjeen mukaan suljetussa vankilassa vankila huolehtii vankien päivittäisestä perusylläpidosta, johon sisältyy asuminen, vaatetus, ruokailu sekä asianmukainen terveyden- ja sairaanhoidon järjestäminen. Rikosseuraamuslaitoksen ohjeissa vankien asumisesta ja perushuollosta (19/004/2010) mainitaan, että vankilan tulee huolehtia, että vankien saatavilla on saippuaa ja hiustenpesuainetta. Vangin itsensä kustannettavaksi jää yhteydenpito läheisiin ja mahdolliset hankinnat kanttiinista.

Suljetussa vankilassa olevat työhön tai muuhun toimintaan osallistuvat vangit saavat toimintarahaa. Vanki voi olla hyväksyttävästä syystä poissa toiminnasta tai jos hänelle ei voida osoittaa toimintaa, hänelle on tällöin maksettava käyttörahaa 42 euroa kuukaudessa. Tutkintavankeudesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa on 10 §:ssä säädetty, että mikäli tutkintavangille maksetaan käyttörahaa, sen määrä on 2,00 euroa arkipäivältä, jolloin päädytään 42 euroon kuukaudessa. Lautakunnan käsityksen mukaan Rikosseuraamuslaitos on tutkinut, että tällä rahamäärällä vangin tulisi selvitä niistä kustannuksista, joita vankeinhoitolaitos ei kustanna, koska se käyttää käyttörahana kyseistä rahamäärää.

Rikosseuraamuslaitoksen tulisi korottaa maksamansa 42 euron käyttörahan määrää suuremmaksi, jos se pitää kyseistä summaa riittämättömänä kattamaan vangin päivittäiset tarpeet. Lisäksi ei ole perusteita asettaa tutkinta- ja vankeusvankeja eri asemaan käyttövarojen määrän osalta. Rikosseuraamuslaitos on oman ilmoituksensa mukaan ollut laatimassa sosiaali- ja terveysministeriön oppaan 2007:11 luvun 3.6 vankeja koskevia ohjeita.

Käyttörahalla on tarkoitettu kustannettavaksi yhteydenpito läheisiin ja kanttiiniostot. A on hakenut toimeentulotukea muun muassa tupakkaan, puhelinkorttiin ja hygieniatuotteisiin. Vankila huolehtii hygieniatuotteiden saatavuudesta. Yhteydenpito läheisiin on tärkeää, mutta A:n hakemusten perusteella voi päätellä, että enin osa käyttövarasta menee kanttiiniostoihin. Vankilan tilikorteista ilmenee, että tilit käytetään säännöllisesti kanttiiniostoihin eli mikäli varoja on, ne käytetään kanttiiniostoihin.

Täydentävän toimeentulotuen tarve ja määrä arvioidaan yksilökohtaisesti henkilön tai perheen, myös vangin, tarpeista tai olosuhteista johtuvina menoina. Mikään laki ei tue tulkintaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia (734/1992) sovellettaisiin määriteltäessä toimeentulolaskelmassa vangin käyttövaran määrää.

Sosiaali- ja terveysministeriö on 14.10.2011 antanut korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä lausunnon hankittuaan ensin selvityksen Rikosseuraamuslaitokselta. Ministeriön lausunnossa on todettu muun ohella seuraavaa:

Vankeinhoidon järjestämä ylläpito on toimeentulotukeen nähden tutkintavangin ensisijainen toimeentulojärjestelmä. Toimeentulotuesta annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan jokaisella tuen myöntämisperusteet täyttävällä on oikeus toimeentulotukeen. Siten myöskään vankeja ei ole suljettu pois toimeentulotuesta annetun lain mukaisen toimeentulotuen piiristä.

Mikäli vanki on vankeinhoidon järjestämästä ylläpidosta huolimatta kunnan toteuttaman toimeentulotuen tarpeessa, hänellä on oikeus toimeentulotukeen samoin perustein kuin muillakin tuen tarpeessa olevilla.

Toimeentulotuesta annetussa laissa ei ole määritelty erikseen tutkintavankien asemaa toimeentulotuen saajina. Maksettavan toimeentulotuen myöntämisperusteet ja määrä on siten arvioitava kunnassa aina tapauskohtaisesti saadun selvityksen perusteella. Asiassa on otettava huomioon, että tutkintavangin tutkintavankeudessa saama majoitus ja ylläpito kattavat suurelta osin ne vankeusoloissa vangille syntyvät perusmenot, joita muutoin tuetaan perustoimeentulotuella.

Toimeentulotuen viimesijainen ja tilapäinen luonne huomioon ottaen toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa kunnassa on selvitettävä, mitä vangin on tosiasiallisesti kulloisessakin tilanteessa mahdollista saada vankeinhoitolaitoksen kustantamana ja mitkä ovat vangin tosiasialliset tulot ja varat. Lisäksi vastaavasti on selvitettävä, mitä ovat ne vangin tosiasialliset menot, joita hänen tulonsa ja varansa eivät kata.

Vankien käyttörahan suuruutta ei ole määritelty sosiaalilainsäädännössä. Siten myöskään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia (734/l992) ei voida suoraan soveltaa vankien henkilökohtaista käyttörahan määrää arvioitaessa. Sen sijaan vankeuslaissa, tutkintavankeuslaissa, valtioneuvoston vankeudesta antamassa asetuksessa ja valtioneuvoston tutkintavankeudesta antamassa asetuksessa on säännöksiä vangeille ja tutkintavangeille maksettavaan käyttörahaan liittyen. Mainitut lait ja asetukset kuuluvat oikeusministeriön hallinnonalaan.

On tärkeää, että sekä tutkinta- että vankeusvankien toimeentulo järjestetään ihmisarvoisen elämän turvaavalla ja yhdenvertaisella tavalla ja että ensisijaisesti tästä vastaa vankeinhoidosta vastuussa oleva taho.

Rikosseuraamuslaitos on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle 19.8.2011 päivätyn selvityksen, jossa on todettu muun ohessa seuraavaa:

Tutkintavankien perusylläpitoon kuuluvat samat tekijät kuin vankeusvankien eli asianmukaiset asumis- ja peseytymistilat ja terveellinen, monipuolinen ja riittävä ravinto sekä mahdollisuus pestä vaatteensa. Tutkintavankeuslain 3 luvun 3 §:n mukaan omien vaatteiden käyttöä voidaan rajoittaa. Tutkintavangille, joka ei käytä omia vaatteitaan, on annettava soveltuva vaatetus vankilassa käytettäväksi sekä tuomioistuimessa käyntiä että muuta vankilasta poistumista varten. Tutkintavangin ylläpitoon sisältyy myös terveydenhuolto sekä välttämätön ja kiireellinen hammashoito. Silmälaseja voidaan antaa varattomalle vangille lainaksi. Tutkintavankeuslain 3 luvun 4 §:n mukaan perusruokavaliosta voidaan poiketa terveydellisin syin tai uskonnollisen vakaumuksen pohjalta. Televisio ja radio kuuluvat usein sellin kiinteään kalustukseen tai vankila antaa ne muuten vangin käyttöön.

Rikosseuraamuslaitoksen määräyksen mukaan (dno 24/011/2006 Vankien asuminen ja perushuolto) vangilla on oltava käytössään peseytymistiloissa hygieniatarvikkeita, kuten hiustenpesuainetta ja saippuaa. Vangille annetaan vankilaan saapuessa perushygieniapakkaus, joka vuonna 2010 on sisältänyt muun ohella hammasharjan, hammastahnan, hammasmukin, hammastikkuja, kamman, kynsiviilan, kertakäyttöpartateriä ja desinfiointiainetta. Tuotteiden kuluessa tai aineiden loppuessa niitä ei vaihdeta uusiin tai anneta lisää, lukuun ottamatta desinfiointiainetta.

Perusylläpito ei kata pääsääntöisesti puhelin-, postimerkki-, kirjekuori- ja paperikuluja, hammashygieniatuotteita, deodoranttia tai parranajovälineitä taikka tupakkatuotteita.

Tutkintavangeille ei yleensä makseta käyttörahaa. Tutkintavankeuslain nojalla käyttörahaa voidaan maksaa, jos se vangin varattomuus tai muu erityinen syy huomioon ottaen on perusteltua. Tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun tutkintavanki vielä odottaa toimeentulotukihakemuksen käsittelyä. Tutkintavangin käyttöraha on kaksi euroa arkipäivältä. Mikäli tutkintavanki on osallistunut toimintaan ja saanut siitä toimintarahaa, hänelle maksetaan käyttörahaa samoin perustein kuin vankeusvangeillekin lyhytaikaisen työkyvyttömyyden tai muun hyväksytyn toiminnasta poissaolon ajalta.

Kuntien sosiaalitoimistot myöntävät yleensä jonkinlaista laitosrahaa tutkintavangeille, mutta tästä on myös poikkeuksia. Etenkin ulkomaalaisten tutkintavankien on ilmeisesti vaikea saada toimeentulotukea, jos heillä ei ole kotikuntaa Suomessa.

Rikosseuraamuslaitos on täsmentänyt määräystään ”Vangin taloudelliset etuudet ja työ- ja toiminta-ajan merkitseminen” (8/004/2011) 1.5.2011 lukien. Siinä todetaan, että tutkintavangin ensisijaisena toimeentulolähteenä on toimeentulotuki, jollei hän osallistu työhön tai muuhun toimintaan ja saa toimintarahaa. Päiväkohtaista käyttörahaa 2 euroa/päivä voidaan maksaa hakemuksesta toimintoihin osallistumattomalle tutkintavangille varattomuuden tai muun erityisen syyn perusteella, mikäli kunta ei myönnä toimeentulotukea. Erityisenä syynä voidaan pitää sitä, että ulkomaisella tutkintavangilla ei ole kotikuntaa Suomessa.

Tutkintavanki ei ole velvollinen osallistumaan vankilan järjestämään tai hyväksymään toimintaan. Jos tutkintavanki haluaa osallistua toimintaan, siihen on tutkintavankeuslain 4 luvun 1 §:n mukaan mahdollisuuksien mukaan varattava tilaisuus. Työhön, koulutukseen tai muuhun vankilan järjestämään tai hyväksymään toimintaan osallistuvalle tutkintavangille maksetaan toimintarahaa. Tutkintavankeuslain 5 luvun 7 §:n mukaan toimintarahan määräytymisestä ja maksamisen perusteista on voimassa, mitä vankeuslaissa säädetään. Vangille maksetaan toimintarahaa kolmen palkkaluokan mukaisesti. Toimintaraha on suuruudeltaan 0,70 euroa, 0,90 euroa tai 1,20 euroa/tunti.

Vangit ovat verrattavissa pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleviin, minkä vuoksi heidän toimeentulonsa tulisi olla samantasoista. Keskimääräinen tutkintavankeusaika on noin kolme kuukautta. Myös tutkintavangeilla on mahdollisuus osallistua toimintaan ja saada silloin toimintarahaa, mutta toimintaan osallistuminen on harvinaisempaa kuin vankeusvangeilla. Toimintaan osallistumattomien varattomien tutkintavankien henkilökohtaiseen käyttöön tarvitsemat varat tulee turvata. Vankilan maksama käyttöraha, joka on tutkintavangeilla noin 44 euroa kuukaudessa, tulee kyseeseen lähinnä poikkeustapauksissa ja tilapäisluonteisesti.

Tutkintavangit ovat kotikuntansa asukkaita, minkä vuoksi on tarkoituksenmukaista, että varattomat vangit saavat oman kuntansa myöntämää toimeentulotukea. Tutkintavangeilla tulee olla oikeus myös ehkäisevään toimeentulotukeen kuten muillakin kunnan asukkailla silloin, kun siihen on tarvetta.

A on antanut selityksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei tule muuttaa. Kaupunki ei ole kiistänyt A:n oikeutta toimeentulotukeen, vaan kiistaa on A:lle kuuluvan toimeentulotuen määrästä. Vankilasta saatava normaali ylläpito ei kata edes kaikkia normaalin hygienian hoitoon liittyviä tarpeita. Alkuun saatavan perushygieniapakkauksen jälkeen vangin on itse kustannettava sellaisetkin perushygieniaan kuuluvat välineet, jotka kuuluvat hampaiden pesuun ja parranajoon. Vankilan tarjoama ylläpito ei siis ole edes perustarpeiden osalta kattavaa.

Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on vastaselityksessään uudistanut vaatimuksensa.

A:lle on lähetetty tiedoksi Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan vastaselitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös elokuun 2010 toimeentulotuesta saatetaan voimaan.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

A:n toimeentulotukihakemus koskee aikaa, jolloin A on ollut tutkintavankeudessa. Sosiaalitoimessa laaditussa toimeentulotukilaskelmassa hänen menoinaan on otettu huomioon 42 euroa niin sanottuna käyttövarana. Hallinto-oikeus puolestaan on katsonut, että toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa tätä laskennallista menoerää ei ole syytä arvioida 97 euroa pienemmäksi.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on sosiaali- ja terveyslautakunnan valituksesta ratkaistava, millä perusteilla toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa otetaan huomioon tutkintavankeudessa olevan henkilön niitä menoja, joita hänelle aiheutuu jokapäiväisistä henkilökohtaisista tarpeista.

Sovellettavat säännökset

Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Toimeentulotuesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Pykälän 2 momentin mukaan ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta.

Toimeentulotuesta annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Lainkohdan 2 momentin mukaan jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta itsestään ja omasta elatuksestaan sekä, siinä laajuudessa kuin avioliittolaissa (234/1929), lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/1975) ja muussa laissa säädetään, puolisonsa sekä alaikäisten lastensa ja ottolastensa elatuksesta.

Toimeentulotuesta annetun lain 6 §:n mukaan toimeentulotuen määrä on sanotun lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Tulot ja varat otetaan huomioon ensin 7 §:ssä tarkoitettua perustoimeentulotukea myönnettäessä.

Toimeentulotuesta annetun lain 7 §:n mukaan perustoimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon perusosalla katettavat menot (perusosa) sekä muut perusmenot, sen mukaan kuin jäljempänä erikseen säädetään.

Sanotun lain 7 a §:n mukaan perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot.

Sanotun lain 7 b §:n mukaan perusosalla katettavien menojen lisäksi muina perusmenoina otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon: 1) asumistukilain (408/1975) 6 §:ssä tarkoitetut asumismenot; 2) taloussähköstä aiheutuvat menot; 3) kotivakuutusmaksu; sekä 4) vähäistä suuremmat terveydenhuoltomenot.

Sanotun lain 7 c §:n mukaan täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon tarpeellisen suuruisina erityismenot, joita ovat:
1) lasten päivähoitomenot; 2) muut kuin 7 b §:ssä tarkoitetut asumisesta aiheutuvat menot; sekä 3) henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkitut menot. Henkilön tai perheen erityisenä tarpeena tai olosuhteena voidaan pitää esimerkiksi pitkäaikaista toimeentulotuen saamista, pitkäaikaista tai vaikeaa sairautta sekä lasten harrastustoimintaan liittyviä erityisiä tarpeita.

Sanotun lain 8 §:n mukaan menoja ei oteta huomioon toimeentulotukeen oikeuttavina sikäli kuin ne korvataan tai niitä vastaava etuus saadaan muulla perusteella.

Tutkintavankeutta koskevat säännökset

Tutkintavankien mahdollisuudesta ansiotyöhön sekä tutkintavangeille maksettavasta palkasta, toimintarahasta ja käyttörahasta on säädetty vankeuslaissa (767/2005), tutkintavankeuslaissa (768/2005), vankeudesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (509/2006) ja tutkintavankeudesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (510/2006).

Tutkintavankeuslain 4 luvun 1 §:n mukaan tutkintavanki ei ole velvollinen osallistumaan vankilan järjestämään tai hyväksymään toimintaan. Jos tutkintavanki haluaa osallistua toimintaan, siihen on mahdollisuuksien mukaan varattava tilaisuus. Jos tutkintavanki osallistuu toimintaan, ennen toiminnan aloittamista on sovittava toimintarahan perusteista.

Tutkintavankeuslain 5 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan työhön, koulutukseen tai muuhun vankilan järjestämään tai hyväksymään toimintaan osallistuvalle tutkintavangille maksetaan toimintarahaa. Sanotun lainkohdan 2 momentin mukaan toimintarahan määräytymisestä ja maksamisesta on voimassa, mitä vankeuslain 9 luvun 6 ja 8 §:ssä säädetään. Vankeuslain 9 luvun 6 §:n mukaan valmentavaan työhön, koulutukseen tai muuhun vankilan järjestämään tai hyväksymään toimintaan osallistuvalle vangille maksetaan toimintarahaa. Vankeuslain 9 luvun 8 §:n mukaan toiminta- tai käyttöraha voidaan jättää kokonaan tai osittain maksamatta, jos maksaminen vangin muulta viranomaiselta kyseiseen toimintaan saama tuki huomioon ottaen taikka muista erityisistä syistä ei ole tarpeen.

Tutkintavankeuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan tutkintavangille voidaan maksaa käyttörahaa, jos se vangin varattomuus tai muu erityinen syy huomioon ottaen on perusteltua.

Tutkintavankeudesta annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n 2 momentin mukaan jos tutkintavangille maksetaan käyttörahaa, sen määrä on 2,00 euroa arkipäivältä.

Oikeudellinen arviointi

Sosiaalihuoltojärjestelmässä toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki. Vankilassa saatava ylläpito on vangin ensisijainen toimeentulojärjestelmä. Toisaalta jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa muulla tavalla. Mitään ryhmää ei ole suljettu pois toimeentulotuen piiristä. Mikäli vanki on vankeinhoidon järjestämästä ylläpidosta huolimatta kunnan myöntämän toimeentulotuen tarpeessa, hänellä on oikeus toimeentulotukeen samoin perustein kuin muillakin tuen tarpeessa olevilla.

Toimeentulotuesta annetussa laissa ei ole määritelty erikseen tutkintavankien asemaa toimeentulotuen saajina. Toimeentulotuen myöntämisperusteita arvioitaessa on otettava huomioon, että tutkintavangin tutkintavankeudessa saama majoitus ja ylläpito kattavat suurelta osin ne perusmenot, joita toimeentulotuen myöntämisen edellytysten täyttyessä tuetaan toimeentulotuen perusosalla. Vangin itsensä kustannettavaksi jää kuitenkin myös menoja, jotka toimeentulotuen tarvetta määriteltäessä kuuluvat perusosalla katettaviin menoihin. Tässä asiassa on ratkaistavana, onko nämä menot otettu toimeentulolaskelmassa huomioon liian pieninä.

Sosiaalilainsäädännössä ei ole määritelty, minkä verran vangilla tulisi olla käytettävissään rahaa henkilökohtaisiin, jokapäiväisiin menoihinsa vankeuden aikana (niin sanottu käyttövara). Tutkintavangin toimeentulotukihakemusta on perusteltu rinnastuksella sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain säännöksiin.

Rinnastukselle asiakasmaksulakiin voidaan saada tukea oikeusministeriön työryhmämietinnöstä (2006:12) ”Normaalisuusperiaatteen toteutuminen vankien, tutkintavankien ja yhdyskuntaseuraamuksia suorittavien kohtelussa”. Työryhmä esitti (s. 94), että vankien toimeentulotuen myöntämisperusteita tulee edelleen yhtenäistää. Vankeinhoito vastaa vangin päivittäisistä perustarpeista, joten toimeentulotukea myönnetään tarveharkintaisesti. Työryhmä esitti, että huomioon otettaisiin asiakasmaksulain 7 c §:ssä säädetty laitosasukkaiden käyttövaraminimi (tuolloin 80 euroa/kk) sekä yksilökohtaiset tarpeet. Normaalisuusperiaate tulee esille myös Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa eurooppalaisiksi vankilasäännöiksi (Rec (2006)2 on the European Prison Rules) .

Oikeusministeriön työryhmän ehdotuksessa tarkoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettu laki koskee kunnallisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Asiakasmaksulain 7 c §:ssä määritellään pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun perusteet. Maksu peritään maksukyvyn mukaan ja pääsääntöisesti se voi olla enintään 85 prosenttia hoidossa olevan kuukausitulosta. Maksu voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään laissa määrätty määrä. Vuonna 2011 tämä henkilökohtainen vähimmäiskäyttövara oli 97 euroa.

Asiakasmaksulaissa säädetään siis siitä enimmäismäärästä, jonka laitoshoidossa oleva asiakas on velvollinen maksamaan kuukausituloistaan laitoksessa saamastaan palvelusta sekä vähimmäiskäyttövarasta, joka hänelle on kuukausituloistaan jäätävä henkilökohtaiseen käyttöön. Asiakasmaksulain tavoite ja toimeentulotuesta annetun lain tavoite poikkeavat toisistaan. Laitoshoitoa saava asiakas, jolta peritään kuukausituloistaan asiakasmaksulain mukainen enimmäismäärä sekä tutkintavanki, jonka ylläpidosta Rikosseuraamuslaitos edellä selvitetysti pääosin vastaa, eivät myöskään ole keskenään samanlaisessa asemassa. Yhdenvertaisuuden vaatimuksen ei voida katsoa edellyttävän, että se vähimmäismäärä, joka laitoshoidossa olevalle henkilölle on jätettävä käyttöön hänen tuloistaan, olisi yleistettävä sovellettavaksi toisentyyppisiin tilanteisiin. Kun arvioidaan vangin oikeutta toimeentulotukeen, kunnalla ei ole velvollisuutta ottaa toimeentulolaskelmassa menopuolella huomioon vangin henkilökohtaisia menoja toisenlaisista lähtökohdista säädetyn asiakasmaksulain euromäärän perusteella.

Toimeentulotuen viimesijainen ja tilapäinen luonne huomioon ottaen toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa kunnan viranomaisen on selvitettävä, mitä vangin on tosiasiallisesti kulloisessakin tilanteessa mahdollista saada vankeinhoitolaitoksen kustantamana ja mitkä ovat vangin tosiasialliset tulot ja varat. Vastaavasti on selvitettävä, mitä ovat ne vangin tosiasialliset menot, joita hänen tulonsa ja varansa eivät kata ottaen myös huomioon, että tutkintavangille osallistuminen vankilan järjestämiin työnteon mahdollisuuksiin on vapaaehtoista. Rikosseuraamuslaitoksen antaman selvityksen mukaan vangin kustannettavaksi voivat jäädä lähinnä yhteydenpitoon sekä harrastus- ja virkistystoimintaan liittyvät kustannukset sekä osa hygieniakustannuksista.

A:n toimeentulotukilaskelmassa hänen kuukausimenonsa on arvioitu 42 euroksi. Tämä summa vastaa määrää, mikä vangeille maksettaisiin käyttörahana silloin, kun vangilla on sellaiseen oikeus. Asiassa ei ole ilmennyt, että A:lla olisi elokuussa 2010 tosiasiassa ollut sellaisia toimeentulotukeen oikeuttavia menoja, joita hänen vankilasta saamansa ylläpito ei ole kattanut ja joihin hänen käytettävissään olleet tulonsa 63,35 euroa eivät ole riittäneet. Tämän vuoksi Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta ei ole ollut velvollinen myöntämään hänelle toimeentulotukea mainitulle ajalle.

Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden päätös on kumottava sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös saatettava voimaan.

Oikeusapu

A:lle on myönnetty oikeusapua asiassa 3.11.2011 lukien ilman omavastuuta. Hänen avustajakseen on määrätty oikeustieteen kandidaatti X, joka on vaatinut palkkiona 492 euroa.

Avustajalle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n ja 6 §:n mukaisena neljän työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 400 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 92 euroa, muodostuu siten 492 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Anne E. Niemi, Eija Siitari-Vanne, Alice Guimaraes-Purokoski ja Tuomas Lehtonen. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.