4.9.2013

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 3.10.2012 nro 12/0937/6

Asian aikaisempi käsittely

A on hakenut vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) mukaisten vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden järjestämistä työmatkoilleen, kymmenelle yhdensuuntaiselle matkalle viikossa.

Mäntsälän perusturvalautakunnan alainen viranhaltija on 21.3.2012 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n hakemuksen saada ammattimaiseen valmentautumiseen 10 lisämatkaa viikossa.

Mäntsälän perusturvalautakunta on 25.4.2012 (§ 21) pysyttänyt viranhaltijan päätöksen. A:lle on myönnetty vaikeavammaisen kuljetuspalveluna 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Matkoja hevostallille ei voida rinnastaa opiskelu- tai työmatkoihin. A:lle on myönnetty apuraha valmentautumiseen ja harjoitteluun.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut perusturvalautakunnan päätöksen ja palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi jäljempänä tarkemmin ilmenevin perustein.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 4 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset.

Vammaispalveluasetuksen 6 §:n mukaan kuljetuspalveluja on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle siten, että hänellä on mahdollisuus suorittaa välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi vähintään kahdeksantoista yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa kuukaudessa.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan A:lle on myönnetty 18 yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa vapaa-ajanmatkaa kuukaudessa. Asiassa ei ole riidanalaista A:n vaikeavammaisuus.

Asiakirjoihin on liitetty opetus- ja kulttuuriministeriön päätös, jolla A:lle on 16.1.2012 myönnetty liikuntalain (1054/1998) 9 §:n nojalla 15 000 euron suuruinen valmennus- ja harjoitteluapuraha vuodeksi 2012. Apuraha on tuloverolain nojalla verovapaa ja se maksetaan kuukausittain saajan tilille. Päätöksen mukaan apurahan myöntämisen ehtona on sitoutuminen pitkäjänteiseen ammattimaiseen valmentautumiseen. Lisäksi ehtona on asianomaisen lajiliiton tai muun liikuntajärjestön sekä Suomen Olympiakomitea ry:n tai Suomen Paralympiakomitea ry:n kanssa solmitun valmennus- ja kilpailusuunnitelman noudattaminen sekä sopimuksessa määriteltyjen eettisten periaatteiden noudattaminen.

Asiakirjoihin on liitetty Suomen Paralympiakomitean lausunto 5.3.2012, jonka mukaan A kilpailee vammaisratsastuksessa ja valmistautuu syksyllä 2012 järjestettäviin Lontoon paralympialaisiin. Menestyminen vammaisratsastuksessa vaatii ratsastajan ja hevosen saumatonta yhteistyötä, mikä saavutetaan pitkäjänteisen harjoittelun tuloksena. Lausunnon mukaan A:n kohdalla voidaan puhua ammattimaisesta harjoittelusta, vaikkakin se on tapahtunut pääosin oman työn ohessa.

Vammaispalvelulaissa tai -asetuksessa ei ole tarkemmin määritelty, mitä vammaispalveluasetuksen 4 §:n 1 momentin mukaisella työssä käymisellä tarkoitetaan. Oikeuskäytännössä on aiemmin katsottu, että arvioitaessa vaikeavammaisen henkilön oikeutta kuljetuspalveluun merkitystä ei ole sillä, onko työ tehty palkansaajana vai yrittäjänä. A on todennut valituksessaan, että hän saa tällä hetkellä toimeentulonsa ainoastaan opetus- ja kulttuuriministeriön hänelle myöntämästä urheilija-apurahasta. Kun otetaan huomioon A:lle myönnetyn apurahan ehdot sekä erityisesti se, että hän on saanut toimeentulonsa apurahasta, hallinto-oikeus katsoo, että sinä aikana kun hänelle maksetaan kyseessä olevaa apurahaa, hänen valmentautumiseensa liittyvissä matkoissa hevostallille on kysymys vammaispalveluasetuksen 4 §:n 1 momentin mukaisesta työssä käymiseen rinnastettavista matkoista. A:n kuljetuspalveluhakemusta ei näin ollen ole voitu hylätä sillä perusteella, että matkoja hevostallille ei voida rinnastaa työmatkoihin. Tämän vuoksi perusturvalautakunnan päätös on kumottava ja asia palautettava lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Maila Siivonen, Eija Rosendahl ja Klaus Järvinen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Mäntsälän perusturvalautakunta on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan.

A:n työsuhde on päättynyt tammikuussa 2012. Vammaispalveluissa olevien tietojen mukaan A saa eläkettä ja eläkkeensaajan hoitotukea. Hänen toimeentulonsa ei ole ollut apurahan varassa.

A:lle on myönnetty 15 000 euron suuruinen valmennus- ja harjoitteluapuraha vuodelle 2012. Apuraha on tarkoitettu valmennuksesta ja harjoittelusta aiheutuviin ylimääräisiin kustannuksiin, kuten harjoittelusta aiheutuviin kuljetuskustannuksiin. A:n harjoittelumatkoja ei voi verrata säännöllisiin työmatkoihin. Työmatkat edellyttävät työsuhdetta tai yrittäjyyttä.

Hallinto-oikeus on laajentanut päätöksellään työmatkakäsitettä myös valmennus- ja harjoittelumatkoihin, joihin A on saanut apurahan. Kuljetuspalveluja on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle siten, että hänellä on mahdollisuus suorittaa välttämättömät työhön liittyvät matkat. Vammaispalvelulain mukaan korvattavaksi tulevat kohtuulliset kuljetuspalvelusta aiheutuvat kustannukset.

A on antanut selityksen, jossa hän on viitannut hallinto-oikeudelle tekemäänsä valitukseen sekä lausunut lisäksi muun ohella seuraavaa:

Mäntsälän perusturvalautakunta vetoaa siihen, ettei opetus- ja kulttuuriministeriön apuraha ole A:lle ainoa toimeentulon lähde. A saa työkyvyttömyyseläkettä, mutta hän on Mäntsälässä asuessaan työllistynyt eläkkeen ohella vuodesta 2007 tammikuuhun 2012 saakka eläkkeen sallimissa rajoissa. Hänelle on tuolloin järjestetty työmatkat vammaispalvelulain mukaisena kuljetuspalveluna. Oikeus eläkkeeseen ja eläkkeensaajan hoitotuki eivät liity vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuspalveluihin.

Urheilija-apuraha mahdollistaa ammattimaisen kilpaurheilun. Opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apuraha myönnetään ammattimaiseen harjoitteluun ja valmentautumiseen huippu-urheilijalle. Jos A maksaisi taksimatkat päivittäiseen harjoittelupaikkaan ilman vammaispalvelulain avustusta, apuraha ei riittäisi edes matkakuluihin. Hevosen ylläpitoon, valmentautumiseen ja kisamatkoihin on vuonna 2011 kulunut yli 33 000 euroa, mihin ei vielä sisälly päivittäisiä harjoittelu- ja valmennusmatkoja.

A ei ole työsuhteessa eikä yrittäjä, mutta hän on tehnyt urheilijasopimuksen Suomen Paralympiakomitean kanssa, mikä on edellytys urheilija-apurahan saamiselle. A:lle siis maksetaan siitä, että hän valmentautuu ja urheilee päivittäin. Yliopistolla apurahan turvin toimivaa tutkijaa pidetään työntekijänä ja valtion taiteilija-apurahaa saavaa taiteilijana, mutta apurahaa saavaa vammaisurheilijaa vain urheilua harrastavana, vaikka tämä olisi vuosia ollut maailman kärkeä. A on EM- ja MM-mitalien lisäksi Lontoon Paralympialaisten hopeamitalisti. Hänen kohdallaan ei ole kysymys pelkästä harrastuksesta vaan ammattimaisesta toiminnasta vuoden 2016 Rion Paralympialaisiin asti.

Mäntsälän perusturvalautakunta on antanut vastaselityksen. Kunta tukee vaikeavammaisten työssäkäyntiä muun muassa korvaamalla työmatkat taksikuljetuksena. Mikäli työmatkakäsitettä laajennetaan koskemaan myös kilpaurheilua ja valmentautumista, se muuttuu erilaisen harrastustoiminnan, urheilun ja valmentautumisen tukemiseksi. A:n mukaan kilpavalmentautuminen jatkuu vuoteen 2016 saakka, jolloin kunnalle aiheutuvat kuljetuskustannukset nousevat kohtuuttomiksi.

A on lisävastaselityksessään lausunut vielä seuraavaa:

A:n valmentautuminen ja harjoittelu on ammattimaista ja päivittäistä, ei harrastusluonteista. Paralympiatasolla urheilu ei onnistu ilman kovaa, jokapäiväistä usean tunnin kestävää harjoittelua. A:n ammatti on tällä hetkellä ja vuoteen 2016 saakka urheilija. Vain hyvin harva vaikeavammainen, kuljetuspalvelua tarvitseva henkilö urheilee paralympiatasolla, eikä matkoja harrastusluonteiseen urheilutoimintaan tulekaan korvata työmatkoina. Kuukausittainen apuraha edellyttää päivittäistä valmentautumista ja sitoutumista aivan samoin kuin työsopimus edellyttää ihmiseltä päivittäistä työssäkäyntiä. Aikaisempi työmatka oli osapuilleen yhtä pitkä kuin nykyinen matka, joten kunnan kuljetuspalvelukustannukset eivät nouse kohtuuttomiksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

A on työkyvyttömyyseläkkeellä eikä hän ole tämän ohella ansiotyössä. A on aikaisemmin työskennellyt eläkkeellä ollessaan ja hänelle on tuolloin järjestetty työmatkat vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 8 §:n 2 momentin ja vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen 4 §:n 1 momentin ja 6 §:n nojalla.

A:lle on 16.1.2012 myönnetty 15 000 euron suuruinen huippu-urheilijalle tarkoitettu valmennus- ja harjoitteluapuraha vuodeksi 2012. Apurahan myöntämisen ehtona on ollut sitoutuminen pitkäjänteiseen ammattimaiseen valmentautumiseen. Kun otetaan huomioon apurahan ehdot ja ammattimainen urheilu paralympiatasolla, korkein hallinto-oikeus katsoo, että päivittäisiä valmentautumisen ja harjoittelun vuoksi tarpeellisia matkoja on pidettävä välttämättöminä työhön liittyvinä matkoina. Sillä seikalla, että A:n toimeentulo ei ole vuonna 2012 muodostunut pelkästään apurahasta, ei ole merkitystä asian arvioinnissa.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja niissä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Anne E. Niemi, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Henna Rintala.