KHO:2012:86
- Asiasanat
- Vammaispalvelu, Vaikeavammaisen kuljetuspalvelut, Toiminnallinen lähikunta, Yksilöllinen kuljetustarve, Yhteiskunnallinen osallistuminen, Matkan pituuden kohtuullisuus
- Tapausvuosi
- 2012
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 1908/3/11
- Taltio
- 2595
Vaikeavammaisen henkilön kotoaan Lohjalta pääkaupunkiseudulle yhdistys- ja harrastustoimintaan osallistumiseksi tekemät matkat olivat vammaispalveluasetuksessa tarkoitettuja lähikuntiin tehtäviä matkoja. Asiassa otettiin huomioon yhdistys- ja harrastustoimintaan liittyvä yksilöllinen kuljetustarve.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1 §, 8 § 2 ja 3 momenttiAsetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 §, 5 § 1 momentti ja 6 §
Päätös, josta valitetaan
Helsingin hallinto-oikeus 20.5.2011 nro 11/0571/6
Asian aikaisempi käsittely
A on 26.7.2010 hakenut vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) mukaista kuljetuspalvelua asioimis- ja virkistysmatkoihinsa siten, että hänellä olisi oikeus käyttää kuljetuspalveluja myös Helsinkiin, Espooseen, Tuusulaan, Vantaalle ja Nurmijärvelle suuntautuviin matkoihin. A on perustellut kuljetuspalvelujen tarvettaan yhdistys- ja harrastustoimintaan, opaskoiran hoitoon sekä lastenhoitoon liittyvillä seikoilla.
Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija on 3.11.2010 tekemällään päätöksellä SAL/100025 hylännyt A:n hakemuksen kuljetuspalveluiden myöntämisestä Helsinkiin, Espooseen, Tuusulaan, Vantaalle ja Nurmijärvelle. Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunta oli 22.6.2010 päättänyt, että 1.8.2010 alkaen harkinnanvaraisia erityisen järjestämisvastuun ulkopuolisia matkoja ei korvata.
Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilö- ja perhejaosto on 14.12.2010 § 72 pysyttänyt viranhaltijan päätöksen. A:lle on myönnetty työmatkat Lohjalla, Espooseen ja Vantaalle. Lisäksi hänelle on myönnetty 18 yhdensuuntaista asiointi- ja virkistysmatkaa Lohjan kaupungissa ja lähikuntiin, jotka ovat Inkoo, Karjalohja, Nummi-Pusula, Raasepori, Salo, Siuntio ja Vihti. Päätös on tehty sosiaali- ja terveyslautakunnan 22.6.2010 § 71 tekemän päätöksen mukaisesti.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut yksilö- ja perhejaoston päätöksen ja palauttanut asian jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 4 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset. Pykälän 2 momentin mukaan jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset.
Vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Pykälän 2 momentin mukaan kuljetuspalveluja ei järjestetä henkilölle, joka saa näitä palveluja muun lain nojalla.
Asetuksen 6 §:n mukaan kuljetuspalveluja on järjestettävä edellä 5 §:ssä tarkoitetulle henkilölle siten, että hänellä on mahdollisuus suorittaa välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi vähintään kahdeksantoista yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa kuukaudessa.
A on 46-vuotias ja hänellä on todettu näköhermojen synnynnäinen surkastuminen. Vammaan ei ole parantavaa hoitoa ja vamman haitta-aste on 100 prosenttia. A on ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 1.3.2007 alkaen. A valmistui hierojaksi kesäkuussa 2010 ja hänelle myönnettiin kuljetustuki työmatkoihin 1.9.2010 alkaen Espooseen, Vantaalle ja Lohjalle. A:lle on lisäksi myönnetty 18 yhdensuuntaista virkistys- ja asiointimatkaa kuukaudessa. Lohjan kaupunki on 1.12.2010 alkaen rajoittanut palvelun koskemaan ainoastaan Lohjan lähikuntia.
A toimii eri luottamustehtävissä Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:ssä. Lisäksi hän toimii Fysioterapia-alan Näkövammaiset ry:n alueyhteyshenkilönä, mikä merkitsee sitä, että hänen tulee käydä yhdistyksen kokouksissa ja koulutuksissa, joita järjestetään myös Fysioterapia-alan Näkövammaiset ry:n toimitiloissa Palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä Helsingissä tai Majatalo Onnelassa Tuusulassa. Fysioterapia-alan yhdyshenkilönä A:n tulee lisäksi käydä Espoossa Keskuspuiston Ammattioppilaitoksen Arlan toimipaikassa kertomassa hierojan työstä näkövammaisille opiskelijoille. A on lisäksi kertonut, että Vantaalla sijaitsee Suomen ainoa opaskoirakoulu, jossa A käy esimerkiksi opaskoiransa terveyteen liittyvissä asioissa sekä koulutustilaisuuksissa ja tapaamisissa. Majatalo Onnelaan sijoittuu myös osa opaskoira- ja liikuntatoiminnasta. A on kertonut, että lapsen sairastuessa hän joutuu viemään lapsen hoitoon Nurmijärvelle, jossa hänen vanhempansa asuvat. Nurmijärvellä asuu myös suuri osa hänen ystävistään.
Hallinto- ja oikeuskäytännössä on yleensä katsottu, että asetuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuina lähikuntina on pidettävä vaikeavammaisen henkilön asuinkuntaan rajoittuvia kuntia ja että vaikeavammaisella on siten oikeus saada asuinkuntansa alueella ja sen rajakuntiin tapahtuvat kuljetukset kuljetuspalveluna. Jokapäiväiseen elämään kuuluvat asiat voidaan yleensä toimittaa asuinkunnassa tai asuinpaikasta riippuen naapurikunnassa.
Lähikunta voidaan määritellä toiminnallisena lähikuntana, jolloin käsitettä laajentavana seikkana otetaan huomioon tarve sellaisiin yleensä saatavilla oleviin palveluihin, joita asuinkunnan tai naapurikunnan alueella ei ole. Tällaisissakaan tilanteissa etäisyys ei saa olla kuitenkaan kohtuuttoman pitkä.
A on hakenut oikeutta käyttää hänelle kuljetuspalveluina myönnetyistä 18 yhdensuuntaisesta matkasta kuukaudessa siten, että hänen toiminnallisina lähikuntinaan pidettäisiin myös Helsinkiä, Vantaata, Espoota, Tuusulaa ja Nurmijärveä. Helsingissä, Espoossa ja Tuusulassa hän kävisi näkövammaisten yhdistystoimintaan liittyvissä tapaamisissa ja Vantaalla hän käyttäisi Suomen ainoan opaskoirakoulun palveluita. Vastaavaa harrastustoimintaa ei ole näkövammaisille tarjolla Lohjalla. Nurmijärven pitämistä toiminnallisena lähikuntana hän perustelee sillä, että hänen vanhempansa ja suuri osa hänen ystävistään ovat siellä. Tähän nähden ja ottaen huomioon, että puheena olevaa harrastustoimintaa on pidettävä A:lle tarpeellisena, hallinto-oikeus katsoo, että näissä oloissa ja kun matkat ovat pituudeltaan ja kustannuksiltaan vielä kohtuullisena pidettäviä, hänen matkojaan Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Tuusulaan ja Nurmijärvelle on pidettävä sellaisina vammaispalveluasetuksen 4 §:ssä tarkoitettuina lähikuntaan ulottuvina kuljetuksina, jotka Lohjan kaupungin on vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan järjestettävä A:lle. Tämän vuoksi jaoston päätös on kumottava ja asia palautettava jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunta on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan.
Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunta on 22.6.2010 päättänyt, että vammaispalvelulain kuljetuspalveluja koskevaa soveltamiskäytäntöä muutetaan siten, että harkinnanvaraisia, erityisen järjestämisvastuun ulkopuolisia matkoja ei 1.8.2010 jälkeen enää korvata.
Tulkinta lähikunnasta on oikeuskäytännössä selvä: lähikunta tarkoittaa yleensä rajanaapurikuntaa tai kuntaa, josta vammainen henkilö voi saada tarvitsemansa palvelut. Kunta voi myös ratkaista, mitä kuntia pidetään lähikuntina. Lohjan kaupungin lähikunniksi on rajattu Inkoo, Karjalohja, Nummi-Pusula, Raasepori, Salo, Siuntio ja Vihti. Tällä rajauksella on luotu alue, josta vammainen henkilö voi saada kaikki välttämättömät palvelut jokapäiväisen elämänsä toteuttamiseksi.
Kunta voi myös myöntää kuljetuspalvelumatkoja muihin kuntiin, mutta silloin kyse ei ole enää subjektiivisesta oikeudesta. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksessä lähikunta-alueen laajentamista A:n kohdalla on perusteltu ensinnäkin sillä, että hän osallistuu yhdistystoimintaan ollen luottamustehtävissä muun muassa Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:ssä. Laajennus on perusteeton. Vammaispalvelulain peruslähtökohtana on pyrkiä saattamaan henkilö samaan asemaan terveiden henkilöiden kanssa. Myös terve henkilö joutuu kustantamaan yhdistystoimintansa itse. Ajateltavissa on myös, että yhdistys huolehtisi matkoihin liittyvistä kustannuksista.
Päätöksessä viitataan myös A:n käynteihin Espoon Keskuspuiston Ammattioppilaitoksen Arlan toimipaikassa, jossa hän käy kertomassa hierojan työstä näkövammaisille opiskelijoille. On luonnollista ajatella, että matkat maksaa mainittu ammattioppilaitos.
Päätöksessä vedotaan myös siihen, että Vantaalla sijaitsee Suomen ainoa opaskoirakoulu. Tuossa yksikössä A joutuu käymään esimerkiksi opaskoiransa terveyteen liittyvissä asioissa. Näitä matkoja ei liene kovin montaa vuodessa ja A:lle on luvattu, että koiran terveyttä ja palvelua koskevat matkat korvataan.
Päätöksessä on viitattu siihen, että lähikunta-alueen ulottaminen Nurmijärvelle perustuu siihen, että A:n vanhemmat ja suuri osa hänen ystävistään asuu Nurmijärvellä. Tämän perusteen hyväksyminen lähikunta-alueen laajentamiseksi muodostaa kestämättömän tilanteen - hyvin useilla vammaisilla henkilöillä on sukulaisia ja ystäviä ehkä hyvinkin kaukana.
Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentti velvoittaa myöntämään kuljetuspalvelut tavanomaisiin elämän toimintoihin. Voidaan perustellusti kysyä, onko lainsäätäjä tarkoittanut esimerkiksi yhdistystoiminnan tällaiseksi tavanomaisen elämän toiminnaksi.
A on antanut selityksen. A ei saa Lohjan naapurikunnista niitä palveluita, joita hän tarvitsee. Esimerkiksi näkövammaisten palvelut ja yhdistystoiminta sijoittuvat Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Tuusulaan eikä niitä ole saatavilla Lohjan naapurikunnissa.
Lohjan kaupunki sivuuttaa valituksessaan sen oikeuskäytännössäkin yleisesti esille tulleen kannan, että lähikunta voidaan määritellä niin sanottuna toiminnallisena lähikuntana. Tällöin otetaan huomioon vammaisen ihmisen tarve sellaisiin yleensä saatavilla oleviin palveluihin, joita asuinkunnan tai naapurikunnan alueella ei ole. Näissä tilanteissa etäisyys ei saa olla kuitenkaan kohtuuttoman pitkä.
A:lle ei vaikeasti näkövammaisena löydy Lohjan ja sen lähikuntien alueelta niitä palveluja ja toimintoja, joita hän näkövammansa vuoksi tarvitsee. Esimerkiksi Lohjalla ja sen naapurikunnissa ei ole opaskoirankäyttäjille tarkoitettua toimintaa ja ryhmiä, joita on Opaskoirakoululla ja Majatalo Onnelassa. Samoin Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaisten yhdistystoimintaan liittyvät kokoukset ovat pelkästään Helsingissä, Palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä, jonne toimikuntien jäsenet ja harrastusryhmiin osallistujat tulevat eri puolilta Uuttamaata. Lohjalla ei myöskään ole sellaista toimintaa fysioterapia-alalla työskenteleville ja alalle hakeutuville näkövammaisille, jota on tarjolla Helsingissä sekä Espoossa.
Helsinkiin on A:n kotoa noin 60 kilometrin mittainen matka. Lohjalaisena A:lla on nykyisin alueen kuntien yhdistymisen myötä oikeus mennä lähikuntaan Saloon, jonne A:n kotoa on noin 80 kilometriä ja lähikunta Salon sisällä Paimion rajalle saakka, jonne matkaa on A:n kotoa yli 100 kilometriä. Sinne A voisi siis hänelle myönnettyjen 18 kuljetuspalvelumatkan avulla mennä, mutta ei lähempänä oleviin kaupunkeihin, jossa kaikki palvelut ja toimintamahdollisuudet sijaitsevat. Tämä tuntuu kohtuuttomalta rajaukselta. Lohjan työssäkäyntialue kattaa nykyisin 80 kilometrin matkan, jonka sisälle myös etäisyys Majatalo Onnelaan Tuusulaan (77 kilometriä), Opaskoirakoululle (70 kilometriä), Palvelu- ja toimintakeskus Iirikseen (65 kilometriä) sekä Keskuspuiston Arlan toimipaikkaan (52 kilometriä) jäävät.
A toimii Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n aluetoimikunnassa, jolla on kokouksia 2 - 3 kertaa vuodessa sekä Fysioterapia-alan Näkövammaiset ry:n hallituksen varajäsenenä.
Lohjan kaupunki kyseenalaistaa vammaisen ihmisen oikeuden osallistua yhdistystoimintaan luottamushenkilönä ja yhdistyksen jäsenenä ja vetoaa siihen, että yhdistystoimintaa ei olisi tarkoitettu vammaispalvelulain tarkoittamaksi tavanomaiseksi elämän toiminnaksi. Vammaispalvelulain 1 §:ssä määritellään vammaispalvelulain tarkoitukseksi edistää vammaisten henkilöiden edellytyksiä elää muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia esteitä ja haittoja. Hallituksen esityksessä vammaispalvelulaiksi (HE 219/1986) todetaan kuljetuspalveluja järjestettävän työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, virkistyksen, yhteiskunnallisen osallistumisen ja niihin verrattavan toiminnan mahdollistamiseksi. Yhteiskunnallinen osallistuminen ja siihen verrattava toiminta kattaa myös yhdistystoiminnan.
Käytännössä Lohjan linjaus asettaa A:n hänen vammansa vuoksi eriarvoiseen asemaan muiden, ei-vammaisten Lohjan asukkaiden kanssa, jotka voivat osallistua yhdistystoimintaan ja harrastaa sekä tavata sukulaisiaan ja ystäviään Lohjan lähikuntien ulkopuolella päästen osallistumaan omalla autollaan tai julkista liikennettä hyödyntäen. Yhdistystoiminta on monelle tavanomaisiin elämäntoimintoihin liittyvää toimintaa eikä yhdistystoimintaa voida rajata vain ei-vammaisille, niin kuin Lohjan kanta rajaisi. Kuljetuspalvelu on A:lle osallistumisen edellytys. Lisäksi pienillä vammais- ja toimialayhdistyksillä ei ole taloudellista mahdollisuutta jäsentensä ja luottamushenkilöidensä kuljetusten kustantamiseen.
A tarvitsee kuljetuspalvelumatkoja päästäkseen myös Nurmijärvelle, jossa hänen vanhempansa ja ystävänsä asuvat, mutta Lohjan kaupunki katsoo tämän perusteen hyväksymisen lähikunta-alueen laajentamiseksi muodostavan kestämättömän tilanteen, koska usealla vammaisella henkilöllä on sukulaisia ja ystäviä hyvinkin kaukana.
Etäisyyttä A:n kotoa Lohjalta Nurmijärvelle ei voida pitää kohtuuttoman pitkänä, sillä matkaa A:n kotoa esimerkiksi hänen vanhempiensa luo Nurmijärvelle on noin 54 kilometriä.
Vammaispalvelulain mukaan päätöstä tehtäessä tulee huomioida aina asiakkaan yksilöllinen tarve. Lisäksi sosiaalihuollon asiakaslain mukaan päätöksenteossa tulee ottaa huomioon asiakkaan etu, mielipide sekä toivomukset. Sokeana henkilönä A ei kykene käyttämään julkista liikennettä ilman kohtuuttomia vaikeuksia ja hänen pääasialliset harrastus- ja toimintamahdollisuutensa sijaitsevat Näkövammaisten Keskusliiton Palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä Helsingissä, Opaskoirakoululla Vantaalla, Majatalo Onnelassa Tuusulassa, Arlassa Espoossa ja hänen sukulaisensa ja ystävänsä asuvat Nurmijärvellä. Käytännössä Lohjan vaatimus rajoittaa A:n oikeutta käyttää hänen vammansa kannalta välttämättömiä palveluita, jotka ovat saatavissa vain edellä mainituissa paikoissa ja joita A ei saa Lohjalta ja sen naapurikunnista.
A on vielä viitannut YK:n yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista.
A:n selitys on lähetetty tiedoksi Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunnalle.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen ja saattaa voimaan Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilö- ja perhejaoston päätöksen siltä osin kuin asiassa on kysymys kuljetuspalvelun myöntämisestä Nurmijärvelle suuntautuviin matkoihin.
Muilta osin korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei näiltä osin muuteta.
Perustelut
Säännökset ja lainvalmisteluaineisto
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (jäljempänä vammaispalvelulaki, 380/1987) 1 §:n mukaan vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä.
Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin (134/2010) mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, päivätoimintaa, henkilökohtaista apua sekä palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Kunnalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta palveluasumisen eikä henkilökohtaisen avun järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.
Mainitun pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä muun ohella kuljetuspalvelujen ja palveluasumisen sisällöstä ja järjestämisestä.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 4 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset.
Vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentin mukaan jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset.
Mainitun asetuksen 4 §:n 3 momentin mukaan kuljetukset kunta voi järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992) 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla taikka korvata 5 §:ssä tarkoitetulle henkilölle taksilla, invataksilla tai vastaavalla ajoneuvolla tapahtuvasta kuljetuksesta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset.
Vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.
Vammaispalveluasetuksen 6 §:n mukaan kuljetuspalveluja on järjestettävä edellä 5 §:ssä tarkoitetulle henkilölle siten, että hänellä on mahdollisuus suorittaa välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi vähintään kahdeksantoista yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa kuukaudessa.
Hallituksen esityksessä laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista sekä laiksi sosiaalihuoltolain 17 §:n muuttamisesta (HE 219/1986 vp s. 4) lausutaan, että vaikeavammaisten tasa-arvon kannalta on tärkeää, että heidän mahdollisuutensa saada kohtuullinen määrä heidän omatoimisen suoriutumisensa vuoksi välttämättömiä erityispalveluja ja tukitoimia tulisi valtakunnallisesti yhdenmukaisesti turvatuksi. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan kunnille säädettäväksi erityinen järjestämisvelvollisuus sellaisten palvelujen ja tukitoimien osalta, jotka ovat vaikeavammaisten henkilöiden itsenäisen suoriutumisen kannalta välttämättömiä. Tällaisiksi on katsottu muun muassa kuljetuspalvelut.
Hallituksen esityksessä lausutaan edelleen (s. 6), että liikkuminen on eräs olennaisimpia osallistumisen edellytyksiä. Koulunkäynti, työ ja harrastukset edellyttävät mahdollisuutta liikkua. Lakiehdotuksen mukaisilla kuljetuspalveluilla turvattaisiin myös vaikeimmin vammaisille henkilöille kohtuulliset liikkumismahdollisuudet samoin kustannuksin kuin muillekin kansalaisille.
Tosiseikat
A on asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettu vaikeavammainen. Hänelle on siten järjestettävä kuljetuspalveluja siten, että hänellä on mahdollisuus suorittaa välttämättömien työhön liittyvien matkojen lisäksi vähintään 18 yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa kuukaudessa.
Lohjalla asuva A on hakenut oikeutta käyttää tarvittaessa osan hänelle kuljetuspalveluna järjestettävistä matkoista siten, että hänen toiminnallisena lähikuntanaan pidettäisiin Helsinkiä, Espoota, Vantaata, Tuusulaa ja Nurmijärveä. A on esittänyt perusteeksi osallistumisen yhdistys- ja harrastustoimintaan. A toimii eri luottamustehtävissä Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:ssä. Lisäksi hän toimii Fysioterapia-alan Näkövammaiset ry:n alueyhteyshenkilönä. A on lisäksi kertonut käyvänsä Vantaalla opaskoirakoulussa opaskoiransa terveyteen liittyvissä asioissa sekä koulutustilaisuuksissa ja tapaamisissa. A on kertonut, että lapsen sairastuessa hän joutuu viemään lapsen hoitoon Nurmijärvelle, jossa hänen vanhempansa asuvat. Nurmijärvellä asuu myös suuri osa hänen ystävistään.
Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunta on määritellyt vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentin mukaisiksi lähikunniksi Inkoon, Karjalohjan, Nummi-Pusulan, Raaseporin, Salon, Siuntion ja Vihdin.
Hallinto-oikeus on A:n valituksesta kumonnut Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilö- ja perhejaoston päätöksen ja palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on katsonut, että A:n matkoja Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Tuusulaan ja Nurmijärvelle on pidettävä sellaisina vammaispalveluasetuksen 4 §:ssä tarkoitettuina lähikuntiin ulottuvina kuljetuksina, jotka Lohjan kaupungin on vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan järjestettävä A:lle.
Asian oikeudellinen arviointi
Vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentissa on säädetty, että jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset. Säännöksen soveltaminen on osoittautunut käytännössä sekä vaikeavammaisten henkilöiden että kunnille aiheutuvien kustannusten kannalta ongelmalliseksi jo sen vuoksi, että maamme kunnat ovat kooltaan varsin eri suuruisia. Lisäksi vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentti ja vammaispalveluasetuksen 4 §:n 3 momentti rajaavat kunnan järjestämisvelvollisuuden kustannuksiltaan kohtuullisiin kuljetuspalveluihin.
Hallinto- ja oikeuskäytännössä on yleensä lähdetty siitä, että asetuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuina lähikuntina on pidettävä vaikeavammaisen henkilön asuinkuntaan rajoittuvia kuntia ja että vaikeavammaisella on siten oikeus saada asuinkuntansa alueella ja sen rajakuntiin tapahtuvat kuljetukset kuljetuspalveluna. Eräät kunnat ovat pitäneet asetuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuina kuntina myös muita kuin rajakuntia niiden kuntaan liittyvän toiminnallisen yhteyden vuoksi.
Jokapäiväiseen elämään kuuluvat asiat voidaan yleensä toimittaa asuinkunnassa tai asuinpaikasta riippuen naapurikunnassa. Lähikunta voidaan määritellä myös toiminnallisena lähikuntana, jolloin käsitettä laajentavana seikkana otetaan huomioon tarve sellaisiin yleensä saatavilla oleviin palveluihin, joita asuinkunnan tai naapurikunnan alueella ei ole. Lähikuntia määriteltäessä tulee kiinnittää huomiota matkan pituuteen sekä vammaisen henkilön esittämään yksilölliseen kuljetustarpeeseen.
Korvattavien kustannusten on oltava vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentti ja vammaispalveluasetuksen 4 §:n 3 momentti huomioon ottaen kohtuullisia. Sillä perusteella, että kunta on määritellyt lähikunnat, ei voida rajoittaa lakiin perustuvaa oikeutta vaikeavammaisten kuljetuspalveluihin.
A on hakenut oikeutta käyttää tarvittaessa osan hänelle kuljetuspalveluina myönnetyistä 18 yhdensuuntaisesta matkasta kuukaudessa siten, että hänen toiminnallisina lähikuntinaan pidettäisiin myös Helsinkiä, Vantaata, Espoota, Tuusulaa ja Nurmijärveä. Kun otetaan huomioon A:n esittämä selvitys kuljetustarpeestaan näkövammaisten yhdistys- ja harrastustoimintaan sekä matkojen kohtuullinen pituus, A:n kuljetuspalvelumatkoja Helsinkiin, Vantaalle, Espooseen ja Tuusulaan on pidettävä sellaisina vammaispalveluasetuksen 4 §:ssä tarkoitettuina lähikuntaan ulottuvina kuljetuksina, jotka Lohjan kaupungin on vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan järjestettävä A:lle.
Sitä vastoin kuljetuspalvelumatkoja Nurmijärvelle ei voida pitää sellaisina vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuina lähikuntaan ulottuvina kuljetuksina, jotka Lohjan kaupungin olisi vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan järjestettävä A:lle. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottu ja Lohjan sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilö- ja perhejaoston päätös on saatettu voimaan siltä osin kuin asiassa on kysymys kuljetuspalvelun myöntämisestä Nurmijärvelle suuntautuviin matkoihin.
Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Eija Siitari-Vanne, Tuomas Lehtonen, Kristina Björkvall ja Jukka Lindstedt. Asian esittelijä Henna Rintala.