KHO:2012:69
- Asiasanat
- Henkilökohtaisen tulon verotus, Optio, Preemio, Luovutustappio, Hankintameno, Luottamuksensuoja
- Tapausvuosi
- 2012
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 3622/2/11
- Taltio
- 2221
Tuloverolain mukaan verotettava A oli maksanut osto-optioista preemioita ja kaupankäyntikuluja. A oli toteuttanut optiot lunastamalla niiden kohde-etuutena olleet osakkeet. Verotusta toimitettaessa preemioista ja kaupankäyntikuluista oli vahvistettu luovutustappiot.
Osto-optioiden preemiota kaupankäyntikuluineen ei tule vähentää optioiden käyttöhetkellä, vaan preemio kaupankäyntikuluineen on luettava osaksi niiden osakkeiden hankintamenoa, jotka optioiden perusteella hankitaan.
Verohallituksen Henkilöverotuksen käsikirjaan sisältyneestä kannanotosta oli perustellusti luettavissa sellainen tulkintasuositus, että tuloverolain mukaisessa verotuksessa maksettu preemio ei ole osakkeiden hankintamenon osa. Optioista maksetun preemion ja kaupankäyntikulujen jaksottaminen oli ollut tulkinnanvarainen vuonna 2007, jolloin A oli toteuttanut optiot ostamalla niiden kohde-etuutena olleet osakkeet. A oli toiminut vilpittömässä mielessä Henkilöverotuksen käsikirjassa esitetyn ohjeen mukaisesti. Kun asiassa ei ollut ilmennyt sellaisia erityisiä syitä, joista muuta johtuisi, A:lle oli myönnettävä luottamuksensuojaa ja asia oli ratkaistava hänen edukseen.
Verovuosi 2007
Tuloverolaki 45 § 1 ja 2 momentti, 46 § 1 momentti sekä 50 § 1 momentti ja 3 momentti 1 kohta
Laki verotusmenettelystä 26 § 2 momentti
Päätös, jota valitus koskee
Turun hallinto-oikeus 27.9.2011 nro 11/0615/3
Asian aikaisempi käsittely
A on 30.10. - 19.11.2007 ostanut 445 R-nimistä osto-optiota (jäljempänä R-optiot) ja 2 400 U-nimistä osto-optiota (jäljempänä U-optiot). R-optioista A on maksanut vastiketta eli preemiota 4 867 425 euroa ja kuluja 64 959,26 euroa sekä U-optioista preemiota 3 528 750 euroa ja kuluja 47 462,38 euroa. A on 21.12.2007 toteuttanut optiot ostamalla niiden kohde-etuutena olleet osakkeet yhteensä 445 eurolla ja 2 400 eurolla.
A:n verotusta vuodelta 2007 toimitettaessa on vahvistettu optioista maksetuista preemioista ja kaupankäyntikuluista muodostuneet 4 932 384,26 euron ja 3 576 212,38 euron luovutustappiot.
Verotuksen oikaisulautakunta on päätöksellään 10.6.2010 hylännyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön oikaisuvaatimuksen luovutustappioiden poistamisesta tai ainakin niiden määrien alentamisesta.
Perusteluinaan verotuksen oikaisulautakunta on esittänyt muun ohella, että optio on hyödyke, jonka luovutukseen sovelletaan myyntivoiton verotusta koskevia säännöksiä. Jos osakeoptio toteutetaan option kohde-etuutena olevat osakkeet lunastamalla, optiosta saatu tai maksettu preemio ei ole osakkeiden kauppahinnan osa.
Keskusverolautakunnalta on tapauksessa KVL 231/1989 pyydetty ennakkotietoa siitä, onko option ostamisen yhteydessä maksettu preemio kauppahinnan osa, jos osakeoptio toteutetaan eli ostetaan tai myydään option kohde-etuutena olevat osakkeet. Antamassaan ennakkotiedossa keskusverolautakunta on lausunut seuraavasti: "J:n myyntioption asettajana tai osto-option ostajana option toteutuksen yhteydessä osakkeista suorittama lunastushinta on hänen osakkeista suorittamansa hankintahinta. Kun osakeoptio toteutetaan option kohde-etuutena olevat osakkeet lunastamalla, J:n optiosta saama preemio ei ole osakkeista suoritettavan kauppahinnan osa." Kyseisessä ratkaisussa on ollut kysymys tuloverolain soveltamisesta.
Tuloverolaissa ei ole säännöstä reaalitoteutuksena toteutettavasta vakioidusta optiosta maksetun preemion jaksottamisesta. Oikeuskirjallisuudessa vakiintuneen kannan ja vallitsevan verotuskäytännön mukaan maksettu preemio ei vaikuta vakioidulla optiolla hankittavan omaisuuden hankintamenon laskentaan, vaan option toteutushetkellä option haltijan verotuksessa realisoituu aina preemion ja option hankintakustannusten summan suuruinen luovutustappio.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että R-optioista ja U-optioista vahvistetut luovutustappiot poistetaan.
Perusteluinaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on esittänyt muun ohella, että kyseisten niin sanottujen deep in the money -optioiden toteutushinnalla ei ole mitään liittymää kohde-etuutena olleiden osakkeiden arvoon. Tuloverolaissa ei ole optioiden osalta sellaista positiivista lainsäädäntöä, jonka nojalla optioiden verotuksessa olisi noudatettava muunlaisia periaatteita kuin muutoin vastikkeellisesti hankittujen merkintäoikeuksien perusteella hankittuja osakkeita luovutettaessa. Nyt kyseessä olevaa oikeuskysymystä ei ole ratkaistu keskusverolautakunnan ratkaisussa KVL 231/1989. Kuten oikeuskirjallisuudessakin on todettu, ratkaisu ei vastaa oikeustoimen taloudellista sisältöä nyt ratkaistavan kaltaisessa asiassa. Näin ollen kyseisten osakkeiden osto-oikeuksista maksetut preemiot on taloudellisen luonteensa mukaisesti katsottava osakkeiden hankintamenona vähennettäväksi vasta, kun osakkeet aikanaan myydään.
A on antanut vastineen ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö vastaselityksen.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hallinto-oikeus on hyväksynyt valituksen.
Perustelut
Sovellettavien säännösten sisältöä
Tuloverolain 45 §:n 1 momentin mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa siten kuin tuloverolain 2 luvussa säädetään. Lain 45 §:n 2 momentissa säädetään muun ohella, ettei luovutuksena pidetä osakeyhtiölaissa tarkemmin säädetyn vaihtovelkakirjan vaihtamista yhtiön osakkeisiin eikä siinä mainittuun optiolainaan liittyvän osakkeiden merkintäoikeuden käyttämistä. Lain 45 §:n 3 momentin mukaan omaisuuden luovutusvoittoon rinnastetaan lain 50 §:n 3 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetusta termiinisopimuksesta syntynyt voitto.
Tuloverolain 46 §:n 1 momentin mukaan omaisuuden luovutuksesta saadun voiton määrä lasketaan siten, että luovutushinnasta vähennetään omaisuuden hankintamenon poistamatta olevan osan ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärä.
Tuloverolain 50 §:n 1 momentin mukaan omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja kolmena sitä seuraavana vuotena sitä mukaa kuin voittoa kertyy, eikä sitä oteta huomioon pääomatulolajin alijäämää vahvistettaessa. Säännöksen 3 momentin 1 kohdan mukaan luovutustappioon rinnastetaan kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä annetussa laissa (772/1988) tarkoitetun vakioidun option raukeaminen ja vakioidusta termiinisopimuksesta aiheutunut tappio.
Asiassa saatu selvitys
A on 30.10. - 19.11.2007 ostanut 445 R-nimistä osto-optiota ja 2 400 U-nimistä osto-optiota. R-optioista A on maksanut preemiota 4 867 425 euroa ja kaupankäyntikuluja 64 959,26 euroa sekä U-optioista preemiota 3 528 750 euroa ja kuluja 47 462,38 euroa. A on sovittuna eräpäivänä 21.12.2007 toteuttanut optiot ostamalla niiden kohde-etuutena olleet R AG:n osakkeet (R-osakkeet) ja U Oyj:n osakkeet (U-osakkeet) optiosopimuksissa määritellyllä kauppahinnalla eli 0,01 eurolla osakkeelta. A on siten maksanut 44 500 R-osakkeesta kauppahintana yhteensä 445 euroa ja 240 000 U Oyj:n osakkeesta yhteensä 2 400 euroa. R-osakkeen arvo on ollut hankinta-ajankohtana 102 euroa ja U-osakkeen arvo 13,51 euroa.
A on vaatinut verotuksessa vahvistettavaksi optioiden lunastuksesta aiheutuneina tappioina preemioista ja kaupankäyntikuluista muodostuneet 4 932 384,26 euron ja 3 576 212,38 euron luovutustappiot. Ennen verotuksen toimittamista A:lta on pyydetty selvitystä siitä, miten luovutustappiot ovat realisoituneet, ja tämän jälkeen hänelle on lähetetty vielä uusi kuulemiskirje. Sen mukaan kyseessä olevia osakejärjestelyjä, joissa optioista maksetut preemiot kuluineen ovat muodostaneet R-osakkeiden kokonaishinnasta noin 99,98 prosenttia ja U-osakkeiden kokonaishinnasta 99,85 prosenttia, tulee käsitellä varsinaisen luonteensa mukaisesti siten, että maksetut preemiot ja kulut katsotaan osakkeiden hankintamenoon kuuluviksi eriksi. Verotuksessa on kuitenkin päädytty vahvistamaan vaaditut luovutustappiot.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön ja A:n hallinto-oikeudelle ja verotuksen oikaisulautakunnalle esittämissä kirjelmissä ja asiantuntijalausunnossa on viitattu useisiin optioita koskeviin korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiin (muun ohella KHO 1990 B 511, 1993 T 3914 ja 1999 T 2410) sekä keskusverolautakunnan ennakkoratkaisuihin (muun ohella KVL 231/1989 ja 247/1989).
Oikeudellinen arviointi
Asiassa on kysymys siitä, luetaanko tuloverolain mukaan verotettavan osto-optioiden haltijan maksamat yhteensä noin 5,0 miljoonan euron ja 3,5 miljoonan euron preemiot ja kaupankäyntikulut kauppahinnaltaan yhteensä 445 euron ja 2 400 euron osakkeiden hankintamenoon vai muodostuuko niistä vuoden 2007 verotuksessa vähennyskelpoiset luovutustappiot, kun optiot on toteutettu kohde-etuutena olleet osakkeet lunastamalla.
Tuloverolain pääsäännön mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa. Poikkeuksena tästä on säädetty, ettei luovutuksena pidetä muun ohella osakeyhtiölaissa tarkoitetun vaihtovelkakirjan vaihtamista yhtiön osakkeisiin eikä siinä mainittuun optiolainaan liittyvän osakkeiden merkintäoikeuden käyttämistä.
Edelleen tuloverolain pääsäännön mukaan omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta. Erikseen on säädetty, että luovutustappioon rinnastetaan vakioidun option raukeaminen ja vakioidusta termiinisopimuksesta aiheutunut tappio.
Optio on eräissä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä ja keskusverolautakunnan ennakkoratkaisuissa katsottu itsenäiseksi hyödykkeeksi, jota koskeva (preemio)tulo syntyy, kun optiosopimus tehdään. Ratkaisut koskevat kuitenkin option asettajan verotusta, eikä tuloverolain mukaan verotettavan option haltijan verotus ole ratkaisuissa ollut korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä. Tästä huolimatta oikeuskirjallisuudessa ja Verohallinnon julkaisemista henkilöverotuksen käsikirjoista ainakin osin ilmenevässä verotuskäytännössä on edellä mainittuihin ratkaisuihin viitaten katsottu, että tuloverolain mukaan verotettavan osto-option haltijan maksama preemio muodostaa osakkeiden hankintamenosta erillisen luovutustappion. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain osalta oikeustilaa on muutettu vuoden 2003 alusta voimaan tulleella 27 d §:llä. Tuon säännöksen 3 momentin mukaan jos enintään 18 kuukauden pituisen osto-option haltija toteuttaa option hankkimalla kohde-etuuden, omaisuuden hankintamenoksi katsotaan määrä, joka vastaa sopimuksen mukaista kohde-etuuden hankintahintaa lisättynä maksetun preemion määrällä. Sen sijaan tuloverolain mukaan verotettavien verovelvollisten osalta verotuskohtelu perustuu edelleen edellä mainittuihin tuloverolain 2 luvun luovutusvoittoverotusta koskeviin yleissäännöksiin.
Kyseessä olevat optiot ovat niin sanottuja deep in the money -optioita, joiden 0,01 euron sovitut toteutushinnat eivät ole olleet missään suhteessa optioiden kohteena olleiden pörssiosakkeiden 102 euron ja 13,51 euron käypiin arvoihin. Sen sijaan preemiot ovat olleet arvoltaan hyvin lähellä osakkeiden pörssiarvoa, joten ne ovat taloudelliselta kannalta selvästi kohdistuneet osakkeiden hankintaan. Optioiden hankintaan loka-marraskuussa ei siten ole sisältynyt todellista riskiä optioiden raukeamisesta ja maksettujen preemioiden menettämisestä sovittuna eräpäivänä joulukuussa. Kyseisen kaltaisten, vasta sovellettavien tuloverolain säännösten säätämisen jälkeen yleistyneiden sijoitusinstrumenttien erityispiirteitä ei ole otettu tuloverolain säännöksiä säädettäessä huomioon. Ei voida myöskään päätellä, että elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 27 d §:ää säädettäessä tarkoitus olisi ollut eriyttää tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan verotettavien verovelvollisten kohtelut. Tässä tilanteessa järjestelyn selkeän taloudellisen luonteen ja tuloverolain tarkoituksen mukaista on, ettei 21.12.2007 tapahtunutta optioiden toteuttamista osakkeet lunastamalla pidetä sellaisena erillisenä luovutuksena, jonka johdosta preemioista ja kuluista tulisi vahvistaa A:n vuoden 2007 verotuksessa luovutustappiot.
Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet
Tuloverolaki 45 §, 46 § 1 momentti, 50 § 1 momentti (980/1999) ja 3 momentti 1 kohta
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja optioista muodostuneet vähennyskelpoiset luovutustappiot vahvistetaan säännönmukaisessa verotuksessa vahvistetuin tavoin eli R-optioiden osalta 4 932 384,26 euroa ja U-optioiden osalta 3 576 212,38 euroa. Verovelvolliselle on joka tapauksessa annettava luottamuksensuojaa, ja optioista aiheutuneiden tappioiden vähennyskelpoisuus on toissijaisesti vahvistettava tällä perusteella. Hallinto-oikeuden päätöksen täytäntöönpano on kiellettävä.
Asiasta on riidattomasti muodostunut vakiintunutta verovelvollisen kannan mukaista verotuskäytäntöä, oikeuskirjallisuudessa asiaan on otettu melko laajasti kantaa ja kannanotot ovat olleet yksimielisesti samansuuntaisia verovelvollisen kannan kanssa. Sama tulkinta on vahvistettu myös Verohallinnon ohjeissa. Vaikka katsottaisiin, ettei kysymystä olisi ratkaistu keskusverolautakunnan päätöksin vuonna 1989, kahdenkymmenen vuoden aikana kertynyttä verotuskäytäntöä, Verohallinnon nimenomaisia ohjeita ja oikeuskirjallisuuden yksimielisiä kannanottoja ei ole mahdollista sivuuttaa siten kuin hallinto-oikeus on ratkaisussaan tehnyt. Muodostunut verotuskäytäntö, Verohallinnon ohjeiden kannanotot ja oikeuskirjallisuudessa esitetyt tulkintasuositukset eivät ole väitetyin tavoin virheellisiä.
Keskusverolautakunnan ratkaisun KVL 231/1989 ja sen perusteella annetun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 1990 B 538 perusteella on selvää, että keskusverolautakunta on tarkoittanut ottaa kantaa ennakkotiedon hakijan asemaan sekä option asettajana että option haltijana. Optiopreemiota ei kummassakaan tilanteessa tule pitää hankintamenon osana, vaan optio on kohde-etuudesta erillinen hyödyke, jonka toteutuksen yhteydessä preemiosta realisoituu luovutusvoitto tai -tappio. Tätä tulkintaa tukee myös se, että optiosopimus ja siten optiopreemio tosiasiassa liittyy kohde-etuuteen läheisemmin osto-option asettajan kuin option haltijan kannalta, sillä optiosopimus velvoittaa sitovasti asettajan kohde-etuuden luovutukseen, kun taas option haltijan osalta tällaista sidonnaisuutta ei ole. Preemion lukemiseen osaksi hankintamenoa on siten paremmat perusteet option asettajan kuin haltijan osalta.
Keskusverolautakunnan ratkaisun KVL 247/1989 ja sen perusteella annetun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 1990 B 511 perusteella on todettavissa, että elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan verotettavan option haltijan maksaman preemion verotuksen osalta ratkaisu on yhtenevä tuloverolain mukaan verotettavan verovelvollisen verotusta koskevan ratkaisun KVL 231/1989 kanssa. Optio on erillinen hyödyke, jonka toteutus realisoi verotettavan voiton tai tappion. Preemio ei ole osa option kohde-etuutena olevien osakkeiden hankintamenoa. Jo ratkaisujen sanamuodosta ilmenee ja oikeuskirjallisuudessa ja verotuskäytännössä on laajasti hyväksytty käsitys, ettei elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja tuloverolain mukaan verotettavien verovelvollisten välillä ollut ennen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 27 d §:n säätämistä mitään eroa maksetun optiopreemion jaksottamisessa.
Kun ratkaisusta KVL 247/1989 ilmenevin tavoin preemiota ei voitu lukea osaksi hankintamenoa edes kirjanpitovelvollisen ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan verotettavan verovelvollisen suoriteperusteisessa verotuksessa, ei tämä ole perusteltavissa ei-kirjanpitovelvollisen yksityishenkilön tuloverolain mukaisessa verotuksessa, jossa noudatetaan kassaperiaatetta.
Oikeuskirjallisuudessa on edellä mainittujen ratkaisujen jälkeen vakiintuneesti ja johdonmukaisesti pidetty optiota verotuksessa itsenäisenä, kohde-etuudesta erillisenä hyödykkeenä. Option haltijan maksamaa preemiota on siten pidetty option eikä kohde-etuutena olevan osakkeen hankintamenona, ja maksetusta preemiosta on katsottu realisoituvan vähennyskelpoinen tappio option reaalitoteutuksen yhteydessä.
Verovuotta 2007 koskevassa Henkilöverotuksen käsikirjassa 2008 lausutaan osakeoption verotuksesta ja option erillisyydestä kohde-etuudesta muun muassa seuraavaa: ''Optio on hyödyke, jonka luovutukseen sovelletaan myyntivoiton verotusta koskevia säännöksiä (KVL 231/1989). Option asettajan saama preemio on hänen veronalaista tuloaan sinä verovuonna, jonka aikana se on ollut hänen nostettavissaan. (...) Option asettajan saamaa preemiota pidetään omaisuuden luovutuksesta saatuna tulona, josta voidaan vähentää hankintameno-olettama (KHO 1999/2410). Jos osakeoptio toteutetaan option kohde-etuutena olevat osakkeet lunastamalla, optiosta saatu tai maksettu preemio ei ole osakkeiden kauppahinnan osa.''
Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 27 d §:ää koskevassa hallituksen esityksessä (HE 84/2002 vp) todetaan muutosta edeltävän nykytilan osalta, että ostajan suorittaman preemion verotuskohtelu perustuu keskusverolautakunnan ratkaisuun KVL 247/1989. Hallituksen esityksessä todetaan nimenomaisesti, että muutoksilla ei olisi laajempaa tulkinta- tai muutakaan vaikutusta ja että johdannaisia koskevan verosääntelyn mahdollisiin muihin tarkistustarpeisiin palataan tarvittaessa myöhemmin.
Muun muassa Verohallinnon 11.4.2003 antamassa ohjeessa "Elinkeinoverolain uudet johdannaisinstrumentteja koskevat säännökset" (diaarinumero 945/345/2003) mainitaan yksiselitteisesti, että elinkeinotulon verottamisesta annetun lain uudet säännökset eivät koske tuloverolain mukaan verotettavia verovelvollisia. Sama kanta on toistettu verovuotta 2007 koskevassa Henkilöverotuksen käsikirjassa 2008.
Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 27 d §:ää ei ole tarkoitettu sovellettavaksi muiden kuin tuon lain mukaan verotettavien verovelvollisten verotuksessa. Tuloverolain mukaan verotettavien verovelvollisten osalta optiopreemioiden verotusta koskeva oikeustila on säilynyt elinkeinotulon verottamisesta annettuun lakiin tehdyn muutoksen jälkeenkin ennallaan.
Verovelvollinen on toiminut optiotransaktioissaan vilpittömässä mielessä optiopreemiota koskevan, jo vuodesta 1989 vakiintuneen oikeus- ja verotuskäytännön sekä Verohallinnon julkaistujen ohjeiden mukaisesti. Verohallinnon kysymyksessä olevaa verovuotta koskevassa Henkilöverotuksen käsikirjassa on nimenomaisesti vahvistettu, ettei option haltijan maksama preemio ole option reaalitoteutuksessa lunastettavan kohde-etuuden kauppahinnan osa ja ettei elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 27 d §:n säännöksiä sovelleta tuloverolain mukaisesti verotettaviin verovelvollisiin. Jos korkein hallinto-oikeus päätyy hylkäämään verovelvollisen ensisijaisen vaatimuksen, asiaa on joka tapauksessa pidettävä verotusmenettelystä annetun lain 26 §:ssä tarkoitetuin tavoin epäselvänä ja tulkinnanvaraisena ja verovelvolliselle on annettava asiassa luottamuksensuojaa.
Hallinto-oikeuden päätös ja siitä aiheutuva verotus loukkaa myös verovelvollisen omaisuuden suojaa. Päätös ei ole perustunut Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämällä tavalla lakiin, koska se on ollut vastoin vallitsevaa verotus- ja oikeuskäytäntöä sekä Verohallinnon ohjeistusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneessa ratkaisukäytännössä "lailla" tarkoitetaan paitsi kirjoitettua lakia myös kirjoitetun lain vakiintunutta tulkintakäytäntöä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan Serkov-tapauksessa 7.7.2011 katsonut, että tulkinnan taannehtiva muutos loukkaa omaisuuden suojaa.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastineen, jossa se on vaatinut valituksen hylkäämistä.
Asiassa on kysymys siitä, katsotaanko option haltijan osto-optioista maksama preemio osaksi osakkeiden hankintamenoa vai muodostuuko maksetusta preemiosta kuluineen itsenäinen luovutustappio, kun optio on toteutettu kohde-etuutena olleet osakkeet lunastamalla. Hallinto-oikeus on katsonut yksimielisessä päätöksessään, että preemio on osa osakkeiden hankintamenoa, eikä optioista vahvisteta preemion ja kaupankäyntikulujen suuruista luovutustappiota.
Asiasta ei ole olemassa julkaistua korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä. Oikeuskäytäntö koskee option asettajan verotusta tai option verottamista elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan. Nyt käsillä olevassa asiassa verovelvollista on verotettu tuloverolain mukaan ja hän on ollut option haltijana eikä asettajana. Osto-option haltijan optiosta maksaman preemion verotuskohtelusta ei ole oikeuskäytäntöä.
Verovelvollisen väittämä vakiintunut verotuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus perustuvat asiassa pitkälti keskusverolautakunnan ratkaisuun KVL 231/1989 ja siitä esitettyihin kannanottoihin. Oikeuskirjallisuudessa esitetyt tulkinnat ovat edellä mainitun ratkaisun sisältö ja tuloverolain säännökset huomioon ottaen turhan pitkälle vietyjä.
Myös Henkilöverotuksen käsikirjan kanta pohjautunee ratkaisuun KVL 231/1989. Käsikirjan (Henkilöverotuksen käsikirja 2008. Verovuosi 2007. Verohallituksen julkaisu 43.08, s. 127) kannanotto menee keskusverolautakunnan ratkaisua pidemmälle ottaessaan kantaa myös optiosta maksetun preemion luonteeseen. Ratkaisussa ei kuitenkaan ole lausuttu maksetun optiopreemion verotuksesta mitään. Käsikirjassa on ilmaistu keskusverolautakunnan ratkaisun tavoin, että preemio ei ole osakkeiden kauppahinnan osa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että osto-option haltijan maksama preemio ei voisi olla osa option perusteella lunastettujen osakkeiden hankintamenoa. Kauppahinnan ja hankintamenon käsitteet eivät ole yhteneväisiä.
Osto-option perusteella lunastettujen osakkeiden hankintamenon määräytymistä nyt käsillä olevassa asiassa voidaan periaatteessa verrata työsuhdeoption perusteella merkittyjen osakkeiden hankintamenon määräytymiseen. Verohallinnon työsuhdeoptioiden verotusta koskevan ohjeen (18.9.2006, diaarinumero 1259/31/2006) mukaan osakkeiden hankintamenona pidetään osakkeista ja optio-oikeudesta maksetun hinnan ja palkkana verotetun määrän summaa. Molemmissa tapauksissa osakkeiden hankintameno koostuu kauppahinnan lisäksi muista elementeistä, jotka tosiasiallisesti muodostavat osan osakkeiden hankintamenosta.
Verovelvollinen on nyt käsillä olevassa asiassa ostanut osto-optioita. Tässä tapauksessa ei ole kyse tuloverolain 50 §:n 3 momentin 1 kohdan tarkoittamasta vakioidun option raukeamisesta aiheutuvasta luovutustappiosta, koska optiot eivät ole rauenneet arvottomina. Kyse ei ole myöskään siitä, että verovelvollinen olisi myynyt tai muuten luovuttanut ostamansa osto-optiot, vaan hän on toteuttanut optiot lunastamalla kohde-etuutena olleet osakkeet. Tuloverolain luovutusvoittoa koskevien säännösten näkökulmasta nyt käsillä olevassa asiassa ei siten ole tapahtunut tappion realisoivaa luovutusta.
Kun osto-optio päättyy kohde-etuutena olevan osakkeen lunastukseen, osto-option haltijalle ei aiheudu menetystä, vaan hän saa option tarkoittamat osakkeet toteutushinnalla itselleen. Järjestelyn tosiasiallinen lopputulos selviää vasta, kun kyseiset osakkeet myydään. Osakkeiden osto-optioista maksetut erät on katsottava niiden luonteen mukaisesti osakkeiden hankintamenona vähennettäviksi suorituksiksi, kun kyseisillä optioilla ostetut osakkeet aikanaan myydään. Näitä eriä ei siten voida vähentää tuloverolain 50 §:n tarkoittamina luovutustappioina.
Verovelvollisen valituksen mukainen verotus johtaisi suoritetun oikeustoimen tosiasiallista taloudellista sisältöä vastaamattomaan lopputulokseen: osto-option haltija saisi vähentää lähes koko osakehankintansa hankintamenon luovutustappiona ostaessaan option kohde-etuutena olevat osakkeet. Osakkeiden hankintamenoksi katsottaisiin yksi sentti osakkeelta ja luovutettaessa osakkeet tämän jälkeen luovutusvoittoverotuksessa sovellettaisiin perusteettomasti joko 20 tai 40 prosentin hankintameno-olettamaa. Verovelvolliselle ei ole myöskään aiheutunut järjestelystä tosiasiallisesti riskiä preemion menettämisestä ottaen huomioon preemion suuruuden ja option alhaisen toteutushinnan ja option oston ja toteutushetken välisen lyhyen ajan.
Hallinto-oikeuden päätöksen mukainen verotus ei loukkaa perustuslain säännöksiä eikä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettua omaisuudensuojaa.
Verovelvollisen voidaan tässä tapauksessa katsoa toimineen vilpittömässä mielessä. Hän ei ole kuitenkaan osoittanut, että hänen verotuksessaan olisi aikaisemmin tehty osto-option preemion verotuksesta päätöksiä. Hänelle ei ole myöskään annettu preemion verokohtelusta sellaista ohjeistusta, jonka perusteella hänen voitaisiin katsoa toimineen.
Henkilöverotuksen käsikirjassa on mainittu, että optiosta maksettu preemio ei ole osakkeiden kauppahinnan osa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että preemiota ei voitaisi pitää osana osakkeiden hankintamenoa. Käsikirjassa on vain haluttu käyttää sanatarkasti keskusverolautakunnan päätöksen sanamuotoa ottamatta kantaa pidemmälti kuin keskusverolautakunta on tehnyt. Asiassa ei ole ollut sellaista viranomaisen omaksumaa käytäntöä tai sen antamia ohjeita, joiden perusteella verovelvolliselle voitaisiin myöntää luottamuksensuojaa.
A on antanut vastaselityksen. Ainoa johdonmukainen ja uskottava tulkinta keskusverolautakunnan ratkaisusta 231/1989 on, että ratkaisussa on otettu kantaa optiopreemion luonteeseen ja käsittelyyn sekä option haltijan että option asettajan osalta. Tämä on myös Verohallinnon Henkilöverotuksen käsikirjassa ja oikeuskirjallisuudessa laajasti, yksimielisesti ja vakiintuneesti omaksuttu kanta.
Verovelvollisen käsityksen mukaan ainakin Uudenmaan verotuksen oikaisulautakunnassa on vastaavan kaltaisissa tilanteissa deep in the money -optioiden preemioista muodostuneita tappioita viime vuosinakin hyväksytty vähennyskelpoisiksi.
Henkilöverotuksen käsikirjan ilmaisun "kauppahinta" on tulkittava tässä yhteydessä tarkoittavan myös hankintamenoa. Mikäli Verohallinnon ohjeen katsottaisiin tältä osin olevan epäselvä tai ristiriitainen, ei tulkintaa pitäisi tällaisessa tapauksessa ratkaista verovelvollisen vahingoksi.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut lisävastineen.
A on antanut lisävastaselityksen, jossa hän on vaatinut myös oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt A:lle valitusluvan ja tutkinut asian.
1. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja toimitettu verotus saatetaan voimaan.
2. A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.
3. Lausuminen hallinto-oikeuden päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.
Perustelut
1. Pääasia
Sovelletut oikeusohjeet
Tuloverolain 45 §:n 1 momentin mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa siten kuin tuloverolain III osan 2 luvussa säädetään.
Saman pykälän 2 momentin (1136/2005) mukaan luovutuksena ei pidetä osakeyhtiölain (734/1978) 5 luvun 1 §:ssä mainitun vaihtovelkakirjan vaihtamista yhtiön osakkeisiin eikä siinä mainittuun optiolainaan liittyvän osakkeiden merkintäoikeuden käyttämistä.
Tuloverolain 46 §:n 1 momentin (728/2004) mukaan omaisuuden luovutuksesta saadun voiton määrä lasketaan siten, että luovutushinnasta vähennetään omaisuuden hankintamenon poistamatta olevan osan ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärä.
Tuloverolain 50 §:n 1 momentin (980/1999) mukaan omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja kolmena sitä seuraavana vuotena sitä mukaa kuin voittoa kertyy, eikä sitä oteta huomioon pääomatulolajin alijäämää vahvistettaessa.
Saman pykälän 3 momentin (980/1999) 1 kohdan mukaan luovutustappioon rinnastetaan myös kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä annetussa laissa (772/1988) tarkoitetun vakioidun option raukeaminen ja vakioidusta termiinisopimuksesta aiheutunut tappio.
Verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n (477/1998) 2 momentin mukaan jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä ja jos verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti, on asia ratkaistava tältä osin verovelvollisen eduksi, jos ei erityisistä syistä muuta johdu.
Saatu selvitys
A on 30.10. - 19.11.2007 ostanut 445 R-nimistä osto-optiota ja 2 400 U-nimistä osto-optiota. Optioiden kohde-etuutena ovat olleet itävaltalaisen R AG:n ja suomalaisen U Oyj:n osakkeet. R-optioista A on maksanut preemiota 4 867 425 euroa ja kaupankäyntikuluja 64 959,26 euroa sekä U-optioista preemiota 3 528 750 euroa ja kuluja 47 462,38 euroa. A on sovittuna eräpäivänä 21.12.2007 toteuttanut optiot ostamalla niiden kohde-etuutena olleet R AG:n ja U Oyj:n osakkeet optiosopimuksissa määritellyllä kauppahinnalla eli 0,01 eurolla osakkeelta. A on siten maksanut 44 500 R AG:n osakkeesta kauppahintana yhteensä 445 euroa ja 240 000 U Oyj:n osakkeesta yhteensä 2 400 euroa.
Johtopäätökset
Asiassa on kysymys siitä, luetaanko A:n edellä mainituista optioista maksamat preemiot ja kaupankäyntikulut optioiden perusteella hankittujen osakkeiden hankintamenoon vai muodostuuko niistä vuoden 2007 verotuksessa vähennyskelpoinen luovutustappio.
A on toteuttanut osto-optiot lunastamalla niiden kohde-etuutena olleet osakkeet. Kysymys ei näin ollen ole tuloverolain 50 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta option raukeamisesta. A ei ole myöskään myynyt tai muuten luovuttanut kysymyksessä olevia optioita.
Tuloverolaissa ei ole säännöksiä optioista maksetun preemion jaksottamisesta tilanteessa, jossa optioita ei luovuteta vaan niiden perusteella hankitaan niiden kohde-etuutena olevat osakkeet.
Osto-optiot on käytetty niiden kohde-etuutena olleiden osakkeiden hankintaan. Maksetun preemion jaksottamisesta ei ole säädetty erikseen. Näin ollen preemio kaupankäyntikuluineen luetaan osaksi niiden osakkeiden hankintamenoa, jotka optioiden perusteella hankitaan, eikä preemiota kaupankäyntikuluineen tule vähentää optioiden käyttöhetkellä.
Edellä mainituilla perusteilla A:lle ei muodostu osto-optioista maksetuista preemioista eikä niiden hankintaan liittyvistä kuluista sellaista luovutustappiota, joka voitaisiin vähentää verovuoden 2007 verotuksessa.
Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, onko asia ratkaistava verovelvollisen eduksi verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n 2 momentin perusteella.
Vuonna 2008 julkaistussa verovuotta 2007 koskevassa Henkilöverotuksen käsikirjassa (Verohallituksen julkaisu 43.08) on todettu, että jos osakeoptio toteutetaan option kohde-etuutena olevat osakkeet lunastamalla, optiosta saatu tai maksettu preemio ei ole osakkeiden kauppahinnan osa. Sama kannanotto on sisältynyt vuonna 2007 julkaistuun verovuotta 2006 koskevaan Henkilöverotuksen käsikirjaan. Henkilöverotuksen käsikirjaan sisältyvästä kannanotosta on perustellusti luettavissa sellainen tulkintasuositus, että tuloverolain mukaisessa verotuksessa maksettu preemio ei ole osakkeiden hankintamenon osa.
Optioista maksetun preemion ja kaupankäyntikulujen jaksottaminen on ollut tulkinnanvarainen vuonna 2007, jolloin A on toteuttanut optiot ostamalla niiden kohde-etuutena olleet osakkeet. A:lla ei ole ollut syytä epäillä Henkilöverotuksen käsikirjassa lausutun kannanoton paikkansapitävyyttä, eikä hänelle näissä oloissa ole syntynyt tarvetta pyytää verotusmenettelystä annetun lain 8 luvussa (536/1996) tarkoitettua ennakkoratkaisua tai ennakkotietoa. A on toiminut vilpittömässä mielessä Henkilöverotuksen käsikirjassa esitetyn ohjeen mukaisesti. Kun asiassa ei ole ilmennyt sellaisia erityisiä syitä, joista muuta johtuisi, asia on ratkaistava A:n eduksi.
Edellä mainituilla perusteilla korkein hallinto-oikeus kumoaa Turun hallinto-oikeuden päätöksen ja saattaa toimitetun verotuksen voimaan.
2. Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä asianosaisesta on säädetty, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.
Koska oikeudenkäynnin ei ole katsottava johtuneen viranomaisen virheestä, on A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvattavaksi määräämisestä hylättävä.
3. Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.
Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Eila Rother, Hannele Ranta-Lassila, Timo Viherkenttä ja Leena Äärilä. Asian esittelijä Matti Haapaniemi.