KHO:2012:111
- Asiasanat
- Vammaispalvelu, Henkilökohtainen apu, Aivoverenvuoto, Ikääntymiseen liittyvä sairaus
- Tapausvuosi
- 2012
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 732/3/12
- Taltio
- 3389
85-vuotiaana aivoverenvuodon sairastaneella henkilöllä oli lääkärinlausunnon mukaan toiminnanohjausongelmia, hahmottamisvaikeuksia sekä muistin ja orientaation ongelmia, jotka heikensivät hänen kykyään huolehtia omista asioistaan. Kunnan viranomaiset olivat hylänneet hänen hakemuksensa saada vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) mukaista henkilökohtaista apua, koska toimintarajoitteet olivat tyypillisesti ikääntymiseen liittyviä eivätkä sen vuoksi oikeuttaneet vammaispalvelulaissa tarkoitettuun henkilökohtaiseen apuun.
Hallinto-oikeus totesi asianomaisen olleen ennen aivoverenvuotoa toimintakyvyltään ikäisekseen erinomaisessa kunnossa ja katsoi, etteivät aivoverenvuodon jälkeiset toimintarajoitteet johtuneet ikääntymisestä vaan sairaudesta. Asianomainen tarvitsi välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua kodin ulkopuolisissa toiminnoissa ja oli vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, jolle kunta oli velvollinen järjestämään henkilökohtaisen avun. Hallinto-oikeus kumosi kunnan perusturvalautakunnan päätöksen ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Korkein hallinto-oikeus hankki asiassa selvitystä muun ohella aivohalvausriskin ja iän välisestä yhteydestä. Korkein hallinto-oikeus totesi saadun selvityksen perusteella olevan perusteltua päätellä, että asianomaisen avuntarve johtui hänen sairastamastaan aivoverenvuodosta, joka oli seurausta ikääntyessä väistämättä tapahtuvasta elimistön heikkenemisestä ja rappeutumisesta. Avuntarve johtui näin ollen pääasiassa ikääntymiseen liittyvästä sairaudesta, eikä asianomaisella ollut oikeutta hakemaansa henkilökohtaiseen apuun. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi voimaan perusturvalautakunnan päätöksen.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3 §, 8 § 2 momentti sekä 8 c § 1 ja 3 momentti
Päätös, josta valitetaan
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 30.1.2012 nro 12/0070/3
Asian aikaisempi käsittely
A (s. 1923) on 4.2.2011 hakenut vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) mukaista henkilökohtaista apua 30 tuntia kuukaudessa.
Tammelan perusturvalautakunnan alainen viranhaltija oli 23.3.2011 hylännyt hakemuksen. Päätöksen perustelujen mukaan A:n toimintarajoitteet ovat tyypillisesti ikääntymiseen liittyviä eivätkä siten vammaispalvelulain henkilökohtaisen avun piiriin kuuluvia.
Tammelan perusturvalautakunta on 4.5.2011 hylännyt oikaisuvaatimuksen. Päätöksen perusteluissa todetaan muun ohella, että A on sairastanut aivoverenvuodon, johon sairastumisessa ikä on suurin riskitekijä. Muistin ja toiminnanohjauksen heikkeneminen ja ympäristön hahmottamisvaikeudet ovat tyypillisiä vanhuuteen ja A:n sairastamaan aivoverenvuotoon liittyviä ongelmia. Näin ollen henkilökohtaista avustajaa ei A:lle voida vammaispalvelulain mukaan myöntää.
Valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle
A on vaatinut, että perusturvalautakunnan päätös kumotaan ja hänelle myönnetään vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen avustaja. A:n avuntarve ei johdu normaalista ikääntymisestä. Ennen 2.3.2010 tapahtunutta aivoverenvuotoa A on ollut toimissaan täysin itsenäinen. Hänellä ei ole ollut käytössään lääkkeitä ja hänelle oli myös myönnetty ajokortti 90-vuotispäiväänsä eli vuoteen 2013 saakka.
Aivoverenvuodosta johtuen A tarvitsee nykyisin paljon apua. Hänellä on käytössään rollaattori ja turvaranneke. A:n vaikeutena ovat ajan ja paikan sekaannukset, eksyminen ja erilaiset hahmotushäiriöt. A:lla on todettu kohtalainen spatiaalisen orientoitumisen vaikeus. Siksi hänellä on toiminnan ohjausongelmia, hahmotusvaikeuksia sekä muistin ja orientaation puutteita. Nämä kaikki ovat seurausta aivoverenvuodosta.
Henkilökohtainen avustaja helpottaisi A:n osallistumista erilaisiin harrastustoimiin ja asiointiin.
Perusturvalautakunta on lausunnossaan esittänyt valituksen hylkäämistä. Viranhaltijapäätöstä tehtäessä pohjana oli tieto verenpainetaudista aivoverenvuotoon sairastumisen riskitekijänä. Yleisen aivoverenvuodon eli niin sanotun primaarin tai spontaanin aivoverenvuodon riski lisääntyy iän myötä. Nuorilla kohonnut verenpaine on harvinainen, iän mukana sen yleisyys lisääntyy varsinkin 40. ikävuodesta ylöspäin. A:lla on lääkitys verenpainetautiin. Ikääntymisestä johtuvat sairaudet tai toimintarajoitteet ovat vaikeasti määriteltäviä. Iän myötä ihminen muuttuu niin ulkoisesti havaittavasti kuin myös kehon sisäisesti. Eri sairaudet voidaan liittää ikään lääketieteen kautta saadun tiedon ja esiintymistiheyden avulla.
A on antanut selityksen.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut perusturvalautakunnan päätöksen ja palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:
Sovellettavat säännökset
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaista apua, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.
Saman lain 8 c §:n 1 momentin mukaan henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan tässä laissa vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella:
1) päivittäisissä toimissa;
2) työssä ja opiskelussa;
3) harrastuksissa;
4) yhteiskunnallisessa osallistumisessa; tai
5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.
Pykälän 2 momentin mukaan henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa.
Pykälän 3 momentin mukaan henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.
Esitetty selvitys
Neurologian erikoislääkärin 7.7.2010 antaman lääkärinlausunnon mukaan A:lla on 2.3.2010 ollut aivojen sisäinen verenvuoto sekä vasen hemipareesi. Hänen kuntoutumisensa on lähtenyt hyvin käyntiin ja vähitellen kävely on alkanut sujua ilman apuvälineitä. A on kuitenkin tarvinnut toisen henkilön apua tavaroiden löytämisessä, toiminnan suunnittelussa, tehtäväkokonaisuuksien hallinnassa ja turvallisuusseikkojen huomioimisessa. Hänen ongelmanaan ovat toiminnanohjauksen vaikeudet, visuospatiaalisen hahmottamisen ongelmat ja vasemman puolen huomioimattomuus. A:n toimintakyvystä lausunnossa todetaan, että A:n kävelysujuvuus heikkenee, jos huomio kiinnittyy ympäristön ärsykkeisiin. Kaatumisriski lisääntyy. Visuospatiaalisen hahmotusvaikeuden vuoksi A tarvitsee toisen henkilön varmistuksen ulkona liikkuessaan. A tarvitsee ohjausta ja varmistelua pukeutumisessa ja vaatehuollon hoitamisessa. Hän tarvitsee muistuttelua, ohjausta ja valvontaa itsestä huolehtimiseen liittyvissä päivittäisissä toimissa. A:n ruokailu onnistuu valmiilta tarjottimelta, mutta ruuanlaitossa hän tarvitsee jatkuvaa valvontaa ja ohjausta. A tarvitsee lääkkeiden ottamisen valvontaa. A tarvitsee toisen henkilön avun kodinhoitotehtävissä ja kodin ulkopuolisissa asioinneissa. Toiminnan ohjausongelmat, hahmottamisvaikeudet sekä muistin ja orientaation puutteet heikentävät A:n omien asioiden huolehtimista. A pystyy kuitenkin sanalliseen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Johtopäätöksenä lausunnossa on esitetty, että A tarvitsee apua, ohjausta ja valvontaa ulkona liikkuessaan, asiointitilanteissa ja kotona asuessaan kaikissa kodinhoitotehtävissä, keittiötehtävissä ja valvonnan tarvetta on myös itsestä huolehtimisessa.
Yleislääkärin 8.4.2011 antaman lääkärinlausunnon mukaan A on ennen aivoverenvuotoa ollut ikäisekseen sekä fyysisiltä että henkisiltä ominaisuuksiltaan erinomaisessa kunnossa. Selkäkipua on ollut nikamamurtuman seurauksena, mutta liikkuminen on ollut varsin vaivatonta. Kognitiivisilta ominaisuuksiltaan A on ollut täysin omatoiminen.
Fysioterapeutin 26.4.2011 antaman fysioterapiapalautteen mukaan A:n liikkumisessa on selvästi havaittavissa neurologisia oireita. Hänellä on tasapaino- ja hahmottamisvaikeuksia ja portaissa liikkuminen on epävarmaa hahmottamisvaikeuksien takia. A:n pukeutuminen itsenäisesti on vaikeutunut. Hänellä on myös ongelmia ruuan lämmityksen kanssa. Kellonajan ja päivien hahmottamisvaikeudet hankaloittavat A:n arjessa selviytymistä ja hänellä on myös eksymistaipumusta.
Sairaanhoidon ja perhetyön palveluyritys Kotoisan 26.4.2011 päivätystä kirjelmästä ilmenee, että yritys on toiminut A:n kotiapuna yhteistyössä Kirstin siivous ja hoivapalvelun kanssa 9.3.2011 alkaen. Kotoisa on tarjonnut A:lle apua pukeutumisessa, kodin siisteydestä huolehtimisessa, lääkkeiden oton valvonnassa, verenpaineen seurannassa, kodin ulkopuolisessa asioinnissa, lääkäriasioiden hoitamisessa sekä ruokailusta huolehtimisessa. Tavanomainen käynti on kestänyt noin tunnin ja käyntejä on ollut arkipäivisin yhdestä kahteen.
Asiakirjoihin on liitetty myös A:ta koskevia kuntoutusselosteita.
Vammaispalveluhakemuksessaan A on ilmoittanut tarvitsevansa henkilökohtaista avustajaa kodin ulkopuoliseen toimintaan, yhdistystoimintaan, erityisryhmissä käynteihin, harrastuksiin ja asiointeihin sekä kyläilyihin. A:n kulkeminen yksin on epävarmaa hahmottamisen, tarkkaavaisuuden ja muistin ongelmien sekä eksymistaipumuksen vuoksi.
Johtopäätökset
Viranhaltija on A:n hakemuksen hylätessään katsonut, että vuonna 1923 syntyneen A:n toimintarajoitteet johtuvat ikääntymisestä eikä A siten olisi vammaispalvelulain 8 c §:ssä tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, joka olisi oikeutettu henkilökohtaiseen apuun.
Edellä selostetuista A:ta koskevista lääkärinlausunnoista ilmenee, että ennen aivoverenvuotoa A on ollut toimintakyvyltään ikäisekseen erinomaisessa kunnossa ja aivoverenvuodon jälkeisessä tilanteessa hän tarvitsee runsaasti apua. Vaikka A onkin ollut jo iäkäs aivoverenvuodon sattuessa, eivät hänellä aivoverenvuodon jälkeen ilmenneet toimintarajoitteet ole johtuneet ikääntymisestä vaan sairaudesta. Tästä sairaudestaan johtuen A tarvitsee välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua hakemuksessa esitetyissä kodin ulkopuolisessa asioinnissa ja harrastuksissa. A:lla on muistitoimintojen vaikeuksia, mutta asiassa ei ole edes väitetty eikä asiakirjoista muutoinkaan ilmene, että A:lla ei olisi vammaispalvelulain 8 c §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin voimavaroja määritellä avun sisältöä ja toteutustapaa. Ottaen huomioon A:n avun tarpeesta esitetyt seikat, A on vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, jolle kunta on velvollinen järjestämään vammaispalvelulaissa tarkoitetun henkilökohtaisen avun. Perusturvalautakunnalla on ollut asiassa toinen käsitys, joten asia on palautettava lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Ennen asian käsittelemistä uudelleen lautakunnan tulee vammaispalvelulain 3 a §:ssä säädetyin tavoin laatia palvelusuunnitelma A:n avun tarpeen ja laajuuden selvittämiseksi. Henkilökohtaisen avun järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on vammaispalvelulain 8 d §:n mukaan otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset. Kun henkilökohtaisen avun järjestämistapa kuitenkin on kunnan päätettävissä, hallinto-oikeus ei ensi asteena ota ratkaistavakseen, tuleeko henkilökohtainen apu järjestää A:n hakemuksessaan esittämällä tavalla.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Tammelan perusturvalautakunta on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan.
Vaatimuksensa tueksi lautakunta on esittänyt muun ohella seuraavaa:
Vammautumisessa ihminen on ennen vammaisuutta terve. Vammautuminen saattaa niin nuorella kuin vanhalla ihmisellä tapahtua äkillisesti. Kysymys on siitä, onko aivoverenvuoto sairautena ikääntymiseen liittyvä. Hallinto-oikeus ei ole ottanut tähän kantaa, vaan on pitänyt sairautta ja ikääntymistä toisensa poissulkevina perusteina toimintakyvyn rajoittumiselle.
Perusturvalautakunta on viitannut terveyskirjaston, therapia fennican ja neurokirurgian nettisivuilta löytyviin tietoihin aivoverenvuodosta. Niiden perusteella voidaan toisaalta päätellä, että ikä aiheuttaa verenpainetautia ja suonenseinämien muutoksia, ja toisaalta todeta, että muutos ei välttämättä ole äkillinen; äkillinen voi olla ainoastaan esiintymistapa. Mitä enemmän ikää on, sitä ilmeisempää on suonenseinämien haurastuminen. A:n kohdalla ikää on jo huomattavasti. Hänellä on myös verenpainetauti. Kehon sisällä tapahtuva rappeutuminen ei tule samalla tavalla ilmi kuin jokin muu vanhenemiseen liittyvä heikentyminen, kuten lihasvoiman tai näön heikkeneminen. A:n avun tarve johtuu hänen ikääntymiseensä liittyvästä sairaudesta.
A on antanut selityksen. A on ennen aivoverenvuotoa ollut täysin itsenäinen ja hoitanut kaikki omat asiansa. Tämän vuoksi hänen avun tarpeensa on katsottava johtuvan sairaudesta.
Tammelan perusturvalautakunta on antanut vastaselityksen.
Sosiaali- ja terveysministeriö on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antanut asiassa lausunnon, jossa on todettu muun ohella seuraavaa:
Aivohalvauksessa aivokudosta tuhoutuu äkisti verenkierron häiriintymisen vuoksi. Aivohalvaus voi johtua pääosin kahdesta syystä, aivovaltimo joko tukkeutuu tai vuotaa. Valtimon tukkeuma aiheuttaa hapenpuutteen verisuonen suonitusalueella, jolloin tälle alueelle syntyy kuolio. Aivoverenvuodossa verenkierto vähenee vuotavan suonen alueella. Lisäksi veren vuotaminen aivokudokseen aiheuttaa painetta ympärillä oleviin alueisiin, minkä seurauksena lähellä olevan hermokudoksen toiminta häiriintyy. Molemmissa tapauksissa oireet ja jälkiseuraukset ovat hyvin samanlaisia. Yleisin oire on toisen tai molempien raajojen toimintahäiriö ja halvaantuminen, joka syntyy yleensä äkisti ja jää monesti pysyväksi hoidosta ja kuntoutuksesta huolimatta. Muut oireet, kuten puhekyvyn menetys, ovat tavallisia.
Suomessa sairastuu elämänsä ensimmäiseen aivohalvaukseen vuosittain noin 11 500 henkilöä. Yli 80 000 suomalaista eli 1,5 prosenttia väestöstä on sairastanut aivohalvauksen. Kohtauskuolleisuus on puolittunut sitten 1970-luvun, mutta edelleen viidesosa potilaista menehtyy kolmen kuukauden kuluessa sairastumisestaan. Aivohalvaukset aiheuttavat yhdeksän prosenttia kaikista kuolemista Suomessa. Aivojen verisuonen tukkeuman taustalla on tavallisimmin iän mukainen verisuonten kalkkeutuminen tai sydänsairauteen liittyvä verenkierron mukana kulkeutunut verihyytymä. Aivoverenvuodon takana on usein korkea verenpaine, joka voi rikkoa ikääntyneitä verisuonia.
Potilaiden keski-ikä on noin 75 vuotta ja aivohalvauksen ilmaantuvuus kasvaa voimakkaasti iän myötä. Suomessa sairastuu vuosittain kaksi tuhannesta 25 - 74-vuotiaasta ensimmäiseen aivohalvaukseen, 16 tuhannesta 75 - 84-vuotiaasta ja 30 tuhannesta yli 85-vuotiaasta. Yli 85-vuotiailla on siten 15-kertainen riski sairastua aivohalvaukseen. Heillä on usein myös muita sairauksia ja toimintakyvyn alenemista. Suhteellinen sairastavuuden nousu vanhemmissa ikäluokissa on merkittävästi voimakkaampaa, kun otetaan huomioon, että iäkkäitä ikäluokkia on huomattavan vähän erityisesti 70. ikävuoden jälkeen.
Aivohalvaus johtaa lähes kaikkien hengissä säilyneiden potilaiden osalta vuosikausia kestävään lisääntyneeseen, usein runsaaseen palvelujen tarpeeseen. Kolmen kuukauden kuluttua halvauksesta noin 50 - 70 prosenttia on toipunut päivittäisissä toimissaan itsenäisiksi, 15 - 30 prosenttia on jäänyt pysyvästi vammautuneiksi ja noin 20 prosenttia tarvitsee laitoshoitoa.
A on antanut selityksen lausunnon johdosta.
Merkitään , että korkein hallinto-oikeus on toisella tänään antamallaan päätöksellä hylännyt perusturvalautakunnan valituksen vammaisuuden perusteella A:lle järjestettävää kuljetuspalvelua koskevassa asiassa.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus kumoaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen ja saattaa voimaan Tammelan perusturvalautakunnan 4.5.2011 tekemän päätöksen.
Perustelut
Vammaispalvelulain 3 §:n mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve.
Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin (134/2010) mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, päivätoimintaa, henkilökohtaista apua sekä palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Kunnalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta palveluasumisen eikä henkilökohtaisen avun järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.
Vammaispalvelulain 8 c §:n (981/2008) 1 momentin mukaan henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella muun muassa päivittäisissä toimissa, harrastuksissa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Saman pykälän 3 momentin mukaan henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.
Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävä henkilökohtainen apu on kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva palvelu, jota koskevan vammaispalvelulain 8 c §:n säätäminen perustuu vammaispalvelulain muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen HE 166/2008 vp. Esityksessä on lausuttu muun ohella, että lähtökohtaisesti kaikki vaikeavammaiset henkilöt diagnoosiin ja ikään katsomatta voivat olla henkilökohtaisen avun piirissä. Pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista johtuva avun tarve ei kuitenkaan oikeuttaisi ehdotetussa laissa tarkoitettuun apuun. Vammaispalvelulain 8 c §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on vielä todettu, että ikääntymiseen liittyvä vammaisuus on erotettavissa normaaliksi katsottavasta ikääntymisestä. Pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista johtuva avun ja tuen tarve ei edelleenkään kuuluisi vammaispalvelulain nojalla järjestettäväksi. Tähän avun ja tuen tarpeeseen vastaaminen tapahtuisi muun sosiaali- ja terveydenhuollon yleis- ja erityislainsäädännön nojalla. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on samaa hallituksen esitystä koskevassa mietinnössään (StVM 32/2008 vp) vammaispalvelulain 8 c §:n osalta todennut, että yksittäistapauksissa saattaa syntyä rajanveto- ja tulkintaongelmia sen suhteen, onko kyse ikääntymiseen liittyvästä sairaudesta tai toimintarajoitteista johtuvasta avuntarpeesta. Valiokunta on kuitenkin korostanut, ettei uudella palvelulla ole tarkoitus korvata vanhusten kotipalveluita tai hoitoa ja hoivaa.
Kun otetaan huomioon A:n terveydentilasta esitetty selvitys sekä se edellä ilmenevä selvitys, joka on saatu aivohalvausriskistä vanhemmissa ikäluokissa, on perusteltua päätellä, että A:n avuntarve johtuu hänen sairastamastaan aivoverenvuodosta, joka on seurausta ikääntyessä väistämättä tapahtuvasta elimistön heikkenemisestä ja rappeutumisesta. Näin ollen avun tarve johtuu pääasiassa ikääntymiseen liittyvästä sairaudesta. Vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentti huomioon ottaen A:lla ei ole oikeutta hakemaansa vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun. Tämän vuoksi on hallinto-oikeuden päätös kumottava ja perusturvalautakunnan päätös saatettava voimaan.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Eija Siitari-Vanne, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen ja Jukka Lindstedt. Asian esittelijä Camilla Sandström.