16.9.2011 | Ennakkopäätökset | Korkein hallinto-oikeus

KHO:2011:77

Asiasanat: Kansalaisuusasia, Kansalaisuusaseman määrittäminen, Syntymämaaperiaate, Kansalaisuudeton, Päätöksen pysyvyys, Päätöksen muuttaminen, Oikeusvoima, Maahanmuuttovirasto
Tapausvuosi: 2011
Antopäivä: 16.9.2011
Diaarinumero: 1363/2/09
Taltio: 2617

Asiassa tuli arvioitavaksi kansalaisuuslain 36 §:ssä tarkoitetun kansalaisuusaseman määrittämistä koskevan päätöksen oikeudellinen luonne ja pysyvyys tilanteessa, jossa Maahanmuuttovirasto oli uudella päätöksellään määrittänyt aiemmin Suomen kansalaiseksi toteamansa lapsen kansalaisuudettomaksi. Kun otettiin huomioon Suomen perustuslain 21 §:n säännös oikeusturvasta, 22 §:n säännös ihmis- ja perusoikeuksien turvaamisesta ja 80 §:n 1 momentin säännös lailla säätämisen vaatimuksesta sekä kansalaisuusaseman määrittämistä koskevan päätöksen välittömät ja merkittävät oikeusvaikutukset henkilön asemaan ja se, ettei kansalaisuuslaissa säädetty tällaisen päätöksen muuttamismahdollisuudesta, Maahanmuuttovirastolla ei kansalaisuuslain nojalla ollut oikeutta ilman asianomaisen hakemusta ratkaista kansalaisuusaseman määrittämistä koskevaa asiaa uudelleen.

Suomen perustuslaki 5, 21, 22 ja 80 § 1 momentti
Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus 7 artikla 1 ja 2 kohta sekä 8 artikla 1 kohta
Kansalaisuuslaki 9 § 1 momentti 4 kohta, 33, 36 ja 39 §

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Oulun hallinto-oikeus 26.3.2009 nro 09/0140/1

Ulkomaalaisviraston päätös

Ulkomaalaisvirasto (nykyisin Maahanmuuttovirasto) on kansalaisuusaseman määrittämistä koskevassa päätöksessään 11.12.2007 todennut, että A on kansalaisuudeton. Hän ei ole saanut syntyessään Suomen kansalaisuutta.

Päätöksen perusteluissa Ulkomaalaisvirasto on todennut, että A:n on Ulkomaalaisviraston 17.1.2007 tekemällä päätöksellä todettu olevan Suomen kansalainen, koska hän syntyi Suomessa äidin, joka on Gambian kansalainen, avioliiton ulkopuolisena lapsena, eikä hänen isästään ollut tietoa. Myöhemmin on DNA-tutkimuksessa käynyt ilmi, että hänen isänsä on Suomessa oleskeleva Gambian kansalainen C. A:n vanhemmat ovat ilmoittaneet, että he eivät halua vahvistaa isyyttä. Ulkomaalaisvirastolla Gambian kansalaisuuslainsäädännöstä olevan tiedon mukaan Gambian ulkopuolella syntyvä lapsi saa Gambian kansalaisuuden isänsä Gambian kansalaisuuden perusteella. Näin ollen A saisi syntymänsä perusteella Gambian kansalaisuuden, mikäli Gambian kansalaisen C:n isyys vahvistettaisiin. Kansalaisuuslain 9 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lapsi saa syntyessään Suomen kansalaisuuden, mikäli lapsi syntyy Suomessa eikä saa syntyessään minkään vieraan valtion kansalaisuutta eikä hänellä syntymänsä perusteella ole edes toissijaisesti oikeutta saada minkään vieraan valtion kansalaisuutta. Koska A:n vanhemmat vastustavat lapsensa isyyden vahvistamista, jää A kansalaisuudettomaksi vanhemmistaan riippuvasta syystä.

Käsittely hallinto-oikeudessa

B on vaatinut, että hallinto-oikeus kumoaa Ulkomaalaisviraston päätöksen lainvastaisena ja toteaa A:n olleen ja olevan Suomen kansalainen syntymästään asti.

Vaatimuksensa tueksi B on esittänyt muun ohella, että lapsen kansalaisuus on määritelty lainvoimaisesti Ulkomaalaisviraston toimesta tammikuussa 2007. Päätöksen perusteella A on saanut Suomen kansalaisuuden suoraan lain nojalla niin sanotulla syntymämaaperiaatteella. Määrittäminen on tapahtunut kaiken käytettävissä olevan tiedon perusteella eikä asiassa ole edes väitetty, että A:n äiti olisi jollain tavalla salannut tietoja tai toiminut muuten epäilyttävästi. Näin ollen ja kun otetaan huomioon myös kulunut aika sekä lapsen etu, annettu päätös on myös oikeusvoimainen.

Sittemmin Suomen viranomaisten ottamien DNA-testien perusteella on selvinnyt, että A:n isä on Suomessa oleskeleva Gambian kansalainen. Mikäli isyys vahvistettaisiin, saisi A Gambian kansalaisuuden. Vanhemmat kuitenkin vastustavat isyyden vahvistamista. Edellä mainittujen seikkojen johdosta A:n kansalaisuus on määritelty uudelleen ja hänet on todettu vanhemmistaan riippuvasta syystä kansalaisuudettomaksi.

B:n käsityksen mukaan Maahanmuuttovirasto on määrittänyt A:n kansalaisuuden lopulliseksi katsottavalla tavalla tammikuussa 2007. Uuden myöhemmän selvityksen perusteella kansalaisuusasemaa ei voi enää muuttaa. Ainoa laillinen keino saattaisi olla kansalaisuuden menettäminen, mutta koska kyse on suoraan lain nojalla tulleesta kansalaisuudesta, ei kansalaisuuslain 33 § sovellu.

Mikäli kuitenkin katsottaisiin, että kansalaisuusasema voidaan määritellä uudelleen, ei asiassa ole esitetty luotettavaa tai riittävää selvyyttä Gambian lainsäädännön sisällöstä. Vaikka Gambian perustuslain mukaan lapsi saisi Gambian kansalaisuuden, tulee asiassa kiinnittää huomiota siihen, että Suomen kansalaisuuslain 9 §:n 1 momentin 4 kohdassa ei voida edellyttää, että lapsen tulisi tällaisessa tilanteessa esimerkiksi hakea kansalaisuutta. Tällöin kyse ei olisi oikeudesta vaan mahdollisuudesta, jota mainitun lain mukaan ei voida edellyttää.

Perustellun ratkaisun tekeminen vaatii siten sen selvittämistä, mitä toimenpiteitä vanhemmilta tai lapselta vaadittaisiin, jotta hän voisi saada Gambian kansalaisuuden. Maahanmuuttoviraston tulisi siis tältä osin esittää paitsi nimenomainen Gambian perustuslain kohta, myös täsmällinen tieto menettelytavoista, jotta voitaisiin tehdä johtopäätös siitä, onko kyseessä oikeus vai mahdollisuus. Gambian lainsäädännön osalta saattaa olla jopa mahdollista, että Maahanmuuttoviraston soveltama vuoden 1970 perustuslaki on kumottu. Uuden lain voimaantulon ja soveltuvuuden osalta tarkimman ja luotettavimman selvityksen pystynee antamaan Maahanmuuttovirasto.

Yksi kansalaisuuslain johtavia periaatteita on kansalaisuudettomuuden estäminen. Tämä periaate ilmenee paitsi 4 §:n nimenomaisesta lausumasta, myös hallituksen esityksestä ja useista kansainvälisistä Suomea sitovista sopimuksista. Lisäksi asiassa tulee erityisesti ottaa huomioon A:n eli lapsen etu.

Kun otetaan huomioon mainittu tärkeä periaate ja se, että asian osalta on jo annettu lain- ja oikeusvoimainen ratkaisu, Maahanmuuttoviraston päätös on tältäkin osin lainvastainen. Se ei vastaa lain tavoitteita eikä tarkoitusta ja on selkeästi A:n kannalta epäedullinen, koska päätös johtaa A:n kansalaisuudettomuuteen.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon.

B on antanut vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Oulun hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Ulkomaalaisviraston 11.12.2007 tekemän päätöksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

A on syntynyt Kajaanissa 27.8.2006. Ulkomaalaisvirasto on Ulkomaalaisviraston turvapaikkayksikön pyynnöstä määrittänyt A:n kansalaisuusaseman 17.1.2007 tekemällään päätöksellä. Päätöksessä on todettu, että A on Suomen kansalainen. Päätöksensä perusteluissa Ulkomaalaisvirasto on todennut muun ohella, että A sai Suomen kansalaisuuden syntyessään, koska hän syntyi Suomessa eikä saanut syntyessään minkään vieraan valtion kansalaisuutta eikä hänellä syntymänsä perusteella ole edes toissijaisesti oikeutta saada minkään vieraan valtion kansalaisuutta.

Ulkomaalaisviraston tehdessä päätöksensä 17.1.2007 sen käytettävissä olleet tiedot A:sta ovat olleet paikkansa pitäviä. Puheena olevalla päätöksellä Ulkomaalaisvirasto on lainvoimaisesti todennut A:n saaneen Suomen kansalaisuuden syntymänsä perusteella. Ulkomaalaisvirastolla ei ole ollut hallintolain 50 §:ään, kansalaisuuslain 5 luvun säännöksiin tai muuhun lain säännökseen perustuvaa oikeutta ottaa asiaa uudelleen ratkaistavakseen, poistaa A:n Suomen kansalaisuutta ja määrittää häntä kansalaisuudettomaksi. Asiassa ei ole merkitystä sillä, että A:n syntyperästä on myöhemmin saatu uutta tietoa. Ulkomaalaisviraston valituksenalainen päätös on niin ollen lakiin perustumaton. Tämän vuoksi hallinto-oikeus on ratkaissut asian edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla. A:ta on edelleen pidettävä Suomen kansalaisena syntymänsä perusteella.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maahanmuuttovirasto on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja asian palauttamista sille uudelleen käsiteltäväksi.

Kansalaisuusaseman määrittäminen ei ole kansalaisuutta luova päätös, vaan yleensä toteamus siitä, mikä sillä hetkellä on henkilön kansalaisuus annettujen tietojen perusteella. Tämän valossa on selvää, että jo tehtyyn määrittämispäätökseen on voitava jälkikäteen puuttua tekemällä uusi päätös, jos asiassa saadaan uutta tietoa.

Jo pelkästään määrityspäätöksissä käytetystä sanamuodosta voi päätellä päätöksen luonnetta. Määrityspäätöksissä todetaan, että henkilö on Suomen kansalainen tai mainitaan, että henkilöä on Suomessa pidettävä tietyn valtion kansalaisena. Sen sijaan myönteisissä kansalaisuushakemuspäätöksissä Maahanmuuttovirasto päättää, että henkilö saa Suomen kansalaisuuden päätöspäivästä lukien.

Hallintolain 50 §:n mukaan viranomainen voi ratkaista asian uudelleen, jos päätös on perustunut esimerkiksi selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Maahanmuuttovirasto on voinut tehdä A:ta koskevan uuden määrityspäätöksen, koska tarvittavia tietoja määrityksen tekemiseksi ei ole lapsen vanhemmista johtuvista syistä toimitettu. Uusi ratkaisu on voitu tehdä ilman asianosaisen suostumusta niin ikään asianosaisen omasta toiminnasta ja virheen ilmeisyydestä johtuen.

Jotta Suomessa syntyvä lapsi voisi saada Suomen kansalaisuuden syntymäpaikan perusteella, edellytetään, että lapsella ei olisi edes toissijaisesti oikeutta saada vieraan valtion kansalaisuutta. Nykyisessä kansalaisuuslaissa syntymämaaperiaate on toissijainen. Isyyden vahvistamista voidaan pitää minimitoimenpiteenä, mitä vanhemmilta voidaan edellyttää isän kansalaisuuden siirtymiseksi lapselle.

Suomen kansalaisuus ei voi olla etuus, jonka saa olennaisia tietoja salaamalla tai virheellisiä tietoja ilmoittamalla. Tehtyihin hallintopäätöksiin on voitava puuttua sen takaamiseksi, että eri viranomaisten rekistereissä olevat tiedot ovat mahdollisimman oikeita. Jos kerran Suomen kansalaiseksi määritetty lapsi saisi pitää kansalaisuutensa, vaikka se perustuu tietojen salaamiseen tai valheelliseen menettelyyn viranomaisessa, koko toissijainen syntymämaaperiaate vesittyy täysin. Tämä ei voi olla Suomen valtion edun mukaista.

On myös otettava huomioon, että Maahanmuuttovirasto on tehnyt A:ta koskevan ensimmäisen määrityspäätöksen sillä hetkellä käytettävissä olevin tiedoin. Suomessa syntyneiden turvapaikanhakijoiden lasten osalta pyritään määritykset tekemään mahdollisimman nopeasti. Ajatus tällöin on, että uusi määritys voidaan tehdä uuden tiedon myötä.

Maahanmuuttovirastolla ei ole ollut määrityspäätöksiä vuonna 2007 tehdessään käytössään muuta Gambian perustuslakia kuin vuoden 1970 laki. Nyt käytössä olevan tiedon mukaan Gambiassa on nykyisin voimassa perustuslaki vuodelta 1997. Mainitun lain mukaan ulkomailla syntyvä lapsi saa Gambian kansalaisuuden, jos jompikumpi hänen vanhemmistaan on syntyperäinen Gambian kansalainen.

Äiti on käyttänyt Suomessa nimiä B ja D. A:n isäksi on DNA-tutkimuksissa osoittautunut gambialainen C. A:n äiti on oleskellut Suomessa C:n ja tämän suomalaisen avopuolison luona C:n sisarena. A:n äidin henkilöllisyys on nimen ja syntymäajan osalta jäänyt epäselväksi, mutta hänen ei ole esitettykään olevan muuta kuin syntyperäinen Gambian kansalainen. Näin ollen A on saanut syntyessään Gambian kansalaisuuden äitinsä mukaan. Tällöin isyyden vahvistaminenkaan ei ole tarpeen Gambian kansalaisuuden siirtymiseksi lapselle. Väestötietojärjestelmästä saadun tiedon mukaan Gambian kansalainen C on tunnustanut isyytensä lapseen 3.4.2009. Tämänkin perusteella A:ta on pidettävä Gambian kansalaisensa.

B on antanut selityksen.

Maahanmuuttovirasto ei voi muuttaa päätöstään sillä perusteella, että sillä ei ole ollut käytössään Gambian perustuslakia, joka kuitenkin on ollut olemassa päätöksen tekemisen hetkellä. Mikäli tarvittavaan lakiin ei ole tutustuttu, virhe ei voi kääntyä asianosaista vastaan.

On totta, että Maahanmuuttovirasto ei ole päätöksellään myöntänyt A:lle Suomen kansalaisuutta. Lapsi on saanut sen syntymänsä perusteella, eikä sitä voisi voimassa olevan kansalaisuuslain nojalla poistaa, minkä vuoksi Maahanmuuttovirasto on päättänyt puuttua kansalaisuusaseman määrittämiseen lakiin perustumattomana itseoikaisuna uudelleen. Kansalaisuuslain kansalaisuusaseman menettämistä koskevia säännöksiä ei voida kiertää kansalaisuusaseman määrittämispäätöksillä.

Kysymys on lainvoimaisen päätöksen jälkikäteisestä itseoikaisusta eikä valituksen kautta tapahtuvasta viranomaisen päätöksen pysyttämisestä. Lainvoimaisia päätöksiä ei voi muuttaa vain sillä perusteella, että asiantila on myöhemmin saadun tiedon perusteella todettu olevan puutteellinen tai väärä, kun se ei ole johtunut asianosaisesta ja kun siihen ei ole olemassa lain suomaa tukea.

Maahanmuuttovirasto on antanut vastaselityksen, joka on annettu tiedoksi B:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset ja lainvalmisteluaineisto

Suomen perustuslain 5 §:n 1 momentin mukaan Suomen kansalaisuus saadaan syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Kansalaisuus voidaan myöntää laissa säädetyin edellytyksin myös ilmoituksen tai hakemuksen perusteella. Saman pykälän 2 momentin mukaan Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden.

Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan Tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia tässä perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Jos asetuksen antajasta ei ole erikseen säädetty, asetuksen antaa valtioneuvosto.

Kansalaisuuslain 36 §:n 1 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto määrittää viranomaisen tai asianosaisen pyynnöstä kansalaisuusaseman, jos asialla on merkitystä Suomen kansalaisuuden olemassaolon tai siihen liittyvän oikeuden tai velvollisuuden kannalta, viranomaisen henkilörekisterissä olevan merkinnän oikeellisuuden, ulkomaalaisen Suomessa oleskelun taikka muun näihin verrattavissa olevan syyn kannalta.

Kansalaisuuslain 9 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lapsi saa syntyessään Suomen kansalaisuuden, jos lapsi syntyy Suomessa eikä saa syntyessään minkään vieraan valtion kansalaisuutta, eikä hänellä syntymänsä perusteella ole edes toissijaisesti oikeutta saada minkään vieraan valtion kansalaisuutta.

Kansalaisuuslain 33 §:n 1 momentin mukaan, jos henkilö on antanut sellaisen henkilöään koskevan tai muun väärän tai harhaanjohtavan tiedon, jonka tunteminen olisi johtanut Suomen kansalaisuuden epäämiseen, taikka salannut sellaisen olennaisen seikan, joka olisi vaikuttanut samalla tavoin, voidaan päättää, että henkilö menettää hakemuksesta tai ilmoituksesta saadun Suomen kansalaisuuden.

Kansalaisuuslain 39 §:n mukaan asianosaisen tulee antaa Maahanmuuttovirastolle ja 38 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa maistraatille kansalaisuusaseman määrittämistä varten tiedossaan olevat kansalaisuuden saamiseen ja menettämiseen liittyvät tiedot sekä avustaa tarvittavien tietojen ja asiakirjojen saamisessa niiltä osin kuin avustamista voidaan häneltä kohtuudella vaatia.

Kansalaisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 235/2002 vp) 9 §:n 1 momentin 4 kohdan yksityiskohtaisten perustelujen mukaan 4 kohdassa on ilmaistu syntymämaaperiaate, jonka mukaan lapsen kansalaisuus määräytyy syntymäpaikan mukaan. Syntymämaaperiaatteen soveltaminen olisi toissijaista.

Sama periaate on ilmaistu samoin toissijaisena myös voimassa olevassa kansalaisuuslaissa (kansalaisuuslain 1 §:n 1 momentin 4 kohta). Sen mukaan Suomessa syntyvä lapsi saa syntymäpaikan perusteella Suomen kansalaisuuden, jos lapsi ei saa syntyessään minkään vieraan valtion kansalaisuutta. Nykyisellään säännös takaa sen, ettei Suomessa synny kansalaisuudettomia lapsia.

Syntymämaaperiaatetta ei sovellettaisi tapaukseen, jossa lapsi saisi vanhempansa kansalaisuuden suoraan lain nojalla, mutta ei myös tapaukseen, jossa lapsella olisi oikeus vanhempansa kansalaisuuteen, ja jossa lapsi saisi sen esimerkiksi vanhemman kansalaisuusvaltion lainsäädännön vaatiman toimenpiteen, kuten isyyden vahvistamisen tai syntymäilmoituksen tekemisen perusteella taikka kansalaisuuden saamiseen oikeuttavalla tavalla, esimerkiksi kansalaisuusilmoituksesta. Suomen kansalaisuuden saamista syntymäpaikan mukaan rajoitettaisiin siten, että sen saisivat tällä perusteella vain ne, joilla ei olisi mahdollisuutta saada vanhempansa kansalaisuutta muutoin kuin kansalaistamisen perusteella tai kansalaistamiseen verrattavalla tavalla, ja jotka näin ollen jäisivät kansalaisuudettomiksi ilman tällaista toimenpidettä. Onko lapsi oikeutettu vanhempansa kansalaisuuteen, ilmenee vanhemman kansalaisuusvaltion lainsäädännöstä. Jos lapselle joudutaan hakemaan vanhemman kansalaisuutta, ja jos päättävällä viranomaisella on harkintavaltaa asian ratkaisussa, lapsella ei voida katsoa olevan oikeutta vanhempansa kansalaisuuteen vaan ainoastaan mahdollisuus saada vanhempansa kansalaisuus. Jos taas vanhemman kansalaisuuden saaminen edellyttää ainoastaan esimerkiksi lapsen syntymän ilmoittamista viranomaiselle asianomaisen valtion määräämin tavoin tai muuta siihen verrattavaa toimenpidettä, lapsella voidaan katsoa olevan oikeus vanhempansa kansalaisuuteen.

Säännös ei olisi sovellettavissa, jos lapsen vanhemman kansalaisuusvaltion laki sisältää toissijaisen säännöksen, jonka perusteella lapsi saa vanhempansa kansalaisuuden, jos lapsi jäisi muutoin kansalaisuudettomaksi.

Säännöksen mukaan lapsen huoltajan tahdosta riippuisi, saisiko lapsi vanhempansa kansalaisuuden tapauksissa, joissa kansalaisuuden saaminen edellyttäisi huoltajan toimenpidettä tämän kansalaisuusvaltion viranomaisessa.

Hallituksen esityksen (HE 235/2002 vp) 36 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta pyytää kansalaisuusaseman määrittämistä. Ehdotetun 3 §:n 1 momentin toimivaltasäännöksen mukaan määrittäminen kuuluisi Ulkomaalaisvirastolle. Kansalaisuusaseman määrittäminen on tarpeen tapauksissa, joissa kansalaisuuden saamisen, säilyttämisen tai menettämisen perusteista ei ole riittävän tarkkaa tietoa. Säännöksen tarkoituksena olisi selvittää kansalaisuusasema tilanteissa, joissa siitä ei ole tietoa ja parantaa eri viranomaisten henkilörekisterien kansalaisuutta koskevan tiedon yhdenmukaisuutta. Kyse olisi uudesta säännöksestä.

Pykälän 1 momentin mukaan kansalaisuusaseman määrittämistä voisi pyytää viranomainen tai yksityishenkilö. Säännöksen mukaan pyynnön pitäisi perustua joko viranomaisen tai yksityishenkilön kannalta merkittävään asiaan. Tällaisina asioina säännöksessä mainitaan Suomen kansalaisuuden olemassaolo, Suomen kansalaisuuteen liittyvä oikeus tai velvollisuus, viranomaisen henkilörekisterissä olevan merkinnän oikeellisuus ja ulkomaalaisen Suomessa oleskelu. Lisäksi säännöksessä mainitaan muu näihin verrattavissa oleva syy. Epätietoisuus Suomen kansalaisuuden tai entisen Suomen kansalaisuuden olemassaolosta saattaa liittyä esimerkiksi Suomen kansalaisuuden mahdolliseen menettämiseen tai säilyttämiseen taikka vanhemman kansalaisuuden siirtymiseen lapselle. Ulkomailla oleskeleva henkilö saattaa kääntyä Suomen edustuston puoleen konsulipalveluja saadakseen vedoten Suomen kansalaisuuteensa, vaikka hänellä ei olisi esittää asiasta mitään näyttöä. Suomen kansalaisuuteen liittyvästä asevelvollisuuden suorittamisesta voidaan tietyin edellytyksin vapauttaa, jos henkilöllä on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin vieraan valtion kansalaisuus. Epätietoisuus kansalaisuusasemassa saattaa liittyä useamman kansalaisuuden olemassaoloon. Viranomainen saattaa olla epätietoinen henkilörekisterissään olevan henkilön kansalaisuusasemasta. Ulkomaalaisen Suomessa oleskeluun tai Suomeen muuttoon saattaa vaikuttaa esimerkiksi hänen vanhempansa Suomen kansalaisuus. Muulta näihin verrattavissa olevalta syyltä edellytettäisiin vastaavanlaista merkittävyyttä viranomaistyön tai yksityishenkilön kannalta.

Pykälän 2 momentin mukaan Ulkomaalaisviraston olisi pyrittävä määrittämään sellaisen henkilön kansalaisuusasema, joka olisi kansalaisuudeltaan tuntematon, ja jolla olisi kotikunta Suomessa. Säännöksen tarkoituksena olisi Suomessa olevan ulkomaalaisväestön kansalaisuusaseman ja siihen liittyvän oikeusaseman selvittäminen. Määritystarve tulisi kysymykseen esimerkiksi silloin, jos Suomeen muuttaa henkilö, jolla ei ole minkään valtion antamaa kansallista passia vaan jokin muu matkustusasiakirja. Kansalaisuusasemaa ei kuitenkaan määritettäisi, jos henkilöllisyys olisi muilta osin epäselvä. Kansalaisuusaseman määrittäminen olisi tällaisessa tapauksessa mahdotonta, koska määrittämisen perusteena olevista asianosaisen henkilötiedoista ei olisi riittävää varmuutta.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Saman artiklan 2 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat näiden oikeuksien toteuttamisen kansallisen lainsäädäntönsä ja asiaankuuluvissa kansainvälisissä asiakirjoissa määriteltyjen velvoitteidensa mukaisesti etenkin silloin, kun lapsi muuten olisi kansalaisuudeton. Yleissopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan lapsen oikeutta säilyttää henkilöllisyytensä, myös kansalaisuutensa, nimensä ja sukulaissuhteensa niin kuin lainsäädännössä niistä määrätään ilman, että niihin puututaan laittomasti.

Tosiseikat ja Ulkomaalaisviraston päätökset

Ulkomaalaisvirasto on 11.12.2007 kansalaisuusaseman määrittämistä koskevassa uudessa päätöksessään todennut, että A on kansalaisuudeton. Hän ei ole saanut syntyessään Suomen kansalaisuutta. Päätöksen perusteluissa Ulkomaalaisvirasto on todennut, että A:n on Ulkomaalaisviraston 17.1.2007 tekemällä päätöksellä todettu olevan Suomen kansalainen, koska hän syntyi Suomessa äidin, joka on Gambian kansalainen, avioliiton ulkopuolisena lapsena, eikä hänen isästään ollut tietoa. Myöhemmin on DNA-tutkimuksessa käynyt ilmi, että hänen isänsä on Suomessa oleskeleva Gambian kansalainen C. A:n vanhemmat ovat ilmoittaneet, että he eivät halua vahvistaa isyyttä. Ulkomaalaisvirastolla Gambian kansalaisuuslainsäädännöstä olevan tiedon mukaan Gambian ulkopuolella syntyvä lapsi saa Gambian kansalaisuuden isänsä Gambian kansalaisuuden perusteella. Näin ollen A saisi syntymänsä perusteella Gambian kansalaisuuden, mikäli Gambian kansalaisen C:n isyys vahvistettaisiin.

Sittemmin on lisäksi ilmennyt, että Gambian perustuslain mukaan ulkomailla syntyvä lapsi saa Gambian kansalaisuuden, jos jompikumpi hänen vanhemmistaan on syntyperäinen Gambian kansalainen. Saadun uuden selvityksen perusteella Maahanmuuttovirasto on katsonut, että A:ta on pidettävä Gambian kansalaisena eikä kansalaisuudettomana.

Kysymyksenasettelu, oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Asiassa tulee ensisijaisesti arvioitavaksi kansalaisuuslain 36 §:ssä tarkoitetun kansalaisuusaseman määrittämistä koskevan päätöksen oikeudellinen luonne ja pysyvyys. Asiassa on Maahanmuuttoviraston valituksesta ratkaistava, voiko virasto saamansa uuden selvityksen perusteella ilman asianosaisen suostumusta, tämän edun vastaisesti määrittää asianosaisen kansalaisuuden muuksi kuin Suomen kansalaisuudeksi. Kysymys on siitä, saako päätös kansalaisuusaseman määrittämisestä oikeusvoiman siten, että viranomainen ei voi yksipuolisesti muuttaa aiempaa ratkaisuaan uudella päätöksellä.

Kansalaisuuslaissa ei säädetä siitä, voidaanko kansalaisuusaseman määrittämistä koskeva asia ratkaista uudelleen. Päätökseen, joka koskee kansalaisuusaseman määrittämistä, saa kansalaisuuslain 41 § huomioon ottaen hakea muutosta valittamalla. Päätös saa lainvoiman, jollei siihen ole haettu muutosta valitusaikana.

Kansalaisuuslain 5 luvussa säädetään Suomen kansalaisuuden menettämisestä ja säilyttämisestä. Lukuun sisältyvässä 33 §:ssä säädetään kansalaisuuden menettämisestä väärien tietojen antamisen perusteella. Pykälän mukaan voidaan päättää, että henkilö menettää hakemuksesta tai ilmoituksesta saadun Suomen kansalaisuuden.

Kansalaisuuden saamisesta hakemuksesta säädetään lain 3 luvussa ja sen saamisesta ilmoituksesta 4 luvussa. Kansalaisuuslain 6 lukuun sisältyvässä 36 §:ssä säännellyn kansalaisuusaseman määrittämisen tarve syntyy tilanteissa, joissa on välttämätöntä tietää, mikä on henkilön kansalaisuusasema. Kansalaisuuden saaminen hakemuksesta tai ilmoituksesta perustuu henkilön omaan tahdonilmaisuun ja henkilökohtaisiin syihin kansalaisuuden saamiseksi. Edellä esitettyyn nähden kansalaisuuslain 33 §:ää ei välittömästi voida soveltaa kansalaisuusaseman määrittämiseen ja sen perusteella tehtyyn päätökseen, jossa henkilön kansalaisuudeksi on määritetty Suomen kansalaisuus.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kansalaisuusaseman määrittämispäätös sinänsä voi syntyä virheellisen, harhaanjohtavan tai puutteellisen selvityksen perusteella tai asiassa voidaan määrittämispäätöksen jälkeen saada uutta tietoa. Kansalaisuusaseman määrittämistä koskeva päätös saatetaan joutua tekemään nopeasti esimerkiksi turvapaikkahakemukseen liittyvässä asiassa, ja myös kansalaisuuslain 36 §:n perusteluissa todettiin kansalaisuusaseman määrittämisen olevan tarpeen tapauksissa, joissa kansalaisuuden saamisen, säilyttämisen tai menettämisen perusteista ei ole riittävän tarkkaa tietoa. Jos määrittämispäätöstä ei myöhemmin voida uuden selvityksen perusteella muuttaa, päätöstä tehtäessä tarvittavalle selvitykselle on asetettava suuremmat vaatimukset, mikä puolestaan on omiaan viivästyttämään kansalaisuusaseman määrittämistä.

Arvioitaessa uuden kansalaisuusaseman määrittämispäätöksen tekemismahdollisuutta kansalaisuuslain nojalla on punnittava toisiaan vasten edellä mainittuja näkökohtia ja asianosaisen oikeusturvaa koskevia vaatimuksia. Kansalaisuuslaissa ei säädetä mahdollisuudesta muuttaa kansalaisuusaseman määrittämistä koskevaa päätöstä. Päätös, jolla henkilön kansalaisuudeksi on määritetty Suomen kansalaisuus, luo olettaman siitä, että henkilö on Suomen kansalainen siihen liittyvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Kysymyksessä on edunsuova hallintopäätös, johon myös voidaan hakea muutosta valittamalla. Kun otetaan huomioon Suomen perustuslain 21 §:n säännös oikeusturvasta, 22 §:n säännös ihmis- ja perusoikeuksien turvaamisesta ja 80 §:n 1 momentin säännös lailla säätämisen vaatimuksesta sekä kansalaisuusaseman määrittämistä koskevan päätöksen välittömät ja merkittävät oikeusvaikutukset henkilön asemaan ja se, ettei kansalaisuuslaissa säädetä tällaisen päätöksen muuttamismahdollisuudesta, Maahanmuuttovirastolla ei kansalaisuuslain nojalla ole oikeutta ilman asianomaisen hakemusta ratkaista kansalaisuusaseman määrittämistä koskevaa asiaa uudelleen.

Asiavirheen korjaamista koskevaa hallintolain 50 §:n säännöstä sovelletaan sinänsä yleisesti hallintopäätöksiin. Valituksenalaisessa asiassa ei kuitenkaan ole tuotu esiin sellaisia perusteita, joiden vuoksi asiavirheen korjaamiseen ilman asianosaisen suostumusta olisi ollut edellytykset.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Oikeusapu

Turunseudun oikeusaputoimisto on myöntänyt B:lle oikeusapua ilman perusomavastuuosuutta 18.5.2009 lukien. Hänen avustajakseen on määrätty varatuomari Jaana Korhonen, joka on esittänyt yhteensä 1 118,74 euron laskun.

Varatuomari Korhoselle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 ja 6 §:n mukaisena 8,5 työtunnin perusteella laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä kielikorotus huomioon ottaen vaaditut 860 euroa ja kuluina 57 euroa. Kokonaiskorvaukseksi, joka sisältää arvonlisäveron 201,74 euroa, muodostuu siten 1 118,74 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Matti Pellonpää, Alice Guimaraes-Purokoski, Heikki Harjula ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Camilla Sandström.