30.12.2010

Liikennevakuutusmaksua vastaava hyvike oli määrätty ajoneuvon omistajan maksettavaksi noin kuuden vuoden kuluttua vakuutuksenottamisvelvoitteen laiminlyönnin jälkeen. Ennen hyvikkeen määräämistä ajoneuvon omistajalle hyvikettä oli pyritty perimään ajoneuvon haltijalta. Asiassa oli kysymys muun ohella siitä, oliko Liikennevakuutuskeskuksen oikeus hyvikkeen maksuunpanoon vanhentunut.

Kysymyksessä oli sellainen julkinen saatava, joka saadaan periä ulosotossa ilman tuomiota tai päätöstä ja johon ei tullut soveltaa velan vanhentumisesta annetun lain säännöksiä. Liikennevakuutuskeskuksen oikeus hyvikkeen maksuunpanoon ei myöskään ollut vanhentunut verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 20 §:n mukaan.

Kun määräaikaa hyvikkeen määräämiselle ei ollut asetettu liikennevakuutuslain 16 §:ssä eikä muualla lainsäädännössä, ei myöskään korkein hallinto-oikeus voinut sitä tulkintateitse asettaa. Kysymys ei ollut sellaisesta perustuslain 106 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa liikennevakuutuslain 16 §:n soveltaminen johtaisi ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa.

Suomen perustuslaki 106 §
Liikennevakuutuslaki 15 § 1 momentti ja 16 §
Laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta 1, 3 ja 20 §
Laki velan vanhentumisesta 1 §

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeuden päätös 8.6.2010 nro 10/0613/6

Asian aikaisempi käsittely

Liikennevakuutuskeskus on 18.11.2009 määrännyt Helsingistä olevan A:n maksettavaksi 34 euron suuruisen liikennevakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen ajalta 2. - 4.10.2003. Maksuunpanon perusteena on ollut se, että A on 24.9.2003 ostanut liikenteeseen rekisteröidyn Honda Civic -merkkisen henkilöauton, rekisteritunnus BKR-414. Ajoneuvon haltijaksi on ajoneuvon rekisteriotteen ilmoitusosaan lisätty B. Ajoneuvo on vakuutettu vasta 4.10.2003.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt tutkimatta A:n vaatimuksen ulosottoviranomaisen toiminnan selvittämisestä ja muutoin A:n valituksesta kumonnut hyvikkeen maksuunpanon. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan A:lla on oikeus saada takaisin Liikennevakuutuskeskukselta mahdollisesti suorittamansa hyvike.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

1. Hallinto-oikeuden toimivaltaan ei kuulu tutkia ulosottoviranomaisen menettelyä perintäasiassa.

2. Liikenteessä käytettävää moottoriajoneuvoa varten on ajoneuvon omistajalla oltava liikennevakuutus.

Moottoriajoneuvon omistaja, jolla ei ole ollut liikennevakuutusta ajoneuvoa varten, vaikka hänellä olisi pitänyt se olla, on velvollinen laiminlyöntinsä ajalta suorittamaan Liikennevakuutuskeskukselle vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen. Velvollisuus koskee myös toisen pysyvään hallintaan luovutetun moottoriajoneuvon haltijaa.

Jos liikennevakuutus päättyy vakuutetun ajoneuvon siirtyessä oikeustoimen johdosta muulle uudelle omistajalle kuin vakuutuksenottajalle itselleen tai jos rekisteriin merkitty haltija on yksin vakuutuksenottajana ajoneuvon hallinnan vaihduttua tai palauduttua omistajalle, korvataan päättyneestä vakuutuksesta myös ne vahingot, jotka ovat sattuneet seitsemän päivän kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä taikka ajoneuvon hallinnan vaihtumisesta tai palautumisesta omistajalle, jollei ajoneuvon uusi omistaja tai haltija ole ottanut vakuutusta mainitun ajan kuluessa. Vakuutus tulee siten ottaa oma-aloitteisesti.

Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 20 §:n mukaan julkinen saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on määrätty tai maksuunpantu, ja muussa tapauksessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on erääntynyt.

Liikennevakuutusmaksua vastaava hyvike on julkinen saatava, jonka maksuunpanoajasta ei ole erikseen säädetty.

Liikennevakuutuskeskus on maksuunpannut A:lle liikennevakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen 18.11.2009 ajalta 2.10. - 4.10.2003, koska liikennevakuutus olisi tullut ottaa viimeistään 1.10.2003. Liikennevakuutus oli otettu 4.10.2003.

Kun liikennevakuutusta ei ollut ajallaan oma-aloitteisesti otettu, A:lle on syntynyt velvollisuus suorittaa ajalta 2.10. - 4.10.2003 liikennevakuutusmaksua vastaava hyvike, joka on julkinen saatava. Hyvike on erääntynyt maksettavaksi mainitulta ajalta vuonna 2003.

Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 20 §:n mukaisesti ajalta 2.10. - 4.10.2003 syntynyt hyvikesaatava on vanhentunut 31.12.2008. Liikennevakuutuskeskus ei siten ole voinut maksuunpanna hyvikettä A:n maksettavaksi enää 18.11.2009. Maksuunpano on siten kumottava.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta 1, 9, 20 ja 21 §
Hallintolaki 3 §
Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti

Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Liikennevakuutuskeskus on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Liikennevakuutuskeskuksen päätös liikennevakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen maksuunpanosta saatetaan voimaan.

Hyvikemaksuasia on tullut vireille 6.10.2003. Tammikuussa 2004 hyvike on maksuunpantu ajoneuvon haltijalle B:lle. Kesäkuussa 2004 asia on siirretty perintäyhtiölle ja lokakuussa 2006 ulosottoon. Tuloksettomien ulosottoyritysten johdosta ajoneuvon haltija on todettu varattomaksi 17.1.2007 ja 16.11.2009. Tämän jälkeen Liikennevakuutuskeskus on maksuunpannut hyvikkeen liikennevakuutuslain 16 §:n 2 momentin nojalla ajoneuvon omistajalle A:lle.

Tarkasteltaessa hyvikesaatavan vanhentumista on erotettava hyvikemaksun perusteen vanhentuminen ja maksuunpannun perusteen vanhentuminen. Tätä jakoa on vakiintuneesti noudatettu hyvikemaksuasioissa.

Hallinto-oikeus on päätöksessään soveltanut lakia verojen ja maksujen täytäntöönpanosta, joka soveltuu saatavan vanhentumiseen tilanteissa, joissa hyvike on maksuunpantu tai erääntynyt. Valituksenalaisessa asiassa on kuitenkin kysymys siitä, missä ajassa oikeus hyvikemaksun määräämiseen on vanhentunut. Jos hyvikettä ei ole maksuunpantu tai määrätty, ei ole olemassa julkisoikeudellista saatavaa, joka voisi erääntyä. Näin ollen hallinto-oikeuden päätelmä saatavan erääntymisestä on virheellinen.

Oikeuskäytännössä on aikaisemmin julkisoikeudellisten saatavien osalta noudatettu määräajasta velkomisasioissa sekä julkisesta haasteesta velkojille annetun asetuksen mukaista yleistä kymmenen vuoden vanhentumisaikaa, ellei erikseen muusta ollut säädetty. Sanottu asetus on kumottu lailla velan vanhentumisesta (728/2003), jonka 1 §:n mukaan lakia ei sovelleta veroon, julkiseen maksuun tai muuhun rahasaamiseen, joka saadaan periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä. Liikennevakuutuskeskuksen saamisoikeutta ei ole kuitenkaan pidettävä sanotun lainkohdan tarkoittamalla tavalla julkisoikeudellisena saatavana ennen kuin hyvike on maksuunpantu. Velan oikeusperusteen vanhentumiseen voidaan siten soveltaa vanhentumislakia.

Vanhentumislain 8 §:n mukaan, jos on kysymys toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesti syntyvästä velasta taikka muusta velasta, jonka vanhentumisajan alkamisajankohta ei määräydy 5-7 §:n nojalla, velka vanhentuu kymmenen vuoden kuluttua velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Sen jälkeen kun velka on velkojan vaatimuksesta tai muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi, noudatetaan kuitenkin erääntymispäivästä laskettavaa kolmen vuoden vanhentumisaikaa.

Hyvikesaatavan oikeusperusteen syntymiseen tulee soveltaa vanhentumislain 8 §:n mukaista kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Näin ollen hyvikesaatavaa ei ole pidettävä vanhentuneena.

A:lle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen siltä osalta kuin hallinto-oikeus on kumonnut Liikennevakuutuskeskuksen määräämän hyvikkeen maksuunpanon ja määrännyt, että A:lla on oikeus saada takaisin Liikennevakuutuskeskukselta mahdollisesti suorittamansa hyvike.

Korkein hallinto-oikeus ottaa asian välittömästi tutkittavakseen ja hylkää A:n hallinto-oikeudelle tekemän valituksen Liikennevakuutuskeskuksen päätöksestä.

Perustelut

Tosiasiatiedot

A on 24.9.2003 ostanut liikenteeseen rekisteröidyn henkilöauton. Kyseinen ajoneuvo on tämän jälkeen vakuutettu vasta 4.10.2003.

Ajoneuvon haltijaksi on ajoneuvon rekisteriotteen ilmoitusosaan 24.9.2003 merkitty toinen henkilö. Liikennevakuutuskeskus on tammikuussa 2004 määrännyt liikennevakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen ajoneuvon haltijan maksettavaksi. Ajoneuvon haltija on todettu varattomaksi 17.1.2007 ja 16.11.2009.

Tämän jälkeen Liikennevakuutuskeskus on 18.11.2009 määrännyt ajoneuvon omistaneen A:n maksettavaksi 34 euron suuruisen liikennevakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen ajalta 2. - 4.10.2003.

Oikeusohjeet

Velan vanhentumisesta annetun lain (jäljempänä vanhentumislaki) 1 §:n 1 momentin mukaan mainittu laki koskee velan vanhentumista. Mainitussa laissa velalla tarkoitetaan rahavelkaa sekä muita velvoitteita.

Lain 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan lakia ei sovelleta veroon, julkiseen maksuun tai muuhun rahasaamiseen, joka saadaan periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä.

Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (jäljempänä veroulosottolaki) 1 §:n 1 mo¬mentin mukaan laki koskee seuraavia saatavia ( julkinen saatava ): 1) vero ja julkinen maksu sekä niille säädetty viivästyskorko ja korotus; 2) muu julkisoikeudellinen tai siihen rinnastettava saatava, joka 3 §:n mukaan saadaan periä ulosotossa ilman ulosottokaaren (705/2007) 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettua ulosottoperustetta ( suora ulosottokelpoisuus ).

Lain 20 §:n mukaan julkinen saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on määrätty tai maksuunpantu, ja muussa tapauksessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on erääntynyt.

Liikennevakuutuslain 15 §:n 1 momentin mukaan liikenteessä käytettävää moottoriajoneuvoa varten on ajoneuvon omistajalla, ei kuitenkaan valtiolla, oltava liikennevakuutus 19 §:ssä tarkoitetussa vakuutusyhtiössä.

Lain 16 §:n 1 momentin mukaan moottoriajoneuvon omistaja, jolla ei ole ollut liikennevakuutusta ajoneuvoa varten, vaikka hänellä olisi se pitänyt olla, on velvollinen laiminlyöntinsä ajalta suorittamaan Liikennevakuutuskeskukselle sen kussakin tapauksessa erikseen määräämän enintään nelinkertaista keskimääräistä vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen tai, jos liikennevahinko on sattunut, enintään kymmenkertaista keskimääräistä vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen. Vakuutusvalvontavirasto päättää tarkemmin keskimääräisen vakuutusmaksun määräytymisestä.

(- - -) Edellä tässä pykälässä tarkoitettu hyvike on täytäntöönpanokelpoinen ilman tuomiota tai päätöstä.

Pykälän 2 momentin mukaan jos moottoriajoneuvo on luovutettu toisen pysyvään hallintaan, on haltija ensisijaisesti velvollinen suorittamaan hyvikkeen siltä osin kuin se kohdistuu hänen hallinta-aikaansa ja sen suuruisena kuin se olisi voitu panna hänen maksettavakseen.

Suomen perustuslain 106 §:n mukaan jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

Lainsäädännön esityöt

Vanhentumislakia koskevan hallituksen esityksen (Hallituksen esitys Eduskunnalle velan vanhentumista ja julkista haastetta koskevan lainsäädännön uudistamisesta HE 187/2002) yleisperusteluissa (kohta 4.7 vanhentumisaikaa koskevat poikkeukset) todetaan lain soveltamisalan osalta muun ohella seuraavaa: ”Erityislainsäädäntöön sisältyy sellaisiakin velkatyyppejä, joita ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä yleisten velvoiteoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Esimerkiksi veronmaksua tai sosiaalilainsäädännön perusteella maksettavia etuuksia ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä yhdenmukaisesti siviilioikeudellisten velvoitteiden kanssa. Sama koskee muitakin suorituksia, joiden oikeusperusteesta puuttuu sitoumustahdonilmaisu, oikeussuhteen molemminpuolinen velvoittavuus tai siviilioikeudellisen korvausvastuun perustava menettely. Tällaiset velat edellyttävät monesti itsenäistä sääntelyä siitä, missä ajassa ja millä keinoilla velkojan on vaadittava suoritusta.”

Mainitun hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan lain soveltamisalaa koskevan 1 pykälän 2 momentin osalta muun ohella seuraavaa: ”Pykälän 2 momentissa on lain soveltamisalaa rajoittavia säännöksiä. Tässä momentissa tarkoitettuihin velkasuhteisiin ei sovelleta yleisiä vanhentumista koskevia säännöksiä, vaan yksinomaan niitä koskevien erityislakien omia vanhentumissäännöksiä. Näiden lakien säännökset määräaikojen laskemisesta, velkojan oikeudesta katkaista vanhentuminen ja vanhentumisen oikeusvaikutuksista poikkeavat siinä määrin yleisistä vanhentumista koskevista säännöksistä, ettei niiden yhtäaikainen soveltaminen ole perusteltua. Vanhentumislain säännöksillä voi korkeintaan olla tulkinnallista vaikutusta.

Momentin 1 kohdan mukaan soveltamisalan ulkopuolelle jäävät verot, julkiset maksut tai muut rahasaamiset, jotka saadaan periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä. Säännös viittaa veroulosottolakiin, jonka mukaan kyseisessä laissa tarkoitetut saamiset vanhentuvat lopullisesti viiden vuoden kuluessa laskettuna veron määräämistä tai maksuunpanoa seuraavan kalenterivuoden alusta.”

Veroulosottolakia koskevan hallituksen esityksen (Hallituksen esitys Eduskunnalle ulosottokaareksi ja laiksi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi HE 83/2006) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan lain 20 §:n osalta muun ohella seuraavaa: ”Pykälässä säädettäisiin, että julkinen saatava vanhentuu lopullisesti viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, jona kyseinen saatava on määrätty tai maksuunpantu. Säännös koskisi veroa ja kaikkia muita laissa tarkoitettuja julkisia saatavia. Jos kyseistä veroa ei määrätä eikä maksuunpanna, vanhentumisaika laskettaisiin sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on erääntynyt maksettavaksi.

Pykälä vastaisi pääosin nykyistä veroulosottolain 11 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä. Uutta olisi erääntymisen rinnastaminen saatavan määräämiseen ja maksuunpanoon. Lisäys on tarpeen niitä tapauksia varten, joissa varsinaista määräämis- tai maksuunpanovaihetta ei ole, kuten oma-aloitteisissa veroissa ja mahdollisesti myös tulevassa verotilijärjestelmässä.”

Oikeudellinen harkinta

Tausta ja kysymyksen asettelu

Liikennevakuutuslain 15 §:n 1 momentin mukaan liikenteessä käytettävää moottoriajoneuvoa varten on ajoneuvon omistajalla oltava liikennevakuutus. Kysymys on pakollisesta vakuutuksesta, jonka ajoneuvon omistaja on velvollinen ottamaan. Tässä asiassa on kysymys tilanteessa, jossa liikennevakuutusta ei ollut kyseessä olevalle ajanjaksolle otettu.

Liikennevakuutuslain 16 §:n 1 momentin mukaan ajoneuvon omistaja on tällöin velvollinen suorittamaan Liikennevakuutuskeskukselle vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen. Maksettava hyvike määrätään Liikennevakuutuskeskuksen toimesta lain 16 §:n 1 momentissa säädettyjen edellytysten mukaisesti laiminlyönnin ajalta kussakin tapauksessa erikseen.

Asiassa on Liikennevakuutuskeskuksen valituksen johdosta arvioitava, onko Liikennevakuutuskeskus voinut vielä marraskuussa 2009 määrätä ajoneuvon omistajan maksettavaksi hyvikkeen, joka kohdistuu liikennevakuutuksen ottamisvelvollisuuden laiminlyöntiin vuonna 2003. Asiassa ei ole kysymys jo maksettavaksi määrätyn liikennevakuutusmaksun vanhentumisesta.

Hyvikkeen määrääminen maksettavaksi

Vanhentumislaki on velan vanhentumista koskeva yleislaki. Sen 1 §:ssä on kuitenkin rajattu lain soveltamisalan ulkopuolelle muun ohella sellaiset verot, julkiset maksut tai muut rahasaamiset, jotka saadaan periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä.

Liikennevakuutuslain 16 §:n 1 momentin mukaan lainkohdan nojalla määrättävä hyvike on täytäntöönpanokelpoinen ilman tuomiota tai päätöstä. Liikennevakuutusmaksua vastaava hyvike on siten veroulosottolain 1 §:ssä tarkoitettu julkinen saatava. Tämän johdosta vanhentumislain säännökset eivät tule sovellettaviksi esillä olevassa asiassa.

Hallinto-oikeus on katsoessaan, että Liikennevakuutuskeskuksen oikeus hyvikkeen määräämiseen on vanhentunut, soveltanut veroulosottolakia.

Veroulosottolain 20 §:n mukaan julkinen saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on määrätty tai maksuunpantu, ja muussa tapauksessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on erääntynyt.

Valituksenalaisessa asiassa hyvike on määrätty A:n osalta Liikennevakuutuskeskuksen päätöksellä 18.11.2009.

Veroulosottolain sanamuodosta ja edellä mainitusta lakia koskevan hallituksen esityksen perusteluista seuraa, että lain 20 §:n viimeisellä lauseella tarkoitetaan sellaista veroa tai maksua, joissa varsinaista määräämis- tai maksuunpanovaihetta ei ole.

Liikennevakuutuslain 16 §:n 1 momentti edellyttää, että Liikennevakuutuskeskus määrää vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen pykälässä mainittujen edellytysten rajoissa laiminlyöntiajalta. Hyvikkeen maksuvelvollisuus, sen suuruus ja hyvikkeen perusteena oleva aika arvioidaan tarkemmin vasta Liikennevakuutuskeskuksen tekemässä päätöksessä. Sanotun lainkohdan viimeisen virkkeen nojalla hyvike on myös täytäntöönpanokelpoinen ilman tuomiota tai päätöstä vasta Liikennevakuutuskeskuksen päätöksen jälkeen.

Kysymyksessä ei näin ollen ole luonteeltaan sellainen veroulosottolain 20 §:n viimeisessä lauseessa tarkoitettu vero tai maksu, jota ei määrätä eikä maksuunpanna ja jonka vanhentumisaika laskettaisiin sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on erääntynyt maksettavaksi. Veroulosottolain 20 §:n viimeinen lause ei siten tule sovellettavaksi tässä asiassa.

Myöskään liikennevakuutuslaissa ei ole rajoitettu sitä aikaa, jonka kuluessa liikennevakuutuslain mukainen hyvike tulee määrätä. Tältä osin maksuunpano on suoritettu liikennevakuutuslain mukaisesti.

Kun määräaikaa hyvikkeen määräämiselle ei ole asetettu liikennevakuutuslain 16 §:ssä eikä muualla lainsäädännössä, ei myöskään korkein hallinto-oikeus voi sitä tulkintateitse asettaa.

Perustuslain 106 §:n mukaan jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

Esillä olevassa asiassa 34 euron suuruinen hyvike on määrätty ajoneuvon omistajan maksettavaksi noin kuuden vuoden kuluttua vakuutuksenottamisvelvoitteen laiminlyönnin jälkeen. Ennen hyvikkeen määräämistä ajoneuvon omistajalle hyvikettä on pyritty perimään ajoneuvon silloiselta haltijalta. Näissä olosuhteissa kysymys ei ole sellaisesta perustuslain 106 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa liikennevakuutuslain 16 §:n soveltaminen johtaisi ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa, jolloin tuomioistuimen tulisi jättää liikennevakuutuslain mainittu säännös soveltamatta.

Näillä perusteilla Liikennevakuutuskeskuksen oikeus määrätä maksettavaksi liikennevakuutusmaksua vastaava hyvike ajalta 2. - 4.10.2003 ei ole ollut vanhentunut Liikennevakuutuskeskuksen tehdessä päätöksensä 18.11.2009. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on valituksenalaiselta osalta kumottava.

Kun otetaan huomioon pääasiaa koskeva oikeuskysymys, asian vähäinen taloudellinen merkitys ja hyvikkeen määräämisen perusteesta kulunut aika, korkein hallinto-oikeus on ottanut asian välittömästi tutkittavakseen asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta.

Pääasian ratkaiseminen

Hallinto-oikeuden on tullut mainitsemallaan perusteella jättää A:n valitus tutkimatta siltä osin kuin siinä on vaadittu tutkimaan ulosottoviranomaisen menettely perintäasiassa.

A:n valitusperusteena hallinto-oikeudessa on muutoin ollut se, että vastuu hyvikkeestä on ollut ajoneuvon haltijalla eikä A:lla ajoneuvon omistajana.

Liikennevakuutuslain 16 §:n 1 momentin mukaan moottoriajoneuvon omistaja, jolla ei ole ollut liikennevakuutusta ajoneuvoa varten, vaikka hänellä olisi se pitänyt olla, on velvollinen laiminlyöntinsä ajalta suorittamaan lainkohdassa tarkemmin säädetyn suuruisen hyvikkeen.

Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos moottoriajoneuvo on luovutettu toisen pysyvään hallintaan, on haltija ensisijaisesti velvollinen suorittamaan sanotun hyvikkeen.

Liikennevakuutuskeskus on tammikuussa 2004 määrännyt hyvikkeen ajoneuvon haltijan maksettavaksi. Kun ajoneuvon haltija on todettu varattomaksi 17.1.2007 ja 16.11.2009, Liikennevakuutuskeskus on 18.11.2009 tekemällään päätöksellä määrännyt hyvikkeen A:n maksettavaksi ajoneuvon omistajana.

Kun otetaan huomioon liikennevakuutuslain 15 §:n 1 momentti ja 16 §:n 1 momentti, hyvike on tullut määrätä nyt kysymyksessä olevalta ajalta ajoneuvon omistajan A:n maksettavaksi toissijaisena maksuvelvollisena. Näin ollen A:n valitus hallinto-oikeudelle on tältä osin hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Tuula Pynnä, Hannele Ranta-Lassila, Timo Viherkenttä ja Marjaana Helminen-Kossila. Asian esittelijä Leo Kaasinen.