18.6.2009

Päätös, josta valitetaan

Turun hallinto-oikeuden päätös 14.9.2007 nro 07/0620/3

Asian aikaisempi käsittely

Turun kihlakunnan poliisilaitoksen poliisimies oli 2.7.2006 rikoslain 23 luvun 1 §:ään ja tieliikennelain 76 §:n 1 momentin 3 kohtaan viitaten määrännyt A:n väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä vakavasta piittaamattomuudesta liikenneturvallisuutta kohtaan.

Turun kihlakunnan poliisilaitos on 12.7.2006 tekemällään päätöksellä tieliikennelain 75 §:n 2 momentin 3 kohtaan ja 78 §:n 3 ja 4 momenttiin viitaten määrännyt A:n määräaikaiseen ajokieltoon 12.7. - 14.9.2006 väliseksi ajaksi, koska poliisilaitos on katsonut A:n syyllistyneen tekoon, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan.

Turun oikeusaputoimisto on 13.8.2007 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle oikeusapua asiassa 10.7.2006 lukien 55 prosentin perusomavastuuosuudella. A:n oikeudenkäyntiavustajaksi on määrätty oikeustieteen kandidaatti B.

Käsittely hallinto-oikeudessa

A on valittanut poliisilaitoksen päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että ajokielto kumotaan. Asian selvittämiseksi hallinto-oikeudessa on toimitettava suullinen käsittely, jossa kuullaan A:ta itseään sekä todistajina C:tä ja D:tä. A:n oikeudenkäyntikulut on korvattava valtion varoista.

A ei ole syyllistynyt siihen tekoon, jonka perusteella hänet on määrätty ajokieltoon. Ajokielto on myös kohtuuton A:n toimeentulon kannalta.

Turun hallinto-oikeus on 21.8.2006 keskeyttänyt poliisilaitoksen päätöksen täytäntöönpanon.

Poliisilaitos on antanut lausunnon.

A on antanut vastaselityksen.

Hallinto-oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn.

A on suullisessa käsittelyssä ilmoittanut, että asia on käräjäoikeuden lainvoimaisella tuomiolla ratkaistu myös hallinto-oikeutta sitovasti.

Hallinto-oikeuden valituksenalainen ratkaisu

Turun hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, sikäli kuin korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehdyssä valituksessa on asiasta kysymys, hylännyt A:n valituksen poliisilaitoksen päätöksestä 12.7.2006. Hallinto-oikeuden 21.8.2006 antama täytäntöönpanon keskeyttämispäätös on jäänyt voimaan, kunnes hallinto-oikeuden päätös tulee lainvoimaiseksi.

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n vaatimuksen valtion velvoittamisesta korvaamaan hänen omavastuuosuutta vastaavat oikeudenkäyntikulunsa.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään valituksenalaiselta osalta seuraavasti:

Sovellettavien säännösten sisältö

Poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos hän on moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan.

Ajokielto määrätään olemaan voimassa vähintään yksi ja enintään kuusi kuukautta. Ajokiellon kestosta määrättäessä otetaan huomioon ne vaikutukset, jotka toimenpiteellä on ajokieltoon määrättävän toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen.

Poliisin päätökseen haetaan muutosta hallinto-oikeudelta.

Hallinto-oikeuden toimivalta

A on saattanut saamansa rangaistusvaatimuksen käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Käräjäoikeuden käsiteltävänä ei ole ollut poliisin A:lle määräämä ajokielto. Hallinto-oikeuden on riippumatta käräjäoikeuden rikosasiassa antamasta tuomiosta ratkaistava poliisilaitoksen päätöksen oikeellisuus.

Asiassa saatu selvitys

Väliaikaista ajokieltoa koskevan määräyksen mukaan Opel Vectra -merkkinen auto, jonka rekisteritunnus on ollut X, on 29.6.2006 kello 19.25 Turussa Ruissalon Puistotiellä 50 kilometrin tuntinopeusalueella ohittanut edellään kulkeneen ajoneuvon huomattavalla ylinopeudella ja siten, ettei vastaantulevien kaista ole ollut riittävän pitkälti vapaa turvalliseen ohitukseen. Ohitetun auton, joka oli vihreä Mercedes Benz, nopeus on siinä matkustajana olleen poliisimiehen mukaan ollut noin 50-55 kilometriä tunnissa ja ohittajan nopeus poliisimiehen varovaisen arvion mukaan ainakin 80 kilometriä tunnissa. Vastaan tullut ajoneuvo on joutunut jarruttamaan voimakkaasti välttääkseen törmäyksen ohittavan ajoneuvon kanssa. Tapahtuman jälkeen ohituksen suorittanut auto on lisännyt edelleen nopeuttaan ja kadonnut poliisimiehen näköpiiristä.

Auton omistajaksi on todettu A. Poliisimies on antanut A:n teon vuoksi tiedoksi väliaikaisen ajokiellon 2.7.2006.

A on ilmoittanut kuljettaneensa omistamaansa vihreää Opel Vectra -merkkistä autoa Ruissalon Puistotiellä tapahtuma-aikaan. A:n mukaan toinen Opel Vectra -merkkinen kirsikanvärinen auto on ohittanut sekä hänen kuljettamansa auton että hänen edellään olleita autoja ennen kuin A on ohittanut yhden hänen edellään hitaasti kulkeneen auton. A:n ilmoituksen mukaan hänen mukanaan olivat C ja D.

A, C ja D ovat yhtäpitävästi kertoneet, että ovat kesällä 2006 olleet yhdessä A:n autolla Ruissalossa vain yhden kerran. Tuolla kerralla A on ohittanut vain yhden vaalean auton, jossa on ollut vanhahko pariskunta. Muita ohituksia matkalla ei ollut tapahtunut.

Vuonna 1979 syntynyt vanhempi konstaapeli on kertonut, että ajokiellon perusteena olevat tapahtumat on kirjattu oikein hänen 2.7.2007 päiväämiinsä ajokieltoon ja rangaistusvaatimusilmoitukseen. Hän on ilmoittanut olevansa täysin varma ohituksen suorittaneen auton rekisterinumerosta.

Päätelmät

Vanhempi konstaapeli on tunnistanut A:n auton sen rekisterinumeron perusteella. Asiassa ei siten ole erehtymisen mahdollisuutta sen suhteen, minkä auton kuljettamisesta vanhempi konstaapeli tehnyt havaintoja.

A:n, C:n ja D:n yhtäpitävät kertomukset vain vanhahkon pariskunnan vaalean auton ohittamisesta osoittavat, että ne eivät voi koskea samaa tapahtumaa kuin vanhemman konstaapelin kertomus.

Hallinto-oikeus pitää vanhemman konstaapelin yksityiskohtaista ja johdonmukaista kertomusta uskottavana. Tuota arviota ei muuta se, ettei hän enää yli vuoden kuluttua tapahtumasta ole muistanut, onko vastaantuleva auto joutunut A:n menettelyn johdosta hiljentämään nopeuttaan, koska muistikuvat heikkenevät ajan kulumisen myötä. Arviota ei muuta myöskään se, että vanhempi konstaapeli oli samana päivänä nauttinut yhden tai kaksi pulloa olutta.

A:n kuljettaman auton nopeus on ollut selvästi sallittua suurempi, vähintään 80 kilometriä tunnissa ja tilanteessa on aiheutunut yhteentörmäyksen vaara A:n vaarallisen ohituksen vuoksi. A on siten ylittänyt suurimman sallitun 50 kilometrin tuntinopeuden vähintään 30 kilometrillä tunnissa ja ohittanut edellään kulkeneen auton siten, että on aiheuttanut liikenneonnettomuuden vaaran. Poliisi on voinut katsoa A:n syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan.

Poliisin on tullut määrätä A ajokieltoon. Hallinto-oikeus katsoo, että ajokiellon kestoa harkittaessa on jo riittävästi otettu huomioon kiellon vaikutus peltiseppänä toimivan A:n toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen.

Asian ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulujensa omavastuuosuuden vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet valituksenalaiselta osalta

Tieliikennelaki 75 § 2 momentti 3 kohta sekä 78 § 3 ja 4 momentti
Hallintolainkäyttölaki 74 §

Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset kumotaan. Asiassa on toimitettava suullinen käsittely, mikäli vaatimuksiin ei muutoin suostuta. Hänen oikeudenkäyntikulunsa on korvattava kokonaisuudessaan hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa, myös siltä osin kuin niitä ei ole kokonaisuudessaan korvattu hallinto-oikeudessa A:n oikeusavun omavastuuosuuden perusteella.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Liikenneturvallisuuden vaarantamista koskeva syyte on hylätty Turun käräjäoikeuden lainvoimaisella tuomiolla 23.3.2007. Tuomion mukaan A ei ole syyllistynyt mihinkään sellaiseen liikennerikkomukseen, josta hänelle on poliisin toimesta 12.7.2006 määrätty ajokielto. Hallinto-oikeus ei voi ratkaista näyttöä eri tavalla kuin käräjäoikeus. Laissa edellytettyä perustetta ajokiellon määräämiselle ei ole.

A on ammatiltaan peltiseppä ja joutuu päivittäin siirtymään työmaalta toiselle ja kuljettamaan tavaroita autollaan. Hänelle on aiheutunut ajokiellosta kohtuutonta haittaa.

Turun kihlakunnan poliisilaitos on antanut valituksen johdosta lausunnon.

A on antanut vastaselityksen.

B on esittänyt A:n avustamisesta 732 euron suuruisen laskun, joka sisältää kuuden työtunnin mukaan lasketun 600 euron palkkion ja 132 euron arvonlisäveron.

B on ilmoittanut, ettei hän vaadi korkeinta hallinto-oikeutta velvoittamaan A:ta maksamaan omavastuuosuuttaan B:lle, vaan valtio on velvoitettava maksamaan kaikki A:n oikeudenkäyntikulut asiassa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset valituksenalaiselta osalta.

2. Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut A:n oikeusavun omavastuuta koskevan osuuden määrällä hallinto-oikeudessa 463,66 eurolla ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa 268,40 eurolla.

Perustelut

1. Pääasiaratkaisu

Tosiseikat

Poliisimies on 2.7.2006 tieliikennelain 76 §:n 1 momentin 3 kohtaan ja rikoslain 23 luvun 1 §:ään viitaten määrännyt A:n väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä vakavasta piittaamattomuudesta liikenneturvallisuutta kohtaan.

Turun kihlakunnan poliisilaitos on 12.7.2006 tekemällään päätöksellä tieliikennelain 75 §:n 2 momentin 3 kohtaan sekä 78 §:n 3 ja 4 momenttiin viitaten määrännyt A:n määräaikaiseen ajokieltoon 12.7.-14.9.2006. Poliisilaitos on katsonut A:n syyllistyneen päätöksestä tarkemmin ilmenevään tekoon, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan. Poliisilaitoksen päätös on tieliikennelain 106 a §:n nojalla määrätty pantavaksi täytäntöön muutoksenhausta huolimatta.

A on valituksessaan poliisilaitoksen päätöksestä Turun hallinto-oikeudelle vaatinut poliisilaitoksen päätöksen kumoamista ja sen täytäntöönpanon keskeyttämistä. Hallinto-oikeus on välipäätöksellään 21.8.2006 keskeyttänyt poliisilaitoksen päätöksen täytäntöönpanon.

A:n vastustettua häneen kohdistettua rangaistusvaatimusta asia tuli vireille Turun käräjäoikeudessa 23.1.2007. Turun käräjäoikeus 23.3.2007 antamallaan tuomiolla nro 07/860 hylkäsi syytteen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 29.6.2006 Turussa. Tuomio on lainvoimainen.

Turun hallinto-oikeus on 14.9.2007 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n valituksen. Hallinto-oikeus on kuitenkin määrännyt, että poliisilaitoksen päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä koskeva määräys on voimassa, kunnes hallinto-oikeuden päätös tulee lainvoimaiseksi.

A on valituksessaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa vaatinut hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätösten kumoamista. Hän on esittänyt, että laissa edellytettyä perustetta ajokiellon määräämiselle ei ole, koska hän ei ole syyllistynyt siihen liikennerikkomukseen, jonka perusteella hänelle on määrätty ajokielto. Hallinto-oikeus ei voi valittajan mukaan ratkaista näyttöä eri tavalla kuin käräjäoikeus.

Ratkaistava oikeuskysymys

Asiassa on kysymys hallinnollisella päätöksellä yksittäisen teon perusteella määrätyn ajokiellon suhteesta saman teon rikosoikeudelliseen arviointiin. Korkeimman hallinto-oikeuden on ratkaistava, onko hallinto-oikeus voinut hylätä A:n valituksen, jonka hän on tehnyt ajokiellon määräämistä liikenneturvallisuuden vaarantamisen perusteella koskevasta poliisilaitoksen päätöksestä, kun hallinto-oikeuden päätöstä tehtäessä käräjäoikeus oli lainvoiman saaneella tuomiolla hylännyt liikenneturvallisuuden vaarantamista koskeneen syytteen.

Asiaan liittyvät säännökset

Tieliikennelain (267/1981) 75 §:ssä (676/1990) säädetään ajokieltoon määräämisestä. Pykälän 1 momentti (546/1999) koskee moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan määräämistä ajokieltoon törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tai rattijuopumusrikosten vuoksi. Näissä tapauksissa ajokiellon määrää lain 78 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ajokielto on määrätty tieliikennelain 75 §:n 2 momentin 3 kohdan (1103/2004) nojalla. Mainitun kohdan mukaan ajo-oikeuden haltija on, jollei 78 §:n 5 momentista taikka 80 §:stä muuta johdu, määrättävä ajokieltoon, jos hän on moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan syyllistynyt rikoslain 23 luvun 1 §:n nojalla rangaistavaan tekoon, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan.

Mainitussa lainkohdassa viitatun rikoslain 23 luvun 1 §:n (545/1999) 1 momentti (1094/2002) kuuluu seuraavasti:

Joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Tieliikennelain 78 §:n (1103/2004) 3 momentin mukaan lain 75 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa ajokiellon määrää poliisi.

Väliaikaisesta ajokiellosta ja sen kestosta sekä ajokiellon suhteesta rikosasiaan säädetään tieliikennelain 76 (1199/2002), 77 (676/1990) ja 78 §:ssä (1103/2004).

Tieliikennelain 76 §:n 1 momentin 3 kohdan (361/2005), jonka nojalla nyt kysymyksessä olevassa asiassa on määrätty väliaikainen ajokielto, nojalla poliisimies voi määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja ottaa ajokortin haltuunsa, jos on todennäköistä, että edellytykset ajokiellon määräämiselle muun ohella 75 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla ovat olemassa.

Tieliikennelain 77 §:n 1 momentti koskee tilanteita, joissa tuomioistuin viime kädessä päättää ajokiellosta. Momentin mukaan mainitun lain 76§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa väliaikainen ajokielto jatkuu, kunnes tuomioistuin päättää ajokiellosta, kun taas 2 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa poliisin on viipymättä päätettävä, pidetäänkö väliaikainen ajokielto voimassa. Jos on todennäköistä, että väliaikaiseen ajokieltoon määrätty on syyllistynyt mainitussa 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon, väliaikainen ajokielto on pidettävä voimassa, kunnes tuomioistuin päättää ajokiellosta.

Tieliikennelain 77 §:n 3 momentin (1242/1997) mukaan muun ohella lain 76 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa väliaikaiseen ajokieltoon määränneen poliisimiehen on viipymättä ilmoitettava toimenpiteestä ajokiellosta päättävälle poliisille. Tämän on viipymättä päätettävä ajokiellosta.

Tieliikennelain 77 §:n 4 momentin (1242/1997) mukaan poliisin on viipymättä palautettava ajokortti ja ilmoitettava ajo-oikeuden jatkumisesta ajo-oikeuden haltijalle, jos 76 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa ajokieltoa ei määrätä.

Tieliikennelain 78 §:n 4 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan ajokiellon kestosta määrättäessä otetaan huomioon ne vaikutukset, jotka toimenpiteellä on ajokieltoon määrättävän toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen.

Jos moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajaa ei 75 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa tuomita teostaan rangaistukseen, ajokieltokin voidaan tieliikennelain 78 §:n 5 momentin nojalla jättää määräämättä.

Tieliikennelain 106 a §:n (1242/1997) mukaan muutoksenhausta poliisin antamaan päätökseen on voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään, jollei toisin erikseen säädetä. Poliisin antama päätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön valituksesta huolimatta.

Säännösten perusteluja ja kehitysvaiheita

Tieliikennelain ajoneuvon kuljettajaa ja ajo-oikeutta koskeva 5 luku uudistettiin kokonaan lailla 676/1990. Esityksen yhtenä päätavoitteena oli hallituksen esityksen (HE 8/1990 vp) mukaan selkeyttää ajo-oikeuteen kohdistuvaa seuraamusjärjestelmää ottamalla käyttöön vain yksi ajo-oikeuteen kohdistuva seuraamus. Poliisin oikeutta puuttua ajo-oikeuteen yksittäisen liikennerikoksen perusteella esitettiin laajennettavaksi. Esityksen mukaan (s. 1) "sääntöjen rikkomisesta seuraavien rangaistusten ohella on käytössä ajokorttiin kohdistuvia seuraamuksia. Näiden turvaamistoimenpiteiden tarkoituksena on estää henkilön osallistuminen liikenteeseen ajoneuvon kuljettajana silloin, kun hänellä ei katsota olevan edellytyksiä siihen" esimerkiksi "liikenteessä esiintyvän vaarallisuutensa tähden syyllistyttyään liikennerikoksiin."

Esityksessä painotettiin, että ajokorttiin kohdistuvat seuraamukset koetaan sakkoa ankarammiksi ja siten tehokkaammiksi keinoiksi vaikuttaa liikennekäyttäytymiseen. Ajokielto käsittäisi sekä tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvan seuraamuksen että poliisin toimivaltaan kuuluvat hallinnollisessa menettelyssä määrättävät ajokorttiseuraamukset. Toimivaltasuhteita ei uudistuksella muutettu. (HE 8/1990 vp s. 2) Esityksellä haluttiin muun ohella puuttua lisääntyneeseen piittaamattomuuteen liikenteessä mahdollistamalla ajokortin peruuttaminen yhdenkin teon johdosta myös poliisin päätöksellä eikä vain tuomioistuimen päätöksellä, mikä edellyttää törkeää liikenteen vaarantamista (s. 4-5).

Ehdotetun tieliikennelain 75 §:n 1 momentin yksityiskohtaisten perustelujen mukaan (HE 8/1990 vp s. 8) ajokiellon määrääminen ei enää riippuisi rangaistukseen tuomitsemisesta. Esimerkiksi syyntakeettomuuden vuoksi tuomitsematta jätetty voitaisiin määrätä ajokieltoon. Rangaistuksen ja turvaamistoimenpiteiden erilaisesta käyttöalasta johtuen tällaisessa tapauksessa olisi voitava käyttää ajo-oikeuteen kohdistuvaa turvaamistoimenpidettä riippumatta siitä, tuomitaanko rangaistukseen vai ei. Pykälän 2 momenttiin koottiin aiemmat ajokortin kokonaan ja määräajaksi peruuttamisen perusteet: 1-2 kohdat vastaavat aiempia kokonaan peruuttamisen perusteita ja 3-5 kohdat määräajaksi peruuttamisen perusteita. Ajokielto voitaisiin 3 kohdan mukaan määrätä yhdestä teosta, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuudesta olematta silti törkeäksi liikenteen vaarantamiseksi luettavissa, kuten ohituskiellon rikkominen ja yli 30 km/h:n ylinopeus.

Ehdotetun tieliikennelain 78 §:n perusteluissa (HE 8/1990 vp s. 9) eroteltiin 1 momentin mukaan tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvat asiat ja 2 momentin mukaan hallinnollisessa menettelyssä määrättävää ajokieltoa koskevat säännökset. Ensin mainittu koskisi kaikkia kuljettajia, viimeksi mainittu vain niitä, joille on myönnetty ajokorttilupa.

Hallituksen esityksessä (HE 8/1990 vp s. 13) nyt sovellettavana oleva tieliikennelain 75 §:n 2 momentin 3 kohta koski tilanteita, joissa ajo-oikeuden haltija oli moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan syyllistynyt muuhun kuin pykälän 1 momentissa tarkoitettuun mainitun lain nojalla rangaistavaan tekoon, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan; näitä muita tekoja olivat muun muassa törkeä liikenteen vaarantaminen ja eräät rattijuopumusrikokset.

Eduskunnan liikennevaliokunta (LiVM 4/1990 vp s. 2) esitti lakivaliokunnan kantaan viitaten tämän osan poistamista. Lakivaliokunnan lausunnossa (LaVL 2/1990 vp s. 9) oli muun ohella katsottu, ettei mainittu 3 kohdan säännös toisi lisämahdollisuuksia ajokiellon käyttämiseen, koska törkeä liikenteen vaarantaminen kuitenkin riittäisi perusteeksi ajokiellon määräämiselle. Säännös siirtäisi päätösvallan ajokiellon tuomitsemisesta tuomioistuimelta poliisiviranomaiselle. Hallinnollinen muutoksenhakuprosessi ei lausunnon mukaan olisi tällaisissa tapauksissa yhtä onnistunut kuin asian käsitteleminen yleisessä alioikeudessa, joissa liikennerikoksia koskevat asiat muutoinkin käsitellään ja joissa myös todistajien kuuleminen on käytännöllisintä suorittaa.

Suuri valiokunta (SuVM 76/1990 vp), jonka mietinnön mukaisena laki näiltä osin säädettiin, puolestaan esitti puheena olevan 3 kohdan kuulumaan: "3) jos hän on moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan syyllistynyt muuhun kuin 1 momentissa tarkoitettuun tämän lain nojalla rangaistavaan tekoon, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan;". Valiokunnan esityksestä voimaan saatettuun lakiin kuitenkin tuli uusi 80 a §, joka koski ajo-oikeuden haltijan oikeutta saattaa poliisin muun muassa 75 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla määräämä ajokielto yleisen alioikeuden käsiteltäväksi.

Tieliikennelain 80 a § on sittemmin kumottu 1.3.2005 lukien lailla 1103/2004. Kumoaminen perustui hallituksen esitykseen, jonka yleistavoitteena oli tehostaa liikennerikkomuksiin puuttumista muun muassa pidentämällä ajokieltoja (HE 104/2004 vp). Ajokieltoa luonnehdittiin esityksessä liikennerikosoikeudelliseksi turvaamistoimenpiteeksi, jolla ehkäistään liikenteen turvallisuutta vaarantavan käyttäytymisen jatkuminen. Esityksessä puhuttiin tieliikennelain 75 §:n 2 momentin 3-6 kohdassa tarkoitetuista poliisin hallinnollisessa menettelyssä määrättävistä ajokielloista liikennerikoksiin ja - rikkomuksiin syyllistymisen perusteella. Esityksen kohdassa "Keskeiset ehdotukset" lausuttiin muun ohella seuraavaa:

"Muusta hallinnollisia ajokieltoja koskevasta käytännöstä poiketen ajokieltoon määrätyllä on nykyisin mahdollisuus saattaa yleisen alioikeuden käsiteltäväksi vakavaa piittaamattomuutta koskeva ajokieltoasia sekä ajokielto, joka on määrätty kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Poliisin on tällöin palautettava ajokortti kuljettajalle, jolloin ajo-oikeus jatkuu siihen saakka kunnes tuomioistuin päättää asiasta. Tuomioistuin voi määrätä ajokiellon samoissa rajoissa kuin poliisilla on toimivalta. Myös ajokieltoa koskeva muutoksenhakutie tulisi tässä yhteydessä yhdenmukaistaa muita hallinnollisia ajokieltoja koskevan muutoksenhakutien kanssa."

Tieliikennelain 80 a §:n kumoamista perusteltiin esityksessä näin:

"Pykälä kumottaisiin, millä yhdenmukaistettaisiin valitusmenettely poliisin määrättyä ajo-oikeuden haltijan ajokieltoon. Nykyisin poliisin määrättyä ajokiellon lain 75 §:n 2 momentin 3 tai 4 kohdan nojalla ajo-oikeuden haltija voi saattaa asian yleisen alioikeuden käsiteltäväksi. Muista poliisin antamista hallinnollisista ajokieltopäätöksistä muutosta haetaan hallintovalituksella. Esitetty muutos saattaisi kaikki poliisin ajokieltoasiat hallinnollisen muutoksenhaun piiriin."

Oikeudellinen arviointi

Poliisilla on tieliikennelain 75 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla toimivalta määrätä ajokielto, jos ajo-oikeuden haltija on syyllistynyt rikoslain 23 luvun 1 §:n nojalla rangaistavaan tekoon, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan. Poliisilaitoksen päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksin hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Edellä perustelujen kohdassa Säännösten perusteluja ja kehitysvaiheita lausuttu osoittaa, että lainsäädännön tavoitteena on ollut tehostaa ajokieltojen vaikutusta liikenneturvallisuuden edistämiseksi ja että poliisin päätöksiin ajokielloista saa hakea muutosta vain hallintolainkäytön järjestyksessä. Lakia on nimenomaan muutettu siten, että ajokieltoja koskevia poliisin päätöksiä ei voida saattaa yleisen, rikosasioissa toimivaltaisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Ajokielto on liikennerikosoikeudellinen turvaamistoimenpide, jolla ehkäistään liikenteen turvallisuutta vaarantavan käyttäytymisen jatkuminen.

Turvaamistoimenpiteellä on tarkoitus puuttua liikenneturvallisuutta vaarantavaan käyttäytymiseen. Ajokiellon määrääminen on mahdollista poliisin hallinnollisella päätöksellä sillä edellytyksellä, että joku on syyllistynyt tiettyihin liikennerikoksiin tai - rikkomuksiin. Yhden teon perusteella ajokielto voidaan määrätä asiassa sovelletun tieliikennelain 75 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla, jos joku on syyllistynyt rikoslain 23 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan.

Poliisilaitoksen on tieliikennelain 77 §:n 3 momentin mukaan viipymättä poliisimieheltä tulleen 76 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen saatuaan päätettävä ajokiellosta. Tässä tilanteessa poliisilaitoksen on päätöstä tehdessään itsenäisesti, asiassa saatavan selvityksen perusteella arvioitava, ovatko tieliikennelain 75 §:n 2 momentin 3 kohdassa säädetyt edellytykset käsillä. Vaikka mainitun säännöksen soveltamisen ensimmäisenä edellytyksenä on syyllistyminen rikoslain 23 luvun 1 §:n nojalla rangaistavaan tekoon, poliisilaitoksen päätöksen tekeminen ei edellytä sitä, että rikosasia olisi lainvoimaisesti ratkaistu.

Poliisilaitoksen tieliikennelain 75 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla määräämä ajokielto on paitsi hallinnollinen turvaamistoimenpide myös rikoksen seuraamus. Seuraamus voidaan määrätä vain, jos on tehty rikos. Asiassa on poliisilaitoksen päätöksen jälkeen annettu käräjäoikeuden lainvoiman saanut tuomio, jonka mukaan A:ta vastaan nostettu syyte liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 29.6.2006 Turussa on hylätty. Näin ollen A:n ei ole katsottu syyllistyneen siihen ainoaan tekoon, jonka perusteella ajokielto on määrätty. Tähän nähden ajokiellon määräämiselle ei tämän uuden selvityksen valossa jälkikäteen arvioituna ole ollut perusteita. Hallinto-oikeuden ei sen vuoksi olisi tullut hylätä A:n valitusta.

Edellä lausutuilla perusteilla hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset on kumottava.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva ratkaisu

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaisuudessaan vahinkonaan. Tämän vuoksi valtio on hallintolainkäyttölain 74 §:n nojalla määrättävä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut oikeusavun omavastuuta koskevan osuuden määrällä hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Oikeudenkäyntiavustajan palkkio

Korkein hallinto-oikeus vahvistaa oikeustieteen maisteri B:lle maksettavaksi oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (290/2008) 2 §:n ja 6 §:n mukaiseksi kohtuulliseksi neljän työtunnin mukaan lasketuksi palkkioksi vaatimuksen enemmälti hyläten 400 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää 88 euron arvonlisäveron, muodostuu siten 488 euroa.

A:n oikeusavun omavastuuosuudeksi ottaen huomioon oikeusapulain 20 §:n 2 momentti vahvistetaan 55 prosenttia mainitusta kokonaispalkkiosta eli 268,40 euroa.

Korkein hallinto-oikeus määrää valtion varoista maksettavaksi B:lle valtion vahingoksi jäävänä osuutena 219,60 euroa, josta palkkion osuus on 180 euroa ja arvonlisäveron osuus 39,60 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Kari Kuusiniemi, Tuula Pynnä, Sakari Vanhala ja Hannu Ranta. Asian esittelijä Leo Kaasinen.