3.2.2009

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin maistraatti on 19.6.2007 tekemällään päätöksellä nro 23/07 hylännyt A:n hakemuksen hänen sukupuolensa vahvistamisesta naiseksi ja hänen miehen henkilötunnuksensa muuttamisesta naisen henkilötunnukseksi. Maistraatti on perustellut päätöstään seuraavasti:

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 1 §:n mukaan vastakkaisen sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä on sanotun lainkohdan 3 kohdan mukaan, ettei henkilö ole avioliitossa. Saman lain 2 §:n mukaan avioliitossa olevan henkilön sukupuoli voidaan vahvistaa vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvaksi, jos avioliitossa elävän toinen osapuoli on antanut henkilökohtaisesti maistraatille muutokseen suostumuksensa. Kun hakijan vaimo ei ole suostunut avioliiton muuttamiseen rekisteröidyksi parisuhteeksi, Helsingin maistraatti on jättänyt A:n sukupuolen väestötietojärjestelmässä muuttamatta.

Käsittely hallinto-oikeudessa

A on Helsingin hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut, että Helsingin maistraatin päätös kumotaan ja että hänelle myönnetään naisen henkilötunnus.

Vaatimuksensa perusteluina A on esittänyt muun ohella, että väestötietoasetuksen 3 §:n mukaisesti hänen nykyinen henkilötunnuksensa on virheellinen. A on ollut diagnostisoidun transseksuaalisuutensa vuoksi feminisoivassa hoidossa, eikä hän ole enää lisääntymiskykyinen mies. Hän on naisen aineenvaihdunnan omaava naisen näköinen ihminen, jonka passissa on miehen tunnus. Ongelmia tulee muun muassa turvatarkastuksissa. A:lla on hakemuksensa tueksi kahden tutkimusryhmän psykiatrin lausunnot sekä Naistenklinikan antama todistus hedelmättömyydestä. Henkilötunnuksen muuttaminen ennen sukuelinkirurgisia toimenpiteitä on hoitokäytännössä esitetty toivomus.

A on ollut fyysisesti ja juridisesti mies mennessään avioliittoon vuonna 1996. Asepalveluksen hän on suorittanut vuonna 1983. Avioliiton edellytyksenä on avioliittolain 1 §:n mukaan, ettei avioliitolle ole esteitä. Transseksuaalisuus ei ole avioliittolaissa mainittu esteellisyysperuste, kuten ei myöskään muu IDC-10 -tautiluokituksessa mainittu tautiluokitettu tila. Avioliittolaissa ei ole säännöstä, joka velvoittaisi aviopuolisot pysymään naisena ja miehenä. Avioliiton purkamisperusteet ovat avioero, sukulaisuus tai jo aikaisempi olemassa oleva avioliitto tai rekisteröity parisuhde, joka ei ole vielä purkautunut. A ja hänen aviopuolisonsa jakavat yhteisen kristillisen vakaumuksen. He eivät halua avioeroa, koska se olisi vastoin heidän vakaumustaan. A:lla ja hänen puolisollaan on yhteinen lapsi. Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetussa laissa ei määritetä sitä, kuinka maistraatin tulisi merkitä A:n vanhemmuus väestörekisteriin. Mikäli A:n lapsella ei olisi väestörekisterissä kahta vanhempaa tai A:n vanhemmuus lakkaisi olemasta olemassa, hänen lapsensa asetettaisiin Suomen perustuslain 6 §:n vastaisesti eri asemaan muihin avioliitossa syntyneisiin lapsiin nähden.

Yhdenvertaisuutta koskevan Suomen perustuslain 6 §:n mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tämän vuoksi A:lle on myönnettävä uusi naispuolinen henkilötunnus väestötietolain 14 a §:n ja väestötietoasetuksen 3 §:n mukaisesti.

Helsingin maistraatti on antanut lausunnon.

A on antanut vastaselityksen ja toimittanut vielä lisäselvitystä. Hän on katsonut maistraatin päätöksen loukkaavan myös hänen Suomen perustuslain 9 §:ssä (liikkumisvapaus) ja 10 §:ssä (yksityiselämän suoja) turvattuja oikeuksiaan.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n Helsingin maistraatin päätöksestä tekemän valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 1 §:n mukaan henkilö vahvistetaan kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietolaissa (507/1993) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän: 1) esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön; 2) on täysi-ikäinen; 3) ei ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa; ja 4) on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.

Saman lain 2 §:n 1 momentin mukaan sen estämättä mitä 1 §:n 3 kohdassa säädetään, avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa oleva voidaan vahvistaa kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jos aviopuoliso tai rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli on maistraatin selostettua hänelle 2 momentissa tarkoitetut seikat antanut henkilökohtaisesti tähän suostumuksensa.

Koska A on hakemusta käsiteltäessä ollut avioliitossa ja hänen aviopuolisonsa ei ole antanut henkilökohtaisesti suostumustaan siihen, että A:n sukupuoli vahvistetaan kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, maistraatti on hylännyt A:n hakemuksen.

Hallinto-oikeus toteaa, että asiassa ei ole ollut kysymys A:n transseksuaalisuuden hyväksymisestä tai sinänsä oikeudesta lailla säänneltyyn parisuhteeseen, vaan väestötietojärjestelmässä A:n sukupuolen vahvistamisesta kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty.

Valittaja on valituksessaan ja kirjelmässään 3.10.2007 viitannut perusoikeusnäkökohtiin ja Suomen perustuslain 6, 9 ja 10 §:ään. Suomen perustuslain 106 §:n nojalla perustuslain säännökselle on annettava etusija, jos tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

Hallinto-oikeus katsoo, että asiassa ei ole kyse Suomen perustuslain 9 §:ssä tarkoitetusta liikkumisvapauden suojasta.

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain edellä selostetun 2 §:n 1 momentin mukaan avioliitossa oleva voidaan vahvistaa kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jos aviopuoliso antaa henkilökohtaisesti tähän suostumuksensa. Henkilötunnusta voidaan pitää osana henkilön identiteettiä, minkä johdosta Suomen perustuslain 10 § soveltuu valituksessa tarkoitettuun asiaan myös yksityisyyden suojan osalta. Hallinto-oikeus toteaa kuitenkin, ettei mainitun perusoikeuden vastaisena voida pitää sitä, ettei valittajalla ilman hänen aviopuolisonsa suostumusta ole mahdollisuutta saada merkityksi väestörekisteriin naisen henkilötunnusta. Perustuslaista ei voi johtaa perusteita tulkita transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 2 §:n 1 momentin säännöstä, siltä osin kuin valituksessa on kyse, muutoin kuin sen sanamuodon mukaisesti.

Avioliitto on miehen ja naisen välinen säännelty perheoikeudellinen suhde. Samaa sukupuolta olevalla parilla on halutessaan laissa säädetty mahdollisuus rekisteröimällä parisuhteensa päästä perheoikeudellisen sääntelyn piiriin osittain avioliittoon verrattavalla tavalla. Rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain hallituksen esityksen (HE 200/2002 vp) mukaan antamalla samaa sukupuolta oleville pareille pääsy perhelainsäädännön piiriin tuetaan erilaisten perhemuotojen yhdenvertaista kohtelua. A:n aviopuoliso ei ole antanut suostumustaan siihen, että A:n sukupuoli vahvistetaan kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jolloin heidän avioliittonsa olisi muuttunut rekisteröidyksi parisuhteeksi. Hallinto-oikeus katsoo, että Helsingin maistraatin päätös ei tässä tilanteessa loukkaa Suomen perustuslain 6 §:ssä tarkoitettua yhdenvertaisuutta sukupuolen perusteella. Valituksessa on myös katsottu, että päätös, joka johtaisi siihen, että A:ten avioliitossa syntynyt tytär tulisi merkityksi väestörekisteriin rekisteröidyssä parisuhteessa syntyneenä, loukkaisi tyttären yhdenvertaisuutta toisiin avioliitossa syntyneisiin lapsiin nähden. Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annettu laki mahdollistaa aviopuolisoille halutessaan saada muutetuksi avioliittonsa transseksuaalin identiteettiä vastaavaksi rekisteröidyksi parisuhteeksi. Säännös ei näin ollen loukkaa A:n alaikäisen tyttären perustuslailla turvattua yhdenvertaisuutta.

Maistraatin on tullut transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 2 §:n nojalla jättää vahvistamatta A:n sukupuoleksi nainen ja hylätä A:n hakemus. Maistraatin päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa Helsingin hallinto-oikeuden ja Helsingin maistraatin päätökset ja vahvistaa hänen sukupuolekseen naisen huolimatta siitä, että hän elää puolisonsa kanssa avioliitossa. Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 1 §:n 3 kohdan säännöstä siitä, ettei hakija saa olla avioliitossa, ei tulisi soveltaa.

A on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus pyytää asiassa ennakkoratkaisua Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta, sillä yksityisyyden suoja koskee kaikkia Euroopan unionin kansalaisia, myös sukupuolivähemmistöjä. Ennakkoratkaisu tulisi pyytää nimenomaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan soveltamisesta.

A on vaatimustensa perusteluina viitannut hallinto-oikeudessa lausumaansa ja esittänyt muun ohella seuraavaa:

Helsingin hallinto-oikeus ilmoittaa päätöksensä perusteluissa, että transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annettu laki antaa mahdollisuuden aviopuolisoille muuttaa avioliittonsa transseksuaalin identiteettiä vastaavaksi rekisteröidyksi parisuhteeksi. Kysymys ei kuitenkaan ole haluamisesta vaan pakottamisesta. Laki toki mahdollistaa avioliiton muuttamisen rekisteröidyksi parisuhteeksi, mutta se on ennakkoehto sille, että valtiovalta yleensä hyväksyy avioliitossa elävän transseksuaalin sukupuolen vahvistamisen ja suostuu antamaan hänelle vastakkaisen sukupuolen henkilötunnuksen. Tuon henkilötunnuksen tarve on moninainen. Vahvistamisen jälkeen transseksuaali eli transsukupuolinen voi saada henkilöllisyyden todistavat asiakirjat, muun muassa passin, jotka vastaavat hänen fenotyyppiään.

Suomen valtio rikkoo A:n oikeutta määrätä itse oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan rajoittaen syrjivästi hänen kykyään hakea sukupuolen vahvistamista naiseksi. Syrjintäperuste on perhesuhde, avioliitto. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan takaama yksityisyyden suoja kattaa perhesuhteen. Sopimuksen 14 artiklan mukaan yksityisyydestä nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.

Suomalaisessa lainsäädännössä ihmisiä erotellaan sen mukaan, mikä on heidän oletettu sukupuolisen kiinnostuksensa kohde. Valtiovallan ei kuulu kertoa kansalaisilleen, mikä on heidän identiteettinsä tai heidän sukupuolisen kiinnostuksensa kohde. Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annettu laki on rajannut transsukupuolisen yksilön identiteetin selvittämisen sitä varten perustettujen transseksuaalisuutta selvittävien tutkimusyksiköiden tehtäväksi. A on näiden tutkimusyksiköiden transsukupuoliseksi diagnostisoima, eikä hän pidä rekisteröityä parisuhdetta identiteettiään vastaavana. A:lle avioliitto takaa parhaiten puolison ja tyttären edut; avioliitto on solmittu perhettä eikä A:n identiteettiä varten.

Sukupuolisen kiinnostuksen kohde on yksityisasia, eikä tuomioistuimella ole oikeutta käsitellä yksityisyyden piiriin kuuluvaa aihetta. Valtiovalta harjoittaa ihmisten lokeroimista heidän oletetun ja poliittisesti sopivan sukupuoli-identiteettinsä mukaan loukaten näiden ihmisten identiteettiä, kun se edellyttää, että juuri rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen on transsukupuolisen identiteetille oikeaa. Tuomioistuin ja lainsäätäjä edellyttävät, että puoliso tunnustaa olevansa lesbo, jotta A:n identiteetti naisena voidaan hyväksyä. Järjestely on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8artiklan vastainen. Sekä puolisolla että A:llä on oikeus säilyttää seksuaali-identiteettinsä yksityisenä asiana, eikä oikeus saada sukupuoli-identiteetti tunnustetuksi voi edellyttää järjestelyä, jossa se sidotaan puolison suostumukseen.

Avioliiton lopettaminen tai vaihtaminen rekisteröidyksi parisuhteeksi on edellytys sille, että valtiovalta tunnustaa A:n identiteetin naisena. Oikeutta yksityisyyteen ei voi rajoittaa siksi, että A on transsukupuolinen ihminen. Kysymyksessä on lääketieteen väliintuloa vaativa tila, ja valtiovalta vaatiessaan häntä kantamaan mukanaan sukupuolen mieheksi paljastavia asiakirjoja, jotka paljastavat sekä terveydentilan että sukupuolisen käyttäytymisen, rikkoo oikeutta yksityisyyteen.

Suomessa hoidoissa edenneelle transsukupuoliselle henkilölle ei voida myöntää hänen vallitsevan fenotyyppinsä mukaisia henkilöllisyystodistuksia ilman henkilötunnuksen vaihtamista, mikä tekee elämän vaikeaksi. Kyse ei ole halusta tai mahdollisuudesta, vaan siitä, että viranomaiset antaessaan fenotyyppiä vastaamattomat henkilöllisyyttä ilmaisevat asiakirjat miehen tunnuksella paljastavat tämän henkilön transsukupuoliseksi. Transsukupuolisuus on lääketieteellinen tila, joka täyttää henkilötietolain 11 §:n määritelmät arkaluonteisesta tiedosta. Suomen perustuslain 10 § viittaa henkilötietolakiin. Ilmaisemalla, että naisen näköinen ja fysiikaltaan naiseksi verrattavissa oleva henkilö on mies, valtiovalta levittää arkaluonteista tietoa ja siten loukkaa yksityisyyttä. Toisin kuin anglosaksisissa maissa, väestötietojärjestelmä ei Suomessa kykene erottamaan väestötietojärjestelmän syntymätodistussukupuolta ja sitä sukupuolta, joka merkitään esimerkiksi matkustusasiakirjaan henkilön tunnistamista varten. Jokaisella kansalaisella on oikeus matkustusasiakirjoihin, joista henkilö on tunnistettavissa, mikäli oikeutta ei ole erikseen lailla rajoitettu.

Toteamus siitä, että transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain nojalla aviopuolisot saavat halutessaan avioliittonsa muutetuksi transseksuaalin identiteettiä vastaavaksi rekisteröidyksi parisuhteeksi, sisältää olettamuksen transsukupuolisen identiteetistä. Transsukupuolinen tunnustetaan osittain oikeussubjektina. Hänen olemassaolonsa tunnustetaan, mutta hänelle ei haluta myöntää oikeutta identiteettiinsä. Yhteiskunta varaa oikeuden painostaa transsukupuolista hänen yksityisyytensä piiriin kuuluvassa asiassa ja siten sortaa häntä. Toteamus sisältää olettamuksen siitä, että avioliitto on varattu vain heteroseksuaaleille ja ei-transsukupuolisille ihmisille. Laissa katsotaan, ettei nainen voi olla avioliitossa toisen naisen kanssa. Tässä valtiovalta sivuuttaa identiteetin sekä alkuperän eli sen, että A on syntynyt poikana ja elänyt miespuolisena 40 vuotta, ennen kuin joutui hakemaan ulkopuolista apua ongelmaansa.

Hallituksen esityksessä laiksi sukupuolen vahvistamisesta eräissä tapauksissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 56/2001 vp) katsottiin, että isyys säilyy, mutta että avioliitto on este sukupuolen vahvistamiselle. Eduskunta väljensi säädöstä ja katsoi, että muunto rekisteröidyksi parisuhteeksi on mahdollinen, mikäli puoliso suostuu tähän. Kysymyksessä on siis oikeustoimen nimeltä avioliitto muuntaminen, ei sen katkaiseminen eikä uuden oikeustoimen perustaminen. Tämä muunnettu avioliitto on yksi kokonaisuus, jonka katsotaan alkaneen avioliiton solmimispäivästä. Lakia rekisteröidystä parisuhteesta ei kuitenkaan ollut olemassa vuonna 1996, kun A:ten avioliitto solmittiin, vaan se tuli voimaan vasta 1.3.2002. Näin ollen lakia rekisteröidystä parisuhteesta ei voida ulottaa kauemmas taannehtivasti kuin se on tullut voimaan.

A:ten lapsi on syntynyt aikana, jolloin laki rekisteröidystä parisuhteesta on ollut voimassa. Isyydelle ei tapahdu mitään, jos ei ole avioliitossa eikä lapsi ole syntynyt avioliitossa. Asema on turvattu avioerossakin. Tällöin lapseen ei sovelleta rekisteröidyn parisuhteen säännöksiä. Isyyden osalta tulee noudattaa samaa periaatetta kuin sovelletaan eläke-etuihin eli isyyden katsotaan alkaneen rekisteröidyksi parisuhteeksi muunnetussa avioliitossa. Avioliiton muuntaminen johtuu siitä, että avioliiton tekninen päättäminen vaikuttaisi puolison sosiaaliturvaan. Väestötietojärjestelmä ei kuitenkaan tunne muunnettua avioliittoa, vain rekisteröidyn parisuhteen. Rekisteröidyssä parisuhteessa syntynyt lapsi on aina äidin. Rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 § nimenomaisesti kieltää isyyden isyyslain tai adoption kautta, mikäli lapsi on syntynyt tai adoptoitu muunnetun avioliiton eli rekisteröidyn parisuhteen aikana. Käytännössä järjestely rikkoo perheen väestötietojärjestelmässä.

Rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain valmisteluasiakirjoissa todetaan, ettei lapsella voi olla kahta äitiä. Avioliiton muuttaminen rekisteröidyksi parisuhteeksi merkitsisi, että A:sta tulisi lapsensa biologisena vanhempana lapsensa äiti. Rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9§:n 1momentin mukaan rekisteröityyn parisuhteeseen ei sovelleta isyyslain (700/1975) säännöksiä isyyden toteamisesta avioliiton perusteella eikä muitakaan sellaisia säännöksiä, jotka koskevat aviopuolisoa yksinomaan hänen sukupuolensa perusteella. Rekisteröidyssä parisuhteessa A ei voi olla lapsensa juridinen isä. Kun avioliittoa muunnetaan, ei kyse ole pelkästään sen nimen muuttamisesta, vaan myös sisällön pitää sopeutua kyseiseen oikeustoimeen. Rekisteröidyssä parisuhteessa voi olla vain yksi lapsen juridinen biologinen vanhempi, hänen äitinsä. Tämä asettaa lapsen perustuslain edessä eriarvoiseen asemaan muihin avioliitossa syntyneisiin lapsiin nähden. Helsingin hallinto-oikeus on todennut, että avioliitto on miehen ja naisen välinen perheoikeudellinen suhde. Samaa sukupuolta olevalla parilla on halutessaan laissa säädetty mahdollisuus rekisteröimällä parisuhteensa päästä perheoikeudellisen sääntelyn piiriin osittain avioliittoon verrattavalla tavalla. Kysymys ei ole pääsemisestä perheoikeudellisen sääntelyn piiriin vaan sen piirissä olevan avioliiton muuntamisesta rekisteröidyksi parisuhteeksi.

Jos esimerkiksi eläke-etujen, asevelvollisuuden ja isyyden katsotaan jatkuvan sellaisenaan sukupuolen vahvistamisessa, avioliitonkin tulisi voida jatkua. Asevelvollisuutta tutkittaessa ei katsota taannehtivasti, että A olisi nainen, vaan asevelvollisuus jatkuu sillä perustella, että A on syntynyt miehen kehoon. Samoja oikeusperiaatteita tulisi soveltaa asevelvollisuuden ja avioliiton osalta.

A on vielä täydentänyt valitustaan. Hän on korostanut vanhemmuuden merkitystä ja katsonut, että lainsäädännössä on aukko, kun transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annettu laki ei ota kantaa lapsen perheoikeudelliseen asemaan eikä transsukupuoliseen vanhemmuuteen avioliiton muuttuessa rekisteröidyksi parisuhteeksi.

Helsingin maistraatti on antanut lausunnon, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Helsingin maistraatti on hylännyt A:n hakemuksen muuttaa miehen henkilötunnus naisen henkilötunnukseksi, koska aviopuoliso ei ole antanut lain edellyttämää henkilökohtaista suostumusta avioliiton muuttamisesta sukupuolen vahvistamisen yhteydessä rekisteröidyksi parisuhteeksi. Maistraatti on tehnyt päätöksensä transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain mukaisesti.

A on antanut vastaselityksen, jossa hän on katsonut, ettei avioliitto saa olla este identiteetin tunnustamiselle. Henkilötunnus on luotettava selvitys sukupuolesta, joten A:n tulee käyttää miehille varattuja tiloja eikä Kansaneläkelaitos korvaa naiseuden perusteella määrättyjä lääkkeitä.

A on vielä toimittanut Saksan liittotasavallan perustuslakituomioistuimen ratkaisun (27.5.2008), joka koskee Saksan liittotasavallan transseksuaalilain 8 §:n perustuslainmukaisuutta.

Tasa-arvovaltuutettu on lähettänyt korkeimmalle hallinto-oikeudelle tiedoksi A:lle 30.9.2008 antamansa lausunnon muun ohella henkilötunnuksen vaihtamisesta sukupuolen korjauksen yhteydessä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1) Korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen ennakkoratkaisun pyytämisestä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta.

2) Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian ja hylkää valituksen. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1) Ennakkoratkaisupyyntö

Asiassa ei jäljempänä pääasiaratkaisusta ilmenevillä perusteilla ole kysymys Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 234 artiklassa tarkoitetusta yhteisön oikeuden tulkinnasta. Tämän vuoksi ennakkoratkaisun pyytäminen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ei ole tarpeen asian ratkaisemiseksi.

2) Pääasia

Asiaan liittyvät säännökset

Perus- ja ihmisoikeussäännökset

Suomen perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Pykälän 2momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.

Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Perustuslain 106 §:ssä säädetään, että jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia muun ohella yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kohdan mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12 artiklan mukaan avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä avioliittoon ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä säätelevien kansallisten lakien mukaisesti.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan mukaan mainitussa sopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklan mukaan jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan.

Perusoikeuskirjan 9 artiklan mukaan oikeus solmia avioliitto ja oikeus perustaa perhe taataan tämän oikeuden käyttöä sääntelevien kansallisten lainsäädäntöjen mukaisesti.

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain säännökset

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 1 §:n mukaan henkilö vahvistetaan kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietolaissa (507/1993) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän:
1) esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön;
2) on täysi-ikäinen;
3) ei ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa; ja
4) on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.

Mainitun lain 2 §:ssä säädetään poikkeuksesta 1 §:n 3 kohdassa tarkoitettuun edellytykseen. Sen estämättä, mitä 1 §:n 3 kohdassa säädetään, avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa oleva voidaan 2 §:n 1 momentin mukaan vahvistaa kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jos aviopuoliso tai rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli on maistraatin selostettua hänelle 2 momentissa tarkoitetut seikat antanut henkilökohtaisesti maistraatille tähän suostumuksensa.

Kun sukupuoleen kuuluminen 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa vahvistetaan, avioliitto muuttuu mainitun pykälän 2 momentin mukaan ilman eri toimenpidettä rekisteröidyksi parisuhteeksi ja rekisteröity parisuhde vastaavasti avioliitoksi.

Muutos, jota 2 momentissa tarkoitetaan, merkitään pykälän 3 momentin mukaan väestötietojärjestelmään 3 §:ssä tarkoitetun merkinnän yhteydessä.

Mainitun lain 5 §:n mukaan tämän lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta on pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä.

Avioliittolain ja rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain säännökset

Avioliittolain 1 §:n 1 momentin mukaan nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet. Pykälän 2momentin mukaan avioliitto solmitaan vihkimisellä.

Avioliittolain 6 §:n mukaan kukaan ei saa mennä avioliittoon, jos hänen aikaisempi avioliittonsa on vielä voimassa. Avioliittoon ei myöskään saa mennä se, jonka rekisteröity parisuhde on voimassa.

Rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 1 §:n mukaan kahden samaa sukupuolta olevan 18 vuotta täyttäneen henkilön parisuhde voidaan rekisteröidä siten kuin mainitussa laissa säädetään. Mainitun lain 8 §:n 1 momentin mukaan parisuhteen rekisteröinnillä on samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton solmimisella, jollei toisin säädetä. Rekisteröidyn parisuhteen purkautumisella on pykälän 2 momentin mukaan samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton purkautumisella, jollei toisin säädetä. Laissa tai asetuksessa olevaa säännöstä, joka koskee avioliittoa, sovelletaan pykälän 3 momentin mukaan myös rekisteröityyn parisuhteeseen, jollei toisin säädetä. Pykälän 4 momentin mukaan laissa tai asetuksessa olevaa säännöstä, joka koskee aviopuolisoa, sovelletaan myös tässä laissa tarkoitetun parisuhteen osapuoleen, jollei toisin säädetä. Osapuoliin, jotka aikovat rekisteröidä parisuhteensa, sovelletaan, mitä kihlakumppaneista säädetään, jollei toisin säädetä.

Väestötietolain ja -asetuksen säännökset

Väestötietolain 4 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan Suomen kansalaisesta talletetaan väestötietojärjestelmään:
1) henkilön tunnistetietoina henkilötunnus, kansalaisvarmenteeseen sisältyvä sähköinen asiointitunnus, nimi, osoite ja kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka sekä sellaiset tiedot kiinteistöstä, rakennuksesta ja huoneistosta, jotka yksilöivät hänen kotikuntansa ja siellä olevan asuinpaikkansa;
2) perheoikeudellista asemaa kuvaavat vanhempia, avioliittoa, puolisoa ja lapsia koskevat tiedot.

Väestötietolain 6 §:n 1 momentin mukaan henkilötietoja pidetään luotettavana selvityksenä henkilöstä ja hänen perheoikeudellisesta asemastaan, jollei toisin näytetä.

Jos henkilötunnus on virheellinen, rekisteritoimiston on väestötietoasetuksen 3 §:n mukaan annettava henkilölle viipymättä uusi henkilötunnus.

Kansallinen lainvalmisteluaineisto

Hallituksen esitys

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annettu laki perustuu hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi sukupuolen vahvistamisesta eräissä tapauksissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 56/2001 vp). Esityksen mukaan laissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden perusteella transseksuaalisen henkilön oikeudellinen sukupuoli voidaan muuttaa vastaamaan hänen omaa käsitystään sukupuolestaan sekä sukupuolen muuttamisen oikeudellisista vaikutuksista. Esityksen yleisperustelujen mukaan transseksuaali tarvitsee terveydenhuollon palveluja, kuten hormonihoitoa ja kirurgisia hoitoja, saadakseen vastakkaisen sukupuolen mukaisen fyysisen ulkonäön. Transseksuaalin kannalta on myös tärkeää, että hän saa kokemansa sukupuolen mukaisen etunimen ja henkilötunnuksen. Transseksuaalille on myös tärkeää, että hänellä on käytössään esimerkiksi sellaiset henkilöllisyysasiakirjat ja koulutodistukset, jotka sisältämiensä tietojen puolesta ovat sopusoinnussa hänen sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Transseksuaalin tavoitteena on yleensä kaikissa suhteissa tulla tunnustetuksi kuuluvaksi siihen sukupuoleen, joka on sopusoinnussa hänen minuutensa kanssa.

Henkilön sukupuolella on tärkeä merkitys lainsäädännössä. Tieto henkilön sukupuolesta ilmenee väestötietojärjestelmästä. Väestötietojärjestelmään sisältyvillä tiedoilla on keskeinen merkitys sovellettaessa sellaista lainsäädäntöä, jossa henkilön sukupuolelle annetaan merkitystä. Väestötietolain (507/1993) 6 §:n mukaan henkilötietoja pidetään luotettavana selvityksenä henkilöstä ja hänen perheoikeudellisesta asemastaan, jollei toisin näytetä.

Esityksessä todettiin, että väestötietolain 4 §:n mukaan Suomen kansalaisesta talletetaan siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään henkilön tunnistetietoina henkilötunnus ja nimi. Väestötietoasetuksen (886/1993) 2 §:n mukaan henkilötunnus muodostuu syntymäajasta, yksilönumerosta ja tarkistusmerkistä. Yksilönumeroksi annetaan kolminumeroinen luku, joka on miespuolisilla pariton ja naispuolisilla parillinen.

Edelleen esityksen yleisperusteluissa lausuttiin, että avioliitto tarkoittaa perinteistä avioliittoa vastakkaisten biologisten sukupuolten kesken. Käytännössä ratkaisevaa on väestötietojärjestelmään merkitty sukupuoli.

Esityksen tavoitteena oli luoda menettely transseksuaalin henkilön sukupuolen vahvistamiselle. Menettely antaisi transseksuaalille oikeuden tietyillä edellytyksillä saada viranomaisen päätös siitä, että hän kuuluu biologiseen sukupuoleensa nähden vastakkaiseen sukupuoleen. Vaikka transseksuaalit ovat käytännössä saaneet uuden nimen ja henkilötunnuksen, on hallinnollinen käytäntö muuttamisen edellytyksistä vaihdellut. Tämän vuoksi on tärkeää säännellä selkeästi oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen edellytyksistä lain tasolla.

Esityksen tavoitteena oli lisäksi turvata se, että henkilö, jonka sukupuoli on vahvistettu, tulee kohdelluksi uuden sukupuolensa mukaisella tavalla sovellettaessa muuta lainsäädäntöä. Oikeudellisen sukupuolen muuttumisella on vaikutuksia useilla elämänaloilla.

Esityksen mukaan edellytyksenä uuden sukupuolen vahvistamiselle olisi ollut, ettei henkilö ole avioliitossa tai virallistetussa parisuhteessa. Mainitun säännöksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan voimassa olevan avioliittolain mukaan samaa sukupuolta olevat henkilöt eivät voi solmia avioliittoa. Hallituksen esityksessä laiksi virallistetusta parisuhteesta (HE 200/2000 vp) ehdotetaan, että kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä voisivat virallistaa parisuhteensa.

Eduskunnan lakivaliokunnan lausunto

Hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa eduskunnan lakivaliokunta (LaVL 3/2002 vp) totesi, että esityksessä ei esitetä perusteluita 1 §:n 3 kohdan säännökselle, jonka mukaan vahvistamisen edellytyksenä on, ettei henkilö ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Säännöksen arviointi on tärkeää, koska arviolta noin 10 prosenttia sukupuolen korjausprosessiin hakeutuvista transseksuaaleista elää avioliitossa tai vakituisessa parisuhteessa. Prosessin aikana osa parisuhteista purkautuu. Niiden avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevien henkilöiden kannalta, jotka haluavat jatkaa suhdettaan, vaikka toinen puolisoista hakee sukupuolen vahvistamista, 3 kohdan edellytys tuntuu kohtuuttomalta. Asiantuntijakuulemisessa onkin esitetty, että lainsäädännön olisi kunnioitettava parisuhteen jatkuvuutta ja mahdollistettava parisuhteen jatkuminen oikeudellisena instituutiona myös muutetun sukupuolen vahvistamisen jälkeen.

Lakivaliokunnan käsityksen mukaan 1 §:n 3 kohdan edellytys on asianmukainen nykyisen henkilöoikeudellisen sääntelyn johdonmukaisuuden kannalta. Avioliitto on miehen ja naisen välinen ja rekisteröity parisuhde samaa sukupuolta olevien henkilöiden välinen oikeussuhde. Valiokunta pitää tärkeänä, ettei sukupuolen vahvistaminen muuta tätä järjestelyä. Lainsäädännön johdonmukaisuus ei kuitenkaan edellytä niin yksioikoista ratkaisua kuin hallituksen esityksessä ehdotetaan. Tämän vuoksi lakiehdotusta on syytä täydentää säännöksillä avioliiton muuntumisesta sukupuolen vahvistamisen yhteydessä rekisteröidyksi parisuhteeksi ja rekisteröidyn parisuhteen muuntumisesta avioliitoksi.

Lakivaliokunta esitti sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, että se lisäisi lakiehdotukseen uuden 2 §:n, jonka 2 momentin mukaan: "Kun sukupuoleen kuuluminen 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa vahvistetaan, avioliitto jatkuu ilman eri toimenpidettä rekisteröitynä parisuhteena ja rekisteröity parisuhde vastaavasti avioliittona." Lakivaliokunnan mukaan sanaa "jatkuu" on käytetty sen osoittamiseksi, että sama oikeussuhde jatkuu vain nimikkeeltään, ja vähäisessä määrin sisällöltään, muuttuneena. Oikeussuhteen jatkuvuus on osapuolten kannalta merkittävää esimerkiksi sen vuoksi, että oikeus perhe-eläkkeeseen kuolleen osapuolen jälkeen riippuu useiden lakien mukaan siitä, että avioliitto (rekisteröity parisuhde) on solmittu ennen tiettyä ikää ja jatkunut tietyn ajan ennen edunjättäjän kuolemaa. Jos katsottaisiin, että sukupuolen vaihdoksen hetkellä vanha suhde sammuu ja syntyy uusi, vaihdos voisi johtaa oikeudenmenetyksiin. Myös yleisen perhelainsäädännön kannalta suhteen jatkuvuudelle perustuva konstruktio on perusteltu osoittaessaan muun muassa sen, ettei vaihdoksen hetkellä synny oikeutta vaatia ositusta ja että suhteen kesto parisuhteen aikanaan purkautuessa ja toisen vaatiessa osituksen sovittelua lasketaan sen alusta eikä sukupuolen vaihdoksesta lukien.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö

Sosiaali- ja terveysvaliokunta asettui mietinnössään (StVM 7/2002 vp) tukemaan lakivaliokunnan esittämiä muutoksia kuitenkin niin, että avioliiton jatkumisen sijasta laissa käytettäisiin ilmaisua "avioliitto muuttuu". Se piti ehdotusta kannatettavana erityisesti siitä syystä, että niissä sinänsä harvalukuisissa tapauksissa, joissa osapuolet haluavat jatkaa liittoaan, turvattaisiin suhteen jatkuvuudelle perustuvien oikeusvaikutusten säilyminen.

Kansainvälinen aineisto

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö

Ratkaisussaan 30.7.1998 ( Sheffield ja Horsham vastaan Yhdistynyt kuningaskunta , samoin kuin aiemmissa ratkaisuissa Rees vastaan Yhdistynyt kuningaskunta 17.10.1986 ja Cossey vastaan Yhdistynyt kuningaskunta 27.9.1990) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi jääneen näyttämättä, että vastaajavaltiolla olisi ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan nojalla positiivinen velvollisuus valittajien uuden sukupuolen oikeudelliseen tunnustamiseen. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa ei ollut siten rikottu. Kuitenkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin huomautti siitä, ettei vastaajavaltio ollut saattanut asianomaisen lainsäädäntönsä tarpeellisuutta jatkuvan tarkkailun alaiseksi erityisesti tieteellisen ja sosiaalisen kehityksen valossa, vaikka tuomioistuin oli Reesin ja Cosseyn tapauksissa pitänyt sitä tärkeänä. Tosin Cosseyn tuomion jälkeen ei ollut tapahtunut mitään huomattavaa tieteellistä kehitystä. Kuitenkin transseksualismin sosiaalinen hyväksyntä oli lisääntynyt, ja myös transsukupuolisten ongelmista tiedettiin yhä enemmän. Vaikka tässä tapauksessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa ei ollut rikottu, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin toisti vaatimuksen siitä, että jäsenvaltioiden oli tarkkailtava kyseistä aluetta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi niin ikään, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12 artiklan turvaamaa oikeutta loukannut se, ettei transseksuaali voinut avioitua uuden sukupuolensa kanssa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. Tämä tulkinta perustui siihen, että oikeuden mennä avioliittoon katsottiin viittaavan perinteiseen avioliittoon vastakkaisia biologisia sukupuolia edustavien henkilöiden kesken. Biologisten kriteerien hyväksyminen kansallisessa lainsäädännössä määritettäessä henkilön sukupuolta avioliiton kannalta kuului sopimusvaltioiden kansalliseen sääntelyvaltaan.

Ratkaisussaan 11.7.2002 ( Christine Goodwin vastaan Yhdistynyt kuningaskunta ; samassa yhteydessä ratkaistiin myös tapaus I. vastaan Yhdistynyt kuningaskunta) tuomioistuin puolestaan katsoi, ettei Yhdistynyt kuningaskunta asiassa Sheffield ja Horsham annetun ratkaisun jälkeen ollut ryhtynyt toimiin lainsäädäntönsä muuttamiseksi huolimatta transseksuaalisuuden sosiaalisen hyväksyttävyyden ja transseksuaalien kokemien ongelmien tiedostamisen lisääntymisestä. Huolimatta siitä, ettei yhteisymmärrystä asian sääntelystä kaikissa sopimusvaltioissa ollut ja että toissijaisuusperiaatteen mukaisesti oli ensi sijassa sopimusvaltioiden asiana päättää sopimuksessa edellytettyjen oikeuksien turvaamisesta niiden ratkaistessa omien oikeusjärjestelmiensä mukaisesti sukupuolenvaihdosleikkauksen jälkeen muuttuneeseen sukupuoleen liittyviä ongelmia, ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei vastaajana ollut valtio voinut enää tässä tapauksessa väittää asian kuuluvan sen harkintamarginaaliin. Asiassa ei ollut esitetty merkittäviä julkiseen etuun liittyviä näkökohtia, joilla olisi voitu perustella kielteistä suhtautumista sukupuolen vaihdoksen oikeudelliseen tunnustamiseen. Sopimuksen edellyttämä kohtuullinen tasapainotila kallistui ratkaisevasti yksityisen hakijan puolelle. Sopimuksen 8 artiklaa katsottiin rikotun, kun sukupuolenvaihdosta ei voinut saada oikeudellisesti tunnustetuksi. Asiassa oli myös kysymys sopimuksen 12 artiklasta, joka koskee miehen ja naisen oikeutta avioitua ja perustaa perhe. Miehestä naiseksi muuttunut hakija halusi avioitua miehen kanssa. Ihmisoikeustuomioistuin ei nähnyt mitään perusteita estää transseksuaaleja nauttimasta oikeutta avioitua, ja se totesi, että sopimuksen 12artiklaa oli rikottu.

Ratkaisussaan 23.5.2006 ( Grant vastaan Yhdistynyt kuningaskunta ) ihmisoikeustuomioistuin katsoi sopimuksen 8 artiklaa rikotun, kun miehenä syntyneen, sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäyneen transseksuaalin ei sallittu muuttaa syntymäsukupuoltaan, minkä seurauksena hän ei saanut hyödykseen naisten alhaisempaa eläkeikää.

Päätöksessään 28.11.2006 ( Wena ja Anita Parry vastaan Yhdistynyt kuningaskunta ) ihmisoikeustuomioistuin piti ilmeisen perusteettomana väitteitä ihmisoikeussopimuksen 8 ja 12 artiklan rikkomisista. Kysymyksessä oli aviopari, jolla oli yhteisiä lapsia ja jonka mies oli sittemmin käynyt läpi sukupuolenvaihdosleikkauksen. Voimassa olevan, vuoden 2004 kansallisen lain mukaan hänelle voitiin myöntää vain väliaikainen sukupuolen tunnustamisasiakirja ( interim gender recognition certificate ), koska hän oli avioliitossa. Puolisot eivät halunneet päättää avioliittoa, joten pysyvää sukupuolen tunnustamisasiakirjaa full gender recognition certificate ) ei voitu myöntää.

Ihmisoikeustuomioistuin viittasi edellä mainittuun tapaukseen Christine Goodwin vastaan Yhdistynyt kuningaskunta ja totesi Yhdistyneen kuningaskunnan tuon tapauksen jälkeen saattaneen voimaan järjestelmän, joka mahdollisti sukupuolen tunnustamisasiakirjan hakemisen. Edellytyksenä kuitenkin oli avioliiton päättyminen. Se selvästi vaikutti hakijoiden oikeuteen nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta.

Päätettäessä siitä, oliko positiivinen velvollisuus turvata valittajien oikeudet täytetty valitulla keinolla sukupuolenvaihdoksen tunnustamiseksi, kohtuullista tasapainoa oli haettava yhteisön yleisen edun ja yksilön etujen välillä (Cossey vastaan Yhdistynyt kuningaskunta).

Esillä olevassa tapauksessa ihmisoikeustuomioistuin totesi, että vaatimus valittajien avioliiton päättymisestä perustui kansalliseen lakiin, jonka mukaan vain vastakkaista sukupuolta olevat henkilöt voivat solmia avioliiton: avioliitto samaa sukupuolta olevien välillä ei ollut sallittu. Siitä huolimatta oli ilmeistä, että hakijat saattoivat jatkaa suhdettaan kaikilta olennaisilta osin, vaikkakaan ei oikeudelliselta asemaltaan avioliittoa täysin vastaavana parisuhteena, jossa osapuolten oikeudet ja velvollisuudet olivat lähes samat kuin avioliitossa.

Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, siltä osin kuin oli kysymys yksityis- ja perhe-elämään kohdistuvasta kunnioituksesta, ettei järjestelmän vaikutuksien voitu osoittaa olleen suhteettomia ja että näissä olosuhteissa kohtuullinen tasapaino oli saavutettu.

Ihmisoikeussopimuksen 12 artiklan osalta ihmisoikeustuomioistuin totesi, että valittajat olivat laillisesti solmineet avioliiton kansallisen lain mukaan, että heillä oli lapsia ja että he halusivat avioliiton jatkuvan. Ihmisoikeustuomioistuin viittasi edelleen tapaukseen Christine Goodwin, jossa se oli todennut, että avioliiton solmimisen perustuminen biologisiin kriteereihin esti tehokkaasti transseksuaaleja käyttämästä oikeuttaan avioliittoon. Lainsäädännössä oli sen jälkeen luotu järjestelmä, jonka mukaan transseksuaali saattoi tulevaisuudessa solmia avioliiton vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa. Ihmisoikeustuomioistuin huomautti lakia säädettäessä olleen tiedossa, että pieni joukko transseksuaaleja oli jo solmituissa avioliitoissa, mutta näiden avioliittojen jatkumisesta siinä tapauksessa, että toinen osapuoli käyttää hyväkseen sukupuolen tunnustamisprosessia, ei tietoisesti säädetty mitään.

Kansallisessa lainsäädännössä avioliitto on sallittu vain eri sukupuolta olevien kesken, perustuipa sukupuoli syntymään tai sukupuolen tunnustamisprosessiin. Samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole sallittu. Ihmisoikeussopimuksen 12 artikla vastaavasti vahvistaa perinteisen käsityksen avioliitosta miehen ja naisen välillä (Rees vastaan Yhdistynyt kuningaskunta).

Ihmisoikeustuomioistuin päätyi siihen, että sopimusvaltioiden harkintavallassa oli määritellä, miten sukupuolen vaihtaminen vaikuttaa avioliittoon (Christine Goodwin). Poikkeuksia ei voitu tehdä niiden lukumäärältään vähäisten avioliittojen suhteen, joissa molemmat osapuolet halusivat jatkaa avioliittoa, vaikka toisen osapuolen sukupuoli oli vaihtunut. Parisuhdetta koskevat säännökset suovat näille pareille useita niistä turvista ja eduista, jotka liittyvät avioliittoon. Juuri valittajien vetoama avioliittoinstituution historiallinen ja yhteiskunnallinen arvo, sellaisena kuin kansallinen oikeus sen tunnustaa, estää valittajien avioliiton jatkamisen.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö

Tapauksessa K.B. vastaan National Health Service Pensions Agency (C-117/01) kansallinen lainsäädäntö ei sallinut transseksuaalien avioitumista heidän uuden sukupuolensa kanssa vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa, koska rekisteritietoja henkilön sukupuolesta ei sukupuolenvaihdosleikkauksen perusteella muutettu. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin viittasi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12 artiklaan todeten, että oli lähtökohtaisesti vastoin EY 141 artiklaa eli niin sanottua samapalkkaisuusartiklaa estää sukupuolta vaihtanutta henkilöä täyttämästä leskeneläkkeen saamisen edellytyksenä ollutta avioliiton solmimista.

Tapauksessa Sarah Margaret Richards vastaan Secretary of State for Work and Pensions (C-423/04) yhteisöjen tuomioistuin katsoi miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa asioissa annetun direktiivin (79/7/ETY) tulkinnan sulkevan pois lainsäädännön, joka estää sukupuolenvaihdosleikkauksen miehestä naiseksi läpikäyneen henkilön saamasta eläkettä sillä perusteella, ettei hän ole täyttänyt 65 vuotta, kun hän olisi ollut oikeutettu eläkkeeseen 60-vuotiaana, jos häntä olisi kotimaista lainsäädäntöä tulkittaessa pidetty naisena.

Tapauksessa Tadao Maruko vastaan Versorgungsanstalt der deutschen Bühnen (C-267/06) yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että yhdenvertaisesta kohtelusta työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetun direktiivin 2000/78/EY 1 artikla, luettuna yhdessä 2 artiklan kanssa, oli esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle säännöstölle, jonka nojalla rekisteröidyn parisuhteen osapuoli ei saa toisen osapuolen kuoleman jälkeen sellaista perhe-eläkettä, jota jälkeen jäänyt aviopuoliso saa, vaikka kansallisessa oikeudessa rekisteröidyllä parisuhteella asetetaan samaa sukupuolta olevat henkilöt vertailukelpoiseen tilanteeseen aviopuolisojen kanssa mainitun perhe-eläkkeen kannalta.

Kansainvälinen kehitys

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä mainitusta ratkaisusta Christine Goodwin ilmenee, että ihmisoikeustuomioistuin ottaa ratkaisuissaan huomioon olosuhteiden muutokset sopimusvaltioissa. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ihmisoikeussopimusta on tulkittava niin, että sen turvaamat oikeudet ovat käytännöllisiä ja tehokkaita. Edelleen se toteaa, että jos se ei säilyttäisi dynaamista ja evolutiivista lähestymistapaa, uudistukset ja parannukset saattaisivat estyä. Tähän nähden ihmisoikeustuomioistuin otti ratkaisussaan huomioon sen hetken eli vuoden 2002 olosuhteet sopimusvaltioissa.

Edellisessä kappaleessa mainittuun nähden ja kun vielä otetaan huomioon ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kehittyminen lyhyessä ajassa sekä valituksen perustuminen siihen, että sovellettavan kansallisen lain säännösten sanamuodon mukainen tulkinta loukkaa valittajan ihmisoikeuksia ja on ristiriidassa perustuslain kanssa, kansallista sääntelyä on tarpeen suhteuttaa myös viimeaikaisiin kehitysvaiheisiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopimusvaltioissa.

Vuonna 2001 Alankomaat laillisti avioliiton kahden miehen tai kahden naisen välillä eli samaa sukupuolta olevien avioliiton. Vuonna 2003 sitä seurasi Belgia sekä vuonna 2005 Kanada ja Espanja. Norjan 1.1.2009 voimaan tulleen lainsäädännön mukaan avioliitto voi olla vastakkaista tai samaa sukupuolta olevien välinen parisuhde. Ruotsissa on niin ikään esitetty siirtymistä sukupuolineutraaliin avioliittokäsitteeseen, mutta sitä tarkoittavaa lainsäädäntöä ei saatavissa olevien tietojen mukaan tällä hetkellä olla valmistelemassa.

Valittajan viittaamassa Saksan liittotasavallan perustuslakituomioistuimen tuomiossa 27.5.2008 pidettiin Saksan liittotasavallan perustuslain vastaisena 10.9.1980 annetun lain (niin sanottu transseksuaalilaki) säännöstä, jonka mukaan transseksuaalin sukupuolen vahvistamisen vastakkaiseksi sukupuoleksi edellytyksenä oli, ettei henkilö ollut avioliitossa.

Mainitussa tapauksessa vuonna 1929 mieheksi syntynyt hakija oli ollut 56 vuotta avioliitossa. Avioliitosta oli kolme lasta. Vuodesta 2001 hän käytti edellä mainitun lain nojalla tehdyn päätöksen mukaisesti naisen etunimeä. Vuonna 2002 hän kävi sukupuolenvaihdosleikkauksessa ja pyysi sitten vahvistamaan, että hän kuuluu naissukupuoleen. Vahvistamisen edellytyksenä oli transseksuaalilain 8 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla se, ettei hakija ollut avioliitossa. Hakijalla ja hänen vaimollaan ei ollut kuitenkaan aikomusta erota, sillä heidän suhteensa ei ollut muuttunut.

Saksan liittotasavallan perustuslakituomioistuin totesi muun ohella lain jättävän hakijalle kaksi vaihtoehtoa: joko hän säilyttää avioliiton, mutta ei saa oikeudellista tunnustusta uudelle sukupuoli-identiteetilleen, tai eroaa, vaikka hän ja hänen puolisonsa haluavatkin jatkaa avioliittoa. Tätä perustuslakituomioistuin piti suhteettomana. Perustuslakituomioistuin viittasi perustuslain säännökseen avioliiton erityisestä suojasta oikeudellisesti turvattuna miehen ja naisen yhteiselämän muotona. Puolisoiden pakottaminen eroon olisi toisaalta tämän suojapyrkimyksen vastaista. Tuomioistuin katsoi, ettei lainsäädännöllinen intressi avioliitto-instituution säilyttämiseen miehen ja naisen välisenä yhteiselämän muotona periaatteessa väistynyt samaa sukupuolta olevien puolisoiden avioliiton säilyttämistä koskevan intressin tieltä, eikä lainsäätäjä ilman muuta voinut sivuuttaa avioparin intressiä avioliiton jatkamiseksi. Tuomioistuin painotti arviossaan avioliiton ja sukupuoli-identiteetin perustuslainsuojaa sekä koettuun yhteiselämään liittyviä subjektiivisia näkökohtia. Lainsäädännön vaatimus ei asettanut hakijaa vain ratkaisemattomaan sisäiseen ristiriitatilanteeseen, vaan merkitsi myös perusoikeusloukkausta.

Saksan liittotasavallan perustuslakituomioistuin totesi lainsäätäjän asiana olevan päättää, kuinka sanottu perustuslainvastaisuus poistetaan. Jollei haluta mahdollistaa avioliiton jatkumista tällaisessa tapauksessa, on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että transseksuaalin siihenastinen avioliitto voi jatkua oikeudellisesti turvattuna elämänkumppanuutena tai vastaavana järjestelynä siten, että avioparin oikeudet ja velvollisuudet säilyvät kaventumattomina. Perustuslainvastaisuus on poistettavissa myös kumoamalla sanottu avioliittoa koskeva, vuoden 1980 transseksuaalilain 8 §:n 1momentin 2 kohdan rajoitussäännös.

Tosiseikat ja ratkaistava oikeuskysymys

Valittaja on miehenä syntynyt transsukupuolinen, joka on pyytänyt henkilötunnuksensa vahvistamista naisen henkilötunnukseksi muuttuneen sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Hän on avioliitossa naisen kanssa, ja heillä on alaikäinen lapsi. Valittaja on vaatinut, että henkilötunnuksen muuttaminen vahvistetaan, mutta samalla avioliiton katsotaan jatkuvan avioliittona eikä rekisteröitynä parisuhteena, koska hänen puolisonsa ei ole antanut suostumustaan valittajan vahvistamiseksi kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen.

Valituksessa on tuotu esiin useita varteenotettavia käytännön elämään liittyviä tilanteita, joissa transsukupuolisen henkilön yksityisyyden suojaa loukataan, jolleivät hänen henkilöllisyytensä todistamista koskevat asiakirjat vastaa hänen sukupuolensa ilmiasua.

Kuten hallinto-oikeus toteaa, asiassa ei ole kysymys valittajan transsukupuolisuuden hyväksymisestä tai sinänsä oikeudesta lailla säänneltyyn parisuhteeseen. Asiassa on kysymys niistä oikeudellisista edellytyksistä, joilla valittajan sukupuoli voidaan väestötietojärjestelmässä vahvistaa naiseksi ja hänelle voidaan antaa sitä vastaava uusi henkilötunnus.

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 1 §:n 3 kohdan verrattuna lain 2 §:n 1momenttiin mukaan valittaja voidaan vahvistaa kuuluvaksi naissukupuoleen sillä edellytyksellä, että hänen aviopuolisonsa antaa henkilökohtaisesti siihen suostumuksensa. Aviopuolison suostumus on tarpeen, jotta valittaja voitaisiin merkitä väestötietojärjestelmään naisena. Jos muutos naiseksi vahvistetaan, heidän avioliittonsa muuttuu lain 2 §:n 2 momentin mukaan ilman eri toimenpidettä rekisteröidyksi parisuhteeksi.

Mainittujen säännösten sanamuodon mukaan maistraatti ei ole voinut hyväksyä valittajan vaatimusta uuden sukupuolen vahvistamiseksi, koska valittajan aviopuoliso ei ole antanut siihen suostumustaan. Asiassa on siten tehdyn valituksen johdosta ratkaistava, onko mainittujen säännösten soveltaminen Suomen perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tällöin asiaa on arvioitava perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseen velvoittava Suomen perustuslain 22 § huomioon ottaen myös ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta.

Oikeudellinen arviointi

Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (563/2002) on annettu 28.6.2002 ja se on tullut voimaan 1.1.2003. Laki on säädetty tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä nykyisen perustuslain voimassa ollessa. Hallituksen esitys (HE 56/2001 vp) ei sisällä säätämisjärjestystä koskevia perusteluja, eikä hallituksen esityksestä ole hankittu eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Suomen perustuslaki ei sisällä säännöksiä avioliittoinstituutiosta eikä avioliiton käsitteestä.

Suomen lainsäädännön mukaan transseksuaalilla on sinänsä oikeus saada uuden sukupuoli-identiteettinsä mukainen sukupuoli vahvistetuksi. Lainsäädännön tarkoituksena on ollut transsukupuolisten aseman parantaminen ja tilanteen selkeyttäminen sekä siten muun ohella yhdenvertaisuuden edistäminen. Hallituksen esityksessä ollutta kieltoa vahvistaa avioliitossa olevalle uusi sukupuoli on eduskuntakäsittelyn aikana lievennetty niin, että vahvistaminen on sallittu puolison suostumuksella. Valiokuntakäsittelyssä ei ole lähemmin perusteltu puolison suostumusta koskevan vaatimuksen tarpeellisuutta, mutta lakivaliokunta on pitänyt tärkeänä, ettei sukupuolen vahvistaminen muuta sitä järjestelyä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen ja rekisteröity parisuhde kahden samaa sukupuolta olevan henkilön välinen oikeussuhde.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12 artiklan mukaan avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä säätelevien kansallisten lakien mukaisesti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä sopimuksen 12 artiklan on katsottu viittaavan vastakkaista biologista sukupuolta olevien henkilöiden väliseen perinteiseen avioliittoon (Sheffield ja Horsham -ratkaisu). Uusimmassa oikeuskäytännössä (esimerkiksi Christine Goodwin) sukupuolen ei ole katsottu määräytyvän yksinomaan biologisin kriteerein. Tuomioistuin on todennut 12 artiklan turvaavan miehen ja naisen perusluonteista oikeutta avioliittoon ja perheen perustamiseen. Vaikka transseksuaalien avioliitot on hyväksytty laajalti eri maissa, transseksuaalin samaa sukupuolta olevan osapuolen kanssa solmima avioliitto on tunnustettu harvemmin kuin itse sukupuolenvaihdos. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mielestä kysymystä ei kuitenkaan ole tullut jättää täysin sopimusvaltioiden ratkaistavaksi. Se merkitsisi, että valtiot voisivat estää kaikilta osin avioliiton solmimista koskevan oikeuden käyttämisen. Valtioiden harkintamarginaali ei kuitenkaan ole ulottunut niin pitkälle. Vaikka sopimusvaltion asiana on ollut päättää muun muassa sukupuolenvaihdoksen tapahtumisen suhteen vaadittavasta näytöstä tai aiemman avioliiton voimassaolon lakkaamisesta ja uutta avioliittoa koskevista muodollisuuksista (esimerkiksi tuleville puolisoille annettava informaatio), Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mielestä ei ole ollut hyväksyttäviä perusteita estää transseksuaalia käyttämästä oikeuttaan avioliittoon.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö osoittaa transseksuaalien aseman tunnustamisen kehittyneen merkittävästi edellä mainittujen tapausten, Rees, Cossey, Sheffield ja Horsham sekä Christine Goodwin, kautta vuodesta 1986 vuoteen 2002. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin edellä mainitussa tapauksessa Wena ja Anita Parry vastaan Yhdistynyt kuningaskunta vuonna 2006 todennut muun ohella, että osa sopimusvaltioista on sallinut avioliiton myös samaa sukupuolta olevien kesken. Se ilmaisee sopimusvaltioiden oman käsityksen avioliiton merkityksestä yhteiskunnassa, mutta ei saa tulkinnalleen tukea ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettuna perusoikeutena. Myöskään edellä kuvattu kansainvälinen kehitys sopimusvaltioissa viime vuosina ei anna aihetta arvioida tilannetta toisin. Avioliiton solmimista koskevassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 9 artiklassa viitataan kansalliseen lainsäädäntöön mainitsematta sukupuolia.

Suomen voimassa olevan transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 2 §:n säännöksellä on pyritty varmistamaan transseksuaalin perhesuhteen säilyminen mahdollisimman pitkälti entisellään lähtien kuitenkin siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen oikeussuhde. Lainsäädännön tarkoituksena on turvata aiemman oikeussuhteen säilyminen mahdollisimman pitkälti entisellään siihen liittyvine taloudellisine ynnä muine järjestelyineen. Lain 5 §:ssä säädetään, että mainitun lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta pidetään henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä.

Suomen voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa transseksuaalin sukupuolen vahvistamisen, jos hän ei ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa taikka jos aviopuoliso tai rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli antaa vahvistamiseen suostumuksensa. Vahvistamisen jälkeen avioliitto muuttuu rekisteröidyksi parisuhteeksi ja päinvastoin.

Lainsäädäntö ei siis mahdollista avioliittoa samaa sukupuolta olevien henkilöiden kesken, vaan tällöin on kysymys rekisteröidystä parisuhteesta. Tämä lainsäädännöllinen tila on nimenomaan tarkoitettu säilyttää transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annettua lakia säädettäessä. Rekisteröity parisuhde oikeudellisesti tunnustettuna yhteiselämän muotona rinnastetaan keskeisiltä oikeudellisilta ja taloudellisilta vaikutuksiltaan avioliittoon.

Avioliitolla yhteiskunnallisena ja oikeudellisena instituutiona on pitkä historiallinen tausta. Kysymys avioliittoinstituution mahdollisesta muuttamisesta sukupuolineutraaliksi sisältää merkittäviä eettisiin ja uskonnollisiin arvoihin liittyviä ristiriitoja. Tällainen kysymys tulee ratkaista eduskunnan säätämällä lailla.

Lainsäätäjä on halunnut säilyttää avioliiton miehen ja naisen välisenä oikeussuhteena, mahdollistaen kuitenkin uuden sukupuolen vahvistamisen aviopuolison suostumuksella siten, että avioliitto jatkuu pitkälti avioliittoon oikeudellisesti rinnastuvana ja turvattuna rekisteröitynä parisuhteena. Valituksenalaisessa asiassa tuomioistuimen on kuitenkin A:n ja hänen aviopuolisonsa näkökulmasta arvioitava, merkitseekö se, että voimassa oleva oikeus ei salli valita sekä sukupuolenvaihdoksen oikeudellista tunnustamista väestötietojärjestelmässä että avioliiton säilyttämistä entisellään, perus- ja ihmisoikeuksien vastaista puuttumista heidän yksityiselämäänsä.

Kun arvioidaan oikeudenmukaisen tasapainon saavuttamista yhtäältä transsukupuolisten henkilöiden yksityiselämän suojan ja toisaalta vallitsevien perheoikeudellisten käsitysten ja arvojen välillä, nykyinen lainsäädännöllinen ratkaisu ei ylitä Suomen valtiolle Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan kuuluvaa harkintamarginaalia.

Kun otetaan huomioon edellä lausuttu, transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 1 §:n 3 kohdan ja 2 §:n soveltaminen käsillä olevassa asiassa ei ole Suomen perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Valittajalle on, asiaa kokonaisuutena arvioituna, Suomen perustuslain 22 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyllä tavalla turvattu oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta, kun otetaan myös huomioon mainitun sopimuksen 12 ja 14 artiklat sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö.

Lopputulos

Edellä lausutuilla perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Kari Kuusiniemi, Ilkka Pere, Anne E. Niemi ja Juha Rautiainen. Asian esittelijä Marja Leena Kemppainen.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Ilkka Peren äänestyslausunto:

"Ennakkoratkaisun pyytämisestä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Pääasian osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö asian lopputuloksesta, asiaan liittyvistä säännöksistä, kansallisesta lainvalmisteluaineistosta, kansainvälisestä aineistosta sekä tosiseikoista ja ratkaistavasta oikeuskysymyksestä. Sen sijaan oikeudellisen arvioinnin osalta lausun seuraavaa.

Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta on annettu 28.6.2002 sen sisältöisenä kuin se on saanut lakivaliokunnan annettua lausunnon lakia koskevasta hallituksen esityksestä. Laki on säädetty tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä nykyisen perustuslain voimassa ollessa. Lakiesitys ei sisältänyt säätämisjärjestystä koskevia perusteluja, eikä hallituksen esityksestä hankittu perustuslakivaliokunnan lausuntoa.

Suomen perustuslaki ei sisällä säännöksiä avioliittoinstituutiosta eikä avioliiton oikeudellisesta käsitteestä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12 artiklan mukaan avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä avioliittoon ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä sääntelevien kansallisten lakien mukaan. Avioliittolain 1 §:stä ilmenee niin ikään, että avioliitto on naisen ja miehen välinen oikeudellisesti järjestetty suhde, joka solmitaan vihkimisellä. Samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhde voidaan rekisteröidä siten kuin rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa säädetään. Sanotun lain mukaan parisuhteen rekisteröinnillä on samat oikeusvaikutukset kuin avioliitolla, jollei toisin säädetä.

Nyt kysymyksessä oleva transseksuaalin sukupuolen vahvistamista koskevan lain 2 §:n 1 momentin säännös on sinänsä sisällöltään selkeä ja yksiselitteinen. Säännös on annettu yksityiskohtaisen harkinnan jälkeen, eikä se ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan tai muiden säännösten vastainen taikka näiden säännösten tulkintaa koskevan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön vastainen. Säännös ei ole muidenkaan Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden vastainen. Asiassa ei myöskään ole kysymys Euroopan yhteisön oikeuden tulkinnasta.

Siitä, että valittajan aviopuolisolta edellytetään suostumusta, jotta hänen puolisonsa voidaan vahvistaa väestötietojärjestelmässä naiseksi, ei valittajan katsomalla tavalla seuraa, että hänen aviopuolisonsa edellytettäisiin samalla tunnustavan olevansa lesbo.

Valittajalle on perustuslain 10 §:n 1 momentissa ja 22 §:ssä sekä Euroopan ihmissoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitetulla tavalla turvattu oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta.

Kun otetaan lisäksi huomioon Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen perustelut, transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 1 §:n 3 kohdan ja 2 §:n soveltaminen niin, ettei valittajan sukupuoleksi ole vahvistettu naista ja että hänen hakemuksensa on siten hylätty, ei ole perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Näistä syistä katson, ettei hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ole perusteita."