8.7.2008

Aviopuolisot olivat hakeneet lupaa ulkomailla olevan lapsen lapseksiottamiseen ja toivoneet saavansa vuonna 2005 tai myöhemmin syntyneen lapsen. Kun kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta ratkaisi lupa-asian vaimo oli 46-vuotias ja mies 54-vuotias. Puolisoiden ikä ei, kun otettiin huomioon asiassa saatu selvitys kokonaisuutena, ollut esteenä luvan myöntämiselle.

Laki lapseksiottamisesta 1, 2 ja 6 §, 25 § 1 kohta ja 27 § 1 mom.

Kort referat på svenska

Asian käsittely Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnassa

A ja B olivat hakeneet lautakunnalle 2.11.2006 saapuneella hakemuksella lupaa ulkomailla olevan lapsen lapseksiottamiseen. He ovat toivoneet saavansa vuonna 2005 tai myöhemmin syntyneen lapsen.

Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta (myöhemmin myös Lapseksiottamisasioiden lautakunta) on 12.3.2007 hylännyt hakemuksen.

Lautakunta on perusteluissaan muun muassa todennut, että A on syntynyt vuonna 1960 ja B vuonna 1952. Lautakunnan lupapäätöksissään noudattaman käytännön mukaan lapsen ja adoptiovanhemman välinen ikäero ei saa ylittää 45 vuotta, ellei tästä ole erityistä syytä poiketa. Myös yleisessä kansainvälisessä käytännössä ikäero on 40-45 vuotta. Nuorien ottolapsien kohdalla adoptiovanhemmilla täytyy olla voimavaroja lapsen kasvattamiseen ja huolenpitoon 20 vuotta eteenpäin siitä lukien kun lapsi tulee Suomeen. Näin ollen adoptiovanhemman tai -vanhempien korkea ikä on riskitekijä.

Hakijoiden perheessä on 24.11.2004 syntynyt lapsi. Sekä uudelle ottolapselle että perheessä jo olevalle lapselle on erityisen tärkeää, että perheeseen tuleva lapsi saa kuopusaseman. Tästä syystä lautakunta on katsonut, että ei ole lapsen edun mukaista myöntää lupaa vanhemman lapsen lapseksiottamiseen. Jos lapsi taas hakijoiden toivomuksien mukaisesti olisi syntynyt vuonna 2005 tai myöhemmin, lapsen ja toisen adoptiovanhemman välinen ikäero olisi liian suuri. Lautakunta on katsonut, että hakijoiden kohdalla ei ole olemassa erityistä syytä poiketa lautakunnan yllä mainitusta vakiintuneesta käytännöstä.

Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeus kumoaa lautakunnan päätöksen ja palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi lautakunnalle luvan myöntämistä varten. Lisäksi valittajat ovat pyytäneet, että asiassa järjestettäisiin suullinen käsittely. Valittajat ovat valituksessaan muun ohella todenneet, että heillä on kaikki lapsen edun mukaiset yleiset ja erityiset edellytykset luvan saamiseksi, ja että lautakunta ei ole päätöksessään ja sen perusteluissa esittänyt mitään sellaista seikkaa, joka estäisi luvan myöntämisen. Hakijoiden kyky, olosuhteet, erikoisosaaminen, kokemus adoptiosta ja kansainvälisyydestä sekä perhetilanne ovat ihanteelliset uuden ottolapsen vastaanottamiseen.

A:n ikäero lapseen täyttää jopa lautakunnan omat kriteerit. B:n ikäero lapsen kanssa ei ole laissa mainittu "erittäin suuri" ikäero, joka voi toimia hylkäysperusteena. Hylkäysperusteena on sovellettu yksipuolisesti B:n biologista ikää, joka ei ole laissa mainittu hylkäysperuste. Ikä- ja muussa olosuhdeharkinnassa ei ole otettu tarpeeksi huomioon muita asiaan vaikuttavia ja kaikista muista asiakirjoista esiin tulevia seikkoja. Lautakunnan päätöksen perusteet eivät ole yleisesti lapseksiottamista koskevan lain mukaiset ja lain kriteereitä on sovellettu yksipuolisesti eikä kokonaisvaltaisesti harkiten. Hakijoiden yhdenvertaisuutta loukataan poikkeamalla tiukemmin toisen vanhemman osalta lautakunnan soveltamasta omasta käytännöstä ja hallinnossa noudatettavasta yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksesta sellaisin perustein, joita ei löydy laista tai joita ei ole edes ilmoitettu perusteluissa. Suhteellisuuden ja kohtuuden vaatimusta hallinnollisessa päätöksenteossa ei ole noudatettu. Päätös syrjii parisuhteessa elävää naista yksinhuoltajiin nähden. Päätöksen perustelut eivät täytä yleisesti hallintolain vaatimuksia. Päätös ei ole yhteiskunnallisesti tarkoituksenmukainen.

Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta on antanut lausunnon. Lausunnossaan lautakunta on muun ohella todennut, että lainsäädännössä ei ole säädetty lapseksiottajalle ehdotonta yläikärajaa. Tämä seikka antaakin joustoa esimerkiksi niin sanotuissa perheen sisäisissä adoptioissa tai aikuisadoptioissa. Lautakunnan käsityksen mukaan on kuitenkin selvää, että lapsen etu edellyttää alaikäisen lapsen adoptioissa lapseksiottajan iän ja lapsen ja vanhemman välisen ikäeron huomioon ottamista.

Valituksessa viitataan useassa kohdassa lapseksiottamisesta annetun lain hallituksen esityksessä mainittuun "erittäin suureen ikäeroon" (HE 147/1978 s. 23). Hallituksen esityksen mukaan kun lapseksiottamisella perustetaan lapsen ja vanhemman suhde, seuraa tästä, että lapseksiottamisen edellytysten arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota myös lapsen ja lapseksiottajan väliseen ikäeroon. Erittäin pieni taikka suuri ikäero voi siten olla eräs peruste lapseksiottamisen vahvistamatta jättämiseen. Lautakunta lähtee perusteluissaan siitä, että on lapsen edun mukaista, että ikäero adoptiolapsen ja vanhemman välillä ei ylittäisi 45 vuotta, jos erityisiä syitä tästä poikkeamiselle ei ole.

Lautakunnan ratkaisu on perustunut hakijoiden elämäntilanteen kokonaisarviointiin tulevan adoptiolapsen edun näkökulmasta. Arvioinnissa ratkaisevina seikkoina ovat olleet hakijoiden perhetilanne sekä hakijoiden ja tulevan lapsen ikäero. Ikäeroon liittyviä seikkoja on arvioitu mahdollisina riskitekijöinä tulevan adoptiolapsen elämässä.

Lautakunta on vakiintuneesti katsonut, ettei adoptiolapsen ja hänen vanhempansa ikäeron tulisi muodostua 45 vuotta suuremmaksi luvan myöntämisen hetkellä. Mainittu käytäntö turvaa hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun. Lapsen edun mukaista on, että hän saisi elää adoptiovanhempiensa kanssa mahdollisimman pitkään, aina aikuisuuteen saakka. Tämän lisäksi kansainvälisen adoption kautta saapunut lapsi tarvitsee adoptiovanhemmiltaan huomattavasti tukea oman erityisyytensä ja erityisen taustansa vuoksi. Koska lupapäätös perustuu kulloisenkin hakijan/hakijoiden perhetilanteen kokonaisarviointiin, ikäerovaatimuksesta on voitu tapauskohtaisesti poiketa erityisistä syistä. Tällainen syy on ollut esimerkiksi toisen puolison toista nuorempi ikä.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa vaimo täyttää elokuussa 2007 47-vuotta ja mies 55-vuotta. Kokonaisarvioinnissa on miehen iän lisäksi otettu huomioon myös vaimon osalta vaatimus siitä, ettei adoptiolapsen ja hänen vanhempansa ikäeron tulisi muodostua 45 vuotta suuremmaksi luvan myöntämisen hetkellä. Vaimon miestään nuorempi ikä ei näin ollen ole peruste poiketa edellä mainitusta 45 vuoden ikäerovaatimuksesta. Uuden lapsen saapuessa perheeseen he olisivat todennäköisesti noin 49- ja 57-vuotiaita. Lautakunnan noudattamaan käytäntöön verrattuna tulevan adoptiolapsen ja erityisesti miehen ikäero luvan myöntämishetkellä muodostuisi poikkeuksellisen suureksi, jos valittajat saisivat luvan adoptoida toivomansa vuonna 2005 tai myöhemmin syntyneen lapsen.

Hakijat ovat solmineet avioliiton vuonna 2005. Lapseksiottamisesta annetun lain 6 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan aviopuolisot voivat avioliiton aikana vain yhdessä adoptoida lapsen. Tämän johdosta hakijoiden tilannetta ja sopivuutta adoptioperheeksi arvioidaan kokonaisuutena, eikä heitä voi rinnastaa yksin adoptoivaan hakijaan. Esimerkiksi molempien hakijoiden ikä vaikuttaa adoptioluvan myöntämisen edellytyksiin. Adoptiolapsi on jo ainakin kerran menettänyt vanhempansa. Adoptiolapsilla saattaa olla taustalla muitakin menettämiskokemuksia. Tämän vuoksi lasta tulee varjella uusilta menettämiskokemuksilta ja minimoida niiden todennäköisyys lapsen tulevassa elämässä. Hakijoiden ikä on tässä suhteessa riskitekijä. Sillä seikalla, että hakijoista vaimo on miestä nuorempi ei ole merkitystä arvioitaessa tilannetta edellä mainitusta näkökulmasta. Tilannetta ei voida verrata sellaiseen, jossa nuorempi henkilö hakee yksin ottolasta, koska siinä tilanteessa ei ole vastaavaa toisen vanhemman menettämisen riskiä.

Sille seikalle, että perheessä jo olevan lapsen kannalta olisi suotavaa saada sisarus ei voida antaa merkitystä arvioitaessa tulevan uuden adoptiolapsen etua. Jokainen luparatkaisu on tehtävä hakijoiden perheeseen mahdollisesti tulevan lapsen etua arvioiden, ei sen perusteella mikä olisi hakijoiden etu tai perheessä jo olevien lasten etu. On aina mahdollista, että lapsi sijoitetaan toiseen perheeseen, jossa myös on ennestään lapsia.

A ja B ovat antaneet vastaselityksen. Kokonaisvaltaisessa harkinnassa olisi otettava huomion kaikki asiaan vaikuttavat seikat.

Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n ja B:n Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnan päätöksestä tekemän valituksen sekä suullisen käsittelyn vaatimuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pääasian osalta seuraavasti:

Säännökset

Lapseksiottamisesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan lapseksiottamisen tarkoituksena on edistää lapsen parasta vahvistamalla lapsen ja vanhemman suhde lapseksiotettavan ja lapseksiottajan välille. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen lapsen lapseksiottaminen voidaan vahvistaa, jos sen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen. Lain 27 §:n 1 momentin mukaan Lapseksiottamisasioiden lautakunta voi myöntää luvan alle 18-vuotiaan lapsen kansainväliseen lapseksiottamiseen, jos lain 1-7 §:ssä säädetyt lapseksiottamisen edellytykset ovat olemassa ja kansainvälistä lapseksiottamispalvelua on annettu.

Lapseksiottamisluvan myöntämiseen vaikuttavat tosiseikat

Asiakirjoista saadun selvityksen mukaan A on syntynyt 27.8.1960 ja B 14.8.1952. Hakijoiden perheeseen kuuluu myös huhtikuussa vuonna 2005 adoptoitu lapsi, joka on syntynyt 24.11.2004. Sosiaali- ja terveysviraston sosiaalityöntekijän 25.10.2006 tekemässä kotiselvitysraportissa pariskunnan on arvioitu olevan sopivia toisen, vuonna 2005 tai myöhemmin syntyneen lapsen lapseksiottamiseen. Puolisot noudattavat terveellisiä elämäntapoja ja huolehtivat terveydestään. He ovat onnistuneet hyvin arjessa adoptoimansa lapsen hoitamisessa. A on työssään toiminut muun muassa lastenneuvolan lääkärinä. Kotiselvityksen tehnyt sosiaalityöntekijä on katsonut, että puolisot omaavat kaikki henkilökohtaiset ja aineelliset edellytykset useampien lapsien hoitamiselle, ja he pystyvät antamaan lapselle rakastavan ja turvallisen kodin.

Johtopäätökset

Lapseksiottamisesta annetussa laissa ei ole erityistä säännöstä koskien hakijan ikää, vaan lapseksiottamisen vahvistamista harkittaessa ratkaiseva merkitys on annettava lapsen edulle ja sille, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen. Näiden edellytysten voidaan katsoa sisältävän vaatimuksen siitä, että lapseksiottajan ikä on sellainen, että hän yleisen elämänkokemuksen perusteella pystyy huolehtimaan lapsen kasvatuksesta lapsen itsenäistymiseen saakka. Lapseksiottamisasioiden lautakunnan oman käytännön mukaan lapsen ja adoptiovanhemman ikäero ei saisi olla 45 vuotta suurempi, ellei erityisiä syitä tästä pääsäännöstä poikkeamiselle ole.

Hakijat ovat syntyneet vuosina 1960 ja 1952, ja lapseksiotettavan on oltava syntynyt aikaisintaan loppuvuonna 2005, jotta hän saisi kuopuksen aseman perheessä, ja jotta sisarusten välinen ikäero vastaisi biologisten sisarusten ikäeroa. Loppuvuonna 2005 tai myöhemmin syntyneen lapsen ja A:n välinen ikäero olisi näin ollen vähintään 45 vuotta, ja lapsen ja B:n välinen ikäero vähintään 53 vuotta.

Koska ottolapsi on jo menettänyt vanhempansa kerran, vanhemman suurempi menettämisriski lapsuusvuosina on otettava lapsen edun kokonaisuusarvioinnissa huomioon, kuten myös se, että vanhempien voimavarat yleisen elämänkokemuksen perusteella heikkenevät heidän vanhentuessaan. Hallinto-oikeus katsoo siten, että jo toisen vanhemman korkea ikä muodostaa riskin lapsen edulle, ja että lapsen ja vanhemman ikäero on katsottava merkittäväksi tekijäksi lapseksiottamisluvan myöntämistä koskevassa kokonaisharkinnassa. Näin ollen hallinto-oikeus katsoo, että lapseksiottamisen luvan myöntäminen yli 45 vuotta lasta vanhemmille adoptiovanhemmille vastaa lapsen etua vain poikkeuksellisesti. Erityinen syy vakiintuneesta ikäerorajasta poikkeamiselle voi olla esimerkiksi perheessä jo olevan lapsen biologisen sisaruksen adoptoiminen tai hakijan aviopuolison nuorempi ikä. Myös lapseksiottajan erityinen soveltuvuus adoptiovanhemmaksi voi muodostaa erityisen syyn vakiintuneesta ikäerokäytännöstä poikkeamiselle.

Koska myös A:n ja ottolapsen välinen ikäero tulisi kyseisessä asiassa tavanomaista suuremmaksi, hallinto-oikeus katsoo, että hänen B:tä nuorempi ikänsä ei muodosta erityistä syytä ikäerosta poikkeamiselle. Vaikka muutoksenhakijoiden on kotiselvityksessä arvioitu soveltuvan hyvin toisen ottolapsen adoptiovanhemmiksi, hallinto-oikeus ei katso, että asiassa olisi esitetty sellaisia poikkeuksellisia tekijöitä, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että heillä olisi sellaista erityistä soveltuvuutta adoptiovanhemmiksi, mikä muodostaisi perusteen vakiintuneesta ikäerokäytännöstä poikkeamiselle. Lautakunnan on näin ollen tullut hylätä A:n ja B:n hakemus.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut lapseksiottamisesta annetun lain 1 §:n, 2 §:n, 25 §:n ja 27 §:n.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnan päätökset kumotaan ja asia palautetaan uudelleen käsiteltäväksi lautakunnalle luvan myöntämistä varten.

Lautakunnan ja hallinto-oikeuden soveltama 45 vuoden ikäerokriteeri ei perustu lakiin, se ei vastaa yleistä elämänkokemusta eikä se ole tarkoituksenmukainen. Nyt perheessä oleva lapsi on syntynyt 24.11.2004. Jos uusi lapsi olisi syntynyt 9 kuukautta myöhemmin, olisi A:n ja lapsen ikäero täsmälleen 45 vuotta. A:n ikäero täyttää Vaasan hallinto-oikeuden itse asettaman "biologinen kuopus" -kriteerin. Hylkäysperusteena on sovellettu yksipuolisesti B:n biologista ikää. Tällainen päätös syrjii ikäkriteerin täyttävää avioliitossa olevaa naista hänen avioliittostatuksensa perustella esimerkiksi yksinhuoltajanaisten suhteen.

Päätöksissä ei ole otettu huomioon vanhempien yhteistä kykyä, olosuhteita ja edellytyksiä adoptiolle. Päätös on lisäksi suhteellisuusperiaatteen vastainen ja kohtuuton.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta on antanut valituksen johdosta lausunnon. Lapseksiottamisesta annetun lain mukaan luvan myöntämisen edellytyksenä on, että lapseksiottamisen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen. Laissa ei ole lapseksiottajan alaikärajaa lukuun ottamatta tarkemmin säännelty, millä perusteilla lapsen etua ja luvan hakijoiden soveltuvuutta adoptiovanhemmiksi arvioidaan. Lautakunta arvioi hakijoiden soveltuvuutta muun muassa seuraavien seikkojen perusteella: hakijoiden terveydentila, sosioekonomiset tekijät, ikä, motiivit, kasvatuskyvyt ja valmiudet kansainväliseen adoptioon. Päätöstä tehdessään lautakunta punnitsee hakijoiden toiveita ja hakijoiden elämään liittyviä mahdollisia riskejä lapsen etua vasten. Luvan myöntämisen perusteena on siten ensisijaisesti lapsen edun edistäminen ja toteutuminen. Jos lapsen edun toteutumiseen liittyy liian paljon epävarmuustekijöitä, lupaa ei voida myöntää.

Lautakunnassa on edustettuna useita tahoja, joilla on kokemusta siitä, että adoptiolapsen olisi suotavaa tulla perheeseen kuopuksen asemaan. Perheeseen tulevan uuden adoptiolapsen ja perheessä jo olevien lasten kannalta on tärkeää, että perheeseen tuleva uusi lapsi saa nuorimman lapsen aseman perheessä. Adoptoituja lapsia ei tulisi asettaa erityisasemaan enemmässä määrin kuin adoptio jo sinällään käsittää. Jos uusi adoptiolapsi on vanhempi kuin perheessä jo oleva lapsi, on suuri riski, ettei uudella lapsella ole mahdollisuuksia käydä läpi kaikkia kehityksellisesti tärkeitä vaiheita. Tämän vuoksi lautakunta ei ole katsonut lapsen edun mukaiseksi myöntää hakijoille lupaa perheessä jo olevaa vuonna 2004 syntynyttä lasta vanhemman lapsen adoptioon. Myöskään hakijat eivät ole tätä toivoneet.

A ja B ovat antaneet vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus kumoaa Vaasan hallinto-oikeuden ja Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnan päätökset sekä palauttaa asian lautakunnalle luvan myöntämiseksi A:lle ja B:lle ulkomailla olevan lapsen lapseksiottamiseen heidän hakemuksensa mukaisesti.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Lapseksiottamisesta annetun lain 25 §:n 1 kohdan mukaan lapseksiottajan on haettava lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa ennen kuin lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa tai ulkomailla, jos lapseksiottajalla on asuinpaikka Suomessa ja alle 18-vuotiaalla lapseksiotettavalla on asuinpaikka vieraassa valtiossa.

Lapseksiottamisasioiden lautakunta voi lain 27 §:n 1 momentin mukaan myöntää luvan lapseksiottamiseen 25 §:n 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa, jos lain 1-7 §:ssä säädetyt lapseksiottamisen edellytykset ovat olemassa ja kansainvälistä lapseksiottamispalvelua on annettu siten kuin lain 19-24 §:ssä säädetään.

Lapseksiottamisesta annetun lain 1 §:n mukaan lapseksiottamisen tarkoituksena on edistää lapsen parasta vahvistamalla lapsen ja vanhemman suhde lapseksiotettavan ja lapseksiottajan välille. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen lapsen lapseksiottaminen voidaan vahvistaa, jos sen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen.

Lain 6 §:n 1 momentista ilmenevän pääsäännön mukaan puolisot voivat avioliiton aikana ainoastaan yhdessä ottaa ottolapsen.

Hakijoiden olosuhteet

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan A on syntynyt 27.8.1960 ja B 14.8.1952. Puolisot ovat solmineet avioliiton elokuussa 2005. Perheeseen kuuluu myös marraskuussa 2004 syntynyt lapsi, jonka A on adoptoinut Etelä-Afrikasta huhtikuussa 2005. B on sittemmin adoptoinut puolisonsa lapsen.

Sosiaali- ja terveysviraston sosiaalityöntekijän 25.10.2006 tekemästä kotiselvitysraportista käy ilmi, että A on lääkäri. Hän on työssä yksityisen lääkäriaseman palveluksessa. Hän jäi äitiyslomalle huhtikuussa 2005 perheen saatua adoptiolapsen. Syksyllä 2006 A on palannut työhön ja työskennellyt 14 tuntia viikossa. Vuoden 2007 alusta hän alkaa työskennellä 20 tuntia viikossa. B on vakituisessa työsuhteessa tuottajana. Kotiselvitysraportissa pariskunnan on arvioitu olevan sopivia toisen, vuonna 2005 tai myöhemmin syntyneen lapsen lapseksiottamiseen. Puolisot noudattavat terveellisiä elämäntapoja ja huolehtivat terveydestään. He ovat onnistuneet hyvin arjessa adoptoimansa lapsen hoitamisessa. Puolisoilla on kaikki henkilökohtaiset ja aineelliset edellytykset selviytyä useampien lasten hoitamisesta. He pystyvät antamaan lapselle rakastavan ja turvallisen kodin.

Johtopäätökset

Lapseksiottamisesta annetun lain mukaan kansainvälistä adoptointia koskevan luvan myöntämisen edellytyksenä on, että lapseksiottamisen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen. Laissa ei ole tarkemmin säädetty, millä perusteilla lapsen etua ja luvan hakijoiden soveltuvuutta adoptiovanhemmiksi tulee arvioida. Lapseksiottamisasioiden lautakunta arvioi tänne saadun selvityksen mukaan hakijoiden soveltuvuutta muun muassa seuraavien seikkojen perusteella: hakijoiden terveydentila, sosioekonomiset tekijät, ikä, motiivit, kasvatuskyvyt ja valmiudet kansainväliseen adoptioon.

Kansainvälistä adoptointia koskevan luvan myöntämisessä on kysymys eri näkökohtien perusteella tehtävästä kokonaisharkintaan perustuvasta ratkaisusta. Ratkaistavana olevassa asiassa valittajien hakemus on hylätty heidän ikänsä johdosta. Lapseksiottamisasioiden lautakunnan noudattaman käytännön mukaan lapsen ja adoptiovanhemman ikäero ei saisi ylittää 45 vuotta, ellei poikkeamiseen ole erityistä syytä. Lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetun lapsen edun voidaankin katsoa yleensä edellyttävän, ettei adoptiovanhempien ja lapsen ikäero ole poikkeuksellisen suuri tai sanottavasti suurempi kuin biologisilla vanhemmilla ja heidän lapsillaan yleensä on. Tällaista vaatimusta ei kuitenkaan voida pitää ehdottomana.

A ja B ovat hakeneet lupaa vuonna 2005 tai myöhemmin syntyneen lapsen lapseksiottamiseen. He ovat olleet Lapseksiottamisasioiden lautakunnan tehdessä päätöksensä 46-ja 54-vuotiaita, jolloin lapsen ja vanhempien ikäero oli 45 vuotta äidin ja lapsen välillä ja 52 vuotta isän ja lapsen välillä. A täyttää siten Lapseksiottamisasioiden lautakunnankin käytäntönä olleen lapsen ja adoptiovanhemman välisen ikäeroedellytyksen. Kun otetaan huomioon asiakirjoista saatava selvitys hakijoiden olosuhteista myöskään B:n iän ei voida katsoa olevan esteenä luvan myöntämiselle. Jos lapseksiottaminen toteutetaan haetulla tavalla eli lupa myönnetään 2005 tai myöhemmin syntyneen lapsen lapseksiottamiseen, lapsiotettava saisi myös kuopuksen aseman perheessä, mitä on pidetty lapsen edun mukaisena. Asiakirjoissa A:ta ja B:tä olevien tietojen perusteella on pidettävä myös selvitettynä, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen ja että hakijat ovat erityisen soveltuvia adoptiovanhemmiksi.

Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden ja Lapseksiottamisasioiden lautakunnan päätökset on kumottava ja asia palautettava lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Matti Pellonpää, Jukka Mattila ja Eila Rother. Asian esittelijä Camilla Sandström.