5.10.2007

Asian aikaisempi käsittely

1. A on omistanut rakennusalalla toimivasta X Oy:n osakekannasta 95 prosenttia ja hänen entinen aviopuolisonsa, yhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana toiminut B 5 prosenttia. A ja B olivat eronneet vuonna 1990. X Oy oli 26.5.1997 tehnyt esisopimuksen K:n kunnassa sijaitsevan tilan ostamisesta. A ja B ovat 8.8.1999 perustaneet Asunto Oy Y -nimisen yhtiön, joka on 17.9.1999 ostanut edellä mainitun tilan 9 687 000 markan kauppahinnalla. A ja B olivat 16.9.1999 myyneet Asunto Oy Y:n osakekannan Z Oy:lle yhden markan kauppahinnalla. A ja Z Oy ovat 15.3.2000 tehneet sopimuksen yhteisomistuksesta ja voitonjaosta, joka on koskenut Asunto Oy Y:n osakkeiden edelleen luovutuksia. Sopimusta on täydennetty 14.9.2000, jolloin sopimuksen mukaisen tilityksen on todettu tapahtuneen 26.7.2000 siten, että Z Oy on saanut 2 418 850 markkaa ja A 2 618 850 markkaa. Sopimuksessa ja sen täydennyksessä on A:n allekirjoitus ja Z Oy:n puolesta C:n allekirjoitus. A ei ole ilmoittanut voitonjakoa verotuksessaan. B on kuollut vuonna 2002.

2. Verovirasto on jälkiverotuspäätöksellään lisännyt A:n verovuoden 2000 pääomatuloon luovutusvoittona Z Oy:n kanssa 15.3.2000 tehdyn sopimuksen mukaista voitonjakoa 2 618 850 markkaa. Lisäksi A:n suoritettavaksi on verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 3 momentin nojalla määrätty veronkorotusta 130 000 markkaa. Verovirasto on jälkiverotuspäätöksensä perusteluissa muun ohella todennut, että sopimuksessa 15.3.2000 ja sen loppuun 14.9.2000 tehdyssä ilmoituksessa tilitysten vastaanottamisesta on molemmissa A:n allekirjoitus, ja että verovirasto on toimittanut jälkiverotuksen näiden asiakirjojen perusteella, koska näyttöä ei ole siitä, että allekirjoitukset olisivat väärennöksiä.

3. A on oikaisuvaatimuksessaan pyytänyt, että voittovarojen jälkiverotus kumotaan ja verotus kohdistetaan B:n kuolinpesän hoitajaan. A on todennut, että hän ei ole saanut voittoa haltuunsa, sekä katsonut, että hän on joutunut tietämättään bulvaanin asemaan entisen puolisonsa rikollisen toiminnan vuoksi. A on liittänyt oikaisuvaatimukseensa tekemänsä rikosilmoituksen B:n toiminnasta.

4. Verotuksen oikaisulautakunta on hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen katsoen, että A:n rikosilmoitusta ei voida oikeuden päätöksen puuttuessa pitää riittävänä näyttönä hänen allekirjoitustensa väärentämisestä.

5. A on valittanut verotuksen oikaisulautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että toimitettu jälkiverotus kumotaan ja tuloon lisätty määrä sekä hänen suoritettavakseen määrätty veronkorotus poistetaan. A on todennut, että voitonjakosopimuksen 15.3.2000 perusteella kesällä 2000 tilitetty voitto on syntynyt B:n työn ja toiminnan tuloksena ja että B on käyttänyt voitonjakosopimuksessa 15.3.2000 A:n nimeä ilman tämän lupaa. A on siten B:n toiminnan vuoksi joutunut tietämättään bulvaanin asemaan. A ei ole koskaan saanut Z Oy:n maksamia voittovaroja haltuunsa, vaan ne ovat jääneet B:lle. Hänen kuoltuaan asiaa ei voida enää saattaa syyteharkintaan. A on liittänyt valitusasiakirjoihin T:n valaehtoiseksi lausumaksi otsikoidun kirjallisen lausunnon sekä poliisilaitoksen esitutkinnan päättämistä koskevan päätöksen kuulustelupöytäkirjoineen. Valituskirjelmässään A on nimennyt T:n todistajaksi asiassa. A:n tarkoituksena on ollut kuulla T:tä hänen kirjallisessa lausumassaan esittämistä asioista eli siitä, että B on hoitanut itse ja käyttänyt X Oy:n puolesta päätösvaltaa tonttikaupoissa, A on osallistunut asiaan vain satunnaisesti, tonttikaupoista syntynyt voitto on ollut yksinomaan B:n työn ja toiminnan tulosta, tonttikaupoista syntynyt voitto ei muodollisestikaan ole kuulunut A:lle, B on saanut haltuunsa ja pitänyt itsellään tonttikaupoista syntyneen voiton ja että B on käyttänyt voittovarat eri lakimiesten palkkioihin.

6. Veroasiamies on antanut vastineen ja A sen johdosta vastaselityksen. Verovirasto on antanut lausunnon ja A vielä täydennyskirjelmän.

7. Hallinto-oikeus on hylännyt A:n suullisen käsittelyn toimittamista koskevan vaatimuksen sekä hänen valituksensa muutoin hyläten alentanut veronkorotuksen määrän 75 000 markkaan. Hallinto-oikeus on lausunut päätöksensä perusteluina seuraavaa:

8. A on tehnyt poliisilaitokselle rikosilmoituksen, jonka mukaan B on väärentänyt useasti hänen nimensä asiapapereihin. Tutkittaviksi on pyydetty tässä kysymyksessä oleviin voitonjakosopimukseen ja tilitysilmoitukseen liittyvät nimikirjoitusten väärennykset. Poliisilaitos on päättänyt tutkinnan saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi, koska rikoksesta epäilty on kuollut. A:n suulliseen käsittelyyn hallinto-oikeudessa todistajaksi nimeämä henkilö on todennut rikosilmoituksen perusteella suoritetussa kuulustelussa, että hän on ollut vuosina 1987-2002 useaan otteeseen paikalla, kun B on väärentänyt asiakirjoihin A:n allekirjoituksen. Hän ei kuitenkaan pysty nimeämään yksittäistä tapausta.

Hallinto-oikeus katsoo, että A:n nimeämän todistajan kuulemisella ei ole saatavissa sellaista lisäselvitystä, jolla olisi merkitystä kysymyksessä olevan veroasian ratkaisuun. Suullisen käsittelyn järjestäminen on näin ollen ilmeisen tarpeetonta.

9. A ja B ovat merkinneet Asunto Oy Y:n koko osakekannan eli 500 osaketta. A:n osuus osakkeista on ollut 184 osaketta. A ja B ovat myyneet osakkeet 16.9.1999 tehdyllä kaupalla Z Oy:lle yhden markan kauppahinnalla. A ja B sekä Z Oy ovat tehneet 15.3.2000 sopimuksen yhteisomistuksesta ja voitonjaosta. Sopimuksella on ollut tarkoitus sopia omistuksen jakamisesta ja voittojen allokoimisesta liittyen edellä mainitun asunto-osakeyhtiön osakkeiden edelleen luovutuksiin, joissa Z Oy myöhemmin luovuttaa omistusosuutensa yhtiön osakkeisiin. Sopimuksessa on todettu, että Z Oy on hankkinut osakkeet nimiinsä siten, että A tosiasiallisesti omistaa 50 prosentin osuuden osakkeista edelleen.

Osakkeiden myynnistä saatava voitto on sovittu tilitettäväksi siten, että sopimuksessa mainittujen kulujen jälkeen jäävä laskennallinen voitto puolitetaan, jonka jälkeen Z Oy suorittaa kertakorvausluonteisena tasauksena A:lle 100 000 markkaa. Sopimuksen mukaan Z Oy saa vastaanottaa A:n puolesta koko kauppasumman, jonka se tilittää A:lle. Osapuolet ovat sopineet tekevänsä sopimukseen käsin liitteen siitä, että he ovat saaneet osuutensa sekä merkitsevät osuuden määrän tähän sopimukseen ja allekirjoittavat sen. Sopimuksessa olevan 14.9.2000 päivätyn tilitysten vastaanottamista koskevan ilmoituksen mukaan sopimuksessa mainittu tilitys on toteutunut 26.7.2000 ja A on saanut 2 618 850 markkaa. Ilmoituksessa on sekä A:n että C:n allekirjoitukset.

A:n nimensä luvattomasta käytöstä, entisen puolison toiminnasta ja rahavarojen käytöstä esittämän tai asiakirjoissa olevan muunkaan selvityksen perusteella ei voida katsoa, että kysymyksessä olevaa luovutusvoittoa ei olisi tullut verottaa A:n tulona. A:n jätettyä luovutusvoiton verotukseen ilmoittamatta ja jäätyä tämän johdosta osasta tuloaan verottamatta veroviraston on tullut toimittaa jälkiverotus ja määrätä veronkorotus. Jälkiverotuksin A:n tuloon lisättyä määrää ei ole näytetty vahvistetun liian suureksi. Veronkorotuksen kohtuullista määrää ei ole vahvistettava edellä ratkaisuosasta ilmenevää määrää suuremmaksi.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

10. A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle vaatinut, että toimitettu jälkiverotus kumotaan ja hänen pääomatuloonsa lisätty 2 618 850 markkaa sekä hänen suoritettavakseen määrätty veronkorotus 75 000 markkaa poistetaan.

A on lisäksi vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa asiassa suullisen käsittelyn, jossa T:tä voidaan kuulla todistajana, taikka palauttaa asian hallinto-oikeudelle T:n kuulemiseksi.

11. Asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä on tapahtunut ratkaisun lopputulokseen vaikuttava ilmeinen menettelyvirhe hallinto-oikeuden jätettyä toimittamatta asiassa suullisen käsittelyn A:n nimeämän suullisen todistelun vastaanottamiseksi. A oli nimennyt asiassa todistajaksi T:n muun muassa sen selvittämiseksi, kuka sai haltuunsa hänen tulonaan verotetun myyntivoiton. T on esitutkintakuulustelussa pitänyt täysin paikkansa pitävänä, että B on luvatta kirjoittanut voitonjakosopimukseen 15.3.2000 ja tilitysilmoitukseen 14.9.2000 A:n allekirjoitukset, sekä valaehtoisessa lausumassaan ilmoittanut tietävänsä, että B käytti saadut yli kaksi miljoonaa markkaa kuin omaansa, säilytti niitä taloon kätkettynä ja että rahat menivät arviolta kymmenelle lakimiehelle tai asianajotoimistolle. Hallinto-oikeus on tarjottua todistelua vastaanottamatta hylännyt A:n valituksen katsoen, että kirjallisesti esitetyn todistelun perusteella ei voitu katsoa, ettei kyseistä luovutusvoittoa voitaisi verottaa A:n tulona. Hallinto-oikeus on siten arvioinut ainoastaan kirjallista todisteluaineistoa ja kieltäytynyt vastaanottamasta verovelvollisen esittämää toisensuuntaista todistelua.

12. Asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä on toisaalta tapahtunut myös ratkaisun lopputulokseen vaikuttava ilmeinen virhe näytön arvioinnissa hallinto-oikeuden jätettyä käytännössä kokonaan huomiotta sen asiassa esitetyn kirjallisen todistelumateriaalin, joka osoittaa A:n entisen aviopuolison väärentäneen A:n allekirjoitukset eri asiakirjoihin. Esitettyjen todisteiden mukaan B on tehnyt omassa intressissään liiketoimia käyttäen näissä liiketoimissa luvatta A:n nimeä ja B on pitänyt näistä liiketoimista tuloutuneet varat.

13. B on A:n tietämättä neuvotellut Z Oy:n kanssa 15.3.2000 päivätyn sopimuksen, jossa B ja Z Oy sopivat Asunto Oy Y:n osakkeiden yhteisomistuksesta ja voitonjaosta. A ei ole osallistunut näihin neuvotteluihin eikä ole ollut niistä tietoinen. Koska B:n eräät liiketoimet olivat tuolloin jo epäonnistuneet ja hänellä oli huomattavia velkoja viranomaisperinnässä, B on nähtävästi viranomaisperintää välttääkseen omavaltaisesti merkinnyt solmimaansa sopimukseen osapuoleksi A:n nimen ja kirjoittanut omavaltaisesti sopimukseen A:n allekirjoituksen. A on siten joutunut tietämättään bulvaanin asemaan B:n toiminnan vuoksi. A ei ole koskaan saanut Z Oy:n maksamia voittovaroja haltuunsa, vaan ne ovat jääneet B:lle. A on jättänyt poliisille esitutkinnassa näytön, jonka mukaan hän ei ole ollut läsnä allekirjoitustilaisuuksissa 15.3.2000 tai 14.9.2000, vaan hän on ollut tuolloin muilla paikkakunnilla. Hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen A on saanut haltuunsa poliisin esitutkintapöytäkirjan, jossa C on kertonut, että hänen käsityksensä mukaan varat eivät ole menneet A:lle, vaan B:lle, ja että C ei ole tavannut A:ta sopimuksen tai tilityksen allekirjoituksen yhteydessä.

14. Verovirasto on epäillyt, että asiassa on tapahtunut veropetos, ja on tehnyt A:sta tutkintapyynnön. Läänin talousrikosyksikkö on kuitenkin lopettanut tutkinnan katsoen, ettei asiassa ole tapahtunut rikosta, toisin sanoen A ei ole saanut haltuunsa väitettyjä varoja.

15. Poliisilaitoksen rikosylikomisario on B:tä koskevan esitutkinnan lopettaneessa päätöksessään todennut muun ohella, että poliisilaitoksen talousrikosyksikössä aikaisemmin suoritetun X Oy:tä ja eräitä muita yhtiöitä koskeneen esitutkinnan aikana tehtyjen havaintojen mukaan on tullut esiin seikkoja, joiden mukaan on selvää, että B oli kirjoittanut A:n allekirjoituksia liiketoimien yhteydessä eri asiakirjoihin. Rikosylikomisario on edelleen todennut, että siitä ei ole selvyyttä, miltä osin B:llä oli lupa kirjoittaa A:n allekirjoituksia ja oliko B mahdollisesti väärentänyt A:n allekirjoituksia. Rikosylikomisarion mukaan T on esitutkinnassa kertonut, että B:llä oli tapana kirjoittaa omavaltaisesti yhtiökumppaniensa allekirjoituksia asiakirjoihin ja että T:n käsityksen mukaan väite väärentämisestä pitää täysin paikkansa.

16. A on hallinto-oikeudessa nimennyt todistajaksi T:n ja siten pyytänyt suullisen käsittelyn järjestämistä. Hallinto-oikeus on hylännyt pyynnön. T:n kuuleminen on tarpeen ennen asian ratkaisemista A:n oikeussuojan turvaamiseksi. A on ilmoittanut T:n suullisen kuulemisen osalta korkeimmassa hallinto-oikeudessa samat todistusteemat kuin hän oli ilmoittanut valituksessaan hallinto-oikeudelle.

17. Veroasiamies on antanut valituksen johdosta vastineen.

18. A on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

19. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian.

20. Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin A:n vaatimukset on hylätty ja palauttaa asian hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

21. Suomen perustuslain 21 §:ssä on säädetty oikeusturvasta. Pykälän 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

22. Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Siinä voidaan kuulla asianosaisia, lain 36 §:ssä tarkoitettua viranomaista, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä. Lain 37 §:n 2 momentin mukaan suullista käsittelyä voidaan rajoittaa siten, että se koskee ainoastaan osaa asiasta, asianosaisten käsitysten selvittämistä tai suullisen todistelun vastaanottamista, tai muulla vastaavalla tavalla.

23. Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin (433/1999) mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Sama koskee korkeinta hallinto-oikeutta sen käsitellessä valitusta hallintoviranomaisen päätöksestä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Pykälän 3 momentin mukaan, jos asianosainen pyytää suullisen käsittelyn toimittamista, hänen on ilmoitettava, minkä vuoksi sen toimittaminen on tarpeen ja mitä selvitystä hän esittäisi suullisessa käsittelyssä.

24. Hallintolainkäyttölain 39 §:n 1 momentin mukaan suullisessa käsittelyssä voidaan kuulla todistajana henkilöä, jonka asianosainen tai päätöksen tehnyt hallintoviranomainen nimeää tai jonka kuulemista valitusviranomainen pitää tarpeellisena. Jos asiassa vedotaan yksityisluonteiseen kirjalliseen todistajankertomukseen, todistajaa kuullaan suullisesti, jollei se ole tarpeetonta tai siihen ole erityistä estettä. Pykälän 2 momentin mukaan asianosaista voidaan kuulla totuusvakuutuksen nojalla sellaisista seikoista, joilla on erityistä merkitystä ratkaistaessa asiaa.

25. Edellä mainittuja säännöksiä sovellettaessa on otettava huomioon myös lailla (438/1990) voimaan saatetun Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskeva yleissopimus (Euroopan ihmisoikeussopimus). Se on paitsi Suomea sitova kansainvälinen velvoite myös osa valtion sisäistä lainsäädäntöä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla asettaa vähimmäisvaatimukset oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille.

26. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Artiklan 3 kappaleen d)kohdan mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat.

27. Euroopan ihmisoikeussopimusta on sovellettava ottaen huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö.

28. Tässä tapauksessa on erityisesti otettava huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomen valtiota koskeva tuomio 23.11.2006 (Jussila-tapaus). Kysymyksessä on ensimmäinen veronkorotusta koskeva asia, jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaissut suuressa jaostossa, mihin nähden tuomiolla on katsottava olevan erityistä ennakkotapausarvoa valtion sisäisten tuomioistuimien oman ratkaisukäytännön kannalta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on puheena olevalla tuomiollaan ratkaissut kysymykset siitä, koskiko veronkorotuksen, määrältään 1 836 markkaa, määrääminen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettua rikosasiaa ja olisiko hallinto-oikeuden tullut asiaa käsitellessään järjestää suullinen käsittely veronkorotuksesta tehdyn valituksen johdosta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lausunut kannanottoinaan edellä sanottuihin kysymyksiin erityisesti seuraavaa:

29. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltumista koskevalta osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi tuomiossaan, että artiklan siviilihaaraa ("oikeuksista ja velvollisuuksista päättäminen") ei voitu soveltaa veron ja veronkorotuksen määräämiseen. Ratkaistavaksi jäi, oliko kysymys rikosasiasta sopimuksen 6 artiklaa sovellettaessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että seuraamuksen vähäinen luonne ei voinut olla ratkaisevaa artiklan rikoshaaran soveltamisen kannalta. Artiklan soveltamista ei myöskään estänyt veronkorotusmenettelyn luonne sellaisenaan. Edelleen Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että Suomen oikeuden mukaan veronkorotus ei ollut rikosluonteinen seuraamus, vaan veronkorotus kuului yhtenä osana fiskaaliseen järjestelmään. Veronkorotuksesta oli myös määrätty nojautumalla lain yleisiin säännöksiin, joita sovellettiin kaikkiin veronmaksajiin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi edelleen, että veronkorotus ei ollut korvausta vahingosta, vaan sillä oli rangaistus- tai ehkäisytarkoitus. Sen vuoksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi jo tällä perusteella, että veronkorotuksen aiheuttava teko oli luonteeltaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettu rikos eikä seuraamuksen vähäisyys estänyt soveltamasta artiklaa.

30. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan noudattamista koskevalta osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin lausui tuomiossaan, että suullista ja julkista käsittelyä koskevalla sopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen periaatteella oli erityistä merkitystä rikosjutuissa, joissa yleensä täytyi olla artiklan kaikkien vaatimusten mukainen ensimmäisen asteen tuomioistuin ja joissa syytetyllä oli oikeus tulla henkilökohtaisesti kuulluksi sekä kuulustella tai kuulustuttaa todistajia. Velvollisuus suullisen käsittelyn pitämiseen ei kuitenkaan ollut ehdoton, ja saattoi olla juttuja, joissa suullista käsittelyä ei tarvittu. Näin oli asia esimerkiksi silloin, kun uskottavuudesta tai riitautetuista tosiseikoista ei ollut syntynyt suullista käsittelyä edellyttäviä kysymyksiä ja tuomioistuin saattoi ratkaista jutun asianosaisten kirjallisten lausumien ja muun kirjallisen aineiston perusteella.

31. Aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä viitaten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi myös, että viranomaiset saivat kiinnittää huomiota tehokkuuden ja taloudellisuuden vaatimuksiin ja että systemaattiset suulliset käsittelyt voisivat johtaa lopulta oikeudenkäynnin kohtuullista aikaa koskevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen vaatimuksen noudattamatta jättämiseen. Tosin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli varhemmassa oikeuskäytännössään korostanut, että suullinen käsittely täytyi pitää ensimmäisessä ja ainoassa oikeusasteessa, paitsi jos oli poikkeuksellisia seikkoja, jotka oikeuttivat sellaisesta käsittelystä luopumisen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli kuitenkin täsmentänyt, että tämä ei tarkoittanut, että suullisen käsittelyn pitämättä jättäminen olisi oikeutettua vain harvoissa tapauksissa. Luopumisen oikeutus riippui tuomioistuimen päätettävien kysymysten laadusta eikä esiintymistiheydestä.

32. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin hyväksyi, että käsiteltävien kysymysten laatu ei aina välttämättä edellyttänyt suullista käsittelyä edes Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tarkoittamissa rikosasioissa. Veronkorotukset eivät kuuluneet rikosoikeuden ydinalueeseen, joten rikoshaaran takeita ei välttämättä sovellettu ehdottoman tiukasti. Vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin huomautti siitä, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta ei sovellettu itse veroa koskevissa asioissa, vaikka sitä sovellettiin veronkorotukseen. Ei ollut kuitenkaan epätavallista, että menettely sisälsi erilaisia aineksia eikä ollut mahdollista erottaa, mikä osa menettelystä tarkoitti rikossyytteestä päättämistä sanotun artiklan mielessä. Niin ollen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen täytyi tarkastella asianomaista menettelyä, vaikka tarkastelu välttämättä koskisikin tietyssä määrin puhtaita verokysymyksiä.

33. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, että valittaja oli perustellut suullisen käsittelyn pyyntöä seikoin, jotka koskivat paljolti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisalaan kuulumatonta veroharkintaa, vaikka lisäksi kysymys oli ollut siitä, oliko hänen kirjanpitonsa ollut niin puutteellinen, että veronkorotus oli ollut perusteltua. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mielestä kirjallinen menettely oli usein suullista tehokkaampaa, kun selvitettiin, oliko verovelvollinen antanut oikean ilmoituksen asioistaan ja oliko ilmoitusta tukevat asiakirjat laadittu oikein. Näyttämättä oli jäänyt, että käsillä olevassa tapauksessa olisi tullut esille uskottavuuskysymyksiä, joiden vuoksi olisi tullut kuulla todistajia. Hallinto-oikeus oli perustellut päätöksensä, jolla suullisesta käsittelystä tehty pyyntö oli hylätty. Asialla oli ollut vähäinen rahallinen arvo. Kun valittaja oli saanut esteittä esittää asiansa ja kommentoida veroviranomaisen lausumia, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei suullinen käsittely ollut ollut välttämätöntä eikä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta ollut rikottu.

Tosiseikat

34. Esillä olevassa asiassa on verokohtelua koskevan pääasian osalta kysymys siitä, onko A ollut oikea verovelvollinen 15.3.2000 päivätyn sopimuksen mukaisesta 2 618 850 markan jako-osuudesta, ja siihen liittyen erityisesti siitä, onko A ollut tosiasiallisena sopijaosapuolena Asunto Oy Y:n osakkeiden yhteisomistuksesta ja voitonjaosta päätettäessä ja onko hän vastaanottanut ne sopimukseen perustuneet voittovarojen tilitykset, joista häntä on jälkiverotettu. Jälkiverotuksen yhteydessä A:n suoritettavaksi on määrätty 130 000 markkaa veronkorotusta, jota hallinto-oikeus on alentanut 75 000 markkaan. A:n väittämän mukaan hänen entinen ja nyttemmin edesmennyt aviopuolisonsa B on ilman A:n lupaa ja tämän tietämättä käyttänyt A:n nimeä sopijaosapuolena sekä kirjoittanut A:n allekirjoituksia sopimusasiakirjoihin.

35. A on pyytänyt, että hallinto-oikeus järjestää asiassa suullisen käsittelyn. A:n tarkoituksena on ollut kuulla suullisessa käsittelyssä hänen todistajaksi nimeämäänsä T:tä tämän valaehtoiseksi lausumaksi otsikoidussa kirjallisessa lausumassaan esittämistä seikoista. Pyydetty suullinen todistelu on hallinto-oikeudelle esitettyjen todistusteemojen mukaan liittynyt erityisesti niiden kysymysten selvittämiseen, kuka on arvioinnin kohteena olevissa oikeustoimissa tosiasiallisesti käyttänyt päätösvaltaa ja kenelle syntyneet voittovarat ovat ohjautuneet. Hallinto-oikeus on pitänyt suullisen käsittelyn järjestämistä asiassa ilmeisen tarpeettomana katsoen, että A:n nimeämän todistajan kuulemisella ei ole saatavissa sellaista lisäselvitystä, jolla olisi merkitystä kysymyksessä olevan veroasian ratkaisuun. Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa edelleen lausunut, että A:n nimensä luvattomasta käytöstä, entisen puolison toiminnasta ja rahavarojen käytöstä esittämän tai asiakirjoissa olevan muunkaan selvityksen perusteella ei voida katsoa, että kysymyksessä olevaa luovutusvoittoa ei olisi tullut verottaa A:n tulona.

Korkeimman hallinto-oikeuden johtopäätökset

36. Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan on pääsääntönä, että hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely silloin, kun yksityinen asianosainen sitä pyytää. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa muun ohessa sillä perusteella, että suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa on ratkaistavana, onko hallinto-oikeus voinut evätä A:n suullisen käsittelyn toimittamista koskevan pyynnön tuolla perusteella.

37. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä selostetun ratkaisukäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleesta johtuvia velvoitteita on tulkittava niin, että yksityisen asianosaisen pyytämän suullisen käsittelyn toimittaminen tuomioistuimessa on yleensä osa tuossa säännöksessä tarkoitettua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenee niin ikään, että veronkorotusta koskeva asia on valtion sisäisessä tuomioistuimessa tapahtuvassa käsittelyssä rikosasian luonteinen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa tulkittaessa. Näin ollen veronkorotusta koskevan valitusasian yhteydessä verovelvollisen kansalliselle tuomioistuimelle esittämää suullisen kuulemisen järjestämistä koskevaa pyyntöä ja sen perusteita on arvioitava mainitussa artiklassa asetettuihin vaatimuksiin nähden.

38. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta johtuvia velvoitteita on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö huomioon otettuna tulkittava siten, että verovelvollisella on lähtökohtaisesti oikeus pyytämäänsä suulliseen käsittelyyn ja nimeämiensä todistajien suulliseen kuulemiseen tilanteessa, jossa verovelvollisen suoritettavaksi verotuksen yhteydessä määrättyä veronkorotusta koskeva asia on saatettu muutoksenhakuteitse kansallisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Oikeutta suulliseen käsittelyyn ei ole sanotussa tilanteessa kuitenkaan pidettävä mainitun artiklan soveltamisen perusteella verovelvollisen ehdottomana oikeutena. Päätettäessä siitä, edellyttävätkö oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetetut vaatimukset suostumista verovelvollisen suullisen käsittelyn järjestämistä koskevaan pyyntöön, on otettava erityisesti huomioon ne Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä selostetusta ratkaisukäytännöstä ilmenevät ja pääasiallisilta osiltaan yhteenvedonomaisesti jäljempänä selostetut perusteet, joihin nähden suullisesti kuulluksi tulemisen oikeutta koskevasta pääsäännöstä voidaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta johtuvia velvoitteita loukkaamatta poiketa.

39. Vaikkakin veronkorotusta koskeva asia on rikosasian luonteinen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tarkoittamassa mielessä, voidaan yleisenä tulkintalinjauksena todeta, että veronkorotusta koskevassa asiassa oikeutta suulliseen käsittelyyn ei ole oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksiä arvioitaessa pidettävä yhtä painavana oikeutena kuin rikosoikeuden alaan suoranaisesti kuuluvassa asiassa.

40. Suullisen käsittelyn toimittamista on vaadittava ja vaatimus on perusteltava. Asiaa arvioitaessa on erityisesti tarkasteltava sitä, miten verovelvollinen on muutoksenhakutuomioistuimelle osoittamissaan valituskirjelmissä perustellut vaatimuksensa ja mistä seikoista suullisessa käsittelyssä on tarkemmin haluttu esittää selvitystä. Suullisen käsittelyn toimittamista koskevaan perusteltuunkin pyyntöön voidaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita loukkaamatta jättää suostumatta, mikäli asiassa ei ole kysymys henkilötodistelua tai muuta suullista kuulemista edellyttävistä uskottavuuskysymyksistä, vaan selvästi asiakirjojen perusteella ratkaistavasta kysymyksestä. Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava, että joissakin tapauksissa suullisessa käsittelyssä saatavalla selvityksellä voi olla merkitystä nimenomaan teon moitittavuuden arvioinnin eli veronkorotuksen määräämisen kannalta.

41. Suullisen käsittelyn järjestämisestä päätettäessä on otettava huomioon myös asian rahallinen arvo eli verovelvolliselle määrätyn veronkorotuksen suuruus. Asian rahallinen arvo on pyrittävä suhteuttamaan verovelvollisen oloihin ja on arvioitava sen merkitystä verovelvolliselle. Suullisen käsittelyn toimittamista koskeva vaatimus on suhteutettava myös muihin oikeusarvoihin, esimerkiksi oikeudenkäynnin joutuisuuteen.

42. Edellä selostettuihin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisesta johdettuihin seikkoihin perustuvan kokonaisarvioinnin jälkeen ja siinä tehtyihin johtopäätöksiin nojautuen kansallinen tuomioistuin päättää sovellettaviksi tulevien kansallisten säännösten nojalla suullisen käsittelyn järjestämisestä. Mikäli kansallinen tuomioistuin, tässä tapauksessa alueellinen hallinto-oikeus, päätyy ratkaisemaan pääasian ilman suullista kuulemista, on epäämistä koskeva päätös perusteltava johdonmukaisesti siten, että edellä selostetut ja mahdolliset muut asiaan vaikuttavat seikat tulevat päätöksessä julki.

43. Hallintolainkäyttölaki on tietoisesti laadittu siten, että se täyttää Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johtuvat vaatimukset. Tähän nähden hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin suullista käsittelyä koskevaa säännöstä on tulkittava ja sovellettava tavalla, joka on sopusoinnussa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa asetettujen vähimmäisvaatimusten kanssa.

44. A on vaatinut suullisen käsittelyn järjestämistä hallinto-oikeudessa ja hän on perustellut vaatimuksensa. Asiakirjoihin liitetyt kirjalliset todistajanlausunnot ovat tukeneet A:n kertomaa. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että myös tarjotulla suullisella todistelulla voi vastoin hallinto-oikeuden päätöksessä todettua olla esitetyissä olosuhteissa merkitystä asian selvittämisen kannalta eikä asiaa ole tässä tilanteessa tullut ottaa ratkaistavaksi yksinomaan kirjallisen aineiston perusteella. Hallinto-oikeuden jätettyä esittämillään perusteilla suostumatta A:n pyytämään suulliseen käsittelyyn on jäljelle jäänyt varteenotettava epäilys siitä, että hänen oikeutensa oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on tullut loukatuksi. Hallinto-oikeuden päätöksestä ei toisaalta tarkemmin ilmene, ovatko A:n esittämät seikat olleet osaltaan vaikuttamassa veronkorotuksen määrän alentamiseen. Näin ollen ja kun A:n suoritettavaksi määrätyn veronkorotuksen määrä on hallinto-oikeuden päätöksen jälkeenkin edelleen huomattava ja kun asian taloudellista merkitystä ei voida pitää A:n kannalta vähäisenä, korkein hallinto-oikeus katsoo, ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin, että A:n pyytämää suullista käsittelyä ei ole voitu jättää toimittamatta sillä perusteella, että suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen edellä ratkaisulauselmasta ilmenevältä osalta ja palauttaa asian hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Olof Olsson, Raimo Anttila, Irma Telivuo, Matti Pellonpää ja Matti Halén. Asian esittelijä Vesa Heikkilä.