14.2.2006

1

Asian aikaisempi käsittely sikäli kuin nyt on kysymys

A Oy on 13.3.1995 Itä-Suomen vesioikeuteen toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt vesilain 10 luvun 24 §:n mukaista lupaa Viurusuon turvetuotantoalueen valumavesien johtamiseen Heinäjokea ja Heinilamminjokea pitkin Sysmäjärveen Outokummun kaupungissa.

Itä-Suomen vesioikeus on 10.1.2000 antamallaan päätöksellä nro 1/2000/3 myöntänyt A Oy:lle luvan Viurusuon turvetuotantoalueen kuivatusvesien johtamiseen ja tuotantoalueella sijaitsevien alle hehtaarin suuruisten Isolammen ja Pienilammen kuivattamiseen Outokummun kaupungissa.

Vaasan hallinto-oikeus on 11.6.2001 antamallaan päätöksellä nro 01/0053/4 kumonnut vesioikeuden päätöksen kokonaisuudessaan ja siirtänyt asian vesioikeuden sijaan tulleelle Itä-Suomen ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Käsittelyssään ympäristölupaviraston tuli ottaa huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perusteluista ilmenevät palautuksen syyt ja muut seikat.

Vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukaisen poikkeusluvan käsittelemisestä hallinto-oikeus on lausunut:

"Vesioikeus on myöntänyt poikkeusluvan säännöksen 1 momentin kiellosta perustelematta, miksi lampien kuivattaminen ei huomattavasti vaaranna pienehköjen järvien suojelutavoitteita. Lisäksi ympäristövaikutusten arviointiselostusta ei ole otettu lampien vesiympäristön kannalta huomioon ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 13 §:ssä edellytetyin tavoin.

Vesilain 1 luvun 15 a §:n 1 momentissa tarkoitettujen pienten järvien suojelu perustuu siihen, että niiden merkitys biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa on suuri. Sen vuoksi poikkeusluvan myöntäminen edellyttää aina hankkeen vaikutusten hyvin perusteltua arviointia 1 momentissa mainittujen pienvesistöjen suojelutavoitteiden kannalta ja arvioinnissa tulee ottaa erityisesti huomioon toimenpiteen kohteena olevan vesistön harvinaisuusarvo.

Asiakirjoista puuttuu ympäristökeskuksen lausunto järvien suojeluarvosta erityisesti pienvesistöjen suojelutavoitteiden vaarantumisen osalta. Asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että Viurusuolla sijaitsevat Isolampi ja Pienilampi ovat vesilain 1 luvun 15 a §:ssä tarkoitettuja alle hehtaarin suuruisia luonnontilaisia lampia, joiden kaltaisia laajoilla suoalueilla on Pohjois-Karjalan länsiosassa vähän. Lammet sisältyvät vuosina 1993-1996 tehtyyn ja vuosina 1998-1999 täydennettyyn koko maata käsittävään luonnonsuojelullisesti ja kalataloudellisesti arvokkaita pienvesiä koskevaan kartoitukseen. Peruskartasta näkyvä Isolammesta lähtevä uoma on täysin umpeenkasvanut, joten sen vaikutus lammen luonnontilaan on merkityksetön. Isolammen ja Pienilammen ympäristöt kuuluvat maisemarakenteeltaan monipuolisen Viurusuon edustavimpiin alueisiin, ja suo keskeisiltä osilta luonnontilaisena muodostaa eheän ja monimuotoisen maisemakokonaisuuden, joka asiakirjojen perusteella saattaa olla Outokummun alueella ainutlaatuinen."

Hallinto-oikeus on katsonut, että hakija on vesilain 2 luvun mukaisesti määräytyvän luvan tarpeessa Isolammen ja Pienilammen kuivattamisen osalta. Lisäksi hallinto-oikeus on katsonut, että kuivatusvesistä johtuu vesiensuojelutoimista huolimatta varsinkin toiminnan alkuvuosina siinä määrin jätevesikuormitusta, että siitä voi aiheutua myös haittaa rantavesien ja rantojen käytölle virkistystarkoituksiin. Hallinto-oikeus on edellyttänyt, että hakija määrätään vesilain 16 luvun 24 §:n 2 momentissa edellytetyin tavoin hankkimaan tarvittava selvitys ja sopivassa määräajassa hakemaan korvausratkaisun täydentämistä.

Itä-Suomen ympäristölupavirasto on 4.10.2001 ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (113/2000) 20 §:ään ja hallinto-oikeuden päätöksen palautusperusteisiin viitaten varannut hakijalle tilaisuuden 31.12.2001 mennessä esittää asianmukainen Viurusuon turvetuotantoa koskeva ympäristönsuojelulain ja vesilain mukainen lupahakemus.

Hakija on 10.12.2001 saapuneessa sekä 21.12.2001, 28.12.2001, 7.1.2002, 17.5.2002, 20.5.2002 ja 12.8.2002 täydentämässään hakemuksessa toimittanut ympäristölupavirastolle ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisen lupahakemuksen. Hakija on pyytänyt Outokummun kaupungin Maljasalmen kylässä sijaitsevan Viurusuon 281,1 hehtaarin suuruisen turvetuotantoalueen ympäristölupaa, vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukaista poikkeuslupaa Viurusuolla sijaitsevien luonnontilaisten lampien kuivattamiseen, vesilain 6 luvun 2 §:n mukaista lupaa kuivattamiseen ja vesilain 10 luvun 6 §:n mukaista lupaa kuivatusvesien johtamiseen toisen maalla kulkevassa ojassa ja purossa. Hakija on pyytänyt myös ympäristönsuojelulain 101 §:ssä tarkoitettua päätöksen täytäntöönpanomääräystä ja vesilain 2 luvun 26 §:ssä tarkoitettua töidenaloittamislupaa.

Suunniteltu tuotantoalue sijaitsee kokonaan hakijan omistamalla alueella. Sen kuivatusvedet johdetaan laskuojaa pitkin Myllyjokeen ja edelleen Kaita-Kuusjärven kautta Kuusjärveen. Viurusuon suunnitellun tuotantoalueen sisällä sijaitsevat alle hehtaarin suuruiset Isolampi ja Pienilampi, jotka ovat luonnontilaisia ja jotka ympäristöineen hankkeen toteutuessa kuivuisivat. Hakija on niiden osalta vesilain 1 luvun 15 a §:ssä ja 6 luvun 2 §:ssä tarkoitettujen lupien tarpeessa.

Hakija on 20.5.2002 toimittanut ympäristölupavirastolle 7.5.2002 laaditun pöytäkirjan kiinteistönmuodostamislain 101 §:n mukaisesta kiinteistönmäärityksestä, jossa on todettu, että "Isolampi- ja Pienilampi-nimisiksi kutsutut lammet kuuluvat yksistään A Oy:n nykyisin omistamalle tilalle Viurusuo, kiinteistötunnus 309-403-31-4". Hakija on 12.8.2002 ilmoittanut, että kiinteistönmääritys on Pohjois-Karjalan maanmittaustoimistolta saadun tiedon mukaan lainvoimainen.

Peruskarttaan suon eteläpuolelle merkitty lähde on ilmeisesti tuhoutunut alueella tehtyjen ojitusten johdosta.

Hakija on 30.10.2002 saapuneella hakemussuunnitelman muutoksella rajannut Pienilammen ympäristön tuotantoaluetta uudestaan niin, että tuotantoalue pienenee 4,8 hehtaarilla ja Pienilammen hydrologinen yhteys eteläpuolen alueisiin ei tule katkeamaan. Pienilampi saa vetensä tältä suunnalta. Muutoksen johdosta hakija on katsonut, että se ei ole Pienilammen osalta vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukaisen poikkeusluvan tarpeessa.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on 19.2.2002 päivätyssä lausunnossaan ympäristölupavirastolle esittänyt muun muassa seuraavaa:

Ympäristökeskuksen mielestä Viurusuon luonnonarvot itsessään tuolla paikalla ovat niin merkittävät, että alueen ottaminen turvetuotantoon aiheuttaisi ympäristönsuojelulain 42 §:n tarkoittamaa erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista. Viurusuo on Outokummun kaupungin laajin keskeisiltä osiltaan luonnontilainen suo. Luonnontilaisuuden ja lausunnossa esitettyjen luonnonarvojen, maisemallisen merkityksen ja suon virkistyskäytöllisen merkityksen vuoksi ympäristökeskus on pitänyt Viurusuota alueellisesti ainutlaatuisena erämaisena suoluontokokonaisuutena ja lisäksi valtakunnallisestikin merkittävänä keidassuona.

Puheena olevan säännöksen tarkoitus on, että luonnonolosuhteita tarkastellaan vaikutusalueella kokonaisuutena, joka koostuu edellä mainituista poikkeuksellisista osatekijöistä. Turvetuotannon käynnistäminen heikentäisi alueen luonnonarvojen kokonaisuutta merkittävällä ja olennaisella tavalla. Ympäristökeskus on tällä perusteella katsonut, että luvan myöntämiseen ei ole lain vaatimia edellytyksiä.

Hakemuksen käsittelyn yhteydessä on tarkasteltu laajasti Viurusuon lampia vesilain 1 luvun 15 a §:n tarkoittamina kohteina sekä lampien kuivattamiseen tarvittavaan poikkeuslupaan liittyviä kysymyksiä. Lammet ovat tärkeä osa Viurusuon aluekokonaisuutta. Niillä on merkitystä alueen luonnon monimuotoisuuden kannalta, ja ne täydentävät osaltaan Viurusuon arvokasta maisemakuvaa. Siksi lampia ei tule käsitellä pelkästään vesilain 1 luvun 15 a §:n tarkoittamana poikkeuslupa-asiana vaan ne ovat myös osa Viurusuon erityisistä luonnonolosuhteista, joita tarkastellaan ympäristönsuojelulain 42 §:n mukaisen luvan myöntämisen edellytyksiä harkittaessa.

Kannanottonaan vesilain mukaiseen lupaan turvatuotantoalueella olevien lampien kuivattamiseen ojittamalla ympäristökeskus on esittänyt muun muassa seuraavaa:

Ympäristökeskuksessa vuosina 1999-2001 tehtyjen pienvesitutkimusten tulokset ovat olleet mukana hakijan ympäristölupavirastolle 21.12.2001 toimittamissa asiakirjoissa. Hakijan tarkastelut Outokummun ja sen lähikuntien vesilain 1 luvun 15 a §:n tarkoittamien pienvesien määrästä eivät anna kuvaa niiden suojelutavoitteista. Selvitysten pohjalta esitetylle näkemykselle, että Isolammen ja Pienilammen kuivattamisella ei ole merkitystä vesilain 1 luvun 15 a §:n tarkoittamien lampien suojelutavoitteiden toteutumisen kannalta, ei ole perusteita. Ympäristökeskus on eri mieltä siitä hakijan tekemästä johtopäätöksestä, että suojelutavoitteiden huomattavaa vaarantumista ei tapahtuisi.

Aiemmissa Viurusuon lampia koskevissa lausunnoissaan ympäristökeskus on todennut, että ympäristöhallinnossa pienvesien suojelutavoitteiden yleistä määrittelyä ei ole tehty. Ympäristökeskuksen tekemät kartoitukset koskien vesilain 1 luvun 15 a ja 17 a §:n tarkoittamien kohteiden luonnontilaa ja luonnonarvoja ovat selkeyttäneet pienvesien suojelutavoitteiden määrittelyä. Vaikka merkittävä osa tutkituista pikkulammista on vesilain 1 luvun 15 a §:n tarkoittamia kohteita, niiden merkitys pienvesien suojelutavoitteiden kannalta poikkeaa merkittävästi.

Viurusuon Isolampi ja Pienilampi ovat luonnontilaisuutensa ja lähiympäristön merkittävien luonnonarvojen, maisemallisen merkityksensä sekä sijainniltaan alueelle poikkeuksellisen edustavan suokokonaisuuden osana pienvesien suojelutavoitteiden kannalta hyvin merkittäviä. Ne on luokiteltu Pohjois-Karjalan luonnonsuojelullisesti ja kalataloudellisesti arvokkaiden kohteiden joukkoon. Ympäristökeskuksen mielestä Isolammen ja Pienilammen kuivattaminen vaarantaa huomattavasti vesilain 1 luvun 15a §:n tarkoittamien lampien suojelutavoitteita, joten lampien kuivattamiseen ei tule myöntää poikkeuslupaa. Jos hakemus evätään sillä perusteella, että turvetuotannolle ei ole ympäristönsuojelulain 42 §:n luvan myöntämisen edellytyksiä, kuten ympäristökeskus on esittänyt, poikkeuslupakäsittelyn edellytysten arviointi käy tarpeettomaksi.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on hakemuksen muutoksen johdosta antamassaan 28.11.2002 päivätyssä lausunnossa muun muassa pitänyt hakijan muutosesitystä pienvesien kannalta myönteisenä, vaikkakaan se ei välttämättä turvaa alueella sijaitsevien vesilain 1 luvun 17 a §:n mukaisten lähteiden säilymistä luonnontilaisina. Viurusuon Pienilammen hydrologisten olosuhteiden säilymismahdollisuuksia hakijan muutosesitys parantaa. Ympäristökeskuksen näkemyksen mukaan hakemuksen muutoksella on merkitystä vain vesilain 1 luvun 15 a ja 17 a §:n tarkoittamien pienvesien muuttamisen luvan tarpeeseen ja luvan myöntämisen edellytyksiin. Turvetuotantoa koskevan ympäristöluvan myöntämisedellytysten osalta hakemuksen muutoksella ei ole juurikaan merkitystä.

Pohjois-Karjalan työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikkö, Itä-Suomen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosasto sekä Outokummun rakennus- ja ympäristölautakunta ovat antaneet ympäristölupavirastolle lausuntonsa. Lisäksi ympäristölupavirastolle on esitetty muistutuksia ja kannanottoja yhteensä 24.

2. Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätös 18.3.2003 numero 15/03/1

Ympäristölupavirasto on, suoritettuaan asiassa tarkastuksen, hylännyt ympäristönsuojelulain mukaisen hakemuksen sekä jäljempänä tarkemmin selostettavin tavoin hakemuksen Isolampea ja Pienilampea koskevan vesilain 1 luvun 15 a §:n mukaisen poikkeuksen myöntämisestä.

Ympäristölupavirasto on lisäksi katsonut, ettei vesilain 1 luvun 17 a §:n mukaisen, lähteiden luonnontilan muuttamista koskevan poikkeusluvan käsittely ole tarpeen.

Perustelut ympäristönsuojelulain mukaisen hakemuksen osalta

Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää muun muassa, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa muun ohella erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella.

Viurusuo on pääosiltaan luonnontilainen viettokeidassuo (eksentrinen kermikeidas). Kun otetaan huomioon Viurusuon maisema, pienvedet, suotyypit ja suoyhdistymät, kasvisto ja eläimistö sekä alueen tutkimukselliset arvot, aiheuttaisi Viurusuon ottaminen turvetuotantoon alueeseen sisältyvien erityisten luonnonolosuhteiden peruuttamattoman ja merkittävän huonontumisen. Luvan myöntämisen edellytykset eivät siten täyty.

Viurusuon erityisinä luonnonolosuhteina on pidettävä seuraavia seikkoja:

a) maisema

Hakemuksen liitteenä olevan ympäristövaikutusten arviointiraportin (Suo Oy 1997, s. 13) mukaan:

"(Viuru)suo on keskeisiltä osiltaan luonnontilainen ja suhteellisen eheä maisema-alue. Maisemaa leimaavat keidassuolle ominaiset pinnanmuodot, kuljut ja kermit, sekä kermijuoteilla harvakseltaan kasvavat männyt. Viurusuon maisemaa monipuolistavat myös pienet, puustoiset saarekkeet sekä suon eteläosassa sijaitsevat kaksi lampea. Kalliosaaren pohjoispuoliset moreenikangassaarekkeet jakavat Viurusuon kahteen selkeään osaan. Niillä tavataan pienialaisesti monikerroksista, vanhaa luonnonmetsää."

Ympäristölupavirasto on pitänyt Viurusuota maisemaltaan edustavana keidassuona.

b) pienvedet

Pienvesien osalta ympäristölupavirasto on perusteluissaan lausunut, että Viurusuon ottaminen turvetuotantoon edellyttäisi sillä sijaitsevan Isolammen kuivattamista ja vaarantaisi hakemussuunnitelman muutoksessa tehdystä tuotantoalueen rajauksen muutoksesta huolimatta Pienilammen säilymisen luonnontilaisena. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on luokitellut lammet luonnonsuojelullisesti ja kalataloudellisesti arvokkaiden pienvesien luokituksessa (asteikko 1-5) luokkaan 3-4. Isolampi ja Pienilampi monipuolistavat Viurusuon maisemaa ja lisäävät suon monimuotoisuutta. Niiden merkitys on myös linnustollisesti suuri.

Viurusuon etelälaidassa Käärmesärkän-Pitkäsaaren alueella on lähteisyyttä, joka ilmenee myös alueen kasvillisuuden rehevyytenä (mesotrofisia ja osin eutrofisia suotyyppejä ja kasvilajistoa). Riippumatta siitä, tuhoaisivatko turvetuotannon ojitukset ja tiestö lähteikköjä, aiheuttaisi ojitus pohjavesivaikutuksesta riippuvaisen kasvillisuuden tuhoutumisen suon reuna-alueella.

Isolampi ja Pienilampi ovat luonnontilaisuutensa vuoksi ja Viurusuon suoluonnon monimuotoisuuden lisääjinä erityisiä luonnonarvoja sisältäviä kohteita.

c) suotyypit ja suoyhdistymät

Ympäristölupavirasto on yhtynyt Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen lausunnossaan esittämään käsitykseen, että Viurusuo on Outokummun kaupungin alueella ainoa laaja, keskeisiltä osiltaan luonnontilainen keidassuokokonaisuus. Viurusuota on pidettävä luonnontilaisuutensa, suotyyppiensä, suoluonnosta riippuvaisen monipuolisen eliölajistonsa, suuren maisemallisen sekä marjastuksellisen ja muun virkistyskäytöllisen merkityksen vuoksi alueellisesti ainutlaatuisena erämaisena suoluontokokonaisuutena ja lisäksi valtakunnallisestikin merkittävänä keidassuona.

d) kasvisto ja eläimistö

Viurusuolla vaateliainta kasvillisuutta esiintyy suon eteläosan mesotrofisilla suotyypeillä. Alueellisesti uhanalaisiksi luokitelluista kasvilajeista Viurusuolla esiintyy pohjanrahkasammal ja lettovilla.

Tyypillisenä keidassuona Viurusuon keskeisin osa on kasvillisuudeltaan karua, koska keidassuon vesitalous on sadeveden varassa (ombrotrofia) toisin kuin aapasoiden, joiden kasvillisuudessa ympäristön valumavesien vaikutus (minerotrofia) näkyy vaateliaampana kasvillisuutena.

Viurusuon linnusto on monipuolinen ja arvokas. Muuttoaikainen linnusto on hakemussuunnitelmassa osin puutteellisesti selvitetty, mutta Viurusuo on alueellisesti hyvin merkittävä lintusuo. Soidensuojelun perusohjelman mukaisessa suolinnuston luokittelussa Viurusuo kuuluu luokkaan I, jossa suolintulajien määrä on vähintään 22 lajia.

Euroopan yhteisön lintudirektiivin (neuvoston direktiivi 79/409/ETY, julkaistu EY:n virallisessa lehdessä nro 103, 25.4.1979) liitteeseen I kuuluvista erityistä suojelua vaativista lintulajeista Viurusuolla on havaittu uivelo, teeri, metso, kurki, kapustarinta, liro, kalatiira ja pikkusieppo. Lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on myös suojelualueiden ulkopuolella pyrittävä estämään (erityistä suojelua vaativien lintulajien) elinympäristöjen pilaantuminen ja huonontuminen.

Selkärangattomista eläinryhmistä Viurusuolla on selvitetty päiväperhoslajistoa osana YVA-selostusta. Raportin (Jari Venetvaara 1997 s. 3) mukaan:

"Vaateliaan (perhos)lajiston osuus nähdyistä ja kiinni saaduista oli siis melko suuri. Tämä antaa viitteitä, että Viurusuo on todennäköisesti perhosten elinympäristönä erittäin tärkeä ja hyvä perhossuona. Lisäksi se on luonnonoloiltaan riittävän monipuolinen ylläpitääkseen vaateliasta ja arvokasta lajistoa. Todennäköistä lisäksi on, että myös suon yöperhoslajisto on hieno."

e) tutkimukselliset arvot

Hallituksen esityksen (84/1999) perusteluissa ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 4 kohdan osalta todetaan muun muassa, että "alueen tutkimukselliset arvot voisivat kuvata myös sen erityisiä luonto-olosuhteita".

Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen mukaan Viurusuon kasvillisuutta ja jääkauden jälkeistä luonnonhistoriaa on kuvattu Kimmo Tolosen (1967) väitöskirjassa "Über die Entwicklung der Moore im finnischen Nordkarelien". Viurusuon kasvillisuutta on kuvattu myös Seppo Eurolan (1962) väitöskirjassa "Über die regionale Einteilung der südfinnischen Moore".

Lausunnossaan ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Joensuun yliopisto on 21.5.1997 todennut, että

"Viurusuo on tyyppinsä edustajista harvoja vielä ojittamattomia kohteita Pohjois-Karjalassa. Vastaavat laaja-alaiset viettokeitaat, kuten Tohmajärven-Kiihtelysvaaran Valkeasuo ja Tuupovaaran Linnansuo ovat turpeennostoalueena samoin kuin monet laajat Ilomantsin viettokeitaat."

"Ojittamatta ja luonnontilaisina säilyneet suuret yhtenäiset suoalueet, kuten Viurusuo, ovat Pohjois-Karjalassa harvinaisia ja arvokkaita luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen, opetuksen, tutkimuksen ja maisemaestetiikan kannalta."

Ympäristölupavirasto on pitänyt Viurusuota tutkimuksellisesti arvokkaana kohteena.

Muina perusteluissa huomioon otettavina seikkoina ympäristölupavirasto on maininnut seuraavaa:

Viurusuo ei kuulu Suomen esitykseen Natura 2000 -verkoston kohteiksi. Luvan myöntämisen edellytyksissä erityisten luonnonolosuhteiden huonontuminen ei kuitenkaan rajoitu pelkästään Natura-kohteisiin, vaan luonnonolosuhteet on arvioitava tapauskohtaisesti. Ympäristölupavirasto on edellä eritellyt ne Viurusuon keskeisimmät erityiset luonnonolosuhteet, jotka suon ottaminen turvetuotantoon tuhoaisi. Myös oikeuskirjallisuuden mukaan (Erkki J. Hollo 2001 Ympäristönsuojeluoikeus s. 280) "Jokin kohde voi ilmentää 'erityisiä luonnonolosuhteita' riippumatta siitä, onko se suojeltu vai ei (esim. virkistysarvon kannalta tärkeä luonnonmaisema)".

Valtioneuvoston 19.3.1998 vahvistaman periaatepäätöksen vesiensuojelun tavoitteista vuoteen 2005 perusteluihin sisältyy tavoite siitä, että "turvetuotanto suunnataan jo ojitetuille tai turvetuotannossa oleville soille". Viurusuon jättäminen turvetuotannon ulkopuolelle on edellä mainitun periaatepäätöksen tavoitteiden mukaista.

Sisäasiainministeriön 19.7.1979 vahvistamassa Pohjois-Karjalan seutukaavassa Viurusuo on merkitty vuosille 1985-1995 ajoittuviin käyttöönottovaiheen II turvetuotantokohteisiin. Valtion Polttoainekeskuksen Pohjois-Karjalan turvepiirin seutukaavaa varten laatiman selvityksen mukaan Pohjois-Karjalan alueella olisi vuoteen 1995 mennessä käyttöönottovaiheessa yhteensä 21 354 hehtaaria turvesuota.

Pohjois-Karjalan seutukaavan turvevarauksien arviointi on tehty niiden polttoturvevarojen perusteella arvioimatta luontoarvoja ja ympäristövaikutuksia. Ympäristölupavirasto pitää seutukaavan turvetuotannon aluevarauksia monilta osin vanhentuneina. Siksi lupapäätöksessä on perustelluista syistä poikettu seutukaavasta. Alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa eikä asemakaavaa.

Ratkaisu vesilain 1 luvun 15 a §:n poikkeuksen myöntämiseen

Viurusuolla sijaitsevat alle hehtaarin suuruiset Pienilampi ja Isolampi. Sen nojalla, mitä Vaasan hallinto-oikeus on palautuspäätöksessään 11.6.2001 lausunut, ympäristölupavirasto on pitänyt tarpeellisena käsitellä myös lampien kuivattamiseksi haetun vesilain 1 luvun 15 a §:n mukaisen poikkeuksen myöntämisedellytykset.

Hakija on muuttanut 30.10.2002 tuotantoalueen rajausta niin, että tuotantoalueen ja Pienilammen välinen kannas on kentän pohjoispuolella 140 metriä ja länsipuolella 180 metriä leveä. Suunnitelmakartan mukaan ojittamaton kannas lammen itäpuolella on noin 100 metriä leveä. Hakija ei ole suunnitelman muutoksen jälkeen käsityksensä mukaan Pienilammen osalta enää vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin tarkoittaman poikkeusluvan tarpeessa.

Ympäristölupavirasto on katsonut hakijan kannasta poikkeavasti, että Viurusuon turvetuotantoalueen ojitukset, kuntoonpano ja turvetuotanto aiheuttaisivat Isolammen ohella myös Pienilammella sellaisia muutoksia, että lampi ei säily luonnontilaisena ja että siten vesilain 1 luvun 15 a §:n poikkeusluvan käsittely on myös Pienilammen osalta tarpeen.

Ympäristölupavirasto on katsonut, että edellytyksiä myöntää A Oy:n hakemaa vesilain 1 luvun 15 a §:n mukaista poikkeusta Viurusuolla sijaitsevien alle hehtaarin suuruisten Pienilammen ja Isolammen luonnontilaisuuden muuttamiselle ei ole.

Perustelut vesilain 1 luvun 15 a §:n mukaista poikkeusta koskevalle ratkaisulle

Hallituksen esityksessä luonnonsuojelulainsäädännön uudistamiseksi (HE 79/1996 vp), jonka yhteydessä vesilakiin lisättiin 1 luvun 15 a §, todetaan perusteluissa:

"Toiseksi säännöksellä pyritään turvaamaan lampien ja pienten järvien säilyminen luonnontilaisina tai siinä luonnontilaa vastaavassa tilassa, jossa ne tällä hetkellä ovat. Tältä osin on Lapin lääni kuitenkin rajattu soveltamisalan ulkopuolelle, koska Lapissa on vielä jäljellä runsaasti luonnontilaisia pienvesiä. Lampien ja pienten järvien merkitys biodiversiteetin turvaamisessa on suuri. Ne luovat etenkin metsäympäristössä tärkeätä ekosysteemien vaihtelua sekä luonnon monimuotoisuutta ylläpitäviä reuna- ja vaihettumisvyöhykkeitä. Niiden merkitys useiden eläinlajien biologisen tuottokyvyn kannalta on huomattava. Usein ne ovat myös linnuille tärkeitä. Tehdyt pienvesiselvitykset osoittavat, että pienvesien määrä on veden pinnan laskemisen vuoksi ja muista syistä viime vuosikymmeninä huomattavasti vähentynyt. Näistä syistä ehdotetaan kiellettäviksi myös sellaiset toimenpiteet, jotka vaarantavat enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan säilymisen. Muutoksen tarkoituksena ei ole heikentää tätä suurempien järvien ja muiden vesistöjen luonnonarvojen suojelua siitä, mikä se tällä hetkellä vesilain muiden säännösten nojalla on.

Koska tapauksia voi olla hyvinkin erilaisia, olisi edellä tarkoitetun sääntelyn oltava joustavaa. Tämän vuoksi ehdotetaan pykälän 2 momentissa, että vesioikeus voisi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen mainituista kielloista, jos pykälässä tarkoitettujen pienvesien suojelutavoitteet eivät mainittavasti vaarannu. Vaarantumista olisi tulkittava samalla tavoin kuin luonnonsuojelulakiehdotuksen 31 §:ssä. Vesilain mukaisen lupa-asian yhteydessä kysymys poikkeuksen myöntämisestä tutkittaisiin viran puolesta."

Luonnonsuojelulain 31 §:n (luontotyypin suojelun poikkeamisvalta) osalta edellä mainitun hallituksen esityksen perusteluissa todetaan:

"Pykälän mukaan alueellinen ympäristökeskus voisi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen 29 §:n 1 momentin kiellosta. Tietty toimenpide voitaisiin siten sallia, kunhan kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet kokonaisuutena tarkastellen eivät ratkaisun kautta huomattavasti vaarannu. Sen lisäksi voitaisiin toimenpide sallia, jos luontotyypin suojelu estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen. Natura 2000 -alueiden osalta on luonnollisesti otettava huomioon 66 §:stä johtuvat rajoitukset."

Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen, hakemussuunnitelman ja sen täydennyksen sekä Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen antamien lausuntojen perusteella ympäristölupavirasto on pitänyt Viurusuolla sijaitsevia Pienilampea ja Isolampea merkittävinä luonnontilaisina pienvesinä. Niiden merkitystä korostaa erityisesti niiden sijoittuminen luonnontilaiselle suoalueelle.

Luonnonsuojelulain 31 §:n mukaisen luontotyypin suojelusta poikkeamisen osalta oikeuskirjallisuudessa Pasi Kallio (Suotuisa suojelutaso luonnonsuojeluoikeudessa s. 145) on tarkastellut sitä, tarkoitetaanko asianomaisen luontotyypin säilymisellä luontotyyppiä biologisena luokkana vai luontotyyppiä kyseisellä alueella olevana tosiasiallisena esiintymänä. Kallion käsityksen mukaan "kyse on jälkimmäisestä tilanteesta: suojeltujen luontotyyppien ominaispiirteet tulee säilyttää kyseisellä alueella" .

Koska pienvesien säilymisen osalta suojelutavoitteiden vaarantumista on tulkittava samalla tavoin kuin luonnonsuojelulain 31 §:n mukaisessa luontotyypin ominaispiirteiden säilyttämisestä poikkeamisessa, alle hehtaarin suuruisten lampien suojelutavoitteiden huomattavaa vaarantumista ei voida arvioida pelkästään Outokummun alueen ja sen lähiympäristön lampien kokonaismäärällä ja Viurusuon lampien osuutena siitä. Keskeistä on arvioida Pienilammen ja Isolammen edustamien luonnontilaisten suolampien suojelutilanteen vaarantumista. Vastaavia suolampia ei ole ainakaan Outokummussa eikä runsaasti myöskään Pohjois-Karjalan länsiosissa.

Ympäristölupaviraston käsityksen mukaan hakija ei ole esittänyt riittäviä perusteita vesilain 1 luvun 15 a §:n mukaisen poikkeuksen myöntämiselle.

Perustelut vesilain 1 luvun 17 a §:n 2 momentin mukaisen poikkeusluvan käsittelyä koskevalle ratkaisulle

Hakija on muuttanut hakemustaan niin, että ympäristölupaviraston käsityksen mukaan muutetun hakemussuunnitelman mukaiset ojitukset eivät vaaranna Viurusuon eteläpuolella olevien lähteiden luonnontilaisuutta. Siksi vesilain 1 luvun 17 a §:n 2 momentin mukaisen poikkeusluvan käsittely luonnontilan muuttamiseksi ei ole tarpeen.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn huomioon ottaminen

Ympäristölupavirasto on ottanut huomioon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tulokset ja yhteysviranomaisen lausunnon asiassa saatuina selvityksinä luvan myöntämisedellytyksiä harkitessaan.

Vastaus yksilöityihin vaatimuksiin ja lausuntoihin

Koska ympäristölupavirasto on hylännyt hakemuksen, ei ollut tarpeen enemmälti lausua lausunnoissa ja muistutuksissa esitetyistä vaatimuksista.

3. Asian käsittely Vaasan hallinto-oikeudessa

3.1 Valitus hallinto-oikeudessa

A Oy on hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut, että hallinto-oikeus kumoaa ympäristölupaviraston päätöksen siltä osin kuin tämä on

a) hylännyt yhtiön hakemuksen saada lupa poiketa vesilain 1 luvun 15 a §:ssä tarkoitetusta kiellosta Viurusuon suoalueelle suunnitellun turvetuotantoalueen sisälle ja mahdollisesti sen kuivatuksen piiriin jäävän Isolammen osalta,
b) katsonut yhtiön olevan edellä mainitun säännöksen tarkoittaman poikkeusluvan tarpeessa suunnitellun tuotantoalueen ulkopuolelle rajatun Pienilammen osalta ja jolta osin ympäristölupavirasto on viran puolesta tekemällään päätöksellä antanut lammen luonnontilan muuttamista epäävän ratkaisun, ja
c) hylännyt yhtiön hakemuksen saada ympäristölupa suunnitellun Viurusuon turvetuotantoalueen toiminnoista seuraavien ympäristövaikutusten aiheuttamiselle.

Hallinto-oikeuden tulee palauttaa asia ympäristölupavirastolle edellä mainituilta ja käsittelemättömiltä osin uudelleen käsiteltäväksi.

Perusteinaan yhtiö on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa ja esittänyt lisäperusteinaan seuraavaa:

Poikkeuslupa lammen kuivattamiseen

a. Poikkeusluvan hakeminen Isolammen osalta

Turvetuotantoalueen perustaminen ja sen kuivatus eivät edellytä tuotantoalueen sisälle jäävän Isolammen suoranaista laskemista ja kuivattamista. Valituksenalaisessa päätöksessä tilanne on todettu päinvastaiseksi, mikä on vastoin hakemusasiakirjoissa ja lisäselvityksissä esitettyä. Mahdollista kuitenkin on, että lammen vedenpinta alenee ja sen nykyinen tila muuttuu ympäröivän suopatjan kuivaamisesta ja laskemisesta johtuen.

Kaiken varalta yhtiö on tehnyt poikkeuslupahakemuksen riittävine selvityksineen. Yhtiön selvitysten mukaan alle hehtaarin suuruisten lampien suojelutavoitteet eivät vesilain 1 luvun 15 a §:n sanamuodon mukaan "huomattavasti vaarannu", tarkasteltiinpa lampimassaa kunta- tai maakuntatasolla taikka 50 kilometrin säteellä Viurusuosta.

Isolampi avonaisella suoalueella sijaitsevana karuna ja umpeen kasvavana pienvetenä ei ole lainvalmisteluasiakirjojen (HE 79/1996 vp) mukaan suojelullisesti priorisoitu lampikohde tai -tyyppi, koska lainvalmisteluasiakirjoissa painotetaan metsälampia, joissa on enemmän arvokasta luonnon monimuotoisuutta.

Suojelusäännöksen perusteluissa viitataan luonnonsuojelulain 31 §:ssä tarkoitettuun tapaan tulkita suojelun tavoitteiden vaarantumista. Sen perustelujen (HE 79/1996 vp) mukaan poikkeuslupa on myönnettävissä, "kunhan kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet kokonaisuutena tarkastellen eivät ratkaisun kautta huomattavasti vaarannu". Valittajan käsityksen mukaan "kokonaisuutena tarkastellen" tarkoittaa ainakin kuntaa laajempaa tarkastelualuetta. Missään tapauksessa säännöksellä ei ole tarkoitettu korostaa suoalueilla sijaitsevia suolampia ja sitoa tarkastelua lampea ympäröivän suoalueen pinta-alaan taikka suotyyppiin.

Vaikka Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen selvitykset toimialueellaan sijaitsevista alle hehtaarin suuruisista lammista ovat sen toimialueen pinta-alaan nähden varsin suppeat edustaen noin 1,8 prosenttia sen maa-alueista, valittajan käsityksen mukaan jo ne riittävät osoittamaan, ettei edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettua pienvesien suojelutavoitteiden huomattavaa vaarantumista tapahtuisi myönnettäessä poikkeuslupa Isolammen osalta. Jo pelkästään Viurusuon alueella poikkeusluvan myöntäminen tarkoittaisi vain puoleen alueen lampien luonnontilaan vaikuttamista, koska Pienilammen luonnontilaan ei hankkeen toteuttamisella vaikutettaisi.

Ympäristökeskuksen suppeiden selvitysten perusteella asiantuntijalausuntona toteamaa johtopäätöstä, jonka mukaan lampien suojelutavoitteet huomattavasti vaarantuvat, ei voida pitää oikeana ympäristökeskuksen omienkaan selvitysten perusteella. Tässä tilanteessa ratkaisu on tehtävä kaiken käsillä olevan selvityksen perusteella ja vesilain 1 luvun 15 a §:n tarkoittamalla tavalla "viran puolesta".

Ei ole kohtuullista, että ympäristökeskuksen suppeat ja puutteelliset selvitykset koituvat hakijayhtiön vahingoksi. Valittajan käsityksen mukaan hallinto-oikeus on palautuspäätöksessään pienlampien suojelutavoitteiden toteutumista koskevalla lausuntotarpeellaan tarkoittanut asianmukaisiin selvityksiin perustuvaa viranomaiskannanottoa lampien säilymistilanteesta Pohjois-Karjalassa.

Jo säännöksestä ilmenee tilanne, että alle hehtaarin lampien osalta luonnontilan säilymistilanne vaihtelee valtakunnassa, koska Lapin lääni on rajattu säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Tällöin voi olettaa, että eroja on myös muiden läänien välillä. Yhtiö on käsillä olevan lampiaineiston perusteella katsonut, että Pohjois-Karjalan osalta tilanne ei ole ainakaan huono, ja ilmeisesti se on parempi kuin muualla eteläisessä Suomessa. Kun säännöksellä ei ole annettu ehdotonta kieltoa vaan mahdollisuus yksittäistapauksessa poiketa siitä ja kun pienlampia näyttää ympäristökeskuksen suuntaa antavien selvitysten mukaan olevan jäljellä noin 72 prosenttia alkutilanteesta, valittaja näkee poikkeusluvan myöntämisen edellytysten täyttyvän.

b. Hakemusta varten tehdyt lampiselvitykset

Selvitysten osalta valittaja viittaa:

- hakemuksen kohtiin 4.3.3, 4.3.4 ja 4.3.5 sekä hakemuksen liitteisiin 14-18,
- 20.12.2001 päivättyyn täydentävään lampiselvitykseen, jonka liitteenä 1 on Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen 7.12.2001 päivätty pienvesiselvitys siihen liittyvine karttoineen Viurusuon alueen pienvesirajauksesta,
- 28.10.2002 päivättyyn kirjeeseen, jossa on vastine Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen lausunnon täydennykseen sekä hakemussuunnitelman muutos.

Näistä muun ohessa ilmenee seuraavaa:

Hakemustaan varten valittaja oli laskenut kartalta alle yhden hehtaarin suuruiset, kartalta havaittavat lammet hankealuetta ja Outokummun keskustaajamaa ympäröivältä noin 300 km²:n alueelta ja todennut niitä olevan Isolampi (0,5 ha) ja Pienilampi (0,3 ha) mukaan lukien 38 kappaletta. Niistä 29 lammen ympäristö oli karttatarkastelun mukaan luonnontilainen. Alue käsittää jokseenkin tasan puolet Outokummun kaupungin pinta-alasta. Näin ollen hakija on arvioinut, että koko Outokummun kaupungin alueella samanlaisia lampia löytynee 60-70 kappaletta. Lisäksi on otettava huomioon ne alle 0,5 hehtaarin lammet, joita ei mittakaavan tai karttatarkkuuden takia ole pystytty kartalta havaitsemaan. Kartalta silmämääräisesti saatavan selvityksen perusteella Isolampi ja Pienilampi edustavat noin kolmea prosenttia kaikista Outokummun alueella sijaitsevista alle yhden hehtaarin suuruisista luonnontilaisista lammista. Karttatarkastelun havaitsemistarkkuus huomioon ottaen edellä mainittu prosenttiosuus koko lampimassasta on todellisuudessa selkeästi pienempi.

Valtakunnallisesti vuosina 1989-1993 suoritetun pienvesien selvitystyön ympäristökeskuskohtaisten raporttien perusteella hakija on arvioinut Outokummun naapurikuntien Heinäveden, Savonrannan, Tuusniemen ja Kaavin kuntien alueella Savossa olevan noin 100 vastaavan kokoista lampea kuin Viurusuon Isolampi ja Pienilampi. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen alueelta hakija ei ole saanut käyttöönsä vastaavaa raporttia, mutta arvioidensa perusteella hakija on laskenut, että Outokummun ja mainittujen naapurikuntien alueella lampien määrä lähentelee kahta sataa. Tästä lampimäärästä Isolampi ja Pienilampi muodostavat vain noin prosentin. Mainittujen kuntien muodostama alue on vain murto-osa Pohjois-Karjalan pinta-alasta.

Hakija on myöhemmin peruuttanut vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukaisen poikkeuslupahakemuksensa Pienilammen osalta ja muuttanut tuotantosuunnitelmaa niin, ettei Pienilammen luonnontilaan vaikuteta. Isolammen luonnontilan menetys merkitsisi lopulta vain 1,5 %:n vähennystä lampimäärään Outokummussa ja muissa edellä mainituissa kunnissa 0,5 %:n vähennystä alueiden lampien lukumäärään.

Lisäksi hakija on tarkastellut lampien määrää Jyväskylän yliopiston biologian laitoksen peruskarttalehdiltä suorittaman laskennan perusteella. Siitä vuonna 1990 tehdyssä raportissa on todettu alle yhden hehtaarin suuruisia pienvesiä olevan Vuoksen vesistöalueella noin 11 570 kappaletta.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on 7.12.2001 päivätyssä selityksessään ilmoittanut kartoittaneensa vuosina 1998-2001 vesilaissa määriteltyjä pienvesiä pienillä valuma-alueilla maakunnan eri osissa. Vuoden 2001 loppuun mennessä se on ilmoittanut kartoitetuksi 203 lampea. Selityksen liitteenä olevassa väliraportissa on selvitys vuoden 2000 loppuun mennessä tutkituista 49 lammesta, jotka sisältyvät edellä mainittuun 203 lammen kokonaismäärään. Lampien kartoitusalueina oli vuoden 2000 loppuun mennessä ollut 10 nimeltä mainittua valuma-aluetta, joiden yhteispinta-alaksi hakija on laskenut 162,73 km².

Ympäristökeskuksen selityksestä ei ilmene, missä vuoden 2001 kartoitukset on suoritettu. Kun vuoden 2000 loppuun mennessä oli kartoitettu 49 lampea ja vuoden 2001 loppuun mennessä 103 lampea, hakija on arvioinut, että myös kartoitettu alue on enintään kaksinkertaistunut vuodesta 2000 noin 320 km²:iin. Kun Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toimialue on 21 585,07 km², josta maata on 17 782,08 km² ja vettä 3 802,99 km² (järvisyys 17,6 %), käsittävät kartoitukset vuoden 2000 loppuun mennessä toimialueesta vain 0,75 % (0,9 % maa-alasta) ja vuoden 2001 loppuun mennessä arviolta vain 1,5 % (1,8 % maa-alasta).

Lampikohteiden kokonaismäärää on ollut mahdotonta arvioida ympäristökeskuksen selvityksestä, koska valuma-aluekartoitukset eivät ole olleet kattavat ja kaikkia havaittuja lampia ei ollut selvityksessä ilmoitettu. Sen vuoksi hakija on arvioinut Jyväskylän yliopiston biologian laitoksen tekemän Suomen järvien lukumäärää ja pinta-alaa selvittäneen raportin perusteella, että ympäristökeskuksen toimialueella on 4 500 alle yhden hehtaarin suuruista kartoittamiskelpoista lampea. Tästä lampien määrästä hakija on arvioinut alle yhden hehtaarin suuruisten luonnontilaisina pidettäviä lampien määrän olevan noin 3 200 kappaletta.

Valitustaan varten yhtiö on tehnyt paikkatietojärjestelmän avulla peruskarttatarkastelun silmämääräisesti alle yhden hehtaarin suuruisten ja ojittamattomuuden perusteella luonnontilaisina pidettävien lampien määrästä alueella, jonka keskipiste on Viurusuon Isolampi ja säde 50 km. Tarkastelu antaa luonnollisimman kuvan kyseisten lampien esiintymisestä Viurusuon ympäristössä ilman, että hallinnolliset rajat sekoittavat tarkastelua, sillä Outokummun Viurusuo sijaitsee aivan Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen alueen länsireunalla. Tarkastelussa alueelta löydettiin noin 270 tällaista lampea, jolloin Isolampi edustaa 0,37 %:a niistä. Lammet on merkitty valituksen liitteenä 1 olevaan 1:400 000 mittakaavaiseen yleiskarttaan ja 1:20 000 mittakaavaisiin kohdekarttoihin punaisella lippumerkillä.

Tarkasteltu 2 500 km²:n alue on noin 11,6 % Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toimialueesta. Havaittujen alle yhden hehtaarin suuruisten luonnontilaisten lampien esiintymistiheys alueella on yksi lampi 9,26 km²:ä kohti. Valittajan edellä kuvatun aikaisemman arvion lukujen mukaan vastaava tiheys Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen koko toimialueella on (21 585,07 km² : 3 200 kpl) yksi lampi 6,75 km²:ä kohti. Kun otetaan huomioon lampien esiintymisen ja järvisyyden alueellinen vaihtelu, valittaja on vakuuttunut, että sekä aikaisempi arvio että nyt tehty selvitys ovat yhtä pitäviä ja luotettavia. Pohjois-Karjalan järvisyys 17,6 % huomioon ottaen alueen maapinta-alalla esiintyy siis yksi luonnontilainen alle yhden hehtaarin suuruinen lampi keskimäärin jokaista 556-763 hehtaarin aluetta kohti. Näin ollen Viurusuon Isolammen luonnontilan mahdollinen muuttuminen ei vaaranna alle hehtaarin suuruisten lampien suojelutavoitteita tutkitulla alueella, Outokummun kaupungissa tai Pohjois-Karjalan maakunnassa. Myös maisemalliselta kannalta katsottuna löytyy runsaasti kivennäis- ja suomaa-alueita, joita koristavat lammet.

c. Poikkeuslupahakemuksen peruuttaminen ja poikkeusluvan tarve Pienilammen osalta

Hakija on 28.10.2002 päivätyssä hakemuksen muutoksessaan rajannut tuotantoaluetta Pienilammen ympäristössä siinä määrin laajasti, että suon kuivatus ei saata alentaa lampea ympäröivää suoaluetta.

Asettamalla valituksen liitteenä 2 oleva tuotantosuunnitelmakartan kalvokopio lupahakemuksen liitteenä 10 olevasta samaa mittakaavaa olevasta rekisterikartasta otetun kopion päälle voidaan havaita, että Pienilampi jää luonnontilaiselle alueelle kivennäismaasärkkien ympäröimäksi ja että lampi tulee saamaan vetensä etelän suunnasta Sarvikallion alueelta kuten tähänkin saakka. Myös itäpuoleinen tie- ja auma-alue sijoittuvat paitsi maastossa pysyvästi ylemmäksi myös kivennäismaajuonteen päälle, jolloin vesiä ei purkaudu siihen suuntaan.

Hakija on myös pitäytynyt tekemästä mitään hydrologisen yhteyden säilymiseen haitallisesti vaikuttavia toimenpiteitä lammen yläpuolisella alueella. Näin ollen hanke ei saata aiheuttaa lainvastaisia muutoksia lammen ja sen reuna-alueiden nykyiseen tilaan. Tällöin suojelusäännöksessä ja päätöksessä tarkoitettua vaarantumista ei voi tapahtua eikä hakija ole poikkeusluvan tarpeessa.

Vaikka vaikutuksia lammen luonnontilaan katsottaisiin olevan, poikkeusluvan myöntämisen edellytykset olisivat olemassa Pienilammen osalta samoin perustein kuin Isolammen kohdalla.

Ympäristöluvasta

Valittaja on katsonut, että ympäristölupaviraston päätös, jossa se on hylännyt hakemuksen, perustuu virheelliseen ympäristönsuojelulain soveltamiseen ja että päätöstä tehdessä ei ole otettu huomioon sitovana maankäytön suunnitteluratkaisuna ympäristöministeriön vahvistamaa voimassa olevaa seutukaavaa. Päätöksessä ja sen perusteluissa on myös muuta ratkaisun lopputulokseen vaikuttavaa virheellisyyttä. Suoalueen käyttöönotto ei ole ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua lupaa edellyttävää ympäristön pilaantumista.

Erityinen luonnonolosuhde turvetuotantohankkeen kohdalla ei voi olla itse päästölähteenä oleva toiminta-alue, vaan jokin sen ulkopuolella päästöjen vaikutuspiirissä oleva kohde. Ympäristölupavirasto on tehnyt lainsoveltamisvirheen pitäessään suunniteltua tuotantoaluetta erityisenä luonnonolosuhteena ja hylätessään hakemuksen sillä perusteella, että hankkeesta aiheutuu mainitun olosuhteen huonontuminen.

Isolampi ja Pienilampi pääluvan lupaharkinnan kannalta

Isolammen osalta hakija on pyytänyt vesilain 1 luvun 15 a §:ssä tarkoitettua poikkeuslupaa, joka ratkaistaan ennen päälupaa. Tämän jälkeen Isolammen osalta ei enää voida tehdä tarkastelua, onko kysymys erityisen luonnonolosuhteen huonontumisesta vai ei. Valittajan käsityksen mukaan Pienilampi säilyttää luonnontilansa, jolloin se ei tule millään tapaa otettavaksi huomioon pääluvan myöntämisen edellytyksiä harkittaessa. Jos Pienilammen katsotaan vastoin yhtiön käsitystä olevan luvan tarpeessa, tilanne on sama kuin Isolammen kohdalla.

Luontoarvot

Suotyypit ja suoyhdistymät

Viurusuo on keskeisiltä osiltaan luonnontilainen hyvin kehittynyt eksentrinen kermikeidas (viettokeidas). Ympäristölupaviraston perustelua Viurusuon arvosta alueellisesti ainutlaatuisena erämaisena suoluontokokonaisuutena ja valtakunnallisestikin merkittävänä keidassuona voidaan kuitenkin pitää kyseenalaisena. Tätä perustelua voidaan periaatteellisesti ja perusteiltaan pitää saman tasoisena ratkaisuna kuin poikkeuslupahakemuksen hylkäämispäätöstä Isolammen osalta. Viurusuo on reuna-alueiltaan pääosin ojitettu. Viurusuo ei kuulu soidensuojelun perusohjelmaan. Lisäksi ympäristöministeriö ei hyväksynyt Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen 7.10.1997 tekemää esitystä ottaa Viurusuo Natura-alueverkostoon.

Arviointiselostuksessa tarkasteltiin Viurusuon monimuotoisuutta vertaamalla sitä vastaavan suoyhdistymätyypin (eksentrinen kermikeidas) esiintymiseen ympäröivien alueiden suojelualueisiin ja suojeluvarauksiin. Tarkastelualueeksi valittiin viettokeitaiden vyöhykkeestä (vyöhyke 2) Pohjois-Karjalan vietto- ja rahkakeitaiden alue (2b) sekä Sisä-Suomen vietto- ja rahkakeitaiden itäosa. Lisäksi on tarkasteltu Pohjanmaan aapasuovyöhykkeen (3) Suomenselän ja Pohjois-Karjalan aapasoiden alavyöhykkeen eteläosaa. Alue on yhteneväinen Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Savon liittojen alueiden kanssa, joilla soita on kaikkiaan noin 1 261 000 hehtaaria. Osa tämän alueen suojelusoista käsittää muun tyyppistä suoluontoa kuin Viurusuolla on. Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon liittojen alueilla on kuitenkin runsaasti soita, joilla esiintyy eksentrisiä kermikeitaita.

Taulukossa 1 on esitetty Viurusuon arviointiselostuksen mukainen luettelo suojelualueista ja suojeluun varatuista soista, joilla soidensuojelun perusohjelmiin (1977, 1980) kerättyjen tietojen mukaan esiintyy eksentrisiä kermikeitaita. Taulukkoon on päivitetty alueiden kuuluminen Natura 2000 -verkostoon ja Natura-alueen pinta-ala. Taulukossa 1 mainituilla soilla esiintyy myös täysin vastaavaa linnustoa kuin Viurusuolla. Viurusuota lähin soidensuojelualue on Polvijärven kunnassa sijaitseva Viklinrimpi, jonne on matkaa linnuntietä noin 45 km. Viklinrimmellä esiintyy eksentristä keidassuota, aapasoita sekä rahkakeitaita.

Taulukko 1. Viurusuon arviointiselostuksen mukaan luettelo suojelualueista ja suojeluun varatuista soista, joilla soidensuojelun perusohjelmiin (1977, 1980) kerättyjen tietojen mukaan esiintyy eksentrisiä kermikeitaita.

Valtionmaiden suojelualueet, jotka sisältävät eksentrisiä
kermikeitaita. Aapalan & Lindholmin (1995) mukaan 31.10.1994 mennessä toteutuneet
_______________________________________________________________________
Alue (sijaintivyöhyke) - Kunta - suopinta-ala - Natura-tunnus - pinta-ala
_______________________________________________________________________

Koivusuon luonnonp. (2b) - Ilomantsi - 1542 ha
Ruosmesuo-Hanhisuon ssa (2b) - Ilomantsi - 1302 ha

edellisten yhteinen Natura-tunnus F10700043 ja pinta-ala 7549,6 ha

Viklinsuo-Rapalahdens. ssa (2b) - Polvijärvi - 330 ha - FI0700050 - 1458,8 ha

Hirvisuon ssa (2b) - Tohmajärvi - 301 ha - FI0700049 - 347,6 ha

Iso-Huppion ssa (2a) - Juva - 474 ha - FI0500005 - 917 ha

Patvinsuon kp (3a) - Ilomantsi, Lieksa - 5455 ha - FI0700047 - 12727,1 ha

Tiilikkajärven kp (3a) - Rautavaara - 2094 ha - FI0600071 - 4911 ha

Ruunaanjärvien alue (3a) - Lieksa - 2475 ha - FI0700045 - 11976 ha

Rasvasuo-Kitkasuo (3a) - Lieksa - 689 ha - FI0700048 - 1900,9 ha

_______________________________________________________________________

Soidensuojeluohjelman vahvistetut (Soidensuojelun perusohjelma 1981), toistaiseksi lunastamattomat kohteet, jotka sisältävät eksentrisiä kermikeitaita
_______________________________________________________________________

Alue (sijaintivyöhyke) - Kunta - suopinta-ala - Natura-tunnus - pinta-ala

_______________________________________________________________________

Sahinsuo (2a) - Hirvensalmi, Pertuntmaa - 170 ha - FI0500164 - 166 ha

Suurisuo (2a) - Hirvensalmi - 70 ha - FI0500020 - 98 ha

Vuotsinsuo (2a) - Joroinen - 435 ha - FI0500004 - 440 ha

Iso-Huppio (2a) - Juva - 426 ha - FI0500005 - 917 ha

Vilkonsuo (2a) - Kerimäki - 80 ha - FI0500169 - 79 ha

Kakrialansuo (2a) - Mikkelin mlk - 140 ha - FI0500166 - 140 ha

Suurisuo (2a) - Puumala - 70 ha - FI0500029 - 91 ha

Lajunsuo (2a) - Rantasalmi - 70 ha - -

Petkellammensuo (2a) - Virtasalmi, Juva - 125 ha - FI0500009 - 166 ha

Kesonsuon ympäristö (2b) - Ilomantsi - yli 1000 ha - FI0700011 - 8780 ha

Viitasuo (2b) - Ilomantsi - 560 ha - FI0700042 - 628,1 ha

Korvinsuo (2b) - Ilomantsi, Tuupovaara - 550 ha - FI0700022 - 661,5 ha

Kustinsuo (2b) - Kesälahti - 50 ha - -

Partiissuo (2b) - Kitee - 390 ha - FI0700071 -295,3 ha

Viklinrimpi-Rapalandens.-
Tiaissuo (2b) .- Polvijärvi - 1120 ha - FI0700050 - 1458,8 ha

Luostarinvaaransuo (2b) - Tuupovaara - 280 ha - FI0700070 - 259,8 ha

Puohtiinsuon eteläosa (2b) - Ilomantsi - 750 ha - FI0700029 -890,6 ha

Reposuo-Kalliolahdensuo (3a) - Lieksa - 684 ha - FI0700028 - 909,8 ha

Vaikkojoen suot (3a) - Juuka - 340 ha - FI0700055 - 472,5 ha

Suurisuo (3a) - Rautavaara - 310 ha - -
_______________________________________________________________________

Viurusuon eteläosassa, Kalliosaaren itäpuolella, sijaitseva pienialainen (noin 10 m²) lettoräme luokitellaan uhanalaiseksi suotyypiksi koko maassa. Metsä-Lappia lukuunottamatta. Kasvillisuuskartoituksen mukaan (Kärkkäinen 1997) lettorämelaikku on lajistollisesti hieman vaatimaton.

Viurusuon eteläosasta, Käärmesärkän kohdalta lähtee kohti pohjoista mesotrofinen ruoppainen rimpinevarämejuotti. Juotti ulottuu lähelle Isolammen etelärantaa. Rimpinevaräme luokitellaan keidassuovyöhykkeellä uhanalaiseksi suotyypiksi.

Kasvillisuusselvityksen (1997) mukaan Viurusuon itäosan laajahkon kangasmetsäsaarekkeen pohjoispuolella on ojitettu saniaiskorpi. Saniaiskorpi luokitellaan uhanalaiseksi suotyypiksi koko maassa. Viurusuon saniaiskorpi on kuitenkin ojitettua aluetta, joten ilmeisesti sen luonnontila on muuttunut. Kasvillisuusarvioinnin suorittaja oli omien sanojensa mukaan harkinnut ojitetun saniaiskorven vähäisen pinta-alansa ja ojituksen aiheuttamien muutosten vuoksi merkityksettömäksi eikä sen vuoksi erottanut sitä erilliseksi kuvioksi kangassaarekkeen ja turvekankaan rajauksessa.

Tarkkaa arviota kyseisten suotyyppien esiintymisestä suojelualueilla ja -varauksilla on vaikea tehdä, koska tiedot suojelusoista ovat puutteellisia. Vahva olettama on, että niitä esiintyy riittävästi.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen aikaisemmat kannanotot

Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on aiemman vesilain mukaisen lupakäsittelyn aikana lausunnoissaan 2.11.1998 ja 27.8.1999 puoltanut pilaamisluvan myöntämistä ja katsonut, että luvan myöntäminen kulminoituu lähinnä vesiensuojelutasoon ja vesistökuormitukseen. Valittaja on muuttanut hakemustaan sekä vesienjohtamissuunnan että puhdistusmenetelmän osalta ympäristökeskuksen edellyttämällä tavalla. Viurusuon luontoarvot eivät ole muuttuneet aikaisemman lupamenettelyn aikana vallinneista. Tuolloinkin luonnonsuojelulaki rauhoitusmääräyksineen on ollut voimassa.

3.2 Käsittelyvaiheet hallinto-oikeudessa

B:n ja C:n vastine

B ja C ovat vastineessaan viitanneet aikaisemmin ympäristökeskukselle ja ympäristölupavirastolle lausumaansa ja katsoneet, ettei lupaa Viurusuon turvetuotannolle tulisi myöntää.

D:n vastine

D on pyytänyt, ettei hallinto-oikeus miltään osin muuttaisi ympäristölupaviraston päätöstä.

E:n yksityistien tiehoitokunnan vastine

Tiehoitokunta on vastineessaan katsonut, ettei perusteita muuttaa ympäristölupaviraston päätöstä ole ilmennyt.

F:n vastine

F on vastineessaan muun ohella katsonut, ettei ympäristölupaviraston päätöstä tulisi miltään osin muuttaa. E on lisäksi O Oy:n hallituksen jäsenenä todennut, että A Oy:n valituksessa Outokummun voimalassa käytetyksi ilmoitettu polttoturpeen käyttömäärä ei ole todellista kulutusta vastaava eikä polttoturpeen käyttöä Outokummussa voi myöskään lisätä, sillä sen käyttöä rajoittaa laitoksen ympäristölupa.

Kiinteistöyhtymän G vastine

Kiinteistöyhtymä on vastineessaan ilmoittanut olevansa aiemmin ympäristölupavirastossa esittämällään kannalla ja katsonut, ettei ympäristölupaviraston päätöstä ole syytä muuttaa.

H:n ja I:n vastine

H ja I ovat vastineessaan pyytäneet, että hallinto-oikeus pitää voimassa ympäristölupaviraston päätöksen.

J:n ja K:n vastine

J ja K ovat vastineessaan pyytäneet, että hallinto-oikeus ei miltään osin muuttaisi ympäristölupaviraston tekemää päätöstä. Mikäli päätöstä muutetaan ja hanke toteutetaan, A Oy tulee velvoittaa korvaamaan kaikki turvetuotannosta aiheutuvat taloudelliset seuraamukset täysimääräisesti vastineen antajille.

L:n ja M:n vastine

L ja M ovat vastineessaan uudistaneet kaiken ympäristölupavirastolle tekemässään muistutuksessa esittämänsä. Muistutuksessaan L ja M ovat vastustaneet luvan myöntämistä Viurusuon turvetuotannolle. Lisäyksenä aikaisemmin esittämäänsä he ovat esittäneet muun ohella, että Viurusuon jatkotutkimuksissa vuonna 2002 on löytynyt kolme lähdettä, joita lienee enemmänkin suoalueella. Viurusuo voi tulevaisuudessa olla erittäin arvokas pohjavesivarantonsa vuoksi ja sen vaikutus käsittäisi suuren alueen.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen lausunto

Poikkeuslupa lampien kuivattamiseen

Valituksessaan hakija on pyrkinyt tuomaan esille lisäperusteita, joilla se on katsonut poikkeuksen edellytysten täyttyvän. Ympäristökeskuksen mielestä hakija ei kuitenkaan ole tuonut esille mitään oleellisesti uutta aineistoa. Lampien karttatarkastelu antaa kuvan vain alueen pikkulampien määrästä, mutta sen perusteella ei voi luotettavasti arvioida niiden luonnontilaa tai merkitystä pienvesien suojelutavoitteiden kannalta.

Poikkeusluvan tarkastelussa ympäristökeskus on pitänyt oleellisena lupaviraston tavoin lampien sijoittumista luonnontilaiselle suoalueelle. Kuten aiemmassakin lausunnossaan ympäristökeskus on todennut, että suojelutavoitteiden kannalta ei ole samantekevää, millaisessa ympäristössä tai millä alueella kyseinen kohde sijaitsee. Pohjois-Karjalan länsiosissa on vähän laajoja keskeisiltä osiltaan luonnontilaisina säilyneitä soita, joten niillä sijaitsevat luonnontilaiset lammet ovat suojelutavoitteellisesti hyvin merkittäviä.

Lausunnon liitteenä oleva asiantuntijalausunto Viurusuon keidasrämeosan kasvillisuuden läntisistä erityispiirteistä vahvistaa ympäristökeskuksen käsitystä suon suojelullisesta merkityksestä Pohjois-Karjalassa. Samalla se myös korostaa keidasrämeellä sijaitsevien lampien suojelullista merkitystä osana suokokonaisuutta ja laajemmin koko maakunnan alueella. Valitus molempien lampien osalta tulee hylätä.

Ympäristölupa

Ympäristökeskus on katsonut, että valitus tulee hylätä. Päätös on oikea ja hyvin perusteltu. Ympäristölupavirasto on soveltanut ympäristönsuojelulakia lain tarkoituksen mukaisesti ja ottanut huomioon yleiset ympäristönsuojelun tavoitteet.

Kumoamisvaatimuksensa lähtökohdaksi valittaja on ottanut sen, että ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 4 kohtaa ei voitaisi lainkaan soveltaa turvetuotantoalueella, vaan luvan myöntämisedellytysten tarkastelu tulisi rajata koskemaan vain alueen ulkopuolelle kohdistuviin vaikutuksiin. Ratkaisun perustaksi on ensi sijassa otettava lain kirjaimen mukainen tulkinta, joka tässä tapauksessa on erittäin selvä. Säännöksessä ei ole mitenkään suljettu itse toiminta-aluetta lupaharkinnan edellytysten tarkastelun ulkopuolelle.

Valittaja on tarkastellut paikan luonnonolosuhteita ja pyrkinyt osoittamaan, että syitä hakemuksen hylkäämiselle ei näiden seikkojen perusteella olisi ollut. Ympäristökeskus on vastannut näihin vaatimuksiin seuraavasti:

Suotyypit ja suoyhdistelmät

Hakija on valituksessaan pyrkinyt lähinnä vähättelemään Viurusuon suotyyppien ja suoyhdistymien suojelubiologista merkitystä, mutta ei ole tuonut esille sellaista tietoa, jota ei olisi ollut esillä Viurusuon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tai ympäristölupakäsittelyn aikana. Ympäristökeskus on pyytänyt asiantuntijalausunnon Viurusuon suojelubiologisesta merkityksestä alueella 24.5. ja 3.6.2003 tehtyjen maastokäyntien perusteella.

Asiantuntijalausunnon mukaan suon keskeisimmällä, laajalla keidasrämeosalla ja keidasrämeen eteläreunan laideosalla on havaittavissa erityispiirteitä, joita ei ole aiemmin tullut esille ja jotka vahvistavat ympäristökeskuksen aiempaa arviota suon suojelubiologisesta merkityksestä. Lausunnon loppupäätelmänä todetaan: "Kokonaisuutena Viurusuo on luonnonsuojelullisesti hyvin merkittävä suo, arvokkain keidassuo läntisessä Pohjois-Karjalassa. Mereisyyttä ilmentävät piirteet erottavat suon Pohjois-Karjalan muista keidassoista ja tekevät siitä alueellisesti hyvin merkittävän. Eteläreunan luonnontilainen ja kasvillisuudeltaan hyvin monipuolinen reuna on luonnonsuojelullisesti erittäin arvokas ja äärimmäisen harvinainen".

Itä-Suomen ympäristölupaviraston lausunto

Ympäristölupavirasto on ilmoittanut lausuntonaan, että A Oy:n valituksessa ei ole tuotu esille seikkoja, joiden perusteella olisi tarvetta muuttaa ympäristölupaviraston päätöstä ja sen perusteluja. Valituksesta vastineensa antaneet ovat puoltaneet ympäristölupaviraston päätöksen pysyttämistä.

A Oy:n selitys

Itä-Suomen ympäristölupaviraston lausunnosta:

Ympäristölupaviraston lausunnon osalta A Oy on viitannut valituskirjelmässä ja jäljempänä esittämäänsä ja todennut, että ympäristölupaviraston lausuntoon sisältyvät samat periaatteelliset ja lain soveltamisessa tapahtuneet virheellisyydet kuin valituksenalaiseen päätökseen. Sen johdosta yhtiön valitus on edelleen perusteltu ja se on hyväksyttävä.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen vastineesta:

Poikkeuslupa lampien kuivattamiseen

A Oy on katsonut, että tuotantoalueen lammen vesitalouden säilymistä turvaavan uuden rajauksen vuoksi Pienilammen (pinta-ala 0,2914 ha), jonka omistuksen on asiakirjoissa olevan selvityksen mukaan katsottu kuuluvan A Oy:lle, valuma-alue ja ympäristö tuotantoalueen suuntaan eivät sillä tavoin muutu, että lammen luonnontilassa tapahtuisi muutosta. Myöskään alkuperäisellä suunnitelmalla ei ole ollut tarkoitus suoranaisesti kuivattaa lampea. Poikkeuslupaa ei ole tarpeen hakea eikä myöskään luvan tarvetta ottaa tutkittavaksi ja käsiteltäväksi viran puolesta.

Isolammen (pinta-ala 0,4964 ha) osalta lammen tuotantoalueeseen nähden erilaisesta sijoittumisesta johtuen yhtiö on hakenut vesilain 1 luvun 15 a §:ssä tarkoitettua poikkeuslupaa, vaikka tätäkään lampea suunnitelmasta ilmeten ei ole tarkoitus suoranaisesti laskea taikka kuivattaa. Ympäristön kuivatuksesta johtuen lammen luonnontilassa todennäköisesti kuitenkin tapahtuu jonkinlainen muutos ja poikkeusluvan tarve on ilmeisesti olemassa. Lampi säilynee jossakin muodossa, mutta sen nykyisenlaisen luonnontilan säilymistä ei voi taata.

A Oy on valituksessaan käsitellyt aivan sitä samaa lampimassaa, jota se on käsitellyt lupahakemuksessa täydennyksineen ja kirjelmissään ympäristölupavirastolle ennen valituksenalaisen päätöksen antamista. Kiistanalaista ympäristökeskuksen vastineen ja sen aiempienkaan kannanottojen mukaan ei näyttäisi olevan alle hehtaarin suuruisten lampien olemassaolo ja lukumäärän suuruusluokka. Riidanalainen kysymys on luonnontilaisiksi katsottavien lampien lukumäärä ja se, onko suojelutavoitteiden kannalta mahdollista poiketa edellä mainitun säännöksen kiellosta Viurusuon lampien osalta.

A Oy:n käsityksen mukaan suhteuttamalla ympäristökeskuksen ja sen edeltäjien eri puolilla toimialuettaan tekemistä pienvesiselvityksistä saatavat tiedot pienten lampien luonnontilaisuudesta ja arvoluokituksista koko käsillä olevien selvitysten mukaan tiedossa olevaan lampimassaan voidaan luotettavasti tehdä johtopäätös, että sekä Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toimialueella että Isolammen ollessa keskipisteenä verrattain laajalla alueella sijaitsee suuri määrä luonnontilaisia vesilain 1 luvun 15 a §:n nojalla suojeltuja luonnontilaisia lampia. Niitä on jokseenkin paljon myös Outokummun kaupungin alueella.

Yhtiön käsityksen mukaan Isolammen luonnontilan vaarantumista ja sen merkitystä suojelutavoitteiden toteutumisen kannalta on peilattava tähän lampimassaan riippumatta lampien sijoittumisesta eri maa-alueille (kivennäismaa- ja suoalueet). Tässä lampimassassa, vaikka sitä ei ole pääosalta kartoitettu, mitä ilmeisimmin on myös huomattava määrä soille sijoittuvia luonnontilaisia lampia.

Edellä lausutun vuoksi ja huomioon ottaen suojelusäännöksen tarkoitus ja sen merkityssisältö valmisteluasiakirjojen mukaan ei ole perusteltua korostaa Isolammen sijoittumista suoalueelle Viurusuolla ja yleensä suoalueelle Outokummun kaupungin alueella taikka vain Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toimialueen länsiosalle. Hallinnollisia rajoja ei ole perustettu tällaista tarkastelua varten. Suojelutavoitteet eivät siten voi vaarantua, mikä tarkoittaa, että poikkeuslupa voidaan yhtiölle myöntää.

Mikäli ympäristökeskuksen vaatimus käytettävissä olevaa tarkemman kartoitustiedon tarpeellisuudesta pitäisi lain mukaan hyväksyä, tulisi kaikki pienvedet Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toimialuetta huomattavasti laajemmalta alueelta kartoittaa ja luokittaa. Tällöin jouduttaisiin kestämättömään tilanteeseen, ja Isolampi olisi korvaamaton siihen saakka kuin toisin laajoin pitkäkestoisin selvityksin todettaisiin. Tämä ei ole voinut olla lainsäätäjän eikä myöskään Vaasan hallinto-oikeuden palautuspäätöksen tarkoitus. Nykyistä laajempia kartoituksia ei liene ollut edes tarkoitus tehdä ympäristöhallinnossa, vaan asiat on tarkoitettu ratkaistavan nykyisen tiedon perusteella.

A Oy on huomauttanut, että Viurusuollakin Isolampi tarkoittaisi vain 50 %:n vähenemistä pelkästään Viurusuon lampimassasta. Tuotantoaluetta Pienilammen osalta on toisin kuin Isolammen osalta ollut mahdollista rajata luonnontilan säilymisen turvaamiseksi. Yhtiö on huomauttanut, että tuotantoalueen ulkopuolella sijaitsevien tuotantoalueen "yläpuolisten" (valuma-alue ei muutu) suojelulampien on ympäristölupamenettelyssä hyväksytty säilyvän kapeammallakin rajauksella kuin Pienilammen kohdalla, esimerkiksi Itä-Suomen ympäristölupaviraston ympäristölupa-asiassa 12.2.2003 antamassa päätöksessä nro 6/03/1 noin 20 metriä leveän suokannaksen katsottiin turvaavan suojellun lammen vedenkorkeuden ja samalla myös sen luonnontilan.

Mikäli vastoin yhtiön käsitystä Pienilammen katsottaisiin hankkeen toteuttamisen johdosta poistuvan luonnontilaisten lampien joukosta taikka sen luonnontilan vaarantuvan, ei kysymys tällöinkään olisi pienten lampien suojelutavoitteiden vaarantumisesta, kun otetaan huomioon lampimassasta lausuttu.

Ympäristöluvasta:

Päätöksen merkityssisältö

Hyväksyttäessä ympäristölupaviraston ympäristönsuojelulain nojalla tekemä päätös Viurusuon alue siirtyisi ikään kuin pakkotoimin suojelun piiriin ilman korvausta alueen omistajalle A Oy:lle ja ilman lunastuslain mukaista toimitusmenettelyä ja korvauskäsittelyä. Suomen valtio ei lunastaisi aluetta, koska se ei ole hyväksynyt sitä suojelukohteeksi (Natura). Alueen omistus jäisi pysyvästi A Oy:lle. Yhtiö ei kuitenkaan voisi hyödyntää suoaluetta toimialansa mukaiseen taloudelliseen ja lailliseen tarkoitukseen. Sillä ei tässä tilanteessa olisi käytössään myöskään oikeussäännöstä, jonka nojalla se voisi vaatia korvausta alueen suojelusta tai saattaa vireille korvauskäsittelyn käynnistävää viranomaistoimitusta.

Lupaharkinnan perusteet suojelun kannalta

Lähtökohtana on pidettävä, että päätöksenteossa otetaan huomioon olemassa oleva lakiin perustuva suojelu ja että lupaharkinnalla ei laajenneta luonnonsuojelua olemassa olevasta. Viimeksi mainittuun ei anna oikeutusta edes se, että alueeseen on virinnyt suojeluhaluja ja että niiden perusteella käynnistynyt suojeluesitys on ympäristöministeriössä hylätty suojeluarvojen puuttumisen vuoksi.

Ympäristönsuojelulaissa luonnonsuojelunäkökohtien huomioon ottamisesta lupamenettelyssä säädetään lain lupaharkinnan perusteita koskevassa 41 §:ssä. Yhtiön käsityksen mukaan pykälä koskee sekä itse toiminta-aluetta että toimintojen ympäristövaikutusten kohteena olevia tuotantoalueen ulkopuolelle perustettuja suojelualueita lain tarkoittamina kohteina. Säännöksen mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään. Hallituksen esityksen (HE 84/1999 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan luvan myöntäminen ei ole mahdollista, jos hanke aiheuttaa luonnonsuojelulaissa kiellettyjä seurauksia. Perustelua täydennetään siten, että "Myös luonnonsuojelulaissa säädetty rauhoitettuja eläimiä ja kasveja koskeva haittojen vähentämisvelvoite tulisi ottaa huomioon lupaharkinnassa".

Yhtiö on huomauttanut, että eläin- ja kasvilajeja sekä erityisesti suojeltavia eliölajeja koskevat rauhoitussäännöksetkään eivät ole niin ehdottomia, ettei niihin voisi saada poikkeusta alueelliselta ympäristökeskukselta. Sama koskee myös Natura-alueita. Päätöksen ja vastineen kannan hyväksyminen tarkoittaisi käytännössä, että erityiset luonnonolosuhdealueet olisivat varsinaisia suojelualueita vieläkin tehokkaammin suojellut. Sellainen asiantila ei saata olla mahdollinen.

Luontoarvot

Valituksenalaisessa päätöksessä ja vastineessa on sitä, että alue on ollut esitettynä Natura 2000 -alueeksi, pidetty luontoarvoja esiin tuovana ja korostavana seikkana. Yhtiön mielestä Natura 2000 -verkostoesityksestä hylkääminen pikemminkin kertoo, että alueella ei ole merkittäviä luontoarvoja tai että väitteet merkittävistä luontoarvoista ovat liioiteltuja. Muut viranomaiskannanotot puhuvat vastineessa ja ympäristökeskuksen aiemmissa kirjoituksissa esitettyjä luontoarvokäsityksiä vastaan.

Käytännössä luonnonsuojelun huomioon ottaminen kyseisen hankkeen osalta ympäristönsuojelulain mukaan tarkoittaa, että suunniteltu tuotantoalue ei saa sijoittua luonnonsuojelulain nojalla perustetulle suojelualueelle (luonnonsuojelulain 10 §), alueella ei saa olla luonnonsuojelulain ja sen nojalla annetun asetuksen mukaisesti suojeltuja luontotyyppejä (29 §) tai rauhoitettuja ja erityisesti suojeltavia eliölajeja eikä viimeksi mainittujen säilymisen kannalta tärkeitä esiintymispaikkoja (42 ja 47 §). Tarkasteltavaksi luonnonsuojelulain 49 §:n mukaan tulevat myös luontodirektiivissä (92/43/ETY) ja lintudirektiivissä (79/409/ETY) asetetut suojeluvelvoitteet.

Viurusuo ei ole luonnonsuojelualue, vaan voimassa olevassa seutukaavassa turvetuotantoa varten varattu suoalue. Ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä Viurusuolla on tehty kasvillisuus-, linnusto- ja perhosselvitykset. Tehdyissä selvityksissä Viurusuolta ei ole tavattu luonnonsuojelulailla suojeltuja luontotyyppejä, rauhoitettuja tai uhanalaisia kasvilajeja tai erityisesti suojeltavia eliölajeja eikä viimeksi mainittujen säilymisen kannalta tärkeitä esiintymispaikkoja.

Alueella on havaittu yksi luonnonsuojelulain 46 §:n mukainen uhanalainen eliölaji (pikkusieppo) ja tavattu yksi viimeisimmän Suomen lajien uhanalaisuustarkastelun mukainen vaarantunut laji (naurulokki). EU:n lintudirektiivin I liitteen mukaisia lajeja on havaittu seitsemän kappaletta.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toimesta Viurusuolla on touko-kesäkuussa 2003 tehty kaksi lyhyttä maastokäyntiä, joiden aikana on havainnoitu suon kasvillisuutta, erityisesti suon biotooppeja ja sammallajistoa.

Maastokäynneillä Viurusuolta ei edelleenkään tavattu luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja tai uhanalaisia kasvilajeja. Myöskään uusimman uhanalaisluokituksen mukaisia uhanalaisia kasvilajeja ei tavattu. Hallituksen esityksen (HE 79/1996 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan eliölajin uhanalaisuus tarkoittaa seuraavaa:

"Lajin säätämisellä uhanalaiseksi ei sinällään olisi kansalaisiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia. Ratkaisulla olisi sen sijaan vaikutuksia viranomaisiin. Viranomaisten seurantavelvoite, jota on selostettu edellä 5 §:n perusteluissa, kohdistuu luonnollisesti varsinkin uhanalaisiin lajeihin. Seurannasta saatujen tietojen perusteella uhanalainen laji voitaisiin tarvittaessa säätää erityisesti suojeltavaksi lajiksi".

Maastokäynneillä alueelta tavattiin haaraliuskesammal ( Riccardia multifida ), joka on Suomessa silmälläpidettävä laji, ja kolme Suomen vastuulajeihin kuuluvaa sammallajia. A Oy on korostanut, että silmälläpidettävät lajit eivät ole varsinaisesti uhanalaisia lajeja ja että vastuulajeista Suomella voidaan osoittaa olevan merkittävä kansainvälinen vastuu, mutta vastuulajeilla ei ole mitään lainsäädännössä määrättyä asemaa.

Useimmat vastuulajit eivät ole Suomessa uhanalaisia, eivätkä ne sen vuoksi tule sitä kautta tietenkään suojelun piiriin. Viurusuolla havaitut kolme Suomen vastuulajeihin kuuluvaa sammallajia on uusimmassa uhanalaisluokituksessa luokiteltu elinvoimaisiksi (LC) lajeiksi.

Ympäristökeskus on viitannut lausunnossaan myös Viurusuon laitaosilla kasvaviin arvokkaiden elinympäristöjen indikaattorilajeihin. Näillä tarkoitettaneen suon eteläreunan ruoho- ja heinäkorpia, joissa kasvaa myös tervaleppää. Ympäristökeskuksen lausunnon liitteessä 1 kuitenkin todetaan, ettei kasvillisuutta voida luokitella tervaleppäluhdaksi eikä aluetta ole määritelty luonnonsuojelulain 30 §:n mukaisesti luonnonsuojelulailla suojelluksi luontotyypiksi. Toisaalta nämä alueet sijaitsevat kaukana tuotantoalueen rajauksesta eivätkä ne ole mitenkään tuotantoalueen vaikutuspiirissä.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen esityksestä huolimatta ympäristöministeriö ei ole sisällyttänyt keidassoihin luettavaa Viurusuota Suomen Natura 2000 -verkostoon, eikä se ole mukana Naturan täydennyksessäkään. Viurusuohon ei sisältynyt mitään sellaisia luontoarvoja, joiden perusteella tämä keidassuoalue olisi ollut syytä ottaa suojeluun. Keidassuot eivät myöskään kuulu luonnonsuojelulain 29 §:n nojalla suojeltuihin luontotyyppeihin.

Suomessa muun muassa keidassuot-luontotyyppien säilyminen on luontodirektiivin (92/43/ETY) tarkoittamalla ja edellyttämällä tavalla turvattu perustetulla Natura 2000 -verkostolla. Myös keidassoiden (liitteen 1 kohta 7110) suojelu on luontodirektiivin liitteen 1 määräysten mukaan tullut toteuttaa perustamalla erityisiä suojelutoimialueita. Viurusuo ei niihin sisälly. Hakemusta ei ole mahdollista hylätä sillä perusteella, että alue on luonnonsuojeluviranomaisen mielestä "pelkästään säilyttämisen arvoinen". Ympäristökeskuksen vaatimuksen hyväksyminen tarkoittaisi käytännössä luonnonsuojelun huomattavaa laajentamista Suomea sitovan luontodirektiivin tasosta, ja vieläpä ilman suojelutarvetta ja korvauksetta eli maanomistajien ja erityisten oikeuksien haltijoiden kustannuksella.

Luonnonsuojelullisia syitä hakemuksen hylkäämiselle ei siis ole olemassa. Hankkeen vaikutuspiirissä ei ole myöskään erityistä luonnonolosuhdetta, jossa voisi aiheutua ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua huonontumista.

Hallinto-oikeus on toimittanut 12.10.2004 asiassa katselmuksen, josta laadittu pöytäkirja on liitetty asiakirjoihin.

4. Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on 17.6.2005 antamallaan valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A Oy:n valituksen ja pysyttänyt ympäristölupaviraston päätöksen lopputuloksen, jolla lupahakemus on hylätty.

Perustelut

Vesilain 1 luvun 15 a §:n 1 momentin mukaan muun ohella toimenpide, joka vaarantaa muualla kuin Lapin läänissä enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven säilymisen luonnontilaisena, on kielletty riippumatta siitä, aiheutuisiko siitä vesilain 1 luvun 15 §:ssä tarkoitettu vesistön muuttuminen.

Saman pykälän 2 momentin mukaan ympäristölupavirasto voi yksittäistapauksessa hakemuksesta myöntää poikkeuksen 1 momentin kiellosta, jos momentissa tarkoitettujen vesistöjen suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu. Jos 1 momentissa tarkoitettu seuraus aiheutuisi hankkeesta, johon on haettu vesilain mukaista lupaa, lupa-asian yhteydessä on viran puolesta tutkittava kysymys poikkeuksen myöntämisestä. Poikkeuksesta on muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä ympäristölupaviraston luvasta säädetään.

Näin ollen vesilain 1 luvun 15 a §:ää koskevaa asiaa ratkaistaessa on ensin tutkittava, vaarantaako hanke puheena olevien kahden Viurusuolla sijaitsevan enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen säilymisen luonnontilaisena. Jos toimenpide vaarantaa lampien säilymisen luonnontilaisena, on toimenpide kielletty. Tämän jälkeen on tutkittava, voidaanko kiellosta myöntää mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitettu poikkeus. Jos poikkeus myönnetään, vasta sen jälkeen on tarpeen arvioida luvan myöntämisen edellytykset koko hankkeelle ympäristönsuojelulain 42 §:n mukaisesti.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan Viurusuolla sijaitsevat Pienilampi ja Isolampi ovat laissa edellytetyllä tavalla luonnontilaisia ja alle hehtaarin suuruisia. Pienilammen pinta-ala on noin 0,3 hehtaaria ja Isolammen pinta-ala on noin 0,4 hehtaaria. Lammet ovat ojittamattomien soiden reunustamia. Suon länsiosassa sijaitseva Pienilampi on täysin luonnontilainen. Isolampeen on aikoinaan kaivettu oja, mutta oja on nykyisin kokonaisuudessaan umpeenkasvanut, joten lampea voidaan pitää luonnontilaisena. Hallinto-oikeus katsoo, että Viurusuon ojittaminen sen kuivaamiseksi turvetuotannon aloittamista varten väistämättä laskee lampien veden pintaa ja muuttaa lampia ympäröivää vesi- ja suokasvillisuutta. Lisäksi turvetuotanto pölyämällä pilaa lampien veden laatua. Näin ollen hakemussuunnitelman mukaiset toimenpiteet vaarantavat lampien säilymisen luonnontilaisena ja niiden aloittaminen on kielletty.

Harkittaessa mahdollisuutta myöntää poikkeus vesilain 1 luvun 15 a §:n mukaisesta kiellosta on pykälän 2 momentin mukaisesti selvitettävä, aiheutuuko turvetuotantohankkeen toteuttamisesta seuraus, joka vaarantaa kyseisenlaisten lampien suojelutavoitteet.

Hallituksen esityksessä 79/1996 vp olevien pykälän yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pienvesien suojaamisessa on ensisijaisesti kysymys luonnon monimuotoisuuden ja biologisen tuottokyvyn säilyttämisestä. Lisäksi on todettu, että lampien ja pienten järvien merkitys biodiversiteetin turvaamisessa on suuri. Ne luovat etenkin metsäympäristössä tärkeätä ekosysteemin vaihtelua sekä luonnon monimuotoisuutta ylläpitäviä reuna- ja vaihettumisvyöhykkeitä. Niiden merkitys useiden eläinlajien biologisen tuottokyvyn kannalta on huomattava. Usein ne ovat myös linnuille tärkeitä. Tehdyt pienvesiselvitykset osoittavat, että pienvesien määrä on veden pinnan laskemisen johdosta ja muista syistä viime vuosina vähentynyt.

Koska tapauksia voi olla hyvinkin erilaisia, olisi edellä tarkoitetun sääntelyn oltava joustavaa. Tämän vuoksi mainittujen perustelujen mukaan ehdotetaan pykälän 2 momentissa, että vesioikeus (nykyisin ympäristölupavirasto) voisi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen mainituista kielloista, jos pykälässä tarkoitettujen pienvesien suojelutavoitteet eivät mainittavasti vaarannu. Vaarantumista olisi tulkittava samalla tavoin kuin luonnonsuojelulakiehdotuksen 31 §:ssä. Vesilain mukaisen lupa-asiassa yhteydessä kysymys poikkeuksen myöntämisestä tutkittaisiin viran puolesta.

Hallituksen esityksessä 79/1996 vp on luonnonsuojelulain 31 §:ssä poikkeamisvallasta todettu, että tietty toimenpide voitaisiin sallia, kunhan kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet kokonaisuutena tarkastellen eivät ratkaisun kautta huomattavasti vaarannu. Sen lisäksi voitaisiin toimenpide sallia, jos luontotyypin suojelu estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen.

Asiassa saadun selvityksen mukaan Viurusuo on laaja, keskeisiltä osiltaan luonnontilainen keidassuokompleksi. Pikkulampea ympäröivät karut nevat ja keidasräme. Lammen itäpuolella on lisäksi kasvillisuudeltaan edustavaa ruohoista ja rimpistä nevarämettä. Isolampi on myös pääpiirteissään karujen nevojen ja keidasrämeen ympäröimä.

Pikkulammen ja Isolammen alueiden kasvillisuuteen kuuluu alueellisesti uhanalaisia ja valtakunnallisesti silmälläpidettäviä kasveja. Edelleen kohdealueella on kolme allikkolähdettä, joiden alapuolella on erittäin edustavaa lähteistä ruoho- ja heinäkorpea. Läntisimmän lähteen valuvesiuomassa kasvaa muun muassa luhtakilpisammal, jonka esiintymä on Suomen toiseksi eteläisin. Lähdejuoteissa kasvavat myös alueellisesti uhanalaiset haaraliuskasammal ja lehtoväkäsammal sekä lisäksi lettokuirisammal, korpikerrossammal, otaluhtasammal, lähdelehväsammal, lettohiirensammal ja purokaltiosammal, jotka Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen mukaan kaikki ovat Suomen eteläpuoliskolla vähentyneitä, vaateliaita arvokkaiden elinympäristöjen indikaattorilajeja. Lammilla ja niitä ympäröivällä keidasrämeellä on lisäksi pesimäaikaan hyvin monipuolinen linnusto.

Ympäristökeskuksen mukaan Viurusuo on alueella harvinainen viettokeidas ja alueen soista luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävin. Ympäristöhallinnon tekemässä luonnonsuojelullisesti ja kalataloudellisesti arvokkaiden pienvesien kartoituksessa (arvoluokat 3-5) Viurusuon lammet ja lähteet ovat saaneet arvoluokan 4. Ympäristökeskuksen mukaan kohderajaukseen on otettu mukaan koko suoalue, koska pienvedet ja ympäröivä suoalue muodostavat suojelullisesti arvokkaan kokonaisuuden.

Viurusuo lampineen sijaitsee suotyyppejä koskevan jaottelun mukaan Sisä-Suomen vietto- ja rahkakeitaiden vyöhykkeellä. Alueen itäiseen osaan kuuluu osa Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen alueesta sekä Pohjois- ja Etelä-Savon ympäristökeskusten alue. Suojelutavoitteiden toteutumisessa huomioon otettavan alueen kokoa ei voi teoreettisesti määritellä. Muun muassa luontodirektiivin mukaan edellytyksenä on myös alueellisesti pienempien kokonaisuuksien huomioon ottaminen. Hallinto-oikeus katsoo, että edellä mainituin tavoin rajautuvaa aluetta voidaan pitää riittävän laajana tarkasteltaessa suojelutavoitteiden toteutumista.

Viurusuon lisäksi Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen alueella ei ole muita vastaavanlaisia kohteita arvoluokissa 3-5. Myöskään Pohjois- tai Etelä-Savon pienvesiselvityksissä ei ole vastaavanlaisia alle hehtaarin kokoisia luonnontilaisia suolampia luokissa 3-5. Hallinto-oikeuden saaman selvityksen perusteella Viurusuolla sijaitsevien lampien kaltaisia luonnontilaisia lampia ei ole kuin muutama Sisä-Suomen rahka- ja viettokeitaat -vyöhykkeellä. Luonnontilaiset lammet sekä niitä ympäröivä suoluonto sekä tähän luontokokonaisuuteen liittyvät eläimistö, erityisesti linnut ja perhoset, sekä alueen kasvisto muodostavat erittäin edustavan kokonaisuuden mainitulla vyöhykkeellä.

Viurusuon alueen lisäksi lähin viettokeidasalue Pohjois-Karjalassa on 45 kilometrin päässä Polvijärvellä Viklinrimmen alueella, joka kuuluu Suomen Natura 2000 -alueeseen. Viklinrimmen alueeseen kuuluu kolme suurta avosuota: Viklinsuo, Rapalahdensuo, Tiaissuo sekä eteläosassa sijaitsevat pienemmät Nuottisuo ja Sivinsuo. Soista Viklinsuo ja Rapalahdensuo ovat aapasoita, joissa on myös pienehköjä keidasosia. Tiaissuo on ruskorahkasammal-keitaita käsittävä laaja suoyhdistymä. Alue on merkittävä karujen aapasoiden, Sisä-Suomen keidassoiden ja välimuotosoiden tutkimuskohde. Se on tärkeä suolinnuston muutonaikainen levähdysalue. Lähes kaikki aluetta ympäröivät suot on ojitettu. Viklinrimmen alueen suot ovat pääosin aapasoita eivätkä sisällä lampia, toisin kuin Viurusuo.

Ympäristöhallinnon edellä mainittu pienvesien kartoitus on kattanut puroja, lampia ja lähteitä. Vaikka kartoitus ei ole painottunut pieniin, alle hehtaarin suuruisiin lampiin, voidaan olettaa, että kartoitus on tuonut esille luonnonarvoiltaan merkittävimmät alle hehtaarin kokoiset lammet. Kartoitus ei kaikilta osin ole kattanut myöskään jo muuten suojeltuja pienvesiä, kuten soidensuojelun perusohjelmaan kuuluvia alueita. Soidensuojeluohjelmaan kuuluvien soiden suojelussa on kysymys pitkälle erikoistuneiden ja biologisesti monimuotoisten luonnonalueiden turvaamisesta. Yksittäisen suoalueen suotyypit muodostavat vesitaloudeltaan ehjän kokonaisuuden, niin sanotun suoyhdistymän. Soidensuojelun perusohjelman tavoitteena on säilyttää riittävästi suoyhdistymiä luonnontilaisina kaikkien suoyhdistymätyyppien alueilla. Suojelun perusteita ovat muun muassa suoalueen pinnanmuodostukseen liittyvät erityispiirteet sekä alueella esiintyvien suotyyppien ja suolintujen määrä ja jakauma. Vesilain 1 luvun 15 a §:n tarkoituksena taas lampien luonnontilaisena säilyttäminen ja sitä kautta ensisijaisesti luonnon monimuotoisuuden ja biologisen tuottokyvyn säilyttäminen.

Soidensuojelun ja pienvesien suojelun erilaisten tavoitteiden vuoksi pienvesien suojelussa on metsälampien ohella tärkeää suojella myös harvinaisia suolampia niitä ympäröivine ekologisine kokonaisuuksineen. Kuten hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, pienvesistöjen suojelussa on kysymys paitsi asianomaisen vesistön ja vesiluonnon myös vesistöä laajemman ekosysteemin suojelusta, johon pienvesistö asianomaisella alueella olennaisena osana kuuluu.

Edellä esitetyn perusteella ja ottaen erityisesti huomioon, että Viurusuon lammet luontoympäristöineen muodostavat edellä kuvatulla laajalla alueella ainutlaatuisen ja Viklinrimmen Natura 2000 -alueesta poikkeavan ekologisen kokonaisuuden, hallinto-oikeus on katsonut, että poikkeuksen myöntäminen lampien luonnontilan muuttamiskiellosta vaarantaisi huomattavasti mainittujen pienvesien suojelutavoitteen. Koska A Oy:n hanke ei ole yleisen edun kannalta tärkeä, suojelutavoitteiden vaarantumista ei voida tulkita tässä tapauksessa A Oy:n eduksi.

Kun turvetuotantohankkeen toteuttaminen siten on vesilain 1 luvun 15 a §:n 1 momentin mukaan kiellettyä ja kun pykälän 2 momentissa tarkoitettua poikkeusta ei voida myöntää, ei lupahakemukseen voida suostua.

5. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A Oy on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

A Oy on uudistanut Pienilammesta ja Isolammesta aikaisemmin lausumansa valituksensa perusteluiksi sekä esittänyt vielä seuraavaa:

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, että Viurusuon turvetuotantohanke viimeisimmän hakemus- ja tuotantosuunnitelmankin mukaisesti toteutettuna laskisi Pienilammen ja Isolammen vedenpintaa, muuttaisi lampia ympäröivää suo- ja vesikasvillisuutta sekä lampien veden laatua turvepölyn kulkeutumisen vuoksi. Yhtiön mielestä näin ei kuitenkaan tapahdu Pienilammen osalta, koska 28.10.2002 päivätyssä vastineessa on Itä-Suomen ympäristölupavirastolle tehty suunnitelmanmuutos, jolla turvataan lammen vesitalous ja samalla sen luonnontilan säilyminen. Lammen valuma-alue on rajattu tuotantoalueen ulkopuolelle, eikä lammen valuma-alueella tehdä turvetuotantoon liittyviä ojitusjärjestelyjä. Kun lammen vesitalous turvataan, myös lampea ympäröivä suo- ja vesikasvillisuus väistämättä säilyy. Koska lampi sijoittuu vallitsevien tuulensuuntien kannalta edullisesti suunniteltuun tuotantoalueeseen nähden ja koska välisessä maastossa on etäisyyttä ja jonkin verran puustoisuutta, lampeen ei saata sanottavissa määrin kulkeutua turvepölyä eikä lammen luonnontila saata senkään johdosta vaarantua. Näin ollen yhtiö ei ole Pienilammen osalta vesilain 1 luvun 15 a §:n tarkoittaman poikkeusluvan tarpeessa eikä hakemusta voida hylätä sillä perusteella, että hanke vaarantaa lammen luonnontilan ja samalla lampien suojelutavoitteet huomattavalla tavalla. Yhtiö on hakenut ja hakee edelleenkin Viurusuon ympäristönsuojelulaissa tarkoitetuille päästöille ja ympäristövaikutuksille ympäristölupaa nimenomaisesti siten, että Pienilammen luonnontila säilyy. Siitä olisi pitänyt tarvittaessa pyytää erityistä selvitystä, mikäli yhtiön esittämää selvitystä ei voida pitää riittävänä.

Isolammen kohdalla sen sijainnista ja tuotantoalueeseen nähden sijoittumisesta johtuen toiminnasta voi aiheutua hallinto-oikeuden päätöksessä todettuja kiellettyjä ja poikkeuslupaa edellyttäviä vaikutuksia. Yhtiö on edellä mainitun säännöksen tarkoittaman poikkeusluvan tarpeessa ja yhtiö katsoo luvan myöntämisen edellytysten täyttyvän. Pienilammen osalta poikkeusluvan myöntämisen edellytykset täyttyisivät samoin perustein, jos poikkeus olisi tarpeen.

Päätöksessä mainitut lähteet eivät sijoitu suunnitellulle tuotantoalueelle, vaan Viurusuon eteläpuolella olevalle Käärmesärkälle, kivennäismaan reunaan. Lähteet eivät myöskään sijoitu lampien läheisyyteen ja muodosta niiden kanssa yhtenäisesti tarkasteltavaa aluetta. Lähteet saavat vetensä jyrkiltä yläpuolisilta alueilta, eikä lähteiden ja niiden välittömän ympäristön vesitalous mitenkään ole Viurusuosta ja suunnitellusta turvetuotantohankkeesta riippuva. Suunnitelman muutoksella tuotantoaluetta on rajattu siten, että lähteiden ja niiden välittömästi ympäröivien alueiden (muun muassa valuvesiuomat) vesitalouden ja kasvillisuuden säilymistä varmistetaan. Toiminnan kuivattava vaikutus tuotantoalueen ulkopuolelle ulottuu jokseenkin suppealle alueelle, muutamien kymmenien metrien päähän eristysojasta varsinaisella suoalueella. Hankkeen ei ole käsiteltävänä olevan päätöksen mukaan katsottu vaarantavan lähteiden luonnontilaa, eikä yhtiön katsottu niiden osalta olevan vesilain 1 luvun 15 a §:n, oikeastaan 17 a §:n mukaisen poikkeusluvan tarpeessa.

Perusteluissa todetaan, että Pikkulammen ja Isolammen ympäristössä on alueellisesti uhanalaisia ja valtakunnallisesti silmälläpidettäviä kasveja. Todellisuudessa ei Isolammessa ja Pienilammessa eikä niiden lähiympäristössä ole uhanalaisia eikä silmälläpidettäviä kasveja, vaan ne sijaitsevat toiminnan vaikutuspiirin ulkopuolella kaukana lammista ja yläpuolisilta kangasmailta tulevista valumavesistä riippuvaisina. Päätöksessä mainituista sammalista tehtiin havainnot Vaasan hallinto-oikeuden 12.10.2004 pitämällä katselmuksella lähteiden numerot 1 ja 2 läheisyydessä. Päätöksessä mainituista lajeista haaraluiskasammal on valtakunnallisen uhanalaisluokituksen mukaan silmälläpidettävä laji ja alueellisesti uhanalainen Outokummun alueella. Luhtakilpisammal ja lettoväkäsammal ovat alueellisesti uhanalaisia lajeja Outokummun alueella, mutta valtakunnallisesti ne ovat elinvoimaisia lajeja. Valtakunnallisen uhanalaisluokituksen mukaan silmälläpidettävät lajit ovat taantuneita tai harvinaisia lajeja, jotka eivät aivan täytä uhanalaisen kriteereitä. Ne eivät ole valtakunnallisesti uhanalaisia. Muut päätöksessä mainitut lajit eivät ole Outokummun alueella alueellisesti uhanalaisia.

Hallinto-oikeuden mainitsemat kasvilajit eivät ole luonnonsuojelulailla ja -asetuksella rauhoitettuja taikka uhanalaisiksi säädettyjä. Näin ollen niiden säilyminen ei ole Suomessa vaarantunut. Tämän vuoksi niille ei voida antaa myöskään vastaavaa asemaa. Voimaan tuleva valtioneuvoston asetus luonnonsuojeluasetuksen muuttamisesta ei tule muuttamaan tilannetta näiden kasvien osalta. A Oy on huomauttanut, että hallituksen esityksen (HE 79/1996 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan eliölajin luonnonsuojelulaissa tarkoitettu uhanalaisuus tarkoittaa seuraavaa: "Lajin säätämisellä uhanalaiseksi ei sinällään olisi kansalaisiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia. Ratkaisulla olisi sen sijaan vaikutuksia viranomaisiin. Viranomaisten seurantavelvoite, jota on selostettu edellä 5 §:n perusteluissa, kohdistuu luonnollisesti varsinkin uhanalaisiin lajeihin. Seurannasta saatujen tietojen perusteella uhanalainen laji voitaisiin tarvittaessa säätää erityisesti suojeltavaksi lajiksi." Ruoho- ja heinäkorvet, jota Viurusuon ympäristössä asiakirjojen mukaan on hyvin suppea ala, eivät ole luonnonsuojelulailla suojeltuja luontotyyppejä. Yhtiön mielestä ei ole perusteltua, että edellä mainituilla kasveilla ja luontotyypeillä korostetaan Viurusuon lampien ja suon luontoarvoja.

Linnustoselvityksen mukaan Viurusuon linnuston lajimäärä ja myös lajisto on tyypillinen suhteellisen vähärimpiselle keidassuolle.

Hakemuksen hylkäämistä hallinto-oikeus on perustellut myös sillä, että Viurusuon lammet luontoympäristöineen muodostavat laajalla alueella ainutlaatuisen ja Viklinrimmen Natura 2000 -alueesta poikkeavan ekologisen kokonaisuuden, jonka vuoksi poikkeuksen myöntäminen lampien luonnontilan muuttamiskiellosta vaarantaisi huomattavasti mainittujen pienvesien suojelutavoitteen. Lisäksi lampien suojeltavaan luontoympäristöön hallinto-oikeus on perusteluista ilmeten sisällyttänyt koko Viurusuon suoalueen samoin kuin Pohjois-Karjalan ympäristökeskus määrittäessään lampien arvoluokkaa pienvesikartoituksessaan. Viurusuon ainutlaatuisuutta on lisäksi perusteltu sen viettokeidasominaisuudella, ikään kuin lammet sillä tavoin olisivat muita suolampia arvokkaampia.

A Oy on huomauttanut, että luonnonsuojelutahojen esittämisestä huolimatta ympäristöministeriö ei ole katsonut mahdolliseksi ottaa Viurusuota Natura 2000 -kohteeksi sen luontoarvojen vähäisyyden vuoksi. Tämä koskenee myös suon pienvesiä, joita ovat ainoastaan Pienilampi ja Isolampi. Vaasan hallinto-oikeuden rinnastus tai vertaus, että Viurusuo olisi Polvijärvellä sijaitsevan Viklinrimmen Natura 2000 -aluetta joko arvokkaampi tai sitä omilla luontoarvoillaan merkittävästi täydentävä alue, ei ole perusteltu.

Pienvesien suojelu ei voi maantieteellisesti ulottua tarpeettoman laajalle alueelle kohteiden ympäristössä. Tässä tapauksessa hallinto-oikeus on hyväksynyt Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen vaatimuksen, jonka mukaan lampien suojeleminen vaatii koko Viurusuon noin 300 hehtaarin suuruisen suoalueen koskemattomuuden. Päätösperusteluissa todetaankin, että "pienvedet ja ympäröivä suoalue muodostavat suojelullisesti arvokkaan kokonaisuuden". A Oy:n käsityksen mukaan vesilain suojelusäännöstä on sovellettu paitsi tarpeettoman laajasti, myös vastoin lain nimenomaista tarkoitusta. Ratkaisu onkin perustettu enemmän suoluonnon kuin vesiluonnon (pienvesiympäristön) säilyttämiseen. Hallituksen esityksen 79/1996 vp yksityiskohtaisissa perusteluissa puhutaankin laajimmillaan pienvesiin liittyvistä reuna- ja vaihettumisvyöhykkeistä. Viurusuon kahteen pieneen suolampeen ei vaihettumisvyöhykkeenä ja lampien säilymisen vuoksi suojattavana alueena voi kuulua noin 300 hehtaaria suota.

Lammen ympäristöön liittyvää vaikutustarkastelua poikkeuslupaa harkittaessa ei voida ulottaa lampien rannasta ainakaan kauemmaksi kuin sille etäisyydelle, johon vesitalous- ja kasvillisuusvaikutuksia arvioidaan aiheutuvan siinä tapauksessa, että lampi kokonaan kuivatettaisiin, vaikka pelkkä lammen valuma-alueeseen etäämmälläkin kajoaminen saattaisi aiheuttaa lailla kiellettyjä vaikutuksia. Kuten edellä on sanottu, Pienilammen valuma-alueeseen ei kuitenkaan kajota. Isolammen vaihettumisvyöhykettä ja lammen vesitalouteen vaikuttavaa aluetta ei voi olla Viurusuo laaja-alaisesti, koska se ei ole sen valuma-aluetta ja vaihettumisvyöhykettä. Lampea ei ole mahdollista arvottaa alueilla, jotka ovat siihen nähden täysin ulkopuolisia alueita.

Perustelujen mukaan Viurusuo lampineen sijaitsee suotyyppejä koskevan jaottelun mukaan Sisä-Suomen vietto- ja rahkakeitaiden vyöhykkeellä, jonka itäiseen osaan kuuluu osa Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen alueesta sekä Pohjois- ja Etelä-Savon ympäristökeskusten alue. Hallinto-oikeus katsoo, että edellä mainitun tavoin rajoittuvaa aluetta voidaan pitää riittävän laajana tarkasteltaessa suojelutavoitteiden toteutumista. Edelleen hallinto-oikeus on perustellut päätöstään sillä, että Viurusuon lisäksi Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen alueella ei ole vastaavanlaisia kohteita arvoluokissa 3-5. Myöskään Pohjois- ja Etelä-Savon pienvesiselvityksissä ei ole vastaavanlaisia alle hehtaarin kokoisia luonnontilaisia suolampia luokissa 3-5. Lisäksi hallinto-oikeus on perustellut, että sen saaman selvityksen perusteella Viurusuolla sijaitsevien lampien kaltaisia luonnontilaisia lampia ei ole kuin muutamia Sisä-Suomen rahka- ja viettokeitaat -vyöhykkeellä.

Yhtiön tietoon ei ole saatettu edellä mainittua selvitystä Sisä-Suomen rahka- ja viettokeitaat -vyöhykkeellä sijaitsevista lammista. Yhtiöllä olisi pitänyt olla mahdollisuus lausua selvityksestä, koska se on ilmeisesti ratkaisevasti vaikuttanut päätöksen tekoon. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus ei ole vedonnut hallinto-oikeuden käyttämään selvitykseen eikä se ole riitauttanut valittajayhtiön tekemiä lampiselvityksiä.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen tekemiä pienvesiselvityksiä ei taas ole mahdollista sellaisinaan käyttää niiden suppeuden vuoksi. Niillä on mahdollista toimialuettakin laajemmin arvioida luonnontilassa ja ei- luonnontilassa olevien lampien suhteellista jakautumista kokonaislampimassassa kuten valittajayhtiö on tehnytkin.

Pienilammen ja Isolammen pisteytykseen on mitä todennäköisimmin vaikuttanut koko suoalueen huomioon ottaminen tarkastelussa, koska sillä kyseisten lampien arvoa pääasiallisesti perustellaankin. Lain perustelut taas korostavat metsälampien arvokkuutta muilla alueilla sijaitseviin lampiin verrattuna. Lampina Viurusuon lammet eivät varmaankaan voi poiketa muista tutkituista ja tutkimattomista luonnontilaisista suolammista. Valittajayhtiön oletus on, että kartoituksia ei ole aikoinaan edes suunniteltu toteutettavaksi valuma-alueille, joilla arvioidaan olevan vähiten ihmistoiminnasta luonnonoloille aiheutuneita muutoksia. Tarpeen on nimenomaan ollut saada tietoa ihmistoiminnan aiheuttamista muutoksista. Kartoitusten suppeutta ja suuntautumista ei ole syytä käyttää hallintoalamaista vastaan, varsinkin kun lisäarviointia käyttäen asiaa voidaan tarkastella kokonaisuutena siten kuin lain perusteluissa todetaan.

Suolammet ovat samanlaisia riippumatta siitä, sijaitsevatko ne viettävälle vai tasaiselle pohjamaalle muodostuneella suolla. Poikkeusluvan ratkaisun kannalta merkittävää on vain luonnontilaisten lampien esiintyminen eikä siihen tule vaikuttaa Viurusuon viettokeidasominaisuus tai muut lampien ranta-alueen ulkopuolella olevat luonnonsuojelulliset arvot, jotka on harkittu niin vähäisiksi, että suota ei ole hyväksytty valtakunnalliseen Natura 2000 -ohjelmaan, eikä sitä ole myöskään yleispiirteisellä kaavalla varattu suojelutarkoituksiin.

Luonnonsuojelulain 31 §:n mukainen poikkeusvalta koskee lain 29 §:llä suojeltuja luontotyyppejä. Vesilain 1 luvun 15 a §:ssä säädetään pelkästään enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan suojelemisesta. Tässä tapauksessa mainitunlainen lampi on tarkasteltava luontotyyppi. Koska ympäristöhallinto ei ole laatinut erityistä vahvistettua tavoiteohjelmaa, jossa lampien luokittelua erilaisiin esiintymisympäristöihin olisi tehty, luonnontilaisia lampia ranta-alueineen on yhtiön mielestä tarkasteltava yhtenä luokittelemattomana joukkona. Yhtiö on asiakirjoissa osoittanut arvioinnilla luonnontilaisten lampien esiintymismäärän Viurusuon ympäristössä (noin 270 alle yhden hehtaarin suuruista ja ojittamattomuuden perusteella luonnontilaista lampea 50 kilometrin säteellä Isolammesta) ja sitä olisi tullut paremman tiedon puuttuessa käyttää poikkeusluvan harkinnassa.

Lampien arvoa ja yleisyyttä harkittaessa olisi pitänyt ottaa huomioon vain lammet ja niiden lähiympäristö. Hallinto-oikeus toteaa, että "... voidaan olettaa, että kartoitus on tuonut esille luontoarvoiltaan merkittävimmät alle hehtaarin kokoiset lammet". Yhtiö on osoittanut Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen tekemien pienvesikartoitusten vähäisyyden ja omilla karttaselvityksillään sekä laskelmillaan todennut lampien yleisyyden. Hallinto-oikeus on pitäytynyt ympäristökeskuksen suppeisiin selvityksiin perustuviin lausumiin. Niissä ympäristökeskus on laajemman tarkastelun sijasta keskittynyt perustelemaan Viurusuon lampien erikoislaatuisuutta pienvesiselvitystä mitenkään tarkentamatta. Ainoa Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen laatima selvitys pienvesistä on ympäristökeskuksen 7.12.2001 yhtiölle pyynnöstä toimittama väliraportti "Pienvesien suojelu metsätaloudessa", jonka yhtiö on toimittanut Itä-Suomen ympäristölupavirastolle hakemusasian täydennyskirjeen 20.12.2001 liitteenä. Täydennyskirjeessä yhtiö on esittänyt käsityksensä väliraportin tietojen vaillinaisuudesta ja vaatinut poikkeusluparatkaisun tekemistä esittämänsä aineiston ja siitä saatavien johtopäätösten perusteella. Väliraportissa mainitaan, että tutkimushankkeesta on valmistumassa käsikirjoitus, joka julkaistaan Suomen ympäristö -sarjassa vuoden 2001 kuluessa. Kuluvaan vuoteen 2005 mennessä julkaisu ei ole kuitenkaan ilmestynyt, eikä hakijan tietoon ja lupa-asian ratkaisemiseen ole saatu väliraporttia täydentävää tietoa.

Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissakin todetaan, että kartoitus ei ole kaikilta osin kattanut myöskään jo muuten suojeltuja pienvesiä, kuten soidensuojelun perusohjelmaan kuuluvia alueita. Yhtiö on huomauttanut, että Pohjois-Karjalassa soidensuojelun perusohjelma käsittää 17 224 hehtaaria soita ja niilläkin sijaitsee suuri määrä enintään hehtaarin suuruisia luonnontilaisia lampia. Mainituista soista 7 955 hehtaaria kuuluu Pohjois-Karjalan keitaat tyyppiryhmään, ja koko Sisä-Suomen keidassuovyöhykkeellä keidassoiksi luokiteltuja soidensuojelun perusohjelman soita on yhteensä 16 962 hehtaaria.

Hallinto-oikeus on katsonut, että soidensuojelun ja pienvesien suojelun erilaisten tavoitteiden vuoksi harvinaisia suolampia on tärkeä suojella myös erikseen niitä ympäröivine ekologisine kokonaisuuksineen. Hakija ei näe tavoitteissa olevan eroa, vaan suolla sijaitsevat lammet kuuluvat suon vesitalouteen ja ovat tavanomainen osa suon pinnanmuodostusta ja suoluontoa.

A Oy on korostanut, että tämän turvetuotantohankkeen yhteydessä kumpaakaan lampea ei ole tarkoitettu kuivatettavaksi. Pienilampi säilyy yhtiön käsityksen mukaan luonnontilaisena ja Isolammen osalta poikkeuslupaa kuivattamiseen on haettu siltä varalta, että hankkeella saattaa olla veden pinnan tasoa laskeva vaikutus lampeen kajoamattomuudesta ja jätettävästä suojavyöhykkeestä huolimatta. Näin mahdolliset vaikutukset, joille on haettu poikkeuslupaa, koskevat vain Isolammen veden pinnan alenemista ja siitä johtuvia kasvillisuuden muutoksia lammen ranta-alueilla.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on selityksessään A Oy:n valituksen johdosta lausunut muun muassa seuraavaa:

Valituksessaan hakija on pyrkinyt tuomaan esille perusteita, joiden mukaan se katsoo vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukaisen poikkeuksen edellytysten täyttyvän. Ympäristökeskuksen mielestä hakija ei ole kuitenkaan tuonut esille uutta aineistoa perustelujen tueksi. Ympäristökeskuksen näkemyksen mukaan erillisenä turvetuotantoalueen reunalampena Pikkulampi menettäisi merkityksensä tarkasteltaessa Viurusuon lampien merkitystä kyseisenlaisten lampien suojelutavoitteiden kannalta. Pienilammen säilyttämisellä ei voida turvata Viurusuon lampien ja niiden luontoympäristön ekologisen kokonaisuuden säilymistä. Ympäristökeskuksen mielestä tämä on keskeinen asia tarkasteltaessa poikkeusluvan myöntämisen edellytyksiä.

Hakija on pyrkinyt vähättelemään lähteiden ja niillä esiintyvien lajien sekä pienvesiin liittyvien suotyyppien merkitystä Viurusuon pienvesien kannalta. Lähteet ja niillä esiintyvät alueelliset uhanalaiset lajit ovat tärkeä osa Viurusuon pienvesien ekologista kokonaisuutta, vaikka lähteiden osalta vesilain 1 luvun 17 a §:n mukaista poikkeusta ei tässä yhteydessä käsitelläkään. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat myös pienvesiin liittyvät kaikkialla maassamme harvinaistuneet suotyypit, kuten hakijan mainitsemat ruoho- ja heinäkorvet. Lähteitä, niiden lajistoa ja suotyyppejä on käsitelty yksityiskohtaisemmin aiemmissa lausunnoissa.

Linnuston osalta hakija on myös pyrkinyt vähättelemään Viurusuon merkitystä. Soidensuojelun perusohjelmassa käytetyn suolinnuston luokituksen mukaisesti Viurusuo on alueellisesti erittäin merkittävä lintusuo.

Ympäristökeskus on aiemmissa Itä-Suomen ympäristölupavirastolle toimittamissaan lausunnoissa todennut, että ympäristökeskus esitti aikanaan Viurusuon sisällyttämistä Natura-alueverkostoon. Ympäristöministeriö oli Natura-käsittelyn yhteydessä sopinut valtakunnallisella tasolla, että turvetuotantoon varattuja kohteita ei oteta mukaan Natura-kohteisiin. Näin ollen lisäysehdotus on jäänyt hyväksymättä, vaikka luonnontieteelliset perusteet Viurusuon liittämiselle Natura-verkostoon ovat olleet olemassa. Viime vuosien tutkimukset ja uhanalaisten lajien luokittelussa tapahtuneet muutokset ovat edelleen vahvistaneet Viurusuon suojelullista merkitystä.

Hallinto-oikeudelle toimittamassaan lausunnossa ympäristökeskus on pitänyt oleellisena, että Viurusuon lampien poikkeusluvan tarkastelussa korostetaan lampien sijoittumista luonnontilaiselle suoalueelle. Poikkeamisluvassa tarkasteltavien suojelutavoitteiden kannalta ei ole samantekevää, millaisessa ympäristössä tai millä alueella kyseinen pienvesi sijaitsee. Pohjois-Karjalan länsiosissa on vähän laajoja keskeisiltä osiltaan luonnontilaisina säilyneitä soita, joten niillä sijaitsevat luonnontilaiset lammet ovat suojelutavoitteellisesti hyvin merkittäviä.

Hakijan mukaan Pohjois-Karjalan ympäristökeskus ei ole riitauttanut yhtiön tekemiä lampiselvityksiä. Ympäristökeskus on kuitenkin aiemmissa lausunnoissaan todennut, että hakijan lampiselvityksessä käyttämä karttatarkastelu antaa kuvan vain tarkasteltavan alueen pikkulampien määrästä, mutta sen perusteella ei voida todeta niiden luonnontilaa tai merkitystä pienvesien suojelutavoitteiden kannalta.

Viurusuon lampien pisteytyksen tarkastelussa hakija sekoittaa luonnonsuojelullisesti ja kalataloudellisesti arvokkaiden pienvesien selvityksen ja vesilain 1 luvun 15 a §:n tarkoittamien pienvesien selvityksen. Luonnonsuojelullisesti ja kalataloudellisesti arvokkaiden pienvesien kartoitukset tehtiin 1990-luvun alkupuolella eri ympäristökeskusten alueella ympäristöministeriön ohjeistuksella. Selvitykset eivät liity vesilain 1 luvun 15 a §:n ja 1 luvun 17 a §:n täytäntöönpanoon. Selvityksen ajankohtana vesilaissa ei vielä ollut pienvesien suojelua koskevia säännöksiä. Kartoitetut pienvedet pisteytettiin asteikolla 0-5. Kaikki luokkiin 3-5 kuuluvat kohteet ovat luonnon biologisen monimuotoisuuden kannalta arvokkaita. Pohjois-Karjalasta arvoluokkien 3-5 kuuluvia pienvesiä löytyi 241 kappaletta. Viurusuon lammet kuuluvat niiden luonnontilaisuuden, luonnonarvojen ja maisemallisen merkityksen perusteella arvoluokkaan 4. Outokummun seudulla ei ole vastaavia, laajoilla, keskeisiltä osiltaan luonnontilaisilla soilla sijaitsevia lampia. Kartoituksesta tehty raporttiluonnos on lähetetty Vaasan hallinto-oikeudelle 13.1.2005.

Vuosina 1998-2001 tehty vesilain 1 luvun 15 a ja 17 a §:n tarkoittamien pienvesien selvitys liittyy vesilain täytäntöönpanoon. Hankkeen väliraportti on toimitettu 7.12.2001 yhtiölle ja sitä kautta Itä-Suomen ympäristölupavirastolle 20.12.2001. Suomen ympäristö -sarjassa (nro 727) julkaistu selvityksen loppuraportti on toimitettu hallinto-oikeudelle 13.1.2005.

Hankkeen tavoitteisiin kuuluivat muun muassa luonnontilaisten pienvesien ominaispiirteiden määrittely, pienvesien luonnontilaisuutta vaarantavien tekijöiden määrittely ja suojelutavoitteiden asettaminen erilaisille pienvesille. Selvityksen perusteella suojelutavoitteita tulee tarkastella alueellisesti, jotta alueellisesti merkittävät pienvedet voidaan säilyttää. Viurusuon lampien ja niiden ympäristön muodostama ekologinen kokonaisuus on alueellisesti erittäin merkittävä, joten ympäristökeskuksen mielestä on selvää, että hankkeen seurauksena Viurusuon lampien suojelutavoitteet vaarantuisivat.

Molempia ympäristökeskuksessa tehtyjä pienvesiselvityksiä voidaan käyttää tarkasteltaessa suojelutavoitteiden arviointia vesilain 1 luvun 15 a ja 17 a §:ään liittyvissä poikkeuksissa. Hallinto-oikeus on näiden selvitysten ja muiden käytössä olevien asiakirjojen pohjalta päätynyt perusteluissaan siihen lopputulokseen, että poikkeuksen myöntäminen Viurusuon lampien luonnontilan muuttamiskiellosta vaarantaisi huomattavasti mainittujen pienvesien suojelutavoitteen. Ympäristökeskus on pitänyt päätöstä ja sen perusteluja pienvesien suojelutavoitteiden kannalta oikeina ja katsonut, että valitus molempien lampien osalta tulee hylätä.

B ja C, E sekä J ja K ovat antaneet vastineet, joissa he ovat pyytäneet, ettei ympäristölupaviraston ja hallinto-oikeuden päätöksiä muutettaisi.

Itä-Suomen ympäristölupavirasto on lausuntonaan ilmoittanut, että sillä ei ole tarvetta lausua valituksesta ja selityksistä.

A Oy on antanut vastaselityksen ja toimittanut lisäselvitystä valituksensa perusteluiden täydentämiseksi.

Lisäselvityksenään Pienilammen osalta A Oy on esittänyt Geologian tutkimuskeskuksen 21.9.2005 valmistuneen selvityksen hakemussuunnitelman mukaisen Viurusuon turvetuotannon kuivatuksen mahdollisesta vaikutuksesta luonnontilaisen Pienilammen vesitalouteen ja ympäristöön. Selvityksen mukaan kuivatus ei vaikuttaisi Pienilammen vesitalouteen. Vaikutukset tuotantokenttien viereisten suoalueiden kasvillisuuteen ulottuisivat alueelle, jolla suoveden pinta kuivatuksen johdosta alenisi lammen länsipuolella enimmillään 90 metrin, pohjoispuolella enimmillään 40 metrin ja itäpuolella enimmillään 80 metrin päähän lammesta. Itäpuolelle tuotantokentän ja lammen väliin suunnitellun työmaatien tienvarsiojan aiheuttama kuivatus ulottuisi lammen suuntaan korkeintaan 20 metriä. Suunnitelmasta mitattuna viimeksi mainittu vaikutus rajautuisi lampeen nähden samalle etäisyydelle kuin samanpuoleisen tuotantokentän kuivatuksen vaikutus.

A Oy on katsonut, että suojellun luontotyypin luonnontila ei hankkeen toteuttamisen johdosta Pienilammen osalta vaarannu. Tällöin yhtiö ei ole valituksenalaisessa päätöksessä tarkoitetun poikkeusluvan tarpeessa eikä yhtiön valitusta ja hakemusta ole mahdollista hylätä lampeen liittyvillä vaikutuksilla. Jotta kuivatus ja vaikutus lammen ympäristön kasvillisuudelle ulottuisi jokseenkin samalle etäisyydelle kaikilla puolilla, joilla tuotantoaluetta on, yhtiö on rajannut pois tuotannosta kaksi 20 metrin levyistä tuotantosarkaa lammen pohjoispuolelta. Tällöin lammen rannalta tulisi olemaan matkaa pohjoispuoliselle tuotantoalueelle 165 metriä. Kun ojitus ja kuivatusta aiheuttava vaikutus alkaa 40 metriä pohjoisempaa, kuivattava ja kasvillisuuteen vaikuttava vaikutus ulottuu 85 metrin etäisyydelle Pienilammesta.

Tuotantosuunnitelman mukaan lammen itäpuolelle 100 metrin etäisyydelle osaksi kivennäismaasaarekkeiden viereen ja päälle pohjois-eteläsuuntaisesti rakennettavaksi suunnitellut, tienvarsiojineen noin 10 levyinen työmaatie pohjoiselta auma-alueelta alkaen ja noin 60 metrin levyinen ja 400 metrin pituinen turvevarastoalue on mahdollista jättää rakentamatta ja rakentamisen alle jäävät metsäiset kivennäismaasaarekkeet säilyttää luonnontilassa. Tuotantoalueen eristys- ja reunaojat voidaan muutoksen johdosta siirtää vähintään saman matkan idemmäksi. Muutokset ilmenevät edellä mainitusta suunnitelmasta. Kun kuivattavan vaikutuksen ulottuminen on määritetty suunnitteluohjelmalla, ovat etäisyydet hieman muuttuneet Geologian tutkimuskeskuksen mittaamista. Todellinen kuivattava vaikutus ulottuu enimmillään länsipuolella 94 metrin, itäpuolella 108 metrin ja pohjoispuolella 85 metrin etäisyydelle Pienilammesta. Tuotantosuunnitelman muutoksilla on mahdollista estää läheisestä aumauksesta muodostuvan turvepölyn kulkeutuminen Pienilampeen ja myös tuotannosta itäpuoleisilla lähikentillä muodostuvan pölyn lampeen kulkeutumista.

Pienilampi sijaitsee Viurusuon laiteella lähellä kivennäismaita, ei laajan suoalueen keskellä. Aikaisemmat tuotantoalueen rajaukset ja varastoauman rakentamatta jättäminen säilyttävät puustoiset saarekkeet Pienilammen itä- ja länsipuolella. Myös lammen pohjoispuolelle rajatulle alueelle jää näköyhteyttä estävää puustoisuutta. Lammen eteläpuolelle ei kohdistu toimenpiteitä. Pienilampea ja sen nevarantoja (YVA-selostuksen kasvillisuusselvityksen mukaan kuljuneva-suotyyppiä) jäävät edellä mainituin osin ympäröimään puustoiset kivennäismaasaarekkeet, metsäalueet ja puustoinen suo. Maisema lammen ympäristössä ei muuttuisi.

A Oy on vastaselityksenään Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen lausunnon johdosta huomauttanut, että Geologian tutkimuskeskuksen selvityksen lopputulos ja edellä esitetty tarkoittavat, että Viurusuon alueella vesilain 1 luvun 15 a §:n nojalla suojelluista alle hehtaarin suuruisista lammista toinen säilyisi siinä tapauksessa, että turvetuotantohanke kuivatusvaikutuksineen toteutettaisiin. Pienilampi on yksi lampi muiden lailla suojeltujen lampien joukossa. Näihin liittyen yhtiön käsityksen mukaan Pohjois-Karjalan maakunnassa ja tarkastelualueella ensimmäistä kertaa tarkastellaan suojelutavoitteiden vaarantumista. Yhtiön esittämillä perusteilla sille voidaan myöntää lupa Isolammen luonnontilan muuttamiseen.

Alle hehtaarin suuruisten lampien suojelusäännös on sijoitettu vesilakiin, jolla säädellään vesistöihin ja myös pienvesiin vaikuttavia, maa- tai vesialueilla suoritettavia toimenpiteitä ja myös ojitusta (maankuivatusta). Tässä tapauksessa suojelusäännöksen mukaan tarkasteltava toimenpide on Viurusuon alueen ojitus ympäristöä kuivattavine vaikutuksineen, joka asiantuntijaselvityksen mukaan ilmenee suon ja suovedenpinnan alentumisena tietylle etäisyydelle toimenpidealueesta. Luonnontilan vaarantuminen voi suojelusäännöksen mukaan tapahtua yksinomaan alle hehtaarin suuruisessa lammessa. Säännöksellä ei ole suojeltu taikka tarkoitettu suojeltavan pienlampia ympäröivää maaluontoa. Lapin läänin osalta on katsottu, että siellä on luonnontilaisia lampia jäljellä siinä määrin, ettei pienlampien suojeluun ole tarvetta. Maa-alueiden osalta tarpeellinen suojelu on järjestetty muulla tavalla. Viurusuon alueen kokonaissuojeluratkaisua tarkoittavaa viranomaispäätöstä ei ole olemassa, ja siihen tähdännyt esitys on ympäristökeskuksen lausunnonkin mukaan hylätty. Toimenpiteen sallittavuus jää riippumaan yksinomaan siitä, vaarantaako se samalle alueelle sijoittuvien pienlampien luonnontilan.

Viurusuolla sijaitsevat kaksi alle hehtaarin suuruista luonnontilaista lampea, Pienilampi ja Isolampi. Luonnontilaa vaarantava vaikutus ei ilman poikkeuslupaa saa kohdistua kumpaankaan niistä. Lampien ja niiden ranta-alueiden luonnontilaa ja biologista tuottokykyä voisivat vaarantaa paitsi edellä mainitut vaikutukset myös lampien vesitalouden vahingoittuminen siten, että lammista johtuisi vettä toimenpidealueelle ja siten, että luonnontilan mukainen veden valuminen lampiin heikentyisi tai estyisi ojituksen seurauksena.

Geologian tutkimuskeskus on Pienilammen ympäristössä suorittamiensa maaperä- ja muiden tutkimusten sekä asiantuntemuksensa perusteella katsonut, ettei suunnitelman mukainen turvetuotannon ojitus ja kuivatus voi aiheuttaa muutoksia lammen vesitalouteen ja sen ympäristön kasvillisuuteen. Lammesta ei myöskään voi karata vettä toimenpidealueelle, eikä toimenpidealueelta tai sen suunnasta luonnostaankaan tule vesiä lampeen. Lammen vesitalous on selvityksen mukaan yksinomaan sadannasta riippuva. Tutkimuksin on konkreettisesti osoitettu, ettei lailla kiellettyä luonnontilan vaarantumista voi aiheutua ja että lampi säilyttää luonnontilansa siinäkin tapauksessa, että turvetuotantohanke toteutetaan. Tällöin lampi ei voi myöskään menettää merkitystään lailla suojeltuna kohteena, varsinkin kun se vielä sijoittuu suon laiteeseen suojaisasti. Poikkeusluvan hakemiselle ja sen viran puolesta enemmälle käsittelylle ei ole olemassa perusteita.

Isolampi sijoittuu siinä määrin keskelle ja hankalasti suunniteltua tuotantoaluetta, että yhtiön on tarpeen saada poikkeuslupa lammen luonnontilan muuttamiseen. Yhtiö on katsonut haetun luvan myöntämisen edellytysten täyttyvän.

Valitusta koskevassa asiassa on kysymys yksinomaan poikkeusluvan tarpeesta sekä sen myöntämisen edellytyksistä. Ympäristölupaa koskevat kysymykset ja vaatimukset eivät kuulu valitusasian yhteydessä käsiteltäviin asioihin.

Yhtiön suorittaman karttatarkastelun perusteella on voitu laskea taikka määrittää, kuinka paljon tarkastelualueilta on löydettävissä lailla suojeltuja alle hehtaarin suuruisia pienlampia. Merkittävä osa lammista on havaittu suoalueiden ympäröimiksi, mutta sijoittumista ympäröivään maaluontoon ei ole katsottu tarpeelliseksi enempää tarkastella ja jaotella. Vähintään määrällinen kokonaisluokka on saatu selvitetyksi. Yhtiön tiedossa ei ole, että sijoittuminen olisi ollut määräävä tekijä ympäristökeskuksen pisteyttäessä kohteita. Lainvalmisteluasiakirjoissa tuodaan esiin metsäympäristöön sijoittuvien lampien merkitystä. Käyttämällä hyväksi ympäristökeskuksen lampiselvityksiä luokitteluineen voidaan riittävän luotettavalla tavalla tarkastella suojelutavoitteiden toteutumista. Tarkempaa inventointia verrattain laajalta alueelta yhtiön on mahdotonta tehdä, eikä sellainen sille edes kuulu. Suojelulle asetetut tavoitteet eivät yhtiön käsityksen mukaan vaarannu.

6. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Vaasan hallinto-oikeuden ja Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Vesilain 1 luvun 15 a §:n 1 momentin mukaan toimenpide, joka vaarantaa muualla kuin Lapin läänissä enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven säilymisen luonnontilaisena, on kielletty riippumatta siitä, aiheutuisiko siitä lain 1 luvun 15 §:ssä tarkoitettu seuraus. Vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukaan ympäristölupavirasto voi yksittäistapauksessa hakemuksesta myöntää poikkeuksen 1 momentin kiellosta, jos momentissa tarkoitettujen vesistöjen suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu. Jos pykälän 1 momentissa tarkoitettu seuraus aiheutuisi hankkeesta, johon on haettu vesilain mukaista lupaa, lupa-asian yhteydessä on pykälän 2 momentin mukaan viran puolesta tutkittava kysymys poikkeuksen myöntämisestä. Poikkeuksesta on muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä ympäristölupaviraston luvasta säädetään.

Ympäristölupa myönnetään ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentin mukaan, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Ympäristölupa-asiaa ratkaistaessa on ympäristönsuojelulain 41 §:n 3 momentin mukaan noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään. Ympäristöluvan myöntäminen edellyttää ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan muun ohella, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa momentin 4 kohdassa tarkoitettua erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella.

Saadun selvityksen mukaan luonnonsuojelusäännöksistä ei aiheudu estettä tai rajoituksia haetulle ympäristöluvalle. Tällaisessa tilanteessa voidaan luonto ja sen monimuotoisuus ottaa ympäristölupa-asiassa huomioon vain, jos luontoarvot ovat asianomaisesta toiminnasta johtuvan pilaantumisen tai sen vaaran kohteena, jos ne on otettava huomioon ympäristönsuojelulain 42 §:n 2 momentin nojalla tai jos ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentissa tarkoitetut säädökset sitä muutoin edellyttävät.

Hakemuksessa tarkoitettu turvetuotanto Viurusuon alueella merkitsee toiminta-alueen fyysistä muuttamista tavalla, joka voi vaikuttaa itse suoalueen luontoarvoihin. Tällaiset vaikutukset eivät johdu ympäristönsuojelulaissa tarkoitetusta päästöstä aiheutuvasta ympäristön pilaantumisesta, eivätkä ne siten ole seurausta ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta. Sanottuja vaikutuksia ei näin ollen, kun muutakaan perustetta ei ole ilmennyt, voida ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 4 kohdan tai muunkaan säännöksen nojalla ottaa huomioon ympäristöluvan edellytyksiä ympäristönsuojelulain mukaisesti ratkaistaessa tai sen lupamääräyksiä asetettaessa.

Viurusuon Isolampi (pinta-ala 0,4 hehtaaria) ja Pienilampi (pinta-ala 0,3 hehtaaria) ovat vesilain 1 luvun 15 a §:n 1 momentissa tarkoitettuja alle yhden hehtaarin suuruisia luonnontilaisia lampia.

Kun otetaan huomioon ympäristönsuojelulain 41 §:n 3 momentti ja se seikka, että vesilain 1 luvun 15 a ja 17 a §:ssä tarkoitetut vesiluontotyypit oikeusvaikutuksiltaan merkittävässä määrin rinnastuvat luonnonsuojelulain 4 luvun mukaisiin luontotyyppeihin, ympäristölupa-asian esikysymyksenä on tutkittava vesilain mukaista luontotyyppiä koskevan poikkeuksen tarpeellisuus. Toimivalta poikkeuksen myöntämiseen on kuitenkin vain ympäristölupavirastolla.

Velvollisuus käsitellä vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukainen poikkeus lupa-asian yhteydessä viran puolesta koskee mainitun lainkohdan mukaan vain ympäristölupavirastoa vesilain mukaisena lupaviranomaisena. A Oy:n hakemus koskee edellä tarkoitettua poikkeusta nimenomaisesti Isolammen osalta. Vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukainen poikkeus ei tee vesilain 1 luvun 15 §:n nojalla tarvittavaa vesilain 2 luvun mukaista lupaa saman vesistön osalta tarpeettomaksi. Tuollaista lupaa koskeva vesitalousasia on siten tarvittaessa ratkaistava ympäristölupavirastossa mahdollisen poikkeuksen yhteydessä. Asiassa on näin ollen, kun otetaan huomioon myös ympäristönsuojelulain 39 §:stä ilmenevä periaate, perusteet tutkia paitsi poikkeuksen myöntämistarve, myös sen myöntämisen edellytykset samaan vesitaloudelliseen kokonaisuuteen kuuluvan Pienilammenkin osalta, vaikka yhtiö onkin rajannut hakemuksen mukaista hanketta siten, ettei poikkeuksen tarvetta tältä osin yhtiön mukaan synny. Kysymys vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentin mukaisen poikkeuksen edellytyksistä on siten tutkittava kummankin lammen osalta. Asiassa saatu selvitys huomioon ottaen poikkeus on suunnitelluista suojaavista toimista huolimatta luonnontilan vaarantumisen perusteella tarpeen sekä Isolammen että Pienilammen osalta.

Ympäristölupavirasto ja hallinto-oikeus ovat katsoneet hakemuksessa tarkoitetun turvetuotannon ojituksineen vaarantavan huomattavasti pienvesien suojelutavoitteita, eikä poikkeusta siten ole voitu myöntää. Hallinto-oikeus on perustellut hakemuksen hylkäämistä muun muassa sillä, että Viurusuon lammet luontoympäristöineen muodostavat laajalla alueella ainutlaatuisen ja Viklinrimmen Natura 2000 -alueesta poikkeavan ekologisen kokonaisuuden, jonka vuoksi poikkeuksen myöntäminen lampien luonnontilan muuttamiskiellosta vaarantaisi huomattavasti mainittujen pienvesien suojelutavoitteen. Päätöksen perusteluissa todetaan, että pienvedet ja ympäröivä suoalue muodostavat suojelullisesti arvokkaan kokonaisuuden. Lampien suojeltavaan luontoympäristöön on sisällytetty koko Viurusuon suoalue. Viurusuon ainutlaatuisuutta on lisäksi perusteltu sen viettokeidasominaisuudella. Edelleen hallinto-oikeus on perusteluissaan katsonut, että soidensuojelun ja pienvesien suojelun erilaisten tavoitteiden vuoksi harvinaisia suolampia on tärkeä suojella myös erikseen niitä ympäröivine ekologisine kokonaisuuksineen.

Pienvesien suojaamisessa on ensisijaisesti kysymys luonnon monimuotoisuuden ja biologisen tuottokyvyn säilyttämisestä. Luonnonsuojelulainsäädännön uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 79/1996 vp) on vesilain 1 luvun 15 a §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että lampien ja pienten järvien merkitys biodiversiteetin turvaamisessa on suuri. Ne luovat etenkin metsäympäristössä tärkeätä ekosysteemin vaihtelua sekä luonnon monimuotoisuutta ylläpitäviä reuna- ja vaihettumisvyöhykkeitä. Niiden merkitys useiden eläinlajien biologisen tuottokyvyn kannalta on huomattava. Usein ne ovat myös linnuille tärkeitä. Tehdyt pienvesiselvitykset osoittavat, että pienvesien määrä on veden pinnan laskemisen johdosta ja muista syistä viime vuosina vähentynyt.

Vesilain 1 luvun 15 a §:n 2 momentissa tarkoitettua suojelutavoitteiden vaarantumista on perustelujen mukaan tulkittava samalla tavoin kuin luonnonsuojelulain 31 §:ssä. Tietty toimenpide voidaan sallia, kunhan kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet kokonaisuutena tarkastellen eivät ratkaisun kautta huomattavasti vaarannu. Kysymys ei siten ole vain asianomaisen yksittäisen kohteen suojelusta, vaan laajemmin tiettyyn tyyppiin kuuluvien pienvesien suojelutavoitteiden vaarantumisesta mahdollisen poikkeuksen seurauksena.

Koska vesilain 1 luvun 15 a §:n mukaisen suojelun kohteena on juuri asianomainen pienvesistö, nimenomaan sen luontoarvot ovat mainitun pykälän 1 momentin mukaisen oikeudellisen tarkastelun kohteena silloinkin, kun pienvesistö on osa laajempaa luonnontieteellistä tai vesitaloudellista kokonaisuutta. Vaikka tuon kokonaisuuden ominaisuuksilla voi osaltaan olla merkitystä arvioitaessa pienvesistön tarkempaa luokittelua luontotyyppinä tai sen luontoarvoja ja luonnontilaa, vesilain 1 luvun 15 a § ei kuitenkaan anna suojaa itse kokonaisuudelle tai siihen sisältyville pienvesistön tai sen reuna- ja vaikutusvyöhykkeen ulkopuolisille luontoarvoille. Viurusuon kahteen alle puolen hehtaarin suuruiseen lampeen vesilain mukaisina luontotyyppeinä ei voi sisältyä koko lähes 300 hehtaarin suuruinen Viurusuo, joka luontotyypin luonnontilan vaarantamiskiellosta poikkeamisen epäämistä tarkoittavan päätöksen seurauksena tulisi luontoarvojen perusteella tosiasiassa suojelluksi turvetuotantotoiminnalta ilman mitään luonnonsuojelulain mukaisia ratkaisuja. Sillä, miten vesilain 1 luvun 15 a §:n 1 momentin mukaisen luontotyypin luontoarvot yksilöidään, on merkitystä myös pykälän 2 momentissa tarkoitetun pienvesistöjen suojelutavoitteiden yleisemmän vaarantumisen arvioimisessa.

Kun ympäristölupavirastolla ja hallinto-oikeudella on ollut kysymyksessä olevien lampien muodostaman luontotyypin ulottuvuudesta toinen käsitys, asia on tällä perusteella palautettava ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi sen seikan ratkaisemiseksi, ovatko edellytykset poikkeuksen myöntämiseksi olemassa ilman, että lainkohdassa tarkoitettujen pienvesien suojelutavoitteet kokonaisuutena ottaen huomattavasti vaarantuvat.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pekka Vihervuori, Kari Kuusiniemi, Ilkka Pere ja Tuula Pynnä sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Pertti Vakkilainen ja Ilkka Hirsto. Asian esittelijä Kristiina Toivila.