7.7.2006

Asian aikaisempi käsittely

Lounais-Suomen veroviraston yhtiössä vuonna 2002 suorittamassa verotarkastuksessa on todettu, että yhtiö on urakoinut Helsingin telakalla säännöllisesti vuodesta 1993 lukien. Työntekijät on otettu töihin suoraan Helsingin telakalle, joten telakkaa on pidettävä työntekijöiden varsinaisena työpaikkana. Kun työntekijöille on pääsääntöisesti maksettu päivärahaa ja kilometrikorvauksia Helsingin telakalla työskentelystä eli työskentelystä varsinaisella työpaikalla, kyseisiä suorituksia ei voida pitää verovapaina kustannusten korvauksina.

Lounais-Suomen verovirasto on 4.6.2003 toimittanut maksuunpanot vuosilta 1997, 1998, 1999, 2000 ja 2001 verotarkastuskertomuksessa esitetyn mukaisesti eli maksuunpannut toimittamatta jätetyt ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut veronlisäyksineen.

Lounais-Suomen verovirasto on 1.9.2003 tekemillään päätöksillä hylännyt yhtiön oikaisuvaatimuksen maksuunpanojen kumoamisesta. Verovirasto on kuitenkin alentanut veronlisäyksiä laskemalla ne kuutta kuukautta myöhäisemmästä ajankohdasta kuin maksuunpanoissa käytetty ennakkoperintälain mukainen ajankohta.

Hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa yhtiö on lausunut, että nyt kyseessä oleva verotarkastus on suoritettu 21.-25.1.2002 ja se on koskenut yhtiön ennakkoperintäasioita aikavälillä 1.7.1995-30.6.2001. Edellisen kerran ennakontarkastus suoritettiin yhtiössä 28.2.-1.3.1995. Tuolloin samojen ennakkoperintäasioiden tarkastettavana ajanjaksona oli 24.8.1992-31.12.1994.

Vuoden 2002 verotarkastuksessa on katsottu, että yhtiön palveluksessa Helsingin telakalla työskennelleiden työntekijöiden varsinaisena työpaikkana olisi pidettävä Helsingin telakkaa. Tämän vuoksi työntekijöille kyseisinä vuosina Helsingin telakalla työskentelystä maksettuja päivärahoja ja kilometrikorvauksia ei ole pidetty verovapaina kustannusten korvauksina, vaan niitä on käsitelty palkkana. Vuoden 2002 tarkastuskertomuksessa varsinaiseen työpaikkaan ja kustannusten korvausten verovapauteen liittyvät tulkinnat ovat päinvastaiset kuin vuoden 1995 tarkastuksessa omaksutut tulkinnat ja näin ollen ristiriidassa veroviranomaisten aiemmin noudattaman tulkintalinjan kanssa.

Vuonna 1995 tarkastuksen tehnyt verotarkastaja oli käynyt keskusteluja yhtiön kirjanpidosta ja tilinpäätöksistä sekä yhtiön palkkakirjanpidosta vastanneiden henkilöiden kanssa. Nämä henkilöt ovat todenneet, että verotarkastaja ei antanut ohjeita suullisesti eikä kirjallisesti yhtiölle tai sen käyttämän tilitoimiston edustajille päivärahakäytännön muuttamisesta. Ainoa keskusteltu muutosehdotus koski yömatkarahojen kirjauskäytännön muuttamista ja tämä muutos toteutettiin asianmukaisesti verotarkastajan esittämällä tavalla. Vuonna 1995 verotarkastuksen toimittanut verotarkastaja on lausunnossaan todennut, että hän oli keskustellut tilitoimiston edustajien kanssa yhtiön noudattamasta päivärahakäytännöstä niin, että mikäli toiminta jatkuu Helsingin telakalla yli kolme vuotta, muodostuu telakasta työntekijöiden varsinainen työpaikka eivätkä päivärahat enää ole verovapaita.

Vuonna 1995 tehdyn tarkastuksen laatu ja laajuus huomioon ottaen on selvää, että kokeneella verotarkastajalla on tullut olla selkeä käsitys yhtiön noudattamasta päivärahakäytännöstä, työntekijöiden asemasta ja siitä, että he työskentelevät vain yhdellä työmaalla. Vuoden 1995 tarkastuksen tarkkuutta osoittaa osaltaan se, että myös suhteellisen pieniin asioihin, kuten yömatkarahat, puututtiin. Silti itse päivärahakäytäntöön ei puututtu; toisin sanoen noudatettu käytäntö hyväksyttiin.

Yhtiön käsityksen mukaan verotarkastajan väittämät suulliset ohjeistukset ovat luonteeltaan sellaisia, että normaalin hyvän verotarkastustavan mukaan niistä olisi tullut nimenomaisesti ja kirjallisesti mainita itse verotarkastuskertomuksessa.

Verovelvollisen kannalta luottamuksensuojan periaate merkitsee sitä, että verovelvollisella on oikeus luottaa viranomaisen noudattavan omaksumaansa tulkintalinjaa johdonmukaisesti ja sitä takautuvasti muuttamatta.

Verotarkastuskertomuksessa ja valituksenalaisissa päätöksissä on katsottu, ettei kyseessä olevassa päiväraha-asiassa ole mitään tulkinnanvaraisuutta tai epäselvyyttä. Yhtiön oloissa verovapaiden kustannusten korvausten maksaminen on kuitenkin asiakokonaisuutena sellainen, ettei laista tai sen nojalla annetuista verohallituksen päätöksistä voida johtaa yksiselitteisiä ohjeita työntekijän varsinaiseen työpaikkaan ja niin sanottuun erityiseen alaan liittyen.

Vuoden 1995 verotarkastuksessa kenellekään yhtiön työntekijällä ei katsottu olleen varsinaista työpaikkaa Helsingin telakalla. Sen sijaan vuoden 2002 tarkastuksessa katsottiin, että kaikkien työntekijöiden varsinainen työpaikka oli Helsingin telakalla, vaikka olosuhteet olivat pysyneet olennaisilta osiltaan samanlaisina. Varsinaisen työpaikan käsite ei siis ole ollut yksiselitteinen tai selvä kokeneille verotarkastajillekaan.

Yhtiö on vuonna 2002 tehtyyn verotarkastukseen saakka ollut vilpittömästi siinä uskossa, että maksetut kustannusten korvaukset täyttävät verovapauden edellytykset.

Yhtiö on ensisijaisesti vaatinut, että veroviraston päätökset ja maksuunpanot kumotaan sillä perusteella, ettei yhtiön työntekijöille voida katsoa muodostuneen varsinaista työpaikkaa Helsingin telakalle. Toissijaisesti yhtiö on vaatinut, että vaikka työntekijöille katsottaisiin muodostuneen varsinainen työpaikka telakalle, tulee asia kuitenkin ratkaista yhtiön eduksi luottamuksensuojaa koskevien säännösten perusteella. Joka tapauksessa maksuunpanoihin liittyvät veronlisäykset on jätettävä kokonaan perimättä tai veronlisäykset on laskettava aikaisintaan lopullisen verotarkastuskertomuksen valmistumisesta lukien.

Veroasiamies on vastineessaan viitannut verotarkastajien 14.10.2003 päivätyssä lausunnossa esitettyyn ja katsonut, että yhtiön valitus tulisi hylätä.

Yhtiön verotarkastuksen vuonna 2002 suorittaneet verotarkastajat ovat lausunnossaan 14.10.2003 esittäneet muun ohella seuraavaa:

Tuloverolain 72 §:n 1 momentista ilmenee, että verovapaisiin kustannusten korvauksiin oikeuttavilta työmatkoilta edellytetään tilapäisyyttä, ja että matka tehdään erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Näin ollen kun työskentely tapahtuu erityisellä työntekemispaikalla, oikeus maksaa verovapaita kustannusten korvauksia riippuu siitä, onko palkansaajalla ylipäätään jossakin muualla varsinainen työntekemispaikka.

Alun perin tilapäiseksi tarkoitettu työpaikka saattaa muuttua palkansaajan varsinaiseksi työpaikaksi, jos työskentely siellä kestää niin pitkään, ettei sitä enää voida pitää tilapäisenä. Yleisimmin voitaneen pitää suunnilleen vuoden jaksoa riskirajana, jonka jälkeen komennusta tilapäiseksi tarkoitetulle työpaikalle voidaan pitää vakituisena työskentelynä. Pidempikin aika voidaan hyväksyä, jos palkansaajalla on varsinainen työpaikka muualla ja hän palaa varsinaiseen työpaikkaan komennuksen päätyttyä. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä 1987 II 620 on johdettu tulkinta, jonka mukaan alle kolmen vuoden komennukselta voidaan maksaa verovapaasti kustannusten korvauksia. Päätöksen mukaan verovapaita päivärahoja voitiin maksaa atomivoimalatyömaalla työskennelleelle ruotsalaiselle insinöörille, jolla säilyi varsinainen asunto ja työpaikka Ruotsissa.

Työskentelypaikan vakituisuudella tai tilapäisyydellä on oikeuskäytännössä ollut ratkaisevampi merkitys kuin palkansaajan työskentelyn kestoajalla. Pysyväisluonteiset työpaikat, kuten virastot, toimistot, tehtaat, varastot, liikkeet tai muut vastaavat paikat, katsotaan varsinaiseksi työpaikaksi, vaikka palkansaajan työskentely siellä kestäisi vain lyhyen ajan. Tämä koskee nimenomaan sellaisia tilanteita, joissa palkansaajalla ei ole muualla varsinaista työpaikkaa ja hän tekee kyseessä olevassa paikassa työtä, jota siellä muutoinkin vakituisesti työskentelevät tekevät.

Kun palkansaaja on otettu tiettyyn työkohteeseen työhön muualla olevan - esimerkiksi työnantajayrityksen kotipaikkakunnalla - työhönottopaikan kautta, työhönottopaikkaa ei ole pidetty hänen varsinaisena työpaikkanaan (KHO 18.11.1981 T 5304). Varsinaisiksi työpaikoiksi on katsottu myös työnantajayhtiön pitkäaikaiset aliurakointi- ja asennuskohteet esimerkiksi laivatelakoilla (KHO 1987 II 562).

Erityisalalla tarkoitetaan tuloverolain 72 §:n 2 momentin mukaisesti toimialaa, jolla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan. Tyypillisimpiä erityisaloja ovat talonrakennus-, maanrakennus- ja metsäala. Käsitteellä työn lyhytaikaisuus viitataan nimenomaan työkohteen eikä yksittäisen palkansaajan työn lyhytaikaisuuteen ja väliaikaisuuteen.

Nyt suoritetussa verotarkastuksessa on ilmennyt, että yhtiö on urakoinut Helsingin telakalla säännöllisesti jo vuodesta 1993 alkaen. Työntekijät ovat tehneet telakalla samaa laivanrakennustyötä kuin telakan omakin henkilökunta. Telakkaa on pidettävä työntekijöiden varsinaisena työntekemispaikkana, koska heidät on otettu töihin telakkatyöhön Helsinkiin eikä heillä ole muualla vakituista työpaikkaa, josta he olisivat tulleet tai jonne he palaisivat työhön telakkatyön päätyttyä. Kyseessä ei ole valituksessa viitattu erityisala, koska telakkatyön luonne ei viittaa työntekemispaikan lyhytaikaisuuteen taikka tilapäisyyteen.

Luottamuksensuojan soveltaminen edellyttää, että asia olisi tulkinnanvarainen tai epäselvä, ja verovelvollinen olisi toiminut vilpittömässä mielessä tulkinnasta annettuja viranomaisohjeita noudattaen. Luottamuksensuojaa ei voida soveltaa, koska kyseessä ei ole epäselvä tai tulkinnanvarainen asia. Yhtiön tapauksessa varsinaisen ja erityisen työpaikan käsitteet ovat laista ja asetuksesta suoraan johdettavissa, eikä mikään seikka viittaa siihen, että telakalla työskentelyssä olisi kysymys erityisestä työntekemispaikasta.

Lounais-Suomen verovirasto on lausunnossaan esittänyt, että valitus hylättäisiin.

Yhtiö on antanut vastaselityksen, jossa se on esittänyt muun ohella, että yhtiö on tehnyt töitä Helsingin telakalla jo vuodesta 1992 alkaen.

Turun hallinto-oikeus on hylännyt yhtiön valituksen.

Perustelut

Säännökset

Hallinto-oikeus on viitannut tuloverolain 71, 72 ja 73 §:n, verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n 2 momentin ja ennakkoperintälain 12, 13 ja 43 §:n säännöksiin.

Tuloverolain mukaan työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka työntekijä tekee tilapäisesti erityiselle työntekemispaikalle työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi. Työnantajan työntekijöille tällaisista matkoista maksamat korvaukset ovat verovapaita, eikä niistä ole toimitettava ennakonpidätyksiä eikä maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksuja edellyttäen, että ne ovat verohallituksen tuloverolain valtuutussäännöksen perusteella antamien päätösten mukaisia.

Työmatkana ei pidetä verovelvollisen asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyä viikonloppu- ja muuta vastaavaa matkaa asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä. Varsinainen työpaikka on paikka, jossa palkansaaja työskentelee vakituisesti. Niin sanotulla erityisalalla eli toimialalla, jolla erityistä työntekemispaikkaa joudutaan usein vaihtamaan alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi, pidetään työmatkana myös päivittäistä matkaa asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä, jos verovelvollisella ei ole varsinaista työpaikkaa.

Ennakkoperintälain mukaan palkan tai muun suorituksen maksaja on velvollinen maksamaan toimittamansa ennakonpidätykset verovirastolle viimeistään suorituksen maksukuukautta seuraavana kuukautena. Maksamatta oleville ennakonpidätyksille määrätään veronlisäystä tätä maksupäivää seuraavasta päivästä lukien esimerkiksi verotarkastuksen perusteella toimitettavan maksuunpanon eräpäivään saakka. Verovirasto voi erityisestä syystä laskea veronlisäyksen tätä myöhemmästä ajankohdasta.

Verotusmenettelystä annetun lain niin sanotun luottamuksensuojasäännöksen mukaan, jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä ja jos verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä veroviranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti, on asia ratkaistava tältä osin verovelvollisen eduksi, ellei erityisistä syistä muuta johdu.

Verotarkastuskertomusten havainnot

Yhtiö on toiminut Helsingin telakalla vuodesta 1992 alkaen. Verotarkastajien mukaan työntekijät ovat tehneet telakalla samaa laivanrakennustyötä kuin telakan omakin henkilökunta. Nyt kyseessä olevat maksuunpanot koskevat sellaisia yhtiön suoraan kyseiselle telakalle työhön ottamia pääasiassa ulkopaikkakuntalaisia työntekijöitä, jotka eivät ole työskennelleet vakituisesti missään muualla. Yhtiö on maksanut heille kustannusten korvauksena päivärahoja telakalla työskentelyn ajalta ja kilometrikorvauksia asunnon ja telakan välisiltä säännöllisiltä matkoilta, yhteensä lähes kolme miljoonaa markkaa.

Yhtiössä on vuonna 1995 suoritettu ennakkoperinnän tarkastus ajanjaksolta 24.8.1992-31.12.1994 Tuossa tarkastuskertomuksessa ei ole käsitelty yhtiön maksamia kustannusten korvauksia. Yhtiön mukaan tarkastuksen tehnyt verotarkastaja on tuolloin todennut suullisesti yhtiön käyttämän tilitoimiston edustajille, ettei hän puutu päivärahojen ja kilometrikorvausten maksukäytäntöön. Yhtiö oli tuolloin työskennellyt vasta vähän aikaa Helsingin telakalla.

Päätelmät

Kustannusten korvauksia koskevat tuloverolain edellä mainitut säännökset ja verohallituksen asiaan liittyvät päätökset määrittelevät työmatkan, josta saadut korvaukset eivät ole saajansa veronalaista tuloa. Koska yhtiö on jatkuvasti tehnyt alihankintatöitä Helsingissä olevalla telakalla, jonne työntekijät ovat säännöllisesti kulkeneet kotoaan, tuo telakka on ollut heidän varsinainen työpaikkansa. Yhtiö on jättäessään maksamatta kustannusten korvauksista työnantajasuoritukset tulkinnut virheellisesti varsinaisen työpaikan käsitettä. Asiaa ei voida ratkaista yhtiön eduksi säännösten tulkinnanvaraisuuden tai epäselvyyden perusteella.

Yhtiö ei ole osoittanut verotarkastajan aikaisemmassa verotarkastuksessa nimenomaisesti hyväksyneen kustannusten korvauksia koskevaa menettelyä. Yhtiö oli urakoinut Helsingin telakalla tuolloin tarkastetun ajanjakson loppuessakin alle kolme vuotta. Näissä oloissa myöskään se, ettei aiemmassa verotarkastuksessa ole puututtu kustannusten korvauksiin, ei luo sellaista viranomaiskäytäntöä, jonka perusteella asia olisi ratkaistava yhtiön eduksi.

Myöskään veronlisäyksiä ei voida jättää perimättä niin sanotun luottamuksensuojasäännöksen perusteella. Verovirasto on jo erityisestä syystä alentanut veronlisäyksiä laskemalla ne laissa säädettyä myöhemmästä ajankohdasta. Syytä laskea veronlisäyksiä vielä myöhemmästä ajankohdasta ei ole.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Yhtiö on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan yhtiö on ensisijaisesti vaatinut, että veroviraston päätökset ja maksuunpanot kumotaan sillä perusteella, ettei yhtiön työntekijöille voida katsoa muodostuneen varsinaista työpaikkaa Helsingin telakalle. Toissijaisesti yhtiö on vaatinut, että vaikka työntekijöille katsottaisiin muodostuneen varsinainen työpaikka telakalle, tulee asia kuitenkin ratkaista yhtiön eduksi luottamuksensuojaa koskevien säännösten perusteella. Joka tapauksessa maksuunpanoihin liittyvät veronlisäykset on jätettävä kokonaan perimättä tai veronlisäykset on laskettava aikaisintaan lopullisen verotarkastuskertomuksen valmistumisesta lukien.

Veroasiamies on antanut vastineen, jossa hän on viitannut verotarkastajilta pyytämäänsä lausuntoon.

Yhtiö on antanut vastaselityksen ja sen jälkeen vielä lisäselvityksiä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian. Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen, veroviraston päätökset yhtiön oikaisuvaatimuksen johdosta ja toimitetut maksuunpanot.

Perustelut

Tuloverolain 71 §:n mukaan veronalaista tuloa ei ole työnantajalta työmatkasta saatu matkustamiskustannusten korvaus, päiväraha, ateriakorvaus ja majoittumiskorvaus. Tuloverolain 72 §:n 1 momentin mukaan työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle. Pykälän 3 momentin mukaan työmatkana ei pidetä verovelvollisen asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa.

Verohallituksen vuosittain antamissa päätöksissä verovapaista matkakustannusten korvauksista on lausuttu, että työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle.

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, esimerkiksi toimistoa, tehdasta tai muuta vastaavaa paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Erityisellä työntekemispaikalla tarkoitetaan puolestaan tietyllä etäisyydellä palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta olevaa hänen työhönsä kuuluvien tehtävien tilapäistä suorituspaikkaa. Työpaikan tilapäisyyttä arvioidaan kiinnittämällä huomiota muun muassa siihen, onko työkohde lyhytaikainen. Siinä tapauksessa, että työkohde on pitkäaikainen, tarkastellaan, suorittaako verovelvollinen ennalta määriteltyä lyhytaikaista työvaihetta. Asian tarkastelussa voi olla merkitystä myös sillä, säilyykö verovelvollisen varsinainen työpaikka työnantajan muussa toimipaikassa ja onko verovelvollinen ryhtynyt toimenpiteisiin oman tai perheensä asumisen järjestämiseksi. Mikäli työskentely on tarkoitettu jatkumaan samassa paikassa pitkän ajan, olosuhteiden voidaan katsoa olevan niin vakiintuneet tuon ajan, ettei työskentelystä aiheudu elantokustannusten lisääntymistä, joiden kattamiseksi verovapaat päivärahat on tarkoitettu.

Ennakkoperintälain 15 §:n 3 momentin mukaan palkansaajalle maksettua välittömien kustannusten korvausta ei pidetä palkkana, jos se ei ylitä kustannusten selvitettyä tai arvioitua määrää.

Lounais-Suomen verovirasto oli vuonna 2002 toimittanut yhtiön osalta verotarkastuksen, joka oli käsittänyt ajan 1.7.1995-30.6.2001. Tarkastuskertomuksessa kuvatuissa olosuhteissa, joissa yhtiön työntekijät oli otettu töihin suoraan Helsingin telakalle, työntekijöille oli katsottu muodostuneen varsinainen työpaikka Helsingin telakalle, eikä työnantaja olisi voinut käsitellä tarkastuskertomuksessa tarkoitettuja päivärahoja ja kilometrikorvauksia verovapaina kustannusten korvauksina.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, kuten Turun hallinto-oikeus valituksenalaisessa päätöksessään, että Helsingissä oleva telakka on ollut yhtiön työntekijöiden varsinainen työpaikka. Yhtiö on laiminlyödessään työnantajasuoritukset työntekijöille maksamistaan matkakustannusten korvauksista tulkinnut virheellisesti varsinaisen työpaikan käsitettä. Tällä perusteella yhtiön valitus hallinto-oikeuden päätöksestä olisi siis hylättävä. Asiassa on kuitenkin vielä harkittava, onko yhtiöllä oikeus saada vaatimaansa luottamuksensuojaa.

Yhtiössä oli toimitettu edellisen kerran ennakkoperintää koskeva tarkastus vuonna 1995, jolloin tarkastuksen kohteena oli ollut ajanjakso yhtiön perustamisesta 24.8.1992 alkaen 31.12.1994 saakka. Tarkastuksesta laaditussa kertomuksessa oli palkanlaskennan osalta huomautus, jonka mukaan ATK-sovellusta on korjattava siten, että yömatkarahat tulostuvat erikseen päivärahoista. Kertomuksessa ei ollut muita huomautuksia menettelystä, jota yhtiö oli noudattanut maksaessaan työntekijöilleen matkakustannusten korvauksia. Asiakirjoihin sisältyvän selvityksen mukaan vuonna 1995 toimitetun tarkastuksen aikana oli kuitenkin käsitelty yhtiön noudattamaa päivärahakäytäntöä ja ennakontarkastaja oli 27.9.2002 antamansa lausunnon mukaan antanut yhtiön käyttämän tilitoimiston edustajille suullista ohjausta muun muassa siitä, kuinka pitkäkestoisesta työstä voidaan maksaa verovapaita kustannusten korvauksia.

Verotusta toimitettaessa noudatetaan niin sanotun luottamuksensuojan periaatetta arvioitaessa aikaisemman verotarkastuksen merkitystä verovelvollisen asemaan. Verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n 2 momentin nimenomaisen säännöksen mukaan, jota sovelletaan 1.11.1998 tai sen jälkeen toimitettavissa verotuksissa, jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä ja jos verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti, on asia ratkaistava tältä osin verovelvollisen eduksi, jos ei erityisistä syistä muuta johdu.

Verovapaiden matkakustannusten korvausten maksamisen edellytyksenä oleva tilapäinen työskentely erityisellä työntekemispaikalla joudutaan ratkaisemaan verolain säännösten, verohallituksen päätösten ja oikeuskäytännön perusteella. Asiassa on ollut ominaista myös se, että verotuskäytäntö on päivärahojen osalta muodostunut epäyhtenäiseksi. Yhtiön ennakkoperintää koskevassa vuonna 1995 laaditussa tarkastuskertomuksessa verovuosilta 1993 ja 1994 ei ollut yömatkarahoja lukuun ottamatta esitetty huomautuksia yhtiön noudattamasta matkakustannusten korvauksia koskevasta käytännöstä. Tähän nähden yhtiön on katsottava toimineen tulkinnanvaraisessa asiassa vilpittömässä mielessä viranomaisen hyväksymän käytännön mukaisesti, kun se vuonna 1995 toimitetun ennakontarkastuksen jälkeen on yömatkarahoja lukuun ottamatta jatkanut työntekijöille maksamiensa matkakustannusten korvausten osalta aikaisemmin noudattamaansa käytäntöä. Kun asiassa ei ole ilmennyt sellaisia erityisiä syitä, joista muuta johtuisi, asia on ratkaistava yhtiön eduksi. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös, veroviraston päätökset yhtiön oikaisuvaatimuksen johdosta ja toimitetut maksuunpanot on kumottava.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Rihto, Esa Aalto, Raimo Anttila, Olli Nykänen ja Irma Telivuo. Asian esittelijä Liisa Tähtinen.