8.5.2006

Asian aikaisempi käsittely

Vanhan Vaasan sairaalan johtava lääkäri on 28.10.2004 mielenterveyslain 8 §:n sekä 17 §:n 2 momentin nojalla määrännyt A:n tahdosta riippumatonta psykiatrista sairaalahoitoa jatkettavaksi. Päätös on mielenterveyslain 17 §:n 2 momentin nojalla alistettu Vaasan hallinto-oikeuden vahvistettavaksi.

A on valittanut johtavan lääkärin päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen.

Vaasan oikeusaputoimisto on 4.11.2004 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle oikeusapua 22.10.2004 lukien ilman perusomavastuuosuutta. A:n oikeudenkäyntiavustajaksi on määrätty oikeustieteen kandidaatti B.

Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn hylännyt A:n valituksen ja vahvistanut johtavan lääkärin päätöksen.

2. Hallinto-oikeus on myös palkkio- ja kulukorvausvaatimukset enemmälti hyläten määrännyt oikeustieteen kandidaatti B:lle valtion varoista maksettavaksi palkkioksi asian hoitamisesta 637 euroa, johon on arvonlisäverona lisätty 140,14 euroa, palkkioksi A:n avustamisesta hallinto-oikeudessa toimitetussa asian suullisessa käsittelyssä 327 euroa, johon on arvonlisäverona lisätty 71,94 euroa, sekä matkakulujen korvauksena 6 euroa, eli yhteensä 1 182 euroa, mikä määrä hallinto-oikeuden päätöksen mukaan jää valtion vahingoksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohessa seuraavasti:

1. Tarkkailulausunnon, sairauskertomuksen ja muun asiassa saadun selvityksen mukaan A on silloin, kun sairaalan johtava lääkäri on tehnyt kysymyksessä olevan päätöksen, ollut mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoidon lopettaminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan ja vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden turvallisuutta.

A on syyllistynyt helmikuussa 2001 ymmärrystä vailla ollen hätävarjelun liioitteluna tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn. Hänellä on myös aiempia tuomioita omaisuusrikoksista ja pahoinpitelyistä. Mielentilatutkimuksessa Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikalla A:n todettiin sairastavan paranoidista skitsofreniaa, alkoholiriippuvuutta sekä useiden lääkeaineiden ja muiden psyykkisiin toimintoihin vaikuttavien aineiden käytön aiheuttamaa riippuvuutta. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus määräsi hänet tahdosta riippumattomaan hoitoon Vanhan Vaasan sairaalaan, jossa häntä on hoidettu 4.12.2001 alkaen.

A:n on todettu jatkaneen pitkäaikaista päihteiden väärinkäyttöä mielentilatutkimuksen aikana. Diagnoosin varmentamiseksi A:lta lopetettiin psyykelääkitys kevättalvella 2002, jolloin kuukauden kuluessa hänellä havaittiin lisääntyvässä määrin psykoottistasoisia oireita. Uudelleen aloitetun tehokkaaksi tunnetun antipsykoottisen olantsapiinilääkkeen myötä hänen vointinsa koheni ja hän eteni puoliavoimelle osastolle. Ilmeni kuitenkin, että hän oli lomilla toistuvasti päihdyttänyt itsensä alkoholilla ja käyttäytynyt uhkaavasti.

Suljetulla osastolla strukturoidussa ympäristössä ja asianmukaisen lääkityksen avulla A kontrolloi käyttäytymistään hyvin eikä hänellä ole ilmennyt avoimen psykoottisia oireita. Hänen ei ole osoitettu myöskään käyttäneen huumeita sairaalahoidon aikana. Kuitenkin hän kyseenalaistaa sairautensa ja katsoo joutuneensa hoitoon huumeidenkäytön seurausten takia. Hän vähättelee taipumustaan väkivaltaiseen käyttäytymiseen, eikä ole pitänyt muutaman oluen nauttimista lomalla haitallisena.

Sairastamansa skitsofrenian vuoksi A tarvitsee asianmukaisen lääkityksen ja hoidon. Hän ei ole osoittanut ymmärtävänsä päihteidenkäytön merkitystä psykoositasoisen perussairautensa kannalta. Puutteellisen sairaudentunnon vuoksi hän hyvin todennäköisesti laiminlöisi tarvitsemansa psykiatrisen hoidon, mikäli sitä ei turvattaisi tahdosta riippumattomalla hoitopäätöksellä. A:n terveydentilasta saatu selvitys huomioon ottaen muut mielenterveyspalvelut eivät lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella arvioiden tässä vaiheessa sovellu käytettäviksi ja ovat riittämättömiä. Näin ollen hoitoa A:n tahdosta riippumatta on voitu jatkaa. Suullisessa käsittelyssä saatu selvitys ei ole antanut aihetta muuttaa tätä arviota.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut mielenterveyslain 8 §:n 1 momentin sekä 17 §:n 2 ja 3 momentin.

2. Hallinto-oikeus vahvistaa A:n avustajantehtävän hoitamisen edellyttämäksi kohtuulliseksi työtuntimääräksi hallinto-oikeudessa 7 työtuntia. Lisäksi hallinto-oikeus katsoo, että avustaja B:n laskussa mainitut, tavanomaisina pidettävät puhelinkulut sisältyvät asianajotoiminnan yleiskuluihin, eivätkä ne siten ole erikseen laskutuskelpoinen erä.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut oikeusapulain 17 ja 18 §:n sekä valtioneuvoston oikeusavun palkkioperusteista antaman asetuksen 4, 6, 10 ja 16 §:n.

Päätöksen tekemiseen hallinto-oikeudessa ovat ottaneet osaa hallinto-oikeustuomarit Pertti Raikio, Olavi Martonen ja Liisa Talvitie sekä asiantuntijajäsen Leena Turpeinen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista. Lisäksi hän on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa asiassa suullisen käsittelyn ja ennen suullisen käsittelyn toimittamista hankkii A:n mielenterveydellisestä tilasta lausunnon yksityiseltä asiantuntijalta ja kutsuu tämän asiantuntijatodistajaksi asiassa toimitettavaan suulliseen käsittelyyn.

Vaatimuksensa perusteeksi A on vedonnut siihen, että hänen oireensa ovat johtuneet pitkällisestä ja jatkuvasta huumeitten sekakäytöstä. Mielisairaalaan A oli päätynyt erääseen rikosasiaan liittyneen mielentilatutkimuksen kautta. Tornion käräjäoikeuden käsitellessä elokuussa 2001 asiaa A oli ollut huumaavien aineiden vaikutuksen alainen. Puutteellisen tarkastuksen ja valvonnan johdosta A oli onnistunut käyttämään huumaavia aineita myös mielentilatutkimuksen aikana. Tutkimustulos on täysin arvoton ja merkityksetön. Jos henkilö käyttää huumaavia aineita tällaisen tutkimuksen aikana, voi tutkimustulos näyttää miltä vain.

Juuri päihteiden tarve ja käyttö on selittänyt A:n taannoisia elämänvaiheita voimakkaasti. Nyt hän on elänyt huumeista vapaata raitista elämää yhtäjaksoisesti yli kolme vuotta eli koko hoitojakson ajan. Hoito on kieltämättä auttanut A:ta pääsemään irti huumausaineista. Nyt hän kuitenkin haluaa mielisairaalasta pois, jonne hän ei katso kuuluvansa. Hänen aikaisempi käyttäytymisensä on johtunut yksinomaan ja ainoastaan päihteiden väärinkäytöstä. Esimerkkeinä kuntoutumisestaan A on maininnut, että hän hoitojakson aikana on pystynyt lopettamaan tupakoinnin ja myös opiskellut kieliä. Lisäksi hän on painottanut tarkkailulausunnossa esiintyvää mainintaa "Avoimen psykoottisia oireita ei tällä hetkellä tule esille" sekä psykologin lausunnossa olevaa merkintää "Viitteitä psykoottisuudesta ei tässä tutkimuksessa ilmennyt".

A on katsonut olevansa ainakin siinä määrin terve, etteivät pakkohoidon edellytykset hänen kohdallaan täyty. Hän on myös ehdottomasti kiistänyt sairaalan arvion, että hän avohoidossa laiminlöisi tarvitsemansa psykiatrisen hoidon. Ei ole olemassa mitään sellaista, joka ei hänen kohdallaan onnistuisi avohoidon menetelmin. Muita mielenterveyspalveluja ei myöskään ole hänen kohdallaan edes kokeiltu, kun hänen noin kymmenen vuotta sitten mielenterveystoimistoon tekemäänsä paria käyntiä ei voida pitää avohoitona. Tuolloin hän on pelkästään hakenut mielenterveystoimistosta lääkemääräyksiä, käyttääkseen sen jälkeen lääkkeitä väärin. Avohoidosta ei tuolloin ole ollut kyse.

Tiedot A:n alkoholinkäytöstä ja väkivaltaisuudesta hänen ollessaan lomilla sairaalasta ovat tulleet yksinomaan hänen mielenterveysongelmista kärsivän avopuolisonsa kautta. Lomanaikainen alkoholinkäyttö on rajoittunut pariin olutpulloon eikä A ole lomillaan harjoittanut väkivaltaa mihinkään suuntaan. Kuten sairauskertomuksesta ilmenee, A on myös erittäin hyvin ja varsin mallikelpoisesti täyttänyt sitoumuksensa Vanhan Vaasan sairaalaa kohtaan.

A on pitänyt ehdottoman tarpeellisena ja oikeusturvansa takia välttämättömänä, että korkein hallinto-oikeus saa omin silmin nähdä hänet ja omin korvin kuulla hänen sanansa ja kertomuksensa. Hänestä pitää myös ehdottomasti saada jonkun muun lääkärin kuin Vanhan Vaasan sairaalan lääkärin lausunto. Siksi A on pyytänyt, että korkein hallinto-oikeus hankkii lausunnon yksityiseltä asiantuntijalta, joka tutkii A:n sekä antaa lausuntonsa hänen mielenterveydellisestä tilastaan ja että kyseinen asiantuntija kutsutaan myös asiassa seuraavaan suulliseen käsittelyyn kuultavaksi.

A:n oikeudenkäyntiavustaja, oikeustieteen kandidaatti B on vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan siten, että hänen palkkionsa laskemisen perusteeksi vahvistetaan hallinto-oikeuden vahvistamaa tuntimäärää korkeampi kohtuullinen tuntimäärä, joka vastaa B:n suurta työpanosta asiassa. Korotetun tuntimäärän perusteella laskettava lisäpalkkio on määrättävä suoritettavaksi B:lle valtion varoista.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vanhan Vaasan sairaalan ylilääkäri on antanut selityksen A:n valituksesta. Selityksen mukaan asiakirjatietojen ja pitkäaikaisen sairaalaseurannan perusteella voidaan todeta, että A sairastaa skitsofreniaa, jonka lisäksi hänellä on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ja monipäihderiippuvuus. Psyykkisen sairautensa suhteen A on sairaudentunnoton. Sairaudentunnottomuuden sekä todetun päihdeproblematiikan takia A hyvin todennäköisesti laiminlöisi tarvitsemansa psykiatrisen hoidon, mikäli sitä ei turvattaisi tahdosta riippumattomalla hoitopäätöksellä. Hoidon laiminlyönti heikentäisi edelleen A:n psyykkistä vointia ja tällaisessa tilanteessa hän voisi vaarantaa muitten ihmisten turvallisuutta. Tämän takia A:n kohdalla muut mielenterveyspalvelut eivät tässä vaiheessa sovellu käytettäviksi ja ovat riittämättömiä. A on ollut hoidettavana Vanhan Vaasan sairaalassa 4.12.2001 lähtien.

A on antanut vastaselityksen. Vastaselityksessään hän muun muassa on katsonut saaneensa epäoikeudenmukaisen ja erityisen kohtelun, joka on johtunut hänen käynnistämästään valitusprosessista. Siksi hän on katsonut välttämättömäksi, että korkein hallinto-oikeus hankkii hänen mielenterveydellisestä tilastaan yksityisen asiantuntijan lausunnon ja kutsuu lausunnon antajan asiantuntijatodistajaksi asiassa toimitettavaksi pyytämäänsä suulliseen käsittelyyn.

Toimittaessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle valituskirjelmänsä asiassa 2471/3/05 A on lisäksi esittänyt mainittua valitusasiaa ja tätä valitusasiaa koskevan esteellisyysväitteen erikoislääkäri Leena Turpeista vastaan. Turpeinen on toiminut hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä sen käsitellessä mainittua kahta valitusasiaa. Hän on kuitenkin ollut esteellinen käsittelemään entisen potilaansa asiaa tuomioistuimen asiantuntijajäsenenä, koska on ollut Vanhan Vaasan sairaalassa toimiessaan sen osaston lääkärinä, jolla A oli hoidettavana.

Vanhan Vaasan sairaalan ylilääkäri on antanut selityksen Leena Turpeisen työskentelystä Vanhan Vaasan sairaalassa. Leena Turpeinen on 1.12.2002 - 28.2.2003 työskennellyt erikoislääkärin virkasuhteessa sillä osastolla, jolla A on ollut hoidettavana. Turpeinen on tehdessään osastolla käytännön kliinistä työtä osallistunut myös A:n hoitoon kyseisenä ajanjaksona. Turpeinen ei kuitenkaan ole ollut sellaisessa asemassa, että hän olisi voinut tehdä itsenäisiä ratkaisuja A:n hoidon jatkamisesta tai lopettamisesta.

Leena Turpeinen on antanut selityksen työskentelystään Vanhan Vaasan sairaalassa 1.12.2002 - 28.2.2003. Turpeinen on ilmoittanut, että hän on toiminut tämän ajan osastolla, jolla A on ollut hoidettavana. Turpeinen on kuitenkin toiminut vain kliinisessä työssä ja hallinnolliset päätökset potilaiden suhteen on tehty ylilääkäreiden toimesta. Mainitun ajan jälkeen Turpeisella ei ole ollut hoitosuhdetta A:han, minkä vuoksi hän ei katso olleensa esteellinen toimimaan hallinto-oikeudessa asiantuntijajäsenenä A:n asiassa.

A on antanut vastaselityksen Vanhan Vaasan sairaalan ylilääkärin ja Leena Turpeisen esteellisyyskysymyksestä antamiin selityksiin. Ylilääkärin selityksestä ilmenee, että vaikka Leena Turpeinen ei ole voinut tehdä itsenäisiä A:n hoidon jatkamista koskevia ratkaisuja, hän on käytännössä ja tosiasiallisesti osallistunut myös näiden asioiden hoitamiseen, käsittelemiseen ja päättämiseen. Hallinto-oikeudessa Turpeinen on osallistunut A:ta koskevien asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen hallinto-oikeuslain 7 ja 8 §:n tarkoittamalla tavalla. Molempien valitusasioiden käsittelyssä Vaasan hallinto-oikeudessa on tapahtunut virhe.

A:n avustamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa oikeustieteen kandidaatti B on pyytänyt valtion varoista suoritettavaksi kahdentoista työtunnin mukaan laskettuna palkkiona yhteensä 1 092 euroa sekä kulukorvauksena oman auton käytöstä 2,40 euroa. Kokonaispalkkiona ja kulukorvauksena hän on siten pyytänyt arvonlisäveroineen yhteensä 1 335,17 euroa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus kumoaa Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen ja palauttaa asian hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

2. Korkein hallinto-oikeus hylkää A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta ja lausunnon hankkimisesta ulkopuoliselta asiantuntijalta.

Perustelut

1. Valitusasiaa hallintotuomioistuimessa käsittelevän henkilön esteellisyydestä on hallintolainkäyttölain 76 §:n nojalla soveltuvin osin voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen, jos jokin muu sanotussa luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

Esteellisyysperusteet on lueteltu oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 4, 5 ja 6 §:ssä sekä 7 §:n 1 ja 2 momentissa. Näitä ovat 4 §:n mukaiset osallisuus-, sukulaisuus- ja intressijääviys, 5 §:n mukainen yhteisöjääviys, 6 §:n mukainen erityisestä suhteesta asianosaiseen aiheutuva jääviys ja 7 §:n 1 momentin mukainen kahden oikeusasteen jääviys sekä pykälän 2 momentin mukainen ennakkoasenteen aiheuttama jääviys.

Sanotun 13 luvun muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 78/2000 vp) yleisperusteluissa lausutaan, että tuomari saattaa olla esteellinen myös muissa kuin selkeissä tyyppitilanteissa. Tällöin esteellisyyttä on arvioitava tapauskohtaisesti kiinnittämällä huomiota muun muassa tuomarin suhteeseen käsiteltävänä olevaan asiaan tai asianosaisiin ja esteellisyyttä aiheuttavien seikkojen mahdolliseen yhteisvaikutukseen. Tuomaria voidaankin pitää esteellisenä myös, jos jokin muu kuin säännöksissä erityisesti mainittu seikka antaa perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.

Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa toistetaan luvun 7 §:n 3 momentin osalta samat näkökohdat, minkä lisäksi perusteluissa lausutaan muun ohessa, että tuomari on esteellinen, jos ulkopuolinen henkilö ei voi vakuuttua tuomarin kyvystä käsitellä asiaa puolueettomasti. Esteellisyyttä on harkittava kussakin tapauksessa erikseen, ja mitä merkityksellisempi asia on asianosaiselle, sitä enemmän tuomarilla on syytä selvittää mahdollista kytkentäänsä jutun asianosaisiin.

Hallinto-oikeuslain 7 §:n mukaan hallinto-oikeudessa asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuu asiantuntijajäsen muun ohella asiassa, jossa on kysymys mielenterveyslaissa tarkoitetusta henkilön määräämisestä hoitoon tai hoidon jatkamisesta hänen tahdostaan riippumatta. Asiantuntijajäsenenä A:n hoidon jatkamista koskevassa asiassa hallinto-oikeudessa on toiminut Leena Turpeinen.

Turpeinen on osallistunut A:n hoitoon toimiessaan 1.12.2002 - 28.2.2003 erikoislääkärinä Vanhan Vaasan sairaalassa osastolla, jolla A oli hoidettavana. Vaikka Turpeinen ei tuona aikanakaan ole tehnyt A:ta koskevia päätöksiä hoitoon määräämisestä, hänen edellä kuvattu asemansa A:ta hoitavana lääkärinä antaa perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa. Turpeinen on tämän vuoksi ollut esteellinen toimimaan asiantuntijajäsenenä hallinto-oikeudessa sen käsitellessä puheena olevaa asiaa. Turpeisen esteellisyyden vuoksi hallinto-oikeuden ratkaisukokoonpano ei ole ollut lain mukainen. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle esitetyn selvityksen mukaan asia on tullut A:n asiamiehen tietoon vasta hallinto-oikeuden päätöksen antamisen jälkeen. Hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian uudelleen ratkaistessaan hallinto-oikeuden tulee antaa lausunto sekä A:n sairaalahoidon jatkamisesta että B:n täällä esittämästä, avustajanpalkkion korottamista koskevasta vaatimuksesta.

2. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu huomioon ottaen ei ole syytä suostua A:n täällä esittämään vaatimukseen suullisen käsittelyn toimittamisesta ja lausunnon hankkimisesta ulkopuoliselta asiantuntijalta.

Oikeudenkäyntiavustajan palkkio korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Oikeustieteen kandidaatti B:lle maksetaan valtion varoista A:n avustamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa, vaatimukset enemmälti hyläten, kohtuullisena kahdeksan työtunnin mukaan laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä 728 euroa ja kuluina 2,40 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 160,69 euroa, muodostuu siten 891,09 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Marita Liljeström, Niilo Jääskinen, Ahti Vapaavuori ja Jukka Mattila. Asian esittelijä Freja Häggblom.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Ignatiuksen äänestyslausunto:

"1) Hylkään A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta ja lausunnon hankkimisesta ulkopuoliselta asiantuntijalta.

2) Hylkään valituksen ja jätän hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi.

Perustelut

1) Hallinto-oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn. Uuden suullisen käsittelyn toimittaminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa hallintolainkäyttölain 37 §:n perusteella tai lausunnon hankkiminen asiantuntijalta ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

2) Hoitoon määrättyä saadaan mielenterveyslain nojalla pitää hoidossa vastoin hänen tahtoaan vain säädetyn määräajan. Mikäli hoidon tarve jatkuu tämän jälkeen, hoitoon määräämisestä ja sen jatkamisesta on päätettävä uudelleen mielenterveyslaissa säädetyllä tavalla. Hoitoon määräämisen edellytykset tutkitaan tällöin uudelleen. Hoidon tarve saattaa joissain tapauksissa kestää pitkäänkin. Sairaalahoidon päättymisen jälkeen hoidon tarve voi myös uusiutua siten, että henkilö joudutaan myöhemmin jälleen määräämään hoitoon vastoin hänen tahtoaan.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan A on ollut Vanhan Vaasan sairaalassa 4.12.2001 lukien Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen määrättyä hänet mielenterveyslain 17 §:n nojalla tahdosta riippumattomaan hoitoon. Hänen hoitonsa jatkamisesta on tämän jälkeen päätetty mielenterveyslain mukaisesti kuuden kuukauden määräajoin.

Leena Turpeinen, joka on osallistunut asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen hallinto-oikeudessa asiantuntijajäsenenä, on ollut Vanhan Vaasan sairaalassa erikoislääkärinä 1.12.2002-28.3.2003 välisen ajan. Hän on työskennellyt sillä osastolla, jossa myös A oli hoidettavana, ja tehdessään käytännön kliinistä työtä osallistunut sanottuna aikana myös A:n hoitoon. Nyt on kysymys Vanhan Vaasan sairaalan johtavan lääkärin 28.10.2004 tekemästä päätöksestä, jonka hallinto-oikeus on 16.2.2005 A:n valituksen hyläten vahvistanut. Mielestäni Turpeisen edellä kuvattu aikaisempi toiminta Vanhan Vaasan sairaalan erikoislääkärinä ei anna perusteltua aihetta epäillä hänen puolueettomuuttaan toimia hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä nyt kyseessä olevassa asiassa. Katson siten, että Turpeinen ei ole ollut asiassa esteellinen oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentin nojalla.

A:n hoidon jatkamisen osalta katson samoin kuin hallinto-oikeus, että edellytykset hoitoon määräämiseen A:n tahdosta riippumatta ovat edelleen olleet olemassa ja hylkään siten valituksen.

B:n valituksen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö, koska korkein hallinto-oikeus kumoaa A:n valituksesta hallinto-oikeuden päätöksen ja palauttaa asian hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi."