25.11.2004

Asian aikaisempi käsittely

A on 28.8.2003 kirjallisesti anonut vuosina 1992 ja 1994 syntyneille lapsilleen uskonnonopetuksen sijasta elämänkatsomustiedon opetusta sekä allekirjoittanut kiellon lastensa osallistumisesta uskonnon harjoittamiseen. Lasten isä B on 20.8.2003 ja 29.8.2003 päivätyillä kirjoituksilla ilmoittanut haluavansa lastensa edelleen osallistuvan uskonnonopetukseen sekä koulun mukana mahdollisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin.

K:n koulun rehtori on 29.8.2003 päättänyt, että koulu jatkaa uskonnon opettamista kysymyksessä oleville lapsille, koska huoltajilla on yhteishuoltajuus ja isä B on kirjallisesti ilmoittanut haluavansa lastensa uskonnonopetuksen jatkuvan.

Porin kaupungin koulutuslautakunta on 28.10.2003 päättänyt olla hyväksymättä A:n vaatimusta elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä lapsilleen, koska huoltajat ovat asiasta erimielisiä.

A on vaatinut Turun hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa koulutuslautakunnan päätöksen kumoamista. Lisäksi hän on vaatinut, että lapsille myönnetään oikeus siirtyä seuraavalle vuosiluokalle avoinna olevasta kiistasta huolimatta.

Perusopetuslain 13 §:n 5 momentin mukaan uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomalle oppilaalle, joka ei osallistu uskonnonopetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa. Koska lapset eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, heidän perusoikeuksiaan rikotaan, jos heidät vastoin omaatuntoaan ja elämänkatsomustaan pakotetaan lukemaan uskontoa. Osallistuminen uskonnonopetukseen ei voi perustua vain toisen vanhemman tahtoon. Vanhempien välinen uskonnollinen erimielisyys ei saa vaikuttaa asian ratkaisuun.

Turun hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt tutkimatta A:n vaatimuksen lasten seuraavalle vuosiluokalle siirtymisestä. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Oppilas, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi huoltajan ilmoitettua asiasta perusopetuksen järjestäjälle osallistua mainittuun uskonnonopetukseen. A ja B ovat eronneet, mutta he ovat Porin käräjäoikeuden 14.7.2000 tekemän päätöksen mukaan lastensa yhteishuoltajia. Päätöksessä ei ole määräyksiä huoltajien keskinäisestä tehtävänjaosta.

Lapset ovat osallistuneet uskonnon opetukseen aikaisempina lukuvuosina. A on lukuvuoden 2003-2004 alussa edellyttänyt, että lapsille opetetaan elämänkatsomustietoa. B on puolestaan ilmoittanut koulun rehtorille haluavansa, että lapset osallistuvat edelleen uskonnon opetukseen. Vaikka lasten huoltajat ovat olleet asiasta eri mieltä, rehtori on voinut näin ollen päättää, että lapset edelleen osallistuvat uskonnon opetukseen. Koulutuslautakunnan päätöksen muuttamiseen ei ole syytä.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut hallinto-oikeuslain 3 §:n, perusopetuslain 13 §:n sekä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 5 §:n.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että Turun hallinto-oikeuden, Porin kaupungin koulutuslautakunnan ja K:n koulun rehtorin päätökset kumotaan ja kysymyksessä olevilla lapsilla todetaan olevan mihinkään uskontokuntaan kuulumattomina vapaus ja oikeus jäädä pois uskonnonopetuksesta. Porin kaupungin koulutuslautakunta on lisäksi velvoitettava toteuttamaan elämänkatsomustiedon opetus lapsille A:n pyynnön mukaisesti. Päätökset ovat perustuslain 11 §:n, uskonnonvapauslain sekä perusopetuslain vastaisia ja rikkovat myös lapsen oikeuksista tehdyn yleissopimuksen 14 artiklaa.

Perustelut

Uskonnonvapauslain 6 §:n mukaan uskonnon opetuksesta säädetään erikseen. Uskonnon opetuksesta säädetään perusopetuslain 13 §:ssä. Uskonnonvapauslain sekä eräiden siihen liittyvien lakien esitöissä (HE 170/2002 vp) todetaan, että oppilaiden enemmistön mukaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomia ei enää erikseen vapautettaisi enemmistön uskonnon opetuksesta, vaan yhdyskuntaan kuulumaton oppilas osallistuisi mainittuun opetukseen vain, jos hän siihen erikseen ilmoittautuu.

Turun hallinto-oikeus perustelee hylkäävää päätöstään muun muassa sillä, että kysymyksessä olevat lapset ovat aikaisempina lukuvuosina osallistuneet uskonnon opetukseen. Perustelut ovat kestämättömiä. Kumotun uskonnonvapauslain 8 §:n mukaan oppilaan (huoltajan) piti erikseen hakea vapautusta uskonnon opetuksesta. Näin ei tässä tapauksessa ole tehty, eikä mitään velvollisuutta vapautuksen hakemiselle voida asettaakaan. A on aikanaan lapsensa kouluun ilmoittaessaan kertonut halustaan saada heidät elämänkatsomustiedon opetukseen. Uuden uskonnonvapauslain tultua voimaan vapautuksen hakemista koskeva säännös poistui ja oppilas voi osallistua uskonnon opetukseen vain, jos hän siihen erikseen ilmoittautuu.

Asiassa on riidatonta, että lapset eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uskontokuntaan kuulumattomalla lapsella ei ole velvollisuutta osallistua uskontotunnille. Oppivelvollisuus ei siten tule sovellettavaksi tällaisessa tilanteessa. Vuonna 1992 ja 1994 syntyneet lapset eivät ole ilmoittautuneet uskonnonopetukseen, ja heille tulee siten järjestää elämänkatsomustiedon opetusta.

Lasten toisena huoltajana toimiva isä on ilmoittanut koulun rehtorille, että hän haluaa lastensa edelleen osallistuvan uskonnon opetukseen. Lasten äiti taas on ilmoittanut haluavansa, että lapsille opetetaan elämänkatsomustietoa. Ottaen huomioon uskonnonvapauden sisältö toimivalta tällaisessa tilanteessa ei voi siirtyä koulun rehtorille siten kuin muiden aineiden kohdalla on tilanne.

Kyse on uskonnonvapaudesta, joka keskeisimmin kiteytyy siihen, ettei kukaan joudu osallistumaan uskonnon harjoittamiseen oman vakaumuksensa vastaisesti. Jos siis huoltajat ovat eri mieltä lastensa uskonnollisesta kasvatuksesta, on lähtökohdaksi otettava se, ettei pakotettua uskonnon opetusta pääse tapahtumaan.

Merkitystä asiassa on annettava sillekin, että lapset asuvat äitinsä luona, joka siis kantaa vastuun poikien jokapäiväisestä elämästä ja on siten käytännössä suuremmassa vastuussa siitä, ettei ongelmia pääse syntymään. Lasten isä asuu eri paikkakunnalla, eikä hän ole käytännössä vastannut lasten koulunkäynnistä millään tavalla. Lapset ovat myös sen verran kehittyneitä, että heidän omalle kannalleen tulee antaa suuri painoarvo: he eivät halua osallistua uskonnonopetukseen.

Hallinto-oikeuden päätöksestä on havaittavissa, ettei hallinto-oikeus ole ymmärtänyt uuden uskonnonvapauslain ja perusopetuslain sisältöä. Perusopetuslain 13 §:n mukaan uskontokuntaan kuulumattoman osallistuminen uskonnonopetukseen edellyttää kahta ehtoa:

1. huoltaja on ilmoittanut lapsensa opetukseen

2. lapsi myös tosiasiallisesti osallistuu opetukseen.

Tässä tapauksessa vain ensimmäinen ehto toteutuu ja sekin vain toisen huoltajan kohdalta. Lapset eivät kuitenkaan tosiasiallisesti ole osallistuneet opetukseen, joten asian tulisi jäädä tähän. Pojat voivat siis halutessaan mennä uskontotunnille, mutta velvollisuutta heillä ei siihen ole. Sen sijaan heillä on oikeus saada elämänkatsomustiedon opetusta. Kun uskonnonvapaus ja oppivelvollisuus joutuvat ristiriitaan, on siis valittava parhaiten perus- ja ihmisoikeudet turvaava tulkinta ja jätettävä puuttumatta asiaan.

Lapset ovat vaihtaneet koulua Porin kaupungin sisällä. Muutos on oikeudellisesti merkityksetön, koska koulutuslautakunnan ja koulutoimenjohtajan ratkaisut koskevat lapsia ja sitovat koulujen rehtoreita siitä riippumatta, missä kaupungin koulussa lapset ovat.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Porin kaupungin koulutuslautakunta on valituksen johdosta antamassaan selityksessä muun ohella lausunut, että kun kysymyksessä olevat lapset on ilmoitettu kouluun, he ovat ryhtyneet opiskelemaan uskontoa siitä huolimatta, että he eivät kuuluneet mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Perusopetuslain 13 §:n mukaan lapsilla olisi tällöin ollut oikeus myös ottaa opinto-ohjelmaansa uskonnon sijaan elämänkatsomustieto. Tällaista ei tuossa yhteydessä esitetty. Porin kaupungin koulutoimi on koko ajan tarjonnut elämänkatsomustiedon opetusta siihen oikeutetuille oppilaille.

Lukuvuoden 2003-2004 alusta A toisena lasten huoltajana on vaatinut, että lasten uskonnonopetus lopetetaan ja heille aloitetaan elämänkatsomustiedon opetus. Toinen huoltaja B on ilmoittanut, että hän ei hyväksy opetettavan aineen muuttamista uskonnosta elämänkatsomustiedoksi. Laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta todetaan, että lapsen huoltajat yhdessä vastaavat lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tekevät yhdessä lasta koskevat päätökset. Tällainen on muun muassa uskonnonopetusta koskeva päätös.

Uuden uskonnonvapauslain esitöissä (HE 170/2002 vp) todetaan, että oppilaiden enemmistön mukaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomia ei enää erikseen vapautettaisi enemmistön uskonnon opetuksesta, vaan yhdyskuntaan kuulumaton oppilas osallistuisi mainittuun opetukseen vain, jos hän siihen erikseen ilmoittautuu. Opetushallituksen 6.6.2003 päivättyyn perusopetuslain muutoksen vaikutuksia uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan koskevaan tiedotteeseen 20/2003 liittyvässä muistiossa todetaan, että siirtymävaiheessa enemmistön uskonnon opetukseen osallistuvien muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvien ei tarvitse enää erikseen ilmoittautua kyseiseen opetukseen. Tämän on Opetushallituksesta saadun tiedon mukaan tarkoitettu koskevan myös elämänkatsomustiedon opetukseen oikeutettuja. Kysymyksessä olevien lasten uskonnon opetuksesta ei edellä sanotun johdosta suoritettu uutta kyselyä, vaan sen tuli jatkua, koska vanhemmat asiasta erimielisinä eivät yhdessä esittäneet muutosta.

B on valituksen johdosta antamassaan selityksessä muun ohella lausunut, että lapset on syntymänsä jälkeen kastettu ja he ovat koko varhaislapsuutensa olleet evankelis-luterilaisen seurakunnan jäseniä. A:n painostuksesta B erosi avioliiton aikana kirkosta ja samalla myös lapset siirtyivät kirjoille väestörekisteriin. Avioeron jälkeen B on jälleen liittynyt seurakunnan jäseneksi.

Kumpikin lapsi on koulunkäyntinsä alusta lukien osallistunut koulun uskonnonopetukseen. Lapset eivät ole millään tavoin eivätkä missään yhteydessä ilmaisseet vastustavansa uskonnonopetukseen osallistumista. Nämä seikat huomioon ottaen vanhempien tulee yhdessä tehdä päätökset yhteishuollossa olevien lasten kasvatuksen päälinjoista ja siten myös uskonnonopetuksesta. Jos tässä tilanteessa toinen vanhemmista vastustaa aiemman asiantilan muutosta, voimaan jää status quo eli muutosta ei synny, koska ei ole syntynyt yksimielistä päätöstäkään. Tämän periaatteen mukaan uskonnonopetusta jatketaan entiseen tapaan.

A on antanut vastaselityksen, jossa hän on muun ohella lausunut, että tapaukseen sovellettavista oikeuslähteistä ensisijaiset ovat uskonnonvapauslaki (453/2003) sekä sen 6 §:n viittauksen perusteella perusopetuslaki (628/1998) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Lisäksi on huomattava Suomen perustuslain 11 §:n takaama uskonnonvapaus ja se, että kyseisen säännöksen mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Opetushallituksen ohjeet ovat ristiriidassa lain sekä uskonnonvapauslakia ja eräitä siihen liittyviä lakeja koskevan hallituksen esityksen (HE 170/2002 vp) kanssa.

Lain nimenomaisena tarkoituksena on ollut se, että uskontokuntaan kuulumattomat osallistuvat uskonnonopetukseen vain, jos he erikseen niin pyytävät ja tunneille ilmoittautuvat. Alkuperäinen päätös on perustunut siihen, että kysymys olisi uskonnonopetuksesta vapauttamisesta, jonka osalta päätösvalta kuuluisi Porin kaupungin koulutoimen toimintasäännön mukaisesti rehtorin toimivaltaan. Kysymys ei kuitenkaan ole oppiaineesta vapauttamisesta. Voimassa olevan perusopetuslain 13 §:n mukaan uskontokuntaan kuulumattomalle oppilaalle opetetaan elämänkatsomustietoa, ellei hän osallistu uskonnon opetukseen.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 5 §:n mukaan lapsen huoltajat vastaavat yhdessä lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tekevät yhdessä lasta koskevat päätökset, jollei toisin ole säädetty tai määrätty. Lasta koskeva päätös on muun muassa hänen uskonnollista asemaansa koskeva päätös. Lapset eivät kuulu mihinkään seurakuntaan. Tämän päätöksen huoltajat ovat tehneet yhdessä. Sen sijaan he eivät ole päässeet yksimielisyyteen lasten uskonnonopetuksesta. Päätöstä ei siten ole syntynyt, koska päätöksen tekemiseen tarvitaan vanhempien yksimielisyys. Isällä ei ole tällaisessa tilanteessa parempaa oikeutta saada kunnan viranomaiset toteuttamaan yksipuolista tahtoaan. Kunnan viranomaiset eivät voi ryhtyä omavaltaisesti ratkomaan huoltajien riitaa puoltamalla toisen mielipidettä ja panemalla sen täytäntöön.

Elämänkatsomustiedon opetuksen osalta tilanne on toinen, koska sen suhteen ei tarvita huoltajien yksimielistä päätöstä. Perusopetuslaissa on nimenomaisesti säädetty siitä, että uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomalle oppilaalle on opetettava elämänkatsomustietoa. Toista lasta ei uskonnonvapauslain 3 §:n mukaan enää voisi huoltajien yhteisellä päätökselläkään edes liittää uskonnolliseen yhdyskuntaan tai ilmoittaa siitä eronneeksi ilman hänen kirjallista suostumustaan. Kysymyksessä olevia lapsia ei siten voida pakottaa osallistumaan uskontotunneille, vaan heille on opetettava elämänkatsomustietoa.

B:n toteamus status quon säilyttämisestä ei perustu lakiin varsinkaan, kun kyse on nimenomaan muuttuneista olosuhteista eli uudesta uskonnonvapauslaista.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus kumoaa Turun hallinto-oikeuden ja Porin kaupungin koulutuslautakunnan päätökset.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Suomen perustuslain 11 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Pykälän 2 momentin mukaan uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Uskonnonvapauslain (453/2003) 1 §:n 1 momentin mukaan sanotun lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden käyttämistä. Lain 3 §:n 2 momentin mukaan lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Jos huoltajat eivät kuitenkaan lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jos tuomioistuin on lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 9 §:n 3 momentin nojalla päättänyt tehtävien jaosta lapsen huoltajien kesken toisin, noudatetaan kuitenkin tuomioistuimen päätöstä. Saman lain 6 §:n mukaan oikeudesta saada uskonnon opetusta säädetään erikseen.

Perusopetuslain 13 §:n (454/2003) 1 momentin mukaan perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Oppilas, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi huoltajan ilmoitettua asiasta perusopetuksen järjestäjälle osallistua mainittuun uskonnonopetukseen. Pykälän 5 momentin mukaan uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomalle oppilaalle, joka ei osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan huoltajan pyynnöstä elämänkatsomustietoa. Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja oppilaita on vähintään kolme.

Perusopetusasetuksen 5 §:n 1 momentin mukaan oppilaalle, jolle ei perusopetuslain 13 §:n mukaisesti opeteta uskontoa tai elämänkatsomustietoa tai joka on perusopetuslain 18 §:ssä tarkoitetulla päätöksellä muutoin kuin tilapäisesti vapautettu jonkin aineen opiskelusta, tulee järjestää vastaavasti muuta opetusta tai ohjattua toimintaa.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan lapsen huoltajat vastaavat yhdessä lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tekevät yhdessä lasta koskevat päätökset, jollei toisin ole säädetty tai määrätty. Lain 9 §:n 3 momentin mukaan tuomioistuin voi tarvittaessa antaa määräyksiä huoltajan tehtävistä, oikeuksista ja velvollisuuksista sekä, jos lapsella on kaksi tai useampia huoltajia, päättää tehtävien jaosta huoltajien kesken.

Asian oikeudellinen arviointi

A ja B ovat väestörekisteritietojen mukaan eronneet 29.12.1999. Porin käräjäoikeuden päätöksellä 14.7.2000 lasten huolto on määrätty molemmille vanhemmille yhteisesti. Päätöksessä ei ole määräyksiä huoltajien keskinäisestä tehtävänjaosta. Lapset on määrätty asumaan äitinsä luokse. A ja lapset eivät asiakirjojen mukaan kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. B on 27.1.2003 lukien liittynyt Kaskisen evankelis-luterilaisen seurakunnan jäseneksi.

Asiakirjojen mukaan kysymyksessä olevat lapset ovat koulunkäynnin aloittamisesta alkaen osallistuneet uskonnonopetukseen, vaikka he eivät ole kuuluneet mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. A on 28.8.2003 anonut lapsilleen uskonnonopetuksen sijasta elämänkatsomustiedon opetusta sekä allekirjoittanut kiellon lastensa osallistumisesta uskonnon harjoittamiseen. Lasten isä B on 20.8.2003 ja 29.8.2003 päivätyillä kirjoituksilla ilmoittanut haluavansa lastensa edelleen osallistuvan uskonnonopetukseen sekä koulun mukana mahdollisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin.

K:n koulun rehtori on 29.8.2003 päättänyt, että K:n koulu jatkaa uskonnon opettamista lapsille, koska huoltajilla on yhteishuoltajuus ja isä B on kirjallisesti ilmoittanut haluavansa lastensa uskonnon opetuksen jatkuvan. Rehtori on ratkaissut asian uskonnonopetuksesta vapauttamista koskevana asiana, mikä sinänsä on Porin kaupungin koulutoimen toimintasäännön mukaan kuulunut hänen toimivaltaansa. Perusopetuslain muutettujen uskonnonopetusta koskevien säännösten mukaan kysymys ei kuitenkaan enää ole ollut uskonnonopetuksesta vapauttamisesta. Kun uskonnonopetusta koskevaa päätöksentekoa ei muutoin ole koulutoimen toimintasäännössä delegoitu rehtorille, toimivalta asiassa on ollut koulutuslautakunnalla. Koulutuslautakunta on tehnyt asiassa päätöksen 28.10.2003.

Perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy muun ohella oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Perustuslaissa säädetty uskonnon ja omantunnon vapaus on otettu lähtökohdaksi myös 1.8.2003 voimaan tullutta uskonnonvapauslakia (453/2003) säädettäessä. Osallistumisesta uskonnon opetukseen perusopetuksessa säädetään uskonnonvapauslain 6 §:n mukaan kuitenkin perusopetuslaissa. Uskonnonvapauslakia ja eräitä siihen liittyviä lakeja koskevan hallituksen esityksen (170/2002 vp) 6 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pykälässä todetaan periaate, että oikeus uskonnon opetukseen kuuluu olennaisena osana uskonnonvapauteen. Uskonnonvapauden periaatteen mukaista on, että kenenkään ei edes lähtökohtaisesti oleteta osallistuvan sellaiseen uskonnonopetukseen, joka ei vastaa henkilön omaa uskonnollista katsomusta. Mainitun hallituksen esityksen perusopetuslain 13 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan pykälän lähtökohtana olevan, että oppilaan ei tarvitse osallistua oppilaiden enemmistön uskonnon mukaiseen uskonnonopetukseen, jos hän ei kuulu mainittua uskontoa harjoittavaan uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomalla oppilaalla on perusopetuslain 13 §:n 1 momentin mukaan oikeus osallistua uskonnonopetukseen. Edellytyksenä on, että huoltaja ilmoittaa asiasta perusopetuksen järjestäjälle. Kun otetaan huomioon uskonnonvapauslain 3 §:n 2 momentti ja lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 5 §, toinen huoltajista ei toisen huoltajan vastustaessa voi pätevästi tehdä perusopetuslain 13 §:n 1 momentissa tarkoitettua ilmoitusta uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattoman lapsen osallistumisesta uskonnonopetukseen. Koulutuslautakunnan 28.10.2003 tekemä päätös, joka on merkinnyt sitä, että mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomien lasten on edellytetty jatkavan uskonnonopetuksessa, on siten lainvastainen. Korkein hallinto-oikeus ei kuitenkaan toimivaltansa puitteissa voi enemmälti ottaa kantaa siihen, miten lasten opetus edellä mainitun johdosta on järjestettävä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Ilkka Pere, Leena Halila ja Eila Rother. Asian esittelijä Riitta Kreula.