16.6.2004

Asian aikaisempi käsittely

Lahden sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston viranhaltija oli 31.7.2000 päättänyt, että A:n 17.7.1997 ja B:n 18.7.1997 allekirjoittamaa keskinäistä elatussopimusta ei vahvisteta, koska toinen sopijapuolista B on kuollut. Sopimus on osapuolten välinen tahdonilmaisu, jonka sisältöä ei voida vahvistushetkellä tarkistaa, jos toinen osapuoli on kuollut.

A on hakenut muutosta viranhaltijan päätökseen. Avioliittolain 50 §:n sanamuodon ja tarkoituksen perusteella puolisoiden välinen elatussopimus on toisen sopijapuolen kuolemasta huolimatta vahvistettavissa.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto on pitänyt viranhaltijan päätöksen voimassa. A ja B olivat 17.7.1997 allekirjoittaneet vastaisen avioeron varalta sopimuksen, jonka mukaan B maksaa A:lle kuukausittain toistuvaisavustuksen, jonka tulee suuruudeltaan olla kohtuullinen B:n kuukausituloihin nähden. Sopimus on allekirjoitettu vuonna 1997 ja B kuoli vuonna 1999, joten kysymys ei ole siitä, etteikö puolisoilla olisi ollut mahdollisuutta saattaa sopimus sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi.

A on hakenut muutosta sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston päätökseen. Sopimus on lain vaatimalla tavalla kirjallinen, eikä jaosto ole katsonut, että sitä olisi pidettävä kohtuuttomana. Sopimus on näin ollen vahvistettava.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut valituksen johdosta selityksen. Kuoleman jälkeen viranomainen ei voi enää vahvistaa puolisoiden keskenään tekemää sopimusta. Puheena oleva elatussopimus on sinänsä kohtuullinen, ja valittajan ja jaoston erimielisyys kiteytyykin siihen periaatteelliseen kysymykseen, voiko viranomainen vahvistaa puolisoiden keskenään tekemän sopimuksen toisen osapuolen kuoleman jälkeen.

A on antanut vastaselityksen.

Kouvolan hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään 26.6.2002 hylännyt A:n valituksen.

Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluina lausunut, että avioliittolain 46 §:n 1 momentin mukaan kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen. Pykälän 2 momentin mukaan puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.

Avioliittolain 50 §:n 1 momentin mukaan puolisot voivat tehdä keskenään sopimuksen mainitun lain 47 tai 48 §:n nojalla toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta. Sopimus on tehtävä kirjallisesti sekä esitettävä sen kunnan sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi, jossa puolisolla tai toisella heistä on kotipaikka. Pykälän 2 momentin mukaan ennen sopimuksen vahvistamista sosiaalilautakunnan on harkittava, voidaanko sopimusta pitää kohtuullisena ottaen huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puolison maksukyky sekä muut asiaan vaikuttavat seikat. Sopimus, jonka sosiaalilautakunta on vahvistanut, voidaan pykälän 3 momentin mukaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös.

A ja B olivat tehneet kirjallisen sopimuksen vastaisen avioeron varalta. A oli allekirjoittanut sopimuksen 17.7.1997 ja B 18.7.1997. Sopimuksen mukaan B maksaa A:lle kuukausittain toistuvaisavustuksen, jonka tulee olla suuruudeltaan kohtuullinen B:n kuukausituloihin nähden. Puolisot on tuomittu avioeroon 29.1.1998. B on kuollut 11.6.2000. A on 30.6.2000 päivätyssä hakemuksessaan pyytänyt Lahden sosiaali- ja terveyslautakuntaa vahvistamaan elatussopimuksen avioliittolain 50 §:n perusteella.

Puolisoiden välistä elatussopimusta koskevassa avioliittolain 50 §:ssä ei ole mainittu määräaikaa, johon mennessä sopimus on esitettävä sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi. Kun tällainen elatussopimus on vahvistettu, se voidaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös. Tällöin elatussopimuksella on myös kolmatta osapuolta eli sopimuksen osapuolten ulkopuolista tahoa sitova vaikutus. Vaikka sosiaalilautakunnan antama vahvistus ei ole sopimuksen pätevyyden edellytys, se on sopimukselle laissa erityisesti myönnetyn täytäntöönpanokelpoisuuden ehto.

Hallinto-oikeus katsoo, että sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto on voinut jättää vahvistamatta A:n ja B:n elatussopimuksen B:n kuoleman jälkeen.

Hallinto-oikeus on sovellettuina oikeusohjeina maininnut sosiaalihuoltolain 6 §:n 1 momentin ja avioliittolain 46 §:n ja 50 §:n.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökset kumotaan ja sopimus vahvistetaan. Hallinto-oikeuden päätöksen johtopäätös on virheellinen. Päätöksestä ei millään tavalla ilmene, miten täytäntöönpanokelpoisuus liittyy siihen, onko sopimus mahdollista vahvistaa toisen sopijapuolen kuoleman jälkeen, ja mitä merkitystä tällä edes on sen kannalta, että avioliittolain 50 §:n mukaan sopimus on vahvistettava mikäli se on kirjallinen ja kohtuullinen mistään määräajasta riippumatta. Varsinaisella täytäntöönpanokelpoisuudella ei asiassa ole edes varsinaista merkitystä. Asiassa on sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämisen perusteella muun muassa riidatonta, että sopimus on avioliittolain tarkoittamalla tavalla kohtuullinen.

Koska laissa ei ole asetettu mitään määräaikaa saatikka velvollisuutta puolisoiden välisen elatussopimuksen vahvistamiselle, lähtökohtana tulee olla, että sopimus tulee voida vahvistaa myös toisen sopijapuolen kuoleman jälkeen. Mahdolliset käsitykset siitä, että elatussopimuksen oikeusvaikutukset liittyisivät yksinomaan täytäntöönpanokelpoisuuteen, ovat virheellisiä.

Tässä tapauksessa osapuolten välisen pätevän ja noudatetun elatussopimuksen oikeusvaikutukset jatkuvat elatusvelvollisen puolison kuoleman jälkeen elatukseen oikeutetun puolison lainmukaisen eläketurvan muodossa. Työeläkelain 4 a §:n mukaan perhe-eläkkeeseen on oikeutettu edunjättäjän entinen puoliso, jolle edunjättäjä kuollessaan oli sosiaalilautakunnan vahvistaman sopimuksen perusteella velvollinen määräajoin suorittamaan elatusapua.

Valittajalla on siis perusteltu ja hyväksyttävä syy saada puolisoiden välillä pätevälle, kohtuulliselle ja tosiasiassa noudatetulle sopimukselle avioliittolain 50 §:n tarkoittama sosiaalilautakunnan vahvistus.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Lahden sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut valituksen johdosta selityksen.

A:lle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Avioliittolain 46 §:n 1 momentin mukaan kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen. Pykälän 2 momentin mukaan puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.

Avioliittolain 48 §:n 1 momentin mukaan kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.

Avioliittolain 50 §:n 1 momentin mukaan puolisot voivat tehdä keskenään sopimuksen mainitun lain 47 tai 48 §:n nojalla toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta. Sopimus on tehtävä kirjallisesti sekä esitettävä sen kunnan sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi, jossa puolisolla tai toisella heistä on kotipaikka. Pykälän 2 momentin mukaan ennen sopimuksen vahvistamista sosiaalilautakunnan on harkittava, voidaanko sopimusta pitää kohtuullisena ottaen huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puolison maksukyky sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Sopimus, jonka sosiaalilautakunta on vahvistanut, voidaan pykälän 3 momentin mukaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös.

Työntekijäin eläkelain 4 a §:n 1 momentin mukaan työntekijän kuoltua suoritetaan edunsaajille perhe-eläkettä, jos työntekijällä oli kuollessaan oikeus tämän lain vähimmäisehtojen mukaiseen vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeeseen tai jos hän sai mainittua eläkettä. Tällaisen edunjättäjän jälkeen edunsaaja on, säännöksen 4 kohdan mukaan, myös edunjättäjän entinen puoliso, jolle edunjättäjä kuollessaan oli tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen tai sosiaalilautakunnan vahvistaman sopimuksen perusteella velvollinen määräajoin suorittamaan elatusapua. Tällöin entisestä puolisosta ja hänen oikeudestaan perhe-eläkkeeseen on soveltuvin osin voimassa, mitä leskestä ja lesken oikeudesta perhe-eläkkeeseen säädetään.

A ja B olivat tehneet kirjallisen sopimuksen vastaisen avioeron varalta. A oli allekirjoittanut sopimuksen 17.7.1997 ja B 18.7.1997. Sopimuksen mukaan B maksaa A:lle kuukausittain toistuvaisavustuksen, jonka tulee olla suuruudeltaan kohtuullinen B:n kuukausituloihin nähden. Puolisot on tuomittu avioeroon 29.1.1998. B on kuollut 11.6.2000. A on 30.6.2000 päivätyssä hakemuksessaan pyytänyt Lahden sosiaali- ja terveyslautakuntaa vahvistamaan elatussopimuksen avioliittolain 50 §:n perusteella.

Velvollisuus maksaa elatusta toiselle puolisolle määräytyy avioliittolain 46 §:n mukaan. Puolisoiden välinen elatussopimus voidaan tehdä vastaisuuden varalle ja se voi koskea myös avioeroon tuomittuja puolisoita. Sopimus on esitettävä sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi, jotta se voidaan pannan täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös. Avioliittolain 50 §:n 2 momentin maininta sopimuksen kohtuullisuudesta ottaen huomioon muun ohessa puolison maksukyky tarkoittaa samalla, että elatusapua suorittavan puolison tulee olla elossa sopimuksen vahvistamisajankohtana. Työntekijäin eläkelain 4 a §:n 1 momentin 4 kohdan säännös ei anna aihetta tulkita mainittua avioliittolain säännöstä toisin. Näin ollen sosiaalilautakunta ei voi vahvistaa puolisoiden välistä elatussopimusta, jos elatusapua suorittava puoliso on kuollut.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston on siten tullut jättää vahvistamatta A:n ja B:n elatussopimus B:n kuoleman jälkeen.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Ahti Vapaavuori ja Jukka Mattila. Asian esittelijä Anneli Tulikallio.

Asiaa ratkaistaessa on toimitettu äänestys.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Pirkko Ignatiuksen äänestyslausunto, johon hallintoneuvos Ilmari Ojanen yhtyi:

"Avioliittolain 50 §:n 1 momentin mukaan puolisot voivat tehdä keskenään sopimuksen mainitun lain 47 tai 48 §:n nojalla toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta. Sopimus on tehtävä kirjallisesti sekä esitettävä sen kunnan sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi, jossa puolisolla tai toisella heistä on kotipaikka. Ennen sopimuksen vahvistamista sosiaalilautakunnan on pykälän 2 momentin mukaan harkittava, voidaanko sopimusta pitää kohtuullisena ottaen huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puolison maksukyky sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Sopimus, jonka sosiaalilautakunta on vahvistanut, voidaan pykälän 3 momentin mukaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös.

Työntekijäin eläkelain 4 a §:n 1 momentin mukaan työntekijän kuoltua suoritetaan edunsaajille perhe-eläkettä, jos työntekijällä oli kuollessaan oikeus tämän lain vähimmäisehtojen mukaiseen vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeeseen tai jos hän sai mainittua eläkettä. Tällaisen edunjättäjän jälkeen edunsaaja on säännöksen 4 kohdan mukaan edunjättäjän entinen puoliso, jolle edunjättäjä kuollessaan oli tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen tai sosiaalilautakunnan vahvistaman sopimuksen perusteella velvollinen määräajoin suorittamaan elatusapua.

Avioliittolain 50 §:n 2 momentin mukaan sosiaalilautakunnan on ennen sopimuksen vahvistamista harkittava voidaanko sopimusta pitää säännöksessä tarkemmin mainituilla perusteilla kohtuullisena. Vahvistamisen edellytykseksi ei ole säädetty, että molemmat puolisot ovat elossa. Sosiaalilautakunta ei ole siten voinut sillä perusteella, että B on kuollut, jättää puolisoiden välistä elatussopimusta vahvistamatta. Tämän vuoksi kumoan hallinto-oikeuden ja sosiaalilautakunnan päätökset ja palautan asian sosiaalilautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi."