4.6.2004

Asian aikaisempi käsittely

Niuvanniemen sairaala on Pohjois-Karjalan lääninoikeudelle 11.8.1997 saapuneessa hakemuksessa vaatinut, että Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä velvoitetaan suorittamaan sairaalalle A:n ja B:n erääntyneitä hoitomaksuja ajalta 4.9.1996 - 30.6.1997 yhteensä 421 965,50 markkaa, muunnettuna 70 969,50 euroa, sekä erääntyneelle pääomalle lakisääteinen viivästyskorko.

Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on antanut hakemuksen johdosta vastineen ja Niuvanniemen sairaala selityksen.

Pohjois-Karjalan lääninoikeus on päätöksellään 28.1.1998 n:o 49 jättänyt hakemuksen tutkimatta. Lääninoikeus on päätöksensä perusteluissa katsonut, että kysymyksessä on yksityisoikeudellinen saatava, jonka perimistä koskevan asian tutkiminen ei kuulu lääninoikeuden toimivaltaan.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 30.9.1999 taltio 2638 kumonnut lääninoikeuden päätöksen ja palauttanut asian lääninoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa lausunut, että Niuvanniemen sairaalan ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin välillä on katsottava syntyneen julkisoikeudellinen sopimus kysymyksessä olevien potilaiden hoitamisesta Niuvanniemen sairaalassa. Julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskevan riidan, johon haetaan viranomaisen ratkaisua muuten kuin muutoksenhakuteitse (hallintoriita-asia), käsittelee lääninoikeus.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt hakemuksen ja perustellut päätöksensä seuraavasti:

Oikeusohjeet

Mielenterveyslain 3 §:n 2 momentin mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulee huolehtia erikoissairaanhoitona annettavista mielenterveyspalveluista alueellaan mielenterveyslaissa tarkoitetuin tavoin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992) 4 §:n 1 ja 2 momentin mukaan kuntayhtymä voi järjestää kyseiset tehtävät muun muassa hankkimalla palveluja valtiolta.

Mielenterveyslain 6 §:n 1 momentin mukaan valtion mielisairaalassa suoritetaan mielentilatutkimuksia ja sinne voidaan sairaanhoitopiirin sairaalan esityksestä ottaa hoidettavaksi mielisairaita ja muita mielenterveyden häiriöitä potevia henkilöitä, joiden hoitaminen on erityisen vaarallista tai erityisen vaikeaa.

Saman lainkohdan 2 momentin mukaan valtion mielisairaalaan voidaan sairaanhoitopiirin sairaalan esityksestä ottaa hoidettavaksi muitakin kuin 1 momentissa tarkoitettuja mielisairaita ja mielenterveyden häiriötä potevia henkilöitä, jollei heidän hoitonsa sairaanhoitopiirin sairaalassa hoidon järjestämisen kannalta ole tarkoituksenmukaista.

Asiakirjoista saatu selvitys

Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Paiholan sairaala on 19.11.1996 päiväämässään kirjeessä ilmoittanut Niuvanniemen sairaalaan johtavalle ylilääkärille C:lle toivovansa, että Niuvanniemen sairaala aloittaa muun muassa A:n ja B:n kohdalla tarpeelliset valmistelut niin, että potilaiden siirto Paiholaan tapahtuu viimeistään marraskuun 29. päivänä. Kirjeen mukaan ylilääkäri on tiennyt Paiholan sairaalan siirtohalukkuudesta jo kuukausia.

Paiholan sairaala on 3.9.1996 päiväämässään kirjeessä ilmoittanut ylilääkäri C:lle, että kuntayhtymän maksusitoumus katsotaan muun muassa B:n osalta päättyneeksi samana päivänä. A:n maksusitoumuksen on ilmoitettu päättyneen 29.11.1996.

Johtopäätökset

A:n ja B:n hoitamisessa Niuvanniemen sairaalassa on ollut kysymys Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Niuvanniemen sairaalan kesken syntyneestä julkisoikeudellisesta sopimuksesta.

Mielenterveyslain 6 §:n 1 ja 2 momentin mukaan valtion mielisairaalaan erityisen vaarallisena, erityisen vaikeahoitoisena tai tarkoituksenmukaisuussyistä hoitoon ottamisen tulee perustua sairaanhoitopiirin sairaalan esitykseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992) 4 §:n 1 ja 2 momentin mukaan kuntayhtymä voi huolehtia muun muassa mielenterveyslain 3 §:n 2 momentissa säädettyjen velvollisuuksien hoitamisesta käyttäen hyväksi erilaisia vaihtoehtoja, joista yksi on palvelujen hankkiminen valtiolta. Tällöin kuntayhtymällä on katsottava olevan oikeus myös irtisanoa palvelun hankkimista koskeva sopimus.

Kirjeiden 19.11.1996 ja 3.9.1996 perusteella Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on katsottava irtisanoneen A:n ja B:n hoitamista Niuvanniemen sairaalassa koskevat sopimukset. A:n sopimuksen voimassaolo on siten päättynyt 29.11.1996 ja B:n sopimuksen voimassaolo 3.9.1996, vaikka Niuvanniemen sairaalan ylilääkäri ei ole tehnyt hoidon lopettamisesta päätöstä eikä potilaita ole tuolloin siirretty. Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ei näin ollen ole velvollinen maksamaan A:n ja B:n sairaanhoitokustannusten korvausta Niuvanniemen sairaalalle enää heitä koskevien sopimusten irtisanomisen jälkeen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Niuvanniemen sairaala on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen ja velvoittaa Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän suorittamaan Niuvanniemen sairaalalle 421 965,50 markkaa sekä erääntyneelle pääomalle laissa säädetyn viivästyskoron. Lisäksi Niuvanniemen sairaala on pyytänyt oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 2 500 markalla.

Asianomaisia potilaita on tosiasiallisesti hoidettu valtion mielisairaalassa, missä aiheutuneiden sairaanhoitokustannusten korvaamatta jättäminen toisi Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle perusteetonta etua. Kyseessä olevat potilaat ovat olleet valtion mielisairaalassa hoidettavana mielenterveyslain 6 §:n mukaisesti ja heidän poistamisensa valtion mielisairaalasta ja hoitaminen kuntayhtymän sairaalassa on ollut lääketieteellisin perustein tehtävä ratkaisu, jonka tekemisestä Niuvanniemen sairaalan ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin lääkäreillä on ollut erilaiset käsitykset. Niuvanniemen sairaalan johtava lääkäri on pyytänyt Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta asiantuntijalausunnon lääketieteellisen ratkaisunsa tueksi ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on antanut lausuntonsa 23.6.1997 todeten, ettei sen toimivaltaan kuulu kannan ottaminen hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen. Niuvanniemen sairaalan hoitopäivämaksu on ollut yleensäkin kohtuullinen, valituskirjelmän liitteen mukainen.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on antanut valituksen johdosta selityksen ja siinä vaatinut valituksen hylkäämistä perusteettomana sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 2 500 markalla. Hoitomaksujen korvaamatta jättäminen toisi sairaanhoitopiirille etua, mutta ei perusteetonta. Jos palveluja myyvä osapuoli ei toimi ostajan tahdon mukaan, se ottaa silloin tietoisen riskin ja joutuu myös vastaamaan riskin toteutumisesta aiheutuvasta taloudellisesta seuraamuksesta. Potilaat on sittemmin vuonna 1997 siirretty kuntayhtymän ylläpitämään Paiholan sairaalaan, jossa kuntayhtymällä on ollut jo tuolloin perustettuna kriminaalipsykiatrinen osasto 53, jossa heidät on hoidettu lääketieteellisesti hyvin menestyksekkäästi.

Niuvanniemen sairaalalle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antanut asiassa lausunnon. Lausunnon mukaan lainsäädäntö ei määrittele sitä, miten tulee toimia tilanteessa, jossa aikaisemmin annettu maksusitoumus irtisanotaan yksipuolisesti. Asiakirjojen perusteella Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri ja sen psykiatrisesta sairaanhoidosta vastaava Paiholan sairaala ovat ensisijassa taloudellisten seikkojen perusteella päätyneet siihen, että Niuvanniemen sairaalassa hoidossa olleita piirin vastuulle kuuluneita potilaita tulisi siirtää hoidettaviksi Paiholan sairaalaan. Lainsäädännössä ei ole esteitä sille, että hoito- ja kustannusvastuussa oleva sairaanhoitopiiri ottaa taloudelliset seikat huomioon hoitopaikan valinnassa ja tarvittaessa myös muuttaa hoitovastuulleen kuuluvien potilaiden hoitopaikkaa taloudellisin perustein.

Hoitopaikan muutosta toteutettaessa on kuitenkin välttämätöntä ottaa huomioon myös potilaan tarvitsema hoito ja se, onko uudessa hoitopaikassa mahdollista saada asianmukainen hoito. Potilaan hoidosta vastaavan lääkärin tulee tarpeellisin osin ottaa huomioon ehdotetun uuden hoitopaikan hoitomahdollisuudet ja mahdollisuuksien mukaan varmistaa jatkohoidon asianmukaisuus. Mikäli hoito uudessa hoitopaikassa voi olla potilaan terveydentilan kannalta kielteistä, voi tämä olla peruste kieltäytyä siirrosta.

Lisäksi potilaan hoidossa tulee ehdottomasti ottaa huomioon potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain säännökset ja tällaisessa hoitopaikan valintaa koskevassa asiassa erityisesti lain 3 ja 6 §. Potilaan näkemys hoidosta tulee ottaa huomioon myös siinä tapauksessa, että kysymyksessä on psykiatrinen hoito. Mikäli täysi-ikäinen potilas ei pysty päättämään hoidostaan, tulee hänen omaisiaan kuulla hoidon järjestämiseen liittyvistä järjestelyistä. Asiakirjojen perusteella Paiholan sairaalan tai Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin toimesta ei ole millään tavalla oltu yhteydessä potilaisiin tai heidän omaisiinsa siten, että kaavailtu siirto olisi tullut järjestetyksi yhteisymmärryksessä potilaiden tai heidän omaistensa kanssa.

Asiakirjoihin sisältyvän Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnon mukaan asiaa selvittäneet asiantuntijat ovat todenneet B:n suhtautuneen erittäin kriittisesti hoitopaikan muutokseen. A:n näkemys hoitopaikan muutoksesta ei käy selville lausunnosta, mutta asiantuntijalausunnon mukaan hoidon siirtäminen Paiholan sairaalaan oli perusteltua järjestää kohtuullisen kaukana hänen kotipaikkakunnaltaan. Asiantuntijalausunnon perusteella näyttääkin ilmeiseltä, että mahdollinen siirto olisi voinut olla ristiriidassa potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain säännösten kanssa.

Yhteenvetona sosiaali- ja terveysministeriö on todennut, että voimassa olevien säännösten perusteella hoitovastuussa oleva sairaanhoitopiiri voi pääsääntöisesti määrittää hoitopaikan. Yksilökohtaista ratkaisua tehtäessä on kuitenkin otettava huomioon muiden säännösten ohella potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain säännökset. Yksilökohtainen potilaan tutkimus ja hoitotarpeen ja terveydentilan arviointi on perusta potilaan hoitopaikan valinnalle. Tärkeää on erityisesti ottaa huomioon sekä hoitavan lääkärin että potilaan näkemykset muutoksissa, jotka koskevat jo aloitettua hoitoa ja/tai hoitopaikkaa. Nyt hoidon järjestämisvastuussa oleva sairaanhoitopiiri ei ole asiakirjojen perusteella selvittänyt millään tavalla potilaiden tai heidän omaistensa kantaa siirtoon. Samoin hoitavan lääkärin näkemys on jätetty huomiotta. Vielä voidaan todeta, että asiantuntijalausunnon mukaan hoidon asianmukaisen toteuttamisen kannalta on ollut perusteltua hoitaa B:tä ja A:ta Niuvanniemen sairaalassa.

Edellä olevan perusteella sosiaali- ja terveysministeriö on katsonut, että tässä tapauksessa on olemassa vahvoja perusteita sille, että B:n ja A:n hoitoa on jatkettu Niuvanniemen sairaalassa vielä senkin jälkeen kun hoitovastuussa ollut sairaanhoitopiiri olisi halunnut siirtää potilaat Paiholan sairaalaan. Tilanteessa, jossa siirrolle ei ole riittäviä hoidollisia tai lainsäädäntöön pohjautuvia perusteita, asianomainen sairaanhoitopiiri ei sosiaali- ja terveysministeriön käsityksen mukaan voi keskeyttää hoitomaksujen suorittamista sellaisesta hoidosta, joka on aloitettu asianmukaisen sopimuksen tai osoituksen perusteella.

Sosiaali- ja terveysministeriö on vielä todennut, että Niuvanniemen sairaala on sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen alaisena toimiva valtion mielisairaala, ja se kuuluu näin ollen välillisesti sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen.

Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on antanut lausunnon johdosta selityksen, jonka mukaan se voi pääosin yhtyä lausunnossa esille tuotuihin asioihin. Se, ettei sairaanhoitopiirin toimesta olisi oltu yhteydessä potilaisiin tai heidän omaisiinsa, ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Asiakirjojen joukossa on muun muassa 19.11.1996 päivätty kirje, joka oli osoitettu Niuvanniemen sairaalan johtavalle ylilääkärille. Tässä kirjeessä todetaan sanatarkasti, että "Olemme kiitollisia siitä, että voimme vielä kerran käydä sairaalassanne tapaamassa ko. potilaita keskiviikkona 20.11.1996." Kyseisillä potilailla tarkoitetaan tässä tapauksessa A, D ja B -nimisiä potilaita. Potilaiden tapaamisen Niuvanniemen sairaalassa on suorittanut ylilääkäri E ja apulaisylilääkäri F. Ylilääkäri E:ltä puhelimitse saadun selvityksen mukaan hän ja F tapasivat henkilökohtaisesti kaikki Niuvanniemen sairaalasta Paiholan psykiatriseen sairaalaan hoitoon siirtyvät potilaat. Potilaiden kanssa käytiin henkilökohtainen keskustelu, jossa oli läsnä usein myös Niuvanniemen sairaalan osastonlääkäri ja kaikissa tai lähes kaikissa tapauksissa kyseisen osaston hoitaja. Tässä keskustelussa kaikki siirron kohteena olleet potilaat saivat ilmoittaa henkilökohtaisen kantansa halustaan siirtyä hoitoon Paiholan sairaalaan.

Maaliskuussa 2003 ylilääkäri G on henkilökohtaisesti tiedustellut A:lta ja B:ltä heidän käsitystään noin viisi vuotta sitten tapahtuneesta sairaalasiirrosta. Sekä A että B muistavat F:n tiedustelleen heiltä sairaalasiirtoon liittyen mielipidettä. A muisti olleensa siirron suhteen myötämielinen, kun taas B muisteli vastustaneensa siirtoa.

Tähän mennessä kysymyksessä olevia potilaita on hoidettu Paiholan sairaalassa jo useamman vuoden ajan hyvin hoitotuloksin, joka sekin näin jälkikäteen varmistaa, että potilaiden hoito on voitu toteuttaa ottaen huomioon myös hoidolliset perusteet.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan. Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä velvoitetaan suorittamaan Niuvanniemen sairaalalle 70 969,50 euroa viiden prosentin vuotuisine korkoineen hakemuksen vireilletulopäivästä 11.8.1997 lukien.

2. Puolin ja toisin esitetyt oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylätään.

Perustelut:

1. Kuten hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan, on A asiakirjojen mukaan ollut Niuvanniemen sairaalassa hoidettavana mielenterveyslain 6 §:n perusteella 5.10.1992 lähtien ja B niinikään mielenterveyslain 6 §:n perusteella 1.11.1993 lähtien. A:n kotikunta X ja B:n kotikunta Y ovat Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsenkuntia.

Kuntayhtymän Paiholan sairaala on 19.11.1996 päiväämässään kirjeessä ilmoittanut Niuvanniemen sairaalan johtavalle ylilääkärille C:lle toivovansa, että Niuvanniemen sairaala aloittaa muun muassa A:n ja B:n kohdalla tarpeelliset valmistelut niin, että potilaiden siirto Paiholaan tapahtuu viimeistään 29.11.1996. Kirjeen mukaan ylilääkäri oli tiennyt Paiholan sairaalan siirtohalukkuudesta jo kuukausia.

Paiholan sairaala on 3.9.1996 päiväämässään kirjeessä ilmoittanut ylilääkäri C:lle, että kuntayhtymän maksusitoumus katsotaan muun muassa B:n osalta päättyneeksi samana päivänä. A:n maksusitoumuksen on ilmoitettu päättyneen 29.11.1996.

Sovellettavat säännökset

Erikoissairaanhoitolain 3 §:n mukaan kunnan, jossa henkilöllä on kotikuntalain mukainen kotipaikka, on huolehdittava siitä, että henkilö saa tarpeellisen erikoissairaanhoidon.

Erikoissairaanhoitolain 4 §:n mukaan kunnan erikoissairaanhoitolain nojalla järjestämään erikoissairaanhoitoon sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia.

Edelleen erikoissairaanhoitolain 10 §:n mukaan sairaanhoitopiirin kuntainliiton tehtävänä on järjestää laissa säädetty erikoissairaanhoito alueellaan.

Erityistason sairaanhoidosta on säädetty erikoissairaanhoitolain 11 §:ssä ja sairaanhoidon järjestämisestä saman lain 7 luvussa, jonka 34 §:n mukaan mielenterveystyön järjestämisessä on erikoissairaanhoitolain lisäksi noudatettava, mitä siitä on erikseen säädetty.

Sairaanhoito on erikoissairaanhoitolain 35 §:n 1 momentin mukaan annettava sellaisessa toimintayksikössä, jossa se voi tarkoituksenmukaisimmin tapahtua ottaen huomioon potilaan sairauden laatu sekä tutkimuksen, hoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen tarve.

Mielenterveyslain 3 §:n 2 momentin mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulee huolehtia erikoissairaanhoitona annettavista mielenterveyspalveluista alueellaan.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 4 §:n 1 ja 2 momentin mukaan kuntayhtymä voi järjestää kyseiset tehtävät muun muassa hankkimalla palveluja valtiolta.

Mielenterveyslain 6 §:n 1 momentin mukaan valtion mielisairaaloihin voidaan sairaanhoitopiirin sairaalan esityksestä ottaa hoidettavaksi muun muassa sellaisia mielisairaita henkilöitä, joiden hoitaminen on erityisen vaarallista tai erityisen vaikeaa.

Päätöksen muiden kuin rikoksesta syytettyjen tai mielentilan vuoksi rangaistukseen tuomitsematta jätetyn valtion mielisairaalaan ottamisesta, hoidon lopettamisesta ja sairaalasta poistamisesta tekee lain 6 §:n 3 momentin mukaan valtion mielisairaalan ylilääkäri.

Potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta vastaa terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 22 §:n 1 momentin mukaan laillistettu lääkäri.

Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 3 §:ssä säädetään potilaan oikeudesta laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon.

Potilasta on mainitun lain 6 §:n mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos täysi-ikäinen potilas ei esimerkiksi mielenterveyshäiriön vuoksi pysty päättämään hoidostaan, potilaan laillista edustajaa taikka lähiomaista tai muuta läheistä on ennen tärkeän hoitopäätöksen tekemistä kuultava sen selvittämiseksi, millainen hoito parhaiten vastaisi potilaan tahtoa.

A:n ja B:n siirtäminen Paiholan sairaalaan

Potilaan hoitopaikan määrittäminen riippuu hänen sairaudestaan ja on siten hoidollinen, lääketieteelliseen asiantuntemukseen perustuva ratkaisu. Potilaan siirtäminen valtion mielisairaalasta hoidettavaksi kuntayhtymän sairaalaan edellyttää sen vuoksi kuntayhtymän siirtopyynnön lisäksi sen arvioimista, onko siirto lääketieteellisesti perusteltu eli voiko potilaan hoito asianmukaisesti tapahtua siinä toimintayksikössä, johon potilas aiotaan siirtää, tuleeko potilaan oikeus hyvään hoitoon siirrosta huolimatta turvatuksi ja onko hänen tai hänen läheistensä tahto otettu huomioon.

Kuntayhtymä on ilmoittanut, että kaikilla siirron kohteena olleilla potilailla oli mahdollisuus ilmoittaa henkilökohtainen kantansa halustaan siirtyä hoitoon Paiholan sairaalaan. Ilmoituksen mukaan A olisi tällöin ollut siirron suhteen myötämielinen B:n vastustaessa siirtoa.

Niuvanniemen sairaalan ylilääkäri ei ole tehnyt mielenterveyslain 6 §:n 3 momentissa tarkoitettua päätöstä A:n ja B:n poistamisesta valtion mielisairaalasta eikä asiaa ole pystytty ratkaisemaan sairaaloiden asianomaisten lääkärien välillä neuvottelemalla. Asiassa ei ole ollut erimielisyyttä B:n ja A:n hoidon tarpeesta tai vaikeahoitoisuudesta vaan pelkästään siitä, onko Paiholan sairaala tuolloin voinut järjestää heidän tarvitsemaansa hoitoa.

Siirron asianmukaisuutta on Niuvanniemen sairaalan pyynnöstä tutkittu Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimesta. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on 23.6.1997 päivätyssä lausunnossaan päätynyt siihen, ettei B:n tai A:n siirtämistä Paiholan sairaalaan voitu pitää sillä hetkellä hoidollisesti asianmukaisena. Sosiaali- ja terveysministeriö on korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa myös katsonut, että tässä tapauksessa on ollut vahvoja perusteita sille, että B:n ja A:n hoitoa on jatkettu Niuvanniemen sairaalassa vielä senkin jälkeen, kun kuntayhtymä olisi halunnut siirtää heidät Paiholan sairaalaan.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut B:n ja A:n siirtämisen lääketieteellisten ja muiden edellytysten selvittämistä koskevat seikat, se, että heitä on tosiasiallisesti hoidettu Niuvanniemen sairaalassa sinä aikana, jota korvausvaatimus koskee, ja että hoitomaksujen korvaamatta jääminen toisi kuntayhtymälle perusteetonta etua sen saadessa kuntayhtymän kustannusvastuulle kuuluvat potilaat hoidetuiksi kysymyksessä olevan ajan valtion kustannuksella, olisi kohtuutonta, jos hakemuksessa tarkoitetut hoitomaksut jäisivät Niuvanniemen sairaalalle korvaamatta.

Korko

Korkolakia (633/1982) ei sen 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan sovelleta julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvaan velkasuhteeseen. Koska hoitomaksujen viivästyskorosta ei ole nyt kysymyksessä olevaan hallintoriitana käsiteltävään tapaukseen soveltuvaa säännöstä muuallakaan laissa, tulee noudatettavaksi korkolakia edeltäneen kauppakaaren 9 luvun 8 §:ään perustunut, myös julkisoikeudellisten saatavien osalta sovellettu periaate, että saatavalle on maksettava korkoa silloin kun erääntymispäivää ei ole velalle määrätty, viiden prosentin mukaan siitä, kun velkaa on laillisesti velottu, minä ajankohtana on pidettävä hallintoriita-asian vireilletuloa lääninoikeudessa.

2. Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Esillä olevan asian tulkinnanvaraisuuteen nähden ei ole kohtuutonta, että asianosaiset pitävät oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Lundell, Marita Liljeström, Pekka Vihervuori ja Ilkka Pere. Asian esittelijä Kristina Björkvall.