23.1.2004

Asian aikaisempi käsittely

Auroran sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava vs. apulaisylilääkäri on päätöksellään 22.3.2002 mielenterveyslain 8 §:n ja 11 §:n nojalla määrännyt A:n otettavaksi tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon.

A on vaatinut Helsingin hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa apulaisylilääkärin päätöksen kumoamista. Hoitoonmääräämispäätöksestä eivät ilmene ne tosiasialliset syyt, joiden perusteella A on hoitoon määrätty. Päätöksen perusteluja ei tämän vuoksi voida pitää lainmukaisina. Tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisellä kajotaan henkilökohtaiseen vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen. Tällainen päätös on lain mukaan perusteltava siten, että siitä ilmenevät ne tosiasiat, säännökset ja oikeusohjeet, joiden perusteella vapaudenriistoon on päädytty. A ei ole ollut sairaalahoidon tarpeessa. Syyt siihen, miksi muiden mielenterveyspalvelujen käyttäminen ei ole ollut mahdollista, tulisi selvittää.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on mielenterveyslain 8 §:n 1 momentin, 9 ja 10 §:n sekä 11 §:n 1 ja 2 momentin perusteella hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on lausunut muun muassa, että hoitoonmääräämispäätöksestä käyvät riittävällä tavalla ilmi sen perusteena olevat pääasialliset tosiseikat sekä säännökset. Päätös on siten perusteltu hallintomenettelylain 24 §:ssä säädetyllä tavalla, eikä sitä ole syytä kumota sanotulla perusteella.

Asiakirjojen perusteella on kokonaisarviona katsottava, että A on silloin, kun apulaisylilääkäri on tehnyt kysymyksessä olevan päätöksen, ollut mielisairas ja mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olisi olennaisesti pahentanut hänen mielisairauttaan sekä vakavasti vaarantanut hänen terveyttään ja muiden henkilöiden turvallisuutta, ja että muut mielenterveyspalvelut eivät ole soveltuneet käytettäviksi. Edellytykset A:n määräämiselle hänen tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon ovat näin ollen olleet olemassa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

A on vaatinut Helsingin hallinto-oikeuden ja sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaavan vs. apulaisylilääkärin päätösten kumoamista. Hallinto-oikeus on omaksunut väärän kannan eri käsittelyvaiheiden mukaisten dokumenttien riittävyydestä kokonaisarviona päätöksen perusteluksi. Perustelut eivät ole viranomaista itseään vaan asianosaista varten. Toimituskirjana olevasta M 3 lomakkeesta asianosainen ei saa tietää, miksi hän on vapautensa menettänyt. Sairaalaan vieminen ei ollut välttämätöntä A:n terveydentilan kannalta.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Sosiaali- ja terveysministeriö on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa muun ohella todennut, että A sairaalassa vs. osastonlääkäri B:n 22.3.2002 allekirjoittaman tarkkailulausunnon mukaan sairastaa psykoottistasoista mielenterveydenhäiriötä, hoidon tarve on välitön ja potilaan puutteellisen sairaudentunnon vuoksi hoito ei ole toteutettavissa muualla kuin sairaalaympäristössä. B katsoi, että mielenterveyslain 8§:ssä tarkoitetut edellytykset tutkittavan tahdosta riippumattomalle psykiatriseen sairaalaan ottamiselle ovat olemassa, koska tarkkailuun otettu on mielisairas jamielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaisi olennaisesti hänen mielisairauttaan, vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään ja muiden henkilöiden turvallisuutta sekä koska muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi. Vs. osastonlääkäri B:n laatiman tarkkailulausunnon perusteella apulaisylilääkäri C määräsi 22.3.2002 A:n tahdosta riippumattomaan hoitoon. Apulaisylilääkäri C on tehnyt hoitoonmääräämispäätöksen asianmukaisesti mielenterveyslain 8 §:n säädöksiä noudattaen ottaen huomioon potilaan edun. A sai asiakirjojen mukaan tiedon hoitoonmääräämispäätöksestä (lomake M 3) samana päivänä kuin päätös oli tehty. Perustelut hoitoonmääräämiselle olivat ylilääkäri D:n 23.4.2002 Helsingin hallinto-oikeudelle antaman lausunnon mukaan samat kuin tarkkailulausunnossa.

Hoitoonmääräämispäätöstä koskevan lomakkeen perusteluosassa ei edellytetä lisäperustelujen esittämistä silloin, kun päätös ei poikkea tarkkailulausunnossa esitetystä. Suomessa noudatetun käytännön mukaan hoitoonmääräämispäätöksessä esitetäänkin erityisiä perusteluja vain silloin, kun päätöksen tekevä ylilääkäri pitää niitä tarpeellisena tarkkailulausunnon lisäksi tai jos hoitoonmääräämispäätöksen perustelut oleellisesti poikkeavat jo tarkkailulausunnossa esitetyistä perusteluista.

Oikeudesta saada tieto itseään koskevista potilas- ynnä muista asiakirjoista säädetään laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Edellä mainitut tarkkailulähete, tarkkailulausunto ja hoitoonmääräämispäätös ovat osa potilasasiakirjoja, joihin potilas voi tutustua ja joista hän voi saada jäljennöksen siten kuin edellä mainitussa laissa säädetään.

Sosiaali- ja terveysministeriön käsityksen mukaan valitus tulisi hylätä aiheettomana.

Sosiaali- ja terveysministeriö on viitannut hankkimaansa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausuntoon , jonka mukaan A:n hoitoon määräämisen perusteet ilmenevät tarkkailulausunnosta, josta hänellä on ollut mahdollisuus saada kopio. Asiakirjojen mukaan hän ei käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen. Hoitoonmääräämispäätöksessä (lomake M 3) esitetään erityisiä perusteluja vain, mikäli päätöksen tekevä ylilääkäri pitää niitä tarpeellisena tarkkailulausunnon lisäksi tai jos hoitoonmääräämispäätöksen perustelut oleellisesti poikkeavat tarkkailulausunnossa esitetyistä perusteluista. Kyseessä on tavanomainen hoitokäytäntö. ApulaisylilääkäriC on tehnyt hoitoonmääräämispäätöksen asianmukaisesti mielenterveyslain (1116/90) 8 §:n säädöksiä noudattaen ottaen huomioon potilaan edun.

A on antanut lausuntojen johdosta vastaselityksen, jonka mukaan asianosaisen tulee saada päätöksen perusteluissa vastaus siihen kysymykseen, miksi viranomainen tai tuomioistuin on ratkaissut hänen asiansa juuri siten kuin on ratkaissut. Mielenterveyslain nojalla tehtävät niin kutsutut pakkohoitopäätökset ovat yksilökohtaisia, ihmisoikeuksien kannalta ehkä rankimpia käytössä olevia hallinnollisia ratkaisuja. Perustelutarve on siten poikkeuksellisen suuri. Vaatimukset on myös, mitä niihin sisältyvän viestin perille menoon tulee, asetettava korkealle siitäkin huolimatta, että hoitoon määrättävän ei oletettaisi tai luultaisi ymmärtävän perustelujen sisältöä. Päätöksen perustelujen ilmenemistä suoraan päätösasiakirjasta on vaadittava siksi, että M 3 lomake on yleisessä käytännössä ainoa asiakirja, joka annetaan tiedoksi hoitoon määrätylle. Ainakin Helsingissä noudatetaan lisäksi käytäntöä, että päätöksestä ei ilman eri pyyntöä anneta kopiota. Tiedoksiannon ja päätökseen johtaneiden perustelujen todellisen tiedoksitulon merkitys korostuu siitäkin syystä, että mielenterveyslain mukainen valitusaika on vain 14 päivää. Valituksen laatimiseen käytettävä aika kutistuu todellisuudessa jo laitoksessa olevan henkilön käytännöllisten yhteydenpitovaikeuksien vuoksi ilman sitäkin, että perustelut (M 2) joudutaan tilaamaan erikseen.

Mielenterveyslaissa on tosin delegoitu oikeus vahvistaa päätösten ja lausuntojen kaavat sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella, mutta hallintomenettelylaissa säädetystä perusteluvaatimuksesta poikkeamisen oikeuttamiseen ministeriölle annettu valtuus ei riitä. Tosiasiaperustelut olisi siten määrättävä kirjoitettaviksi M 3 lomakkeelle. Korkeimman hallinto-oikeuden tulisi päätöksensä perusteluissa nimenomaisesti ilmaista kannanottonsa nykyisen käytännön mukaisen valmiiksi painettujen lomakekohtien rastimisen riittämättömyydestä. Jälkikäteistutustuminen asiakirjoihin ei täytä oikeusturvavaatimuksia.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Lakia potilaan asemasta ja oikeuksista sovelletaan lain 1 §:n mukaan potilaan asemaan ja oikeuksiin terveyden- ja sairaanhoitoa järjestettäessä, jollei muussa laissa toisin säädetä. Henkilön tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta sairaalahoidosta säädetään erikseen mielenterveyslaissa, mutta potilaan asemasta ja oikeuksista annettua lakia sovelletaan yleislakina myös mielenterveyspotilaisiin.

Potilaan määrääminen psykiatriseen sairaalahoitoon hänen tahdostaan riippumatta on yhtäältä hoitotoimenpide, mutta toisaalta hoitoon määrääminen mielenterveyslaissa säädettyä menettelyä noudattaen on myös vapauden riistoa merkitsevä hallintopäätös.

Hoitoonmääräämispäätöksen perusteleminen

Hallintopäätös on hallintomenettelylain 24 §:n 1 momentin yleissäännöksen mukaan perusteltava ilmoittamalla sen perusteena olevat pääasialliset tosiseikat sekä säännökset ja määräykset.

Päätös tarkkailuun otetun henkilön määräämisestä psykiatriseen sairaalahoitoon hänen tahdostaan riippumatta on mielenterveyslain 11 §:n 2 momentin mukaan tehtävä tarkkailulähetteen, tarkkailulausunnon ja sairauskertomuksen perusteella. Päätöksen tulee sisältää perusteltu kannanotto siitä, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta olemassa. Päätös on annettava potilaalle tiedoksi viipymättä.

Tarkkailulähetteen tulee mielenterveyslain 9 §:n 2 momentin mukaan sisältää perusteltu kannanotto siitä, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen todennäköisesti olemassa ja tarkkailulausunnon tulee 10 §:n 1momentin mukaan vastaavasti sisältää perusteltu kannanotto siitä, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta olemassa. Ennen hoitoon määräämistä on mielenterveyslain 11 §:n 1 momentin mukaan selvitettävä tarkkailuun otetun oma mielipide.

Tarkkailulähetettä tai tarkkailulausuntoa koskevia tiedoksiantosäännöksiä ei ole. Ne ovat potilasasiakirjoja, joihin potilas voi tutustua ja joista hän voi saada jäljennöksiä siten kuin laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädetään. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Pykälän 2 momentin mukaan tällaista oikeutta ei kuitenkaan ole muun muassa silloin, jos tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yksityistä etua. Lain 12 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada tieto hänestä itsestään viranomaisen asiakirjaan sisältyvistä tiedoista 11 §:n 2 ja 3 momentissa säädetyin rajoituksin, jollei laissa toisin säädetä. Lain 11 §:n perusteluissa (HE 30/1998 vp) esitetään muun ohella, että poikkeuksellisissa tilanteissa saattaa myös asianomaisen oma etu vaarantua, jos hänelle annetaan tieto häntä itseään koskevasta asiakirjasta. Tällainen tilanne saattaa olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun lääkärintodistuksesta ilmenevä tieto vakavasti heikentäisi mielenterveyttä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on mielenterveyslain 34 §:n 3 momentin (1116/1990) perusteella vahvistanut laissa tarkoitetuissa lausunnoissa ja päätöksissä käsitettävien lomakkeiden kaavat.

Potilaan tiedonsaantioikeus

Potilaalle on potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 5 §:n mukaan annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista. Terveydenhuollon ammattihenkilöstön on annettava selvitys siten, että potilas riittävästi ymmärtää sen sisällön. Potilaan oikeudesta tarkastaa häntä itseään koskevissa potilasasiakirjoissa olevat tiedot on voimassa, mitä henkilötietolain 26, 27 ja 28 §:ssä säädetään. Potilaan oikeudesta tietojen saantiin häntä itseään koskevasta asiakirjasta on lisäksi voimassa, mitä siitä säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 ja 12 §:ssä.

Vapaudenriiston kohteeksi joutuneelle on myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 2 kappaleen mukaan viipymättä ilmoitettava hänen ymmärtämällään kielellä vapaudenriiston perusteet. Tämän velvoitteen on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä katsottu tarkoittavan sitä, että vapaudenriiston kohteeksi joutuneelle henkilölle kerrotaan hänen ymmärtämällään, ei-teknisellä kielellä hänen vapaudenriistonsa olennaiset oikeudelliset ja tosiasioihin liittyvät perusteet, jotta hän voisi, mikäli katsoo sen aiheelliseksi, vedota tuomioistuimeen vapaudenriiston laillisuuden riitauttamiseksi mainitun artiklan 4kappaleen mukaisesti. Tämä velvoite on kuitenkin täytettävissä myös suullisen informaation antamisella.

Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 11 §:n mukaan terveydenhuollon toimintayksikössä tulee olla potilasasiamies, jonka tehtävänä muun muassa on neuvoa potilaita mainitun lain soveltamiseen liittyvissä asioissa, tiedottaa potilaan oikeuksista sekä toimia muutenkin potilaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi.

A:n hoitoon määräämistä koskevan päätöksen perusteleminen

A:n hoitoon määräämisestä on annettu lomakkeelle M 3 laadittu päätös, jonka mukaan hänet on määrätty mielenterveyslain 8 §:n ja 11 §:n perusteella tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon. A on tarkkailulausunnossa olevan merkinnän mukaan ilmoittanut oman mielipiteensä hoitoon määräämisestä. Tarkkailulähetteen, tarkkailulausunnon ja sairauskertomuksen perusteella mielenterveyslain 8 §:n edellytykset ovat päätöksen mukaan täyttyneet, koska A on ollut mielisairas ja mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaisi olennaisesti hänen mielisairauttaan, vaarantaisi vakavasti hänen terveyttään, vaarantaisi vakavasti muiden henkilöiden turvallisuutta ja muut mielenterveyspalvelut eivät ole soveltuneet käytettäviksi. Asiassa ei ole väitetty, ettei hoitoonmääräämispäätöstä olisi annettu A:lle tiedoksi.

Johtopäätös

A:lle on potilasasiakirjoista ilmenevästi annettu tietoa hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä ja hoitoon määräämisen perusteista ja hänellä on ollut myös oikeus, sikäli kuin tätä ei ole lailla rajoitettu, pyynnöstään saada tieto tarkkailulähetteestä ja tarkkailulausunnosta sekä hänen sairauskertomukseensa sisältyvistä asiakirjoista, tarvittaessa potilasasiamiehen avustuksella. Arvioitaessa mielenterveyspotilaan hoitoon määräämistä koskevan hallintopäätöksen perustelemisvelvollisuutta on otettava huomioon edellä selostetut säännökset, jotka sääntelevät mahdollisuutta ottaa potilaan terveydentilasta johtuvat vaatimukset huomioon annettaessa tälle tietoja. Tämän vuoksi A:ta koskevaa hoitoonmääräämispäätöstä ei ole perusteita kumota sillä perusteella, että lomakkeelle M 3 merkityt perustelut ovat niukat ja viittaavat muutoin edellä mainituista asiakirjoista ilmeneviin seikkoihin A:n hoitoon määräämistä koskeva päätös on siten täyttänyt edellä mainitut mielenterveyslaissa ja hallintomenettelylaissa olevat perusteluvaatimukset.

Näillä perusteilla ja kun A:n hoitoon määräämisen perusteeksi esitetyn hoidontarpeen osalta otetaan huomioon asiassa saatu selvitys sekä hallinto-oikeuden ratkaisu ja sen perustelut, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole syytä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius, Marita Liljeström, Niilo Jääskinen ja Ilkka Pere. Asian esittelijä Kristina Björkvall.