22.12.2004

Asian aikaisempi käsittely

Valtion tarkastuseläinlääkäri on 26.8.2002 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n ja B:n omistaman, teurastettavaksi tuodun hevosen ruhon kokonaan. Päätöksen perustelujen mukaan hevosen alkuperä oli tuntematon.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään A:n valituksesta kumonnut valtion tarkastuseläinlääkärin päätöksen.

Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan valtion tarkastuseläinlääkärin tulee riittävällä varmuudella varmistua elintarvikkeiden raaka-aineeksi teurastettavan hevosen alkuperästä.

Tapauksessa hevoselle ennen teurastusta 20.8.2002 tehdyssä tarkastuksessa on tunnistusasiakirjana toiminut Suomen Hippos ry:n 25.1.1991 vahvistama rekisterikirja, jonka mukaan kysymyksessa oleva hevonen on syntynyt 19.5.1990 Suomessa ja sen omistajia ovat olleet 23.8.1992 lähtien B ja A. Ennen nykyisiä omistajia hevosella on ollut kaksi aiempaa omistajaa. Rekisterikirjan mukaan hevosen värinä on tummanruunikko ja merkkinä pieni tähti.

Tarkastuksen yhteydessä tarkastuseläinlääkäri havaitsi hevosen jaloissa valkoiset sukat, joista ei ollut mainintaa rekisterikirjassa. Omistajien vaatimuksesta eläinlääkäri salli kuitenkin hevosen teurastuksen, mutta hylkäsi 26.8.2002 ruhon jalkojen väriin ja rekisterikirjaan liittyvin syin. Asiakirjojen mukaan hevosen teurastuksen jälkeen ruhossa ei ole ilmennyt mitään elintarviketurvallisuutta vaarantavaa.

Jotta elintarvikkeiden turvallisuus voidaan taata, on tärkeää, että tarkastuseläinlääkärin havainnot teuraseläimistä ovat tarkkoja. Kuitenkin hallinto-oikeuden suhteellisuusperiaate ja teuraseläinten toimittajien elinkeino-oikeudet edellyttävät, että näistä havainnoista tehdyt johtopäätökset eivät saa johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen.

Asiassa on riidatonta, että jalkojen valkoisia sukkia ei ole merkitty hevosen tunnistusasiakirjaan. Esitetyn selvityksen perusteella hevonen ja sen tunnistusasiakirjassa mainitut tiedot ovat muilta osin vastanneet toisiaan eli väri, sukupuoli, omistajatieto ja merkkinä pieni tähti ovat täsmänneet.

Edellä mainittujen seikkojen nojalla hallinto-oikeus on katsonut, että teurastettu hevonen on riittävällä varmuudella ollut edellä mainittu hevonen ja näin ollen valtion tarkastuseläinlääkärin päätös on syytä kumota virheellisenä.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut Neuvoston direktiivin 91/497/ETY 3 artiklan ja liitteen I luvun VI (ante mortem -terveystarkastus), eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetun lain 1, 13, 19 ja 55 §:n, eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetun asetuksen 1 §:n, lihahygieniasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen n:o 16/EEO/2001 1 ja 3 §:n sekä liitteen 3 luvun 1 (ante mortem -tarkastus).

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Elintarvikevirasto on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen ja velvoittaa A:n korvaamaan Elintarvikeviraston oikeudenkäyntikulut.

Laissa säädettyyn valvontatehtäväänsä viitaten virasto on lausunut, että sillä on asiassa valitusoikeus hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin nojalla.

Asian ratkaisemisen kannalta on keskeistä eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetun lain (hygienialain) ja sen nojalla annetun lihahygienia-asetuksen (16/EEO/2001) soveltaminen. Hygienialain tarkoituksena on turvata eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieeninen laatu ja estää tartuntojen leviäminen elintarvikkeiden välityksellä eläimistä ihmisiin. Lain 13 §:n mukaan eläimistä saatavien elintarvikkeiden on oltava käyttötarkoitukseensa sopivia eikä niissä saa olla ihmisen terveydelle haitallisia ominaisuuksia.

Maa- ja metsätalousministeriö on asetuksessa lihahygieniasta (16/EEO/2001) antanut säännökset eläinten käsittelystä ennen niiden teurastusta, elävänä tarkastuksesta (niin sanottu ante mortem -tarkastus) ja siitä johtuvista toimenpiteistä, lihantarkastuksesta (niin sanottu post mortem -tarkastus), lihan arvostelusta sekä lihan hylkäämisen perusteista. Asetuksen liitteessä 3 ovat yksityiskohtaiset säännökset lihan tarkastuksesta ja lihan arvostelusta.

Lihan tarkastuksen yhteydessä valvotaan myös eläinten lääkitsemisestä annetun lain (617/1997) säännösten noudattamista. Lain tarkoituksena on ehkäistä ja vähentää eläinten lääkitsemisestä ihmisille, eläimille ja ympäristölle aiheutuvia haittoja. Sanotussa laissa kielletään lääkityn tai muulla eläinten käsittelyssä käytettävällä aineella käsitellyn eläimen teurastaminen elintarvikkeena käytettäväksi, jos lääkkeestä tai muusta aineesta aiheutuu haittaa eläimestä saatavan elintarvikkeen turvallisuudelle tai laadulle (13 §).

Tuotantoeläintä teurastettavaksi tuotaessa teurastamolle on ilmoitettava kirjallisesti eläimen lääkitsemisestä, jos eläin tuodaan teurastettavaksi lääkehoidon aikana tai niin sanotun varoajan kuluessa. Varoajalla tarkoitetaan viimeisestä lääkkeen antamisesta laskettua vähimmäisaikaa, jonka kuluessa teurastetun eläimen lihaa tai muita teurastetusta eläimestä saatuja tuotteita ei saa luovuttaa elintarvikkeena käytettäväksi.

Lääkeaineiden käytön ja lääkejäämien valvontaa varten tuotantoeläimen on oltava tunnistettavissa (laki eläinten lääkitsemisestä 11 §). Tunnistaminen tapahtuu hevosten osalta tunnistusasiakirjan avulla. Lihahygienia-asetuksen liitteen 3 mukaan tarkastuseläinlääkärin edellytetään ante mortem -tarkastuksessa tutkivan, onko hevosella tunnistusasiakirja, joka on annettu vähintään kuusi kuukautta aikaisemmin. Tunnistusasiakirjan tunnistustietojen vastaavuus hevoseen on tarkastettava.

Hevosen tunnistusasiakirjana käytetään lihahygienia-asetuksen 3 §:n 1momentin 22 kohdan mukaan hevostalouslain (796/1993) 3 §:ssä tarkoitetun jalostusjärjestön myöntämää alkuperäistä rekisteröidyn hevosen rekisterikirjaa tai hevospassia, johon on lisätty kohta hevosen lääkityksen merkitsemistä varten. Suomen Hippos ry pitää Suomessa rekisteriä hevosista ja on myöntänyt 1.1.1998 jälkeen Suomessa syntyneille ravurivarsoille hevospassin ja muille rekisteröidyille hevosille rekisterikirjan. Tunnistusasiakirjaan hevosta hoitavan eläinlääkärin on merkittävä hevoselle antamansa tai määräämänsä lääkitykset sellaisilla lääkeaineilla, joiden turvallisuutta jääminä ei ole arvioitu. Eläinlääkäri merkitsee tunnistusasiakirjaan lääkityspäivämäärän, käytetyn lääkevalmisteen, eläinlääkärin tiedot sekä kuuden kuukauden teurasvaroajan päättymispäivän. Tunnistusasiakirjassa voi olla myös merkintä, jolla hevosen omistaja ilmoittaa, että hevosen teurastaminen elintarvikkeena on kielletty. Tällaista hevosta saadaan lääkitä myös sellaisilla lääkeaineilla, joiden käyttö tuotantoeläimille on kielletty.

Teurastuksen yhteydessä tarkastuseläinlääkäri tutkii tunnistusasiakirjan olemassaolon, antamispäivän, lääkitystiedot, antamispäivämäärän ja tunnistustietojen vastaavuuden hevoseen. Hevosen tunnistustietoina tunnistusasiakirjassa käytetään hevosen pääväriä, mahdollisia valkoisia tai muun värisiä täpliä hevosen rungossa, päässä tai jaloissa sekä karvapyörteisen sijaintia. Tunnistus tehdään varsana auktorisoidun tunnistajan toimesta. Hevosen tuntomerkit säilyvät samoina läpi elämän. Täpliä tai muita värivaihteluita ei Suomen Hippos ry:ltä saadun tiedon mukaan ilmesty hevoseen kasvun myötä.

Hevosen tunnistustietojen vastaavuutta arvioitaessa tunnistusasiakirjaan merkittyjä tuntomerkkejä verrataan eläimeen. Tietojen on täsmättävä, jotta voidaan varmistua siitä, että teurastettavaksi tuodun eläimen tunnistusasiakirja kuuluu kyseiselle eläimelle ja että käytettävissä on oikeat tiedot hevosen lääkinnässä käytetyistä lääkeaineista. Vain näin voidaan taata, ettei elintarvikeketjuun pääse ihmiselle haitallisia lääkeainejäämiä.

Hallinto-oikeus on päätöksen perusteluissa todennut riidattomaksi sen, että tunnistusasiakirjan tiedot eivät vastanneet teurastettavaksi tuotua eläintä. Hevosen tunnistusasiakirjana on käytetty Suomen Hippos ry:n 21.1.1991 myöntämää rekisterikirjaa, jonka mukaan hevonen oli edellä mainittu hevonen, syntynyt 19.5.1990 Suomessa. Rekisterikirjan mukaan hevosen värinä oli tumma ruunikko ja merkkinä pieni tähti. Muita erityistuntomerkkejä tunnistusasiakirjassa ei ollut.

Tarkastuksen yhteydessä tarkastuseläinlääkäri havaitsi hevosen jaloissa valkoiset sukat, joista ei ollut mainintaa rekisterikirjassa. Tarkastuseläinlääkäri hylkäsi hevosen ruhon lihantarkastuspäätöksellä 26.8.2002 tunnistustietojen paikkansa pitämättömyyden vuoksi ja merkitsi päätökseen hylkäyssyyksi, että hevosen alkuperä oli tuntematon.

Tarkastuseläinlääkäri on noudattanut ratkaisussaan hygienialain ja sen nojalla annettuja alemmanasteisia säännöksiä, joiden mukaan elintarvikeketjuun ei voida kelpuuttaa eläinperäistä materiaalia, jonka alkuperä on tuntematon. Lainsäädäntö edellyttää tarkastuseläinlääkärin tekevän päätöksen asiassa, ja se voi olla kyseisen asian kaltaisessa tapauksessa vain joko kokonaan hylkäävä tai hyväksyvä.

Hallinto-oikeuden soveltaman suhteellisuusperiaatteen osalta Elintarvikevirasto on lausunut, että hallintoa ohjaavat ensisijaisesti lainalaisuusperiaate ja lakisidonnaisuuden vaatimus. Julkisen vallan käytön tulee perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan perustua lakiin, ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Hygienialain säännökset jättävät viranomaiselle erittäin vähän harkintavaltaa, eikä lihantarkastuksen säännöksiä sovellettaessa yleensä ole useita lainmukaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Hygienialain säännökset eivät siten ole luonteeltaan niin sanottuja joustavia oikeusnormeja, joita soveltavalla viranomaisella olisi laajaa harkintavaltaa. Viranomaisen tulee harkintavaltaansa käyttäessään punnita yleistä ja yksityistä etua, ja punninnassa tulevat sovellettaviksi yleiset hallinto-oikeudelliset periaatteet. Vaikka yleiset hallinto-oikeudelliset periaatteet ohjaavat viranomaisen toimintaa silloinkin, kun viranomaisen päätösvalta on säädetty täsmällisesti, yleisten hallinto-oikeudellisten periaatteiden merkitys sovellettaessa täsmällisiä normeja on vähäisempi kuin joustavia normeja sovellettaessa.

Hallinto-oikeuden päätös kumota tarkastuseläinlääkärin lihantarkastuspäätös yksinomaan suhteellisuusperiaatteeseen vedoten, punnitsematta tarkemmin viranomaisen valvottavana olevaa ja yksityistä etua, on näin ollen virheellinen. Mikäli suhteellisuusperiaatteen soveltamiselle halutaan antaa asian ratkaisemisessa merkitystä, päätöksen teossa on keskeistä nimenomaan eri etujen välinen punninta. Suhteellisuusperiaatteen sisällöksi on oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä määritelty se, että viranomaisen toiminta on mitoitettava oikein. Esimerkiksi hallinnollista päätöstä tehtäessä toimenpiteen ankaruuden on oltava kohtuullinen suhteessa teon tai laiminlyönnin laatuun ja moitittavuuteen. Olennainen merkitys on myös niillä tavoitteilla, joihin viranomaisen toimenpiteellä pyritään.

Suhteellisuusperiaatteen sisältöön on katsottu kuuluvan peruselementtejä, joiden mukaan konkreettisen toimen suhteellisuutta arvioidaan. Toimen on oltava hallinnon kannalta asianmukainen ja tehokas sekä sopiva suhteessa perusteltuun tavoitteeseen tai päämäärään, jota sillä pyritään toteuttamaan. Toimen tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä on arvioitava erityisesti sen kohteen etujen ja oikeuksien kannalta.

Ruhon hylkäämistoimenpiteen kohtuullisuutta on tarkasteltava lihantarkastukselle asetettujen tavoitteiden valossa. Hygienialain ja lihahygienia-asetuksen sekä eläinten lääkinnästä annetun lain tavoitteena on taata elintarviketurvallisuus. Tarkastuseläinlääkärit valvovat lihantarkastustoiminnalla, että ihmisten terveydelle haitallisia ominaisuuksia ei pääse eläimistä saatujen elintarvikkeiden välityksellä elintarvikeketjuun. Elintarviketurvallisuuden merkitys on nostettu sangen korkealle tasolle viime vuosina niin yhteisölainsäädännössä kuin kansallisessa lainsäädännössäkin.

Kun asiassa punnitaan suhteellisuusperiaatteen mukaan elintarviketurvallisuutta eli yleistä kansalaisten terveyteen kohdistuvaa etua hylkäävän lihantarkastuspäätöksen yksittäiseen kansalaiseen kohdistuvaan haittaan eli hylätystä ruhosta saamatta jääneeseen korvaukseen, tarkastuseläinlääkärin päätöstä voidaan pitää yksiselitteisesti kohtuullisena. Yksityisen haitan eli taloudellisen menetyksen suuruus on ollut 259,90 euroa, sillä hylätty ruho painoi 282,5 kiloa, josta teurastamolta saadun tiedon mukaan olisi maksettu hevosen omistajalle 0,92 euroa kilolta.

Lihantarkastusjärjestelmän uskottavuus ja kansalaisten luottamuksen säilyminen kotimaiseen elintarviketuotantoon edellyttävät, että eläinperäisen raaka-aineen, jonka alkuperästä ei ole täyttä selvyyttä, pääsy elintarvikeketjuun voidaan estää.

Hallinto-oikeuden mainitseman "riittävän varmuuden" osalta Elintarvikevirasto on lausunut, että hygienialain 19 §:n mukaan laitokseen toimitettujen eläinten ja eläimistä saatavien elintarvikkeiden alkuperän on oltava selvitettävissä ja eläinten tunnistettavissa. Hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, että hevonen oli riittävällä varmuudella tunnistettu. Hygienialaki tai lihahygienia-asetus eivät sisällä tarkastuseläinlääkärin harkintavaltaa ohjaavaa riittävän varmuuden käsitettä eläinten tunnistamisessa, toisin kuin hallinto-oikeus päätöksessään väittää.

Lihantarkastuksessa ei voida käyttää tarkoituksenmukaisuusharkintaa, koska toimintaa sääntelevät normit edellyttävät, että tietyn sisältöinen päätös on tehtävä aina määräedellytysten täyttyessä. Lisäksi taustalla oleva suojeltava etu on niin merkittävä, että ei ole tarkoituksenmukaista poiketa elintarviketurvallisuuden takaavien normien norminmukaisesta soveltamisesta.

Hallinto-oikeuden mainitsemien elinkeino-oikeuksien osalta Elintarvikevirasto on lausunut, että hevonen luokitellaan tuotantoeläimeksi, mutta hevosia ei Suomessa kasvateta lihantuotantotarkoituksessa. Teurastettaviksi tuotavien hevosten omistajien elinkeino ei liity ammattimaiseen lihantuotantoon. Hevonen tuodaan teurastettavaksi yleensä siinä vaiheessa, kun siitä ei enää ole ravi- tai ratsastushevoseksi. Esillä olevassa asiassa hevosen ruhosta punnituksessa teurastamo olisi maksanut omistajalle 259,90 euroa, jollei ruhoa olisi lihantarkastuksessa hylätty. Ravi- ja ratsuhevosten omistajien tai hevosten ammattimaisten kasvattajien hevosen lihasta teurastamoilta saamilla korvauksilla ei voida katsoa olevan merkitystä heidän elinkeino-oikeuksiensa kannalta. On ilmeistä, että kyseistä hevosta ei ollut kasvatettu lihantuotantotarkoituksessa.

Valtion tarkastuseläinlääkärin päätös on perustunut oikeaan lain soveltamiseen, ja tarkastuseläinlääkäri on harkintavaltaa käyttäessään tehnyt asiassa yleistä ja yksityistä etua punnitessaan kohtuulliseksi katsottavan päätöksen.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Valtion tarkastuseläinlääkäri on antamassaan selityksessä yhtynyt Elintarvikeviraston lausuntoon.

A on antamassaan selityksessä vaatinut, että korkein hallinto-oikeus pitää voimassa hallinto-oikeuden päätöksen, toteaa valtion tarkastuseläinlääkärin syyllistyneen menettelyvirheeseen, josta on aiheutunut A:lle vahinkoa, eikä velvoita hävinnyttä osapuolta korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikuluja.

Hevonen syntyi 19.5.1990 ja merkittiin rekisteriin 13.9.1990. Rekisteritodistukseen hevosen väriksi ja merkeiksi kirjattiin tummanruunikko ja pieni tähti. Hevosella oli molemmissa takajaloissaan lyhyet valkeat sukat. Hevoset tunnistetaan nuorina varsoina, ja tunnistaminen saattaa tapahtua sisällä tallissa huonossa valossa ja hevosen ollessa likainen, jolloin kaikki hevosen tuntomerkit eivät ole selvästi näkyvissä. Täten on hyvinkin mahdollista, että hevosen takajalkojen lyhyet valkeat sukat ovat kehittyneet varsan kasvun myötä tunnistamisen jälkeen tai tunnistaja ei ole vain huomannut kyseisiä sukkia. Muut rekisteritodistukseen kirjatut tuntomerkit pitävät paikkansa. Myös hevosen kilpailukirjaan on väriksi ja merkeiksi kirjattu samat tiedot kuin rekisteritodistukseen. Takajalkojen valkeat sukat ovat jääneet myös ravikilpailun yhteydessä tapahtuneessa tunnistamisessa huomaamatta. Hevosen tuntomerkkien eroavuutta ei rekisteritodistukseen merkityistä huomattu edes koelähdön yhteydessä tehdyssä eläinlääkärin tarkastuksessa, joten A:lla ei ollut aihetta epäillä hevosen olevan joku muu kuin rekisteritodistukseen merkitty.
A ja B ovat omistaneet hevosen vuodesta 1992 alkaen, ja hevosen eläinlääkärinä ovat toimineet kunnan eläinlääkärit. Kenelläkään ei ole ollut aihetta epäillä hevosen olevan joku muu kuin rekisteritodistukseen merkitty hevonen.

Teurastetun hevosen alkuperän suhteen on ollut epäselvyyttä, mutta alkuperä ei ole kuitenkaan ollut tuntematon. Tarkastuseläinlääkärin olisi tullut perustaa päätöksensä hevosen ruhon alkuperän tuntemattomuudesta verikokeiden perusteella saatavaan selvitykseen eikä ainoastaan rekisteritodistuksesta ilmeneviin hevosen tuntomerkkeihin. Hevonen oli "riittävällä varmuudella" rekisteritodistukseen merkitty edellä mainittu hevonen. Lisäksi tarkastuseläinlääkärin toimenpiteet tunnistamismenettelyssä ovat johtaneet A:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, koska hän ei ole saanut korvausta ruhosta teurastamolta.

Vaikka kaikkien selvitysten hankkiminen ei kuulukaan viranomaiselle, se on hallintomenettelylain 17 §:n 1 momentin mukaan yleisesti vastuussa siitä, että hallintopäätös tehdään vain riittävien tietojen perusteella. Yksityiselle on varattava mahdollisuus lisätietojen toimittamiseen, mikäli hänen esittämänsä tosiasiaselvitys on puutteellinen.

A on vielä selostanut hallintoon kuuluvan kuulemisperiaatteen, palveluperiaatteen ja neuvontavelvollisuuden sisältöä, joita hän on vastineessaan lähemmin selostamallaan tavalla katsonut tarkastuseläinlääkärin rikkoneen.

Elintarvikevirasto on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1) Korkein hallinto-oikeus kumoaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden valituksenalaisen päätöksen ja saattaa voimaan valtion tarkastuseläinlääkärin 26.8.2002 tekemän päätöksen.

2) Korkein hallinto-oikeus hylkää Elintarvikeviraston vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Perustelut

1) Elintarvikevirastosta annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan virastolle kuuluu muun ohessa eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetun lain (hygienialain) mukaisen valvonnan johto siten kuin tuossa laissa säädetään. Hygienialain 8 §:n mukaan Elintarvikevirasto ohjaa ja valvoo lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista asianomaisen ministeriön alaisuudessa. Saman lain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on turvata eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieeninen laatu ja estää tartuntojen leviäminen elintarvikkeiden välityksellä eläimistä ihmisiin. Virastolla on siten sellainen hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin mukaisen julkisen edun valvontatehtävä, joka perustaa virastolle nyt puheena olevan asian valitusoikeuden.

Hygienialain 19 §:n mukaan laitokseen toimitettujen eläinten sekä laitokseen ja ensisaapumispaikkaan toimitettujen eläimistä saatavien elintarvikkeiden alkuperän on oltava selvitettävissä ja eläinten tunnistettavissa siten kuin asianomainen ministeriö tarkemmin määrää.

Maa- ja metsätalousministeriön muun ohella edellä mainitun lain 55 §:n nojalla antaman asetuksen nro 16/EEO/2001, joka on ollut voimassa 23.4.2001 alkaen toistaiseksi, 3 §:n 22 kohdan mukaan hevosen tunnistusasiakirjalla tarkoitetaan hevostalouslain (796/1993) 3 §:ssä tarkoitetun jalostusjärjestön myöntämää alkuperäistä rekisteröidyn hevosen rekisterikirjaa tai hevospassia, johon on lisätty kohta hevosen lääkityksen merkitsemistä varten. Asetuksen liitteen 3 kohdan 5 g mukaan teurastusta edeltävässä tarkastuksessa on tutkittava muun muassa, onko hevosella tunnistusasiakirja, joka on annettu vähintään kuusi kuukautta aikaisemmin. Tunnistusasiakirjan tunnistustietojen vastaavuus hevoseen on tarkastettava.

Edellä kuvatun järjestelmän tarkoituksena on hygienialain 1 §:n mukaisesti turvata eläimistä saatavien elintarvikkeiden laatu ja estää tartuntojen leviäminen eläimistä ihmisiin. Tähän nähden tunnistamisasiakirjan tehtävänä puolestaan on eläimen tunnistaminen ja siten varmuuden saaminen siitä, että edellä kerrottu tarkoitus toteutuu. Tuo tarkoitus toteutuu tilanteessa, jossa voidaan todeta tunnistamisasiakirjan ja asianomaisen hevosen vastaavuus.

Suomen Hippos ry:n rekisterikirjan (13.9.1990) mukaan hevonen on syntynyt 19.5.1990 ja se on rodultaan amerikkalainen. Värinä ja merkkeinä on mainittu tuntomerkit "tummanruunikko" ja "pieni tähti". Kahden muun omistajan jälkeen ori on merkitty 23.8.1992 B:n ja A:n nimiin.

Hevosen takajalkojen valkoisia sukkia ei ollut merkitty edellä mainittuun rekisterikirjaan. Kysymyksessä oleva tuntomerkki on kuitenkin keskeinen ja selvästi erottuva. Se on myös ollut hevosella jo varsasta saakka, eikä ole mahdollista, että se olisi muodostunut vasta myöhemmin. Asiassa ei ole myöskään tullut esiin sellaista muuta selvitystä, jonka perusteella tarkastuseläinlääkäri olisi mainitusta puutteesta huolimatta voinut varmuudella todeta hevosen vastaavuuden tunnistamisasiakirjaan. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon edellä selostettu hygienialain
1 §:stä ilmenevä lain tarkoitus, tarkastuseläinlääkärillä on ollut perusteltu aihe hylätä hevosen ruho kokonaan.

Hallinto-oikeuden päätös on siten kumottava ja valtion tarkastuseläinlääkärin päätös saatettava voimaan.

2) Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Yksityistä asianosaista ei 74 §:n 3 momentin mukaan saa velvoittaa korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja, ellei yksityinen asianosainen ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta.

Koska A ei ole esittänyt asiassa ilmeisen perusteetonta vaatimusta, ei ole kohtuutonta, että Elintarvikevirasto joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Ilkka Pere ja Jukka Mattila. Asian esittelijä Marja Leena Kemppainen.