22.1.2003

Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus on päätöksellään 5.2.2001 hylännyt A:n hakemuksen porotaloudelle maksettavan eläinkohtaisen tuen saamiseksi, koska verotustietojen mukaan hänen muut kuin porotalouden, luontaiselinkeinojen tai maa- ja metsätalouden ansio- ja pääomatulonsa olivat viimeksi toimitetussa verotuksessa olleet 313 692 markkaa eikä tukea makseta sellaisten porojen osalta, joiden omistajan edellä mainitut ansio- ja pääomatulot ovat viimeksi toimitetussa verotuksessa olleet yhteensä yli 150 000 markkaa.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ratkaisu

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on hylännyt A:n työvoima- ja elinkeinokeskuksen päätöksestä tekemän valituksen.

Perustelut:

Euroopan yhteisön komissio on päätöksellään (EY) N:o 196/95 antanut Suomelle luvan maksaa pohjoisena tukena porotaloudelle eläinkohtaista tukea pohjoisille tukialueille C 3 ja C 4. Mainitulla päätöksellä ei ole sen 5 artiklan mukaisesti rajoitettu Suomen viranomaisten oikeutta määrittää päätöksessä määrättyjä määriä ja muita tekijöitä noudattaen niitä tukien myöntämisen edellytyksiä, joita sovelletaan eri edunsaajien ryhmiin. Oikeusohjeissa mainitun maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1059/1994) 6 §:ssä tarkoitettuna pohjoisena tukena voidaan poronomistajille maksaa eläinkohtaista tukea. Mainitun lain 3 §:n 1 momentin (muutettu 1343/1996) valtuutussäännöksen nojalla valtioneuvosto päättää muun muassa kysymyksessä olevan lain nojalla maksettavista tukimuodoista, tukien määristä, jakoperusteista ja tukien maksamisen edellytyksistä, sekä lisäksi maa- ja metsätalousministeriö voi antaa yksityiskohtaisista tuen jakoperusteista tarkempia määräyksiä. Valtioneuvoston asetuksen (429/2000) 2 §:ssä ovat poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavan eläinkohtaisen tuen saamisen edellytykset. Edellä mainitun 2 §:n ja vuositulon käsitettä täsmentävän maa- ja metsätalousministeriön päätöksen (793/2000) 5 §:n mukaan tukea ei makseta sellaisten porojen osalta, joiden omistajan valtionverotuksessa verotettavien poro- tai luontaiselinkeinotalouden taikka maa- ja metsätalouden ulkopuolisten vuositulojen (pääoma- ja ansiotulojen) määrä on yli 150 000 markkaa.

A:n verotustietojen mukainen verovuoden 1999 verotettava ansiotulo valtionverotuksessa on ollut 295 124 markkaa, jossa porotalouden ansiotulo-osuus on ollut 2 541 markkaa. A:n vuoden 2000 tulonmuodostuksessa ei ole esitetty tapahtuneen kysymyksessä olevaan asiaan vaikuttavia oleellisia muutoksia. Valituslautakunta katsoo, että A:n edellä mainittu ansiotulo, joka pääosin muodostuu saamelaiskäräjien päätoimisena puheenjohtajana toimimisesta, on valtionverotuksessa sellaista verotettavaa poro- tai luontaiselinkeinotalouden taikka maa- ja metsätalouden ulkopuolista pääoma- ja ansiotuloa, joka ylittäessään 150 000 markan vuositulorajan estää poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavan eläinkohtaisen tuen maksamisen.

Tuen saamiselle asetetun ja tässä tapauksessa sovellettavaksi tulevan enimmäistulorajan ei voida katsoa olevan ristiriidassa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen saamelaiseen kulttuuriin kuuluvien elinkeinojen harjoittamista turvaavan 27 artiklan kanssa kuten ei myöskään estävän tai vaarantavan Suomen perustuslain (731/1999) 17 §:ssä saamelaisille taattua oikeutta ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan siihen mukaan lukien eduskunnan perustuslakivaliokunnan toteamin tavoin perinteiset elinkeinot kuten poronhoito. Edellä mainittu ihmisoikeussopimus ja perustuslaki eivät toisaalta voi myöskään johtaa eri kansalaisryhmiin kuuluvien elinkeinonharjoittajien asettamiseen eriarvoiseen asemaan taloudellista tukea myönnettäessä ottaen huomioon myös niissä kaikille ihmisille taattu oikeus yhdenvertaisuuteen lain edessä. Viitaten lisäksi työvoima- ja elinkeinokeskuksen antamaan lausuntoon tässä asiassa valituslautakunta toteaa, että kysymyksessä oleva tuloraja kohdistuu tasapuolisesti kaikkiin hakijoihin ja täydentää näin osaltaan tuen saamisen ehtona alusta alkaen ollutta porojen vähimmäismäärää koskevaa vaatimusta sekä tukee myös pyrkimystä kohdentaa kysymyksessä olevaa valtion tukea sellaisille poronomistajille, joiden toimeentulolle poronhoidolla on olennainen merkitys.

Edellä olevan perusteella ja huomioon ottaen oikeusohjeissa ja edellä mainitut säännökset valituslautakunta katsoo, ettei ole syytä muuttaa työvoima- ja elinkeinokeskuksen päätöstä.

Oikeusohjeet:

Komission päätös (EY) N:o 196/95 pitkäaikaisten kansallisten tukien järjestelmästä Suomen pohjoisten alueiden maataloudelle
Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista (1059/1994) 3 § (osittain muutettu 1343/1996), 6 § ja 8 §
Valtioneuvoston asetus poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta (429/2000) 1 § ja 2 §
Maa- ja metsätalousministeriön asetus poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta (793/2000) 2 § ja 3 §

Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

A on pyytänyt lupaa valittaa maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksestä. Valitusluvan myöntäminen on tarpeen sen selvittämiseksi, ovatko maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1059/1994) nojalla annetut valtioneuvoston asetus poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta (429/2000) ja maa- ja metsätalousministeriön asetus poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta (793/2000) ristiriidassa perustuslain tai lain kanssa.

Valituksessaan A on vaatinut, että maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätös kumotaan ainakin enimmäistulorajaa koskevalta osaltansa ja A:lle määrätään maksettavaksi hänen eloporojensa määrän edellyttämä tuki. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista laillisine korkoineen.

Valituksensa perusteiksi A on lausunut muun muassa, että hän on saamelainen poromies. Toimikauden 2000 - 2003 hän on saamelaiskäräjien päätoimisena puheenjohtajana olematta virkavapaalla mistään vakituisesta virasta tai toimesta. Toimikauden päätyttyä hän mahdollisesti palaa poromieheksi.

A:n verotettavan työtulon määrä poronhoidosta oli vuonna 1999 2 541 markkaa. Sanottu vähäinen määrä johtuu asetuksista, joiden nojalla kansallisena tukena maksettava pohjoinen tuki on määrätty maksettavaksi eri eläinlajien osalta. Eläinten määrä muutetaan eläinyksiköiksi (ey) muuntokertoimin. Esimerkiksi uuhen muuntokerroin on 0,15 ey sekä emakon ja karjun 0,7 ey. Tukialueella C4 (P5), johon saamelaisten kotiseutualue kuuluu, eläinyksiköittäin maksettava tuki on uuhesta 8 200 markkaa ja siasta 2 380 markkaa. Maa- ja metsätalouden ulkopuolisten tulojen määrä ei vaikuta tukeen.

Eloporon osalta muuntokerroin on 1 ey ja eläinkohtaisen tuen suuruus enintään 110 markkaa eloporoa kohti. Tukea ei makseta, jos poronomistajan poro- tai luontaistalouden taikka maa- ja metsätalouden ulkopuolisten tulojen määrä on yli 150 000 markkaa.

Eläinkohtaisten tukien määrä ei riipu kotieläimen arvosta.

A:lle maksettaisiin kysymyksessä olevaa tukea Lapin paliskunnan alueella hänen omistamiensa 77 eläimen perusteella seuraavasti:

Kotieläin - Käypä arvo - Pohjoinen eläinkohtainen tuki
uuhi - 77 x 150 mk = 11 550 mk - 77 x 0,15 ey x 8 200 mk = 94 710 mk
sika - 77 x 1 250 mk = 96 250 mk - 77 x 0,7 ey x 2 380 mk = 128 282 mk
poro - 77 x 1 200 mk = 92 400 mk - 77 x 1 ey x 110 mk = 8 470 mk

A:lle ei siis makseta eloporoistaan edes taulukossa mainittua 8 470 markan määrää, koska valituksen alaisen päätöksen mukaan hänen poro- tai luontaistalouden taikka maa- ja metsätalouden ulkopuolisten vuositulojensa määrä on yli 150 000 markkaa. Rajoitusta ei olisi, jos A olisi lammas- tai sikatalouden harjoittaja.

Poronhoitolaki sekä laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista on kumpikin säädetty ennen perusoikeusuudistuksen voimaantuloa. Niissä ei ole otettu huomioon saamelaisten perustuslaillista asemaa alkuperäiskansana. Lakeja ei ole myöskään korjattu saamelaisten osalta, vaikka perustuslakivaliokunta on vuodesta 1990 kiirehtinyt kulttuurimuotoon kuuluvan saamelaisten poronhoitoa koskevan asian saattamista eduskunnan käsiteltäväksi. Syynä lainsäädännön puutteisiin on osaltaan se, ettei maa- ja metsätalousministeriö pidä saamelaisia alkuperäiskansana. ILO:n alkuperäiskansasopimusta koskevissa lausunnoissaan ministeriö on katsonut, että saamelaiset eivät ole sopimuksessa tarkoitettu alkuperäiskansa, että sopimuksella ei ole tarkoitettu järjestää Suomen kaltaisen järjestäytyneen yhteiskunnan olosuhteita, että saamelaisten oikeudet maahan on jo toteutettu ja että saamelaisten perinteiset maankäyttömuodot kuten porojen laiduntaminen on heille turvattu.

Nykyisessä tilanteessa saamelaiset tarvitsevat syrjinnän sijasta positiivista erityiskohtelua. Poronhoitolain sekä maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain vaietessa saamelaisten erityisasemasta julkisen vallan on sovellettava saamelaisten poronhoitoon ja sen kansalliseen tukeen lakien ja kansainvälisten sopimusten lisäksi perusoikeussäännöksiä.

Toimivalta päättää maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain nojalla maksettavista tukimuodoista on säädetty valtioneuvostolle kuuluvaksi ennen perusoikeusuudistusta. Perusoikeusuudistuksen yhteydessä perustuslakivaliokunta halusi perusoikeusjärjestelmän kokonaan eduskunnan valvontaan. Tämän vuoksi perusoikeuksien sisällöstä ja rajoituksista on aina säädettävä tyhjentävästi lain tasolla. Asetuksessa ei saa olla perusoikeusrajoituksia eikä perusoikeuden käytön yksityiskohtaista sääntelyä. Perusoikeuksia tulee tulkita ihmisoikeussopimusten kanssa niin, että vain ihmisoikeussopimuksen määräyksen mukainen rajoitusperuste voi olla sallittu perusoikeuden rajoittamisen perusteena. Mainituista eläinkohtaisista tuista on siten säädetty väärällä tasolla kun otetaan huomioon, että saamelaisten oikeus poronhoitoon on turvattu perustuslaissa.

Viitattu asetuksen tasoinen sääntely on johtanut siihen, että porosaamelaisia syrjitään perustuslain 6 §:n vastaisesti alkuperänsä vuoksi. Poronhoito on osa saamelaisten kulttuuria. Eläinkohtaista tukea poronhoidolle maksetaan vain murto-osa siitä mitä muulle, suomalaiseen kulttuuriin kuuluvalle kotieläintaloudelle maksetaan. Lisäksi tuen maksaminen on porotalouden osalta sidottu lukuisiin ehtoihin, jollaiset eivät rajoita tuen maksamista muulle maataloudelle. Näin ollen saamelaisten oikeus alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää kulttuurimuotoonsa kuuluvaa poronhoitoa ei toteudu perustuslain 17 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Saamelaiset eivät voi taloudellisista syistä hankkia toimeentuloaan perinteisellä elinkeinollaan, koska julkinen valta ei ole huolehtinut porosaamelaisen työvoiman suojelusta yhtä hyvin tukitoimin kuin perinteisen maatalouden harjoittajien suojelusta. Tämä taas on vastoin sitä, mitä perustuslain 18 §:n 1 momentissa säädetään.

Asetuksella säädetyn eläinkohtaisen tuen riittämättömyys ja tuen maksamisen ehdot johtavat siihen, että saamelaiset joutuvat julkisen vallan toimenpiteiden vuoksi luopumaan omasta kulttuuristaan, elinkeinostaan ja yhteisöstään, mikä merkitsee myös identiteetin menettämistä. Siten asetuksen tasoiset säännökset tosiasiassa kieltävät porosaamelaisilta oikeuden nauttia yhdessä ryhmänsä muiden jäsenten kanssa omasta kulttuuristaan ja siihen kuuluvasta poronhoidosta.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa viitannut valituksen alaisen päätöksen perusteluihin ja päätöksen perusteena oleviin asiakirjoihin. Valituslautakunnan käsityksen mukaan poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavan eläinkohtaisen tuen maksamisessa on noudatettu yhdenvertaisuutta.

A on antanut valituslautakunnan lausunnon johdosta vastaselityksen. A on todennut muun muassa, että kotieläinten pidolle maksettava tuki ei riipu tuon elinkeinon ulkopuolisten tulojen määrästä. Näin ollen maatalouselinkeinoja ei kohdella tasapuolisesti. Poronhoidon puitteissakaan järjestelmä ei ole tasapuolinen, koska tuen maksamiseen liittyvä tuloraja kohdistuu lähinnä porosaamelaisiin asettaen nämä huonompaan asemaan kuin tilalliset poronhoitajat. Tämä johtuu siitä, että heikon tulotasonsa vuoksi saamelaiset poromiehet tarvitsevat lisätuloja. Poro- ja luontaistaloudesta saamiensa tulojen lisäksi heillä saa olla rajoituksetta vain maa- ja metsätaloustuloja. Porosaamelaiset ovat kuitenkin vanhastaan maattomia eikä heillä siten ole tuloja maa- ja metsätaloudesta. Elääkseen heidän on saatava tuloja poro- ja luontais- sekä maa- ja metsätalouden ulkopuolelta. Tilalliset poronhoitajat voivat saada porosaamelaisiin nähden noin kaksinkertaisen vuositulonsa sekä poro- ja luontaistaloudesta että maa- ja metsätaloudesta, joten heillä ei ole yhtä suurta tarvetta noiden elinkeinojen ulkopuolisiin tuloihin.

Perustuslain 17 §:n 3 momentin tarkoituksena on edistää tosiasiallisen tasa-arvon toteutumista tarvittaessa positiivisin erityistoimenpitein. Positiivinen erityiskohtelu, joka tarkoittaa tietyn ryhmän aseman ja olosuhteiden parantamista tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi ja joka ei ole asteeltaan syrjivää, ei ole ryhmän kiellettyä suosintaa. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa erilaisuus voidaan nähdä myös arvona sinänsä. Perusoikeusjärjestelmässä saamelaisten asema pyritään suojaamaan myös maan monikielisyyden ja monikulttuurisuuden turvaamiseksi.

Maa- ja metsätalousministeriö on lausunnossaan esittänyt hakemuksen hylkäämistä tai toissijaisesti valituksen hylkäämistä. Lisäksi ministeriö on esittänyt oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen hylkäämistä.

Perustuslain 17 §:n 3 momentin perustelujen mukaan säännös velvoittaa julkista valtaa sallimaan ja tukemaan siinä tarkoitettujen ryhmien oman kielen ja kulttuurin kehittämistä ja tarjoaa valtiosääntöisen perustan myös siinä tarkoitettujen ryhmien elinolosuhteiden kehittämiselle niiden omaa kulttuuriperinnettä kunnioittaen. Perustelujen mukaan säännös ei kuitenkaan merkitse siinä tarkoitettujen ryhmien oikeutta omaan kulttuuriinsa vedoten poiketa suomalaisen oikeusjärjestyksen asettamista säännöistä. Suomalaisen oikeusjärjestyksen perustavaa laatua oleviin sääntöihin kuuluu, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Yhdenvertaisuussäännös kohdistuu myös lainsäätäjään. On perusteltua, että valtioneuvoston asetuksessa tuen saamiselle säädetyt edellytykset koskevat sekä saamelaisia että muita poronomistajia.

Kysymyksessä oleva tukijärjestelmä ei estä saamelaisia nauttimasta kulttuuristaan. Päinvastoin se edistää myös saamelaisten poronhoitoa. Kaikkiin tukijärjestelmiin sisältyvät tietyt tuen saamisen edellytykset, joita kaikki mahdolliset tuen saajat eivät voi täyttää. Kysymyksessä olevan 150 000 markan tulorajan tarkoituksena on kehittää porotalouden omistuksen rakennetta siten, että porojen määrä omistajaa kohti lisääntyisi ja porotalouden kannattavuus parantuisi, sekä tuen suuntaaminen päätoimisesti porotaloutta harjoittaville henkilöille. Lisäksi tuloraja on yhdenmukainen porotalouden investointitukia koskevan järjestelmän kanssa.

Valituksessa mainittu liittymisasiakirjan liitepöytäkirja on merkityksetön tässä yhteydessä. Kysymyksessä oleva valtioneuvoston asetus on kansallisen oikeuden, yhteisöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden mukainen.

A on antanut ministeriön lausunnon johdosta vastaselityksen. Vastaselityksessään A on muun muassa todennut, että ministeriön lausunnossa ei ole kiistetty poronhoidon asemaa osana saamelaisten kulttuurimuotoa. Hakemuksessa ja valituksessa ei ole kysymys saamelaisen poron omistajan oikeudesta poiketa suomalaisen oikeusjärjestyksen asettamista säännöistä, vaan tiettyjen asetusten mahdollisesta perustuslain tai lain vastaisuudesta.

Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetulla lailla säädettyä valtuutta asetuksen antamiseen on tulkittava uuden perustuslain mukaisesti. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunnossaan, ottaessaan kantaa muun muassa porotalouden rahoituslain muuttamiseen, kosketellut lakiin sisältyvää sanottua valtuutta. Perustuslakivaliokunnan mukaan valtuuksien tulkintaa ja niiden nojalla annettujen säännösten sisältöä rajoittaa myös suoraan perustuslain 80 §:n 1 momentti. Siten esimerkiksi mainitussa rahoituslaissa tarkoitetun korvauksen, tuen tai palkkion hakijaan ei voida asetuksella kohdistaa muita kuin laista johtuvia velvoitteita, kun säädetään pykälän valtuussäännöksissä tarkoitetuista korvauksen tai vastaavan yleisistä ehdoista.

Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetussa laissa ei ole valtuutta, jonka nojalla asetuksella voitaisiin säätää, ettei poronomistajalle makseta pohjoista tukea, jos hänen porotalouden, luontaiselinkeinojen tai maa- ja metsätalouden ulkopuolelta saamansa vuositulon määrä on yli 150 000 markkaa. Tämän vuoksi tuollaista rajoitusta ei saa asetuksella säätää. Kun näin on kuitenkin tehty, asetuksen asianomainen säännös on jätettävä soveltamatta.

Koska mainittua tai muutakaan tulorajaa ei ole säädetty tilalla hoidettavien kotieläinten osalta, maa- ja metsätalousministeriö on kohdellut saman lainkohdan nojalla antamissaan eri asetuksissa poronomistajaa huonommin kuin kotieläimen omistajaa. Kun poronhoito on perustuslain mukainen saamelainen elinkeino kun taas maatilaan liittyvä kotieläinten hoito kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, asetuksenantovaltuutta on käytetty saamelaisia syrjivästi.

Poronhoidon ja samalla saamelaisten syrjintä ilmenee myös eläinkohtaisen tuen määrässä. Saamelaistoimikunta on mietinnössään todennut, että saamelaisten ansiotaso on heikko. Saamelaisten kotiseutualueen paliskuntien päätoimisten poromiesten verotettava tulo valtion verotuksessa on alle puolet saman alueen maanviljelijöiden tulotasosta, mikä johtuu siitä, että porosta maksettava tuki on alle kymmenen prosenttia lampaan tai sian osalta maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta.

Perustuslain 17 §:n 3 momentin tarkoituksena on edistää tosiasiallisen tasa-arvon toteutumista tarvittaessa positiivisin erityistoimenpitein. Saamelaistoimikunta on mietinnössään katsonut, että valtiosääntöoikeuden mukainen saamelaisten positiivinen erityiskohtelu ei merkitse, että muillakin olisi yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti oikeus samaan kuin saamelaisilla.

Julkiselle vallalle perustuslain mukaan kuuluvaan velvollisuuteen turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen sisältyy sekä velvollisuus perusoikeuksien suojaamiseen että velvollisuus niiden toteuttamiseen. Lisäksi julkisen vallan velvollisuutena on olla itse lainsäädäntö- tai hallintokoneistollaan rajoittamatta perusoikeuksien toteutumista. Perusoikeussäännösten, noiden säännösten uudistamista koskevissa lainvalmisteluasiakirjoissa tähdennetty, velvoittavuus julkiseen valtaan nähden tarkoittaa esimerkiksi valtion velvollisuutta tukea rahallisesti ryhmän kulttuurin harjoittamista.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. A:lle myönnetään lupa valittaa maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksestä.

A:n valitus tutkitaan. Valitus hylätään. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut:

1. Suomen perustuslain (731/1999) 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain 17 §:n 3 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perustuslain 80 §:n mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia tässä perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuutuksen nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan.

Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisasiakirjan 142 artiklassa määrätään, että Euroopan yhteisöjen komissio antaa Suomelle ja Ruotsille luvan myöntää pitkäaikaisia kansallisia tukia sen varmistamiseksi, että maataloutta pidetään yllä pohjoisilla alueilla.

Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1059/1994) 3 §:n 1 momentin (1343/1996) mukaan valtioneuvosto päättää tämän lain nojalla maksettavista tukimuodoista sekä tukien määristä, jakoperusteista, maksamisen perusteista ja kestoajoista, jollei tukien kestoajoista säädetä erikseen tässä laissa. Saman pykälän 2 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö antaa yksityiskohtaisista tuen jakoperusteista ja maksatuksista tarkempia määräyksiä. Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1059/1994) 6 §:n mukaan maa- ja puutarhatalouden ylläpitämiseksi voidaan myöntää pitkäaikaista tukea. Tukea voidaan myöntää 62. leveyspiirin pohjoispuolella sijaitsevilla maatalousalueilla ja sen eteläpuolella sijaitsevalla komission hyväksymällä alueella.

Valtioneuvosto on antanut 17.5.2000 maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain 3 §:n 1 momentin perusteella asetuksen poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta (429/2000) ja 21.12.2000 asetuksen vuodelta 2001 maksettavasta pohjoisesta tuesta (1255/2000). Maa- ja metsätalousministeriö on antanut 11.9.2000 maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain 3 §:n 2 momentin perusteella asetuksen poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta (793/2000).

Poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n mukaan maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain 6 §:ssä tarkoitettuna pohjoisena tukena voidaan vakituisesti Suomessa asuville poronomistajille maksaa valtion talousarviossa vuodelle 2000 maa- ja puutarhatalouden kansalliseen tukeen osoitetuista varoista eläinkohtaista tukea siten kuin tässä asetuksessa säädetään. Asetuksen 2 §:n 3 momentin mukaan tuen suuruus on enintään 110 markkaa poronhoitolain (848/1990) 5 §:ssä tarkoitettua eloporoa kohti. Saman pykälän 6 momentin mukaan tukea ei makseta sellaisten porojen osalta, joiden omistajan poro- tai luontaiselinkeinotalouden taikka maa- ja metsätalouden ulkopuolisten vuositulojen määrä on yli 150 000 markkaa.

Poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 1 §:n mukaan poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:ssä tarkoitetuille poronomistajille maksettavan eläinkohtaisen tuen suuruus on 110 markkaa eloporolta.

Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus on päätöksellään 5.2.2001 hylännyt A:n hakemuksen porotaloudelle maksettavan eläinkohtaisen tuen saamiseksi, koska verotustietojen mukaan hänen muut kuin porotalouden, luontaiselinkeinojen tai maa- ja metsätalouden ansio- ja pääomatulonsa olivat viimeksi toimitetussa verotuksessa olleet 313 692 markkaa.

A on vedonnut siihen, että mainituilla porotaloutta koskevilla asetuksilla, ottaen huomioon niiden tässä viitatut säännökset, loukataan yhdenvertaisuutta koskevia perustuslain 6 §:n säännöksiä ja saamelaisille perustuslain 17 §:n 3 momentissa taattuja kulttuurisia oikeuksia. Vuodelta 2001 maksettavasta pohjoisesta tuesta annetussa asetuksessa, jonka perusteella maksetaan tukea muun muassa kotieläintaloudelle, ei ole vastaavaa tuen saajan tuloja koskevaa rajoitusta kuin porotalouden osalta on säädetty. Kotieläintalous on nimenomaan suomalaisen valtaväestön tulonlähteenä. Porotalouden sisälläkin väestöryhmien yhdenvertaisuus jää toteutumatta kotieläintalouden kautta siten, että suomalaisilla on maata ja muutoinkin varallisuutta ja tuloja, kun taas saamelaiset, jotka tulojensa edellisiin nähden vähäisen määrän vuoksi tarvitsevat lisätuloja, maata omistamattomina eivät lisätuloja kotieläintaloudesta voi saada. Näin ollen rajoituksen tosiasiallinen kohdistuminen määräytyy etnisin perustein. Koska työvoima- ja elinkeinokeskus vastoin perustuslain 107 §:ää, jonka mukaan perustuslain tai muun lain vastainen alempi säädös on jätettävä soveltamatta, on kuitenkin soveltanut mainittuja valtioneuvoston sekä maa- ja metsätalousministeriön asetuksia, työvoima- ja elinkeinokeskus on osaltaan rikkonut perustuslain 22 §:ään perustuvaa velvollisuutta perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamiseen.

Lisäksi A on vedonnut perustuslain 18 §:n 1 momenttiin ja 121 §:n 4 momenttiin sekä kansalais- ja perusoikeuksia koskevan yleissopimuksen 27 artiklaan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaan ja Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen pöytäkirjaan 3.

A on vedonnut myös siihen, ettei maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetussa laissa ole valtuutta, jonka nojalla asetuksella voitaisiin säätää, ettei poronomistajalle makseta pohjoista tukea, jos hänen porotalouden, luontaiselinkeinojen tai maa- ja metsätalouden ulkopuolelta saamansa vuositulon määrä on yli 150 000 markkaa. Tämän vuoksi tuollaista rajoitusta ei saa asetuksella säätää.

Kuten perustuslain 6 §:n 2 momentista ilmenee, siinä ei kielletä kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi säännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. (HE 309/1993 s. 44) Poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen mukaista tukea maksetaan valtion tuloarviossa asetetun määrärahan puitteissa. Tällaiseen tukeen ei ole subjektiivista oikeutta. Ottaen huomioon kulloinkin kysymyksessä olevan tuen ja sen perusteena olevan lainsäädännön tavoitteet tuen myöntämiselle voidaan tai sille täytyy asettaa rajoituksia.

Vastaavaa tulorajaa kuin poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n 6 momentissa, ei ollut aiemmin annetuissa vastaavissa säädöksissä. Saadun selvityksen mukaan säädetyn 150 000 markan tulorajan tarkoituksena on kehittää porotalouden omistuksen rakennetta siten, että porojen määrä omistajaa kohti lisääntyisi ja porotalouden kannattavuus parantuisi, sekä tuen suuntaaminen päätoimisesti porotaloutta harjoittaville henkilöille. Rajoituksella on myös tavoiteltu yhdenmukaisuutta porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoittamisesta annettuun lakiin nähden (45/2000). Mainitun, osittain 1.9.2000 ja muilta osin 14.2.2001 voimaan tulleen lain 5 §:n 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää, että elinkeinon harjoittajan muusta kuin mainitussa laissa tarkoitetun elinkeinotoiminnan harjoittamisesta saamat tulot eivät saa olla valtioneuvoston asetuksella vahvistettavaa määrää suuremmat. Mainitulla lailla on kumottu porotalouslaki (161/1990) ja luontaiselinkeinolaki (610/1984). Porotalouslain 3 §:n 2 momentissa säädettiin, että lain mukaisista toimenpiteistä ei voinut päästä osalliseksi henkilö, jonka omat ja puolison muusta kuin porotalouslaissa tarkoitetun ammatin harjoittamisesta saamat kokonaistulot olivat valtioneuvoston vahvistamaa määrää suuremmat. Luontaiselinkeinolain 4 §:n 2 momentissa oli samanlainen säännös. Vastaavanlainen säännös kuin mainituissa säädöksissä, on myös 3.4.2000 voimaan tulleessa maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 5 §:n 4 momentissa (44/2000), jonka mukaan maaseutuyrittäjän muusta ammatista kuin tässä laissa tarkoitetun elinkeinotoiminnan harjoittamisesta saamat tulot eivät saa olla valtioneuvoston asetuksella vahvistettavaa määrää suuremmat. Vastaava säännös oli mainittua rahoituslakia edeltäneen maaseutuelinkeinolain (1295/1990) 8 §:n 3 momentissa.

Kun otetaan huomioon A:n vuodelta 1999 suoritettua verotusta koskevista asiakirjoista ilmenevien porotalouden, luontaiselinkeinojen tai maa- ja metsätalouden ulkopuolisten tulojen määrä 313 692 markkaa, kysymyksessä olevan tuen myöntäminen hänelle ei ole ollut perusteltua.

Poroa kohden maksettavan tuen määrän rajoittaminen perustuu yhteisöoikeuteen. Jotta Euroopan unioniin liittyminen ei olisi aiheuttanut poronomistajille taloudellisia menetyksiä, näille saadaan pitkäaikaisten kansallisten tukien järjestelmästä Suomen pohjoisten alueiden maataloudelle tehdyn komission päätöksen (95/196/EY; muutettu viimeksi päätöksellä 2000/405/EY) perusteella maksaa kansallista tukea, joka määrältään saa olla enintään 160 markkaa poroa kohti. Saadun selvityksen mukaan eläinkohtaisen tuen määrään vaikuttaa komission päätöksen lisäksi poronlihan hinnan kehitys, joka on ollut parempi kuin unioniin liityttäessä ennakoitiin.

Mainittujen seikkojen nojalla korkein hallinto-oikeus katsoo, että poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n 6 momentissa poronomistajan poro- tai luontaiselinkeinotalouden taikka maa- ja metsätalouden ulkopuolisille vuosituloille säädetyllä enimmäismäärällä samoin kuin mainitun pykälän 3 momentissa ja poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 1 §:ssä säädetyllä eläinkohtaisen tuen määrällä on perustuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä peruste.

Perustuslain 17 §:n 3 momentin säännös yhdessä perustuslain 22 §:n kanssa velvoittaa julkista valtaa sallimaan ja tukemaan saamelaisten oman kielen ja kulttuurin kehittämistä. Säännös tarjoaa valtiosääntöisen perustan myös saamelaisten elinolosuhteiden kehittämiselle heidän omaa kulttuuriperinnettään kunnioittaen. (HE 309/1993 s. 65) Asiassa esitetty selvitys ei kuitenkaan osoita, että poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n 6 momentissa säädetty poronomistajan poro- tai luontaiselinkeinotalouden taikka maa- ja metsätalouden ulkopuolisten vuositulojen enimmäismäärä tai mainitun pykälän 3 momentissa ja poronhoitovuodelta 2000/2001 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 1 §:ssä säädetty eläinkohtaisen tuen määrä olisi estänyt A:lta omasta kulttuuristaan nauttimisen ja tähän liittyen poronhoidon harjoittamisen yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa. Näin ollen asetukset eivät ole mainittujen perustuslain kohtien tai kansalais- ja perusoikeuksia koskevan yleissopimuksen 27 artiklan vastaisia. Asetukset eivät ole lainvastaisia myöskään sillä perusteella, että ne olisivat rikkoneet perustuslain 18 §:ää, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa tai Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen pöytäkirjaa 3.

Näin ollen työvoima- ja elinkeinokeskuksen on tullut soveltaa kysymyksessä olevia valtioneuvoston sekä maa- ja metsätalousministeriön asetusten säännöksiä sen ratkaistessa A:n asiassa tekemää hakemusta. Työvoima- ja elinkeinokeskus ei näin tehdessään ole rikkonut perustuslain 22 §:ään perustuvaa velvollisuutta perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamiseen.

2. Asian lopputulokseen nähden ei ole kohtuutonta, että A saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Lauri Tarasti, Pirkko Lundell, Hannu Koskinen ja Marita Liljeström. Asian esittelijä Petri Leinonen.