10.10.2002

1. VEROTUS

A , joka on asunut useita vuosia pysyvästi ulkomailla, on tuonut 4.8.1999 Suomeen muuttonsa yhteydessä toisesta Euroopan unionin jäsenvaltiosta henkilökohtaiseen omaisuuteensa kuuluneen Audi A6 Avant -merkkisen henkilöauton. A on ostanut auton, joka on valmistunut 20.3.1995, Saksasta ja ottanut sen käyttöön 5.4.1995 Alankomaissa.

Hangon tullikamari on autoveropäätöksellään 4.8.1999 myöntänyt A:lle autoverolain 25 §:n 1 momentin mukaisen 80 000 markan veronalennuksen sekä määrännyt hänen suoritettavakseen autoveroa 16 556 markkaa ja arvonlisäveroa 3 642 markkaa, yhteensä veroa 20 198 markkaa.

2. ASIAN KÄSITTELY HALLINTO-OIKEUDESSA

2.1. A:n valitus

A on vaatinut, että autoveropäätös kumotaan ja hänen maksamansa verot palautetaan. Muuttotavarana tuodusta ajoneuvosta ei saa kantaa veroa lainkaan. Hän on asunut ulkomailla vuodesta 1990 ja muuttanut Suomeen elokuussa 1999. Muuttoautona tuodun ajoneuvon hän on hankkinut vuonna 1995. Autoveropäätöstä tehtäessä ei ole otettu huomioon Euroopan yhteisöjen neuvoston luonnollisten henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa jäsenvaltiosta sovellettavista verovapauksista annettua direktiiviä 83/183/ETY. Direktiivin 1 artiklasta ilmenee, ettei kansallisella säännöksellä voida asettaa verovapaudelle rahamääräistä ylärajaa.

Suomessa kannettava autovero on direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kulutusvero. Tämä ilmenee epäsuorasti myös yhteisön alueella tiettyjen kulkuneuvojen väliaikaisessa maahantuonnissa sovellettavista verovapautuksista annetun neuvoston direktiivin (83/182/ETY) 1 artiklan 1 kohdasta. Direktiivin liitteessä mainitaan Suomen osalta vain moottoriajoneuvovero.

Kaikki toimet, joiden seurauksena perusvapauksien, joita ovat muun ohella henkilöiden ja tavaroiden vapaa liikkuvuus, käyttö välittömästi tai välillisesti rajoittuu tai estyy, ovat kiellettyjä ja mitättömiä. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan lainsäädäntöä tulee tulkita sen tarkoituksen mukaan. Direktiivin 83/183/ETY johdannossa lausutaan sen tarkoituksesta tältä osin: "... verotukselliset esteet, jotka rajoittavat luonnollisten henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden maahantuontia toisesta jäsenvaltiosta, ovat omiaan haittaamaan henkilöiden vapaata liikkuvuutta yhteisössä; nämä esteet on siis mahdollisimman suurelta osin poistettava ottamalla käyttöön verovapauksia...".

A on direktiivin tarkoittamalla tavalla käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja muuttanut pysyvästi Suomeen. Samalla hän on tuonut mukanaan muuttotavaransa, joihin on kuulunut nyt kysymyksessä oleva auto. Pysyvä muuttaminen edellyttää Suomessa kuten kaikissa muissakin Euroopan valtioissa, että auto rekisteröidään voimassa olevien säännösten mukaisesti asuinmaahan. Auton rekisteröinti on osa maahanmuuttoon liittyvää asettautumista. Se, että autoveroa suoritetaan rekisteröinnin yhteydessä, ei oikeuta kiertämään direktiivin tarkoitusta. Autovero määrätään maahantulon yhteydessä eikä rekisteröinnissä.

Suomessa kannettava autovero ei ole direktiivin 83/183/ETY 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vuosittaiseen tai määräaikaiseen käyttöön liittyvä maksu tai vero, vaan artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kulutusvero, jota ei voida kantaa pysyvän maahanmuuton yhteydessä tuotavasta yksityiskäytössä olevasta ajoneuvosta.

Eteläinen tullipiiri on antanut asiassa lausunnon, tulliasiamies vastineen ja A vastaselityksen.

2.2. Hallinto-oikeuden päätös

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n valituksen.

Perustelut: Euroopan yhteisöjen neuvoston luonnollisten henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa jäsenvaltiosta sovellettavista verovapauksista antaman direktiivin 83/183/ETY 1 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on jäljempänä tarkoitetuin edellytyksin ja jäljempänä tarkoitetuissa tapauksissa myönnettävä vapautus luonnollisen henkilön henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa toisesta jäsenvaltiosta tavanomaisesti kannettavista liikevaihtoveroista, valmisteveroista ja muista kulutukseen kohdistuvista veroista. Artiklan 2 kohdan mukaan direktiivi ei koske tämän omaisuuden käytöstä maan alueella kannettavia erityisiä ja/tai kausiluonteisia maksuja ja veroja, kuten esimerkiksi autojen rekisteröinnissä kannettavia maksuja,tieliikennemaksuja ja televisiolupia.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle autoverolaiksi (321/1994 vp) on todettu, että Euroopan yhteisöjen jäsenyyden keskeinen vaikutus autoverotukseen on, että autoverotusta ei voida toimittaa siten, että verotus perustuisi rajamuodollisuuksiin. Erityisesti tämä tarkoittaa, että velvollisuus veron suorittamiseen ei saa perustua tullirajaan tai ajoneuvon siirtymiseen tullirajan yli. Lakiehdotuksen soveltamisalaa koskevat säännökset on laadittu siten, että verovelvollisuus ei määräydy maahantuonnin tai valmistamisen perusteella, vaan niin, että autovero on suoritettava ajoneuvosta, joka rekisteröidään Suomessa tai jota käytetään Suomen alueella.

Autoverolain 1 §:n mukaan henkilöautosta on suoritettava ennen ajoneuvon rekisteröintiä taikäyttöönottoa Suomessa valtiolle autoveroa. Lain 2 §:n mukaan käyttöönotolla Suomessa tarkoitetaan ajoneuvon käyttöä liikenteeseen Suomen alueella myös silloin, kun ajoneuvoa ei ole rekisteröity Suomessa.

Hallinto-oikeus katsoo, että autoveroa, koska se on ajoneuvon rekisteröintiin tai käyttöön liikenteeseen Suomessa liittyvä vero, on pidettävä sellaisena edellä mainitun direktiivin 83/183/ETY 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna omaisuuden käytöstä maan alueella kannettavana erityisenä verona, jota direktiivi ei koske.

Hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että Euroopan yhteisöjen komissio on tehnyt ehdotuksen direktiivien 83/182/ETY ja 83/183/ETY korvaamisesta uudella direktiivillä (KOM(98) 30 lopullinen, luettelonumero: CB-CO-98-031-FI-C). Ehdotetun direktiivin perustelujen mukaan sen tarkoituksena on kuvastaa tarkemmin jäsenvaltioiden 1 päivästä tammikuuta 1993 soveltamia moottoriajoneuvojen verojärjestelmiä. Perusteluissa on todettu, että tuosta päivästä lähtien sisämarkkinasäännöt kieltävät rajamuodollisuudet näiden verojen keräämisessä eikä ylellisyystavaroiden korotettuja arvonlisäveroja enää sallita. Niinpä jäsenvaltiot muuttivat suurelta osin moottoriajoneuvojen valmisteveronsa rekisteröintiveroksi (I johdanto, 3. kohta). Ehdotetun direktiivin mukaan ehdotetut toimenpiteet kattavat kaksi laajaa ryhmää. Ensinnäkin asuinpaikan vaihdon yhteydessä ehdotetaan, että jäsenvaltioiden ei pitäisi määrätä rekisteröintiveroja tai vastaavia veroja kulkuneuvoille, jotka asuinpaikkansa toisesta jäsenvaltiosta niiden alueelle muuttavat henkilöt tuovat niiden alueelle. Perustelujen mukaan tämä vastaa vaikutuksiltaan suurelta osin direktiivin 83/183/ETY tavoitteita siltä osin kuin tuossa direktiivissä säädettiin moottoriajoneuvojen maahantuonnissa sovellettavista verovapauksista asuinpaikan muutoksen yhteydessä sillä merkittävällä poikkeuksella, että direktiiviä 83/183/ETY ei sovellettu rekisteröintiveroihin (I johdanto, 6. kohta). Myös tämän direktiiviehdotuksen on katsottava osoittavan, että voimassa olevan direktiivin 83/183/ETYmääräykset eivät koske Suomen autoveron kaltaista ajoneuvon käytön tai rekisteröinnin johdosta kannettavaa erityistä veroa.

Edellä olevan johdosta Euroopan yhteisöjen neuvoston direktiivi 83/183/ETY ei aseta estettä autoveron kantamiselle. Tullikamarin päätöstä ei tämän vuoksi ole syytä muuttaa.

3. ASIAN KÄSITTELY KORKEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

3.1. A:n valitus

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen ja tullikamarin autoveropäätöksen kumoamista.

Asiassa aikaisemmin esittämänsä ohella A on todennut, että muuttoautojen verokohtelun selvittämisellä on laaja merkitys. Käytännössä direktiivin 83/183/ETY tulkinta vaikuttaa lähes jokaisen muuttajan mahdollisuuksiin tuoda ajoneuvoja muuttonsa yhteydessä. Direktiivin säännökset eivät rajoitu vain tapauksiin, joissa veroa joudutaan maksamaan, koska 80 000 markan veronalennus ei poista veroa kaikista autoista, vaan direktiivi mahdollistaa useammankin kuin yhden muuttoajoneuvon tuomisenverotta.

Direktiivin 83/182/ETY 1 artiklan 1 kohdan mukaan väliaikaisessa maahantuonnissa on myönnettävä vapautus liikevaihtoveroista, valmisteveroista ja muista kulutukseen kohdistuvista veroista sekä vapautus direktiivin liitteessä mainituista veroista. Liitteessä on Suomen osalta mainittu vain moottoriajoneuvovero. Riidatonta on, että väliaikainen muuttaja on vapautettu autoverosta. Koska autoveroa ei ole pidetty liitteessä mainittavana verona, katsotaan se näin ollen direktiivissä 83/182/ETY kulutukseen kohdistuvaksi veroksi.

Euroopan yhteisön ja OECD:n välinen yleissopimus veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta (SopS 21/95) erottaa edellä mainitut Suomen kantamat verot toisistaan. Ainoastaan moottoriajoneuvovero luetaan sopimuksen tarkoittamaksi ajoneuvojen käytöstä tai omistuksesta kannettavaksi veroksi. Autovero katsotaan sopimuksessa erityiseksi tavarasta (autosta) kannettavaksi veroksi.

Myös komission 10.2.1998 antamassa direktiiviehdotuksessa (98/108/12; KOM(98) 30 lopull. - 98/0025 (CNS), jonka tarkoituksena on saattaa voimaan uusi direktiivi, jolla korvattaisiin direktiivit 83/182/ETY ja 83/183/ETY, edellä mainitut verot on eriytetty. Ehdotuksen mukaan Suomi ei saa määrätä pysyvän asuinpaikan vaihtumisen yhteydessä autoveroa vaan ainoastaan moottoriajoneuvoveron ja vuosittain suoritettavan ajoneuvoveron. Ehdotus laajentaa verovapauden myös rekisteröintiveroihin.

Autovero perustuu ajoneuvon hankinta-arvoon verovelvolliselle. Vero on suoritettava ennen ajoneuvon käyttöä Suomessa. Veron suorittamisen valvonta perustuu rekisteröintiin. Autoveron tulee olla maksettu ennen kuin auto otetaan käyttöön tai rekisteröidään. Verotuksen jälkeen saa verottajalta luvan ajoneuvon rekisteröintiin.

Suomessa kannettava autovero ei voi olla direktiivin 83/183/ETY 1 artiklan 2 kohdassa mainittu vuosittaiseen tai määräaikaiseen käyttöön liittyvä maksu tai vero, kuten vuosittain perittävä ajoneuvovero. Suomen autovero on selvästi kansalliseen lainsäädäntöön perustuva direktiivin 83/183/ETY 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kulutusvero.

3.2. Tulliasiamiehen vastine

Sanamuotonsa mukaan direktiivi 83/183/ETY velvoittaa vapauttamaan ainoastaan maahantuonnissa tavanomaisesti kannettavista veroista. Autoveroa ei Suomessa kanneta ajoneuvon maahantuonnin yhteydessä, vaan vasta kun ajoneuvo halutaan merkitä rekisteriin tai ottaa käyttöön liikenteessä. Autovero ei myöskään ole mainitussa artiklan kohdassa tarkoitettu kulutukseen kohdistuva vero.

Direktiivin 1 artiklan 2 kohdan esimerkkiluettelon mukaan direktiivi ei lainkaan koske muun muassa tämän omaisuuden käytöstä maan alueella kannettavia erityisiä ja/tai kausiluonteisia veroja, kuten ajoneuvojen rekisteröinnissä kannettavia maksuja. Direktiivi sallii siis jäsenvaltion kantaa joko erityisiä tai kausiluonteisia veroja. Kertaluonteinen, tavanomaisissa tapauksissa rekisteröinnin yhteydessä kannettava autovero on direktiivin nimenomaisesti sallima erityinen vero.

Rekisteröintiveron lisäksi autovero on mainitun direktiivin kohdan sallima ajoneuvon käytöstä maan alueella kannettava vero. Tämä käy selvästi ilmi autoverolain 1 §:stä, jonka sanamuodon mukaan ajoneuvosta on ennen ajoneuvon rekisteröintiä tai käyttöönottoa Suomessa suoritettava autovero.

Säännöstekstinsä mukaisesti direktiivi viittaa ainoastaan äärimmäisen ylimalkaisesti korrelaatteihin "jäljempänä tarkoitetut edellytykset" sekä "jäljempänä tarkoitetut tapaukset". Näin ollen direktiivin 83/183/ETY 1 artiklan 1 kohdan säännös ei ole sillä tavalla ehdoton, että se voisi ylipäätään tulla Suomessa välittömästi sovellettavaksi autoveron osalta. Kyseinen säännös ei myöskään ole merkityssisällöltään riittävän täsmällinen.

3.3. Valtiovarainministeriön lausunto

Valtiovarainministeriö on asiassa korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa esittänyt muun muassa seuraavaa:

Yhteisön oikeuden ratkaisevat periaatteet

Yhteisön oikeuden nykyisessä kehitysvaiheessa kullakin jäsenvaltiolla on laaja toimivalta päättää siitä, minkälaisia veroja se kantaa tai vastaavasti jättää kantamatta. Siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät ole sekundaarilainsäädännöllä yhdenmukaistaneet välillistä verotusta perustamissopimuksen 93 artiklassa tarkoitetulla tavalla sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan varmistamiseksi, jäsenvaltion verotusoikeutta rajoittavat vain eräät perustamissopimuksen erityiset veroja koskevat määräykset.

Jäsenvaltiolla on oikeus saattaa ajoneuvojen rekisteröintiin tai käyttöön perustuvan verotuksen piiriin myös ne ajoneuvot, jotka on alunperin rekisteröity toisessa jäsenvaltiossa. Tällaisten verojen yhteisön oikeuden mukaisuutta ei yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen kannan mukaan arvioida perustamissopimuksen yleisten määräysten, kuten henkilöiden tai tavaroiden vapaata liikkuvuutta turvaavien määräysten valossa vaan ainoastaan niiden perustamissopimuksen määräysten kannalta, jotka erityisesti ja nimenomaisesti koskevat verotuksellisia toimenpiteitä. Näistä käytännössä voivat tulla sovellettaviksi perustamissopimuksen 90 artikla, jossa kielletään tuontitavaroita syrjivät verot, sekä 23 ja 25 artikla, joissa kielletään tullit ja niitä vaikutukseltaan vastaavat maksut sisämarkkinoilla. Artiklat jättävät jäsenvaltioille varsin suuren liikkumavaran valtiontaloudellisten ja muiden tarkoitusperien toteuttamiseksi, mikä ilmenee muun muassa siinä, että useissa jäsenvaltioissa on käytössä erilaisia ajoneuvoihin kohdistuvia veroja.

Niin kauan kuin ajoneuvoverotusta ei yhdenmukaisteta, on olemassa vaara, että ajoneuvo tulee elinkaarensa aikana verotuksen kohteeksi useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa. Tämän ei kuitenkaan ole katsottu estävän jäsenvaltioita noudattamasta verosuvereniteettiaan (C-72/92 Scharbatke). Ajoneuvojen hankinnan yhteydessä maksettujen verojen osalta tämä on ollut lähtökohta myös niille autoverolain säännöksille, jotka koskevat maahan muuttavan henkilön muuttotavaroissa mukanaan tuomalle ajoneuvolle myönnettävää veronalennusta.

Direktiivi 83/183/ETY

Luonnollisten henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa jäsenvaltiosta sovellettavista verovapauksista annetun neuvoston direktiivin 83/183/ETY 1 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on direktiivissä tarkoitetuissa tapauksissa ja siinä mainituin edellytyksin myönnettävä vapautus luonnollisen henkilön henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa toisesta jäsenvaltiosta tavanomaisesti kannettavista liikevaihtoveroista, valmisteveroista ja muista kulutukseen kohdistuvista veroista. Artiklan 2 kohdan mukaan direktiivi ei kuitenkaan koske tämän omaisuuden käytöstä maan alueella kannettavia erityisiä ja/tai kausiluontoisia maksuja ja veroja, kuten esimerkiksi autojen rekisteröinnissä kannettavia maksuja.

Autoverolain (1482/1994) 1 §:n mukaan ajoneuvosta on suoritettava autoveroa ennen sen rekisteröintiä tai käyttöönottoa Suomessa. Lain 2 §:n mukaan käyttöönotolla tarkoitetaan ajoneuvon käyttöä liikenteeseen myös silloin, kun ajoneuvoa ei ole rekisteröity. Muuallakin kuin Suomessa rekisteröity tai kokonaan rekisteröimätön ajoneuvo tulee verolliseksi, kun sitä käytetään liikenteeseen Suomessa, jollei laissa ole säädetty tästä poikkeusta. Autoverolain säännösten kannalta on siten viime kädessä ratkaisevaa nimenomaisesti ajoneuvon käyttöönotto Suomessa liikenteeseen, vaikka vero tavanomaisissa tapauksissa kannetaankin rekisteröinnin yhteydessä.

Kertaluonteinen autovero, joka tulee suoritettavaksi ajoneuvon rekisteröinnin ja viime kädessä käyttöönoton perusteella, on sellainen direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ajoneuvon käyttöön tai rekisteröintiin liittyvä erityinen vero, joita direktiivi ei koske lainkaan.

Direktiivin 1 artiklan 1 kohtaa luettaessa jää tosin epäselväksi, mitä veroja kohdassa lopulta tarkoitetaan erityisesti sisämarkkinoiden toteutumisen jälkeen, kun esimerkiksi ajoneuvojen maahantuontiin kohdistuvat liikevaihtoveron luonteiset verot ovat kiellettyjä ja kun itse asiassa direktiivin säännökset ovat muodollisestikin lakanneet olemasta voimassa arvonlisä- ja valmisteverojen osalta. Tästä - ehkä siis osittain myös direktiivin vanhentumisesta - johtuvasta epäselvyydestä huolimatta artiklan 2 kohta kuitenkin selkeästi sulkee direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle ajoneuvon käyttöön tai rekisteröintiin liittyvät erityisverot.

Sillä, että autovero joissakin yhteyksissä tilastollisista tai muista syistä luokitellaan kulutusveroksi, ei ole sellaista oikeudellista merkitystä, että vero olisi katsottava nyt käsillä olevan direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi veroksi. Autovero ei myöskään ole sellainen artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vero, joka tulisi kannettavaksi ajoneuvon maahantuonnin perusteella. Verovelvollisuus syntyy vasta, kun ajoneuvo merkitään rekisteriin tai otetaan liikennekäyttöön. Näin on myös muuttotavaroissa tuotavien ajoneuvojen kohdalla, vaikkakin tällaiset ajoneuvot on syytä ilmoittaa tullille maahan muuton yhteydessä autoverolain 25 §:ssä tarkoitetun veronalennuksen edellytysten osoittamiseksi.

Se, ettei direktiivi 83/183/ETY koske autoveron kaltaista veroa, käy ilmi myös komission ehdotuksesta direktiivin muuttamiseksi (KOM (98) 30 lopullinen). Komissio ehdottaa, että direktiivissä edellytetty verovapaus koskisi nimenomaisesti myös autoveroa ja sen kaltaisia rekisteröintiveroja. Ehdotus sisältää komission ehdotuksen nykyisen oikeustilan muuttamiseksi, mikä käy ilmi ehdotuksen perusteluista. Komissio perustelee muutosehdotustaan sillä, että voimassa olevan direktiivin soveltaminen on johtanut eräissä tilanteissa sisämarkkinoiden toiminnan kannalta liian rajoittavaan menettelyyn (3. kohta), sekä sillä, ettei voimassa olevaa direktiiviä sovelleta ajoneuvojen rekisteröintiveroihin (6. kohta). Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan ole hyväksyneet ehdotusta, joten sillä ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden verotustoimivaltaan.

Muuttoautojen verokohtelu eräissä muissa jäsenvaltioissa

Suomen autoveron kaltaista rekisteröintiveroa kannetaan myös eräissä muissa jäsenvaltioissa. Valtiovarainministeriön tietojen mukaan Tanska ei myönnä muuttotavaroissa maahan tuotaville ajoneuvoille lainkaan helpotuksia rekisteröintiverosta, vaan tällaiset ajoneuvot verotetaan samojen perusteiden mukaan kuin muutkin ajoneuvot. Tanska on kantanut muuttotavaroissa maahan tuotavista ajoneuvoista huomattavan korkeaa veroa jo pitkään, eikä veron yhteensopivuutta direktiivin 83/183/ETY kanssa ole kyseenalaistettu, vaikka Tanskan rekisteröintiveroa on muutoin yhteisön oikeuden valossa tutkittu (Asia C-47/88 komissio v. Tanska). Suomen autovero ei luonteeltaan ratkaisevasti poikkea Tanskan rekisteröintiverosta.

Itävallassa kannetaan ajoneuvoista normikulutusmaksua, joka määräytyy ajoneuvon arvon japolttoainekulutuksen mukaan. Maksu on luonteeltaan autoveron kaltainen kertavero, joka kohdistuu kaikkiin Itävallassa rekisteröitäviin tai siellä käyttöönotettaviin ajoneuvoihin. Itävallassa uusien ja käytettyjen ajoneuvojen yksityistuonti kuuluu verotuksen piiriin riippumatta siitä, onko tämä tapahtunut maahan muuttamisen vai muiden syiden vuoksi. Itävallassakaan ei myönnetä muuttotavaroissa tuotaville ajoneuvoille erityisiä helpotuksia.

Itävaltalainen tuomioistuin on pyytänyt yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisuanormikulutusmaksun yhteensopivuudesta yhteisön oikeuden kanssa tilanteessa, jossa veroa kannetaan maahan työn vuoksi muuttavan henkilön muuttotavaroissa mukanaan tuomasta ajoneuvosta (asia C-387/01 Weigel). Ennakkoratkaisupyynnössä ei ole lainkaan kysytty sitä, onko maksu yhteensopiva direktiivin 83/183/ETY säännösten kanssa. Direktiiviin ei ole vedottu, mikä on osoitus siitä, ettei direktiivillä ole katsottu olevan merkitystä arvioitaessa jäsenvaltioiden oikeutta kantaa ajoneuvoista rekisteröinnin yhteydessä veroja. Suomen hallituksen Itävallan asiassa antamassa kirjallisessa huomautuksessa on korostettu, ettei normikulutusmaksun kaltaisia maan sisäisiä veroja voida arvioida perustamissopimuksen 39 artiklan kaltaisten vapaata liikkuvuutta koskevien yleismääräysten vaan primäärioikeuden tasolla ainoastaan verotusta koskevien erityismääräysten valossa.

Valtiovarainministeriön tiedossa ei ole, että minkään muunkaan jäsenvaltion autoverotukseen olisi puututtu käyttäen perusteena käsillä olevan direktiivin säännöksiä. Komissio ei ole käynnistänyt asiassa perustamissopimuksen 226 artiklassa tarkoitettua valvontamenettelyä Suomea vastaan.

Johtopäätös

Direktiivissä 83/183/ETY tarkoitettu verovapausvaatimus ei koske autoveroa. Koska ajoneuvoihin kohdistuvaa verotusta ei ole tältä osin eikä muutoinkaan yhdenmukaistettu, Suomella on oikeus myöntää muuttotavaroissa maahan tuotaville ajoneuvoille verohelpotuksia määräämillään ehdoilla tai olla niitä myöntämättä direktiivin säännösten estämättä. Autoveroa on pidettävä sellaisena direktiivin 83/183/ETY 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna erityisenä verona, jota direktiivi ei koske.

Tulliasiamies on yhtynyt ministeriön lausunnossa esitettyyn.

A on antanut vastaselityksen.

4. KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS ENNAKKORATKAISUNPYYTÄMISESTÄ EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMELTA

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja pyytää Euroopan yhteisöjentuomioistuimelta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 234 artiklan nojalla ennakkoratkaisun luonnollisten henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa jäsenvaltiosta sovellettavista verovapauksista 28.3.1983 annetun neuvoston direktiivin 83/183/ETY tulkinnasta. Ennakkoratkaisun pyytäminen on tarpeen korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä olevan asian ratkaisemiseksi.

4.1. Kansalliset säännökset

Autoverolain (1482/1994) 1 §:n 1 momentin mukaan, joka koskee lain soveltamisalaa, ajoneuvosta on ennen rekisteröintiä tai käyttöönottoa Suomessa suoritettava valtiolle autoveroa. Käyttöönotolla Suomessa tarkoitetaan lain 2 §:n 1 momentin mukaan ajoneuvon käyttöä liikenteeseen Suomen alueella myös silloin, kun ajoneuvoa ei ole rekisteröity Suomessa. Verovelvollisuutta koskevan pääsäännön, lain 4 §:n 1 momentin mukaan, velvollinen suorittamaan autoveroa on ajoneuvon maahantuoja tai Suomessa valmistetun ajoneuvon valmistaja. Verovelvollisen on lisäksi lain 5 §:n mukaan suoritettava autoverolle arvonlisäveroa, joka maksuunpannaan autoveron kantamisen yhteydessä.

Autoveron määrä on lain 6 §:n 1 momentin mukaan auton verotusarvon suuruinen vähennettynä 4 600 markalla (nykyisin 770 eurolla), kuitenkin aina vähintään 50 prosenttia auton verotusarvosta. Käytettynä maahan tuodusta ajoneuvosta kannetaan lain 7 §:n 1 momentin mukaan vastaavan uuden ajoneuvon vero, jota kuitenkin alennetaan prosentuaalisesti ajoneuvon käyttökuukausien perusteella. Maahan tuodun ajoneuvon verotusarvon perusteena on lain 11§:n 1 ja 2 momentin mukaan ajoneuvon hankinta-arvo verovelvolliselle. Hankinta-arvo perustuu ajoneuvon tullausarvoon. Maassa valmistetun ajoneuvon verotusarvo on lain 11 §:n 4 momentin mukaan ajoneuvon valmistuskustannusten perusteella määritettävä ajoneuvon hinta valmistuspaikalla.

Autoverolain 25 §:n 1 momentin (413/1997) mukaan maahan muuttavan henkilön muuton yhteydessä tuoman yhden yksityistalouteen kuuluvan verollisen ajoneuvon veroa alennetaan enintään 80 000 markalla, (nykyisin 13 450 eurolla) lainkohdassa säädetyin ehdoin.

4.2. Direktiivin 83/183/ETY säännökset

Direktiivin 83/183/ETY 1 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on jäljempänä tarkoitetuin edellytyksin ja jäljempänä tarkoitetuissa tapauksissa myönnettävä vapautus luonnollisen henkilön henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa toisesta jäsenvaltiosta tavanomaisesti kannettavista liikevaihtoveroista, valmisteveroista ja muista kulutukseen kohdistuvista veroista. Artiklan 2 kohdan mukaan direktiivi ei koske tämän omaisuuden käytöstä maan alueella kannettavia erityisiä ja/tai kausiluontoisia maksuja ja veroja, kuten esimerkiksi autojen rekisteröinnissä kannettavia maksuja,tieliikennemaksuja ja televisiolupia.

4.3. Perustelut ennakkoratkaisun pyytämiselle

Maahan tuodusta ajoneuvosta on autoverolain mukaan suoritettava autoveroa ennen ajoneuvon rekisteröintiä tai, jos ajoneuvoa ei ole rekisteröitävä Suomessa, ennen ajoneuvon käyttöä liikenteessä Suomen alueella. Vero on kertaluonteinen ja verovelvollinen on ajoneuvon maahantuoja. Veron määrä on huomattava. Uuden ajoneuvon vero on lähes ajoneuvon tullausarvon suuruinen, mutta käytettynä maahan tuodun ajoneuvon vero alenee prosentuaalisesti sen mukaan, miten kauan ajoneuvo on ollut käytössä. Lisäksi on suoritettava autoverolle arvonlisäveroksi autoverolaissa nimitetty vero. Myös muuttotavarana maahan tuotavalle ajoneuvolle määrätään autovero ja sille arvonlisäveroksi nimitetty vero. Autoveroa kuitenkin alennetaan tällöin enintään 80 000 markalla (nykyisin 13 450 eurolla). Verovapaudelle on näin ollen säädetty rahamääräinen yläraja siten, että vain tämän määrän ylittävä autovero ja sille laskettava arvonlisävero tulevat suoritettaviksi.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana olevassa asiassa ajoneuvo on tuotu henkilön lopullisen muuton yhteydessä muuttotavarana Alankomaista. Ajoneuvosta on määrätty suoritettavaksi 80 000 markan verovapauden rajan ylittävä autovero ja sille laskettu arvonlisävero. Asiassa on keskeisenä kysymyksenä, onko autoveroa voitu määrätä lainkaan suoritettavaksi, kun otetaan huomioon direktiivi 83/183/ETY. Direktiivi 83/183/ETY edellyttää täydellistä verovapautta, jos autovero on direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kulutukseen kohdistuva vero. Jos autovero sitä vastoin on artiklan 2 kohdassa tarkoitettu erityinen vero, se on voitu määrätä suoritettavaksi. Korkeimman hallinto-oikeuden tiedossa ei ole asiaa koskevaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiota eikä direktiivinsanamuodosta voida selkeästi päätellä, kuuluuko autovero 1 artiklan 1 vai 2 kohdassa tarkoitettuihin veroihin. Asian ratkaiseminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellyttää tämän vuoksi direktiivin 83/183/ETY tulkintaa.

4.4. Kysymys

Onko luonnollisten henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissajäsenvaltiosta sovellettavista verovapauksista annetun neuvoston direktiivin nro 83/183/ETY 1 artiklaa tulkittava siten, että Suomeen muuttotavarana toisesta jäsenvaltiosta tuotavasta ajoneuvosta kannettava autoverolain mukainen autovero on direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kulutukseen kohdistuva vero vai onko tällainen autovero artiklan 2 kohdassa tarkoitettu omaisuuden käytöstä maan alueella kannettava erityinen maksu tai vero?

Saatuaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisun yllä olevaan kysymykseen korkein hallinto-oikeus antaa lopullisen päätöksen asiassa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Rihto, Ismo Talikka, Raimo Anttila, Tuulikki Keltanen ja Olli Nykänen. Asian esittelijä Marina Äimä.