21.2.2002

Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

X:n sosiaali- ja terveyslautakunta oli 29.10.1996 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n vaatimuksen hänelle Sairaala Z:ssa aiheutuneiden leikkaushoitokustannusten 17 004,50 markan korvaamisesta korkoineen, koska kaupunki oli järjestänyt vaativan erikoissairaanhoidon Y:n sairaanhoitopiirin omistamassa X:n yliopistollisessa sairaalassa ja koska A oli oma-aloitteisesti hakeutunut hoitoon Sairaala Z:hen. Lautakunta on 17.12.1996 hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen.

X:n lääninoikeus oli tutkinut A:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä 29.10.1996 tekemän valituksen kunnallisvalituksena ja päätöksellään 10.12.1997 nro 1349 hylännyt valituksen.

Korkein hallinto-oikeus oli päätöksellään 18.1.2000 taltionumero 64 kumonnut ja poistanut edellä mainitun lääninoikeuden päätöksen ja siirtänyt asian X:n hallinto-oikeudelle käsiteltäväksi hallintoriita-asiana.

Käsittely hallinto-oikeudessa

Vaatimukset hallinto-oikeudessa

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen johdosta hallinto-oikeus on pyytänyt A:ta esittämään täsmälliset vaatimuksensa hallintoriita-asiassa. Lähettämässään kirjelmässä A on vaatinut, että hallinto-oikeus
- velvoittaa X:n kaupungin ja X:n yliopistollisen sairaalan/Y:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhteisvastuullisesti suorittamaan hakijalle 17 004,50 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine korkoineen 14.7.1995 lukien,
- järjestää asiassa suullisen käsittelyn ja
- hankkii jäljempänä yksilöidyn riippumattoman lääkärin lausunnon hakijan terveydentilasta 7.2.1995 otetun varjoainekuvauksen perusteella.

Vaatimusten perustelujen mukaan A:lle on aiheutunut taloudellista vahinkoa sen johdosta, että hänen terveydenhoitonsa on laiminlyöty X:n yliopistollisessa sairaalassa ja X:n terveyskeskuksessa, minkä vuoksi hän on joutunut turvautumaan olennaisesti kalliimman yksityissairaalan, Sairaala Z:n, palveluihin. Kaupunki ja yliopistollinen sairaala eivät ole olleet halukkaita korvaamaan A:lle aiheutunutta taloudellista vahinkoa, joka johtuu siitä, että yksityissairaalassa tehty sydänleikkaus on maksanut A:lle olennaisesti enemmän kuin vastaava hoito olisi maksanut yliopistollisessa sairaalassa. Y:n sairaanhoitopiirinkuntayhtymä, jolle X:n kaupunki on siirtänyt kansanterveyslain mukaiset kunnan tehtävät, on velvollinen huolehtimaan siitä, että jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla on oikeus sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä.

X:n yliopistollinen sairaala ei ole toiminut siten, kuin A:n tapauksessa sairaalan olisi tullut toimia potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 3, 4, 5 ja 8 §:ien mukaan. A oli hakeutunut hoitoon tuohon sairaalaan 13.12.1994 voimakkaiden rintakipujen vuoksi. Yliopistollinen sairaala oli todennut A:lla olevan sepelvaltimotaudin, mutta ei ollut heti toimittanut häntä sepelvaltimovarjoainekuvaukseen, vaan oli kotiuttanut hänet 24.12.1994 ilman tuota kuvausta. A:lle oli ilmoitettu, että hänet asetetaan kuvausjonoon, mutta mitään aikamäärää hoitotoimenpiteiden jatkamisesta tai varjoainekuvauksesta ei ollut ilmoitettu. A oli kutsuttu 19.1.1995 yliopistolliseen sairaalaan sydäninfarktipoliklinikalle, mutta häntä ei ollut otettu lainkaan osastolle. A:lle oli ilmoitettu, että oireiden pahentuessa hänen tulee mennä terveyskeskukseen oman lääkärin vastaanotolle.

A tunsi terveydentilansa olennaisesti heikentyvän, jonka johdosta hän oli 6.2.1995 hakeutunut terveyskeskukseen kiirehtiäkseen sepelvaltimovarjoainekuvausta. A:ta hoitava lääkäri G oli ilmoittanut, ettei hän voi auttaa asiassa, koska terveyskeskukseen ei ollut tullut A:ta koskevia asiakirjoja eikä niitä A:lle kerrotun mukaan tulisi vielä viikonkaan kuluessa. Tuttavat olivat toimittaneet A:n 7.2.1995 Sairaala Z:hen, jossa tällä oli todettu erittäin vaikea-asteinen sepelvaltimotauti. Tuossa tilanteessa A ei enää voinut jäädä kenties moneksikin kuukaudeksi odottelemaan yliopistollisen sairaalan varjoainekuvausta ja sen jälkeen pitkääkin jonotusta leikkaukseen. A:n omat henkilökohtaiset kokemukset yliopistollisen sairaalan tavasta hoitaa sepelvaltimotautia olivat olleet vahvasti epäluottamusta herättäviä, joten hänen ratkaisunsa heti tehtävästä sydänleikkauksesta ovat olleet hyvin perustellut.

X:n yliopistollisessa sairaalassa oli siis tehty virheellinen diagnoosi sepelvaltimotaudinkiireellisyysluokituksessa, jonka johdosta A:ta ei heti lähetetty varjoainekuvaukseen. Sairaala Z:ssa varjoainekuvaus tehtiin yhdessä päivässä, jolloin oli selvinnyt sydänleikkauksen tarpeellisuus ja kiireellisyys.

X:n yliopistollisen sairaalan taloudellinen tilanne on ollut heikko vuoden 1994 lopulla ja vuoden 1995 alkupuolella. D ja E sisätautien klinikalta olivat tiedottaneet asiasta jo 23.12.1994 päivätyssä kirjeessä. Sairaalan sisätautien klinikoiden ylilääkärit B ja C olivat tiedottaneet 9.1.1995, että vuonna 1995 sairaala joutuu palauttamaan elektiivistä eli ei-kiireellistä sydänleikkausta tarvitsevat potilaat jatkohoitoon kunkin kunnan terveyskeskukseen. Mikäli kunta haluaa, että avosydänleikkausta vaativat potilaat leikataan, on kunnan lähetettävä uusi lähete ja maksusitoumus. Edellä mainittu selittää sen, miksi A:ta ei ole hoidettu potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 3 §:n mukaisesti, vaan vastuu sairaanhoidosta on sysätty kuntien terveyskeskusten vastuulle.

X:n yliopistollisen sairaalan hoitoselosteiden toimittaminen X:n kaupungin terveyskeskukseen oli A:n tapauksessa kestänyt perusteettoman kauan, mistä syystä A:ta ei ole hoidettu lain edellyttämällä tavalla. X:n lääninhallitus on 27.3.1996 antamassaan ratkaisussa kehottanut X:n yliopistollista sairaalaa ja X:n sosiaali- ja terveyskeskusta sopimaan sellaisista menettelytavoista, joiden avulla voidaan varmistaa, että potilaiden hoidon kannalta tarpeelliset tiedot kaikissa tilanteissa välittyvät sairaalasta terveyskeskukseen siten, että tiedot ovat viivytyksettä niitä tarvitsevan hoitohenkilökunnan käytettävissä.

Vastineet, selitykset ja lausunnot

X:n sosiaali- ja terveyskeskus on kaupungin puolesta antamassaan lausunnossa pitänyt tätä uutta prosessia turhana, koska tapausta on jo käsitelty perusteellisesti aikaisemmassa valitusprosessissa eikä hallintoriitaprosessi voi enää tuoda asiaan sellaista uutta tosiseikastoa, joka voisi muuttaa korvausvaatimuksen oikeudellista arviointia ja siten jutun lopputulosta. Siten ei ole aiheellista järjestää asiassa suullista käsittelyä eikä henkilötodistajien kuulemista. Asiain kulku ja oikeudelliseen arviointiin vaikuttavat seikat on riittävästi selvitetty jo kirjallisen aineiston perusteella. Hallinto-oikeuden tulee lääninoikeuden aikaisemmin toteamilla perusteilla hylätä A:n hakemus.

Y:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on lausunnossaan katsonut, että kysymyksessä onvahingonkorvauslain mukainen taloudellisen vahingon korvaaminen. Tuon lain mukaan taloudellisen vahingon korvaamiselle on esitettävä erityisen painavia syitä, joita tässä tapauksessa ei ole esitetty. Vahingonkorvausriidat käsitellään yleisessä tuomioistuimessa eikä hallintoriitana hallinto-oikeudessa. Tämän vuoksi kuntayhtymä vaatii, ettei asiaa oteta tutkittavaksi. Jos kuitenkin vastoin kuntayhtymän käsitystä asia otetaan hallintoriitana käsiteltäväksi, hallinto-oikeuden tulee hylätä sairaanhoitopiiriä kohtaan esitetyt vaatimukset aiheettomina ja lakiin perustumattomina. A:n tutkimusta ja hoitoa koskevassa yliopistollisen sairaalan toiminnassa ei ole osoitettavissa mitään laiminlyöntiä, muita virheitä tai viivyttelyä.

Asiassa järjestetyn suullisen esivalmistelun jälkeen A, X:n kaupunki ja Y:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ovat antaneet kirjalliset loppulausuntonsa, joihin vastapuolet ovat vastanneet.

Suullisessa esivalmistelussa A on ilmoittanut, että koska asiakirjoihin sisältyvää F:n lääkärinlausuntoa ei kiistetä, ulkopuolisen lääkärin lausunto varjoainekuvista ei ole tarpeen. A on loppulausunnossaan edelleen katsonut, että hallinto-oikeuden tulisi järjestää asiassa suullinen käsittely, jossa kuultaisiin 6.2.1995 A:ta hoitanutta terveyskeskuslääkäri G:tä ja Sairaala Z:n johtavaa lääkäriä F:ää. Suullinen käsittely on tarpeen sen osoittamiseksi, että terveyskeskus ei ollut ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin A:n terveydentilan nopean heikentymisen johdosta. F:n kuuleminen on tarpeellista sen osoittamiseksi, että A:n sydänleikkaustarve on ollut todella kiireellinen.

Kirjelmässään 25.10.2000 A on ilmoittanut, että Sairaala Z:n vaatima saatavien korko on 3 % 17 004,50 markan pääomalle 1.8.1995 alkaen. A on muuttanut korkovaatimustaan edellä olevan mukaiseksi.

Merkitään

Hallinto-oikeus on päätöksellään 23.2.2000 nro 224 myöntänyt A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin ilman korvausvelvollisuutta valtiolle siten, että maksuttomuus koskee 26.1.2000 lähtien suoritettuja tarpeellisia toimenpiteitä, ja määrännyt hänen oikeudenkäyntiavustajakseen varatuomari H.

Hallinto-oikeudessa on järjestetty välipäätöksen 5.9.2000 nro 177 mukaisesti 10.10.2000 suullinen esivalmistelu. Suullisesta esivalmistelusta laadittu pöytäkirja on liitetty asiakirjoihin.

29.11.2000 hallinto-oikeudelle saapuneen Ä Oy:n laskun mukaan toimenpiteistä ajalla 26.1. - 24.11.2000 palkkiovaatimus oli 14 175 markkaa ja kuluvaatimus 17,20 markkaa eli yhteensä 14 192,20 markkaa sekä sille arvonlisäveroa 3 122,30 markkaa eli lasku arvonlisäveroineen yhteensä 17 314,50 markkaa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu ja perustelut

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn järjestämisestä.

Hallinto-oikeus on, hyläten A:n hakemuksen siltä osin kuin se on kohdistettu Y:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymään, hyväksynyt A:n hakemuksen siltä osin kuin se on kohdistettu X:n kaupunkiin ja velvoittanut X:n kaupungin suorittamaan A:lle 17 004,50 markkaa ja sille vuotuista korkoa kolmen prosentin mukaan 1.8.1995 alkaen.

Hallinto-oikeus on määrännyt valtion varoista maksettavaksi varatuomari H:lle palkkiota avustajan tehtävästä 13 300 markkaa ja kuluja 17,20 markkaa eli yhteensä 13 317,20 markkaa sekä sille arvonlisäveroa 2 929,79 markkaa eli arvonlisäveroineen yhteensä 16 246,99 markkaa. X:n kaupunki on velvoitettu korvaamaan valtiolle sen varoista maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla asiassa maksettavaksi määrätyt kustannukset 16 246,99 markkaa.

Perustelut

A:n tultua kuulluksi suullisessa esivalmistelussa hänen vaatimallaan todistajien kuulemisella ei ilmeisesti ole saatavissa sellaista asian vaatimaa lisäselvitystä, joka ei ilmene asiakirjoista. Tämän vuoksi suullinen käsittely ei ole tarpeen.

Oikeusohjeet

Erikoissairaanhoitolain 1 §:n 2 momentin mukaan erikoissairaanhoidolla tarkoitetaan tässä laissa lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisalojen mukaisia sairauden ehkäisyyn, tutkimiseen, hoitoon, lääkinnälliseen pelastustoimintaan sekä lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvia terveydenhuollon palveluja.

Erikoissairaanhoitolain 3 §:n 1 momentin mukaan kunnan, joka on kotikuntalain mukaan henkilön kotikunta, on huolehdittava siitä, että henkilö saa 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun tarpeellisen erikoissairaanhoidon tämän lain mukaisesti. Tämän velvoitteen mukaisen erikoissairaanhoidon järjestämiseksi kunnan on kuuluttava johonkin sairaanhoitopiirin kuntayhtymään (23.12.1998/1127).

Asiakirjoista saatu selvitys

A oli mennyt rintakiputuntemusten vuoksi ensimmäisen kerran X:n yliopistolliseen sairaalaan terveyskeskuslääkärin lähetteellä 13.12.1994. Hänet oli otettu osastolle seurantaan. Tutkimusten perusteella hänellä oli todettu epästabiili angina pectoris-tauti. Hän oli saanut lääkehoitoa, joka oli lieventänyt taudin oireita ja hänet oli 24.12.1994 kotiutettu sekä määrätty tulemaan kuukauden kuluttua infarkti-poliklinikalle kontrollia varten. Tätä ennen hänelle oli määrätty tehtäväksi erinäisiä kokeita ja hänet oli asetettu jonottamaan sepelvaltimovarjoainetutkimukseen. Potilaskertomus oli lähetetty tiedoksi myös potilaan terveyskeskuksessa tutkineelle lääkärille.

Sanotulla kontrollikäynnillä A on ollut 19.1.1995, jolloin häntä oli tutkinut erikoislääkäri I.Sairauskertomuksessa lääkäri on todennut muun muassa "nyt stabiili NYHA III", mikä tarkoittaa, ettei A:ta ole luokiteltu kiireellisintä hoitoa vaativaan luokkaan, joka on NYHA IV. Uusia kontrolliaikoja ei ollut sovittu. Potilas oli lähetetty kotiin entisin lääkityksin ja ohjein, että mikäli oireet selvästi pahenevat tulee avosektorilta hankkia kiirehtimisilmoitus. Sairauskertomus on määrätty lähetettäväksi tiedoksi X:n terveyskeskukselle. Sairauskertomukseen käsin tehdyn merkinnän mukaan lähettäminen olisi tapahtunut 25.1.1995.

Tämän jälkeen A on ollut yhteydessä I:hin vielä puhelimitse 2.2.1995, jolloin hänelle on ilmoitettu kolesterolikokeen tulos. A on saanut ajan terveyskeskuslääkäri G:lle 6.2.1995. Lääkärin sairauskertomukseen tekemien merkintöjen mukaan X:n yliopistollisen sairaalan epikriisi ei ollut tullut. G on edelleen todennut potilaan sillä hetkellä oireettomaksi ja että yliopistollisen sairaalan epikriisien saavuttua tilannetta arvioidaan uudestaan. Vielä G on todennut potilaan toivovan kovasti angiografia- ym. järjestelyjä, mihin lähdetään kunhan saadaan lisätietoa asiasta.

A itse on kertonut edellä mainituista tapahtumista muun muassa valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että kotiutusvaiheessa 24.12.1994 osastonlääkäri J oli suullisesti ilmoittanut, että hänet kutsutaan vajaan kuukauden kuluttua infarktipolille varjoainekuvaukseen ja sen jälkeen joko pallolaajennukseen tai ohitusleikkaukseen. A varautui 19.1.1995 jäämään sairaalaan ja myös vaati tätä. Erikoislääkäri I ei kuitenkaan tähän suostunut. Hän myös viittasi kuntien määrärahasupistuksiin. Viimeiseksi I kehotti A:ta ottamaan yhteyttä terveyskeskuksen omalääkärille. A ryhtyi heti varaamaan aikaa, mutta sai sen vasta 6.2.1995. Kuitenkaan A:n lääkäri G ei tuolloin löytänyt hänen papereitaan lainkaan. A:n oli 13.12.1994 tutkinut toinen lääkäri.

Ystäviensä kehotuksesta ja avustuksella A hakeutui 7.2.1995 Sairaala Z:hen, jossa hänelle samana päivänä tehdyssä varjoainekuvauksessa todettiin erittäin vaikea-asteinen, kiireellistä leikkaushoitoa vaativa sepelvaltimotauti. Hänelle tehtiin seuraavana päivänä ohitusleikkaus.

Ylilääkäri F:n 10.11.1995 päiväämän lääkärinlausunnon mukaan A:lla todettiin täysi tukos vasemman sepelvaltimon päähaaroissa sekä 99 %:n ahtauma oikeassa sepelvaltimossa, jonka kautta tapahtui korvaava verenkierto. A:lle tehtiin ohitusleikkaus kuuteen sepelvaltimohaaraan ja samalla suljettiin eteisten väliseinässä ollut synnynnäinen aukko, joka oli todettu leikkauksen yhteydessä. F:n mukaan A:n tutkimustulokset jo X:n yliopistollisen sairaalan tutkimusjakson aikana ovat olleet sellaiset, että varjoainekuvaus olisi pitänyt tuolloin tehdä ja se taas olisi johtanut taudin vakavuuden huomioon ottaen ohitusleikkauksen suorittamiseen saman hoitojakson aikana joulukuussa tai tammikuun alussa.

Vaatimuksensa tueksi A on vedonnut myös X:n yliopistollisen sairaalan klinikoilta lähetettyihin määrärahojen leikkauksiin liittyviin kirjeisiin. 23.12.1994 päivätyssä sisätautien klinikan kirjeessä, joka on lähetetty muun muassa yliopistollisen sairaalan alueen terveyskeskusten ylilääkäreille, valitetaan määrärahojen leikkauksesta johtuvia vaikeuksia ja selvitetään lähetepoliklinikan toimintalinjoja tässä tilanteessa. Kirjeessä viitataan myös siihen, että kuntataloudesta huolehtivat joutuvat varautumaan kohoaviin erikoissairaanhoidon kustannuksiin, kun potilaiden hoitoa siirretään pois alueen keskussairaalasta muihin sairaaloihin ja yksityispuolelle.

Sisätautien klinikan ja kirurgian klinikan 9.1.1995 päivätty kirje on osoitettu yliopistollisen sairaalan alueen terveyskeskusten ylilääkäreille ja johtaville lääkäreille sekä terveysasemien vastuulääkäreille. Kirjeen aiheena on avosydänkirurgian ja siihen liittyvän diagnostiikan rajoittaminen käyttömenojen leikkauksen vuoksi. Kirjeen liitteenä on ollut taulukko, josta ilmenee kuinka monta elektiivistä(ei-kiireellistä) avosydänleikkausta asianomaisen kunnan asukkaille voidaan vuonna 1995 tehdä, kun otetaan huomioon kiireelliset leikkaukset ja jo tutkimusjonossa olevat. Tämän mukaan esimerkiksi X:n kaupungin osalta ei ole ollut mahdollisuutta hoitaa yhtäkään uutta elektiivistä potilasta. Kirjeen mukaan joudutaan sellaiset elektiivistä sydänleikkausta tarvitsevat potilaat, joiden hoito ei mahdu talousarvioraamiin, palauttamaan jatkohoitoon terveyskeskukseen. Jos kuitenkin halutaan myös tällaisen potilaan avosydänleikkaus ja niihin liittyvät tutkimukset tehtäväksi yliopistollisessa sairaalassa, pyydetään että potilaasta laitetaan uusi lähete ja maksusitoumus yliopistollisen sairaalan sisätautien klinikkaan. Jos lääkärin ei ole mahdollista tällä tavoin päättää jatkohoidosta, edellytetään, että lähetteeseen hankitaan suostumus kunnan johdolta. Kiintiön ylittävän potilaan hoidosta joudutaan laskuttamaan kuntaa ja ylittämään talousarviota vastaavasti.

Käytössä on ollut myös lyhyempi lähettävälle lääkärille osoitettu potilaan asiakirjojen mukaan liitettäväksi tarkoitettu kirje. Siinä viitataan samoihin säästösyihin ja tiedustellaan, voidaanko asianomainen potilas hoitaa, vaikka hän ylittää kiintiön ja hänestä joudutaan niin ollen laskuttamaan kuntaa erikseen. Johtajaylilääkäri K on 7.2.1995 päivätyllä kirjeellä kieltänyt edellä mainitun kirjeen laatijoita enää käyttämästä sitä. Lisäksi hän on 6.3.1995 päivätyssä kirjeessä terveyskeskusten johtaville lääkäreille ilmoittanut edellä mainitun kaltaisten kirjeiden käytön olevan kielletty. Hän on myös pyytänyt varmistumaan siitä, ettei potilaan hoito ole keskeytynyt ja toimittamaan tarvittaessa potilaasta uuden lähetteen yliopistolliseen sairaalaan. Lähete on samalla maksusitoumus.

Erikoislääkäri I on 10.7.1996 päivätyssä lausunnossaan lausunut muun muassa, että tärkeinsepelvaltimokuvaukseen vaikuttava asia on potilaan oireiston vaikeus. Sitä arvioidaan yleismaailmallisesti niin sanotulla NYHA-luokituksella. Vaikeaoireiset (NYHA4) ja lääkehoidolle reagoimattomat potilaat tutkitaan ja hoidetaan yleensä heti samalla hoitojaksolla ilman jonotusta. Yliopistollisen sairaalan sepelvaltimokuvausjonossa on omat kiintiönsä kullekin viidelle keskussairaalapiirille. Potilaita otetaan kuvauksiin kiintiön sallimissa rajoissa oireiston ja rasituskoelöydösten mukaisessa järjestyksessä. Osalla potilaista oireisto vaikeutuu jonoon laittamisen jälkeen. Etukäteen ei pystytä ennustamaan minkään löydöksen tai tutkimuksen perusteella, kenellä ja milloin tällainen oireiston muuttuminen tapahtuu. Tämän takia potilaita informoidaan oireiden pahentuessa ottamaan yhteyttä hoitaviin lääkäreihin, jotka ilmoittavat yliopistollisen sairaalan sepelvaltimotaudin kuvausjonosta vastaavalle lääkärille muuttuneen tilanteen, ja potilaan kiireellisyysasemaa jonossa korjataan tilanteen mukaisesti.

I:n mukaan A kuului oireidensa perusteella vastaanotolla 19.1.1995 luokkaan NYHA3 eikä silloin esiintynyt tarvetta kuvauksen kiirehtimiseen. A:n seuranta sovittiin tavanomaiseen tapaan X:n terveyskeskukseen. Potilasta informoitiin ottamaan yhteyttä hoitavaan lääkäriin, jos oireisto vaikeutuu. Rasvakokeiden kontrollisoiton yhteydessä 2.2.1995 potilas ei maininnut oireiston vaikeutumisesta. A:n hoito on tapahtunut asianmukaisesti ja Suomessa vallitsevan hoitokäytännön mukaisesti. Hoitoseloste 19.1.1995 tapahtuneesta käynnistä sydänpoliklinikalla on lähtenyt yliopistollisesta sairaalasta postiin viimeistään 27.1.1995. Sisätautien poliklinikalla ei ole tapahtunut mitään hoitoselosteen käsittelyn ja lähettämisen viivästystä.

Rajoitetussa suullisessa käsittelyssä saatu selvitys

Kuntayhtymän edustaja L katsoi, että sydämen ohitusleikkaus ja siihen liittyvä varjoainekuvaus ovat tavanomaista erikoissairaanhoitolaissa tarkoitettua tarpeellista erikoissairaanhoitoa. Hallinto-oikeus ei voi tutkia asian lääketieteellistä puolta, hoidon kiireellisyyttä eikä välittömän hoidon tarvetta, sillä siihen on olemassa omat oikeusturvakeinonsa. Yliopistollisen sairaalan klinikoilta lähetetyissä kirjeissä mainituilla seikoilla ei A:n hoidossa ole ollut mitään merkitystä.

Asiassa ei sinänsä kiistetä sydänkirurgi F 10.11.1995 päivätyn lääkärinlausunnon oikeellisuutta. Asiantuntijoiden käsitykset voivat poiketa toisistaan. Sairaala Z:n asiassa tekemä ratkaisu ei ole väärä, mutta sitä ei välttämättä voida pitää oikeanakaan. A:n tilanne 19.1.1995 ei vielä vaatinut välitöntä leikkaushoitoa. I:n ja F:n lausunnot perustuvat eri aikoina A:sta tehtyihin tutkimuksiin, millä on asiassa merkitystä. Kiireellisyyslähetettä terveyskeskuksesta ei 6.2.1995 voitu antaa, koska asiakirjat eivät olleet saapuneet terveyskeskukseen. Oleellista on, ettei A ole ottanut yhteyttä suoraan yliopistolliseen sairaalaan tai tullut sinne lääkärin lähetteellä, jolloin hänen tilanteensa ja hoidon tarpeensa olisi voitu arvioida välittömästi sen hetkisen tilanteen mukaan.

X:n kaupungin edustaja M katsoi, että hallinto-oikeus ei voi tutkia asian lääketieteellistä puolta. Vahingonkorvausasia on käsiteltävä käräjäoikeudessa. Asiaa on jo aikaisemmin käsitelty lääninoikeudessa eikä asiassa ole esitetty uutta relevanttia näyttöä. Se on siten ratkaistava kirjallisen aineiston pohjalta. Kaupunki ei halua suullista käsittelyä, olipa asiassa lopullinen ratkaisu mikä tahansa.

A kertoi, että hänellä oli 12.12.1994 ensimmäiset sairaustuntemukset ja hän meni seuraavana päivänä niiden takia X:n terveyskeskukseen tapaamaan omalääkäriään G:tä. Tämä ei kuitenkaan ollut paikalla, vaan A pääsi lääkäri N:n vastaanotolle. Terveyskeskuksessa hänestä otettiin sydänfilmi. Sen nähtyään N oli hyvin hätäinen ja sanoi, että A joutuu kiireesti menemään yliopistolliseen sairaalaan, sillä sydänfilmissä oli suuria muutoksia. Hänelle tilattiin ambulanssi. A oli noin kaksi viikkoa yliopistollisessa sairaalassa ja pääsi jouluaattona sieltä pois. Sinä aikana hän oli kaksi kertaa rasitustestissä. Niissä A joutui läkähtymisen partaalle niin, ettei hän voinut jatkaa polkemista. Ennen sairaalasta lähtöä osastonlääkäri J oli kaksi kertaa sanonut A:lle, että vajaan kuukauden kuluessa hänet tullaan kutsumaaninfarktipoliklinikalle varjoainekuvaukseen ja välittömästi sen jälkeen suoritettavaanpallolaajennusoperaatioon tai ohitusleikkaukseen.

A meni yliopistolliseen sairaalaan infarktipoliklinikalle saamansa kutsun mukaisesti 19.1.1995. Tuolloin hän varautui jäämään sairaalaan. Siellä erikoislääkäri I kuitenkin sanoi, ettei A tule koko vuoden aikana pääsemään leikkaukseen tai varjoainekuvaukseen. Jonoja ei tosin ole, mutta kunnat supistavat määrärahojaan. Sisätautiosastolla numero yksi A vaati 20 minuutin ajan, että hän pääsisi osastonlääkäri J:n joulukuussa lupaamaan varjoainekuvaukseen. Hänet kuitenkin kotiutettiin samana päivänä. I sanoi lähtiessä, että jos tulee ongelmia, A:n on otettava yhteyttä terveyskeskukseen.

Seuraavana päivänä eli 20.1.1995 A saamansa ohjauksen mukaisesti varasi ajan terveyskeskuksesta, mutta ei saanut aikaisempaa aikaa kuin 6.2.1995. Tämän vuoksi A yritti puhelimitse kahtena päivänä saada yhteyttä yliopistolliseen sairaalaan osastonlääkäri J:hin, mutta ei siinä onnistunut. Toimistohenkilöt pyysivät A:ta ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen.

Terveyskeskuksessa 6.2.1995 A:n omalääkäri G sanoi, ettei hän voi antaa minkäänlaista lähetettä yliopistolliseen sairaalaan, koska hän ei ole saanut sieltä asiakirjoja. A kysyi terveyskeskuksen henkilökunnalta asiakirjojen saamisajankohtaa, jolloin hän sai tietää, etteivät ne tule sieltä ainakaan viikkoon. A:ta ei millään tavalla kehotettu menemään suoraan yliopistolliseen sairaalaan, vaan häntä kehotettiin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, jos jotakin sattuu.

A oli 6.2.1995 hyvin huonokuntoinen, ja hän käveli terveyskeskuksesta hyvin hiljaa osoitteeseen Haapaniemenkatu 10 ystävänsä O:n asunnolle. Hänen poikansa P haki hänet loppujen lopuksi kotiin. Kuultuaan, ettei hoito yliopistollisessa sairaalassa järjestynytkään, hänen ystävänsä R oli tilannut A:lle vastaanottoajan Sairaala Z:hen 7.2.1995 kello 12. R:lla oli hätä ystävänsä puolesta, jota ei hoidettu. Hän ilmoitti, että rahat leikkaukseen hankitaan jostakin, sillä kysymys oli A:n elämästä tai kuolemasta. Sairaala Z:ssa A kuvattiin samana päivänä kello 14.00. Kello 18.00 sydänkirurgi S tuli sanomaan, että A:lla oli valtimoissa kaksi 100 prosentin tukosta ja lisäksi 99 prosentin tukos, joiden vuoksi leikkaus oli välttämätön. A ei olisi enää 7.2.1995 pystynytkään kuntonsa puolesta menemään yliopistolliseen sairaalaan. Seuraavana aamuna kello 7.30 hän oli jo leikkaussalissa. Leikkauksen jälkeen A on tullut kroonisen sepelvaltimotautinsa kanssa toimeen.

Loppulausunnossaan Y:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymä lausui muun muassa, että hoitoa koskeviin ratkaisuihin ei voida hakea muutosta kuntalain mukaisin muutoksenhakukeinoin. Tämän vuoksi todistelu suullisessa käsittelyssä kiireellisen hoidon tarpeesta ja siihen liittyneistä hoitoratkaisuista ei toisi mitään asian kannalta relevanttia selvitystä. A:lla oli käytettävissään normaali julkisen sektorin erikoissairaanhoitomahdollisuus normaalissa järjestyksessä. Häntä oli myös ohjeistettu ja tiedotettu tämän asian osalta asianmukaisesti. A:lla oli halutessaan oikeus hakeutua aina tilanteen niin vaatiessa sairaalaan tutkittavaksi ja sen johdosta suoritettavia mahdollisia toimenpiteitä varten. Hän olisi voinut hakeutua yliopistollisen sairaalan ensiapupoliklinikalle ilman lääkärin nimenomaista lähetettäkin, jos katsoi tilanteensa ehdottomasti sitä vaativan. Sairaalan säästötoimenpiteillä ei ole ollut tässä asiassa mitään vaikutusta, koska hoitoon pääsyyn vaikuttavat vain asianmukaiset lääketieteelliset kriteerit.

X:n kaupunki on loppulausunnossaan katsonut, ettei se pidä tarpeellisena apulaisylilääkäri G:n ja Sairaala Z:n johtavan lääkärin F:n kuulemista todistajina tässä asiassa. Lääketieteelliset arviot hoidon tarpeesta eivät ole oikeuskysymyksiä. Tämä koskee niin G:tä kuin F:ääkin lääketieteellisten arvioiden osalta. Muilta osin F:n lausunnon luotettavuutta arvioitaessa on otettava huomioon, että Sairaala Z:lla saattaa olla myös oma taloudellinen intressi asian lopputulokseen nähden. A:lle ei ole kieltäydytty antamasta julkisen sektorin tarjoamaa hoitoa eikä hoidossa ole syyllistytty virheisiin. Hoidon lääketieteellistä pätevyyttä ei voida ratkaista hallinto-oikeudessa.

Selvityksen arviointi ja johtopäätös

Asiassa on kysymys erikoissairaanhoitolain 3 §:n 1 momentissa säädetystä velvollisuudesta huolehtia siitä, että henkilö saa lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun erikoissairaanhoidon. Asia ratkaistaan hallintolainkäyttölain 69 §:n mukaisena hallintoriita-asiana kuten korkein hallinto-oikeus on asian X:n hallinto-oikeudelle palauttaessaan lausunut.

A:n sepelvaltimotaudin vaatima ohitusleikkaus on nykyisin tavanomaista erikoissairaanhoitoa. A:ta ei ole X:n yliopistollisessa sairaalassa luokiteltu kiireellistä leikkaushoitoa vaativaksi tapaukseksi ja hänet on asetettu jonottamaan varjoainekuvaukseen. Hänen terveydentilansa seurannan on edellytetty tapahtuvan ensisijaisesti terveyskeskuksessa. Määrärahojen supistaminen vuodelle 1995 on johtanut X:n yliopistollisessa sairaalassa muun muassa edellä mainittujen ei-kiireellisten potilaiden hoitoa koskevien kirjeiden laatimiseen. Niiden mukaan hoitoon pääsyn olisi varmistanut kotikunnalta saatu maksusitoumus.

A:lla on ollut perusteltu syy olettaa, että hänet 19.1.1995 olisi otettu ainakin varjoainekuvaukseen. Ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tuolloin juuri ajankohtainen määrärahojen leikkauksesta johtunut tilanne olisi osittain vaikuttanut hänen ohjaamiseensa edelleen seurantaan ja mahdollisen kiirehtimisilmoituksen odottamiseen terveyskeskuslääkäriltä. A:n saatua ajan 6.2.1995 terveyskeskukseen ei lääkärillä ollut käytettävissään yliopistollisen sairaalan potilaskertomuksia eikä A saanutkiirehtimislähetettä.

A:n hakeuduttua Sairaala Z:hen 7.2.1995 hänelle tehtiin heti varjoainekuvaus, jonka perusteella hänen todettiin olevan kiireellisen leikkaushoidon tarpeessa. Tätä ei asiassa sinänsä ole kiistetty. A:lla olisi vielä tuolloinkin teoriassa ollut mahdollisuus hakeutua yliopistolliseen sairaalaan. Ottaen kuitenkin huomioon hänen aikaisemmat kokemuksensa ja tuolloisen terveydentilansa, ei häneltä ole voitu tätä kohtuudella vaatia.

Näin ollen A ei ole saanut X:n yliopistollisessa sairaalassa tarvitsemaansa erikoissairaanhoitoa, jonka järjestämisvastuu on lain mukaan kotikunnalla. Sen vuoksi X:n kaupunki velvoitetaan korvaamaan A:lle hänen vaatimansa osa hänelle Sairaala Z:ssa annetusta hoidosta aiheutuneista kustannuksista.

Avustajan palkkio

Avustajan palkkiota määrättäessä hallinto-oikeus on vahvistanut avustustehtävän laadun huomioon ottaen asian hoitamisen edellyttämäksi kohtuulliseksi tuntimääräksi 23 tuntia ja palkkioksi siltä osin 11 500 markkaa sekä palkkioksi suullisessa käsittelyssä avustamisesta 1 800 markkaa eli palkkioksi yhteensä 13 300 markkaa.

Sovelletut oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut
Erikoissairaanhoitolaki 4 §, 7 §, 10 §:n 1 mom. ja 30 § 1 ja 2 mom.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 4 §
Valtioneuvoston päätös sairaanhoitopiirien alueista (193/1990) sellaisena kuin se on muutettu päätöksellä 822/1995
Hallintolainkäyttölaki 37 §
Laki maksuttomasta oikeudenkäynnistä 15 §, 16 § ja 21 §
Asetus yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista 4 §, 6 § ja 15 §

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Leikkaushoidon kustannusten korvaamista koskeva valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista valtiolle koskeva valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei tältäkään osin muuteta.

Perustelut:

1. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 4 §:n 4 momentin mukaan kunta ja kuntayhtymä ovat velvollisia suorittamaan yksityiselle palvelujen tuottajalle korvausta vain osoittamiensa henkilöiden käyttämistä palveluista. Säännöksen esitöistä (HE 216/1991 vp s. 21) käy ilmi, että se koskee nimenomaisesti vain kunnan tai kuntayhtymän sekä yksityisen palvelujen tuottajan välistä oikeussuhdetta.

Tässä asiassa on kysymys sen arvioimisesta, onko X:n kaupunki laiminlyönyt erikoissairaanhoitolain 3 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuutensa huolehtia siitä, että A sai lain tarkoittaman tarpeellisen erikoissairaanhoidon ja siitä, onko kunnalla velvollisuutta laiminlyöntinsä vuoksi suorittaa A:lle korvausta hänelle syntyneistä yksityisen sairaanhoidon kustannuksista. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 4 §:n 4 momentin säännöstä, joka ei koske potilaan ja kunnan välistä oikeussuhdetta, ei näin ollen voida soveltaa tässä asiassa. Näillä ja muutoin hallinto-oikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla ei ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta.

2. Asian näin päättyessä korkeimmassa hallinto-oikeudessa X:n kaupunki on velvollinen maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 21 §:n nojalla korvaamaan valtiolle asiassa hallinto-oikeudessa maksettavaksi määrätyt kustannukset 16 246,99 markkaa eli 2 732,55 euroa.

Avustajan palkkio

A:n avustajalle varatuomari H:lle maksetaan maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin nojalla valtion varoista yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annetun asetuksen 6 (359/1998 ja 352/2001) ja 15 §:n (359/1998) mukaisena kuuden työtunnin mukaan laskettuna palkkiona selityksen laatimisesta korkeimmalle hallinto-oikeudelle esitetyn laskun mukaisesti 504,56 euroa. Kokonaispalkkioksi, mikä määrä sisältää arvonlisäveron 111 euroa, muodostuu siten 615,57 euroa. Tämän määrän X:n kaupunki on velvollinen maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 21 §:n perusteella korvaamaan valtiolle.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Timo Silenti, Lauri Tarasti, Pirkko Lundell, Marita Liljeström ja Pekka Vihervuori. Asian esittelijä Marja Ihto.