KHO:2001:62
- Asiasanat
- Järven kunnostus, Veden pinnan nostaminen, Käyttöoikeus veden alle jäävään alueeseen, Korvaus, Hyöty-haittavertailu
- Tapausvuosi
- 2001
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 3490/3/00
- Taltio
- 3091
Vesioikeus, nykyisin ympäristölupavirasto, oli vesilain 5 luvun 30 §:n 3 momentin nojalla uiton lakattua velvoittanut Pohjois-Suomen ympäristökeskuksen sen hakemuksen johdosta korottamaan Taivalkosken ja Suomussalmen kunnissa sijaitsevan Korvuanjärven vedenkorkeutta rakentamalla vesioikeuteen toimitetun suunnitelman mukainen pohjapato Korvuanjärven luusuaan. Vedenkorkeuden nostamisen seurauksena veden alle jäi pysyvästi 69,94 hehtaaria ranta-alueita. Nämä olivat vesijättöalueita, jotka ovat syntyneet uittoperkausten johdosta. Ne kuuluivat vesialueiden omistajille valtiolle, yhteisalueiden osakaskunnille ja Tammelan tilalle RN:o 82:11. Valtion vesialueiden (42,72 hehtaaria) ja Tammelan tilan RN:o 82:11 (0,24 hehtaaria) osalta hakija oli saanut omistajilta suostumukseksi nimetyt asiakirjat, joiden mukaan hakija muun ohella sai pysyvän käyttöoikeuden asiakirjoissa mainittuihin alueisiin. Vesioikeuden päätöksen mukaan kysymyksessä olevan hankkeen johdosta pysyvästi veden alle jäävästä noin 70 hehtaarin alueesta hakijalla oli näiden sopimusten, oikeastaan suostumusten perusteella pysyvä käyttöoikeus yhteensä noin 43 hehtaariin. Hallinto-oikeus, joka pysytti vesioikeuden päätöksen lopputuloksen, oli katsonut vesioikeuden tarkoittaneen myöntää hakijalle hankkeen toteuttamiseksi tarvittavan pysyvän käyttöoikeuden koko tarvittavaan vesi- ja vesijättöalueeseen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vesioikeus ei ollut yksilöinyt kiinteistökohtaisesti niitä maa-alueita, jotka suunnitelman mukaan jäävät veden alle, eikä lupapäätöksessä näin ollen myöskään ollut kiinteistökohtaisesti määrätty hankkeen toteuttamiseksi välttämättömien käyttöoikeuksien perustamisesta. Luvassa ei siten myöskään ollut minkään kiinteistön osalta määrätty vesilain 11 luvussa tarkoitettua korvausta veden alle jäävään alueeseen myönnettävästä käyttöoikeudesta. Kun käyttöoikeuksista määrättävät korvaukset oli osaltaan otettava huomioon arvioitaessa Korvuanjärven vedenkorkeuden korottamisen edellytyksiä vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentin mukaisesti, oli luvan edellytysten harkinta jäänyt puuteelliseksi.
Valittajien tiloilla oli asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan osuus Piispajärven lohkokunnan yhteisiin vesialueisiin RN:o 876:20, jonka vesijättöalueita jäisi veden alle 8 hehtaaria. Hakijalla ei ollut tähän alueeseen käyttöoikeutta. Kalastuskunnan toimielimet eivät muutoinkaan olleet voineet tehdä päätöksiä vesijättöalueen käytöstä. Edellä mainitut suostumukset, joita on esitetty vain osasta veden alle jäävää maa-aluetta, eivät yksinään voineet tuottaa sellaista hakijalta ennestään vaadittavaa pysyvää käyttöoikeutta kiinteistöön, jota vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetaan. Suostumusasiakirjaan sisältyvä kiinteistön mahdollista uutta omistajaa koskeva lausuma ei voinut tehdä suostumukseen perustuvasta oikeudesta laissa tarkoitettua pysyvää käyttöoikeutta, joka otettaisiin huomioon tutkittaessa, kuuluuko tarvittava alue ennestään suurimmalta osaltaan hakijalle. Hakijana asiassa ollut Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus ei omistanut osaakaan hanketta varten tarvitsemistaan toisille kuuluvista alueista eikä hallinnut niitä pysyvällä käyttöoikeudella. Asiassa ei näin ollen ollut edellytyksiä myöntää käyttöoikeutta muihin hanketta varten tarvittaviin toiselle kuuluviin alueisiin vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla. Edellä mainituista syistä hallinto-oikeuden ja vesioikeuden päätökset kumottiin ja asia palautettiin ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi ilman, että korkein hallinto-oikeus enemmälti ratkaisi kysymystä luvan tai käyttöoikeuden edellytyksistä. Äänestys 6-1.
Vesilaki 2 luku 6 § 2 mom. (264/1961), 7 § 1 mom. a 5 luku 30 § 3 mom.
Asian käsittely Pohjois-Suomen vesioikeudessa
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on asiakirjoista tarkemmin ilmenevien vaiheiden jälkeen vesilain 5 luvun 30 §:n 3 momentin perusteella pyytänyt lupaa saada nostaa Taivalkosken ja Suomussalmen kunnissa sijaitsevan Korvuanjärven vedenkorkeutta rakentamalla pohjapato esitetyn suunnitelman mukaisesti Korvuanjärven luusuaan uittoa varten tehdystä luusuan perkauksesta aiheutuneiden haittojen poistamiseksi. Uitto on Korvuanjoen vesistössä lakannut ja uittosääntö on vesioikeuden 28.2.1995 antamalla päätöksellä n:o 15/95/1 kumottu.
Pohjois-Suomen vesioikeus, nykyisin Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto, on päätöksellään 25.3.1999 vesilain 5 luvun 30 §:n 3 momentin nojalla velvoittanut Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen sen hakemuksen johdosta korottamaan Korvuanjärven vedenkorkeutta rakentamalla vesioikeuteen toimitetun suunnitelman mukainen pohjapato Korvuanjärven luusuaan. Samalla vesioikeus on määrännyt ympäristökeskuksen suorittamaan lupamääräyksistä tarkemmin ilmenevät, vahinkoa estävät tai vähentävät toimenpiteet ja korvaukset.
Vesioikeus on päätöksessään todennut, että korvaukset ja vahinkoa estävät toimenpiteet on otettu lupamääräyksiin vain siltä osin kuin niistä ei luvan saajan ja asianosaisten kesken ole sovittu.
Vesioikeus on päätöksessään edelleen todennut, että hankkeen seurauksena jää pysyvästi veden alle nykyisin pääasiassa vesijättönä olevia yhteisalueita, joiden osalta ei haitoista ja vahingoista ole sovittu. Ottaen huomioon vedenkorkeuden nostosta alueille koituvan hyödyn, vesioikeus on katsonut, ettei korvattavaa vahinkoa tältä osin aiheudu.
Vesioikeuden päätöksen perustelut:
Uitto Korvuanjoen vesistössä on lakannut, ja uittosääntö on vesioikeuden 28.2.1995 antamalla päätöksellä nro 15/95/1 kumottu.
Kun uitto vesistössä on lakannut, tulee alueellisen ympäristökeskuksen ryhtyä vesilain 5 luvun 30 §:n 3 momentin mukaan toimenpiteisiin sellaisten laitteiden ja rakennelmien poistamiseksi tai muuttamiseksi, jotka voivat olla vaaraksi tai haitaksi vesistöä käytettäessä. Korvuanjärven luusuaa on perattu uittoa varten, ja uittoperkaukset ovat sellaisia lain tarkoittamia rakennelmia, joista on aiheutunut haittaa Korvuanjärven vedenkorkeuden alenemisena. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus voidaan siten velvoittaa haittojen poistamiseksi korottamaan Korvuanjärven vedenkorkeutta.
Uittosääntöä vahvistettaessa on vesistöön kuitenkin luotu uusi, silloin pysyväksi tarkoitettu olotila, johon vesistön ja rantojen käyttö on vuosikymmenten aikana mukautunut. Erityisesti ranta-alueiden käyttö näihin olosuhteisiin on mukautunut aikana, jolloin uiton loputtua ei Korvuanjärven vedenkorkeutta säännönmukaisesti lainkaan ole säännöstelty. Koska Korvuanjärven vedenkorkeuden korottamisesta aiheutuu vesilain 1 luvun 15 §:ssä tarkoitettu muutos tai seuraus, vesilain 5 luvun 30 §:n 3 momentin velvoite on asetettava siten, että myös vesilain 2 luvun mukaiset luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät.
Korvuanjärven vedenkorkeuden nostaminen ei vaaranna yleistä terveydentilaa tai aiheuta huomattavia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonolosuhteissa tai vesiluonnossa ja sen toiminnassa taikka huononna suuresti paikkakunnan asutus- ja elinkeino-oloja.
Rakentamisesta aiheutuu, siitä huolimatta, että se suoritetaan vesilain 2 luvun 3 §:n määräyksiä noudattaen, vesilain 2 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettua suurempi yleisen tai yksityisen edun loukkaus. Näin ollen luvan myöntämisen edellytyksiä on arvioitava vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentin perusteella.
Korvuanjärven vedenkorkeuden korottamisesta aiheutuu hyötyä järven erityiskäytössä oleville rantakiinteistöille rannan käytön helpottumisena sekä vesialueelle kalataloudellisena hyötynä. Hyöty rahassa arvioiden on noin miljoonaa markkaa. Edelleen hankkeesta aiheutuu yleiseksi hyödyksi katsottavaa maisemallista hyötyä, jolle ei ole arvioitavissa rahallista arvoa.
Hankkeesta aiheutuu haittaa ranta-alueille, koska vedenkorkeuden pysyvän korottamisen seurauksena alueita jää veden alle ja vettyy. Haittana on otettava huomioon myös vahinkojen ja haittojen estämisestä aiheutuvien töiden kustannukset.
Rakentamisesta johtuvat vahingot, haitat ja muut edunmenetykset on arvioitava hakemuksen vireille tuloaikana voimassa olleen vesilain 2 luvun 11 §:n 2 momentin nojalla (264/1961), jolloin nyt voimassa olevaan vastaavaan vesilain säännökseen (750/1996) nähden ei edunmenetyksinä pidetä kustannuksia sellaisista vahingoista ja käyttöoikeuksista, joista hakija on yrityksen toteuttamiseksi erikseen asianomaisen kanssa sopinut.
Hankkeesta Korvuanjärven ranta-alueille aiheutuvat vettymisvahingot siltä osin kuin vahingoista ei ole sovittu ovat jäljempää lupamääräyksistä ilmenevästi yhteensä noin 9 500 markkaa. Vahinkojen estämiseksi määrättävien toimenpiteiden työkohdekustannukset ovat arviolta 100 000 markkaa ja raivauskustannusten intressivertailussa huomioon otettava osuus 250 000 markkaa. Intressivertailussa huomion otettavat edun menetykset hankkeesta ovat siten noin 360 000 markkaa.
Hankkeesta saatava hyöty edellä esitetyn perusteella on siitä johtuvaan vahinkoon, haittaan ja muuhun edunmenetykseen verrattuna huomattava. Vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentin edellytys luvan myöntämiseksi täyttyy.
Vedenkorkeuden nostamisen seurauksena jää pysyvästi veden alle ranta-alueita 69,94 hehtaaria. Valtion vesialueen (42,72 ha) ja Tammelan tilan RN:o 82:11 (0,24 ha) vesialueen osalta on tehty sopimus. Lisäksi suostumuksensa on antanut Korvuan jakokunnan vesialueella toimiva Korvuan kalastuskunta seka Lohilahden kalastuskunta.
Pohjapadon rakentamista varten tarvitaan suunnitelman mukaan padon alle jäävää Korvuan jakokunnan vesialuetta noin 200 m 2 seka rakentamis- ja kunnossapitotarkoituksessa Tammelan tilan RN:o 82:11 maa- aluetta 500 m 2 sekä Petäjäkunnaksen tilan RN:o 20:25 maa-aluetta 400 m 2 . Maa- ja vesialueista on tehty sopimukset.
Vesilain 2 luvun 7 §:ssä tarkoitettuja alueita rakentamista varten ja alueita, jotka pysyvästi rakentamisen johdosta veden alle saatettuna tulevat vesialueiksi, on yhteensä 70,05 hehtaaria. Tästä alueesta hakijalla on sopimusten perusteella pysyvä käyttöoikeus yhteensä 43,07 hehtaarin suuruiseen alueeseen, joka on noin 61 % tarvittavasta alueesta. Näin ollen vesilain 2 luvun 7 §:n alue-edellytys luvan myöntämiseksi täyttyy.
Vesioikeuden päätöksessä sovelletut lainkohdat :
Vesilaki 2 luku 6 § 2 momentti (264/1961), 7 §, 11 § 1 ja 2 momentti (264/1961) ja 3 momentti (467/1987), 12 § (264/1961), 17 §, 5 luku 30 § 3 momentti, 11 luku 3 § 1 momentti 2 kohta, 12 §, 13 § ja 14 § (264/1961) ja 16 luku 21 §
Vesioikeuden ratkaisu A:n ja B:n muistutuksen johdosta :
Vedenkorkeuden noston rajoittamista ja hakemuksen hylkäämistä koskevan vaatimuksen osalta vesioikeus on viitannut pääasiaratkaisun perusteluissa lausuttuun. Vesioikeus on katsonut, että vesilain mukaiset edellytykset luvan myöntämiselle ovat olemassa.
Ansapolun tilaa RN:o 19:32 ei rakentamalla tai muutenkaan ole otettu erityiskäyttöön. Ansapolun tilalle RN:o 19:32 tai Penttilän tilalle RN:o 19:6 ei aiheudu hakijan arvioimaa ja lupamääräyksissä korvattavaksi määrättyä suurempaa vettymis- tai muuta vahinkoa. Vesioikeus on hylännyt korvausvaatimukset perusteettomina.
Ottaen huomioon Penttilän tilalla sijaitsevan verkkovajan korkeusaseman, sijainnin sekä perustamisolosuhteet vesioikeus on katsonut, ettei vedenkorkeuden noston seurauksena ole tarpeen siirtää tai nostaa rakennusta tai vahvistaa perustuksia. Vaatimus on hylätty aiheettomana. Saunarakennuksen osalta vesioikeus on todennut niin ikään, että hakijan selityksessaan ilmoittamien tietojen perusteella hankkeesta johtuvaa rakennuksen siirtotarvetta ei ole. Vesioikeus on hylännyt vaatimuksen.
Uuden kaivon rakentamista koskevan vaatimuksen vesioikeus on ottanut lupamääräyksistä ilmenevästi huomioon.
Vesioikeus on lisäksi, siltä osin kuin nyt on kysymys, päätöksensä lupamääräysten 2 h kohdassa määrännyt, että luvansaajan on suojattava Penttilän tilalla RN:o 19:6 oleva kaivo 6.11.1997 päivätyn lisäselvityksen ja sen liitepiirustuksen mukaisesti.
Vesioikeus on vielä päätöksensä lupamääräysten 3 kohdassa määrännyt, että luvansaajan on suoritettava Korvuanjärven vedenkorkeuden nostamisesta aiheutuvista vettymishaitoista kertakaikkisena korvauksena muun muassa Penttilä tilan RN:o 19:6 (A ja B) osalta 250 markkaa sekä tilan Ansapolku RN:o 19:32 osalta (A) 250 markkaa.
Pohjois-Suomen vesioikeuden tilalle on 1.3.2000 perustettu Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto.
Asian käsittely hallinto-oikeudessa
A ja B valituksessaan ovat ensisijaisesti vaatineet vesioikeuden päätöksen kumoamista ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen velvoittamista vesioikeuden aikaisemmassa päätöksessä 28.2.1995 n:o 15/95/1 mainitulla tavalla kunnostamaan Korvuanjärven luusuaan jo rakennettu pohjapato siten, etteivät Korvuanjärven vedenkorkeudet sanottavasti muuttuisi.
Toissijaisesti, siinä tapauksessa että vesioikeuden päätös pysytetään, he ovat toistaneet aikaisemmin esittämänsä vaatimuksen, että Korvuanjärven vedenkorkeutta ei nosteta lainkaan. Jos sitä katsotaan aiheelliseksi nostaa, nykyinen keskivedenkorkeus saa nousta enintään 20 cm.
A on vaatinut, että jos vedenkorkeutta nostetaan enemmän kuin 20 cm, Ansapolku-nimisen tilan osalta vettymishaittakorvaus nostetaan 10 000 markkaan.
Valittajat ovat yhdessä vaatineet, että jos vedenkorkeutta nostetaan enemmän kuin 20 cm, on Penttilän tilan vettymiskorvaus nostettava 20 000 markkaan ja verkkovaja siirrettävä kauemmaksi rannasta. Toissijaisesti he ovat vaatineet, että vajan perustukset vahvistetaan, vaja nostetaan vedenpinnannoston edellyttämällä määrällä ja siirrossa vahingoittuvat hirret korvataan. Saunarakennus on siirrettävä rannasta etäämmälle siten, että rakennuksen sijainti täyttää keväällä 1997 myönnetyn rakennusluvan ehdot ja että rakennus voidaan hyväksyä käyttöönsä rakennustarkastajan suorittamassa lopputarkastuksessa. Tilan rannassa sijaitsevan hetekaivon tilalle on rakennettava uusi kaivo vahingonkärsijän osoittamaan paikkaan.
Lisäksi he ovat esittäneet valituskirjelmässään seuraavat vaatimukset ja muun ohella seuraavat perustelut:
a) Vesioikeuden päätöstä on selvennettävä siten, että siinä lausutaan, mikä tulee Korvuanjärven keskivedenkorkeudeksi ja vaihteluväliksi.
b) Yksityiset rannanomistajat ovat sopineet hakijan kanssa vain vettymisen aiheuttamista korvauksista ja muusta haitasta, eivätkä ole luovuttaneet omistus- tai käyttöoikeuttaan hakijalle. Koska hakijalle ei ennestään kuulu suurin osa veden alle jäävästä ranta-alueesta, se ei voi saada lupaa käyttää hankkeeseen vierasta aluetta. Veden alle pysyvästi jäävän ranta-alueen käyttöoikeuskysymys on ratkaistava luvan myöntämisen edellytyksiä tutkittaessa.
c) Hanke aiheuttaa peltojen vettymistä, jonka seurauksena kolmen perheen elinkeinon harjoittaminen vaikeutuu tai estyy osittain. Koska veden nosto huonontaa tällä tavalla elinkeino-oloja, sille ei saa vesilain 2 luvun 5 §:n perusteella myöntää lupaa.
d) Rantakiinteistön ulottuvuuden määrää niin sanottu vanha rantaviiva. Isojaon aikaisessa kartassa, jakokirjassa ja pyykkiselityksessä on mainittu, että talon Korvua RN:o 19 rajana Korvualla on Korvuanjärvi eikä jaossa vesirajaa ole pyykitetty. Isojakokarttaan kiinteistöjen väliset rajapyykit on merkitty rantaan. Myöhemmissä 22.9.1966 ja 4.7.1996 rekisteröidyissä halkomisissa tilalla Rinne RN:o 19:24 kiinteistöjen rajat on käyty rantaan saakka eikä jakokunnan tai lohkokunnan yhteiseksi ole erotettu mitään. Valittajat ovat katsoneet tällä perusteella, että heidän tilansa ulottuvat Korvuanjärveen saakka ja että vedenpinta on tällä hetkellä lähellä isojaon aikaista korkeutta, eikä heidän rantansa kohdalla ole vesijättöaluetta.
e) Vesioikeus on arvioinut hankkeen hyödyt suuriksi ja haitat liian pieniksi. Vedenkorkeuden nostosta saatavana välittömänä hyötynä voidaan pitää korkeintaan kalakannalle aiheutuvaa hyötyä. Kalataloudellista hyötyä pienentävät kalojen istuttamisesta aiheutuvat kustannukset. Minkäänlaista maisemallista hyötyä ei saavuteta sillä, että vedenpinta nostetaan. Puuston poistaminen rannoilta ei kohota järven maisemallista arvoa. Mökit ja saunat näkyvät riittävän suojapuuston puuttuessa järvelle ja rakennukset ovat entistä alttiimpia myrskyvaurioille.
Veden pinnan korottaminen ei vaikuta veden laatuun ainakaan parantavasti. Järven rannan vakinaisille ja loma-asukkaille ei ole laskennallisesta kiinteistöjen arvojen kohoamisesta mitään hyötyä. Raivausjätteen läjittämisestä aiheutuu haittaa paitsi omalle tontille myös sietämishaittaa naapuritontille kasatuista läjistä. Haitta voi olla vuosikausien pituinen.
Hakija on sopinut suorittavansa korvauksia vettymisen aiheuttamasta ynnä muusta haitasta maanomistajille 71 651 markkaa. Vesilain 2 luvun 11 §:n 2 momentin (264/1961) sananmukainen tulkinta johtaa vesioikeuden päätöksen lopputulokseen, mutta jättää haittakustannuksista pois kaikki ne korvaukset, joista hakija on sopinut. Vesilain 750/1996 vastaava lainkohta toteaa tämän. Hallituksen esityksestä vesilaiksi (750/1996) ilmenee, että lailla 750/1996 on vain haluttu selventää voimassa olevaa lakia. Tällä perusteella valittajat ovat vaatineet, että vahingonkorvaukset 81 201 markkaa on otettava huomioon hankkeen kustannuksina.
Hankkeen kustannukset ovat valitukseen oheistetun laskelman mukaan yhteensä 1 200 000 markkaa. Haittana on pidettävä myös Korvuan kylän kolmen maanviljelijäperheen elinkeinon vaikeutumista ja siitä aiheutuvaa tulojen menetystä. Kustannuksiin on myös lisättävä Piispajärven kylän tilojen omistajille vesilain 11 luvun 7 §:n mukaan maksettavat korvaukset pysyvästi veden alle jäävästä ranta-alueista.
f) Veden alle pysyvästi jäävästä maa-alueesta on maksettava korvaus 1,5-kertaisena. Vettymishaittakorvaukset ja supistumishaittakorvaukset on tuomittava maksettavaksi viran puolesta kaikille haitasta kärsiville täysimääräisenä. Pakkotoimikorvaus on viran puolesta tuomittava maksettavaksi myös siitä, että hakija saa kasata raivausjätteet vieraalle maalle.
g) Raivattavaksi ja poltettavaksi määrätty myytäväksi kelpaava puusto on eroteltava ja sen käytöstä on sovittava maanomistajien kanssa.
h) Hakijan on talletettava rahakorvaus.
i) Tuomituille korvauksille on maksettava vesilain 11 luvun 14 §:n ja korkolain säännösten mukainen korko. Korvaukset ja niille laskettava korko on tuomittava maksettavaksi ennen rakennustöihin ryhtymistä ja viimeistään vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta.
j) Asianosaisten tulee pitää oikeudenkäyntikulut vahinkonaan vesilain 16 luvun 27 §:n nojalla.
k) Asia on käsiteltävä uudelleen puolueettomassa oikeudessa.
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on vastineen valituksen johdosta. Vastineessaan ympäristökeskus on muun ohella lausunut, että valittajat eivät ole katselmuskirjasta tekemässään muistutuksessa puuttuneet hankkeen oikeudellisiin edellytyksiin.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hallinto-oikeus on liitteenä olevalla päätöksellä kohdassa käsittelyratkaisu hylännyt A:n ja B:n vaatimuksen asian käsittelemisestä uudelleen puolueettomassa oikeudessa.
Perustelut:
A ja B ovat perusteena vaatimukselleen ilmoittaneet, että asian esitellyt vesioikeuden jäsen Mauri Kerätär on ennen vesioikeuden päätöstä antanut asiassa lausunnon Helsingin Sanomille ja väittäneet, että vesioikeuden päätöksen tuleva lopputulos on ollut siitä pääteltävissä. He ovat katsoneet, että esittelijän mielipiteen ja päätöksen julkinen etukäteinen ilmoittaminen on johtanut siihen, että tuomioistuin ei enää vaikuta puolueettomalta.
Hallinto-oikeus katsoo, että kysymyksessä oleva lehtiartikkeli ei sisällä mitään sellaisia lausumia, joiden johdosta valittajien käsitys tuomioistuimen puolueettomuuden vaarantumisesta olisi objektiivisesti arvioiden perusteltavissa tai että tätä puolueettomuuden vaarantumista voitaisiin oikeutetusti epäillä.
Hallinto-oikeus on edelleen kohdassa käsittelyratkaisu päättänyt tutkia A:n ja B:n vaatimukset vain siltä osin kuin ne koskevat valittajien omia tiloja.
Perustelut:
Valittajat ovat muistutuksessaan vastustaneet vedenkorkeuden nostamista koskevaa hanketta kokonaisuudessaan, joten he ovat, toisin kuin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen vastineessa on väitetty, säilyttäneet puhevaltansa kaikilta osin. Kuitenkin A ja B ovat valituskirjelmässään esittäneet vaatimuksia, väitteitä ja lausuntoja muidenkin rantatilojen omistajien ja jakokunnan puolesta esittämättä muiden asianosaisten valtakirjoja. Hallinto-oikeus jättää sen vuoksi A:n ja B:n valituksen tutkimatta siltä osin kuin vaatimukset koskevat muita kuin valittajien omia tiloja ja tutkii valituksen sikäli kuin valittajat ovat tarkoittaneet hakea muutosta tilojen Penttilä RN:o 19:6 ja Ansapolku RN:o 19:32 omistajina omasta puolestaan.
Pääasiaratkaisussaan hallinto-oikeus on, siltä osin kuin nyt on kysymys, hylännyt A:n ja B:n valituksen ja pysyttänyt vesioikeuden päätöksen lopputuloksen.
Perustelut:
Vesilain 2 luvun 5 §:n mukainen luvan myöntämisen este
Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella hallinto-oikeus katsoo, ettei A:n ja B:n mainitsema kolmen perheen elinkeinon harjoittaminen vaikeudu tai esty siten, että se olisi katsottava vesilain 2 luvun 5 §:ssä tarkoitetuksi paikkakunnan elinkeino-olojen huonontumiseksi ja olisi siten ehdoton este luvan myöntämiselle. Muutoinkaan puheena olevan lainkohdan kannalta ei ole estettä luvan myöntämiselle.
Pysyvän käyttöoikeuden myöntäminen
Metsähallitus, Korvuan kalastuskunta, Lohilahden kalastuskunta ja valtaosa Korvuanjärven rantatilojen omistajista ovat kukin kohdaltaan hankkeen toteuttamiseksi antamissaan suostumuksissa oikeuttaneet hakijan rakentamaan Korvuanjärven pohjapadon suunnitelman liitteenä olevien 12.9.1989 päivättyjen piirustusten osoittamalla tavalla. Suostumuksissa on mainittu, että Korvuanjärven tavoitteellinen vedenkorkeus keskialivesitilanteessa on N 6o + 242,20. Suostumuksissa ja niiden liitteissä on sovittu vedenpinnan nostosta aiheutuvien vettymishaittojen kertakaikkisista korvauksista ja eräistä muistakin korvauksista. Hallinto-oikeus katsoo suostumusten antajien tuolloin käsittäneen, että keskivedenkorkeus tulee asettumaan padon korkeuden mukaan jonkin verran keskialivedenkorkeuden yläpuolelle.
Vedenkorkeuden nostamisen seurauksena jää pysyvästi veden alle 69,94 ha ranta-alueita. Nämä ovat vesijättöalueita, jotka ovat muodostuneet vedenpinnan laskettua uittoperkausten johdosta. Ne kuuluvat vesialueiden omistajille eli valtiolle, yhteisalueille ja Tammelan tilalle RN:o 82:11. Valtion vesialueiden (42,72 ha) ja Tammelan tilan (0,24 ha) osalta hakija on saanut pysyvän käyttöoikeuden sopimuksella. Näiden sopimusten perusteella hakija hallitsee suurinta osaa rakentamisen johdosta veden alle jäävistä alueista. Käyttöoikeus tarvittavaan alueeseen on vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla myönnettävissä tämän perusteella, jos 2 luvun 6 §:n 2 momentin edellytykset täyttyvät.
Pohjapadon rakentamista varten tarvitaan suunnitelman mukaan padon alle jäävää Korvuan jakokunnan vesialuetta noin 200 m 2 seka rakentamis- ja kunnossapitotarkoituksessa Tammelan tilan RN:o 82:11 maa-aluetta 500 m 2 ja Petäjäkunnaksen tilan RN:o 20:25 maa-aluetta 400 m 2 . Näistä on tehty sopimukset.
Vesioikeus on jo todennut, että vesilain 2 luvun 7 §:ssä tarkoitettuja alueita rakentamista varten ja alueita, jotka pysyvästi rakentamisen johdosta veden alle saatettuna tulevat vesialueiksi, on yhteensä 70,05 hehtaaria. Tästä alueesta hakijalla on sopimusten perusteella pysyvä käyttöoikeus yhteensä 43,07 hehtaarin suuruiseen alueeseen, joka on noin 61 prosenttia tarvittavasta alueesta. Vesioikeus on myös todennut, että vesilain 2 luvun 7 §:n alue-edellytys luvan myöntämiseksi täyttyy.
Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeus katsoo vesioikeuden tarkoittaneen myöntää hakijalle hankkeen toteuttamiseksi tarvittavan pysyvän käyttöoikeuden koko tarvittavaan vesi- ja vesijättöalueeseen.
Hankkeesta saatavat hyödyt ja sen aiheuttamat haitat
Hankkeen tuottamien hyötyjen ja sen aiheuttamien haittojen arviointiin vaikuttaa oleellisesti se, mille korkeudelle järven vedenpinta nostetaan. Vesioikeus on laatinut hyötyjen ja haittojen arvion lähtien siitä, että vedenkorkeutta nostetaan suunnitelman mukaisesti noin 40 cm. A ja B ovat vaihtoehtoisesti suostuneet siihen, että vedenkorkeutta nostetaan vain 20 cm. Erillistä hyötyjen ja haittojen arviointia ei ole tehty tämän vaihtoehdon varalta. Otettaessa huomioon nykyinen vedenkorkeus ja maasto-olosuhteet rannoilla voidaan pitää selvitettynä, että vedenpinnan nostamisella 20 cm:lla ei saavutettaisi hankkeen tarkoituksena olevaa rantatilojen käyttömahdollisuuksien paranemista eikä riittävää maisemallista hyötyä. Myös kalakannalle tuleva tavoiteltu hyöty jäisi saavuttamatta.
Vedenkorkeuden nostosta saatava hyöty
Hallinto-oikeus katsoo kuten vesioikeuskin, että vedenkorkeuden korottamisesta aiheutuu hyötyä järven erityiskäytössä oleville rantakiinteistöille rannan käytön helpottumisena. Hankkeen tuottamia hyötyjä ei ole arvioitu tilakohtaisesti. Siksi ei ole mahdollista arvioida, tuleeko hyötyä noin 90 prosentille rantatiloista, kuten katselmuskirjassa on arvioitu. Hallinto-oikeus katsoo, että hyötyä aiheutuu joka tapauksessa valtaosalle rantatiloista.
Vesioikeuden päätöksen mukaan hyötyä aiheutuu myös vesialueelle kalataloudellisena hyötynä, ja edellä mainitut hyödyt ovat yhteensä noin miljoona markkaa
Hallinto-oikeus toteaa hakijan vastineeseen viitaten, että hankkeen arvioitu kalataloudellinen hyöty on 21 000 markkaa vuodessa, pääomitettuna 420 000 markkaa. Hallinto-oikeus toteaa, että arvio miljoonan markan kokonaishyödystä on karkea, mutta pitää sitä suuruusluokaltaan oikeana.
Vesioikeuden päätöksessä Nro 15/95/1 asetettu kalanpoikasten istutusvelvoite kunnostettujen koskialueiden osalta on määrätty metsähallituksen velvoitteeksi. Koska mainittu päätös ei koske Korvuanjärven vedenkorkeuden korottamista, noin 80 000 markan määräisiä kalojen istutuskustannuksia ei oteta huomioon kalataloudellisen hyödyn vähennyksenä.
Hankkeesta aiheutuu myös maisemallista hyötyä pääasiallisesti rantaviivan selkiytymisenä. On ilmeista, että maisemallinen hyöty vaihtelee aluekohtaisesti ja tilakohtaisesti. Hakijan tulee huolehtia puuston ja pensaiden raivausjätteiden poistamisesta lupamääräyksen 2 a mukaisesti siten, etteivät ne aiheuta maisemallista haittaa. Maisemalliselle hyödylle ei ole arvioitavissa rahallista arvoa.
Hallinto-oikeus katsoo, että vesioikeus ei ole tarkoittanut ottaa hankkeen hyötynä huomioon kiinteistöjen ja vesialueen rajojen selkiintymistä. Rajankäyntien kustannushyöty ei ole sellainen seikka, joka olisi otettava huomioon hankkeen hyötyä arvioitaessa.
Hankkeen vaikutuksista Korvuanjärven veden laatuun hallinto-oikeus on samaa mieltä kuin vesioikeus.
Hankkeen haitat
Vesioikeus on katsonut, että hankkeen kustannuksina ei pidetä hakijan sopimia korvauksia vettymisen aiheuttamista ja muista haitoista, yhteensä 71651 markkaa. Hallinto-oikeus toteaa että, toisin kuin valittajat esittävät, hallituksen esityksestä nro 54/1996 vesilain muuttamiseksi ilmenee, että 2 luvun 11 §:n 2 momentin muutoksella (750/1996) on tarkoitettu muuttaa aikaisempaa lainkohtaa ja siihen perustuvaa oikeuskäytäntöä siten, että edunmenetykset otetaan lupaharkinnassa laajemmin huomioon. Tässä asiassa on kuitenkin sovellettava aikaisemman lain vastaavaa lainkohtaa kuten vesioikeus on menetellyt. Tämän vuoksi sovittuja korvauksia ei oteta hankkeesta aiheutuvana edunmenetyksenä huomioon.
Mahdollinen yksityisten rannanomistajien kiinteistöverojen nousu ei kuulu vesilain määräysten soveltamisalaan eikä sitä siten oteta huomioon hankkeen haittana.
Hallinto-oikeus katsoo, että veden alle jäävän alueen raivauskustannukset samoin kuin padon rakentamiskustannukset ja hankkeen yleiskustannukset ovat kokonaisuudessaan hankkeen rakennuskustannuksia. Niitä ei siten oteta osaksikaan huomioon hankkeen hyötyjen ja haittojen vertailussa.
Haittoina otetaan huomioon a) vettymisvahingot silta osin kuin niistä ei ole sovittu, yhteensä 9 500 markkaa sekä b) vahinkojen estämiseksi määrättävien toimenpiteiden työkohdekustannukset noin 100 000 markkaa. Haitat jäävät siten vesioikeuden arvioimia haittoja vähäisemmiksi ja ovat huomattavasti hyötyjä pienemmät.
Näin ollen hankkeen hyötyjen ja haittojen vertailun perusteella vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentin edellytys suunnitelman mukaisen luvan myöntämiseksi ja samalla vedenkorkeuden nostamiseksi 40 cm:lla täyttyy selvästi.
A:n ja B:n vahingonkorvausvaatimukset
A ja B ovat esittäneet korvauksia koskevat lausumat, väitteet ja vaatimukset olettaen, että järven keskivedenkorkeus asettuu tasolle N 6o + 242,50, joka on lupamääräyksessä 2a määrätty puuston ja pensaiden raivaustasoksi. Hankkeen suunnitelman ja vesioikeuden myöntämän luvan mukaisesti keskivedenkorkeudeksi tulee tätä alempi taso noin N 60 242,25 - 242,30. Tuleva keskivedenkorkeus ei siten oleellisesti ylitä sitä vedenkorkeustasoa, jonka valittajat itsekin ovat ilmoittaneet olevansa valmiit hyväksymään.
Valittajien tänne toimittamista asiakirjoista ei ole tarkasti pääteltävissä, että heidän rantansa edustalla ei olisi yhteistä vesijättöaluetta. Asiassa olevan työkohde- ja ranta-aluekartan sekä lisäselvityksenä saatujen vanhempien karttojen perusteella on havaittavissa, että A:n ja Yli-Kokkilan tilojen kohdalla rantaviiva on merkitty eri ajankohtina suunnilleen saman muotoisena samalle kohdalle eikä tilojen maa-aluetta jää pysyvästi veden alle järven veden pintaa hakemuksen mukaisesti korotettaessa. Näin ollen hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen korvauksen määräämisestä veden alle pysyvästi jäävästä alueesta aiheettomana.
Myytäväksi kelpaavan puuston erottelemista koskevan vaatimuksen osalta hallinto-oikeus viittaa vesioikeuden lupamääräyksen kohtaan 2, jonka mukaan on mahdollista sopia tilakohtaisista korvauksista. Myös hakijan on vastineessaan katsottava suostuneen siihen, että raivausjätettä ei kerätä kasoihin ja polteta sellaisten tilojen alueella, jotka eivät siihen suostu. Valittajat voivat siten käyttää oman puustonsa hyväkseen haluamallaan tavalla.
Korvaukset
Korvausvaatimuksia ratkaistaessa hallinto-oikeus on ottanut huomioon asiakirjoista saatavan selvityksen, erityisesti vesioikeuden tarkastuskertomuksen liitteineen. Hallinto-oikeudella on ollut käsillä myös vesiylioikeuden 15.5.1996 antamaan päätökseen liittyvät asiakirjat.
Vettymishaitta
Hallinto-oikeus katsoo ottaen huomioon tulevan keskivedenkorkeuden, että tiloille Penttilä RN:o 19:6 ja Ansapolku RN:o 19:32 aiheutuvat vettymishaitat jäävät vähäisiksi. Tilojen rannassa vettymistä ei tapahdu suunnitelma-asiakirjoissa arvioitua laajemmalla alueella. Vesioikeus ei ole näiden tilojen osalta kompensoinut vettymishaittoja ajatellulla hyödyllä, vaan on määrännyt vettymishaitat korvattavaksi täysimääräisenä. Vesioikeuden määräämät korvaukset ovat riittävät.
Kaivo
Penttilän tilalla olevan kaivon osalta hallinto-oikeus toteaa, että vesioikeuden lupamääräyksessä 2 h määrätty velvoite on riittävä kaivon suojaamiseksi. Mikäli kaivon kunnostamiseksi tehtävistä toimenpiteista aiheutuu valittajien mainitsemaa rakentamishaittaa, hakija on vastuussa työnaikaisesta vahingosta. Tarvetta kaivon siirtämiseen ei ole.
Verkkovaja
Vesiraja ei tule siirtymään verkkovajan kohdalla siten, että se vaikuttaisi heikentävästi rannan laatuun. Siten vajan siirtämiseen, nostamiseen tai perustusten vahvistamiseen ei ole tarvetta.
Sauna
Saunarakennuksen kohdalla maaston korkeustaso ja maasto-olosuhteet muutoinkin ovat sellaiset, että vesirajan mahdollinen siirtyminen jää niin vähäiseksi, ettei sillä ole haitallisia vaikutuksia. Tämän vuoksi ei ole tarpeellista siirtää saunarakennusta.
Korko
Koska asian ratkaisuun on sovellettava aikaisemman vesilain (264/1961) säännöksiä, vaatimus koron suorittamisesta maksettaville korvauksille ei perustu lakiin. Korvauksille ei tule siten suoritettavaksi korkoa.
Muilta osin hallinto-oikeus on hyväksynyt vesioikeuden päätöksen perustelut.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
A ja Yli-Kokkila ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden ja vesioikeuden päätökset kumotaan.
Valituslupahakemuksensa ja valituksensa perusteluiksi he ovat aikaisemmin esittämänsä lisäksi muun ohella lausuneet, että kysymyksessä oleva Helsingin Sanomien artikkeli oli sellainen, että valittajat sen perusteella tiesivät heti, että heidän vaatimuksiaan ei tulla silloisessa vesioikeudessa hyväksymään ja myös sen, millainen on vesioikeuden päätöksen lopputulos. Joka tapauksessa tuomarin puolueettomuuden vaarantaa jo pelkästään tuomarin osallistuminen keskustelun käymiseen lehtien palstoilla. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n mukaan tuomari on esteellinen ratkaisemaan asian, jos hän on toisessa oikeudessa ollut samassa asiassa tuomarina. Lainkohtaa voidaan pitää yleisena ilmauksena säännöstä, jonka mukaan tuomarilla ei saa olla ennakkokäsitystä ratkaistavasta asiasta.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappale ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntö huomioon ottaen hallinto-oikeuden tekemä käsittelyratkaisu ei perustu vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön. Koska tuomioistuimen puolueettomuus on kansalaisten oikeusturvan ehdoton vaatimus, asian ratkaisemisella on kaikkien tuomioistuinten lainkäytön kannalta erityistä merkitystä. Asiasta ei ole julkaistuja suomalaisia oikeustapauksia. Se, että seuraava oikeusaste eli hallinto-oikeus ei ole ollutkaan esteellinen asiaa käsittelemään, ei voi vaikuttaa esteellisyyskysymyksen ratkaisuun.
Valittajat ovat vaatineet, että ellei ympäristökeskuksen hakemusta hylätä, niin se tulee palauttaa ympäristölupavirastossa esteettömässä kokoonpanossa käsiteltäväksi.
Pääasian osalta käyttöoikeutta koskevasta kysymyksestä valittajat ovat lausuneet, että vesistöjen vedenpinnan nostamistapauksissa on olennaista tietää, voiko hakija suostumuksia hankkimalla saada vesilain 2 luvun 7 §:n mukaisen pysyvän käyttöoikeuden.
Käsitettä "pysyvä käyttöoikeus" ei ole laissa määritelty. Oikeuskirjallisuudessa lainkohdan pysyvällä käyttöoikeudella on tarkoitettu määräämättömäksi ajaksi annettua oikeutta. Vesilain 2 luvun 7 §:ssä tarkoitettua pysyvää käyttöoikeutta ei voi saada hallinto-oikeuden päätöksessä kerrotulla tavalla suostumusten kautta. Käyttöoikeus maa- ja vesialueisiin voidaan saada vain laissa säädetyllä tavalla laadituilla käyttöoikeuden luovuttavilla asiakirjoilla, esimerkiksi kauppakirjalla. Asiassa on olennaista, voidaanko laaditut sopimukset katsoa pysyväksi käyttöoikeudeksi vai ei. Tietynlaisia sopimuksia voitaisiin teoriassa pitää lain tarkoittamina pysyvinä käyttöoikeuksina. Ongelmana on tällöin kuitenkin sopimuksien sitomattomuus kolmannen tahon suhteen, koska ilman määräaikaa olevia sopimuksia ei voi maakaaren 14 luvun 1 §:n perusteella kiinnittää.
Rasitteet perustetaan pääsääntöisesti rajoittamattomaksi ajaksi käyttöoikeuden luovuttavalla asiakirjalla. Vesilain 12 luvun 7 § antaa mahdollisuuden perustaa rasite kiinteistönmuodostamislain (aikaisemmin jakolain) mukaisessa järjestyksessä. Tätä lainkohtaa ei voi soveltaa, koska ongelman ydin on, voidaanko suostumus katsoa pysyväksi käyttöoikeudeksi vai ei. Vesioikeus ja hallinto-oikeus eivät voi myöntää pysyvää käyttöoikeutta eli perustaa rasitteita "ikuisiksi ajoiksi" niiden suostumusten perusteella, jotka tässä asiassa on annettu. Hallinto-oikeus on antanut luvan Korvuanjärven vedenpinnan nostamiselle vuosisadoiksi eteenpäin, koska päätöksessä ei ole mainittu sen voimassaoloaikaa. Suomen oikeusjärjestelmässä on eri yhteyksissä suhtauduttu kielteisesti mahdollisuuteen perustaa edes oikeustoimin sidonnaisuuksia, joiden vaikutukset ulottuvat vuosisadoiksi eteenpäin.
Hallinto-oikeus on soveltanut vesilakia lain kirjaimen ja tarkoituksen vastaisesti. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen hakemus tulee hylätä.
Korvuanjärven vedenpinnan nostamisen tarpeen osalta valittajat ovat lausuneet, että vedenkorkeuteen liittyvien hyöty- ja haittaselvitysten tekeminen on nykyisin kallista. Tästä ilmeisesti johtuu, että hakija ei ole riittävästi selvittänyt hankkeen tarpeellisuutta ja tutkinut tehokkaasti sitä, miten vedenkorkeus voitaisiin optimaalisesti määritellä. Kustannustehokas selvitys voidaan tehdä lasertekniikkaan perustuvalla ilmakuvauksella yhdistettynä paikkatieto-ohjelmistoihin. Kun maaston korkeusasema ja myös vesistön syvyystiedot rantamatalassa laitetaan digitaaliseen muotoon, voidaan vedenkorkeus suunnitella optimaalisesti eikä arvion perusteella kuten tässä tapauksessa on tehty. Mainittua tapaa on käytännössä toteutettu ainakin Tammelan Liesjärvellä valittajien tietämän mukaan hyvin tuloksin. Asiassa on siten puutteellisesti selvitetty paitsi vedenpinnan nostamisen tarve myös se, riittäisikö vedenpinnan nostaminen 20 cm:llä.
Koska perustutkimus asiassa on tehty huolimattomasti, on myös hakijan esittämä hankkeen hyötyjen ja haittojen vertailu virheellisellä pohjalla.
Hankkeesta saatavien hyötyjen ja sen aiheuttamien haittojen osalta valittajat ovat todenneet, että Korvuanjärven vedenpintaa on aikaisemmin laskettu lainvoimaisella päätöksellä. Järven vedenpinta on käytännössä laskettu ja se on ollut tässä tilassa kymmeniä vuosia. Hallinto-oikeus on päätöksessään esittämillään perusteilla nostanut järven vedenpintaa.
Asiassa on olennaista se, millä perusteella hankkeen hyötyjä ja haittoja vertaillaan tapauksessa, jossa ensin vedenpintaa on viranomaisen luvalla laskettu ja sitten taas nostettu. Valittajat ovat katsoneet, että kansalaisen oikeusturvaa takaa kaikkein parhaiten ns. nettohyötyperiaate: kaikki hankkeen todelliset kustannukset otetaan huomioon ja niitä verrataan käytännössä saataviin hyötyihin. Valittajat ovat edelleen katsoneet, että kyseinen vertailu on tehtävä heidän hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa esitetyllä tavalla. Tähän ei ole hallinto-oikeuden päätöksessä mainittua lainsäädännöllistä estettä. Hakemus on tosin tullut vireille aikaisemman lain aikana, mutta tämäkään laki ei ole kirjaimellisesti estänyt valittajien esittämää tapaa etenkään, kun vesilain 2 luvun 11 §:n 2 momentin uudistamisella (750/1996) on ollut tarkoitus selventää aikaisempaa oikeuskäytäntöä. Hallinto-oikeuden ratkaisu ei ole oikea.
Valittajat ovat uudistaneet korvausvaatimuksensa pysyvästi veden alle jäävästä alueesta. He ovat hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa mainituin perustein katsoneet, että heidän rantansa edustalla ei ole vesijättöaluetta. Hallinto-oikeus ei ole hyväksynyt oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa hyväksyttyä periaatetta isojaon aikaisen vesirajan merkityksestä. Isojakokartasta ja selitelmästä ilmenee selvästi, että rantaviiva ulottuu isojaossa samalle kohtaa kuin nykyisin. Koska ranta on alava, on rantaviiva tietenkin kaikissa kartoissa saman muotoinen, mutta se on eri pituisella etäisyydellä pyykkimerkeistä.
Vettymishaitan osalta valittajat tyytyvät hallinto-oikeuden ratkaisuun.
Kaivoa koskevan vaatimuksen valittajat ovat uudistaneet ja viitanneet kansalaisten yhdenvertaisuuteen. Jos hakija on toisessa samanlaisessa tapauksessa suostunut kaivon rakentamiseen, hakija ei voi menetellä heidän kohdallaan toisin vain siitä syystä, että he vastustavat hanketta. Lisäksi vesioikeuden päätöksestä sivulta 11 ilmenee, että toimituksen hakija on pitänyt valittajien kaivon korvaamista uudella kaivolla aiheellisena. Kunnostusvelvoite ei muutoinkaan ole riittävä, sillä kaivon renkaan reuna on tällä hetkellä vain noin 10 cm:n korkeudella maasta ja muutaman metrin etäisyydellä järvestä eli matalammalla ja lähempänä järveä kuin naapuritilan Simunan tilan uudella kaivolla korvattava kaivo. Siltä varalta, että vedenpinnan nostamisen vuoksi kaivon veden laatu heikkenee, valittajat ovat viitanneet laboratoriotutkimukseen, jonka mukaan veden laatu on erittäin hyvä.
Verkkovajan ja saunan osalta valittajat ovat ilmoittaneet varaavansa tilaisuuden esittää myöhemmin hakijaa kohtaan korvausvaatimuksia, jos vedenpinnan mahdollisesta nostamisesta aiheutuu haittaa.
Lisäksi valittajat ovat vaatineet, että korvaussummalle on määrättävä eräpäivä kuten he ovat valituksessaan hallinto-oikeudessa esittäneet. Keskimääräinen aika, jonka kuluttua korvaukset vesiasioissa on yksityisille rannanomistajille tilastojen mukaan maksettu on 10-13 vuotta, pisimmillään 30-40 vuotta. On kohtuutonta, että hakija voi pitää korvaussaatavia maksamatta miten kauan haluaa ilman viivästyskorkoa.
Viivästyskorkovaatimus perustuu korkolakiin. Vesilaissa ei kielletä viivästyskoron maksuvelvollisuutta. Asia on tullut vireille vasta sen jälkeen, kun sitä on palautuspäätöksen jälkeen ryhdytty uudelleen käsittelemään. Vesilain 11 luvun 14 §:n mukaan korko on määrättävä maksettavaksi viran puolesta. Jos asiassa ei sovelleta voimassaolevaa vesilain 11 luvun 14 §:ää, valittajat joka tapauksessa vaativat koron maksamista korkolain perusteella. Hallinto-oikeuden ratkaisu perustuu virheelliseen lain soveltamiseen.
Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on antanut valituslupahakemuksen ja valituksen johdosta selityksen, jossa ympäristökeskus on yhtynyt hallinto-oikeuden ja vesioikeuden päätöksissä johdosta lausuttuun. Lisäksi ympäristökeskus on muun ohella lausunut, että veden alle jääviä alueita koskevissa suostumuksissa hakija on saanut pysyvän käyttöoikeuden veden alle jäävään ranta-alueeseen (entistä järven pohjaa). Näissä ja rannanomistajien antamissa suostumuksissa on kiinteistön myyntiä koskeva kohta, jonka mukaan kiinteistön omistaja sitoutuu kauppakirjaan tai muuhun luovutussopimukseen sisällyttämään kiinteistön uutta omistajaa velvoittavan ehdon tämän suostumuksen voimassa pysymisestä.
Ympäristökeskus on katsonut, että vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentin perusteella hakijalla ei tarvitse olla esimerkiksi kauppakirjoilla hankittua omistusoikeutta alueisiin, kuten valituksessa esitetään. Vesilain 2 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan saman lain 2 luvun 7 §:n 1 momentin perusteella myönnetty käyttöoikeus on pysyvä, jollei ympäristölupavirasto erityisestä syystä ole määrännyt, että se on oleva voimassa vain määräajan.
Kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 154 §:n listauksessa ei ole kiinteistön hyväksi toisen rekisteriyksikön alueelle perustettavana pysyvänä rasitteena maa-alueen muuttamista vesialueeksi, joten oikeus tällaiseen ratkaistaan vesilain 2 luvun 7 §:n perusteella.
Korvuanjärven vedenpinnan nostamisen osalta ympäristökeskus on muun ohella viitannut asiassa pidettyyn katselmustoimitukseen ja tehtyihin päätöksiin. Suurin osa vesialueen ja rannan omistajista on antanut hankkeen toteuttamiselle kirjallisen suostumuksen ja vesilain 5 luvun 30 §:n ja 2 luvun mukaiset edellytykset ovat olemassa.
Korvuanjärven vedenkorkeutta on laskettu pysyvästi luvattomana uittoväylän kuntoonpanotyönä tehtynä luusuan perkauksena vuonna 1956. Metsähallitus sai luvan järven laskulle asiakirjoissa olevalla Pohjois-Suomen vesioikeuden 4.3.1987 antamalla Naljangan vesistön uittosäännön muuttamispäätöksellä. Pysyvä vesipinnan lasku tehtiin valituksessa esitetystä poiketen ilman lupaa. Järvenlasku sai luvan noin 30 vuotta luusuan ruoppauksen jälkeen. Alhaisesta vesipinnan korkeudesta johtuneita haittoja ovat ranta-asukkaat ja vesialueen omistajat kärsineet vuodesta 1956 alkaen. Korvuanjoen vesistön uittosääntö kumottiin asiakirjoissa olevalla Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksellä 28.2.1995. Tässä vaiheessa Korvuanjärven vesipinnan lasku oli vuoden 1987 päätöksen perusteella laillinen.
Ympäristökeskus on vielä muun ohella ilmoittanut aloittaneensa hallinto-oikeuden päätöksen perusteella vesioikeuden päätöksen lupamääräyksen kohdan 2 a mukaiset rantojen raivaukset Lohilahden alueella valmistelevilla töillä viikolla 25. Varsinaiset työt ja rantojen kunnostus alkaa viikolla 25. Ympäristökeskus on esittänyt valituslupahakemuksen hylkäämistä.
A ja Yli-Kokkila ovat antaneet vastaselityksen. He ovat muun ohella todenneet hakijan selityksestä ilmenevän, että rantojen raivausta koskevat työt on jo aloitettu. Tältä osin he ovat pyytäneet, että korkein hallinto-oikeus määräisi nämä työt välittömästi keskeytettäväksi.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
1. Korkein hallinto-oikeus myöntää A:lle ja Yli-Kokkilalle luvan valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.
Pohjois-Suomen vesioikeuden, nykyisin Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto, ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
2. Lausunnon antaminen päätöksen täytäntöönpanon kieltämisestä raukeaa.
Perustelut:
1. Vesilain 2 luvussa tarkoitetussa hankkeessa tarvittava käyttöoikeus voidaan asian laadun mukaan myöntää joko 2 luvun 7 §:n tai 2 luvun 8 §:n nojalla. Vesioikeus ja hallinto-oikeus ovat soveltaneet asiassa 2 luvun 7 §:n 1 momenttia (264/1961).
Vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan vesioikeus voi, milloin vesistöön rakentajalle on tarpeen saada toiselle kuuluvaa aluetta laitteen, rakennuksen tai muun rakennelman taikka uuden uoman pohjaksi niiden käyttöä varten välttämättömästi tarvittavine alueineen, niin myös alueeksi, jolle poistettava maa siirretään taikka joka veden alle saatettuna tulee 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan vesialueeksi tai joka tarvitaan yleisen tai yksityisen edun suojaamiseksi tehtävää laitetta tai rakennelmaa varten, asianomaisen luvan hakemisen yhteydessä tai milloin erityistä syytä on, muutoinkin hakemuksesta antaa rakentajalle oikeuden tällaiseen alueeseen sillä mahdollisesti olevine rakennuksineen tai muine rakennelmineen, mikäli rakentamisen osalta vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentissa mainitut edellytykset ovat olemassa ja sen lisäksi edellä mainittuihin tarkoituksiin tarvittava alue suurimmalta osaltaan kuuluu hakijalle joko omistusoikeuden tai pysyvän käyttöoikeuden perusteella taikka hänellä on tällaiseen osaan määräalan ostajan oikeus. Milloin kysymys on hakijalle ja muille yhteisesti kuuluvasta alueesta, oikeuden myöntäminen edellyttää, että toimenpiteen kohteeksi joutuva alue ei ole sanottavasti suurempi hakijan osuutta vastaavaa osaa yhteisestä alueesta.
Vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu pysyvä käyttöoikeus on muun ohella tarpeen sellaiseen maa-alueeseen, joka hankkeen suunnitelman mukaan muuttuu vesilain 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaisesti vesialueeksi. Tämän alueen vesistönpuoleinen raja määräytyy luvan myöntämisajankohdan keskivedenkorkeuden mukaan ja sen maanpuoleinen raja muutoksen jälkeisten vedenkorkeuksien mukaan vesilain 1 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Kumpikin vedenkorkeus on lupapäätöksessä selvitettävä ja yksilöitävä sillä tavoin, että vesilain 2 luvun 7 ja 8 §:ää, 11 luvun 6 §:ää ja tarvittaessa 21 luvun 8 §:ää voidaan asianmukaisesti soveltaa.
Vedenkorkeuden nostamisen seurauksena veden alle jää pysyvästi 69,94 hehtaaria ranta-alueita. Nämä ovat vesijättöalueita, jotka ovat syntyneet uittoperkausten johdosta. Ne kuuluvat vesialueiden omistajille valtiolle, yhteisalueiden osakaskunnille ja Tammelan tilalle RN:o 82:11. Valtion vesialueiden (42,72 hehtaaria) ja Tammelan tilan RN:o 82:11 (0,24 hehtaaria) osalta hakija on saanut omistajilta suostumukseksi nimetyt asiakirjat, joiden mukaan hakija muun ohella saa pysyvän käyttöoikeuden asiakirjoissa mainittuihin alueisiin. Vesioikeuden päätöksen mukaan kysymyksessä olevan hankkeen johdosta pysyvästi veden alle jäävästä noin 70 hehtaarin alueesta hakijalla on sopimusten, oikeastaan suostumusten perusteella pysyvä käyttöoikeus yhteensä noin 43 hehtaariin. Hallinto-oikeus oli katsonut vesioikeuden tarkoittaneen myöntää hakijalle hankkeen toteuttamiseksi tarvittavan pysyvän käyttöoikeuden koko tarvittavaan vesi- ja vesijättöalueeseen.
Vesioikeus ei kuitenkaan ole yksilöinyt kiinteistökohtaisesti niitä maa-alueita, jotka suunnitelman mukaan jäävät veden alle, eikä lupapäätöksessä näin ollen myöskään ole kiinteistökohtaisesti määrätty hankkeen toteuttamiseksi välttämättömien käyttöoikeuksien perustamisesta. Luvassa ei siten myöskään ole minkään kiinteistön osalta määrätty vesilain 11 luvussa tarkoitettua korvausta veden alle jäävään alueeseen myönnettävästä käyttöoikeudesta. Kun käyttöoikeuksista määrättävät korvaukset on osaltaan otettava huomioon arvioitaessa Korvuanjärven vedenkorkeuden korottamisen edellytyksiä vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentin mukaisesti, on luvan edellytysten harkinta jäänyt puuteelliseksi.
Valittajien tiloilla Penttilä RN:o 19:6 ja Ansapolku RN:o 19:32 on asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan osuus Piispajärven lohkokunnan yhteisiin vesialueisiin RN:o 876:20, jonka vesijättöalueita jäisi veden alle 8 hehtaaria. Hakijalla ei ole tähän alueeseen käyttöoikeutta. Kalastuskunnan toimielimet eivät muutoinkaan ole voineet tehdä päätöksiä vesijättöalueen käytöstä.
Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan hakijana asiassa oleva Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus ei omista osaakaan hanketta varten tarvitsemistaan toisille kuuluvista alueista eikä hallitse niitä pysyvällä käyttöoikeudella. Edellä mainitut suostumukset, joita on esitetty vain osasta veden alle jäävää maa-aluetta, eivät yksinään voi tuottaa sellaista hakijalta ennestään vaadittavaa pysyvää käyttöoikeutta kiinteistöön, jota vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetaan. Suostumusasiakirjaan sisältyvä kiinteistön mahdollista uutta omistajaa koskeva lausuma ei voi tehdä suostumukseen perustuvasta oikeudesta laissa tarkoitettua pysyvää käyttöoikeutta, joka otettaisiin huomioon tutkittaessa, kuuluuko tarvittava alue ennestään suurimmalta osaltaan hakijalle. Asiassa ei näin ollen ole ollut edellytyksiä myöntää käyttöoikeutta muihin hanketta varten tarvittaviin toiselle kuuluviin alueisiin vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla.
Edellä mainituista syistä hallinto-oikeuden ja vesioikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi ilman, että korkein hallinto-oikeus enemmälti ratkaisisi kysymystä luvan tai käyttöoikeuden edellytyksistä.
2. Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi, raukeaa lausunnon antaminen päätöksen täytäntöönpanon kieltämisestä.
Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Timo Silenti, Lauri Tarasti, Marita Liljeström, Heikki Karapuu, Pekka Vihervuori sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Vakkilainen ja Hukkinen. Asian esittelijä Irene Mäenpää.
Eri mieltä olleen hallintoneuvos Lauri Tarastin äänestyslausunto: "Katson kuten enemmistökin, että hakija ei kysymyksessä olevilla sopimuksilla ole voinut saada sellaista pysyvää käyttöoikeutta kiinteistöön, jota vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentissa ja 21 luvun 8 §:ssä tarkoitetaan. Tämän vuoksi ei ole ollut edellytyksiä myöntää käyttöoikeutta hanketta varten tarvittaviin alueisiin vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla.
Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan hankkeella parannetaan kysymyksessä olevan järven tilaa vesistönä, sen virkistyskäyttöedellytyksiä, kalastusmahdollisuuksia ja maisemaa. Hankkeen johdosta myös rantatilojen käyttömahdollisuudet paranevat. Tämän vuoksi ja kun myös otetaan huomioon, että ympäristökeskus toimii asiassa vesilain 5 luvun 30 §:n 3 momentin mukaan velvoitettuna, katson, että hanketta voidaan näissä oloissa pitää yleisen tarpeen vaatimana ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittaviin alueisiin voidaan myöntää vesilain 2 luvun 8 §:n nojalla vesioikeuden käyttämän saman luvun 7 §:n 1 momentin asemesta. Tämän vuoksi ja muilta osin hallinto-oikeuden päätöksessä lausutut perustelut huomioon ottaen katson, että hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa. Näin ollen myös lausunnon antaminen päätöksen täytäntöönpanon kieltämisestä raukeaa."
2. Asian esittelijän, hallintosihteeri Irene Mäenpään päätösehdotus asian ratkaisemiseksi oli saman sisältöinen kuin hallintoneuvos Lauri Tarastin äänestyslausunto.