KHO:2000:4
- Asiasanat
- Henkilökohtaisen tulon verotus, Jälkiverotusoikeus, Ennakonpidätystodistus, Verotoimiston tutkimisvelvollisuus
- Tapausvuosi
- 2000
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 4836/2/98
- Taltio
- 37
Kalajoella asuva hitsaaja A oli liittänyt vuosilta 1991 ja 1992 antamiinsa veroilmoituksiin Uudestakaupungista olevan työnantajansa puolesta allekirjoitetut ennakonpidätystodistukset, joiden mukaan A:lle oli maksettu verovapaita päivärahoja ja kilometrikorvauksia. Verotoimisto oli toimittanut verotukset annettujen ilmoitusten mukaan. Työnantajan verotarkastuksessa todettiin, että yhtiöllä ei ollut ollut toimintaa eikä toimitiloja Uudessakaupungissa ja että sen hallinto oli Hangossa ja pääosa liikevaihdosta muodostui Hangossa tapahtuneesta toiminnasta. Työnantajan palveluksessa olleiden palkansaajien varsinainen työpaikka oli siten Hangossa eikä maksettujen päivärahojen ja kilometrikorvausten verottomuudelle ollut ollut perusteita. Verotoimisto lisäsi jälkiverotuksin A:n verovuosien 1991 ja 1992 tuloihin Hangossa työskentelystä maksetut päivärahat ja kilometrikorvaukset.
A:lle maksetut ja hänen ennakonpidätystodistuksiinsa merkityt päivärahat ja kilometrikorvaukset eivät olleet, ottaen huomioon A:n työn komennusluonteisuuteen viittaava ammatti ja työskenteleminen vieraalla paikkakunnalla, määriltään sellaisia, että verotoimiston olisi tullut säännönmukaisia verotuksia toimittaessaan selvittää niiden perusteet. Säännönmukaisia verotuksia toimittaessaan verotoimistolla ei ollut ollut tiedossa, että A:n varsinainen työpaikka oli Hangossa ja että verovapaat kustannusten korvaukset oli näin ollen maksettu väärin perustein. Kun nämä seikat olivat ilmenneet vasta työnantajan verotarkastuksessa, verotoimistolla oli oikeus verotuslain 83 §:n nojalla jälkiverottaa A:lle väärin perustein maksetut kustannusten korvaukset. Verovuosi 1991 ja 1992.
Verotuslaki 83 §