Finlex - Etusivulle
Ennakkopäätökset

9.12.1998

Ennakkopäätökset

Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätökset.

KHO:1998:72

Asiasanat
Tuloverotus, Tulonhankkimismeno, Matkakustannukset, Viikonloppumatkat, Viron kansalainen, Perheen yhteinen koti
Tapausvuosi
1998
Antopäivä
Diaarinumero
323/2/98
Taltio
2743

Viron kansalainen oli alunperin saapunut Suomeen Eestin neuvostotasavallan terveydenhoitoministeriön lähettämänä harjoittelijana ja oli toiminut vuodesta 1990 lähtien ja edelleen koko verovuoden 1994 ajan Suomessa erään keskussairaalan kuntayhtymän sairaalassa lääkärinä määräaikaisten työsopimusten perusteella. Hänelle oli vuodeksi kerrallaan myönnetty työlupa. Hänen perheellään, johon kuului puoliso ja kolme alaikäistä lasta, oli koti Tallinnassa. Kun lääkäri täten asui työnsä vuoksi eri paikkakunnalla kuin hänen perheensä, hänen viikonloppumatkojensa kustannukset Suomessa olevalta työskentelypaikkakunnalta Tallinnaan perheen yhteiseen kotiin ja takaisin olivat asunnon ja työpaikan välisistä matkoista aiheutuneita kustannuksia, jotka hänellä oli oikeus vähentää ansiotulojen hankkimisesta johtuneina menoina säädetyin rajoituksin. Verovuosi 1994.

Tuloverolaki 93 §

Sivun alkuun