9.1.2025

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden B:tä koskeva välituomio 12.5.2023 numero 10103744 on julkaistavaan ratkaisuun liittyvin osin identtinen välituomion 1010 3750 kanssa.

- - -

Selostus asiasta

A ja B ovat 30.11.2020 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (jäljempänä ELY-keskus) jättämillään palkkaturvahakemuksilla vaatineet kumpikin kohdaltaan palkkaturvana 4.000 euron urakkapalkkasaatavaa, B ajalta 10.10.2020-10.11.2020 ja A ajalta 10.10.-4.11.2020. ELY-keskus on varannut työnantajalle X (Y-nimisen toiminimen haltijana) tilaisuuden tulla asiassa kuulluksi, mutta työnantaja ei ole antanut asiassa lausuntoa. Työnantaja on todettu viranomaisselvityksen perusteella palkkaturvalain tarkoittamalla tavalla maksukyvyttömäksi.

ELY-keskus on 28.1.2022 antamillaan päätöksillä hylännyt A:n ja B:n hakemukset osittain palkkaturvalain 4 §:n perusteella perusteettomina ja osittain palkkaturvalain 4 §:n perusteella selvittämättöminä. Päätöksiin liitettyjen muutoksenhakuohjeiden mukaan työntekijän, jonka palkkaturvahakemus on kokonaan tai osaksi hylätty perusteettomana ja selvittämättömänä, on säilyttääkseen oikeutensa palkkaturvaan, nostettava saatavan perustetta ja määrää koskeva vahvistuskanne käräjäoikeudessa valtiota vastaan kuuden kuukauden kuluessa palkkaturvapäätöksen tiedoksisaannista lukien.

A ja B ovat 19.4.2022 kumpikin omilla haastehakemuksillaan nostaneet käräjäoikeudessa palkkasaataviaan koskevan kanteen. Haastehakemukset on otsikoitu ”Haastehakemus (OK 5:2 ja palkkaturvalaki 6:21)”. Haastehakemusten kansilehdillä vastaajaksi asiassa on nimetty X Y-nimisen toiminimen haltijana. Haastehakemusten vaatimus-kohdassa A ja B ovat vaatineet, että käräjäoikeus velvoittaa vastaajan maksamaan heille
1.palkkaa 4.000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen,
2.odotusajan palkkaa 923,08 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen ja
3. oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Lisäksi A ja B ovat vaatineet, että käräjäoikeus vahvistaa vaatimuskohdan 1 suoritusvaatimuksen valtiota kohtaan kuten palkkaturvalaissa on säädetty.

A ja B ovat esittäneet kirjallisina todisteina palkkaturvapäätökset teemana ”kyse on palkkaturvalain 6 luvun 21 §:n tarkoittamasta kanteesta”.

X ei ole määräajassa antanut kirjallisia vastauksia kanteisiin.

Käräjäoikeus on 22.8.2022 päivätyllä pyynnöllä varannut ELY-keskuksella tilaisuuden osallistua oikeudenkäyntiin. ELY-keskus on vastustanut valtiota vastaan esitettyjä vaatimuksia. Vastustuksen johdosta on tullut riitaiseksi se, onko valtiota vastaan nostettu palkkaturvalain 22 §:n mukainen kanne lain 23 §:n mukaisessa kuuden kuukauden määräajassa.

Käräjäoikeus on 10.11.2023 haastanut valtion vastaajaksi asiassa.

Käräjäoikeus on katsonut ELY-keskuksen kannemääräaikaan vetoamisen tarkoittavan väitettä siitä, etteivät A:n ja B:n palkkaa koskevat vaatimukset valtiota kohtaan voi menestyä, koska he ovat kannemääräajan ylittymisen johdosta menettäneet oikeutensa palkkaturvaan. Kysymys ei näin ollen ole oikeudenkäynnin edellytyksestä eikä ELY-keskuksen väite ole oikeudenkäyntiväite, vaan kanteen kiistämiseksi esitetty asiaväite (KKO:1997:122).

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Välituomiolla ratkaistava riitakysymys

Uudenmaan ELY-keskus

ELY-keskus on vaatinut, että kanne valtiota vastaan jätetään tutkimatta tai hylätään ja että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut asiassa 600 eurolla viivästyskorkoineen.

Palkkaturvaviranomainen on hylännyt A:n ja B:n palkkaturvahakemukset 28.1.2022. Hakemukset on hylätty palkkaturvalain 4 §:n perusteella osittain perusteettomina ja osittain selvittämättöminä. Päätösten muutoksenhakuosoituksissa on todettu palkkaturvalain 22 ja 23 §:n mukaisesti, että säilyttääkseen oikeutensa palkkaturvaan A:n ja B:n olisi nostettava käräjäoikeudessa saatavan perustetta ja määrää koskeva vahvistuskanne valtiota vastaan kuuden kuukauden kuluttua palkkaturvapäätöksen tiedoksisaannista. Palkkaturvapäätökset on annettu tiedoksi 4.2.2022, joten kuuden kuukauden määräaika on päättynyt 4.8.2022.

A ja B ovat 19.4.2022 nostaneet suorituskanteet vain työnantajaa vastaan. He ovat nimenneet kanteissa vastaajaksi ainoastaan työnantajan ja virheellisesti todenneet, että kanteet olisivat palkkaturvalain 21 §:ssä tarkoitettuja kanteita. A ja B eivät ole viimeistään 4.8.2022 nostaneet kannetta valtiota vastaan, joten he ovat menettäneet oikeutensa palkkaturvaan.

ELY-keskus pitää tärkeänä, että palkkaturvalain 21 ja 22 §:n mukaiset muutoksenhakukeinot pidetään erillään toisistaan, koska ne ovat luonteeltaan erilaisia. Palkkaturvalain tarkoitus on, että palkkaturvaviranomainen osallistuu vain tarvittaessa työntekijän ja työnantajan välisen riita-asian oikeudenkäyntiin, jossa valtiolla ei lähtökohtaisesti ole mitään lausuttavaa. Muutoksenhakuosoituksen perusteena on tällöin yksin asian riitaisuus. Edes siinä tapauksessa, että kysymys olisi tosiasiassa ollut palkkaturvalain 21 §:n mukaisesta kanteesta, saatavan vahvistaminen viran puolesta valtioon nähden ei ole rinnastettavissa erilliseen vahvistuskanteeseen valtiota vastaan. Työnantajan ja työntekijän keskinäisen riidan ratkaisemisen sijasta palkkaturvalain 22 §:n mukaisessa oikeudenkäynnissä käsitellään saatavat, jotka on jo palkkaturvapäätöksessä hylätty perusteettomina tai selvittämättöminä.

Mikään ei osoita, että A:lla ja B:llä olisi ollut tarkoitus nostaa kanne valtiota vastaan. A ja B eivät ole ennen kanteiden nostamista ottaneet yhteyttä Uudenmaan ELY-keskukseen asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi. Haastehakemuksessa vastaajaksi on nimetty ainoastaan työnantaja eivätkä haastehakemukset ole olleet puutteellisia, epäselviä tai sekavia. Kysymys on siis ollut suorituskanteista työnantajaa vastaan. Kantajat ovat vasta myöhemmin vedonneet palkkaturvapäätösten virheellisyyksiin, minkä lisäksi he ovat täydentäneet todisteluaan valtiota vastaan käytävän oikeudenkäynnin varalta.

Työnantajan ja työntekijän välisessä palkkaturvalain 21 §:n mukaisessa riita-asiassa käräjäoikeuden tulisi vahvistaa saatavat valtioon nähden viran puolesta, joten viittausta palkkaturvalain 21 §:n 3 momenttiin ei haastehakemuksessa edes tarvita. On kestämätön ajatus, että A:n ja B:n viittaus viran puolesta tapahtuvan saatavan vahvistamiseen valtioon nähden riita-asiassa työnantajaa vastaan olisi katsottavissa samalla itsenäiseksi vahvistuskanteeksi valtiota vastaan.

ELY-keskus katsoo, ettei kyse voi olla kanteen muuttamisesta. Mikään oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:ssä säädetyistä kanteenmuutoksen edellytyksistä ei sovellu tähän asiaan. Kysymys ei ole myöskään siitä, että kanteen tueksi olisi esitetty vain uusia seikkoja, koska vastaajan vaihtumisen myötä koko asia muuttuu toiseksi. Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 § sääntelee kanteen muuttamista alkuperäisten asianosaisten välillä. Asianosaisia ovat ne, joiden nimissä oikeutta käydään. Asianosaisten nimet on ilmoitettava jo haastehakemuksessa. Puheena olevien riita-asioiden asianosaisia ovat A ja B sekä X. Kanteen muuttamisella tarkoitetaan joko vaatimusten tai perusteluiden muuttamista. Käräjäoikeus ei voi tutkia asiaa valtiota vastaan, koska valtio ei ole alkuperäinen asianosainen eikä kanteen muuttaminen koske vain vaatimuksia tai perusteluita. Vastaajan vaihtuminen ei johtaisi samaan oikeusseuraamukseen.

A:n ja B:n väärää vastaajaa vastaan nostamat kanteet eivät ole korjattavissa kanteita muuttamalla. Kielletty kanteenmuutos merkitsee puutetta ehdottomissa prosessinedellytyksissä. Koska prosessinedellytyksen puute estää asian tutkimisen eikä puutetta voi enää korjata, käräjäoikeuden olisi omasta aloitteestaan jätettävä kanne tutkimatta.

A ja B

Sekä palkkaturvalain 21 että 22 §:n säännökset koskevat tilannetta, jossa palkkaturvahakemus on hylätty lain 4 §:n säännöksen perusteella. Kyse on tuon lainkohdan eri alakohtien perusteella tehdystä, hakijalle vaikutukseltaan yhtäläisistä, kielteisistä palkkaturvapäätöksistä. Molemmat säännökset ovat sillä tavalla vaikutuksiltaan yhtenevät, että valtio tulee molemmissa oikeudenkäyntiin vastaajaksi. Lain 21 §:n mukaan valtiolla on harkintavalta vastaajaksi ilmoittautumisessa, mutta lain 22 §:n mukaan ei. Kuitenkin valtion asema vastaajana ja valtioon kohdistetut vaatimukset ovat yhtäläiset. Molemmissa kanteissa on kyse palkkasaatavaa koskevasta vahvistusvaatimuksesta valtiota vastaan.

Myös palkkaturvalain 21 §:n ja 22 §:n valtiota kohtaan nostettujen vahvistusvaatimusten oikeusvaikutus kantajan oikeuteen saada palkkansa palkkaturvasta ovat yhtenevä. Yhteneviä ovat niin ikään sekä kanteiden käsittelyn oikeuspaikka että kanneaika.

Palkkaturvalain 21 §:n mukaisen kanteen yhteydessä tutkitaan sekä kantajan oikeus saatavaansa työnantajalta että vahvistetaan palkkaturvaoikeus suhteessa valtioon. Lain 22 §:n mukainen oikeus koskee oikeutta nostaa kanne yksin valtiota vastaan, mutta myös noissa tilanteissa, joissa työnantaja on ollut passiivinen suhteessa palkkaturvaan, työntekijä voi nostaa kanteen myös valtiota vastaan. Ei ole oikeudellista estettä sille, että lain 22 §:n tarkoittamaa kannetta valtiota vastaan ei voitaisi käsitellä samassa yhteydessä, kun työntekijä ajaa samoja saatavia koskevaa velkomuskannetta työnantajaa kohtaan. Prosessiekonomiset syyt puoltavat näkökantoja, että tällaiset samaa saatavaa koskevat kysymykset ratkaistaan yhdessä eikä useammassa oikeudenkäynnissä.

A ja B ovat esittäneet haastehakemuksen vaatimukset-kohdassa vahvistusvaatimukset saataviensa vahvistamisesta valtiota kohtaan. A ja B ovat tässä kohdassa palkkaturvalain lainkohtaa erittelemättä vaatineet, että heidän palkkasaatavansa vahvistetaan valtiota kohtaan kuten palkkaturvalaissa on säädetty. Molemmat kanteet on siten nostettu palkkaturvalain 23 §:n tarkoittamassa oikeassa oikeuspaikassa ja kuukauden määräajan kuluessa. Siten kanneaikaperuste ei muodosta perustetta jättää A:n ja B:n vahvistusvaatimusta tutkimatta tai hylätä sitä. Haastehakemuksen kansilehdellä ja todistusteemoissa todettu palkkaturvalain 6 luvun 21 § on virheellinen.

Sillä seikalla, kummanko lainkohdan mukaan A ja B ovat perustelleet palkkaturvalain vahvistusvaatimustaan, ei ole asiallista merkitystä valtion asemalle oikeudenkäynnin vastaajana. Tuolla seikalla ei ole merkitystä sillekään, mikä oikeusvaikutus vahvistusvaatimuksen hyväksymisellä on. A:n ja B:n vaatimuksia ei voida hylätä yksin sillä perusteella, että haastehakemuksissa on mainittu lainkohdaksi palkkaturvalain 6 luvun 22 §:n sijasta 21 §. A:n ja B:n vahvistusvaatimukset tulee tutkia ja käsitellä palkkaturvalain 22 §:n mukaisina vaatimuksina.

Tuomioistuimelle annettavassa haastehakemuksessa on ilmaistava kannevaatimukset ja niiden perusteet. Asianosaiselle ei ole velvollisuutta vedota vaatimustensa perusteina lain säännöksiin tai yksilöidä niitä. Uuteen seikkaan vetoamiseksi kesken oikeudenkäynnin ei katsota sitä, että kantaja tarkentaa jo alun perin kanteessa esittämiensä vaatimusten oikeudellisia perusteita tai lainkohtia. Siten sillä, että haastehakemuksessa on esitetty virheellinen lainkohta vaatimuksen ollessa kuitenkin oikea, ei ole oikeudellista merkitystä. Kanneajat on katkaistu 19.4.2022 nostetuilla kanteilla. Ei ole oikeudellista perustetta katsoa, että kanneajan katkeaminen olisi edellyttänyt oikeaan lainkohtaan vetoamista kuukauden määräajassa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Palkkaturvalain säännökset

Palkkaturvalain 4 §:n 1 momentin mukaan palkkaturvana maksetaan työsopimuslaissa tarkoitetun työntekijän työsuhteesta johtuvia saatavia, joiden peruste ja määrä on saatu selvitettyä.

Palkkaturvalain 21 §:n 1 momentin mukaan, jos palkkaturvana haettu saatava on hylätty sen vuoksi, että työnantaja on riitauttanut saatavan eikä sen perustetta ja määrää ole saatu palkkaturvamenettelyssä selvitettyä, työntekijän on säilyttääkseen oikeutensa palkkaturvaan nostettava kanne käräjäoikeudessa työnantajaa vastaan. Haastehakemuksessa on ilmoitettava, että kysymyksessä on tämän momentin mukainen kanne. Pykälän 2 kohdan mukaan tuomioistuimen on annettava haaste, haastehakemus ja siihen liitetyt asiakirjat sekä haasteen johdosta annetut vastaukset valtiolle tiedoksi. Valtiolla on, mikäli katsoo etunsa sitä vaativan, oikeus tuomioistuimen asettamassa määräajassa ilmoittautua oikeudenkäyntiin vastaajaksi. Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin vahvistaa 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa valtioon nähden enintään ne saatavat, jotka työnantaja velvoitetaan työntekijälle maksamaan.

Palkkaturvalain 22 §:n mukaan, jos palkkaturvana haettu saatava, jota työnantaja ei ole kiistänyt, on 4 §:n perusteella hylätty selvittämättömänä tai perusteettomana, työntekijän on säilyttääkseen oikeutensa palkkaturvaan nostettava saatavan perustetta ja määrää koskeva vahvistuskanne käräjäoikeudessa valtiota vastaan.

Palkkaturvalain 23 §:n mukaan määräaika kanteen nostamiselle on kuusi kuukautta.

Käräjäoikeuden arviointi

A:n ja B:n palkkaturvahakemukset on hylätty palkkaturvalain 4 §:n perusteella perusteettomina ja selvittämättöminä. Säilyttääkseen oikeutensa palkkaturvaan heidän on siten tullut nostaa saatavan perustetta ja määrää koskeva vahvistuskanne käräjäoikeudessa valtiota vastaan kuuden kuukauden kuluessa palkkaturvapäätöksen tiedoksisaannista 4.2.2022 lukien (palkkaturvalaki 22 §).

Palkkaturvalain säännösten mukaan A ja B eivät ole työnantajaansa vastaan nostamallaan kanteella voineet säilyttää oikeuttaan palkkaturvaan. A ja B ovat kuitenkin voineet palkkaturvalain säännöksistä riippumatta nostaa työsuhdesaataviaan koskevan kanteen työnantajaansa vastaan. A ja B ovat 19.4.2022 nostaneet työnantajaansa vastaan tällaisen suorituskanteen. Haastehakemuksissa kanteen perusteeksi on tosin viitattu palkkaturvalain 21 §:ään, mutta lainkohdan on sittemmin ilmoitettu olevan virheellinen. A ja B ovat haastehakemuksissaan esittäneet vaatimuksen myös siitä, että käräjäoikeus vahvistaa työnantajalta vaaditun palkkasaatavan valtiota kohtaan kuten palkkaturvalaissa on säädetty.

ELY-keskus on katsonut, että A ja B ovat nostaneet kanteen ainoastaan työnantajaansa vastaan ja että itsenäistä vahvistuskannetta valtiota vastaan ei ole nostettu.

Käräjäoikeus toteaa, että työntekijän ja työnantajan välisessä palkkariidassa asianosaisia ovat työntekijä ja työnantaja. Palkkaturvalain 22 §:n mukaisessa asiassa asianosaisia ovat työntekijä/palkkaturvan hakija ja valtio. Käräjäoikeus katsoo, ettei ole olemassa oikeudellista estettä kumuloida palkkaturvalain 22 §:n mukaista kannetta työntekijän ja työnantajan väliseen samaa saatavaa koskevaan kanteeseen. Oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 2 §:stä ilmenee, että erikseen esitettyinä kanteiden kumulaatio olisi ollut pakollinen. Näin ollen se, että vahvistamisvaatimus valtiota vastaan on esitetty työnantajaan kohdistetun suorituskanteen yhteydessä, ei tarkoita sitä, ettei vahvistusvaatimusta voitaisi pitää palkkaturvalain 22 §:n mukaisena kanteena.

Riitakysymystä voidaan arvioida kanteen määrittelyn ja tarkoituksen lähtökohdista. Oikeuskirjallisuudessa (Lappalainen, Siviiliprosessioikeus I, 1995, s. 361–362) kanne on määritelty tuomioistuimelle osoitetuksi pyynnöksi saada tietynsisältöinen tuomio (oikeussuojapyyntö). Kanteessa kantaja esittää tuomion saamista koskevan pyynnön ja yksilöi vaateensa tuomioistuinta varten. Jotta kanne yksilöisi kantajan oikeussuojapyynnön, kanteeseen tulee sisältyä kaksi perusosaa: 1) kannevaatimus ja 2) kanneperuste. Kanteen vaatimusosassa kantaja ilmaisee, mihin oikeusseuraamukseen hän asiassa pyrkii. Perusteosassa kantaja esittää, miksi hänen vaatimuksensa on hänen käsityksensä mukaan hyväksyttävä. Kantaja voi myös sisällyttää perusteosaan juridisia perusteluja eli käsityksiään siitä, mitä laki sanoo asiasta. Juridiset perustelut eivät kuitenkaan ole samalla tavalla välttämättömiä kuin faktaperustelut, joiden mukaan täsmentyy se, mistä asiassa on kysymys.

Käräjäoikeus katsoo, että A:n ja B:n valtiota vastaan esittämä vaatimus on edellä kuvatunlainen kannevaatimus. Haastehakemusten vaatimus-osasta käy selvästi ilmi, että A:n ja B:n tarkoituksena on ollut suoritustuomion ohella saada myös palkkasaatavaa koskeva vahvistustuomio valtiota vastaan. Haastehakemusten kansilehdet ovat tosin olleet tältä osin puutteellisia, mutta tämä puutteellisuus ei ole ratkaiseva asiaa arvioitaessa. Suurempi painoarvo on annettava haastehakemuksen sisällölle.

Palkkaturvalain 1 §:n mukaan palkkaturvalain tarkoituksena on turvata työntekijän työsuhteesta johtuvien saatavien maksaminen työnantajan maksukyvyttömyyden varalta. A:n ja B:n työnantaja on palkkaturvamenettelyssä todettu maksukyvyttömäksi. Palkkaturvalain tarkoitus ei siten puolla palkkaturvalain 22 §:n suppeaa ja muodollinen tulkintaa ja tällainen tulkinta olisi A:n ja B:n osalta kohtuuton. Valtio on haastettu asiaan vastaajaksi, joten ELY-keskuksella on mahdollisuus käyttää oikeudenkäynnissä valtion puhevaltaa ja valvoa valtion intressejä. Mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoo, että A ja B ovat 19.4.2022 nostamallaan kanteella hakeneet palkkaturvapäätöksiin muutosta palkkaturvalain 22 §:n mukaisesti eivätkä ole menettäneet oikeuttaan palkkaturvaan.

Tuomiolauselma

ELY-keskuksen vaatimus kanteen hylkäämisestä tai tutkimatta jättämisestä tässä välituomiossa käsitellyllä perusteella hylätään.

Asian käsittelyä jatketaan.

Asiat ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Marjukka Hassel

VARSINAIS-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 6.10.2023 numero 1012 9602

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden B:tä koskeva tuomio 6.10.2023 numero 1012 9586 on julkaistavaan ratkaisuun liittyvin osin identtinen tuomion 1012 9602 kanssa.

- - -

Selostus asiasta

A ja B ovat 30.11.2020 vireille panemillaan hakemuksilla hakeneet Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (jäljempänä ELY-keskus) kumpikin 4.000 euron urakkapalkkasaatavaansa palkkaturvana, B ajalta 10.10.-10.11.2020 ja A ajalta 10.10.-4.11.2020. Työnantaja X Y-nimisen toiminimen haltijana ei ole antanut asiassa lausuntoa. Työnantaja on todettu viranomaisselvityksen perusteella palkkaturvalain tarkoittamalla tavalla maksukyvyttömäksi. ELY-keskus on 28.1.2022 hylännyt A:n ja B:n palkkaturvahakemukset palkkaturvalain 4 §:n perusteella osittain perusteettomina ja osittain selvittämättöminä.

Kanne

A on 19.4.2022 nostamallaan kanteella vaatinut, että työnantaja X velvoitetaan suorittamaan hänelle
1) palkkaa 4.000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 10.11.2020 lukien,
2) odotusajan palkkaa 923,08 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 10.11.2020 lukien ja
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

A on vaatinut toissijaisesti, että työnantaja X velvoitetaan maksamaan hänelle rakennusalan työsopimuksen vähimmäispalkkamääräysten perusteella 3.350,52 euroa (246 h x 13,62 eur).

A on lisäksi vaatinut, että käräjäoikeus vahvistaa tuomiolauselmassaan hänen oikeutensa vaatimuskohdan 1 suoritusvaatimukseen valtiota kohtaan kuten palkkaturvalaissa on säädetty.

Kanneperusteet

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vastaukset

Y/X ei ole määräajassa antanut kirjallista vastausta kanteeseen.

ELY-keskus on riitauttanut A:n valtiota kohtaan esittämän vahvistusvaatimuksen. ELY-keskus on lausunut, että A on kannemääräajan ylittymisen johdosta menettänyt oikeutensa palkkaturvaan.

Välituomio

Käräjäoikeus on 12.5.2023 antamillaan välituomioilla nro 1010 3744 ja 1010 3750 ratkaissut mainitun kannemääräaikaa koskevan riitakysymyksen ja katsonut, että A on hakenut muutosta palkkaturvapäätökseen määräajassa eikä ole menettänyt oikeuttaan palkkaturvaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Käräjäoikeuden ratkaisu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomio

Käräjäoikeus vahvistaa, että A:lla on oikeus saada palkkaturvana 3.720 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 10.11.2020 lukien, jos uusi palkkaturvahakemus tehdään kolmen kuukauden kuluessa tämän tuomion lainvoimaiseksi tulosta edellyttäen, että palkkaturvasaamisen muut edellytykset täyttyvät.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asiat ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Marjukka Hassel

Ratkaisut, joihin on haettu muutosta

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiot 6.10.2023 nrot 10129602 ja 10129586 ja
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden välituomiot 12.5.2023 nrot 10103750 ja 10103744

Asia

Työntekijän palkkaedut, palkka- ja muut työntekijälle työsuhteesta johtuvat saatavat

Valittaja Suomen valtio / Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Vastapuolet A ja B

Asioiden käsittely hovioikeudessa

Hovioikeus on käsitellyt yhdessä A:n palkkaturvaa koskevan asian
S 23/1564 ja B:n palkkaturvaa koskevan asian S 23/1565, koska A:n ja B:n asiat ovat identtiset ja Suomen valtion / Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valitus koskee molempia.

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

Suomen valtio / Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) on vaatinut, että käräjäoikeuden välituomiot 12.5.2023 ja tuomiot 6.10.2023 kumotaan ja kanteet Suomen valtiota vastaan jätetään tutkimatta tai hylätään. Lisäksi ELY-keskus on vaatinut, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteinaan ELY-keskus on lausunut, että A ja B eivät olleet määräajassa eli viimeistään 4.8.2022 nostaneet kanteita valtiota vastaan. A ja B olivat virheellisesti muutoksenhakuosoitusten vastaisesti nostaneet suorituskanteet palkkaturvalain 6 luvun 21 §:n mukaisesti työnantajaa vastaan. A ja B eivät olleet voineet palkkaturvalain säännösten mukaan työnantajaansa vastaan nostamillaan kanteilla säilyttää oikeuttaan palkkaturvaan. Vahvistuskanteiden nostaminen palkkaturvalain 6 luvun 22 §:n mukaisesti valtiota vastaan palkkaturvalain mukaisessa määräajassa on ehdoton prosessinedellytys. A ja B ovat menettäneet oikeutensa palkkaturvaan, koska he eivät ole noudattaneet muutoksenhakuosoituksia.

A:n ja B:n olisi tullut muutoksenhakuosoituksen mukaisesti nostaa kanteet valtiota vastaan ja heillä on ollut asiassa lainopillinen avustaja. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan laiminlyönnin tai erehdyksen takia väärää vastaajaa vastaan nostettujen kanteiden seurausten on jäätävä kantajan vahingoksi eikä asiassa ole syytä poiketa oikeuskäytännöstä. A ja B olivat nostaneet suorituskanteet työnantajaa vastaan eivätkä olleet noudattaneet muutoksenhakuosoituksia. On selvää, että A:n ja B:n tarkoituksena ei ollut ollut nostaa kanteita valtiota vastaan, vaikka hakeakseen muutosta palkkaturvapäätöksiin heidän olisi tullut niin tehdä.

Haastehakemuksissa ei ollut mitenkään viitattu palkkaturvapäätöksiin, jotka olisivat muutoksenhaun kohteina palkkaturvalain 22 §:n mukaisissa kanteissa. Kyse oli selvästi ollut suorituskanteista työnantajaa vastaan. Vasta käräjäoikeuden pyytämissä täydennyksissä A ja B olivat vedonneet palkkaturvapäätösten virheellisyyteen. Käräjäoikeus oli siten hyvin puolueellisesti tulkinnut sitä, mikä oli ollut alkuperäisten haastehakemusten tarkoitus. Käräjäoikeus ei ollut antanut myöskään merkitystä sille, että A:lla ja B:llä oli ollut mahdollisuus toimia muutoksenhakuosoitusten mukaisesti. Koska haastehakemusten kanneperusteet eivät ole itsenäisiä, vaan sidottuja työnantajaa vastaan nostettuihin suorituskanteisiin, eivät A:n ja B:n valtiota vastaan esittämät vaatimukset täytä käräjäoikeuden kuvaaman oikeussuojapyynnön määritelmää palkkaturvalain 22 §:n mukaisen kanteen kohdalla. Lisäksi käräjäoikeus oli tulkinnut palkkaturvalain 22 §:ää kohtuuttomuuden näkökulmasta, vaikka määräajasta on säädetty lain 23 §:ssä, jota kohtuullisuusarviointi ei voi koskea.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vastaukset

A ja B ovat yhteneväisissä vastauksissaan vaatineet, että valitus hylätään ja ELY-keskus velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa korkoineen.

Perusteinaan A ja B ovat viitanneet käräjäoikeuden välituomioiden ja tuomioiden perusteluihin ja lausuneet lisäksi, että he olivat nostaneet saatavan määrää ja perustetta koskevat vahvistuskanteet määräajassa ja mainittuja vahvistusvaatimuksia on pidettävä kannevaatimuksina. Asiassa ei ole kyse aineellisoikeudellisen määräajan palauttamisesta, vaan haastehakemusten ja palkkaturvalain tarkoituksen tulkinnasta. Vahvistusvaatimuksissa he olivat todenneet lainkohtaa erittelemättä vaativansa, että heidän palkkasaatavansa vahvistetaan valtiota vastaan, kuten palkkaturvalaissa on säädetty. Ratkaisevaa on haastehakemuksen sisältö. Vastaaja ei ole vaihtunut, vaan esitettyjen vaatimusten johdosta vastaajana on väistämättä valtio. Valtio on siten alkuperäinen asianosainen. Yksi virheellinen pykäläviittaus ei ratkaise sitä, mistä kanteissa on tosiasiassa kyse. Asiassa ei ole tapahtunut kiellettyä kanteiden muutosta. Heidän vahvistusvaatimuksensa tulee siten tutkia ja käsitellä palkkaturvalain 22 §:n mukaisina vaatimuksina eikä kanteiden hylkäämiselle tai tutkimatta jättämiselle ole perusteita.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hovioikeuden ratkaisu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu hovioikeudessa

Hovioikeuden on ensin ratkaistava, onko kanteet nostettu palkkaturvalain edellyttämässä määräajassa valtiota vastaan. Mikäli kanteet on nostettu valtiota vastaan määräajassa, on ratkaistava vielä A:n ja B:n oikeus palkkaturvaan.

Sovellettavat oikeusohjeet

Palkkaturvapäätöksen muutoksenhakua koskevien palkkaturvalain 21–23 §:ien sisältö on selostettu käräjäoikeuden välituomioiden sivulla 5.

Palkkaturvalain 21 §:n muuttamiseen johtaneiden esitöiden (HE 104/1998 vp, s. 10) mukaan valtion osallistuminen oikeudenkäyntiin olisi tarpeen erityisesti silloin, kun on syytä epäillä väärinkäytöstä tai kun muuten on vaara, että valtio joutuisi oikeudenkäynnin jälkeen maksamaan perusteettomia saatavia palkkaturvana. Muutoksella pyritään siihen, että palkkaturvaviranomainen osallistuisi vain tarvittaessa työntekijän ja työnantajan väliseen oikeudenkäyntiin. Laki ei enää velvoittaisi osallistumaan sellaisiin oikeudenkäynteihin, joissa on kysymys puhtaasta työntekijän ja työnantajan välisestä riidasta, johon valtiolla ei ole mitään lausuttavaa.

Palkkaturvalain 21 §:n 3 momenttiin liittyen edellä mainitun hallituksen esityksen sivulla 18 on todettu, että tuomioistuin vahvistaisi (vahvistustuomio) valtioon nähden enintään ne saatavat, jotka vastaajana oleva työnantaja tuomiossa velvoitetaan (suoritustuomio) työntekijälle maksamaan. Muutoin vastaajaksi ilmoittautuneen valtion asema oikeudenkäynnissä ei poikkeaisi vastaajana olevan työnantajan asemasta. Oikeudenkäynnissä valtioon nähden voitaisiin vahvistaa pienemmät saatavat kuin mitä työnantaja velvoitetaan suorittamaan. Valtioon nähden ei voitaisi vahvistaa muita eikä määrältään suurempia saatavia kuin mitä työnantaja velvoitetaan työntekijälle maksamaan. Tuomio sitoisi valtiota saatavien perusteen ja määrän osalta, mutta muut palkkaturvan saamiseen liittyvät edellytykset, kuten työnantajan maksukyvyttömyys ja määräajat, tutkittaisiin uuden palkkaturvahakemuksen yhteydessä.

Edelleen palkkaturvalain muuttamiseen johtaneissa esitöissä (HE 173/2002 vp, s. 4) todetaan, että palkkaturvan tarkoituksena on turvata työntekijän todennettavissa olevat eli perusteiltaan ja määriltään selvitetyt palkkasaatavat työnantajan ollessa maksukyvytön. Palkkaturvana haetaan jonkin verran saatavia, jotka on vahvistettu työnantajaa kohtaan yksipuolisella tuomiolla tai tuomioistuimen vahvistamalla osapuolten välisellä sovinnolla. Yksipuolisiin tuomioihin liittyy palkkaturvassa ongelmia, koska yksipuolinen tuomio perustuu työnantajan passiivisuuteen eikä vaatimusten perusteita tai määriä ole oikeudessa selvitetty.

Haastehakemusta koskevan oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan riita-asia pannaan vireille käräjäoikeuden kansliaan toimitettavalla kirjallisella haastehakemuksella. Saman luvun 2 §:n 1 momentin mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava: 1) kantajan yksilöity vaatimus; 2) seikat, joihin vaatimus perustuu; 3) mahdollisuuksien mukaan ne todisteet, jotka kantaja aikoo kanteensa tueksi esittää, sekä mitä hän kullakin todisteella aikoo näyttää toteen; 4) oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus, jos kantaja pitää sitä aiheellisena sekä; 5) millä perusteella tuomioistuin on toimivaltainen, jos toimivalta ei muutoin ilmene haastehakemuksesta tai siihen liitetyistä asiakirjoista. Edelleen saman pykälän 2 momentin mukaan haastehakemuksessa on muun ohella ilmoitettava tuomioistuimen nimi, asianosaisten nimet ja kotipaikat sekä heidän laillisen edustajansa tai asiamiehensä yhteystiedot sekä se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon asiaa koskevat kutsut, kehotukset ja ilmoitukset voi lähettää (prosessiosoite).

Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n mukaan kannetta riita-asiassa ei saa oikeudenkäynnin aikana muuttaa. Kantajalla on kuitenkin oikeus 1) vaatia muuta kuin kanteessa tarkoitettua suoritusta, milloin vaatimus perustuu oikeudenkäynnin aikana tapahtuneeseen olosuhteiden muutokseen tai vasta silloin kantajan tietoon tulleeseen seikkaan; 2) vaatia vahvistettavaksi sellainen oikeussuhde, joka asianosaisten välisessä oikeudenkäynnissä on riitainen ja jonka selvittämistä asian muun osan ratkaiseminen edellyttää, sekä 3) vaatia korkoa tai tehdä muu sivuvaatimus taikka uusikin vaatimus, mikäli se johtuu olennaisesti samasta perusteesta. Saman pykälän 3 momentin mukaan kanteen muuttamiseksi ei ole katsottava sitä, että kanteen tueksi esitetään uusia seikkoja, ellei asia sen johdosta muutu toiseksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2007:44 kanne oli hylätty väärää vastaajaa vastaan nostettuna samoin kuin Turun hovioikeuden ratkaisussa 13.3.2013 nro 612.

Oikeuskirjallisuuden mukaan kanteen muutettavuutta koskevat säännökset oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 momentissa ovat sekä tuomioistuinta että asianosaisia sitovaa ehdotonta prosessioikeutta. Tuomioistuimella ei ole siten valtaa harkita kanteenmuutoksen luvallisuutta. Jos tuomioistuin katsoo kannetta muutetun vastoin oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n mainitsemia poikkeuksia, kanne on jätettävä tutkimatta luvattomasti muutetuilta osin. Mainittu oikeudenkäymiskaaren pykälä sääntelee kanteen muuttamista alkuperäisten asianosaisten välillä. Asianosaisten vaihtuminen oikeudenkäynnin aikana merkitsee aina samalla myös sitä, että kanteen sisältöä on henkilövaihdoksen vaatimin tavoin muutettava. Kannemääräajan osalta korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 1985 II 132 ja KKO 1993:105 pitänyt samanperusteisia uusia vaatimuksia sallittuina, vaikka kannemääräaika oli vaatimuksia esitettäessä jo päättynyt, kunhan vain kanne oli alkujaan nostettu määräajassa. (Lappalainen ja Hupli: Kanteen muuttaminen oikeudenkäynnin aikana verkkoteoksessa Vuorenpää-Helenius ym., Prosessioikeus, teksti päivitetty 30.9.2021)

Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että asia muuttuu toiseksi, jos uudet perusteet johtavat eri oikeusseuraamukseen. Jos esimerkiksi velkomuskannetta perustellaan velaksi annon sijasta vahinkotapahtumalla, muuttuu sopimusperusteinen saamisoikeus vahingonkorvausvaateeksi. Jos taas esimerkiksi vahingonkorvausvaadetta perustellaan uudella seikalla, joka vahventaa väitettä tuottamuksesta, kyseessä ei ole kanteenmuutos eikä uuden seikan sallittavuutta ole tarpeen arvioida muutoin kuin prekluusion kautta. (Helenius ja Linna: Kanteenmuutoskielto verkkoteoksessa Siviili- ja prosessioikeus, 2024, s. 198–199)

Arviointi tässä tapauksessa

Palkkaturvapäätösten muutoksenhakuosoitusten sisältö ja A:n ja B:n kanteet

A:n ja B:n kirjallisiksi todisteiksi 1 nimeämien palkkaturvapäätösten liitteenä 1 olevista muutoksenhakuosoituksista ilmenee, että työntekijän on säilyttääkseen oikeutensa palkkaturvaan nostettava perustetta ja määrää koskeva vahvistuskanne käräjäoikeudessa valtiota vastaan kuuden kuukauden kuluessa palkkaturvapäätöksen tiedoksisaannista lukien.

A ja B ovat toimittaneet Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle 19.4.2022 päivätyt haastehakemukset otsikoilla ”Haastehakemus (OK 5:2 ja palkkaturvalaki 6:21)”, joilla he ovat vaatineet, että käräjäoikeus velvoittaa vastaajan maksamaan heille palkkaa ja odotusajan palkkaa korkoineen sekä korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa. Lisäksi A ja B on vaatineet, että käräjäoikeus vahvistaa tuomiolauselmassaan oikeuden vaatimuskohdan 1 suoritusvaatimuksen valtiota kohtaan, kuten palkkaturvalaissa on säädetty. Vastaajaksi haastehakemuksiin on nimetty X Y-nimisen toiminimen haltijana.

Asian kulkua on selostettu tarkemmin käräjäoikeuden tuomioiden sivuilla 1 ja 2.

A ja B olivat toimittaneet täydennetyt kannevaatimuksensa käräjäoikeuden täydennyspyynnön johdosta 26.9.2022. Yhteisessä täydennyksessään A ja B olivat todenneet, että haastehakemuksissa esitetyt vaatimukset vaatimuskohtien 1 mukaisten palkkasaatavien määrien vahvistamisesta valtiota kohtaan ovat ennallaan ja vaatimukset tulee tutkia ja hyväksyä palkkaturvalain 22 §:n tarkoittamina vaatimuksina.

Voidaanko tulkita, että valtion on tarkoitettu olevan vastaajana A:n ja B:n alkuperäisissä kanteissa?

Palkkaturvalain 21 ja 22 §:ien mukaisissa tilanteissa voi kummassakin oikeudenkäynnin osapuolena olla valtio, mutta silti kyseessä on kaksi itsenäistä ja erillistä muutoksenhakukeinoa. Lain 21 §:n tilanteessa palkkaturvapäätös on hylätty työnantajan riitautettua asian ja oikeudenkäyntiä on tarkoitus jatkaa työnantajan ja työntekijän välisenä riita-asiana. Valtio voi ilmoittautua vastaajaksi, mikäli katsoo etunsa sitä vaativan, mutta sitä ei ole tarkoitettu pääsääntöisesti tehtävän, ainoastaan poikkeustapauksissa. Valtiota vastaan voidaan vahvistaa enintään ne saatavat, jotka vastaajana oleva työnantaja tuomiossa velvoitetaan työntekijälle maksamaan. Vahvistaminen valtiota vastaan tehdään viran puolesta. Lain 22 §:ssä on puolestaan kyse tilanteesta, jossa palkkaturvaviranomainen on jo tutkinut saatavien määrän ja perusteen ja todennut ne perusteettomiksi tai selvittämättömiksi. Tämän johdosta asiaa tulee jatkaa käräjäoikeudessa valtion ja työntekijän välisenä asiana.

Hovioikeus toteaa, että alkuperäisissä kanteissa, joissa osapuolina olivat olleet A ja B sekä X työnantajan edustajana, on mitä ilmeisimmin ollut kyse palkkaturvalain 21 §:n mukaisista suorituskanteista työnantajaa vastaan ja haastehakemuksissa valtiota kohtaan esitetyt vahvistamisvaatimukset perustuvat palkkaturvalain 21 §:n 3 momenttiin. Kanteiden muotoiluista tai perusteista ei ilmene viittausta palkkaturvapäätöksiin tai mitään muuta sellaista, mikä osoittaisi niiden tarkoitetun olevan lain 22 §:n mukaiset vahvistuskanteet valtiota vastaan. Kyse ei ole ollut A:n ja B:n väittämällä tavalla pelkästään väärän pykälän merkitsemisestä haastehakemuksiin, vaan koko haastehakemukset oli selvästi tehty muutoksenhakuosoituksista poiketen palkkaturvalain 21 §:ään perustuen. Täydennysten jälkeen oikeudenkäynnin osapuoliksi olivat tulleet A ja B sekä Suomen valtio / Uudenmaan ELY-keskus. Kyse on tällöin ollut vahvistuskanteista valtiota vastaan. Asiat olivat täydennyksen johdosta muuttuneet sekä oikeudenkäynnin osapuolten osalta että oikeudelliselta luonteeltaan toisiksi. Edellä mainitut seikat huomioiden A:n ja B:n on katsottava vedonneen muutoksenhakuosoitustensa mukaisiin palkkaturvalain 22 §:n vahvistusvaatimuksiin valtiota vastaan vasta kanteiden perusteita koskevissa täydennyksissään eli valtion ei voida katsoa olleen vastaajana A:n ja B:n alkuperäisissä kanteissa palkkaturvalain 22 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Johtopäätökset

Kanteen nostaminen palkkaturvalain mukaisessa määräajassa on ehdoton prosessinedellytys ja siten viran puolesta huomioon otettava seikka. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun siitä, että A:n ja B:n on katsottava saaneen palkkaturvapäätökset tiedokseen 4.2.2022, jolloin palkkaturvalain 23 §:n mukainen kannemääräaika on päättynyt 4.8.2022. A ja B olivat laittaneet alkuperäiset, palkkaturvalain 21 §:ään perustuvat haastehakemuksensa vireille 19.4.2022 eli mainitussa määräajassa. Sen sijaan heidän toimittamansa palkkaturvalain 22 §:n mukaista vahvistuskannetta koskeva täydennyksensä oli toimitettu käräjäoikeudelle vasta 26.9.2022. Koska täydennys ei ollut koskenut pelkkää kanneperusteiden täydennystä, vaan asiat olivat sen johdosta sekä oikeudenkäynnin osapuolten että oikeudellisen luonteensa vuoksi muuttuneet siten toisiksi, ettei täydennystä voida pitää oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n mukaisena sallittuna kanteen muuttamisena, on valtiota vastaan nostetut vahvistuskanteet katsottava laitetun vireille vasta 26.9.2022. Näin ollen A:n ja B:n palkkaturvalain 22 §:n mukaiset vahvistuskanteet valtiota vastaan on jätettävä tutkimatta liian myöhään tehtynä.

Asian näin päättyessä ei ole tarpeen lausua enemmälti A:n ja B:n oikeudesta palkkaturvaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomiolauselmaan:

Käräjäoikeuden välituomiot ja tuomiot kumotaan ja A:n ja B:n palkkaturvalain 6 luvun 22 §:n mukaiset kanteet valtiota vastaan jätetään tutkimatta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Minnimari Saari
Hovioikeudenneuvos Jari Laasanen
Asessori Kati Hussu

Hovioikeuden esittelijä Meri Lukka

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Vailla lainvoimaa