17.12.2018

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 22.02.2018 nro 108209 ja siihen liittyvä päätös 08.02.2018

Selostus asiasta käräjäoikeudessa

Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta 1.1.2017 - 28.3.2017 Ylöjärvellä tehdystä ampuma-aserikoksesta ja vedonnut syytteen tueksi toisen vastaajan B:n esitutkintakertomukseen.

A on kiistänyt syytteen ja vaatinut, että B:n esitutkintakertomusta ei saa hyödyntää.

Käräjäoikeus on käsittelyratkaisussaan katsonut, että esitutkintakertomuksessa olevaa ylimääräistä tietoa ei saanut käyttää näyttönä asiassa siltä osin kuin siinä oli siteerattu ylimääräistä tietoa. Käräjäoikeus on kuitenkin sallinut syyttäjän vedota asiassa näyttönä toisen vastaajan kertomukseen siltä osin kuin hän itse oli kertonut tapahtumista. Käräjäoikeus on tuomiossaan lukenut A:n syyksi ampuma-aserikoksen.

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:

Käräjätuomari Petteri Kosonen sekä lautamiehet Sinikka Niemi ja Tapani Lahtiperä

Ratkaisut, joihin on haettu muutosta

Pirkanmaan käräjäoikeus 08.02.2018 ja 22.02.2018 nro 108209

Asia

Ampuma-aserikos

Valittaja

A

Vastapuoli

Kihlakunnansyyttäjä - - -

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

A on esitutkintamateriaalin hyödyntämiskieltoratkaisun osalta vaatinut, että pakkokeinolain 10 luvun 55 §:ssä tarkoitettua ylimääräistä tietoa sisältävää B:n - - - esitutkintakertomusta ei saa hyödyntää miltään osin. Pääasian osalta A on vaatinut, että syyte ampuma-aserikoksesta hylätään - - -

Vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään. Perusteinaan syyttäjä on lausunut, ettei A:n oikeusturvaa eikä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ollut loukattu. Tiedon hankkimiseen ei ole liittynyt oikeudenloukkausta ja asian selvittämisintressi ei ole ollut vähäinen. Perustetta syytteen hylkäämiselle ei ole.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

B:n esitutkintakertomuksen hyödyntäminen

Tausta

B:n ja A:n väliseen puhelinkeskusteluun kohdistetussa telekuuntelussa on paljastunut pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n tarkoittamaa ylimääräistä tietoa koskien A:n menettelyä kohdassa 2. B ei häntä kuulusteltaessa ole ensin kertonut kohdasta 2 mitään. Sen jälkeen kun B:lle on esitutkinnassa toistettu telekuuntelutallenne hänen ja A:n välisestä puhelusta, hän on kertonut seikoista, joiden perusteella käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi ampuma-aserikoksen kohdassa 2.

Oikeuslähteet

Pakkokeinolain 10 luvun 55 §:n mukaan ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen tai joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkintaa varten lupa tai päätös on annettu.

Pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 momentin mukaan ylimääräistä tietoa saa käyttää rikoksen selvittämisessä, jos tieto koskee sellaista rikosta, jonka tutkinnassa olisi saatu käyttää sitä pakkokeinoa, jolla tieto on saatu. Ylimääräistä tietoa saa pykälän 2 momentin mukaan käyttää myös, jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle ja rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta tai kyse on jostakin lainkohdassa erikseen mainitusta rikoksesta. Pykälän 3 momentin mukaan ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä päättää tuomioistuin pääasian käsittelyn yhteydessä.

Pakkokeinolain 10 luvun 56 § toteuttaa osaltaan perustuslain takaamaa kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin suojaa. Koska ylimääräisen tiedon hankintatapa merkitsee sen kohteena olevan henkilön viestintäsalaisuuden murtamista, ylimääräisen tiedon käyttämisen edellytyksistä on haluttu säätää täsmällisesti (ks. esim. HE 14/2013 vp s. 24-25).

Hallituksen esityksessä esitettiin ylimääräisen tiedon käytön sallimista tietyin edellytyksin sellaisen rikoksen selvittämiseksi, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Eduskuntakäsittelyssä perustuslakivaliokunnan lausunnon (PEVL 32/2013 vp, s. 7) johdosta laissa kuitenkin säädettiin, että ylimääräistä tietoa saa käyttää tietyin edellytyksin sellaisen rikoksen selvittämiseksi, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta. Tämä ilmentää lainsäätäjän tietoisesti valitsemaa varovaista suhtautumista ylimääräisen tiedon käyttämiseen näyttönä.

Hallituksen esityksen mukaan tuomioistuimen suorittama arviointi ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä koskisi ensinnäkin niitä edellytyksiä, joita säännöksessä asetetaan ylimääräisen tiedon käytölle rikoksen selvittämisessä mukaan lukien erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Kysymys ei olisi kuitenkaan pelkästään näiden edellytysten tarkastelusta. Arvioinnissa korostuvat toisaalta ne etuudet ja arvot (esimerkiksi perusoikeuksina suojattavat yksityiselämän suoja ja luottamuksellisen viestin suoja), joihin sillä pakkokeinolla on puututtu, jonka käytöllä ylimääräinen tieto on saatu, sekä toisaalta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset. Tässä yhteydessä huomioitavaksi tulevat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ja korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2007:58 ilmenevät näkökohdat. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti merkitystä on rikoksen vakavuudella. (HE 14/2013 vp, s. 46)

Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2016:17 (kohta 19) todennut, että aikaisemmasta vapaan todistelun periaatteeseen pohjautuvasta lähtökohtaisesti sallivasta suhtautumisesta on pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n säännöksen myötä siirrytty tilanteeseen, jossa ylimääräisen tiedon käyttämiseen näyttönä suhtaudutaan entistä rajoitetummin. Korkeimman oikeuden mukaan esityöt viittaavat siihen, että säännöksen 1 ja 2 momentissa säädetyt esitutkinnan edellytykset soveltuvat myös, kun tuomioistuin päättää ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä. Sovellettava säännös ja esityöt jättävät kuitenkin sijaa tapauskohtaiselle harkinnalle ja erilaisille tulkinnoille, eikä asiasta ole säännöksen voimassaoloaikana muodostunutta korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä.

Itä-Suomen hovioikeus on todennut ratkaisussaan 2017:1 (ei lainvoimainen), että pakkokeinolain 10 luvun 56 § on uusi säännös, jonka sanamuoto on selvä ja katsonut, ettei säännöstä ole perusteltua tulkita ainakaan laajentavasti siten, että ylimääräistä tietoa voitaisiin käyttää todisteena muissakin kuin pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Vastaavanlainen laintulkinta ilmenee myös Vaasan hovioikeuden ratkaisusta 2017:3.

Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että ylimääräisen tiedon käyttämisellä tarkoitetaan pakkokeinolain 10 luvun 56 §:ssä yhtä lailla käyttämistä esitutkinnassa ja syyteharkinnassa eli osana esitutkintamateriaalia kuin käyttämistä todistusaineistona tuomioistuimessa eli osana oikeudenkäyntiaineistoa. Vaikkakin lain sanamuodollinen selkeys hämärtyy lain esitöissä, ylimääräisen tiedon käytöstä 1 ja 2 momentissa säädetty rajoittaa tuomioistuimen harkintavaltaa siten, että tiedon käyttö muissa kuin mainituissa momenteissa tarkoitetuissa tilanteissa ei ole sallittua. (Ks. Pasi Pölönen - Antti Tapanila: Todistelu oikeudenkäynnissä, 2015, s. 275-276)

Johtopäätökset

B:n kuulustelukertomuksessa käytetty telekuuntelutallenne ja sen litterointi ovat kohtaa 2 arvioitaessa pakkokeinolain 10 luvun 55 §:n tarkoittamaa ylimääräistä tietoa. Sen sijaan B:n oma-aloitteisesti esitutkinnassa kertoma ei ole säännöksen tarkoittamaa ylimääräistä tietoa.

A:ta on syytetty ampuma-aserikoksesta. Kysymyksessä ei ole sellainen pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettu rikos, jonka selvittämisessä telekuuntelua olisi voitu käyttää. Pykälän 3 momentissa on vain todettu tuomioistuimen päättävän ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä. Edellä oikeuslähteissä mainittu huomioon ottaen hovioikeus päätyy siihen, että sanottu 3 momentin säännös ei laajenna pykälän 1 ja 2 momentissa rajattua mahdollisuutta käyttää ylimääräistä tietoa näyttönä.

Ylimääräistä tietoa sisältävää telekuuntelutallennetta ei olisi saanut esitutkinnassa käyttää ampuma-aserikoksen selvittämisessä kohdassa 2. A:ta vastaan näyttönä käytetty B:n esitutkintakertomus on koskenut samoja tapahtumia kuin telekuuntelutallenne ja esitutkintapöytäkirjasta ilmenee, että B on itse kertonut tapahtumista vasta kun hänelle on selvitetty se, mitä tallenteelta ilmenee. Näin ollen A:n oikeusturva on ylimääräisen tiedon käyttämisestä johtuen vaarantunut. B:n esitutkintakertomukseen ei saa tältä osin vedota oikeudenkäyntiaineistona.

Hovioikeus toteaa, että syyttäjän vetoaman oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n 3 momentin todisteen hyödyntämiskieltoa koskevan yleissäännöksen perusteella ei voida laajentaa niitä edellytyksiä, joiden perusteella on mahdollista käyttää ylimääräistä tietoa syytteen tueksi esitettävänä näyttönä.

Pääasiaratkaisun perustelut

A on kiistänyt syytteen. Syyttäjä on käräjäoikeudessa vedonnut oikeudenkäyntiaineistona B:n esitutkintakertomukseen. Koska edellä todetusti mainittua esitutkintakertomusta ei saa hyödyntää, eikä asiassa ole esitetty muuta näyttöä, syyte ampuma-aserikoksesta on hylättävä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

A

Muutokset käräjäoikeuden tuomiolauselmaan

Hylätty syyte

2. Ampuma-aserikos 01.01.2017 - 28.03.2017

A vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Leena Virtanen-Salonen

Hovioikeudenneuvos Juha Laaksonen

Hovioikeudenneuvos Kari Lahdenperä

Hovioikeuden esittelijä Elli Vainio

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen