28.2.2017

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Kysymys siitä, onko yksityisvelkoja B:llä velallinen A:lta oleva osapuolten väliseen avioero-ositukseen perustuva saatava velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdassa tarkoitettu velka.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Keski-Suomen käräjäoikeuden päätös 24.2.2016 nro 2798

A oli käräjäoikeudessa pyytänyt, että hänelle myönnetään velkajärjestely.

A:n velkoja, yksityishenkilö B, oli vastustanut hakemusta muun muassa, koska sille oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 11 kohdan mukainen este. A:n ja B olivat olleet avioliitossa ja avioliitto oli purkautunut. Tässä yhteydessä osapuolten välillä oli tehty pesänjakajan toimesta toimitusositus. B:llä on ositukseen perustuva saatava A:lta, koska B oli osapuolten välisen avioliiton aikana käyttänyt avio-oikeudesta vapaata omaisuuttaan osapuolten yhteisen avio-oikeuden alaisen omaisuuden kartuttamiseen. B:n saatava A:lta on velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdassa tarkoitettu velka. Lisäksi B on vastustanut A:n velkajärjestelyä katsoen, että velkajärjestelylle on velkajärjestelylain 10 §:n 7 ja 8 kohtien mukaiset esteet ja ettei velkajärjestelyn myöntämiselle ole velkajärjestelylain 10 a §:n mukaisia painavia syitä.

Velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdan esteperusteen osalta käräjäoikeus totesi, että kyseisen kohdan mukaista estettä perustellaan säännöksen esitöissä omistusasuntojen homevaurioiden vuoksi määrätyillä korvauksilla tai kauppahinnan palautuksella tai muulla näihin verrattavalla saatavalla ja ettei takausvelkaa pidetä kohdan mukaisena saatavana. Käräjäoikeus on katsonut, että vahingonkorvaus perustuu vahingon aiheuttamiseen tai sopimusrikkomukseen ja kauppahinnanpalautus siihen, että tehty kauppa tulee puretuksi. Käräjäoikeus katsoi B:n saatavan kuuluvan aviovarallisuusoikeuden piiriin eikä se siten ollut verrattavissa vahingonkorvaukseen tai kauppahinnan palautukseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että B:n saatava A:lta ei ollut velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdassa tarkoitettu velka. Velkajärjestelyn myöntämiselle ei ollut velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdan mukaista estettä.

Käräjäoikeus aloitti A:n velkajärjestelyn 14.9.2015 ja vahvisti selvittäjän maksuohjelmaehdotuksen 24.2.2016.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ritva Hiltunen.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Yksityisvelkoja B on valittaessaan päätöksestä vaatinut, että A:n velkajärjestelyhakemus hylätään muun ohella sen vuoksi, että velkajärjestelylle on velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdan mukainen este. A on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä ja lisäksi korostanut seuraavia seikkoja. A:n ja B:n välinen avioliitto on purkautunut ja tässä yhteydessä osapuolten välillä on tehty pesänjakajan toimesta toimitusositus. B:llä on ositukseen perustuva saatava A:lta, koska B on osapuolten avioliiton aikana käyttänyt avio-oikeudesta vapaata omaisuuttaan osapuolten yhteisen avio-oikeuden alaisen omaisuuden kartuttamiseen. Kysymys ei ole avioliittolain mukaisesta avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta maksettavasta tasinkosaatavasta, joka rinnastuu regressisaatavaan, vaan avioliittolain 92 §:n mukaisesta vastikkeesta, joka rinnastuu vahingonkorvaussaatavaan. Kysymys on velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdan mukaisesta saatavasta, joka muodostaa esteen A:n velkajärjestelylle.

A ja B ovat molemmat yksityishenkilöitä. B:n saatava A:lta on B:n taloudelliseen tilanteeseen nähden hyvin merkittävä.

Velkajärjestelyn myöntäminen A:lle olisi B:n kannalta kohtuutonta. B:n saatava kuuluisi A:n maksuohjelman niin sanottuihin tavallisiin velkoihin, eli B saisi velkajärjestelyn kautta saatavalleen maksuohjelman jatkamisesta huolimatta vain vähäisen maksukertymän samalla kun hänen maksettavakseen jäisi osapuolten yhdessä ottamia velkoja.

Velallinen A on vastauksessaan vaatinut, että valitus hylätään. A on viitannut käräjäoikeudessa lausumaansa ja katsonut, ettei valituksessa ole esitetty mitään sellaista, jonka perusteella käräjäoikeuden päätöstä tulisi muuttaa. Käräjäoikeuden päätös on oikea.

Hovioikeuden ratkaisu

Onko B:n saatava A:lta velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdassa tarkoitetun velkajärjestelyn esteen muodostava velka ja kyseisen lainkohdan arviointi tässä tapauksessa

VJL 10 §:n 11 kohdan sanamuodon mukaan, jollei 10 a §:stä muuta johdu, velkajärjestelyä ei voida myöntää, jos yksityishenkilöiden välisen merkittävän vahingonkorvauksen, kauppahinnanpalautuksen tai muun vastaavan velan järjesteleminen olisi kokonaisuutena arvioiden kohtuutonta.

Lainkohdan säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä ilmenee, että kyseisellä lainkohdalla on tarkoitettu suojata velkojana olevaa yksityishenkilöä sellaisessa tilanteessa, jossa velka on merkittävä ja sen järjesteleminen olisi kokonaisuutena arvioiden kohtuutonta. Velkajärjestelylle olisi tällöin este. Esteperusteen on hallituksen esityksessä katsottu soveltuvan vain harvoin, mutta sen lisäämistä on pidetty tarpeellisena kohtuuttomuuden välttämiseksi yksittäistapauksissa. Tällaisesta tapauksesta esimerkkinä mainitaan hometalokaupan purkamisesta johtuva kauppahinnan palautusvelvollisuus (HE 83/2014 vp s. 29).

Kyseisen lainkohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa esimerkkinä säännöksen soveltamisalasta mainitaan tilanne, jossa asunnon myyjä on joutunut tavaran virhettä, esimerkiksi hometaloa, koskevan tuomion perusteella palautus- tai korvausvelvolliseksi ja kyseessä on ostajan kannalta merkittävä rahamäärä. Tällöin on arvioitava sekä velkojan että velallisen kannalta sitä, onko myyjän hakeutuminen velkajärjestelyyn kohtuullista. Lainkohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle rajataan nimenomaisesti tilanteet, joissa takaaja vetoaa säännökseen tarkoituksenaan estää velkajärjestelyn myöntäminen päävelalliselle (HE 83/2014 vp s. 55).

Riidatonta on, että B:n saatava perustuu hänen ja entisen aviopuolisonsa A:n välillä suoritettuun ositukseen, jossa A on määrätty suorittamaan B:lle tasinkoa, ja että saatavan määrä on 39.735,99 euroa. A:n velkojen kokonaismäärä on velkajärjestelyhakemuksen mukaan 174.038,72 euroa. B:n saatava muodostaa näin ollen 23 prosenttia A:n velkajärjestelyhakemuksessa yksilöityjen velkojen kokonaismäärästä. B:n saatavan määrää voidaan pitää velkojana olevan yksityishenkilön kannalta merkittävänä. Lainkohta on sinänsä tarkoitettu sovellettavaksi erityisesti tilanteissa, joissa velkojan saatava perustuu esimerkiksi hometaloriidasta johtuvaan korvausvelvollisuuteen. Toisaalta lainkohdan sanamuodosta ilmenee, että sitä voidaan soveltaa myös muihinkin kuin vahingonkorvausvelvollisuuteen tai kauppahinnan palautukseen perustuviin, merkittäviin vastaaviin velkoihin. Kyseisessä lainkohdassa ei ole tarkemmin määritelty sitä, millaista velkaa pidetään tällaisena vastaavana velkana.

A:n ja B:n välillä osituksen toimittanut pesänjakaja on velvoittanut A:n suorittamaan B:lle tasinkoa sen johdosta, että B oli käyttänyt avio-oikeudesta vapaata omaisuuttaan hänen ja A:n yhteisen omaisuuden kartuttamiseen. Vaikka kyseisessä lainkohdassa esimerkkinä mainitaan pelkästään vahingonkorvausta ja kauppahinnan palautusta koskeva velka, niin myöskin aviovarallisuuden jakamiseen liittyvää velkaa voidaan pitää tallaisena vastaavana velkana. Tasinkosaatavan määrää voidaan edellä todetusti pitää B:n kannalta merkittävänä. Tähän nähden, ja ottaen huomioon sen, että A on osituksessa saanut hyväkseen omaisuutta, hovioikeus katsoo, että velkajärjestelyn myöntäminen A:lle merkitsisi sitä, että tämä hyötyisi kohtuuttomasti B:n kustannuksella.

Hovioikeus katsoo näin ollen, että B:n tasinkosaatavaa A:lta on pidettävä velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdassa tarkoitettuna velkana. Asiassa tulee siten vielä arvioitavaksi se, onko B:n velan järjestelemistä velkajärjestelykeinoin pidettävä velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdassa tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvioiden kohtuuttomana.

Käräjäoikeus on katsonut, että asiassa ei ole kysymys velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdan mukaisesta esteperusteesta eikä käräjäoikeudessa siten ole tehty edellä mainittua velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdan kohtuullisuusarviointia. Käräjäoikeus ei ratkaisunsa lopputuloksen vuoksi ole ottanut kantaa tähän kysymykseen eikä mahdollisiin velkajärjestelylain 10 a §:n mukaisiin painaviin syihin velkajärjestelyn myöntämiselle mahdollisesta esteestä huolimatta. Kun näiden kysymysten arvioiminen ei ole mahdollista asianosaisten hovioikeudelle esittämän aineiston perusteella, asia on palautettava käräjäoikeuteen.

Hovioikeus katsoo lisäksi, että A:lle vahvistettua maksuohjelmaa on asian palauttamisesta huolimatta noudatettava siihen asti, kunnes toisin määrätään.

Velkajärjestelylain 10 §:n 7 ja 8 kohtien osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun perustelut ja lopputuloksen.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdan osalta kumotaan. Asia palautetaan Keski-Suomen käräjäoikeuteen, jonka tulee palautuspäätöksen saatua lainvoiman tai asianosaisten suostumuksella jo aikaisemmin viipymättä omasta aloitteestaan ottaa asia käsiteltäväkseen.

Käräjäoikeuden tulee asian ratkaistessaan lausua valituksessa esitetyistä velkajärjestelylain 10 §:n 11 kohdan mukaisista vaatimuksista sekä 10 a §:n tarkoittamista painavista syistä A:n velkajärjestelylle.

Käräjäoikeuden 24.2.2016 A:lle vahvistamaa maksuohjelmaa on noudatettava, kunnes asia palautuksen jälkeen ratkaistaan käräjäoikeudessa, ellei ennen sitä toisin määrätä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Eija-Liisa Helin ja Ulla Maija Hakomäki sekä hovioikeuslain 9 §:n mukainen esittelijä Sanja Raunio

Ratkaisu on yksimielinen.

Asiassa pyydettiin valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Korkein oikeus antoi asiassa ratkaisun 30.9.2019 (KKO 2019:83). Ratkaisussaan korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen. Käräjäoikeuden päätös jäi pysyväksi ja sen vahvistama maksuohjelma noudatettavaksi.

+