Helsingin HO 17.5.2016 760

Asiasanat: Avioliitto, Omaisuuden ositus
Hovioikeus: Helsingin hovioikeus
Tapausvuosi: 2016
Antopäivä: 17.5.2016
Diaarinumero: S 15/1674
Asianumero: HelHO:2016:15
Ratkaisunumero: 760

Puolisoiden avioeron tultua vireille ositusta toimittamaan oli määrätty pesänjakaja. Sen jälkeen, kun puolisot oli tuomittu lainvoimaisesti avioeroon, toinen heistä kuoli ennen osituksen saattamista päätökseen. Eloonjääneen puolison ei katsottu voivan osituksessa vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaiseen oikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. (Ään.)

Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa

Riidattomat taustatiedot

X:n ja Y:n avioero on tullut vireille 12.8.2010.

Asianajaja NN on 22.10.2010 määrätty pesänjakajana toimittamaan ositus X:n ja Y:n välillä.

X ja Y on tuomittu avioeroon 5.5.2011.

Avioeropäätös on saanut lainvoiman 12.5.2011.

Y on kuollut 20.5.2011.

Y:n kuolinpesän osakkaita ovat hänen tyttärensä Z sekä yleistestamentin saajat A, B ja C.

X on osituksessa ilmoittanut vetoavansa lesken tasinkoetuoikeuteen eli tasinkoprivilegiin ja vaatinut, että häntä ei velvoiteta luovuttamaan omaisuuttaan Y:n perillisille.

Asianajaja NN on toimittanut osituksen 8.2.2013. Hän on osituksessa hyväksynyt X:n tasinkoetuoikeutta koskevan vaatimuksen. Osituksessa ei ole sen varalta, että X:n tasinkoetuoikeusvaatimusta ei hyväksyttäisi, selvitetty mitä omaisuuttaan X mahdollisesti haluaisi tällaisessa tilanteessa luovuttaa tasinkona.

Kanne perusteineen

A , B ja C ovat vaatineet, että tuomioistuimen on määrättävä, ettei X:llä ole oikeutta vedota osituksessa avioliittolain 103 §:n 2 momentin tarkoittamaan tasinkoprivilegiin, ja että ositus 8.2.2013 on kumottava ja palautettava pesänjakajalle uudelleen toimitettavaksi.

X ja Y oli jo lainvoimaisesti tuomittu avioeroon siinä vaiheessa kun Y oli kuollut. Osituksessa, joka oli toimitettu tämän jälkeen, X ei siten ollut voinut olla enää lesken asemassa. Sen vuoksi X ei ollut voinut myöskään vedota tasinkoprivilegiin.

Jos ositus toimitetaan vasta lainvoimaisen avioeron jälkeen, kysymyksessä oli aina avioero-ositus riippumatta siitä ovatko entiset puolisot elossa osituksen toimittamishetkellä. Entisen puolison kuolema avioliiton päättymisen jälkeen ei muuttanut ositusperustetta toiseksi. Tämä oli käynyt selville pesänjakajalle toimitetusta professori Urpo Kankaan asiantuntijalausunnosta.

Pesänjakaja oli perustanut virheellisen ratkaisunsa professorien Ahti Saarenpään ja Markku Helinin asiantuntijalausuntoihin. Saarenpää ja Helin olivat muuttaneet aikaisemmin tasinkoprivilegin osalta kirjoituksissaan esittämäänsä käsitystä ja katsoneet ratkaisuun KKO 2001:12 viitaten, että X voisi vedota tasinkoprivilegiin. Kuitenkin kyseinen korkeimman oikeuden ratkaisu koski eri asiaa kuin mistä nyt oli kysymys, eikä ratkaisussa ositusperuste ollut lesken kuoleman seurauksena muuttunut toiseksi.

Pesänjakaja sekoitti perusteluissaan oikeudellisen tulkinnan ja sen mikä yksittäisessä tapauksessa olisi suotavaa perustellessaan ratkaisua kohtuuttomuudella tai kohtuullisuudella.

Koska osituksessa ei ollut selvitetty, mitä omaisuutta X luovuttaa tasinkona, ositus oli palautettava pesänjakajalle, eikä ositusta voitu saattaa loppuun tuomioistuimen päätöksellä.

Vastaus perusteineen

X on vaatinut, että A:n, B:n ja C:n vaatimukset on hylättävä.

X:llä oli ollut oikeus vedota osituksessa tasinkoprivilegiin.

Hallituksen esityksessä avioliittolain 103 §:n 2 momentiksi oli nimenomaisesti todettu, että tasinkoprivilegi on käytettävissä myös siinä osituksessa, joka toimitetaan lainvoimaisesti eroon tuomittujen entisten puolisoiden välillä. Lainkohdassa käytetyllä sanamuodolla eloonjäänyt puoliso ei siten ole ollut tarkoitus sulkea pois eloonjäänyttä entistä puolisoa.

Kyseisen lainkohdan mukaan tasinkoprivilegi oli tarkoitettu olemaan voimassa osituksessa, joka toteutetaan toisen puolison kuoleman jälkeen, eikä siten lainkohdan soveltamisen edellykseksi ole asetettu sitä että ositusperuste on puolison kuolema. Hallituksen esityksessä oli todettu tasinkoprivilegin soveltamisen kannalta ratkaisevaksi se, milloin ositus on saatettu päätökseen.

Vuoden 1988 uudistus avioliittolaissa, jolloin avioeron vireille tulo on tullut yhdeksi ositusperusteeksi, ei ollut vaikuttanut asian arviointiin. X:n oikeus tasinkoprivilegin käyttöön on käynyt ilmi pesänjakajalle toimitetuista professorien Ahti Saarenpään ja Markku Helin asiantuntijalausunnoista. Saarenpää ja Helin ovat tilannetta selkiyttävän korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2001:12 antamisen jälkeen korjanneet aikaisemmin tasinkoprivilegin käyttämisestä esittämiään käsityksiä ja katsoneet, että eloonjääneellä entiselläkin puolisolla eli nyt siis X:llä, on oikeus vedota tasinkoprivilegiin.

Kyseisessä korkeimman oikeuden ratkaisussa on korostettu tasinkoprivilegioikeuden henkilökohtaisuutta prosessuaalisen jatkuvuusperiaatteen sijasta.

Lausuma perusteineen

Z on vaatinut, että A:n, B:n ja C:n vaatimukset on hylättävä.

X:n esittämät kannanotot vastasivat Z:n käsitystä asiassa ja Z vetosi samoihin seikkoihin ja selvitykseen kuin X.

Pesänjakajan kuuleminen

Pesänjakaja NN on ilmoittanut käräjäoikeudelle, ettei hän halua tulla kuulluksi asiassa.

Espoon käräjäoikeuden tuomio 12.5.2015

Perustelut

Avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaan osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, ei eloonjäänyt puoliso ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.

Hallituksen esityksessä kyseiseksi lainkohdaksi todetaan, sen jälkeen kun voimassa olleen järjestelmän epäkohtia on käsitelty, että epäkohdat voidaan poistaa muuttamalla avioliittolain ositusta koskevia säännöksiä siten että puoliso ei missään tilanteessa ole velvollinen siirtämään omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Ehdotettua säännöstä sovelletaan vain silloin kun eloonjäänyt puoliso tulee osituksessa olemaan tasinkoa antavana tahona. Säännös suojaa siten vain leskeä henkilökohtaisesti mutta ei koidu hänen perillisensä eduksi, mikäli ositusta ei lesken elinaikana ollut toimitettu. Säännöksen merkitys ei kuitenkaan tule rajoittumaan vain niihin tilanteisiin, joissa avioliitto on purkautunut ensiksi kuolleen puolison kuoleman johdosta, vaan eloonjäänyt puoliso tulee saamaan hyväkseen säännöksen antaman suojan myös silloin, kun puolisot on ennen ensiksi kuolleen puolison kuolemaa tuomittu lainvoimaisesti avioeroon tai avioliitto on julistettu peruuntuneeksi eikä ositusta ollut ennen kuolemantapausta saatettu päätökseen (HE 90/1974, s. 60 - 63).

Edellä todetuin tavoin hallituksen esityksessä on vahvasti korostettu tasinkoetuoikeuden merkitystä ja tarkoitusta lesken suojana sekä otettu selkeä kannanotto nyt kysymyksessä olevan kaltaiseen tilanteeseen eli katsottu, että toisen puolison kuollessa lainvoimaisen avioeron jälkeen ennen kuin ositus on tullut toimitetuksi elossa oleva entinen puoliso voi vedota tasinkoetuoikeuteen. Lakitekstissä puhutaan osituksen toimittamisesta ensiksi kuolleen kuoleman jälkeen eikä siinä mainita mitään ositusperusteesta. Lakitekstin sanamuodon mukaan ei näin edellytetä että ositus tehdään kuoleman johdosta. Käytetty terminologia lakitekstissä siten vastaa tältä osin täysin sitä mitä hallituksen esityksessä on todettu tasinkoetuoikeuden ulottuvuudesta.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2001:12 kysymys on ollut tilanteesta, jossa eloonjäänyt puoliso oli osituksessa ilmoittanut vetoavansa oikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen perillisille, mutta kun tämä henkilö oli ennen osituksen lainvoimaista ratkaistua kuollut, kyseinen ilmoitus ei ollut enää osituksessa ilmoituksen tehneen yleistestamentinsaajien hyväksi luettava. Kyseinen ratkaisu ei siten koske nyt kysymyksessä olevaa tilannetta, eikä siinä ole kysymys ositusperusteen muuttumisesta siinä mielessä että ratkaisussa kysymys on koko ajan kuoleman johdosta tapahtuvasta osituksesta.

Ratkaisulla on kuitenkin merkitystä tämän asian tulkinnassa paitsi siksi, että siinä on korostettu vahvasti tasinkoetuoikeuden merkitystä henkilökohtaisena lesken suojana myös ennen kaikkea siksi, että siinä on hyväksytty se että vaikka sattumanvarainen seikka eli puolison kuolema kesken osituksen johtaa oikeudelliseen epävarmuuteen se ei kuitenkaan voi syrjäyttää lain esitöistä ilmenevää lain tarkoitusta. Jos asiassa olisi haluttu korostaa prosessuaalista jatkuvuusperiaatetta johdonmukaista olisi ollut katsoa, että lesken tasinkoetuoikeuteen vetoamisen vaikutus olisi tullut jatkua lesken kuoleman jälkeenkin, mutta ratkaisussa on tästä poiketen painotettu tasinkoetuoikeuden henkilökohtaisuutta.

Edellä mainituilla perusteilla ratkaisussa on perusteltua painottaa lesken suojaamisen periaatetta ja tasinkoetuoikeuden henkilökohtaista luonnetta. Kun lesken suojaamisen tarve ensiksi kuolleen oikeudenomistajia kohtaan osituksessa on tosiasiassa sama riippumatta siitä onko ensin tapahtunut avioero vai ei, hallituksen esityksen kannanotto leskeä suojaavan tasinkoetuoikeuden ulottumisesta myös nyt käsillä olevaan tilanteeseen on täysin johdonmukainen ja hyväksyttävä.

Mikään jälkeenpäin tullut lainmuutos ole tehnyt kannanottoa virheelliseksi tai epäloogiseksi.

Avioliittolain 103 § 2 momenttia on siten tulkittava niin, että vaikka puolisot on tuomittu lainvoimaisesti avioeroon ennen kuin heistä toinen kuolee, eloonjääneellä entisellä puolisolla on oikeus vedota tasinkoetuoikeuteen, mikäli lainvoimaista ositusta ei ole ennen kuolemantapausta tehty. Pesänjakajan ratkaisu siitä, että X voi vedota osituksessa oikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan, on siten hyväksyttävä.

Oikeudenkäyntikulut

- - - - - - - - - - - -

Lainkohdat

Oikeudenkäymiskaari 5 luku 27 a §
Avioliittolaki 103 § 2

Tuomiolauselma

A:n, B:n ja C:n vaatimukset hylätään.

- - - - - - - - - - - -

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut:
käräjätuomari Juha Lehto

Oikeudenkäynti hovioikeudessa

Valitus

A , B ja C ovat vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja hovioikeus määrää, ettei X:llä ole oikeutta vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin tarkoittamaan tasinkoprivilegiin X:n ja Y:n välisessä osituksessa. Lisäksi he ovat vaatineet, että pesänjakajan 8.2.2013 toimittama ositus kumotaan ja palautetaan pesänjakajalle uudelleen toimitettavaksi.

X oli vedonnut osituksessa tasinkoprivilegiin, jonka perusteella hän ei olisi velvollinen suorittamaan tasinkoa Y:n kuolinpesälle. Avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännös tasinkoprivilegista oli kuitenkin säädetty aviopuolison eikä entisen puolison suojaksi. Lain esityöt olivat jättäneet avoimeksi, sovelletaanko säännöstä nyt käsiteltävänä olevan kaltaiseen tilanteeseen. Lain säätämisestä kulunut 40 vuoden aika oli vaikuttanut entisen puolison suojaamisen tarpeeseen suhteessa perillistahoon. Avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännöstä oli kritisoitu oikeuskirjallisuudessa ja valtaosa kirjoittajista oli puoltanut tulkintaa, että säännöstä ei sovellettaisi nyt käsiteltävänä olevan kaltaisessa tapauksessa.

Avioliittolain 103 §:n 2 momenttia oli perusteltua tulkita niin, että säännöstä sovellettiin ainoastaan puolison kuoleman johdosta toimitettavassa osituksessa. Y oli menehtynyt vasta lainvoimaisen avioeron jälkeen, joten ositusperusteena oli ollut avioero eikä avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännöstä tullut soveltaa.

Ositus oli aiheellista palauttaa pesänjakajalle, koska tämä ei ollut selvittänyt sitä, mitä omaisuutta X luovuttaa tasinkona Y:n kuolinpesälle.

Vastaukset

X on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Ositus oli ollut toimittamatta Y:n kuollessa. Avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännös oli sanamuodoltaan tulkinnanvarainen. Lain esitöiden perusteella säännöstä oli tulkittava siten, että X:llä oli oikeus vedota tasinkoprivilegiin. Asiassa oli otettava huomioon, että säännöstä ei ollut muutettu vuosina 1987 ja 1991, jolloin avioliittolakia oli muutettu eräiltä osin.

Z on ilmoittanut, että ei anna asiassa vastausta.

Helsingin hovioikeuden tuomio 17.5.2016

Perustelut

Avioliittolain 103 §:n 2 momentin nojalla osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, ei eloonjäänyt puoliso ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.

Avioliittolain 103 §:n 2 momenttia koskevassa hallituksen esityksessä todetaan, että eloonjäänyt puoliso ei tulisi missään tilanteessa olemaan velvollinen siirtämään omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Hallituksen esityksen mukaan ehdotetun säännöksen merkitys ei kuitenkaan tulisi rajoittumaan vain niihin tilanteisiin, joissa avioliitto on purkautunut ensiksi kuolleen puolison kuoleman johdosta, vaan eloonjäänyt puoliso tulisi saamaan hyväkseen säännöksen antaman suojan myös silloin, kun puolisot on ennen ensiksi kuolleen puolison kuolemaa tuomittu lainvoimaisesti avioeroon eikä ositusta ole ennen kuolemantapausta saatettu päätökseen (HE 90/1974 s. 60 - 63).

Arvioitaessa vuoden 1974 hallituksen esityksen merkitystä on todettava, että kysymyksessä on verraten pitkään voimassa ollut säännös. Tällä näkökohdalla on merkitystä sikäli, että avioliitto-oikeus on sidoksissa yhteiskunnassa vallitseviin arvostuksiin, jotka voivat muuttua ajan kuluessa. Avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännös ja hallituksen esitys 90/1974 ilmentävät pyrkimystä suojata eloon jäänyttä aviopuolisoa, jota tavoitetta voidaan edelleen pitää yhtenä avioliitto-oikeuden taustalla vaikuttavista arvoista ainakin niissä tilanteissa, joissa avioliitto päättyy toisen aviopuolison kuolemaan.

Vuoden 1974 hallituksen esityksessä todettu kanta lesken tasinkoprivilegin laajuudesta on sittemmin esitetty myös takaisinsaantia konkurssipesään koskevan lakiuudistuksen yleisperusteluissa (HE 102/1990 s. 37). Tuolle kannanotolle ei kuitenkaan voida antaa ratkaisevaa merkitystä, kun avioliittolain 103 §:n 2 momenttia ei ole sovellettavilta osin muutettu.

Korkein oikeus ei ole ottanut kantaa nyt arvioitavana olevaan kysymykseen tasinkoprivilegiä koskevan säännöksen soveltamisalan laajuudesta. Ratkaisu KKO 2001:12 koskee sitä, oliko eloonjääneen puolison ilmoitus avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaiseen tasinkoprivilegiin vetoamisesta voimassa hänen perillistensä hyväksi, kun ositus toimitettiin moitekanteen johdosta uudelleen eloonjääneen puolison kuoltua. Ratkaisu koskee siten erilaista tilannetta hovioikeuden ratkaistavana olevaan asiaan verrattuna.

Avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännöksestä on esitetty oikeuskirjallisuudessa vaihtelevia tulkintoja jo pian sen voimaantulon jälkeen. Aurejärven kannan mukaan avioliittolain 103 §:n 2 momenttia voitaisiin tulkita niin, että jo ositusmenettelyn vireille paneminen estää eloonjäänyttä puolisoa vetoamasta tasinkoprivilegiin (Erkki Aurejärvi: Lesken vapauttaminen tasingon luovuttamisvelvollisuudesta, Lakimies 1978 s. 629 - 632). Savolaisen mukaan avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännöstä taas olisi sovellettava kaikissa sellaisissa tapauksissa, jolloin ositus tulee toimitettavaksi lesken elinaikana ja myös silloin, kun avioliitto on aikaisemmin purkautunut esimerkiksi avioeron johdosta (Matti Savolainen: Lesken asemaa koskevan lainsäädännön siirtymäsäännökset, Defensor Legis 1976 s. 302).

Kannanotot mainittuun tulkintakysymykseen ovat jakaantuneet myös myöhemmässä oikeuskirjallisuudessa. Hallituksen esitykseen viitaten on katsottu, että avioliittolain 103 §:n 2 momenttia on sovellettava silloinkin, kun puolison kuollessa oli vireillä ositustoimitus. Esityösidonnaisen tulkinnan mukaan eloonjäänyt puoliso voisi aina vedota oikeuteensa niissä tapauksissa, joissa ositusta ei ollut ennen kuolemantapausta saatettu päätökseen (Urpo Kangas: Lesken oikeudellinen asema, 1982 s. 72 - 73).

Toisaalla on kannatettu sellaista tulkintaa, että eloonjäänyt puoliso ei voisi vedota tasinkoprivilegiin enää ositusmenettelyn vireillepanon jälkeen (Aulis Aarnio - Markku Helin: Suomen avioliitto-oikeus, 3. uudistettu painos 1992 s. 197).

Avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännöksen tavoitteena on osaltaan ollut lesken aseman suojaaminen, mikä ilmenee lainkohtaan liittyvästä vuoden 1974 hallituksen esityksestä. Hallituksen esityksessä on eritelty epäkohtia, joiden poistamiseksi aikaisemmin voimassa ollutta lakia muutettiin siten, että eloonjääneellä puolisolla on oikeus kieltäytyä tasingon maksamisesta kuolleen puolison perillisille.

Hovioikeus toteaa, että lesken suojaamisen tarve korostuu tilanteessa, jossa avioliitto päättyy toisen puolison kuolemaan. Sen sijaan avioliiton päätyttyä lainvoimaiseen avioeroon ei eloonjääneen puolison suojaamiselle ole vastaavaa tarvetta ainakaan silloin, kun puolisoiden toiminta osoittaa pyrkimystä päättää avioliitto ja siihen liittyvät varallisuussuhteet.

Käsiteltävänä olevassa asiassa X:n ja Y:n avioero on tullut vireille 12.8.2010. Heidän välisensä ositus on alkanut 22.10.2010 ainakin sikäli, että tuolloin ositusta toimittamaan on määrätty pesänjakaja. X:n ja Y:n avioero on saanut lainvoiman 12.5.2011, ja Y on kuollut 20.5.2011.

Molempien puolisoiden vielä eläessä ilmeisenä tarkoituksena on ollut päättää avioliitto sekä toimittaa ositus, mitä osoittaa se, että ositusta toimittamaan on määrätty pesänjakaja. Tähän nähden Y:n kuolema ennen osituksen loppuun saattamista on ollut sattumanvarainen seikka. X on vedonnut avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaiseen oikeuteen kieltäytyä tasingon maksamisesta Y:n perillisille. Selvää on, että tätä oikeutta hänellä ei olisi ollut, mikäli ositus olisi ehditty toimittaa loppuun Y:n eläessä.

Vaikka avioliittolain 103 §:n 2 momentin säätämiseen johtanut vuoden 1974 hallituksen esitys tukee sitä vaihtoehtoa, että eloonjääneellä puolisolla on tällaisessakin tilanteessa oikeus kieltäytyä tasingon maksamisesta, sille ei voida antaa tulkinnassa ratkaisevaa merkitystä. Hovioikeus katsoo, että ratkaistavana olevan tapauksen olosuhteissa lesken suojaamisen tarve ei puolla sitä, että aviovarallisuusoikeudellinen pääsääntö, jonka mukaan avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö jaetaan tasan entisten aviopuolisoiden kesken, olisi sivuutettava.

Edellä mainituin perustein hovioikeus päätyy siihen johtopäätökseen, että X ei voi vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentissa tarkoitettuun oikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan tasinkona ensiksi kuolleen Y:n perillisille.

Oikeudenkäyntikulut

- - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio ja pesänjakajan toimittama ositus kumotaan. A, B ja C vapautetaan velvollisuudesta korvata X:n ja Z:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa. Asia palautetaan pesänjakajalle osituksen uudelleen toimittamista varten. Osituksessa on otettava huomioon, että X:llä ei ole oikeutta vedota osituksessa avioliittolain 103 §:n 2 momentissa tarkoitettuun oikeuteen olla luovuttamatta tasinkoa Y:n perillisille.

- - - - - - - - - - - -

Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenlaamanni Liisa Lehtimäki (eri mieltä)
määräaikainen hovioikeudenneuvos Antti Tapanila
määräaikainen hovioikeudenneuvos Juha Terho

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Hovioikeudenlaamanni Liisa Lehtimäki:

Hyväksyn käräjäoikeuden tuomion perustelut seuraavin lisäyksin.

Katson, että avioliittolain 103 §:n 2 momentissa käytetty sanamuoto "osituksessa, joka toimitetaan" osoittaa, että säännös on tarkoitettu sovellettavaksi, kunnes ositus on lainvoimainen. Säännös tulee siten sovellettavaksi jo sen sanamuodon perusteella käsillä olevassa tapauksessa, kun ositusta ei ollut ennen kuolemantapausta saatettu päätökseen. Käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin tämä käy nimenomaisesti ilmi myös lain esitöistä (HE 90/1974 vp). Avioliittolain 103 §:n 2 momentti on muutettu viimeksi takaisinsaantia konkurssipesään koskevan lainsäädännön uudistamisen yhteydessä lailla 765/1991. Sama periaate on tuotu esiin tämänkin lain esitöissä (HE 102/1990 vp s. 37), joissa todetaan muun muassa seuraavasti: Jos esimerkiksi vähemmän omistava puoliso kuolee osituksen ollessa vireillä, enemmän omistava puoliso saa avioliittolain voimassa olevan 103 §:n 2 momentin nojalla pitää koko omaisuutensa; jos taas vähemmän omistava puoliso kuolee osituksen tultua jo toimitetuksi, eloonjäänyt puoliso ei voi mitään sille, että hänen suorittamansa tasinko siirtyy kuolleen puolison perillisille. Tasinko-osuuden ulosmitattavuuteen liittyen esityksessä todetaan (s. 38) myös, että esillä olevassa esityksessä omaksuttu periaate merkitsee, että avio-oikeuteen perustuvan varallisuusetuuden ei tule olla myöskään ulosmitattavissa niin kauan kuin tasinkoa ei ole lainvoimaisesti vahvistettu.

Mainitussa hallituksen esityksessä 90/1974 vp käy ilmi, että säännöksen yhtenä oikeuspoliittisena tavoitteena on ollut suojata leskeä. Tavoitetta ei kuitenkaan ole mainittu lakitekstissä, joka ilmaisee vain osituksessa noudatettavan säännön. Näin ollen katson, että säännöksen sovellettavuutta arvioitaessa ei ole ollut tarkoitus ottaa huomioon kunkin tapauksen yksilöllisiä olosuhteita ja arvioida lesken suojan tarvetta hänen taloudellisessa tilanteessaan. Toisenlaista oikeuspoliittista kannanottoa ei sisälly myöskään hallituksen esitykseen 102/1990 eikä 103 §:n 2 momenttia ole tuolloin kysymyksessä nyt olevilta osin myöskään muutettu.

Pysytän käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

- - - - - - - - - - - -

KKO:n ratkaisu 12.12.2017 nro 2471