1.10.2015

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Kysymys siitä, oliko virolaisen tuomioistuimen antaman tuomion tunnustamisesta kieltäydyttävä Bryssel I -asetuksen 34 artiklan 1 kappaleen perusteella sen vuoksi, että tunnustaminen olisi selkeästi vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita ( ordre public ). Kysymys lisäksi siitä, oliko istuntokutsua pidettävä mainitun artiklan 2 kappaleessa tarkoitettuna haastehakemusta vastaavana asiakirjana ja oliko tuomion tunnustamisesta kyseisen kappaleen nojalla kieltäydyttävä sen vuoksi, että vastaajaa ei ollut kutsuttu virolaisen tuomioistuimen toimittamiin suullisiin käsittelyihin.

POHJANMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 6.5.2013

Asia: Ulkomaisen tuomion täytäntöönpano

Hakija: A

Vastaaja : B

OIKEUDENKÄYNTI KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Hakemus

A on vaatinut, että käräjäoikeus julistaa Virun Maaseutuoikeuden 15.5.2006 antaman päätöksen numero 2-03-691 täytäntöönpanokelpoiseksi Suomessa.

Vastapuoli

B:tä ei ole kuultu hakemuksen johdosta.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Virun Maaseutuoikeuden 15.5.2006 antama tuomio numero 2-03-691 julistetaan täytäntöönpanokelpoiseksi Suomessa B:tä vastaan.

A:n on annettava tämä päätös tiedoksi B:lle. Tiedoksiantopäivä on ilmoitettava Pohjanmaan käräjäoikeudelle.

Sovelletut säännökset: Neuvoston asetus 44/2001 tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla artiklat 38, 41 ja 42, oikeudenkäymiskaari 12 luku 14 § 1

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Hagar Nordström.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

B:n valitus

Vaatimukset

B on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös, jolla Viru Maakohus -nimisen tuomioistuimen 15.5.2006 antama tuomio numero 2-03-691 on julistettu täytäntöönpanokelpoiseksi Suomessa B:tä vastaan, kumotaan ja että A:n hakemus ulkomaisen tuomion julistamisesta täytäntöönpanokelpoiseksi hylätään. - - -

Perusteet

B on valituksessaan todennut, että hän on toimittanut Viru Maakohus -tuomioistuimelle kirjallisen vastauksen asiassa, jossa hakemuksen kohteena oleva tuomio on annettu. Häntä ei ole kuitenkaan kutsuttu kyseisen tuomioistuimen ennen tuomion antamista toimittamaan kahteen istuntoon, eikä hänelle myöskään muutoin ole annettu tietoa kummankaan istunnon järjestämisestä eikä niiden ajasta ja paikasta. Tämän vuoksi on katsottava, että B ei ole osallistunut kyseiseen prosessiin.

B on viitannut Euroopan neuvoston tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla antaman asetuksen N:o 44/2001 (jäljempänä Bryssel I -asetus) 34 artiklaan ja katsonut, että hakemuksen kohteena olleen tuomion antamiseen johtaneessa menettelyssä on rikottu kuulemisperiaatetta ja B:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tuomion tunnustaminen olisi näin ollen selkeästi vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita.

B on saanut hakemuksen kohteena olleesta tuomiosta tiedon vasta 10.2.2011, joten hän ei ole voinut hakea ratkaisuun muutosta siinä annetun valitusosoituksen mukaisesti. Viron korkein oikeus on 13.6.2011 antamallaan ratkaisulla hylännyt B:n kyseisen tuomion purkamista ja asian uudelleenkäsittelyä koskevan hakemuksen.

A:n vastaus

Vaatimus

A on vaatinut, että valitus hylätään.

Perusteet

Viru Maakohus -tuomioistuimen 15.5.2006 antamasta tuomiosta numero 2-03-691 ilmenee, että B on tuomioistuimelle antamassaan kirjallisessa vastauksessa suostunut asian kirjalliseen menettelyyn.

Tuohon aikaan voimassa olleen Viron tasavallan siviilioikeusmenettelyn lakikirjan 414 §:n 1 momentin nojalla tuomioistuin on voinut ratkaista asian toisen tai molempien asianosaisten poissa ollessa, mikäli kanteen perusteeksi vedotut seikat ovat tuomioistuimen mukaan riittävästi selvitetyt. Pykälän 3 momentin mukaan siinä tapauksessa, että asianosainen on suostunut kirjalliseen menettelyyn, tuomioistuin voi ratkaista asian asianosaisen läsnä olematta, vaikka asianosainen olisi ilmoittanut pätevän syyn olla saapumatta istuntokäsittelyyn.

Viru Maakohus -tuomioistuimella on mainituilla perusteilla ollut oikeudellinen peruste käsitellä siviiliasiaa B:n käsittelyyn osallistumatta, koska B oli ilmoittanut tuomioistuimelle suostuvansa kirjalliseen menettelyyn. B ei ilmeisesti ole halunnut osallistua oikeuden istuntoihin sen vuoksi, että hän oli jo tuohon aikaan asunut pysyvästi Suomessa.

B:n lausuma

B on lausumassaan todennut, että häntä ei ollut kutsuttu Viru Maakohus -tuomioistuimen istuntoon, jossa on tehty häntä koskeva päätös. Asiassa on ilmeisesti toimitettu kaksi suullista käsittelyä, joissa vastapuolen edustaja on ollut läsnä ja joissa edustajaa on myös kuultu. B:lle ei ole toimitettu tietoa kummankaan käsittelyn järjestämisestä eikä niiden ajasta ja paikasta. Koska B ei ole saanut istuntoja koskevaa haastetta tiedokseen, on katsottava, että hän ei ole osallistunut kyseiseen prosessiin.

B on toimittanut Viru Maakohus -tuomioistuimelle kirjallisen vastauksen, jossa hän on kiistänyt vastapuolen vaatimukset. B:lle ei kuitenkaan ole ilmoitettu, että oikeus järjestää asiassa suullisen pääkäsittelyn. Tällä menettelyllä B:ltä on evätty oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja myös mahdollisuus puolustautua häntä koskevassa asiassa. B olisi tiedon istunnosta saatuaan voinut lähettää siihen oman edustajansa.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu hovioikeudessa

Pohjanmaan käräjäoikeus on 6.5.2013 antamallaan päätöksellä hyväksynyt A:n hakemuksen ja julistanut Viru Maakohus -tuomioistuimen 15.5.2006 antaman tuomion täytäntöönpanokelpoiseksi Suomessa B:tä vastaan. Käräjäoikeus on velvoittanut A:n antamaan päätöksen tiedoksi B:lle ja ilmoittamaan tiedoksiantopäivän käräjäoikeudelle.

B on saanut Pohjanmaan käräjäoikeuden päätöksen tiedokseen 27.8.2014, mikä ilmenee päätökseen tehdystä tiedoksiantomerkinnästä.

Bryssel I -asetus on kumottu Euroopan parlamentin ja neuvoston 12.12.2012 antamalla asetuksella, joka koskee tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla. Uuden asetuksen siirtymäsäännöksiä koskevan 66 artiklan 2 kappaleen mukaan Bryssel I -asetusta sovelletaan (Bryssel I -asetuksen kumoamisesta säätävän) 80 artiklan estämättä edelleen muun ohessa sellaisissa oikeudenkäynneissä annettuihin tuomioihin, jotka on pantu vireille ennen 10 päivää tammikuuta 2015 ja jotka kuuluvat kyseisen asetuksen soveltamisalaan.

Asiassa on näin ollen kysymys siitä, onko käräjäoikeuden päätös kumottava ja A:n hakemuksen kohteena olevaa Viru Maakohus -tuomioistuimen 15.5.2006 antamaa tuomiota kieltäydyttävä tunnustamasta sen vuoksi, että tunnustaminen Bryssel I -asetuksen 34 artiklan 1 kappaleen mukaisesti olisi selkeästi vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita. Lisäksi on arvioitava, onko tuomiota kieltäydyttävä tunnustamasta siksi, että tuomio olisi artiklan 2 kappaleen mukaisesti annettu poisjäänyttä vastaajaa vastaan eikä haastehakemusta tai vastaavaa asiakirjaa ollut annettu tiedoksi vastaajalle niin hyvissä ajoin ja siten, että vastaaja olisi voinut valmistautua vastaamaan asiassa, paitsi jos vastaaja ei ole hakenut tuomioon muutosta, vaikka olisi voinut niin tehdä.

Asiassa ei sitä vastoin voida arvioida sitä, onko Viru Maakohus -tuomioistuimen ratkaisu aineellisesti oikea, sillä Bryssel I -asetuksen 36 artiklan mukaan ulkomaista tuomiota ei saa sen sisältämän asiaratkaisun osalta ottaa missään tapauksessa uudelleen tutkittavaksi

Koska sovellettavaksi tuleva Bryssel I -asetus on Euroopan unionin jäsenvaltioissa sovellettavaa oikeutta, asetuksen määräyksiä on tulkittava samalla tavalla Euroopan unionin eri jäsenvaltioissa. Tämän vuoksi Bryssel I -asetuksen tulkinnassa varsin suuri painoarvo on annettava Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännölle. Euroopan unionin tuomioistuin on vuoteen 2009 asti toiminut nimellä Euroopan yhteisöjen tuomioistuin.

Lisäksi Bryssel I -asetuksen voimaantuloa edeltäneenä aikana Euroopan unionin jäsenvaltioissa sovellettiin vuoden 1968 Brysselin yleissopimusta tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla. Brysselin yleissopimusta sovelletaan edelleen eräissä Bryssel I -asetuksen johdannon 22 ja 23 kohdissa tarkoitetuissa tilanteissa. Niissä tilanteissa, joissa Bryssel I -asetuksen ja Brysselin yleissopimuksen artiklat vastaavat sisällöllisesti toisiaan, Bryssel I -asetuksen tulkinnassa voidaan tukeutua myös Brysselin yleissopimuksen määräysten tulkinnasta annettuihin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuihin.

Onko Viru Maakohus -tuomioistuimen 15.5.2006 antaman tuomion tunnustamisesta kieltäydyttävä sen vuoksi, että tunnustaminen olisi vastoin Bryssel I -asetuksen 34 artiklan 2 kappaleen määräyksiä?

B on valituksensa tueksi vedonnut siihen, ettei häntä ole kutsuttu Viru Maakohus -tuomioistuimen toimittamiin suullisiin käsittelyihin. B ei myöskään muuten ole tiennyt suullisten käsittelyiden järjestämisestä eikä niiden ajasta ja paikasta. B:n tieten näihin istuntoihin on kuitenkin osallistunut vastapuolen edustaja, jota on myös kuultu istunnossa.

Asiassa on Bryssel I -asetuksen 34 artiklan 2 kappaleen soveltamisen osalta ensinnäkin arvioitava sitä, voidaanko istuntokutsua pitää sellaisena haastehakemusta vastaavana asiakirjana, jota mainitussa kappaleessa tarkoitetaan.

Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 2 kappale vastaa sisällöltään Bryssel I -asetuksen 34 artiklan 2 kappaletta, joten tulkinnassa voidaan tukeutua Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 2 kappaletta koskevaan ratkaisukäytäntöön.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 2 kappaleen mukainen haastehakemus tai muu vastaava asiakirja tarkoittaa asiakirjaa tai asiakirjoja, joiden asianmukainen ja riittävän ajoissa suoritettu tiedoksianto antaa vastaajalle mahdollisuuden valvoa oikeuksiaan ennen kuin tuomio julistetaan täytäntöönpanokelpoiseksi siinä valtiossa, jossa se on annettu (ks. asia C-474/93, Hengst, tuomio 13.7.1995, kohta 19). 27 artiklan 2 kappaleen tarkoittamana asiakirjana on pidetty sellaista asiakirjaa, joka antaa velkojalle oikeuden saada summaarisessa menettelyssä täytäntöönpanokelpoinen tuomio, mikäli velallinen ei tietyssä määräajassa asiakirjan tiedoksisaannista vastusta vaatimusta (ks. asia 166/80, Klomps, tuomio 16.6.1981 sekä asia C-474/93, Hengst, tuomio 13.7.1995).

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi katsonut, että Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 2 kappaleen tarkoituksena on vain varmistaa, että haastehakemus tai muu vastaava asiakirja on annettu tiedoksi asianmukaisesti ja niin hyvissä ajoin, että vastaajalla on mahdollisuus puolustautua. Tunnustavalla tuomioistuimella ei kappaleen nojalla ole oikeutta kieltäytyä tunnustamasta tai panemasta täytäntöön päätöstä sillä perusteella, että tapauksessa on mahdollisesti rikottu tiedoksiantoa koskevia tai muita oikeussääntöjä siinä valtiossa, jossa päätös on tehty (ks. asia C-474/93, Hengst, tuomio 13.7.1995, kohta 24).

Oikeuskirjallisuudessa on edelleen katsottu, että Bryssel I -asetuksen 34 artiklan 2 kappaleessa ei tarkoiteta sellaisia asiakirjoja, jotka annetaan oikeudenkäynnin vireillä ollessa tai sen jälkeen, kuten kutsuja istuntoon tai tuomiota. Näiden asiakirjojen tiedoksiannossa tapahtuvien puutteiden on katsottu voitavan tulla arvioitaviksi artiklan 2 kappaleen, eli oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuutena (ks. Lennart Pålsson: Bryssel I -förordningen jämte Bryssel- och Luganokonventionerna. Domstols behörighet samt erkännande och verkställighet av domar i privaträttsliga ämnen inom EU/EFTA-området. 2008 s. 276).

Hovioikeus toteaa, että B on itsekin tunnustanut toimittaneensa Viru Maakohus -tuomioistuimelle kirjallisen vastauksen. B on siten saanut haastehakemuksen asianmukaisesti tiedokseen ja kyennyt valmistelemaan puolustustaan, joten Viru Maakohus -tuomioistuimen 15.5.2006 antaman tuomion tunnustamisesta ei voida kieltäytyä Bryssel I -asetuksen 34 artiklan 2 kohdan nojalla. Asiassa on kuitenkin arvioitava, ovatko B:n valituksessaan väittämät muut virheet laadultaan sellaisia, että tuomion tunnustamisen olisi katsottava olevan selkeästi vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita.

Onko Viru Maakohus -tuomioistuimen 15.5.2006 antaman tuomion tunnustaminen selkeästi vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita?

B on valituksessaan vedonnut paitsi edellä selostettuihin seikkoihin, myös siihen, että hän ei ole saanut Viru Maakohus -tuomioistuimen 15.5.2006 antamaa tuomiota tiedokseen eikä kyennyt hakemaan siihen muutosta.

Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 1 kappaleen mukaan tuomiota ei tunnusteta, jos tunnustaminen on vastoin sen valtion oikeusjärjestyksen perusteita ( ordre public ), jossa tuomioon vedotaan. Yleissopimuksen 27 artiklan 1 kappaleen sanamuoto vastaa olennaisesti Bryssel I -asetuksen 34 artiklan 1 kappaleen edellä selostettua sanamuotoa. Artiklojen sanamuodot eroavat toisistaan siten, että Bryssel I -asetuksen 34 artiklan 1 kappaleessa tunnustamisesta kieltäytyminen edellyttää sitä, että tunnustaminen olisi "selkeästi" vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, missä tunnustamista pyydetään. Tämän vuoksi Bryssel I -asetuksen 34 artiklan 1 kappaleen tulkinnassa voidaan tukeutua myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 1 kohtaa koskevaan ratkaisukäytäntöön.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan osalta todennut, että artiklaa on tulkittava suppeasti, koska sillä rajoitetaan yhden yleissopimuksella tavoitellun perustavan päämäärän toteuttamista. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että 27 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun oikeusjärjestyksen perusteita koskevaan määräykseen voidaan vedota vain poikkeustilanteissa (ks. asia C-7/98, Krombach, tuomio 28.3.2000 kohta 21 ja siinä mainitut Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisut).

Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 1 kohdassa olevaa määräystä on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen mukaan katsottu voitavan soveltaa vain, jos toisessa sopimusvaltiossa annetun tuomion tunnustaminen tai täytäntöönpano olisi kestämättömällä tavalla ristiriidassa täytäntöönpanovaltion oikeusjärjestyksen kanssa sen vuoksi, että tällä tunnustamisella tai täytäntöönpanolla loukattaisiin jotakin perustavanlaatuista periaatetta. Jotta noudatettaisiin kieltoa tutkia ulkomainen tuomio uudelleen sen sisältämän asiaratkaisun osalta, kyseessä on oltava sellainen oikeussäännön ilmeinen rikkominen, jota pidetään täytäntöönpanovaltion oikeusjärjestyksessä olennaisen tärkeänä, tai sellaisen oikeuden ilmeinen loukkaaminen, jota pidetään tässä oikeusjärjestyksessä perustavanlaatuisena (ks. asia C-7/98, Krombach, tuomio 28.3.2000 kohta 37).

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on Krombach-ratkaisussaan sinänsä nimenomaisesti tunnustanut yhteisön oikeuden yleisen periaatteen, jonka mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Jäsenvaltio on siten voinut Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 1 kappaleen nojalla kieltäytyä tunnustamasta ulkomaista tuomiota silloin, kun poissaolevan rikosasian vastaajan asiamiestä ei ole kuultu, ja vastaaja on hakemuksen kohteena olleella tuomiolla velvoitettu suorittamaan vahingonkorvausta hänen syykseen luetun rikoksen perusteella. Tätä kantaa on perusteltu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin kuuluvalla rikosasian vastaajan oikeudella puolustautua, jota oikeutta on pidetty yhtenä jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen perustuvista perusoikeuksista (ks. asia C-7/98, Krombach, tuomio 28.3.2000, jonka kohdassa 39 on lisäksi viitattu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen rikosasioita koskevaan ratkaisukäytäntöön).

Hovioikeus toteaa, että Krombach-ratkaisussa kysymys on ollut rikosasian vastaajan oikeudesta puolustautua avustajansa välityksellä. Kysymys on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin keskeisesti kuuluvasta asianosaisen oikeudesta tulla kuulluksi. Asianosaisen oikeus tulla kuulluksi on keskeisimpiä prosessuaalisia oikeusperiaatteita, jolla on taustansa paitsi Suomea velvoittavassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa myös perustuslain 21 §:n 2 momentissa, jonka mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin kuuluu jokaisen oikeus tulla kuulluksi häntä koskevassa asiassa.

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä asianmukaisen käsittelyn tuomioistuimessa on katsottu edellyttävän, että tuomioistuimen ratkaisu perustuu vain sellaiseen oikeudenkäyntiaineistoon ja sellaisiin seikkoihin, jotka ovat olleet oikeudenkäynnin asianosaisten tiedossa ja joihin heillä on ollut asianmukainen tilaisuus perehtyä ja joista he ovat voineet lausua käsityksensä (ks. KKO 2015:20, KKO 2014:83, KKO 2012:23, KKO 2010:61 ja KKO 2005:134).

Toisaalta kuulemisperiaatteen asianmukainen toteuttaminen ei edellytä sitä, että asianosaista tosiasiassa kuultaisiin, vaan erityisesti riita- ja hakemusasioissa asianosaisen oikeus tulla kuulluksi voidaan toteuttaa varaamalla hänelle tilaisuus tulla kuulluksi. Suomen lainsäädäntöön sisältyvät esimerkiksi säännökset niistä edellytyksistä, joiden täyttyessä asia, jossa sovinto on sallittu, voidaan ratkaista yksipuolisella tuomiolla asianosaisen laiminlyönnin vuoksi (ks. oikeudenkäymiskaaren, jäljempänä OK, 5 luvun 13, 14 ja 27 §:t sekä 12 luvun 10, 12 ja 13 §:t). Lisäksi hakemusasia voidaan käsitellä ja ratkaista muun asiaan osallisen kuin hakijan laiminlyönnistä huolimatta, jos muu asiaan osallinen ei noudata tuomioistuimen kehotusta antaa kirjallista lausumaa tai jos hän jää pois hakemusasian istunnosta, johon häntä ei ole velvoitettu saapumaan henkilökohtaisesti (ks. OK 8 luvun 7 §:n 2 momentti). Myös eräät vähäisemmät rikosasiat voidaan laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä tutkia ja ratkaista vastaajan poissaolosta huolimatta (ks. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 - 13 §:t).

Asianosaiselle on siten Suomen oikeusjärjestyksessä uskottu harkintavaltaa siitä, tahtooko hän osallistua oikeudenkäyntimenettelyyn, minkä lisäksi lainsäädäntö edellä todetusti mahdollistaa sen, että asia voidaan asianosaisen passiivisuudesta huolimatta ratkaista hänen vahingokseen. Selvästi Suomen oikeusjärjestyksen vastaisena ei voidakaan pitää sellaista menettelyä, jossa asia on käsitelty asianosaisen poissaolosta huolimatta ja ratkaistu hänen vahingokseen, jos menettelystä ja asianosaisen passiivisuuden seurauksista on säädetty laissa. Kuulemisperiaatteen kannalta arveluttavana on kuitenkin pidettävä sellaista menettelyä, jossa tuomio näissä tilanteissa perustettaisiin sellaiseen seikkaan, johon asianosaisen vastapuoli ei ole vaatimuksensa tueksi vedonnut tai josta asianosainen ei ole muuten saanut tietoa siinä vaiheessa, kun hän tekee päätöksensä menettelyyn osallistumisesta.

Hovioikeudelle toimitetusta Viru Maakohus -tuomioistuimen 15.5.2006 antaman tuomion käännöksestä ilmenee, että B on suostunut kirjalliseen menettelyyn. B ei ole kiistänyt A:n hovioikeudelle toimittamassa vastauksessa Viron tasavallan siviilioikeusmenettelyn lakikirjan 414 §:n 1 ja 3 momenttien sisällöstä esittämiä väitteitä, joiden mukaan asia on voitu ratkaista asian toisen asianosaisen poissaolosta huolimatta. B ei myöskään ole väittänyt, että mainittu tuomio olisi perustunut sellaisiin seikkoihin, joista hän ei olisi saanut tietoa haastehakemuksessa ja joihin hän ei tuomioistuimelle antamassaan kirjallisessa vastauksessa ole voinut ottaa kantaa.

Sitä, että Viru Maakohus -tuomioistuin ei ole loukannut kuulemisperiaatetta sellaisella tavalla, jota olisi pidettävä selvästi Suomen oikeusjärjestyksen vastaisena, tukee myös se, että Viron korkein oikeus on 13.6.2011 antamallaan tuomiolla, jonka käännös on esitetty kirjallisena todisteena, hylännyt B:n tuomionpurku- ja uudelleenkäsittelyhakemuksen ja katsonut, että hakemus on Viron tasavallan siviilioikeusmenettelyn lakikirjan mukaisesti perusteeton. Tässä arvioinnissa hovioikeus kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että todisteena esitetystä tuomionpurku- ja uudelleenkäsittelyhakemuksesta ilmenee, että B on hakemuksensa tueksi vedonnut olennaisesti samoihin perusteisiin kuin hovioikeudelle toimittamassaan valituksessa.

Koska B on esittämänsä selvityksen perusteella voinut turvautua ylimääräisiin muutoksenhakukeinoihin, myöskään hänen väitteellään siitä, että hän ei ole kyennyt hakemaan tuomioon muutosta varsinaisessa muutoksenhaussa, ei ole tuomion tunnustamisesta kieltäytymiseen oikeuttavaa vaikutusta.

Yhteenvetona hovioikeus toteaa, että Viru Maakohus -tuomioistuimen 15.5.2006 antaman tuomion tunnustaminen ei ole selkeästi vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita. Näin ollen tuomio on tunnustettava.

Päätöslauselma

B:n valitus hylätään. Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Raija Liljenfeldt sekä ma. hovioikeudenneuvokset Tapio Kaarniemi ja Timo Saranpää. Esittelijänä viskaali Antti Oinas.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.

+